torstai 30. joulukuuta 2010

Friendship

(Valitettavasti en muista enää kuvan lähdettä.)

Friendship is like a candle
And if we treat it right
Its light can be a lighthouse
In someone's darkest night

A little light of friendship
Can make a brighter life
And spread the ray of sun
Giving eternal light

But everyone having a candle
Must be aware
That something that is special
Has to be taken care

If it is negleted
There is no doubt
That the little light of friendship
Will simply just go out

- Anon.

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Kirja-arvio: Siilin eleganssi

Siilin eleganssi-kirjan tapahtumat sijoittuvat pariisilaiseen hienostokerrostaloon. Renée Michel toimii talon ovenvartijarouvana ja on luonteeltaan juro ja päällisin puolin katsottuna sivistymättömän oloinen. Leskirouva Michel antaa käyttäytymisellään ja pyylevällä olemuksellaan ymmärtää olevansa tuiki tavallinen työväenluokkaan kuuluva tyhmänpuoleinen ovenvartija, mutta pinnan alta paljastuu jotain aivan muuta: lukenut ja kulttuurisesti sivistynyt älykkö, joka tutkii kriittisillä silmillään talon asukkaiden koppavuutta ja keinotekoista hienostuneisuutta.

Useita kerroksia rouva Michelin yläpuolella asuu 12-vuotias Pamela Josse, omissa oloissaan ja ajatuksissaan viihtyvä pohdiskelija, jota ahdistaa ajatus tulevaisuudessa odottavasta tyhjänpäiväisestä ja pinnallisesta, porvariluokkaan kuuluvasta elämästä. Hän päättää tehdä itsemurhan 13-vuotissyntymäpäivänään.

Eräänä päivänä taloon muuttaa japanilainen Kakuro Ozu, joka näkee heti rouva Michelin ulkokuoren taakse. Ensimmäistä kertaa elämässään rouva Michel tuntee löytäneensä ihmisen, jonka kanssa ajatukset kulkevat yhtä rataa ja jonka kanssa ei tarvitse teeskennellä tai tuntea alemmuudentunnetta. Siilin piikkien alta paljastuu vähitellen intohimoinen kulttuurinharrastaja, jonka ei tarvitse peitellä lukeneisuuttaan. Samalla Pamela Jossenkin elämä saa yllättävän käänteen, kun hän löytää asuintalostaan kanssaan samalla tavalla ajattelevan, uudistuneen ovenvartijarouvan.

Siilin eleganssi kertoo piilossa piilevästä kauneudesta, siitä ettei ulkokuori aina kerro kaikkea. Oikeassa seurassa parhaat ominaisuudet voivat suorastaan puhjeta kukkaan ja elämä löytää uudenlaisen merkityksen. Kirjan tarina on hieno ja joissakin kohdissa filosofinen pohdinta etenee niin korkeita uria, että sitä on jo hieman vaikea seurata. Siilin eleganssi ei yllä suosikkikirjojeni joukkoon, mutta on silti lukemisen arvoinen.

Tekniset tiedot:
Barbery, Muriel: Siilin eleganssi
Suomentaja: Anna-Maija Viitanen
ISBN: 978-951-20-7888-2
Gummerus 2010
Nidottu, 374 s.
Kirjastoluokka: 84.2

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Du'a-kortteja

Olen etsiskellyt du'a-kortteja, joita voisi laittaa sopiviin paikkoihin muistuttamaan ja opettamaan pikku hiljaa eri tilanteissa lausuttavia du'a-rukouksia. Jokin aika sitten sisar Maryam ilmoitti eräällä keskustelufoorumilla olevansa tekemässä kortteja, joissa on alkuperäisen arabiankielisen tekstin lisäksi kukin du'a-rukous translitteroituna ja käännettynä suomen kielelle. Auttakoon Jumala Maryamia työssään, jotta saisimme suomenkieliset rukouskortit avuksemme. Sitä ennen käytettävissä on ainakin eräs, lähinnä lapsille suunnattu sivusto, jossa on ladattavissa ilmaiseksi du'a-kortteja arabiankielisellä ja englanninkielisellä tekstillä varustettuja kortteja. Mikseivät nämä toimisi aikuisillakin.
Du'a-kortteja: http://www.mini-mumin.com/Downloads.html

torstai 23. joulukuuta 2010

Profeetta Jobin (rh) tarina

Arviot profeetta Jobin (rauha hänelle) alkuperästä vaihtelevat. Joidenkin oppineiden mukaan Job oli roomalainen. Hänen äitinsä oli profeetta Lootin (rauha hänelle) tytär ja kerrotaan että hänen isänsä oli niiden joukossa, jotka uskoivat profeetta Abrahamiin  tämän jouduttua heitetyksi tuleen mutta selviydyttyä siitä hengissä. Job kuului profeetta Abrahamin sukulinjaan ja hän oli yksi niistä profeetoista, joiden erityisesti mainitaan saaneen ilmestyksiä.

Me olemme totisesti antanut sinulle ilmestykset, samoinkuin annoimme Nooalle ja profeetoille hänen jälkeensä; samoin Me olemme antanut ilmestyksiä Aabrahamille, Ismaelille, lisakille, Jaakobille, Israelin sukukunnille, Jeesukselle, Jobille, Joonalle, Aaronille ja Salomolle; Daavidille olemme antanut Psalttarin. (4:163)

Profeetta Jobin vaimon nimestä ei ole oppineiden keskuudessa yksimielisyyttä. Yleisimmän mielipiteen mukaan hänen nimensä oli Leea. Koraani, historioitsijat ja muut lähteet kertovat Jobin olleen varakas mies, jolla oli kaikenlaista omaisuutta, kuten karjaa, lampaita ja palvelijoita. Hänellä oli myös useita lapsia ja laaja suku.

Profeetta Job menetti kaiken mitä omisti. Hänen vartaloonsa tuli monenlaisia sairauksia siinä määrin, että vain hänen sydämensä ja kielensä pysyivät terveinä. Niillä hän muisteli alituisesti Jumalaa. Hän pysyi kärsivällisenä ja muisti Jumalaa kaiken aikaa, niin yöllä kuin päivälläkin, niin aamulla kuin illallakin. Viimein Jobin sairaudet kestivät niin kauan, että jopa hänen ystävänsä ja sukulaisensa alkoivat vältellä häntä. Hänet heitettiin ulos kaupungistaan asumaan kehnoihin oloihin. Jobin vaimo oli ainoa henkilö, joka pysy hänen rinnallaan. Vaimo muisti kaikki ne hyvät ajat, jotka hän oli saanut viettää Jobin kanssa ja tunsi tätä kohtaan suurta myötätuntoa. Jobin hoitaminen otti hänen voimilleen ja kulutti hänen rahavaransa lähes loppuun. Hänen oli mentävä töihin pystyäkseen huolehtimaan miehestään. Jobin kerrotaan olevan ensimmäinen ihminen, joka sairasti isorokkoa.

Oppineilla on erilaisia mielipiteitä siitä, kuinka kauan koettelemukset vaivasivat Jobia. Joidenkin mielipiteiden mukaan hänen vaikea aikansa kesti kolme vuotta, joidenkin toisten mukaan seitsemän tai jopa 18 vuotta. Hänen sairauksiensa kerrotaan olleen niin vakavia, että iho putosi hänen päältään, jolloin Jobin vaimo levitti hänen vartalonsa suojaksi tuhkaa. Sairauden jatkuessa vaimo sanoi Jobille: "Voi Job, jos rukoilet Jumalaa, hän vapauttaa sinut tästä kärsimyksestä". Tähän Jobin kerrotaan vastanneen:" Olen elänyt seitsemänkymmentä vuotta terveenä, joten miksi en olisi kärsivällinen Jumalalle seuraavatkin seitsemänkymmentä vuotta?".

Vähitellen ihmiset alkoivat olla haluttomia palkkaamaan Jobin vaimoa töihin. He tiesivät, kenen vaimo hän oli ja pelkäsivät Jobin sairastamien sairauksien tarttuvan itseensä tai että he joutuisivat samanlaisten koettelemusten kohteeksi. Lopulta Jobin vaimo ei saanut enää ollenkaan töitä, vaan joutui myymään palmikkonsa ostaakseen niistä saamillaan rahoilla ruokaa itselleen ja miehelleen. Silloin Job rukoili Jumalaansa:


Muistettakoon myös Jobia, joka rukoili Herraansa: »Totisesti, onnettomuus on minua kohdannut, mutta Sinä olet kaikkein armollisin armonosoittajista.» (21:83)

Erään kerran Jumala puki Jobin Paratiisin asuun ja hän meni istumaan syrjään nurkkaan. Hänen vaimonsa tuli paikalle eikä tunnistanut häntä. Lopulta Job paljasti itsensä ja sen, että Jumala oli antanut hänelle hänen vartalonsa takaisin. Jumala palautti myös hänen varallisuutensa ja lapsensa ja kaikkea muuta kaksin verroin. Jumala lähetti hänen päälleen sateen, jossa oli kultaisia heinäsirkkoja ja jotka Job keräsi vaatteisiinsa. Hän otti parantavan kylvyn Jumalan osoittamassa vedessä, jonka Job sai esille polkaisemalla maata. Kaikki hänen sairautensa ja vaivansa paranivat ja hänestä tuli jälleen komea. Hänen lapsensa palasivat kuolleista; joidenkin oppineiden mukaan Jumala toi Jobille toisia ihmisiä jo kuolleiden sijaan ja yhdisti alkuperäisen perheen Tuonpuoleisessa.

Se mitä profeetta Jobille tapahtui, on muistutus ja opetus kaikille niille, jotka joutuvat terveyttään, omaisuuttaan tai perhettään kohtaavien koettelemusten kohteiksi. Jumala koetteli Jobia enemmän kuin muita ja siitä huolimatta hän pysyi pitkämielisenä ja uskoi, että Jumala pelastaisi hänet.

»Ota haltuusi jonkun verran maallista omaisuutta ja tyydy siihen halaamatta sitä, mikä pettää.» Me havaitsimme Jobin todella kelvolliseksi palvelijaksemme. Herkeämättä kääntyi hän rukoillen Meidän puoleemme. (38:44)

Jobin kerrotaan asuneen Rooman maaperällä seitsemänkymmentä vuotta koettelemustensa jälkeen ja saarnanneen sen asukkaille monoteismin uskontoa. Oppineiden mukaan hän oli kuollessaan 93- tai 95-vuotias.

Yllä olevat kohdat ovat peräisin kirjasta Stories of the Prophets, jonka on kirjoittanut Ibn Katheer. Kirjan tarinat ovat peräisin Koraanin lisäksi eri hadith-kokoelmista, erityisesti luotetuimpina pidetyistä Muslimin ja Bukharin kokoelmista. Kirjassa ei toki ole kaikkien profeettojen tarinoita - heitä on islamin mukaan historian kuluessa ollut yhteensä 124 000, rauha heille kaikille - vaan sellaisista, joista on tallennettu tietoja hadith-kokoelmiin.

tiistai 21. joulukuuta 2010

Kirja-arvio: Imaamin tyttären raju pako vapauteen

Imaamin tyttären raju pako vapauteen on uskomaton tarina pohjoisenglantilaisessa lähiössä asuvasta pakistanilaismuslimien yhteisöstä ja erityisesti Shahin perheestä. Perheen isä toimii yhteisönsä imaamina ja halveksii koko sydämestään valkoihoisia eurooppalaisia ja amerikkalaisia, mutta ottaa mielihyvin vastaan kaiken heiltä saamansa sosiaaliavun. Perheen äiti huolehtii kotiasioiden hoitamisesta, kunnes tyttäret ovat tarpeeksi vanhoja auttamaan häntä. Perheen pojilla puolestaan on suhteellisen suuri vapaus viettää vapaata lapsuutta ja nuoruutta yhteisön muiden nuorten kanssa. Yhteisössä kaikki tietävät toistensa asiat ja pitävät yllä vahvaa sosiaalista kontrollia moraalinormien noudattamisen varmistamiseksi.

Teoksen päähenkilö on Hannan, perheen vanhin tytär. Hannanin isä ei jätä epäselväksi, että hän on epätoivottu hylkiö, saastainen ja kelvoton ja menossa suoraa tietä Helvettiin. Kuin vahvistaakseen sanojensa vaikutusta hän pahoinpitelee ja käyttää Hannania säännöllisesti seksuaalisesti hyväkseen kymmenen vuoden ajan, aina siihen saakka kun tämä on 16-vuotias. Silloin Hannan sattumalta kuulee isänsä puhelinkeskustelusta, että hänet aiotaan naittaa Pakistanissa asuvalle serkulleen. Epätoivoinen Hannan päättää paeta ja löytää turvapaikan englantilaisen opettajansa kotoa. Siellä hän tutustuu myös kristinuskoon ja ihastuu seurakuntaelämään niin, että päättää kääntyä kristityksi. Uskosta luopumisen seurauksena hän on hengenvaarassa, joten lopulliseksi vaihtoehdoksi jää muuttaa kokonaan muualle ja jättää synnyinperhe kokonaan taakse. Vasta toisella puolella maata Hannanin on mahdollista aloittaa paranemisprosessi lapsuuden ja nuoruuden traumojen käsittelemiseksi.

