sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Kirja-arvio: Näyttääkö pääni tässä isolta?

Sain idean tämän kirjan lukemiseen Tulevaisuus.org-foorumilta. Siellä muutama kirjoittajista oli kehunut kirjaa, joten ajattelin, että miksikäs ei? Lukisin sen myös itse. Näyttääkö pääni isolta tässä? kertoo Amalista, kuusitoistavuotiaasta australianpalestiinalaisesta yksityislukiota käyvästä muslimitytöstä. Amal saa ajatuksen alkaa käyttää islamilaista päähuivia, hijabia, kokoaikaisesti. Kirja seuraa Amalin kohtaamia ennakkoluuloja, stereotyyppisiä ajatusmalleja, kohtamisia ihmisten kanssa ja kouluelämää hänen tekemänsä ratkaisun jälkeen.

Vaikka kyseessä on nuortenkirja -tai tyttökirja - aina kirjan karkinväristä kantta myöten, käy se myös aikuisemman lukijan luettavaksi. Nuortenkirjan tästä teoksesta tekee lähinnä sen sijoittuminen koulumaailmaan. Jokainen omat teinivuotensa kenties jo ohittanut lukija voi palauttaa kirjan kautta mieleensä, kuinka julmaa lukiolaisten elämä voi olla; kuinka kuuluminen tiettyihin kaveripiireihin, tietynlainen pukeutuminen, seurustelukysymykset, koulumenestys (mutta ei kuitenkaan liiallinen pingottaminen) ja koulun ulkopuolinen elämä vaikuttavat joskus elämän ja kuoleman kysymyksiltä. Niin myös Amalille. Kirja kuvaa, kuinka hän tavallaan riskeeraa saavuttamansa aseman australialaisen hienostokoulun jäsenenä, mutta kuinka hän myös samalla saa uutta itseluottamusta ja vahvistuksen siitä, että on tehnyt oikean ratkaisun.

Kirja sopii mielestäni myös mainiosti niille muslimisiskoille, jotka eivät vielä käytä hijabia mutta harkitsevat sen käytön aloittamista. Itselleni ainakin jotkut Amalin kohtaamista tilanteista ja hänen kokemistaan tunteista tuntuivat varsin tutuilta. Samalla täysin eri uskontokuntaa edustaville kirja rikkoo vallalla olevia ennakkoluuloja, sillä Amal osoittautuu monessa suhteessa hyvin tavalliseksi kuusitoistavuotiaaksi nuoreksi, vaikka hän uskonsa vuoksi ei teekään aivan kaikkia asioita kuin muut ikäisensä nuoret. Kokonaisuudessaan kirja on mielestäni piristävä poikkeus islamia ja muslimeja käsittelevän kirjallisuuden joukossa.

Tekniset tiedot:
Abdel-Fattah, Randa: Näyttääkö pääni tässä isolta?
Suomentaja: Sirkka-Liisa Sjöblom
ISBN: 978-951-23-4863-3
Karisto 2007
Sidottu, 344 s.
Kirjastoluokka: 84.2

4 kommenttia:

  1. Salaam

    I'm curious about this book. I may finally make my mind up and purchase it inshallah. Seems like a lot of Muslims have read it.

    VastaaPoista
  2. Wa aleikum salam Zainab,
    that book is really worth purchasing if you like not-so-serious reading about Muslim teenagers' life! I mostly borrow books from library, this one was also borrowed.

    VastaaPoista
  3. Salaam : ) olen kolmikymppinen jo ja alkanut käyttämään huivia mutta olisiko tässä kenties jotain vinkkejä aloittelijallekin tai sellaista hyödyllistä pohdintaa mukana?

    VastaaPoista
  4. Salam Suvi ja tervetuloa! Tuon kirjan lukemisesta on jo sen verran aikaa, etten tarkalleen muista sen sisältöä. Mielikuvani kuitenkin on, että se kertoo kaiken muun ohessa tilanteista ja ajatuksista, joita hijabin käytön aloittaminen voi saada aikaan. Kirja on aika nopealukuinen, joten en usko että menenät mitään, vaikka lukisitkin sen. Tapahtumat sijoittuvat pitkälti koulumaailmaan, mutta monet Amalin ajatuksista tuntuivat minulle tutuilta.

    VastaaPoista

Tervetuloa kommentoimaan tekstejäni. Blogini on kommenttiystävällinen - varaan kuitenkin itselleni oikeuden olla julkaisematta kommentteja, jotka loukkaavat minua tai islamin uskoa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...