Kirja-arvio: Hoivakodin kissa Oscar

Rhode Islandilla sijaitsevan Steere Housen dementikkojen kuntoutus- ja hoivakodin asukkaisiin kuuluu potilaiden lisäksi joukko kissoja ja muutama muukin eläin, mutta Oscar-kissa on ylitse muiden. Sillä on kyky huomata lähestyvä kuolema ja se viettääkin elämän viimeiset hetket kuolevan hoivakodin asukkaan luona. Pääosa asukkaista on jo iäkkäitä, joten kuolemantapauksia riittää ja siten Oscarin erikoislahja huomataan niin talon henkilökunnan kuin potilaiden omaisten keskuudessa. Hoivakodissa työskentelevä geriatri ja lääketieteen apulaisprofessori David Dosa ei ota ensin uskoakseen Oscarin kykyä, mutta vähitellen hänkin huomaa kissan erityislaatuisen persoonallisuuden. Dosa päättää tutkia tapausta tarkemmin ja haastattelee jo edesmenneiden hoivakodin asukkaiden omaisia. Heillä on hämmästyttävän yhtenäisiä tarinoita kerrottavanaan tästä poikkeuksellisesta kissasta.

Joillakin eläimillä on kykyjä, jotka ihmisiltä puuttuvat: esimerkiksi koiria on koulutettu haistamaan syöpä ja jotkut eläimet voivat ennustaa maanjäristyksen lähestymisen. Oscarinkin arvellaan mahdollisesti haistavan lähestyvä kuolema potilaan hormonimuutoksista. Selitys ei kuitenkaan vähennä Oscarin tarinan viehätysvoimaa eikä sitä tosiasiaa, että tieteellinen tietämyksemme on rajallinen. Joka tapauksessa Oscar tuntuu vaistomaisesti tietävän, milloin potilas ja omaiset tarvitsevat eniten lohtua ja seuraa. Silloin se on paikalla, vaikka muuten se pitääkin piileskelystä.

Minulla oli suuret odotukset tämän kirjan suhteen, sillä olin lukenut siitä positiivisia arvosteluja. Kirja onkin hyvin lämminhenkinen ja kertoo useista hoivakodin asukkaista unohtamatta David Dosaa itseään, joka kertoo arjesta ja työstään dementikkojen ja Alzheimerin tautia sairastavien parissa. Hän selvästi nauttii työstään ja se välittyy myös kirjan sivuilta. Dementian myötä monen potilaan elämä tuntuu menevän hitaammin tai nopeammin kohti loppuaan, mutta eläimet voivat toimia lohdun ja virikkeiden tuojina vielä viime metreilläkin. Suosittelen tätä kirjaa lämpimästi muillekin kuin kissoista ja vanhustyöstä kiinnostuneille: itse en kuulu erityisesti kumpaankaan ryhmään, mutta luin kirjan lähes yhdeltä istumalta.

Tekniset tiedot:
Dosa, David: Hoivakodin kissa Oscar
Suomentaja: Pekka Tuomisto
ISBN: 978-951-1-24756-2
Otava 2011
Sidottu, 254 s.
Kirjastoluokka: 654.92

Kirja-arvio: Nine lives. In Search of the Sacred in Modern India

Nine lives - In Search of the Sacred in Modern India on sukellus yhdeksän hyvin erilaisen elämäntien valinneen ihmisen kertomus pyhän kokemisesta Intiassa. Tarinat on koonnut yhteen skotlantilaissyntyinen, nykyisin Intiassa perheensä kanssa asuva kirjailija ja historioitsija William Dalrymple. Intia on kokenut viime vuosikymmeninä rajun muutoksen, joka on mullistanut erityisesti kaupunkien elämää. Uskonnoilla on silti edelleen merkittävä rooli monien ihmisten elämässä, vaikka uskonnon reunaehdot ja harjoittamisen tavat ovatkin vuosien varrella jonkin verran muuttuneet.