Imaamin tyttären raju pako vapauteen on mielestäni hyvä muistutus siitä, kuinka liian kirjaimellisesti tulkittu uskonto yhdistettynä perusteettomiin ennakkoluuloihin, suoranaiseen rotuvihaan ja vanhoillisuuteen voi kääntyä itseään vastaan. Hannan lukee ensimmäistä kertaa Koraanin englanniksi vasta aikuisiällä ja huomaa, että hänen isänsä on ollut monissa väitteissään väärässä - että hänen isänsä on oppinut Koraanin ja islamin opetukset suullisen perinteen kautta, jolloin islamin todellinen sanoma on vääristynyt. Monet pakistanilaisiin heimoperinteisiin liittyvät käytännöt on perusteltu islamin opeilla. Näillä vääristyneillä opeillaan Hannanin isä nosti itsensä kaikkivoivaksi yhteisönsä tukipilariksi, jonka sana merkitsi kaikkein eniten, olipa se kuinka epäpätevä tahansa. Kirjan väitetään olevan tositapahtumiin perustuva, mutta vaikka näin ei olisikaan, on se kuitenkin ajatuksia herättävä varsinkin uskonnon oikean tulkinnan osalta.

Tekniset tiedot:
Shah, Hannah: Imaamin tyttären raju pako vapauteen
Suomentaja: Hannu Rossi
ISBN: 978-951-585-235-9
Kuva ja sana 2010
Nidottu, 239 s.
Kirjastoluokka: 99.1

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Kirja-arvio: Gangesin tytär. Erään adoption tarina

Gangesin tytär on oikeastaan kaksi teosta yhdessä: kirjan alkuosa muodostaa ensiksi ilmestyneen teoksen Gangesin tytär, kun taas loppuosa on nimeltään Kuun kaksi puolta. Teokset yhdessä kertovat Asha Miron tarinan hänen kahdesta matkastaan synnyinjuurilleen biologisen perheen ja lapsuuden elinympäristön luokse. Miro ehti asua kuusi ensimmäistä elinvuottaan intialaisessa orpokodissa, kunnes hänet adoptoitiin barcelonalaiseen perheeseen. 27-vuotiaan hän saa mahdollisuuden osallistua työleirille, joka pidetään hänen synnyinseudullaan Intiassa. Samalla kuukauden pituisella matkalla hän käy orpokodissa kyselemässä nunnilta lapsuudestaan koettaen saada puuttuvat palaset kohdalleen ja vastauksen vuosia vaivanneisiin kysymyksiinsä. Toisella, muutamaa vuotta myöhemmin toteutuneella Intian-matkallaan Miro pääsee vielä tätäkin syvemmälle: hän saa tietää biologisen sisaruksensa olevan elossa ja matkustaa tapaamaan tämän perhettä. Tapaaminen on ikimuistoinen molemmille sisaruksille ja heidän perheenjäsenilleen.

Gangesin tytär on kertomus ennen kaikkea adoptoidun lapsen palavasta halusta tuntea juurensa ja alkuperänsä, joka ei jätä häntä rauhaan aikuisiälläkään. Se kertoo Miron tuntemuksista matkalla maahan, joka on hänelle ennestään tuttu käytännössä vain televisiodokumenttien kautta. Miro kuvailee rehellisesti ajatuksiaan ja ensivaikutelmiaan Intiasta, joka tuntuu hänelle niin vieraalta, ettei hän pysty kuvittelemaan itseään asumassa siellä. Kulttuuri ja yhteiskunnalliset olot ovat kovin erilaiset Espanjaan verrattuna, ruoka tuntuu tuliselta vielä viikkojen jälkeen. Ristiriitaa lisää se, että Miro näkee omat kasvonpiirteensä siskonsa lapsien kasvoissa. Kaikki olisi aivan toisin, jos häntä ei olisi adoptoitu... Lopulta vastaukset antavat hänelle mielenrauhan.

Kirja sopii mainiosti adoptiota harkitseville henkilöille ja toisaalta myös adoptoiduille henkilöille jäsentämään heidän ajatuksiaan asiaan liittyen. Itseäni viehätti kirjassa sen rehellisyys ja Miron uskallus palata juurilleen vastauksien saamiseksi. Samalla kirja antaa kuvan intialaisesta yhteiskunnasta yksittäisen elämäntarinan kautta.

Tekniset tiedot:
Miro, Asha: Gangesin tytär. Erään adoption tarina
Suomentaja: Sari Selander
ISBN: 952-471-509-0
Like Kustannus 2005
Sidottu, 238 s.
Kirjastoluokka: 99.1

perjantai 17. joulukuuta 2010

Elämän vuoristoradassa

Viime kuukaudet ovat saaneet todistaa elämässäni melkoista tunteiden vaihtelua. Ulkoiset puitteet ovat pysyneet jotakuinkin ennallaan, mutta pään sisällä on tapahtunut sitäkin enemmän. Tunteet ovat olleet usein pinnassa, kärsivällisyys koetuksella ja kekseliäisyyttä vaadittu ratkomaan kaikenlaisia eteen sattuneita pulmia. Ennen kaikkea tuntuu, että uskokin on ollut koetuksella. Olen yrittänyt käyttää islamin opiskelusta ja Jumalan mietiskelyn kautta saamiani tietoja ja taitoja ongelmien ratkaisuun - vaihtelevalla menestyksellä.

Tunnen hieman huonoa omaatuntoa siitä, että olen viettänyt monta unetonta yötä pohtiessani asioita - olenko uskossani heikko, kun en pysty nukkumaan rauhassa luottaen siihen, että Jumala kyllä ratkaisee asiat parhaaksi katsomallaan tavalla? Olenko kenties muistellut Jumalaa liian vähän, kun en aina pysty tuntemaan sydämessäni rauhaa? Toisinaan on ollut niin kiireisiä päiviä, että käytännön asioiden hoitaminen on jyrännyt henkisemmän puolen alleen. Samat asiat jäävät sitten pyörimään päähän myös yön tunteina, sinä aikana kun pienen lapsen kanssa eläessä on usein se ainoa aika miettiä kunnolla asioita ja kuulla omat ajatuksensa.

Sen verran olen haditheja sisäistänyt, että melko ahkerassa käytössä on ollut hadith "jos et pysty sanomaan mitään hyvää, ole mieluummin hiljaa". Toinen versio siitä on, että suuttuessa kannattaa mieluummin vaieta. Olen saanut joiltakin henkilöiltä hyvinkin paljon mielipiteitä asioihin, joihin en ole niitä edes pyytänyt. Kaiken huipuksi nuo henkilöt ovat vielä suuttuneet, jos en ole aina toiminut heidän antamiensa ohjeiden ja mielipiteiden mukaan, vaikka ovat ensin sanoneet että saan tehdä niin kuin parhaaksi näen. Luulen kuitenkin, että olen esimerkiksi lapsemme suhteen parempi asiantuntija kuin henkilö, joka on lapseton, vannoutunut sinkku. Uskon myös, että monissa asioissa vaisto sanoo, onko tekemässä oikean ratkaisun.

Olen myös joutunut huomaamaan, että avoimin kortein pelaava voi joutua hyväksikäytetyksi ja petkutetuksi. Valitettavasti maailmamme on sellainen, ettei edes kaikilla luotettaviksi uskotuilta henkilöitäkään löydy puhtaita jauhoja pussista. Sellainen on saanut minut pahasti epäilemään omaa ihmistuntemustani. On punnittava entistä tarkempaan, kehen voi luottaa. Tässä tilanteessa minua on autanut ajatus siitä, että Jumala Kaikkivaltias on paras ja luotettavin Tuomari. Ehkäpä täällä maallisessa elämässämme voimme tulla huijatuiksi ja kaltoinkohdelluiksi, mutta Jumala kyllä näkee kaiken ja jokainen saa loppujen lopuksi ansionsa mukaan. Jumalalta emme voi salata mitään; Hän näkee senkin mikä on meiltä piilossa. Aion myös lukea lisää profeettojen, rauha heille kaikille, elämäntarinoita. Ehkäpä niistä löytyy ratkaisujen avaimia ja näkemyksiä haasteiden kohtaamiseen - jos Jumala niin suo.

tiistai 14. joulukuuta 2010

Kirja-arvio: Jeninin aamut


Olen lukenut Palestiinaan liittyen kirjallisuutta ja muutakin materiaalia hävettävän vähän. Useita vuosikymmeniä kestänyt konflikti on saanut niin monimutkaisia ulottuvuuksia, että sen hallitseminen on tuntunut haasteelliselta tehtävältä. Niinpä olin positiivisesti yllättynyt, kun huomasin kirjan Jeninin aamut ilmestyneen luettavaksi. Kirja kertoo al-Hijan perheen kautta Israelin valtion perustamisesta, palestiinalaisten karkotuksesta omilta mailtaan pakolaisleireille sekä siitä, kuinka tällaisissa äärimmäisissä olosuhteissa on mahdollista selviytyä. Teos kattaa al-Hijan perheen neljä sukupolvea ulottuen 1940-luvulta aina 2000-luvulle saakka.

Kirjan päähenkilöksi nousee Amal, Dalian ja Hasanin tytär. Perhe karkotettiin Ein Hodin maalta, joka oli toiminut heidän kotinaan vuosisatojen ajan. Jeninin pakolaisleirin välikaikaiseksi tarkoitettu maja muuttuu vähitellen pysyväksi asunnoksi ja suvun miehet kutsutaan puolustamaan maataan israelilaisia vastaan. Dalia suree sylilapsena kadonneen poikansa Ismailin kohtaloa ja lopulta orvoksi jäänyt Amal lähetetään Jerusalemin tyttökouluun. Sieltä hän matkustaa stipendin turvin opiskelemaan Yhdysvaltoihin, mutta ei yrityksistä huolimatta pysty unohtamaan menneisyyttään ja perhettään kotimaassaan. Hän palaa Jeniniin mennäkseen naimisiin ja huomatakseen, etteivät vuodet ole muuttaneet tilannetta yhtään sen turvallisemmaksi tai rauhallisemmaksi. Lopulta tilanne käy niin vaaralliseksi, että Amalin ainoaksi vaihtoehdoksi jää palata Yhdysvaltoihin. Valitettavasti lopuille perheenjäsenille muutto Yhdysvaltoihin ei ehdi toteutua ennen lopullista kohtaloa. Amalille Yhdysvallat on turvallinen paikka, mutta se ei pysty korvaamaan kotia. Viimeiselle matkalleen Jeniniin hän lähtee tyttärensä kanssa ja ehtii vielä tavata rakkaita ihmisiä, mukaan lukien kuolleeksi luullun veljensä, joka osoittautuu juutalaisten kasvattamaksi ja tuntee nimen David.

Jeninin aamut antaa hyvin inhimillisen kuvan palestiinalaisista ja toisaalta lohduttoman olon siitä, että vuosikymmenten jälkeenkin tilanne Israelin palestiinalaisalueilla jatkuu hyvin vaikeana. Kirjan henkilöt ovat kuviteltuja, mutta tapahtumat pitkälti totta, joten kirjaan pystyy samastumaan hyvin. Vastaavanlaisia ihmiskohtaloita on varmasti olemassa myös tosielämässä ja heidän osakseen toivoo parempia oloja. Jeninin aamut on yksi niistä kirjoista, jotka voisin ostaa myös omaan kirjahyllyyni. Se on hienosti ja kaunistelemattomasti kirjoitettu teos harvoin kaunokirjallisuudessa käsitellystä aiheesta, joka koskee suurta määrää ihmisiä.

Tekniset tiedot:
Abulhawa, Susan: Jeninin aamut
Suomentaja: Pauliina Klemola
ISBN: 978-952-01-0383-5
Like Kustannus 2010
Sidottu, 351 s.
Kirjastoluokka: 84.2

maanantai 13. joulukuuta 2010

Kirja-arvio: Fundamentalisti vastoin tahtoaan

Fundamentalisti vastoin tahtoaan on tarina pakistanilaisesta Changez-nimisestä nuoresta miehestä, joka saa lahjakkuutensa ansiosta opiskelustipendin Yhdysvaltoihin. Siellä hän saa hyvän koulutuksen ja hyväpalkkaisen työpaikan yrityskonsulttina. Hän tapaa nuoren naisen, Erican, jonka kanssa hän solmii suhteen. Yhdysvaltain sallivassa ilmapiirissä kaikki tuntuu olevan mahdollista - elämä soljuu omia uomiaan ja nuoret viettävät varsin huoletonta elämää.

