keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Läsnäolon haaste

Minulle on tullut hieman ristiriitainen olo viime aikoina lukemieni lehtikirjoitusten perusteella. Eräs kanadalaisäiti kertoi olleensa oikea aktiiviäiti ja osallistuneensa jos jonkinlaiseen toimintaan lastensa ollessa pieniä. Rivien välistä sain käsityksen, että hän hiljaa ihmetteli, kun suomalaisäidit eivät yleensä ottaen osallistu samassa määrin erilaisiin aktiviteetteihin. Pari päivää myöhemmin törmäsin Kjell Westön kolumniin uusimmassa Yhteishyvässä (10/2009, s. 45) Kolumnissaan "Läsnä" Westö kirjoittaa mm. seuraavaa:


[...] Kun vanhempi kääntyy lapsensa puoleen, kyse on siitä, että häntä, äitiä tai
isää, tarvitaan. Olen tullut siihen käsitykseen, että kun ihminen kääntyy kuin
robotti läppärinsä tai kännykkänsä puoleen - ikään kuin nämä olisivat hänen
herrojaan eikä päin vastoin - hän haluaa tuntea olevansa tarvittu ja tärkeä.
Mutta onko hän sitä, oikeasti? Niissä tilanteissa, joissa oma lapsi tai muu
läheinen soittaa tärkeässä asiassa, kyllä. Mutta muulloin?

Kun olin nuori, keskustelimme kiivaasti totalistarismin uhkasta. 1900-luku,
Hitlerin, Stalinin, Maon ja myös George Orwellin vuosisata, lähestyi loppuaan.
Sukupolveni mielestä uhka tuli lähes aina valtion suunnalta. Tänään ihminen
paljastaa Facebookissa lähes kaiken, nai ja itkee Big Brotherissa, jättää
arkistoon profiilin itsestään ja mielenkiinnon kohteistaan aina kun googlaa.
Eikä se tunnu huolestuttavan meitä, sillä eihän jenkkinörttien omistama,
yksityinen yritys voi ikinä olla vaarallinen samalla tavalla kuin valtio?
Eihän?
Ollako siis aktiivinen vai joutilas? Mielestäni vanhemmilla saa ja pitää olla tiettyyn rajaan asti myös lapseensa/lapsiinsa liittymätöntä toimintaa ja mielenkiinnon kohteita. Sellainen toiminta antaa mahdollisuuden toteuttaa itseään ja antaa näin energiaa olla myös lasten kanssa. Asiat myös palautuvat kummastihelpommin oikeaan tärkeysjärjestykseen, kun on tehnyt välillä jotain muuta - pääsee esimerkiksi hetkeksi lempikirjan pariin päiväuniaikaan tai päivän päätteeksi.

Jossakin kohti tulee kuitenkin se raja vastaan, kun itsestä on vain ruumis paikalla mutta mieli seikkailee jossakin muualla. Kun ollaan paikalla, mutta ei läsnä. Kukapa siihen ei olisi joskus sortunut? Olen omalta kohdaltani päättänyt olla entistä enemmän läsnä niin ruumiiltani kuin mieleltäni. Jumala minua auttakoon tässä pyrkimyksessä.

Weston esille nostamaan yksityisyyden julkisuuteen tuomiseen palaan mahdollisesti myöhemmissä kirjoituksissani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa kommentoimaan tekstejäni. Blogini on kommenttiystävällinen - varaan kuitenkin itselleni oikeuden olla julkaisematta kommentteja, jotka loukkaavat minua tai islamin uskoa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...