maanantai 28. joulukuuta 2009

Kirja-arvio: Haluan Harry Winstonin

Löysin kirjastosta sattumalta "aivot narikkaan"-lukemista, jota myös viihdekirjallisuudeksi kutsutaan. Luin joskus aikaisemmin Himoshoppaaja-kirjoja (kyseessä on ostosriippuvaisesta amerikkalaisnaisesta keksitty jatkotarina) ja kaiken keveyden keskellä niissä tuntui lopussa olevan kuitenkin jonkinlainen opetus. Jospa tästäkin kirjasta löytyisi sellainen, ajattelin tätä kirjaa lainatessani.

Haluan Harry Winstonin kertoo kolmekymppisten manhattanilaisystävysten ikäkriisistä, joka saa heidät tekemään erinäisiä lupauksia: yhden yön suhteita harrastanut Adriana lupaa löytää vuoden sisällä itselleen unelmien aviomiehen, sarjaseurustelija Emmy aikoo löytää miehen joka mantereelta ja kustannustoimittajana työskentelevä Leigh on jo löytänyt täydellisen poikaystävän. Jotakin hänenkin elämästään tuntuu kuitenkin puuttuvan. Kirjassa seurataan ystävysten elämää ja sattumuksia; kirja painottuu enemmänkin tapahtumien kuvailuun kuin monimutkaisen juonen rakentamiseen.

Joskus tuntuu olevan paikallaan lukea kirjoja, joiden päähenkilöiden tavoitteet, arvomaailma ja maailmankatsomus poikkeavat omastani. Haluan Harry Winstonin on yksi sellaisista kirjoista ja on sopiva luettavaksi vaikkapa henkilölle, joka pitää Sinkkuelämät-sarjasta. Ja se opetus, jota alussa kaipasin? Kirjan keskivaiheilla ja loppupuolella Emmyn, Adrianan ja Leighin elämässä tapahtuu asioita, jotka saavat heidät miettimään elämäänsä uudelta kantilta.

Tekniset tiedot:
Weisberger, Lauren: Haluan Harry Winstonin
Suomentaja: Tiina Talvitie
ISBN: 978-952-5613-75-9
Kustannusosakeyhtiö Nemo 2008
Sidottu, 263 s.
Kirjastoluokka: 84.2

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa kommentoimaan tekstejäni. Blogini on kommenttiystävällinen - varaan kuitenkin itselleni oikeuden olla julkaisematta kommentteja, jotka loukkaavat minua tai islamin uskoa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...