Syyskuun 11. päivän iskut vuonna 2001 muuttavat kaiken. Changez on samanaikaisesti työmatkalla ulkomailla ja joutuu Yhdysvaltoihin palatessaan pitkien kuulustelujen kohteeksi. Koko maan ilmapiiri on muuttunut ja varsinkin Changezin kasvattama parta saa osakseen ylimääräistä huomiota. Hän menettää otteensa työhönsä ja samaan aikaan Erica joutuu psykiatriseen hoitoon. Hän alkaa elää menneisyydessä kuvitellen kuolleen poikaystävänsä olevan vielä elossa. Changez palaa sodan uhkaamaan kotimaahansa auttamaan perhenejäseniään, mutta ei tunne olevansa kotonaan sielläkään.

Teos on kirjoitettu Changezin näkökulmasta siten, että hän kertoo elämäntarinansa sattumalta lahorelaisessa kahvilassa kohtaamalleen yhdysvaltalaiselle ohikulkijalle. Koko tarina mahtuu yhteen päivään. Kirjaa on ylitetty menestysteokseksi, mutta mielestäni kertomus jäi aika ohueksi ja pinnalliseksi. Kirjan nimi antaa olettaa melko dramaattisiakin tapahtumia, mutta vaikka niitä olisi ollutkin, ne on kuvattu varsin laimeasti. Syvällisempi tapahtumien kuvailu olisi voinut tuoda teokseen lisää mielenkiintoa, sillä itse aiheessa on aineksia kiinnostavaankin kertomukseen.

Tekniset tiedot:
Hamid, Moshin: Fundamentalisti vastoin tahtoaan
Suomentaja: Tero Valkonen
ISBN: 978-951-31-3771-7
Tammi 2007
Sidottu, 149 s.
Kirjastoluokka: 84.2

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Kaikella on tarkoituksensa

Tietokoneeni pimeni aivan yllättäen ollessani kirjoittamassa viime tiistaina. Hetkeä aikaisemmin olin ollut naputtelemassa tekstiä koneelle, kun lapsemme keksi tulla kokeilemaan koneeni USB-portin toimivuutta. Toimihan se, niin hyvin toimikin että koko kone sai jonkinlaisen sähköpurkauksen ja pimeni hetkessä. Sen jälkeen siitä ei ollut havaittavissa minkäänlaisia elonmerkkejä.

Päiväohjelmamme, itse asiassa koko loppuviikon ohjelmamme meni siinä samassa uusiksi. Olen ottanut tavakseni tehdä jonkin verran töitä aamupäivisin, sen verran kuin se on lapsen kanssa mahdollista. Olen ollutkin viime viikkoina niin työllistetty, että joka päivälle on riittänyt työtä tietokoneella niin paljon kuin olen vain ehtinyt tekemään. Ehkäpä vähän liikaakin, mutta en ole päässyt itse pahemmin vaikuttamaan asiaan. Mielestäni minulla on velvollisuus auttaa kanssaihmisisiäni ja läheisiäni, jos vain suinkin voin. Niin olenkin tehnyt, ja tuo työ oli tiistainakin ohjelmassani.

Aluksi tietokoneeni hajoaminen tietysti harmitti kovasti. Soitin tutullemme, tietokoneita korjanneelle ja niitä tuntevalle henkilölle. Pahalta vaikutti, hänen mukaansa voisimme alkaa melko todennäköisesti etsiä uutta konetta. Entiseltä koneelta saisi ehkä pelastettua ohjelmat ja tiedostot, jos hyvin käy. Lähdimme lapsemme kanssa pulkkamäkeen, kun muutakaan ei ollut tehtävissä.

Tietokone on kuitenkin vain tietokone. Vaikka se tuntuu korvaamattomalta työvälineeltä, joka mahdollistaa monen monta asiaa, se on loppujen lopuksi vain työväline. Olisinhan voinut samalla tavalla menettää hetkessä jonkun minulle tärkeän ihmisen, joka ei olekaan noin vain korvattavissa, ostettavissa tietokoneen tapaan uudempana ja parempana versiona kaupan hyllyltä. Harmini tuntuu siihen verrattuna kovin mitättömältä.

Kuin ihmeen kaupalla koneeni saatiin kuin saatiinkin pelastettua muutaman illan korjaamisen tuloksena. Jopa tiedosto, jota olin ollut koneen pimenemishetkellä käsittelemässä, oli tallella viimeistä merkkiä myöten. Se sai minut ajattelemaan, että kaikella Jumalan luomalla täytyy tosiaan olla tarkoituksensa. Se että sain jo menettämäkseni luulleeni takaisin, täytyy olla minulle jonkinlainen merkki. Ehkäpä maallisessa mielessä se voisi tarkoittaa sitä, että kaikki tietokoneella tehdyt työt kannataa tallentaa muistitikulle, kun se on vielä mahdollista. Hengellisemmässä mielessä kyseinen tapahtuma voi olla muistutus elämän ja kaiken muunkin katoavaisuudesta. Kaikki voidaan viedä meiltä hetkessä, jos Jumala kaikkivaltiudessaan niin parhaaksi katsoo. Jään miettimään omalla kohdallani tuota saamaani merkkiä varmasti vielä pitkän aikaa ja toivon, että sen merkitys selviää vielä minulle, jos Jumala niin suo.

maanantai 6. joulukuuta 2010

Kirja-arvio: Olipa kerran Saudi-Arabia

Olipa kerran Saudi-Arabia kertoo Kervisen perheen elämästä 1980-luvun Saudi-Arabiassa. Perheen mies Jarmo on saanut töitä Riyadhissa toimivan suomalaisyrityksen insinöörinä ja perheen vaimo Heljä ja poika Ville seuraavat mukana Hiekan Valtakuntaan. Vanhin poika Joonas on jo niin vanha, ettei hänelle heltiä viisumia samaan tapaan kun muille perheenjäsenille. Kirja kertoo perheen elämästä Saudeissa kotirouvan elämää viettävän Heljä-vaimon näkökulmasta aina perheen maahan saapumisesta kotiinpaluuseen asti.

Kieltämättä kirjan esittelyteksti ei ole kovin lupaava. Takakannessa kerrotaan lähinnä kaikista niistä kielloista, jotka ulkomaalaiset ja paikalliset naiset kohtaavat arkielämässään Saudi-Arabiassa. Toisaalta Heljä Kervinen perheineen oli päättänyt sopeutua parhaansa mukaan. Kirjassaan Kervinen kertoo monipuolisesti elämästä ulkomaalaisena tässä hänelle ennestään tuntemattomassa maassa. Hän aloittaa teoksen Saudi-Arabian perustietojen kertomisella (voisi välillä luulla, että kyseessä on ennemminkin tietoteos kuin muistelmat) ja ihmettelee paikallista kotielämää, työkulttuuria ja naisten asemaa. Hän tekee havaintoja (koti)eläinten kohtelusta, autoista, ostoksilla käynnistä, avioliitosta ja perhe-elämästä, ulkomaalaisten asemasta, huvittelumahdollisuuksista ja ajanviettotavoista. Kervisillä on myös mahdollisuuksia matkustaa maan eri osissa ja ulkomaillakin suomalaista muhkeamman palkkapussin vuoksi. Saudi-Arabiassa oli ainakin 1980-luvulla suuri rakennusbuumi, jonka seurauksena maahan palkattiin paljon ulkomaalaista työvoimaa suunnittelemaan ja toteuttamaan suuria rakennushankkeita. Se mahdollisti ainutlaatuisten kokemusten hankkimisen.

1980-luvun elämästä Saudi-Arabiassa kertoo myös Henri Broms kirjassaan Saudisamppanjaa - suomalaisena islamin maailmassa, jonka olen arvioinut aikaisemmin blogissani. Bromsin kirjaan verrattuna nyt arvioitavana oleva teos on huomattavasti kattavampi ja useampia elämänaloja sisältävä. Broms on myös Kervisten tuttu, sillä he ovat Riyadhissa samaan aikaan. Ulkomaalaisten yhteydet toisiinsa toivatkin vaihtelua arkeen, sillä se helpottai erilaisten tapahtumien järjestelyä. Toisaalta usein Kervinen kertoo helpottavalta jo sen, että saa vaihtaa toisten ulkomaalaisten kanssa kokemuksia saudiarjesta. Ulkomaalaisilla oli myös tiettyjä poikkeuksia paikalliseen väestöön nähden: heidän erillisillä asuinalueillaan oli esimerkiksi myös naisille sallittuja uima-altaita eikä pukeutumisen kanssa ollut niin tarkkaa kuin muurien ulkopuolella.

Olipa kerran Saudi-Arabia kertoo elämästä muslimimaassa ulkomaalaisen kristityn näkökulmasta. Se näkyy vääjäämättä myös tekstissä; Kerviselle vaikuttaa olevan vaikeaa varsinkin aluksi tottua siihen, ettei oman kodin seinien ulkopuolella voi pukeutua niin paljastavasti kuin mihin on kotimaassa tottunut tai ettei kaduilla voi liikkua ilman perheeseen kuuluvaa miespuolista saattajaa tai ettei hänellä ole asiaa auton ratin taakse. Joissakin kohti kirjassa on mielestäni liikaakin perusteltu asioita islamin säätäminä, vaikka kyseessä voivat olla myös paikalliset tavat ja hyvin kirjaimellinen islamin tulkinta. Kerviset tekevät kuitenkin parhaansa kunnioittaakseen paikallisen väestön elämää ja maan tapoja, mikä sai minut lukemaan kirjan loppuun asti.

Tekniset tiedot:
Kervinen, Heljä: Olipa kerran Saudi-Arabia
ISBN: 978-952-9232-90-1
Oy Coordinator Ab 2008
Nidottu, 304 s.
Kirjastoluokka: 48.11

torstai 2. joulukuuta 2010

Kirja-arvio: Punainen jääkaappi. Kuuntelijan keittiössä ja muidenkin pöytien ääressä

Punainen jääkaappi - kuuntelijan keittiössä ja muidenkin pöytien ääressä on jatkoa Maija Asunta-Johnstonin teokselle Naiset eivät syö retiisejä. Se on jo neljäs teos, jossa Asunta-Johnston kertoo vivahteikkaasta elämästään pikkuisessa unkarilaisessa Varbalogin rajakylässä. Kirjan nimi on tiettävästi peräisin kirjailijan talossa tehdystä keittiöremontista, joka on osa talon pikku hiljaa tapahtuvaa kunnostusta. Remontin yhteydessä Asunta-Johnston saa keittiöönsä kunnollisen jääkaapin, jota jokainen hänen tavoin antaumuksella ruoanlaittoon perehtynyt henkilö tarvitsee.

Punainen jääkaappi jatkaa samoilla linjoilla kuin kirjailijan aikaisemmat teokset. Se on samaan tapaan päiväkirjamuotoon kirjoitettu, mutta aikaisempiin kirjoihin verrattuna painopiste on hieman enmmän ruoassa: ruokapöydän ympärillä käydään monia mielenkiintoisia keskusteluja ystävien, tuttavien ja naapureiden kesken. Kirjassa on myös joka luvun lopussa ruokaohje tai pari kunkin luvun teeman mukaisesti. Teoksen lopussa on erillinen osio, jossa Asunta-Johnston kertoo puutarhansa hedelmistä ja marjoista sekä mitä niistä voi valmistaa, valmistustapojen kuvailua unohtamatta. Suurin osa ohjeista vaikuttaa niin yksinkertaisilta, että niitä tekee mieli itsekin kokeilla. Kirja ei ole kuitenkaan pelkkä ruokateos, vaan siinä on tuttuun tapaan hauskoja arkipäivän sattumukia. Jos on aikaisemmista Asunta-Johnstonin kirjoista pitänyt, ei tule pettymään tähänkään.

Tekniset tiedot:
Asunta-Johnston, Maija: Punainen jääkaappi. Kuuntelijan keittiössä ja muidenkin pöytien ääressä
ISBN: 951-0-30117-5
WSOY 2006
Sidottu, 266 s.
Kirjastoluokka: 99.1

Kirja-arvio: Naiset eivät syö retiisejä

Naiset eivät syö retiisejä on Maija Asunta-Johnstonin kolmas kirja, jossa hän kertoo elämästään aivan Itävallan rajalla sijaitsevan unkarilaiskylän, Varbalogin, talonomistajana. Olen aikaisemmin arvioinut blogissani hänen ensimmäisen teoksensa Punapukuisen naisen talo; sen sijaan kirjailijan ilmestymisjärjestyksessään toinen teos, Onnellisen naisen vuosi, on minulla vielä lukematta.