Teoksessa äänensä saavat kuuluviin hyvin omaperäiset henkilöt. Jainalaisuutta tunnustava nunna saa voimaa askeettisuudesta ja varoo kaikin tavoin vahingoittamasta yhtäkään elävää olentoa; pääosan vuodesta vankilassa työskentelevä mies pukeutuu muutamaksi kuukaudeksi vuodessa jumalaksi ja tanssii tiensä ihmisten sydämiin; temppelissä asuva nainen tanssii ja tarjoaa seksuaalisia palveluja uskonnon nimissä; nainen jättää työnsä juuttitehtaassa ja keskiluokkaisen perhe-elämän ja muuttaa asumaan hautausmaalle tunnustaen tantrismia; lukutaidoton vuohipaimen toimii eeppisten laulujen laulajana yhdessä vaimonsa kanssa; sufismia tunnustava uskovainen kertoo sufien rakkaudesta runoihin ja lauluihin; hindumies valmistaa elääkseen uskonnollisia patsaita; buddhalainen kertoo vaikeuksista Tiibetissä ja halustaan valmistaa mahdollisimman hienoja rukouslippuja; ja sokea kiertävä laulaja kertoo oman tarinansa. Intiaan mahtuu uskontoja laidasta laitaan ja jokaista tarinaa yhdistää se, että kertojilla on uskonnollinen vakaumus, joka motivoi heidän toimintaansa.

Kirjan ehdottomana etuna on se, että Dalrymple jättäytyy hyvin taka-alalle ja antaa pääosan intialaisille itselleen. Hän on haastatellut hyvin erilaisia ihmisiä ja useissa haastatteluissa on mukana myös ihmisiä haastateltavien lähipiiristä. Haastattelujen lomaan on lisätty tietoa kustakin uskonnollisesta suuntauksesta. Useissa käsitellyissä uskonnoissa vaikuttaa olevan yhteisiä teemoja, vaikka usein näiden uskontojen edustajat asuvatkin maantieteellisesti varsin rajoittuneella alueella. Dalrymplen kirjoitustyyli on mukaansa tempaava ja helposti seurattava ja tämä teoksen voi lukea, vaikka ei itse ajattelisikaan uskonnon harjoittajien kanssa samalla tavalla. Itselleni ainakin teos valotti joidenkin vähemmän tunnettujen uskonnollisten suuntausten ajatusmaailmaa uskonon harjoittajien itsensä näkökulmasta. Tämä ei jääne viimeiseksi teokseksi, jonka Dalrympleltä luen.

Tekniset tiedot:
Dalrymple, William: Nine lives. In Search of the Sacred in Modern India
ISBN: 978-1-4088-0061-4
Bloomsbury 2009
Sidottu, 284 s.
Kirjastoluokka: 42.9

Kirja-arvio: Among Muslims. Everyday Life on the Frontiers of Pakistan

Kathleen Jamie, skotlantilainen runoilija ja kirjallisuutta yliopistossa opettanut nuori nainen, matkusti ensimmäisen kerran Pakistaniin 1990-luvun alussa. Hän palasi maahan uudelleen 2000-luvun alkupuolella, molemmilla kerroilla syrjäisille alueille Pakistanin itäiselle rajaseudulla. Nuori naimaton ja yksinään liikkuva länsimainen nainen kiinnittää huomiota paikallisten asukkaiden keskuudessa, ja lukiessa jääkin epäselväksi, onko Jamien matkojen tarkoituksena muukin kuin puhdas mielenkiinto Pakistania kohtaan ja lupaus kustantajalle kirjoittaa jatkoa aikaisemmin ilmestyneeseen Pakistania käsittelevään teokseen.

Jamien onnistuu tutustua paikalliseen shiaperheeseen ja muihin paikallisiin ihmisiin, ja perheen tytärten kautta hänelle aukeaa harvinainen mahdollisuus tutustua pakistanilaisten naisten arkipäivään. Jamie on tosin eri asemassa paikallisiin naisiin verrattuna, sillä ulkomaalaisena hänen ei odoteta käyttäytyvän yhtä pidättyväisesti ja hänellä on mahdollisuus matkustaa melko vapaasti eri paikoissa ja asioida myös miesten kanssa. Erityisesti Jamieta tuntuukin viehättävän syrjäiset seudut, joissa elämä soljuu vielä paljolti perinteiseen tapaan. Jamie tapaa sattumalta toisen länsimaisen naisen, uskovaisen kristityn, jolla on haasteita tehdä maassa lähetystyötä. Matkat tarjoavat hienovaraisia viitteitä myös siitä, millainen Pakistan on ollut ennen islamin tuloa. Ja mitäpä olisi reissu ilman lunta ja jännitystä siitä, pääseekö parhaat päivät nähneellä autolla perille asti.

