maanantai 16. marraskuuta 2009

Kirja-arvio: Todellisuuden maailmat. Runoja ja proosaa islamin mystikoilta

Todellisuuden maailmat on Jumalasta juopuneet-kirjan kumppaninide. Vaikka kirjat voi toki lukea erikseenkin, ainakin minulle oli suurta hyötyä siitä, että olin jo aikaisemmin lukenut Jumalasta juopuneet-kirjan. Vaikka suufilaisuuden keskeistä termistöä on selitetty lyhyesti myös runojen ja kaunokirjallisuuden välissä, teoriaosuudet ovat kuitenkin niin suppeita, että paljon olisi jäänyt avautumatta runoista ja kaunokirjallisuudesta, mikäli aikaisempaa teoriatietoa ei olisi ollut luettuna.

Hämeen-Anttila on valinnut teokseensa mahdollisimman erilaisia runoja ja proosakatkelmia suufilaisuuden keskeisimmiltä vaikuttajilta. Al-Hallaj, Maulama Rumi, Suhrawardi ja Ibn Arabi ovat saaneet teoksessa omat lukunsa. Suufilaista kirjallisuutta leimaa runsas Koraanin jakeiden lainaaminen ja Jumala-kokemuksen kuvaaminen. Sivulauseena mainittakoon, että suufit ovat myös soveltaneet monia Koraanin kohdista omaan elämäänsä, näistä esimerkkeinä vaeltava elämäntapa ja köyhyyden ihannointi. Toisaalta teoksessa on myös suufien ekstaattisessa tilassa ollessaan lausumia tekstejä ja suufien viisaudenlauseita.

Monet kirjassa olevista runoista ja proosakatkelmista ovat hyvin vaikeaselkoisia. On selvää, etteivät ne avaudu kerralla, vaikka Hämeen-Anttila onkin ansioituneesti selventänyt joitakin vaikeimpia kohtia. Toisaalta esimerkiksi köyhyyttä koskevat proosaesimerkit olivat helposti tajuttavissa ja kirjassa oli myös koottuna useita mielenkiintoisia, lyhyitä kertomuksia. Kokonaisuudessaan kirja oli taattua Hämeen-Anttilaa: ammattitaidolla ja huolella kirjoitettu.

Tekniset tiedot:
Hämeen-Anttila, Jaakko: Todellisuuden maailmat. Runoja ja proosaa islamin mystikoilta
Basam Books 2002
ISBN: 952-9842-62-7
Sidottu, 314 s.
Kirjastoluokka: 29.7

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa kommentoimaan tekstejäni. Blogini on kommenttiystävällinen - varaan kuitenkin itselleni oikeuden olla julkaisematta kommentteja, jotka loukkaavat minua tai islamin uskoa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...