Kirjoittaessaan tätä teosta Asunta-Johnston on jäänyt jo eläkkeelle kansainvälisen järjestön virastaan, joten hänellä on aikaisempaa enemmän aikaa hoitaa laajaa puutarhaansa ja miettiä maailmanmenoa Varbalogin talossaan. Elämä Unkarissa on vakiintunut vuosien varrella tiettyihin uomiinsa eikä kirjassa ole ensimmäisen teoksen tapaan niin paljon itävaltalaisen ja suomalaisen elämänmenon vertailua unkarilaiseen vastaavaan. Sen sijaan kirjassa riittää päiväkirjamerkintöjä hauskoista arjen sattumuksista ja mielenkiintoisista, syvällisistäkin pohdiskeluista yksin ollessa ja taloon vierailemaan tulleiden ihmisten kanssa. Asunta-Johnstonilla riittääkin tavalliseen tapaan kyläilijöitä tutuista ja naapureista, sillä Unkarin EU-jäsenyyden seurauksena yhä useampi ulkomaalainen on ihastunut Varbalogin kylään ja päättänyt ostaa sieltä itselleen kakkosasunnon.

Naiset eivät syö retiisejä on Asunta-Johnstonin ensimmäisen kirjan tapaan päiväkirjamuotoon kirjoitettu ja tyyliltään konstailematon. Se kertoo keski-iän ylittäneen naisen elämästä, joka osaa nauttia ja olla onnellinen pienistä ja arkisista asioista. Asunta-jOhnstonin aherrusta puutarhassaan on ilo seurata, sillä se on usein samaan aikaan syvällisiä ajatuksia herättävää puuhaa.

Tekniset tiedot:
Asunta- Johnston, Maija: Naiset eivät syö retiisejä
ISBN: 951-0-29662-7
WSOY 2003
Sidottu, 247 s.
Kirjastoluokka: 99.1

maanantai 29. marraskuuta 2010

Live when you are alive!

Be grateful for the freedom
to see other dreams.
Bless your loneliness as much as you drank
of your former companionships.
All that you are experiencing now
will become moods of future joys
so bless it all.
Do not think your way superior
to another's.
Do not venture to judge
but see things with fresh and open eyes.
Do not condemn
but praise when you can.
And when you can't, be silent.

Never forget to pray and be thankful
for all the good or bad on the rich road;
for everything is changeable
so long as you live while you are alive.

Be joyful in your silence
be strong in your patience.
Do not try to wrestle with the universe
but be sometimes like water or air
sometimes like fire
and constant like the earth.

Yllä olevat kolme runoa ovat nigerialaissyntyisen Ben Okrin tuotantoa. Tutustuin hänen runoihinsa sattumalta erään romaanin yhteydessä ja mielestäni osa niistä kuvaa hyvin myös omaa ajatusmaailmaani.

perjantai 26. marraskuuta 2010

Kirja-arvio: Uskolla alistetut. Matkalla eheyteen

Marianne Jansson ja Riitta Lemmetyinen viettivät 19 vuotta saksalaisessa Evankelisten Mariasisarten luostarissa. He kirjoittivat yhdessä kokemuksistaan aikaisemmin ilmestyneessä teoksessaan Kun luostarin muurit murtuvat. Uskolla alistetut - matkalle eheyteen on jatkoa tälle paljon huomiota ja suosiota saaneelle teokselle, joka paljastaa asioita luostarin suljettujen muurien takaa.

Sanalla sanoen voisi sanoa, että Jansson ja Lemmetyinen ovat olleet uskonnon uhreja: luostarin elämästä paljastui pala palalta yhä enemmän muulta maailmalta suljetun uskonnollisen yhteisön lahkomaisia piirteitä. Kirjan mukaan luostarin sisarten kesken kommunikaatio oli tarkkaan määrättyä ja rajattua, julkinen nöyryyttäminen kuului jokaviikkoiseen ohjelmaan, hengellinen väkivalta ja suoranainen kiusaaminen tulivat tutuiksi. Jokaisen sisaren tuli pyrkiä täydellisyyteen, vaikka kristinuskon oppien mukaan kelpaamme Jumalalle keskeneräisinä. Luostarin johtohenkilöt olivat valtaan sairastuneita ja pitivät itseään profeetan asemassa. He pimittivät tietoa uusilta sisarilta; paikka luotettujen joukossa oli ansaittava, samoin anteeksiannon ja armon saamisen eteen oli tehtävä lujasti töitä. Kirjassa käsitellään  myös seksuaalista hyväksikäyttöä, joka ei ole hengellisissä piireissäkään tuntematon ilmiö. Kaiken kaikkiaan Uskolla alistetut on teos Janssonin ja Lemmetyisen matkasta takaisin eheiksi ihmisiksi, joilla saa olla oma tahto ja joille on paljon opettelemista heidän palatessaan arkielämään. Elämän parhaat vuodet kuluivat luostarissa, mutta samalla ne opettivat tärkeitä asioita elämästä, uskosta ja Jumala-suhteesta.

Uskolla alistetut  - matkalla eheyteen kertoo evankelisen luostarin sisällä tapahtuneesta hengellisestä väkivallasta. Kirjassa kuvattu lahkomainen käyttäytyminen ja sen epäterveet piirteet ovat kuitenkin jotakin, jota on tavattavissa todennäköisesti myös muissa uskontokunnissa. Siksi pidän kirjaa hyvänä näkökulmana siihen, missä kulkee terveen ja epäterveen hengellisyyden ja Jumala-suhteen raja ja kuinka johtavassa asemassa olevat uskonnolliset henkilöt voivat käyttää valtaansa väärin. Kirja on uskomaton tosikertomus kahden suomalaisen naisen selviytymisestä ahtaan uskonnollisen yhteisön puristuksesta takaisin normaalielämään.

Tekniset tiedot:
Jansson, Marianne ja Riitta Lemmetyinen: Uskolla alistetut. Matkalla eheyteen
ISBN: 951-607-293-3
Kirjapaja 2006
Sidottu, 213 s.
Kirjastoluokka: 99.12

torstai 25. marraskuuta 2010

Kirja-arvio: Meksikon-päiväkirja

Meksikon-päiväkirja on Vivi-Ann Sjögrenin matkakertomus hänen kahdelta Meksikon-matkaltaan. Sjögren kuvaa Meksikoa ylitsevuotavasti, aistit avoimina uusille vaikutteille ja kokemuksille, niin kuin taiteilijaluonteelle sopii. Sjögren käsittelee kirjassaan meksikolaista kahvila- ja katuelämää, taiteilija Frida Kahloa ja meksikolaista taide- ja käsityöperinnettä sekä katujen väkivaltaa. Hän matkustaa sademetsään muinaisten intiaanien asuinsijoille ja pohtii maan historiaa espanjalaisten vaikutuksen alaisena. Ja kun kyse on Sjögrenistä, ei myöskään ruoka- ja juomapuolta ole unohdettu: kirjan loppuosa on varattu Meksikon ruokakulttuurille ja erilaisille, osin varsin eksoottisille resepteille.

Sjögrenin kirjoitustyylissä on jotakin, jota en ole muilla kirjailijoilla tavannut. Se on rönsyilevää ja toisaalta paikoin toteavan oloista. Meksikon-päiväkirja jatkaa samalla tyylillä kuin kirjailijan aikaisemmat teokset, se on kirjoitettu kahviloissa, linja-autoasemilla, sademetsässä ja puistoissa keskellä elämää ja tapahtumia. Kirja antaa näkökulmia meksikolaiseen elämänmenoon ja valottaa myös maan pitkää ja monimuotoista historiaa varsin persoonallisella tavalla. Tämä kirja on ilo lukea, vaikka ei olisikaan kiinnostunut ruoanlaitosta.

Tekniset tiedot:
Sjögren, Vivi-Ann: Meksikon-päiväkirja
Suomentaja: Raija Jänicke
ISBN: 951-501-213-9
Schildts Förlags Ab
Sidottu, 298 s.
Kirjastoluokka: 48.314

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Islam ja uskosta luopuminen

Tämä blogikirjoitus on vastaukseni nimettömän kirjoittajan minulle joitakin päiviä sitten lähettämään kommenttiin, joka on sisällöltään seuraavanlainen:

Miksi islaminusko on suvaitsematon, esimerkiksi jos haluaa kääntyä kristinuskoon siitä seuraa kuolemantuomio, esim. pastori Yousef Nadarkhan? Hän vain vastusti Koraanin pakkoluettamiseta kristillisen koulun oppilaille. On tosi kamalaa!! Ja loukkaa ihmisoikeuksia. Tai jos kääntyy kristityksi. Koraanissako näin määrätään ja kerrotaan? Sitten sieltä ei löydy ollenkaan sitä rakkauden sanomaa ja oikeaa moraalia mitä Raamatussa on? Jeesusta pilkataan maailmassa kaikkialla joka päivä eikä tosi kristityt Jeesusta tunnustavat uskovat kivitä tai kuolemantuomioita aiheuta kenellekään!!

Ensinnäkin haluan korostaa, että en ole missään nimessä islamin uskonoppinut ja uskon, että monet muut, kokeneemmat muslimit olisivat sopivampia vastaamaan yllä olevaan kommenttiin. En tiedä, kuinka tarkasti nimetön kirjoittaja on lukenut blogikirjoituksiani, mutta tarkennuksen vuoksi kerrottakoon vielä, että olen palannut islamiin jonkin verran yli vuosi sitten. Kirjoitan tämän vastauksen niiden vähäisten tietojen perusteella, jotka minulle on muslimina oloni aikana kertynyt erinäisistä lähteistä. Toiseksi, koska nimetön kirjoittaja on ottanut esimerkikseen islamin suvaitsemattomuudesta sen suhtautumisen islamin uskosta luopuneisiin henkilöihin, pyrin keskittymään kirjoituksessani nimenomaan siihen, miten islam näkee uskosta luopumisen.

En ollut kuullut pastori Yousef Nadarkhanin kohtalosta ennen  kuin nimetön kirjoittaja mainitsi hänet kommentissaan. Internetistä etsimieni tietojen perusteella hänestä on muutamissa suomalaisissa kristillisissä lähteissä (esim. evl.fi ja patmos.fi) kerrottu seuraavanlaisesti:

Iranin viranomaiset langettivat kuolemantuomion pastori Yousef Nadarkhanille syytettynä islamista luopumisena. Pastori Nadarkhan on Iranissa Rashtin kaupungissa toimivan kristillisen seurakuntaverkoston johtaja. Hänet pidätettiin 13. lokakuuta, koska hän vastusti Koraanin pakkoluettamista kristillisen koulun oppilaille. Kuolemantuomio odottaa täytäntöönpanoa. [...]

Kyseistä tapausta sen tarkemmin tuntematta Koraanin pakkoluettaminen kuulostaa kieltämättä oudolta. Islamin mukaan uskonnossa ei ole pakkoa, joten se ei tunne eikä tee lähetystyötä samaan tapaan kuin esimerkiksi kristinusko. Tapauksen paremman ymmärtämisen kannalta olisi oleellista tietää sen taustalla olleista tekijöistä ja Iranin yhteiskunnallisista oloista. Iran on islamilainen tasavalta, jossa perustuslaki takaa uskonnonvapauden. Käytännössä uskonnollisia vähemmistöjä on kuitenkin vainottu ja niiden toimintaa on rajoitettu. Ylipäätään Iranin ihmisoikeustilanne on melko heikko, se ei koske vain vähemmistöuskontoja vaan ihmisoikeusloukkauksista ovat kärsineet myös muslimit. Näkisin, että Iranin kohdalla on kyse enemmänkin heikosta hallinnosta, ei itsessään siitä että maan pääuskonto on islam.