Olisin kaivannut kirjaan enemmän lukuja, sillä nyt teoksessa on vain muutama luku jaettuna paikkakuntien mukaan. Lyhyemmillä luvuilla teokseen olisi voinut saada selkeämmän ja helpommin seurattavan rakenteen. Pidin kuitenkin Jamien asenteesta: hän matkustaa oppiakseen uutta, ymmärtääkseen paremmin pakistanilaisten ajatusmaailmaa ja saadakseen muutkin kenties ymmärtämään paremmin tuota maata. Jamie esimerkiksi pukeutuu paikallisten tapaan salwar khameezeen, väljään asuun, ja välttää provoisoivaa käyttäytymistä. Teos on luettava ja sisältää kiinnostavaa pohdintaa siitä, millaista on kahden täysin erilaisten kulttuurin kohtaaminen. Ehkäpä Jamien kirjoitustyylissä on kuitenkin jotakin, joka aiheuttaa sen, että pieni kipinä puuttuu, minkä vuoksi teos ei nouse kirkkaimpien suosikkieni joukkoon.

Tekniset tiedot:
Jamie, Kathleen: Among Muslims. Everyday Life on the Frontiers of Pakistan
ISBN: 1-58005-086-7
Seal Press 2002
Nidottu, 250 s.
Kirjastoluokka: 42.9

Naapuruudesta

Sattuipa silmääni mielenkiintoinen kuriositeetti - tiesittekö tämän islamin määrittelemästä naapuruudesta?

Islamilaisen lain [sharian? suom. huom.]mukaan henkilöllä, jonka maa on myynnissä olevan maan vieressä, on etuosto-oikeus myytävään maahan, lähisukulaisia mahdollisesti lukuun ottamatta. Jos naapuri on poissa, myyjän täytyy odottaa hänen paluutaan antaakseen hänelle option ennen maan myymistä kenellekään muulle.

Ystävällisyys naapureita kohtaan on myös sosiaalinen velvollisuus. Hadith sanoo:" Se ei ole hyvä muslimi, joka syö itsensä kylläiseksi ja jättää naapurinsa nälkäiseksi." Naapurin laillinen määritelmä voi vaihdella riippuen koulukunnasta tarkoittaen henkilöä, joka asuu neljänkymmenen talon tai kyynärän* säteellä tai henkilöä joka käy samassa moskeijassa.

Lähde: Glasse, Cyril: The Concise Encyclopaedia of Islam (s. 394)

* Kyynärä on kulttuurista riippuen noin 45-70cm, joten teoksessa käytetty 40 kyynärän mitta naapuruuden mittana on varsin lyhyt. Alkuperäisteoksessa on käytetty cubit kääntyy minun sanakirjassani kuitenkin vain kyynäräksi.

Edellinen lainaus on ainakin minusta ajatuksia herättävä: kuinka moni meistä ainakaan kaupungissa asuvista tietää paljonkaan naapureistaan? Useimmissa tapauksissa emme voi vaikuttaa siihen, ketä saamme naapureiksemme ja toisinaan saamme sietää epäasiallistakin käytöstä tai kotirauhan puuttumista. Jossakin mielessä anonyymius on helpottavaa - ei ole pakko seurustella kenenkään kanssa. Toisaalta sosiaalisten suhteiden löystyminen tai häviäminen on johtanut monen kohdalla henkisen pahoinvoinnin lisääntymiseen. Kyttäyskulttuuria tuskin kukaan kaipaa, mutta ehkäpä liike jonkinasteisen välittämisen suuntaan olisi paikallaan.