En ole Koraanin tutkimuksen tai tulkinnan asiantuntija. Sen mukaan, mitä olen itse Koraania lukenut, en ole löytänyt yhtään kohtaa, jossa islamin uskosta luopunut tulisi tappaa. Sen sijaan uskosta luopunutta odottaa Tuonpuoleisessa kova rangaistus. Koraanissa kerrotaan uskosta luopuneen kohtalosta esimerkiksi seuraavissa kohdissa:

Mutta jos joku pitää uskontonaan jotakin muuta kuin Islaamia, niin Jumala ei sitä koskaan hyväksy, ja kuoleman jälkeen hän on joutuva kadotettujen joukkoon. Kuinka Jumala ohjaisi ihmisiä, jotka ovat tulleet uskottomiksi, sen jälkeen kuin he olivat uskossa ja tunnustivat Muhammedin oikeaksi profeetaksi ja (Jumalan kaikkivallan) selvät todistukset heille näytettiin? Jumala ei ohjaa jumalattomia ihmisiä. Näiden palkaksi tulee Jumalan, enkelien ja ihmisten kirous.
Sen alaisiksi he jäävät ikuisesti, heidän rangaistustaan ei lievennetä eikä heihin kiinnitetä (sen enempää) huomiota. (Tästä kohtalosta vapautuvat vain ne), jotka myöhemmin katuvat ja tekevät parannuksen, sillä Jumala on sääliväinen ja laupias. Mutta jotka oltuaan uskossa ovat tulleet uskottomiksi ja sitten yhä yltyvät uskottomuudessaan, niiden kääntymystä ei totisesti hyväksytä; he jäävät eksyneiksi. (3:84-89)

sinä (Ylösnousemuksen) päivänä, jolloin toisten kasvot kirkastuvat ja toisten synkkenevät, ja niille joiden kasvot synkkenevät, sanotaan: Ettekö te ole niitä, jotka tulitte uskottomiksi oltuanne uskossa?Niin, maistakaa nyt rangaistusta luopumisenne tähden! (3:105)

Iran on yksi niistä maista, joissa on käytössä sharia-laki parlamentin säätämien lakien ohella. Sharia-lain perustana on paitsi Koraani, myös profeetta Muhammadin (saws) elinaikanaan antama esimerkki eli sunna. Shariaa pidetään Jumalan (swt) säätämänä, mutta sen tulkinta on tuomareiden käsissä, joten se tuo lakiin hieman väljyyttä. Sharia-lakia ja Iranin parlamentin säätämää lakia hyvin huonosti tuntevana minun on mahdotonta sanoa, mihin säädökseen vedoten pastori Yousef Nadarkhanin kohdalla tehty päätös perustuu. Aiheesta tekemieni internet-hakujen perusteella en myöskään löytänyt tyydyttävää tai yksiselitteistä tietoa suomeksi tai englanniksi siitä, millainen maanpäällinen rangaistus (jos minkäänlainen) islamin uskosta luopunutta odottaa. Esimerkiksi Tulevaisuus-foorumissa aiheesta käydyn keskustelun johtopäätöksenä näyttää olevan, ettei pitkään muslimeina olleillakaan ollut antaa yksiselitteistä vastausta asiaan tai esittää argumenttiensa tueksi linkkejä ja lähteitä. Tästä voisi tehdä varovaisen päätelmän, ettei islamin uskosta luopunutta odota maanpäällinen rangaistus, vaan rangaistus on pikemminkin Tuonpuoleisessa.

Toivottavasti vastaukseni auttoi selventämään islamin suhtautumista uskosta luopuneeseen henkilöön. Jos siskoilla on tähän asiaan liittyen lisättävää ja täydennettävää, lukisin mielelläni kommenttejanne. Jumala tietää parhaiten.

maanantai 22. marraskuuta 2010

Kirja-arvio: Jaguaarin voima. Vuosi Aamazonian sademetsässä

Norjalainen Anders C. Krogh on ollut koko ikänsä kiinnostunut luonnonkansoista ja sademetsistä. 23-vuotiaana hän toteutti pitkäaikaisen unelmansa ja osti pelkän menolipun Peruun. Siellä hän matkasi hyvin vähäisin matkatavaroin kissakansana tunnetun matses-kansan pariin tarkoituksenaan elää heidän keskuudessaan. Kansa otti hänet hyvin vastaan, Krogh oppi paikallista kieltä sekä metsästys- ja keräilymenetelmiä. Hänen unelmanaan oli myös tavata pitkähiuksisina tunnettu Amazonian kansa, jolla ei ole tunnettuja yhteyksiä ulkomaailman kanssa ja joka on siis yksi harvoista jäljellä olevista täysin eristyneistä kansoista.

Jaguaarin voima on kunnianosoitus luonnonkansoja ja eristyksissä eläviä heimoja kohtaan. Kirjasta suorastaan huokuu Kroghin rakkaus ja kunnioitus sademetsiä ja niiden alkuperäisiä asukkaita kohtaan. Pitkähiuksisten kansaa etsiessään Krogh oivaltaa yhtäkkiä tärkeän asian: koska pitkähiuksiset haluavat vapaaehtoisesti ja tarkoituksella elää eristynyttä elämää, hän tulee kunnioittaa heidän päätöstään ja elämäntapaansa. Niinpä hän lopettaa kansan etsimisen, mutta samalla hän törmää muihin sademetsien kansojen perinteistä elämäntapaa uhkaaviin ilmiöihin: lähetyssaarnaajiin, salametsureihin, kullankaivajiin ja huumebisnekseen. Krogh ymmärtää, että vaikka hän haluaisi jäädä asumaan matses-kansan pariin loppuelämäkseen, hän voi parhaiten auttaa kansaa toimimalla Norjasta käsin sademetsien suojelun puolesta. Kirjan lopussa onkin erillinen liite, jossa kerrotaan tarkemmin sademetsiä ja niissä eläviä kansoja uhkaavista vaaroista sekä siitä, mitä me länsimaiset ihmiset voimme tehdä, jotta emme omalta osaltamme olisi lisäämässä ongelmia. Jaguaarin voima onkin puolustuspuhe sademetsien ja niissa elävien kansojen puolesta Kroghilta, joka päätti Amazonian-vuotensa jälkeen omistaa elämänsä niiden auttamiseksi. Mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä teos.

Tekniset tiedot:
Krogh, Anders C.: Jaguaarin voima. Vuosi Amazonian sademetsässä
Suomentaja: Sanna Manninen
ISBN: 978-952-5635-77-5
Bazar Kustannus 2009
Sidottu, 367 s.
Kirjastoluokka: 48.383

lauantai 20. marraskuuta 2010

Maailmanparantaja

Muistan lapsuudestani televisiossa ja lehdissä esitetyt kuvat afrikkalaisista pulleavatsaisista ja tikkujalkaisista lapsista. Käsi ylös, kuinka monella on samanlaisia muistoja? Sellaiset lehtikuvat ja televisiojutut olivat aika yleisiä Afrikka-uutisoinnissa jo siihen aikaan, muutama vuosikymmen sitten. Kuvat olivat jonkin avustusjärjestön ottamia ja niillä kerättiin rahaa nälänhädän torjumiseksi. Afrikasta esitetty kuva oli tuolloin jokseenkin mustavalkoinen ja muistan ajatelleeni, että koko mantereen asukkaiden täytyi olla äärettömän köyhiä ja nälkää näkeviä. Köyhyys tuntui suorastaan kulminoituvan Afrikkaan, se oli sitä määrittävä tekijä. Ja muistan senkin, kun yläasteella luimme kehitysyhteistyöstä, jonka tarkoituksena oli parantaa kehitysmaiden asemaa. Ajattelin silloin, että meidän länsimaiden velvollisuus on auttaa köyhempiä maita saavuttamaan samanlainen elintaso kuin meilläkin on. Olin niin vaikuttunut omista auttamismahdollisuuksistani ja suoranaisesta auttamisvelvollisuudesta, etä halusin itsekin olla maailmanparantaja.

Muistan lukioajalta, kun luokkaamme tuli esittäytymään eräs muutaman vuoden meitä vanhempi nuori nainen. Hän oli saman lukion entisiä oppilaita ja lähdössä vapaaehtoistyöhön johonkin Afrikan maahan (en enää muista maan nimeä) ja ehdotti, että keräisimme hänelle mukaan koulutarvikkeita vietäväksi paikallisille lapsille. Silloinen historian ja yhteiskuntatiedon opettajamme oli itsekin ollut Afrikassa avustustöissä ja kutsunut kyseisen entisen oppilaan käymään koululla. Keräsimme yhdessä hänen mukaansa ison kassillisen kaikenlaista itsellemme ylimääräistä tavaraa afrikkalaisten lasten iloksi. Joitakin kuukausia myöhemmin sama nuori nainen tuli jälleen luokkaamme ja kertoi, että lahjoitetut tavarat olivat saaneet hyvän vastaanoton ja että hän oli luopunut jopa omista vanhoista vaatteistaankin (pyykkilaudalla pestyistä ja siksi aikansa eläneistä) ja lahjoittanut ne pois ennen paluutaan Suomeen. Olin vaikuttunut siitä, kuinka pystyimme auttamaan edes pienellä panoksellamme noiden kaukaisten lasten elämää.

Olin jossakin nuoruuden vaiheessa itsekin hyvin kiinnostunut toimimaan avustustyöntekijänä kehitysyhteistyötehtävissä. Ajattelin sen olevan mielekästä tekemistä, jolla olisi paikallista ja maailmanlaajuista merkitystä. Olin mukana erään järjestön toiminnassa, jolla oli jäseninään jatkuvasti kasvava määrä kehitysmaiden epäoikeudenmukaisesta asemasta huolestuneita länsimaisia nuoria. Kuuntelimme silloin tällöin tapaamisissamme kuulumisia jostakin kehitysmaasta palanneelta järjestön jäseneltä, joka jakoi kokemuksiaan tekemältään matkalta.

Luultavasti käänteentekevin muutos kehitysmaita, avustustyötä ja kehitysyhteistyötä koskevassa ajattelussani tapahtui, kun ensi kertaa vierailin kehitysmaassa. En ole käynyt paljon parjatussa Afrikassa, joten sieltä minulta ei ole omakohtaisia kokemuksia. "Ei kehitysmaissa ole köyhyyttä", oli erään australialaisen avustustyöntekijän kommentti hänen saavuttuaan Sambiaan (lainaus Esa Salmisen kirjasta Köyhyyden ammattilainen). Hieman samantapainen oli ensireaktioni, kun saavuin Jordaniaan. Tuossa kehitysmaanakin tunnetussa valtiossa näin varakkaampia ihmisiä ja hienompia rakennuksia kuin Suomessa konsanaan. Vaikka näin köyhiäkin ihmisiä ja esimerkiksi kaupunkiympäristö näytti silmissäni aika suunnittelemattomasta rakennetulta, ihmettelin missä kaikki köyhyys on. Tajusin, että Suomeen verrattuna monien kehitysmaiden yhteiskuntaluokkien välinen kuilu on suurempi.

Olen tuntenut sen jälkeen oloni toisinaan melko noloksi. Ehkä koulu- ja kotikasvatukseni vuoksi ja tai ehkä jostakin muusta minulle tuntemattomasta syystä olen ollut samanlaisen länsimielisen ylimielisyyden edustaja kuin moni muukin. Olin ajatellut, että kaikki muutkin maailmassa haluavat olla samanlaisia kuin me länsimaiden asukkaat. Olin tiedostamattomasti kannattanut ajatusta siitä, että kehittyneet länsimaat kyllä tietävät, mikä kehitysmaille on parhaaksi. Ja kuitenkin meidän mallimme ei ole kovin kehuttava tai tavoittelemisen arvoinen. Vai mitä sanotte siitä, että kunnioitus vanhempia ihmisiä kohtaan on länsimaissa ala-arvoista, että vanhukset laitetaan usein vanhainkotiin tai että meillä on valtava tarve pärjätä omillamme? Tai siitä, että maallistumisen myötä työuran luominen voi olla tärkeämpää kuin perheestä huolehtiminen tai että keräämme materiaa ympärillemme saamatta siitä edes kovin kummoista iloa? Sellaisen mallinko me haluamme välittää muillekin maille seurattavaksi?

Kannatan edelleen kehitysmaiden avustamista. Sen pitäisi tapahtua kuitenkin enemmän kehitysmaiden itsensä ehdoilla. Uskon ja olen omin silmin nähnyt, että meillä on valtavasti opittavaa mailta, joille olemme tuputtaneet omaa arvomaailmaamme. Voisimme joskus olla itsekin vastaanottavina osapuolina, avata korvamme ja silmämme kuulemaan ja näkemään vaihtoehtoisia tapoja elää. Ne taavat voivat olla yhtä hyvin tai parempia kuin omamme. Ehkäpä kaikkein surullisimmaksi minut tekee se, kun luen tai kuulen siitä, kuinka avustuksen kohteena olevat maat alkavat itsekin uskoa siihen, että länsimainen elämäntapa olisi toimivampi malli ja hylkäävät sen seurauksena omat perinteiset elinkeinonsa, maailmankatsomuksensa ja arvonsa. Kun on kerran sille tielle lähtenyt, paluu takaisin voi olla vaikeaa tai mahdotonta.

Haluan edelleen olla jollakin tapaa maailmanparantaja. En välttämättä enää halua lähteä avustustyöhön ulkomaille, vaan auttaa jollakin muulla tavalla. Nykyään näen tärkeänä tiedostaa omat motiivit toimia ja ennen kaikkea yrittää riisua mielestä se ajatus, että oma ajattelutapa on se ainoa oikea ja paras. Vastalahjaksi siitä voi saada paljon henkistä rikkautta elämään, uusia elämänarvoja, kenties uusia ystäviäkin. Olemme jossakin määrin aina oman kasvuympäristömme ja kulttuurimme vankeja, mutta ainahan kannattaa yrittää!

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Kirja-arvio: Aidosti viisas

Luen yleensä hyvin valikoidusti elämäntaito-oppaita, mutta olin jo pitemmän aikaa jostakin selittämättömästä syystä halunnut lukea Stefan Einhornin Aidosti viisas-kirjan (ja jos Jumala suo, myös samalta kirjailijalta aikaisemmin ilmestyneen Aidosti kiltti-teoksen). Kukapa meistä ei haluaisi olla viisas, ja ajattelin että kirja tarjoaisi joitakin vinkkejä siitä, mitä tuon ominaisuuden saavuttamiseksi voisi tehdä.

Einhorn käsittelee kirjassaan viisautta eri näkökulmista. Hän käy läpi määritelmiä siitä, mitä viisaus on  sekä kuinka eri uskontokunnat ja tieteenalat ovat suhtautuneet siihen. Tämän jälkeen hän käy läpi ongelmien viisasta läpikäymistä ja viisauden vastakohtia, tyhmyyttä ja fanaattisuutta. Kirjan loppuosa on varattu oman viisauden kehittämiselle, johon liittyen olen lisännyt tämän arvion lopuksi listan keinoista kehittää viisautta. Kirjassa on lukuisia mielenkiintoisia esimerkkejä, monet niistä Einhornin omasta elämästä ja hänen sukunsa kokemuksista juutalaisvainon aikana. Aidosti viisas on mielenkiintoista luettavaa ja se tarjoaa konkreettisia keinoja kehittyä viisaammaksi ihmiseksi.

Viisaus on jotakin, jota on arvostettu kautta aikojen eikä sen merkitys ole vähentynyt nykyaikanakaan. Kuitenkin siinä missä aikaisemmin arvostettiin vanhoja ihmisiä viisauden lähteinä, nykyään viisaus voi olla saavutettavissa myös ennen korkean iän saavuttamista. Helppoa se ei kuitenkaan ole, ja viisaat ihmiset ovat suhteellisen harvassa. Einhornin mukaan jokainen voi halutessaan tulla viisaammaksi. Tässä Einhornin  neuvoja siitä viisauden saavuttamiseksi:
*opi muilta
*hanki itsellesi oppimestari (mentori)
*opi pyytämään neuvoa
*ole utelias (ei kuitenkaan ilkeämielisen juoruilun muodossa)
*valitse seura viisaasti
*uskalla puhua tärkeistä asioista
*opi kuuntelemaan
*kehitä empatiakykyäsi
*anna ja ota vastaan kritiikkiä
*meditoi ja mietiskele (esim. mindfulness)
*ole yksin
*ole "jouten"
*pyri itseymmärrykseen
*hellitä omasta egosta
*uudista ajatteluasi
*kyseenalaista mielipiteesi
*pohdi dilemmoja
*kriisit ja kärismykset voivat toimia teinä viisauteen
*harjoittele seurausten arvioimista
*uskalla tarttua haasteisiin
*kehity uuden tiedon avulla
*kehitä kokonaisnäkemystäsi

Tekniset tiedot:
Einhorn, Stefan: Aidosti viisas
Suomentaja: Iiro Kuuranne
ISBN: 978-951-1-24081-5
Otava 2010
Sidottu, 222 s.
Kirjastoluokka: 17.3

maanantai 15. marraskuuta 2010

Kirja-arvio: Punainen susi

Kotikutoinen salapoliisi, toimittaja Annika Bengtzon on taas vauhdissa Punainen susi-jännitysromaanissa. Hän tutkii terroristiryhmän toimintaa, kun Pohjois-Ruotsista löytyy murhattuna lehtimies. Hänellä ja Annika Bengtzonilla on yhtäläisyytenä se, että molemmat ovat tutkineet kansainvälistä terrorismia ja kirjoittaneet siihen liittyen laajoja artikkeleita. Pian kuolleen lehtimiehen tapaus saa jatkoa, kun kuolonuhreja tulee lisää: nuori poika, Tukholman lähistöllä asuva keskustan kannattaja ja lastentarhanopettaja. Vähitellen Bengtzon löytää tapausten väliltä yhteyden: kylmäverinen palkkamurhaaja ja maolaisuuden kannattaja Rangwald eli Keltainen Lohikäärme on palannut Ruotsiin tekemään uusia murhia kolmen vuosikymmenen tauon jälkeen.  Pinnan alta löytyy vallan väärinkäyttöä politiikassa ja mediamaailmassa.

Punainen susi on itsenäinen jatkokertomus aikaisemmille Annika Bengtzon-romaaneille ja yhtä mukaansatempaavasti kirjoitettu kuin muutkin Marklundin teokset. Bengtzon asettaa jälleen sekä henkensä että avioliittonsa ja työpaikkansa vaakalaudalle tutkiessaan visaista tapausta, johon on sekoittunut tiedotusvälineiden ja politiikan huipun edustajia ja joka kuulostaa muiden korvissa niin uskomattomalta, että he uskovat Bengtzonin kuvittelevan kaiken omassa päässään. Kirja on uskottavasti kirjoitettu, tapahtumat olisivat oikeasti voineet tapahtua. Marklundin pettämätön tyyli jatkuu tässä kirjassa.

Tekniset tiedot:
Marklund, Liza: Punainen susi
Suomentaja: Outi Knuuttila
ISBN: 978-951-1246-14-5
Otava 2003
Sidottu, 380 s.
Kirjastoluokka: 84.2

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Arjen onnea on...


Lähde: http://www.1000/
gooddeeds.com
~ ystävät ja perheenjäsenet: usein pidämme heitä itsestään selvyytenä, kunnes jotakin odottamatonta tapahtuu. Hyvät ystävät ja perheenjäsenet ovat usein kultaakin arvokkaampia.
~ kirje ystävältä: mikä ilahduttava tunne, kun saa postia ystävältä, josta ei ole kuullut aikoihin. Nykyään kirjeiden harvinaistuttua myös sähköposti tai kortti kauempana asuvalta ystävältä käyvät mainiosti.
~ nukkuva tai hymyilevä lapsi: mikä olisi hellyyttävämpää ja sydämen sulattavampaa kuin nähdä pienen lapsen hymyilevän koko kasvoillaan tai nukkuvan viattoman rauhallista unta?
~ luonto: luonto jatkuvasti muuttuvine elementteineen on jatkuva inspiraation lähde. Olemme suomalaisina onnekkaita mutkattoman luontosuhteemme vuoksi.
~ uuden asian oppiminen tai ymmärtäminen: kun on jotain asiaa pohtinut mielessään kauemman aikaa, tuntuu uskomattoman hienolta, jos siihen löytää ratkaisun. Ja mikä olisi hienompaa kuin nähdä lapsen ilo hänen oppiessaan tai oivaltaessaan jonkin uuden asian?
~ käsillä tekeminen: itse tehden mahdollisuudet ovat rajattomat niin kankaalla, paperilla kuin vaikkapa puusta veistäen.
~ kirjallisuus: taitavasti kirjoitettu kirjallisuus on kuin ystävä: se lohduttaa, on luotettava ja tarjoaa seuraa yksinäisinä hetkinä

torstai 11. marraskuuta 2010

Kirja-arvio: Että hän muistaisi saman

Että hän muistaisi saman on Elina Hirvosen esikoisromaani. Sain idean lukea teoksen luettuani ensin Hirvosen Afrikasta-kokoelmateoksen, joka kertoo hänen kokemuksistaan Sambiassa. Pidin Hirvosen kirjoitustyylistä, joten halusin tutustua hänen tuotantoonsa laajemmin.

Että hän muistaisi saman-kirjan mielenmaisema on hyvin erilainen edellä mainittuun Afrikasta-teokseen verrattuna: tapahtumapaikkana on Helsinki ja päähenkilönä nuori nainen Anna. Anna saa puhelinsoiton äidiltään, joka toivoo, että tämä kävisi tapaamassa veljeään Joonaa mielisairaalassa. Jokin pidättelee Annaa menemästä: hän vetoaa työkiireisiinsä ja valmistautuu henkisesti veljensä tapaamiseen viettämällä päivän kahvilassa. Samalla Annan mieleen alkaa palata muistoja perheen menneisyydestä, hänen lapsuudestaan, jota hän ei haluaisi muistaa. Kipeät muistot eivät jätä häntä rauhaan: turvallista syliä edustanut pappi-isä muuttui ristiriitaiseksi hahmoksi ja molempien lasten, Annan ja Joonan, lapsuus oli turvatonta, myöhemmin myös päihteiden sekoittamaa aikaa. Samalla Anna käy mielessään läpi myös Yhdysvalloista Suomeen muuttaneen poikaystävänsä menneisyyttä: sodassa traumoja saanut isä muuttui tuntemattomaksi henkilöksi, joka ei ollut enää entisellään. Molempien lapsuudesta löytyy kipeitä kohtia, joiden käsittely tuottaa tuskaa.

Että hän muistaisi saman on ensimmäinen lukemani yhdenpäivänromaani. Siinä on syvyyttä ja tiivis tunnelma. Pidän Hirvosen tyylistä koota teoksensa eri muistoista ja takaumista niin, että rakenne pysyy mielenkiintoisena. Tämän kirjan voisi lukea yhdeltä istumalta, jos vain löytää sopivan hetken.

Hirvonen, Elina: Että hän muistaisi saman
ISBN: 952-5524-16-7
Avain 2005
Sidottu, 158 s.
Kirjastoluokka: 84.2

tiistai 9. marraskuuta 2010

"Uskova ei ole koskaan kiireinen"

Julkaisin joitakin päiviä sitten blogissani internetistä löytämäni mielenkiintoisen artikkelin What Is Your Identity?, joka käsittelee muslimin ja uskovan identiteettiä sekä sitä, mikä ne erottaa vääräuskoisesta. Lukiessani esimerkillisen uskovan ominaisuuksia kokoavaa listausta ajatukseni jäivät jumiin yhteen listan kohdista: uskova ei ole koskaan kiireinen tai hoppuile (engl. be in hurry).

En suoraan sanottuna voi uskoa, ettei olisi ihmistä, joka ei joskus olisi kiireinen, olipa kuinka uskovainen tahansa. Kiire tuntuu olevan suorastaan yksi aikamme vitsauksista, josta tuntuu olevan vaikea saada otetta. Kuitenkin jokin tuossa listan kohdasta jäi elämään mieleeni - ehkä siinä piilee totuuden siemen, jota en vain vielä ole ymmärtänyt. Siksi aloin miettiä, mitkä tekijät meille aiheuttavat kiirettä. Sain seuraavanlaisen listan:

Elämän järjestymättömyys ja priorisoimattomuus. Tämä lienee yleisin syy siihen, että tunnemme olevamme toisinaan kiireisiä. Kun asiat kasaantuvat toisinaan sekamelskaksi, josta ei ole erotettavissa kiireellisimpiä ja vähemmän tärkeitä asioita, on vaikea päättää, mistä lähteä etsimään langan päätä ongelman ratkaisemiseksi. Kun elämän tärkeysjärjestys on paremmin hahomotettuna, on helpompi päättää, mitkä tehtävät ovat välttämättömiä hoitaa ja mitkä voi kokonaan unohtaa. Esimerkkinä tähän kohtaan voisi käydä eräs tuntemani ihminen, jolla on säännönmukaisena tapana herätä aivan viime hetkillä ennen sovittua menoa tai venyttää muuten lähtöä niin pitkään, että koko loppupäivän aikataulu on sen vuoksi kiireinen. Ehkä se on luonnekysymys, mutta mielestäni siinä on myös kyse siitä, että asioiden tärkeysjärjestys ei ole hahmottunut mielessä.

Itsetuntemuksen ja omanarvontunteen puute. Jos omanarvontuntomme ei ole kohdallaan tai emme arvosta itseämme riittävästi, voi yksi tapa tuntea olevansa merkityksellinen olla kalenterin täyttäminen kaikenlaisilla menoilla. Tarpeemme olla jatkuvasti tavoitettavissa voi johtaa siihen, että elämme lopulta jonkun toisen elämää. Kiireen tunnun luominen voi toisin sanoen valheellisesti auttaa meitä tuntemaan olevamme haluttuja, korvaamattomia ja rakastettuja. Sillä kukapa meistä ei haluaisi olla rakastettu - keino sen saavuttamiseksi on vain tässä tapauksessa epäterve.

Yhteiskunnalliset olosuhteet. Tämä on varmasti vaikein kohta hallittavaksi, koska meillä on vain rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa niihin. Esimerkiksi alhainen koulutustaso voi aiheuttaa sen, että työstä saatava palkka jää niin matalaksi, että on pakko tehdä päivittäin useampaa palkkatyötä pakollisista menoista selvitäkseen. Tällöin ratkaisu voi olla kouluttautuminen ja siten paremmin palkatun työn saaminen, mutta aina se ei käytännön syistä onnistu. Toisena esimerkkinä voisi olla lukemani tapaus Iranista: erään naisen työaika oli 8.00-16.00 ja päiväkoti, jonne hän vei lapsensa hoitoon, oli auki täsmälleen samoina kellonaikoina. Työpaikan ja päiväkodin välimatka oli 30 kilometriä. Naiselle aiheutti kovaa kiirettä ehtiä aamulla töihin myöhästyen mahdollisimman vähän ja hakea iltapäivällä lapsi niin, etteivät kaikki työntekijät ole jo ehtineet lähteä kotiin.

Mitä kaikkea kiireettömyydellä on saavutettavissa? Useimmat seikat lienevät meille kaikille tuttuja, joten listaan tähän vain joítakin mielestäni keskeisimpiä mieleen tulleita kohtia.

Läsnäolo, mielenrauha ja levollisuus. Kun ei ole tuhat hoidettavaa asiaa yhtä aikaa mielessä, on helpompi keskittyä nykyhetkeen: huomata rakkaat ihmiset ja perheenjäsenet sekä heidän tarpeensa ja oikeutensa saada huomiotamme. Syke madaltuu, voi hengittää vapaammin. Vahvistuu tunne siitä, että merkitykselliset asiat ovat hoidossa. Levollisuuden tunne lisää kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä. Toisin sanoen, parhaimmillaan voi syntyä itseään ruokkiva mielenrauhan kierre.

Luovuus. Luovuus vaatii kukoistaakseen joutenoloa, kiireen vastakohtaa. Luovuudesta syntyvät usein myös oivallukset onnesta sekä kiitollisuuden tunne. Osaamme olla onnellisia pienistä asioista, jotka aikaisemmin kiireen keskellä ovat jääneet kenties täysin huomiottta.

Joskus harvoin vastaan tulee ihmisiä, joilla on kuin jonkinlainen aura ympärillään. Heistä tuntuu säteilevän selittämätöntä levollisuutta, vaikka heillä olisikin paljon tehtävää. Olen huomannut, etä useissa tapauksissa nämä ihmiset ovat sellaisia, jotka ovat kokeneet jonkin elämää mullistaneen kriisin, jonka seurauksena heidän elämäarvonsa ovat selkeytyneet. Joissakin tapauksissa kriisin seurauksena on voinut olla myös uskoontulo. Mitä kiireettömyydellä ehkä uskovaisen kohdalla tarkoitetaan, on se, että hänellä voi mahdollisesta tekemisen paljoudesta huolimatta olla levollinen mieli. Jumala, kunnia ja ylistys Hänelle, on antanut ihmiselle aikaa ja resursseja hänen tarpeidensa mukaisesti ja jos käytämme aikamme viisaasti, meitä odottaa siitä suuri palkinto. En edelleenkään, tämänkään pohdinnan jälkeen, usko että kiireettömyys on täysin poissa uskovankaan elämästä: aina voi tapahtua jotakin, johon ei voi etukäteen varautua. Silti uskon, että uskovan elämä voi olla huomattavasti kiireettömämpää kuin esimerkiksi puhtaaasti rahan valtaan uskovan kanssaihmisen.

Kirja-arvio: Islamin siimeksessä

Isabelle Eberhardt (1877-1904) oli venäläis-itävaltalaista syntyperää oleva, elinaikansa mittapuun mukaan korkeasti kouluttautunut ja sivistynyt nuori nainen, joka kiinnostui islamista ja kääntyi muslimiksi ollessaan parikymmenvuotias. Hän oli androgyyni, sukupuoleton hahmo, joka etsi omaa identiteettiään matkailemalla eri maissa ja pukeutumalla miesten vaatteisiin päästäkseen paikkoihin, jotka olivat naisilta kiellettyjä. Ylipätään hänen elämäntapansa oli varsin epäsovinnainen ja kirjoitusten pohjalta vaikuttaa, että hän kääntyi muslimiksi enimmäkseen muodon vuoksi: se oli käytännöllinen tapa päästä lähemmäksi Eberhardtin kiinnostuksen kohteita.

Erityisesti islamilaiset maat ja mittaamattoman laaja, Marokon reunamailla sijaitseva autiomaa olivat hänen mieleensä: Eberhardtin viimeiseksi kirjalliseksi tuotokseksi jäänyt Islamin siimeksessä-teoksen käsikirjoitus (kirja koottiin valmiiksi hänen kuolemansa jälkeen) sisältää lyhyitä kirjoitelmia hänen matkaltaan autiomaassa marokkolaisten heimojen keskuudessa. Kirjoitelmat ovat enimmäkseen lyhyitä tuokiokuvauksia, joissa osassa on antropologisella tarkkuudella kuvattu paikallisten ihmisten ulkonäköä ja ominaisuuksia. Matkan (ja kirjan) edetessä kirjoitelmat muuttuvat yhä enemmän Eberhardtin omaa sisinsä kuvaavaksi: Hän tuntee olevansa kotonaan aavikolla, kaukana kaupungeista ja niiden luotaantyöntävältä elämäntavalta; hänen entiset lihalliset halunsa ovat muuttuneet taivaan eri sävyjen ja auringonlaskun ihailuksi ja hänen uusi kotinsa on suufilaisten mietiskelykeskus. Eberhardt oleili Marokon aavikolla siihen aikaan, kun useat Afrikan maat olivat vielä siirtomaina. Hän ennustaakin kirjoituksissaan, ettei siirtomaahallinnolla ole pitkää tulevaisuutta. Eberhardt kuoli kuumeen heikentämänä ollessaan vasta 27-vuotias.

Olin kuvitellut, että 1900-luvun alusta peräisin alusta peräisin olevat kirjoitukset olisivat kieliasultaan hankalampilukuisia. Kirjassa on kuitenkin vain muutama kohta, josta sanavalintojen perusteella huomaa tekstien olevan vanhempaa perua (yksi sanoista on seslonki). Islamin siimeksessä-kirja on tiettävästi marokkolaisten ja pohjoisafrikkalaisten historiantutkijoiden keskuudessa arvostettu teos, sillä se sisältää kuvauksia heidän elävästä historiastaan autenttisessa muodossa tallennettuna. Mielestäni kirjan parasta antia ovatkin sen erilaiset tilanne- ja kansojen kuvaukset, jotka maalaavat kuvaa 1900-luvun alun pohjoisafrikkalaisten muslimien elämästä.

Tekniset tiedot:
Eberhardt, Isabelle: Islamin siimeksessä
Suomentaja: Marja Haapio
ISBN: 978-952-5534-57-3
Basam Books 2007
Nidottu, 205 s.
Kirjastoluokka: 48.21

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Kirja-arvio: Profeettojen elämä

(Pahoittelen kansikuvan puuttumista.) Profeettojen elämä on kirja islamin keskeisimmistä profeetoista: Aatamista, Heenokista, Nooasta, Huudista, Aabrahamista, Joosefista, Mooseksesta, Daavidista, Jobista, Joonasta, Sakariaasta, Jeesuksesta ja Muhammadista - rauha ja Jumalan siunaukset heille kaikille. Kukin profeetoista on esitelty kirjassa omassa luvussaan, joiden pituus vaihtelee profeetasta riippuen melko paljon.

Kirja on tarkoitettu alunperin lasten- ja nuortenkirjaksi, joten sen teksti on helppotajuista, hieman yksinkertaistettua ja nopeasti luettavaa. Yksityiskohtia on karsittu ja kirjassa on lisäksi kaksi kuvaliitettä, joissa on yksi kuva kunkin profeetan elämään liittyen. Luvut etenevät kronologisessa järjestyksessä, joten profeettojen elämää voi seurata eräänlaisena jatkumona, jossa Jumala on lähettänyt ihmiskunnalle aina uuden lähettilään, kun Hänen aikaisemmat opetuksensa ovat alkaneet unohtua.

Pidin tästä kirjasta. Vaikka se on tarkoitettu lasten- ja nuortenkirjaksi, en näe mitään syytä, etteivätkö aikuisetkin voisi sen lukea. Varsinkin jos profeettojen elämästä puuttuu kokonaiskäsitys, auttaa tämä kirja hahmottamaan heidän elämäntarinaansa ennen ja jälkeen Jumalalta saadun lähetyskäskyn. Kirja on kaikessa yksinkertaisuudessaan mielestäni arvokas lisä suomenkieliseen islamin profeettoja käsittelevään kirjallisuuteen, jota on olemassa kokonaisuudessaan valitettavan vähän.

Tekniset tiedot:
Azzam, Leila: Profeettojen elämä
ISBN: 978-951-97-566-2-2
Kustannus Oy Smaragdisilmä 1999
Nidottu, 112 s.
Kirjastoluokka: 29.7

Kirja-arvio: Punapukuisen naisen talo

Maija Asunta-Johnston on ainakin kirjansa Punapukuisen naisen talo kirjoittamishetkellä ollut Kansainvälisen atomienergiajärjestön palkkalistoilla Wienissä, jossa hän on asunut yksinhuoltajana kahden lapsensa kanssa. Vuonna 1994 hän päätti ostaa käytännössä hetken mielijohteesta talon Unkarista, aivan Itävallan rajalla sijaitsevasta pienestä Varbalogin kylästä. Matkaa talolle on hänen kotioveltaan tasan 112 kilometriä.

Talo on ostovaiheessa hyvin huonossa kunnossa: ulko- ja sisäseinät kaipaavat maalaamista, huoneilma on tunkkainen, lämmitysjärjestelmä (uunit) täytyy uusia ja talon yhteydessä oleva puutarha on päässyt villiintymään. Talon edellinen omistaja ottaa pois muuttaessaan mukaansa kaiken irti lähtevän, joten talon ja puutarhan kunnostustyöt on aloitettava lähes nollapisteestä. Lähes joka viikonloppu Maija Asunta-Johnston saapuu Wienistä kunnostustöihin: keväästä syksyyn päähuomion saa puutarha, talviaikaan talo. Puutarha on mittavan kokoinen: siellä on esimerkiksi kaksisataa viinimarjapensasta, kahdeksan rivin kokoinen viinirypäletarha ja runsaasti hedelmäpuita. Syksyn tullen pensaista ja puista saadusta sadosta riittää mehustamista ja hilloamista monen päivän ja illan puuhiksi. Talon vieraatkin pääsevät yleensä mukaan marjojen ja hedelmien keräämiseen ja säilömiseen.

Kirja on päiväkirjamuotoon kirjoitettu, yleensä siten että jokaiselta mökkikerralta on yksi tai kaksi merkintää. Ja vaikka kirjasta voikin saada sellaisen ensivaikutelman, että se on päiväkirja työleiriltä, jää Asunta-Johnstonille aikaa myös asioiden pohtimiseen. Itse asiassa puutarhanhoito ja talonpito on hänelle omien sanojensa mukaan meditointia ja hän rentoutuu tekemällä käsin. Onni asuu hänen mukaansa pienissä asioissa, ja kirjaa lukiessa todella huomaa, että Asunta-Johnston on löytänyt oman paikkansa elämässä. Pian Varbalogin talosta muodostuukin henkireikä kaupunkiasumisen ja sen vaatimusten vastapainoksi; pieni maanpäällinen pakopaikka, jonne ovat tervetulleita myös lukuisat ystävät. Kirjassa on myös hauskoja sattumuksia unkarilaisten kyläläisten kanssa: heille kun tuntuu olevan hyvin outoa, että yksinäinen nainen ostaa talon ja käy siellä viikonloppuisin. Myös unkarilaisten käytännönläheisyys saa mielenkiintoisia piirteitä, kun Asunta -Johnston huomaa vaalimiensa vanhojen puisten esineiden olevan unkarilaisten mielestä arvottomia. Unkarin maaseudulla kun arvostetaan enemmän käytännöllistä muovia.

Minulla ei ollut kirjaa lainatessani ja sitä lukemaan aloittaessani oikeastaan minkäänlaisia odotuksia sen suhteen. Melko pian kirja kuitenkin sieppaa mukaansa ainakin minun kaltaiseni "sohvapuutarhurin" ja hitaasta elämäntavasta kiinnostuneen lukijan. Tätä kirjaa voisi kutsua jopa löydöksi, sillä rivien välistä on luettavissa paljon muutakin kuin puutarhanhoitoa - esimerkiksi kritiikkiä nykyistä länsimaista elämäntapaa kohtaan.

Tekniset tiedot:
Asunta-Johnston, Maija: Punapukuisen naisen talo
ISBN: 951-0-241-60-1
WSOY 2000
Sidottu, 273 s.
Kirastoluokka: 99.1

torstai 4. marraskuuta 2010

Kirja-arvio: Elämän lempeät maut

Elämän lempeät maut kertoo Lillianista, jo lapsuudessa ruoanlaittopureman saaneesta naisesta, joka toimii ravintolansa tarkkanäköisenä kokkina ja pitää siellä myös joka kuukauden ensimmäinen maanantai Lempeiden makujen kokkauskurssia. Lillianille ruonlaitto on intohimo ja hänellä on uskomaton kyky löytää kuhunkin tilanteeseen täydellisesti sopiva ruokalaji ja valmistustapa. Kurssin osallistujat pääsevät osallisiksi hänen lahjakkuudestaan ja samalla heistä itsestäänkin paljastuu uusia piirteitä, joista he eivät ole olleet tietoisia: kaksilapsisen perheen kiireinen äiti Claire huomaa olevansa muutakin kuin rahallista palkkaa saamaton talouden ylläpitäjä; vielä alaikäinen Chloe huomaa omat ammatilliset vahvuutensa ja pääsee elämässään eteenpäin. Muodostuupa ruonlaiton yhteydessä romanttinen parikin, jota yhdistää mikäpä muu kuin hyvin laitettu ruoka. Toisin sanoen, kurssille tulleet henkilöt olivat odottaneet oppivansa parempaa ruonlaittoa, mutta huomaavatkin oppivansa samalla uusia asioita elämästään - Lillianin luona ruonlaitto ja ruonlaittaminen täyttävät sekä fyysisen että henkisen nälän.

Täytyy sanoa, että tämä kirja sattui käsiini kirjastossa sattumalta enkä itse ole mikään kokkausihminen. Silti sillä ei tuntunut olevan merkitystä, sillä Elämän lempeät maut-kirjan lukeminen tarjoaa tarinan erinäisistä, sattumalta yhteen kokoontuneista ihmisistä, joilla on jokaisella oma tarinansa kerrottavanaan. Ruoanlaitto toimii eräänlaisena kulissina, jota vasten kirjan tapahtumat tapahtuvat - tosin varsin ruokahalun herättävänä kulissina, sillä raaka-aineiden ja ruonvalmistuksen kuvailut saavat nälän kurnimaan vatsassa! Elävästi ja hyvin lämminhenkisesti kirjoitettu esikoisteos.

Tekniset tiedot:
Bauermeister, Erica: Elämän lempeät maut
Suomentaja: Helinä Kangas
ISBN: 978-952-5635-70-6
Bazar Kustannus 2009
Sidottu, 217 s.
Kirjastoluokka: 84.2

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

What Is Your Identity?

Seuraavassa artikkelissa on käsitelty mielestäni hyvin muslimi-identiteetin eri puolia: sitä mikä erottaa muodollisesti islamia tunnustavan (muslim) uskovasta (mumin) ja mitä haasteita nykyaika on tuonut muslimeille ja toisaalta sitä, kuinka islam on kaikkien kansakuntien uskonto ja tarjoaa ratkaisun myös nykyajan ongelmiin. Artikkeli on pitkä, mutta mielestäni lukemisen arvoinen.

What Is Your Identity?

Islam is the willful submission to Allah SWT and his rules and regulations. A person is not a muslim just because he was born into a muslim family or possesses a muslim name; that is why there is no concept of baptism in Islam. A person has to proclaim his submission to God and then act according to this proclamation knowing that he is accountable to God for his behavior.


In this ever evolving globalized world, the word identity has taken on a whole new meaning. In the pre-modern world, often a person belonged to very concrete social strata be it religious, economic, tribal, or political. This structure is changing with the globalization of the world. More and more people are grappling with the concept of personal identity!

Muslims, as part of this world, are not immune to this saga. Many second generation muslim immigrants often struggle with identifying themselves as part of one or the other culture and reconciling it with their religious identity as well. As a result, we have a confused.... if not disconnected! Population of young muslims emerging on the world stage. When Allah SWT revealed the following words in the Qur'an, He knew what paradigms we would be dealing with. "This day have I perfected your religion for you, completed my favor upon you, and have chosen for you Islam as your religion." (Qur'an surah Maidah 5:3)

Allah SWT sent His messenger Muhammad SAW with a message that is complete in its entirety; any issues we are dealing with can be solved by extracting messages from the Qur'an, teachings of the prophet, and/or the teachings of the righteous predecessors. if we can't find the answers, then we either haven't been seeking sincerely or are just looking at the wrong places.

The claim that Islam has the cure for all of the social ills is not baseless. Plagues such as social oppression, addiction, family disintegration, religious and ethnic discrimination, and racism can all be solved by true teachings of Islam.

The issue at hand of identity crisis among muslims can be solved if we know the true meaning of identity. Islam does not entertain or encourage tribal, national and ethnic affiliations. Once a person embraces Islam, his or her true identity is a muslim; besides Islamic brotherhood all the rest of the affiliations are superficial and unimportant.

Our prophet Muhammad SAW stressed about this issue in his farewell pilgrimage in the following words...: "All mankind is from Adam and Hawwa. An arab has no superiority over a non-arab, nor a non-arab has any superiority over an arab. Also a white has no superiority over black, nor a black has any superiority over white. Except by piety and good action! Learn that every muslim is a brother to every muslim, and that the muslims constitute one brotherhood! "

Islam only cares about the spiritual status of the human being as prophet SAW said: "Allah doesn't look at your bodies or your wealth; rather He looks at your hearts and deeds!"

Islam is the willful submission to Allah SWT and his rules and regulations. A person is not a muslim just because he was born into a muslim family or possesses a muslim name; that is why there is no concept of baptism in Islam.

A person has to proclaim his submission to God and then act according to this proclamation knowing that he is accountable to God for his behavior, which makes Islam a status of the heart and body. Once this fact is established then the person's sole concern is to achieve the standard that is set by Allah and his prophet to be called a muslim.

Once a person has received the status of Islam, he can perfect his relationship with Allah further until he reaches the station of belief and earn the title of a believer or mo'min. After this, the highest status earned by the great souls is that of perfection or ihsaan wherein one is called a mohsin.

Reaching the status of Islam, iman, and ihsaan is a life long struggle. It requires sincerity, patience, and consistency; but above all it requires one to know the qualities of these people. In this article we will insha-Allah list the qualities of a muslim and a mo'min; once these qualities become a part of your personality, know that you are on your way to reach the level of ihsaan.


Qualities of a muslim:
*One who has fully submitted to the will of Allah SWT and follows the way of Ibraheem AS and muhammad SAW.
*One who safeguards others from his tongue and hands.
*One from whom his neighbors are safe, and he fulfills their rights.
*One whose heart and mind is according to the teachings of Islam. If it is otherwise, then it is considered hypocrisy.
*His heart is the reflection of his mind and his limbs (actions) are the reflection of his heart. If his mind is not stable, then his actions will not be according to the teachings of Islam.
*His/her tongue is moist by the remembrance of Allah.
*He/she keeps the covenants and promises.
*The one who hates to be disgraced by Allah and loves to be elevated by Him SWT.
*He runs away from everything displeasing to Allah to everything that is beloved to Him SWT.
*A muslim has wisdom. Luqman AS was asked about how to gain wisdom and he gave the following advice: do not talk about what will not benefit you; do not involve yourself with what doesn't concern you. This practice increases the obedience to Allah SWT and opens the channel of communication between the master SWT and his slave. This advice is based on the saying of prophet SAW to "leave that which doesn't concern you."
*One who denies dunya (this world) as dunya hardens the heart. Unnecessary mingling and talking causes the heart to get sick and hardened and a hard heart cannot give dawah. The practice of real slaves of Allah is to get away from those who elevate them unnecessarily with praises and from those who drag them to dunya. They replace gossiping and vain talking with remembrance of Allah and help each other gain knowledge of Allah SWT-and these are the qualities of fiqra-an-Naajiyah (the saves ones).
*A muslim knows the rights of other muslims on him and does his utmost to fulfill these rights.
*A muslim dedicates most of his time towards strengthening his relationship with his Lord SWT.

Qualities of a mo'min
*A mo'min possesses all the qualities of a muslim and more. One righteous predecessor said: all of a mo'min is bounty, he benefits you if you seek him, share with him, consult him, or just walk with him. And when you need him, you will find him ready by your side. Another scholar called mo'min a cure saying if he talks to you, he gives you wisdom; and his goodness outweighs his shortcomings.
*A mo'min talks less and does more; whereas a hypocrite talks more than he does.
*Mo'min's face is pleasant to look at and reminds you of Allah.
*He has a wide bosom where he stores all his sorrow and no one knows about his grieves.
*His nafs (carnal instincts) are low and under control.
*He detests status and glory and doesn't talk about others.
*He is usually quiet and contemplating.
*His time is rich and wisely used.
*He walks with humility avoiding arrogance and ego.
*When he smiles, it is calm and displays contentment.
*If you ask him a question, he responds wisely and to your satisfaction.
*If challenged or argued with, he maintains respect and dignity.
*He is not stingy.
*He is never in a hurry.
*He doesn't display arrogance or anger.
*A mo'min doesn't argue and is always reflective of his actions.
*If someone makes him angry, he displays self-control and acts with justice, without hurting anyone.
*He is compassionate towards his companions.
*When he makes a commitment or a promise, he always keeps it.
*His walk and talk show mercy towards all creation.
*He forgives other's mistakes.
*A mo'min is content with his Lord and is in perpetual state of thankfulness.
*He doesn't follow his desire, instead resorts to the teachings of Allah and his prophet.
*He doesn't oppress those who oppress him.
*A mo'min minds his own business and doesn't involve with anything that doesn't concern him.
*When people insult him, he doesn't retaliate; and when attacked, he doesn't get angry.
*He doesn't make mistakes with his tongue such as backbiting, gossiping, spreading news etc.
*A mo'min has a straight personality and is in state of constant worry (over spiritual matters and dealings of afterlife).

Now will be an ideal time to discuss the difference between muslims and mo'mins. It might be disturbing for a lot of us as we possess many of these characteristics. Unless we honestly analyze ourselves, we can never hope to change either ourselves or the condition of muslim ummah (nation).


Main differences between a mo'min and hypocrite:
*A mo'min has one personality regardless of his surrounding and his company, whereas a hypocrite's personality changes according to the people he is with.
*A mo'min is the same whether alone or around people, whereas a hypocrite is different around people than when he is alone.
*Mo'min's outside is calm and his inside is busy with Allah SWT, while a hypocrite surrounds himself with noise and company to fill his inner void.
*A mo'min prefers isolation and carrying out good deeds in secrecy, while a hypocrite prefers to show off.
*A mo'min minds his own business, whereas a hypocrite keeps himself occupied with the affairs of others.
*One sage summarized the signs of hypocrite into these words: They are lazy when alone. And energetic and active when in company. If you tell him he is good, he is happy. Whereas, if he is criticized or told of having bad quality, he gets upset. We can simplify these into this. They are two faced and show off.

What is happening to us?

We, as muslims, have lost the very foundation of our faith and if the foundation is destroyed, then how can the building of knowledge stand on it?

The foundation of our faith is unshakable belief, trust of Allah SWT and afterlife.

This guides all the rest of the spiritual affairs. Gaining knowledge without building faith first is like swimming in every direction in the ocean trying to reach the shore without a compass. Eventually the person's strength will diminish and his body will collapse.

When the iman (faith) is low, our control over our heart and faculties becomes loose. Which causes shaytaan, our surroundings, and our carnal instincts take over. And we lose the fight against evil, regardless of how much knowledge we have.

What is the cure?

Allah SWT said in Quran surah Zukhruf 43:36-37: "But as for anyone who chooses to remain blind. To the remembrance of the most gracious. To him we assign an [Enduring] evil impulse. To become his other self. Whereupon, behold, these [Evil impulses]. Bar all such from the path [of truth]. Making them think that they are guided aright!"

Once shaytaan becomes a person's close companion, he decorates all his negative actions for him and make them appear good until the person is out of the mercy of Allah. Anytime a person swings from the remembrance of Allah, he becomes a ball in the hands of shaytaan. Allah SWT warns us about shaytaan in Quran surah Baqarah 2:168-169: "O mankind! partake of what is Lawful and good on earth, and follow not satan's footsteps. For, verily, he is your open foe and bids you only to do evil, and to commit deeds of abomination, and to attribute Unto God something of which you have no knowledge."

The true knowledge of shaytaan and his doings will protect a person from falling into his trap. Prophet SAW said that one 'alim (learned person) is better than a hundred 'abid (worshippers), since it is understanding of religion that brings true contentment of the heart and victory of Allah SWT.

Say: shall we tell you who are the greatest losers in whatever they may do? [It is] they whose labor has gone astray in [the pursuit of no more than] this world's life, and who none the less think that they are doing good works.

These verses were revealed for non-Muslims but are applicable to us today as we possess the same qualities that Allah SWT is criticizing. This brings us to the important topic of acquiring Islamic knowledge. Ali RA called knowledge better than money, because knowledge guards a person whereas a person guards money. Knowledge lasts while money eventually leaves. And money decreases with spending, while knowledge increases when spent.

What kind of knowledge is a person supposed to acquire? Knowledge that brings one closer to Allah SWT. That makes one aware of himself and his actions. And brings one humbleness, humility, and good qualities. Today we are not seeking the right knowledge, because if we were, this wouldn't be our condition.

Conclusion

We will close our article with the following words of a sage. "If you want to go on the journey of iman, you have to have the following four qualities..."
*To busy your tongue and heart with the remembrance of Allah.
*To hold tight your heart to Allah (check your actions all the time)
*Do the opposite of what your nafs (carnal instinct) wants.
*Purify the niyyah (intention) all the time.

It is imperative that we choose our identity and strive for the qualities of the title that we aspire to attain.

May Allah SWT grant us sincerity and ability to travel on the straight path, the path that he SWT has chosen for his guided slaves. And allow us to reach the best abode, the abode of peace and happiness, the paradise. Ameen!

Lähde: http://www.iviews.com/articles/articles.asp?ref=IC1010-4332&p=2
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...