sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Kirja-arvio: Loistavan auringon tyttäret. Afganistan talebanin jälkeen

Loistavan auringon tyttäret - Afganistan talebanin jälkeen lienee jo vaikka kuinka mones Afganistania käsittelevä kirja, jonka olen lukenut ja arvioinut tätä blogia varten. Olin hieman epäilevä sen suhteen, kuinka paljon uutta sanottavaa tällä teoksella voisi olla, kun niin paljon on jo kirjoitettu ja sanottu. Kaikeksi onneksi ainakin Armstrongin kirjoitustyyli on sellainen, että kirjan lukee läpi mielellään. Ei sillä, että monikaan kirjan aihepiireistä olisi kovin miellyttävä, sillä Armstrong tarttuu moniin varsinkin Afganistanin naisia koskeviin epäkohtiin. Toisaalta hän on löytänyt merkkejä myös edistysaskeleista.

Kerrottakoon nyt selvyyden vuoksi, että Sally Armstrong on kanadalainen toimittaja, joka on dokumentoinut vuosien ajan Afganistanin tapahtumia varsinkin lasten ja naisten näkökulmista. Niinpä hän on päässyt seuraamaan yksittäisten naisten elämäntilanteiden muuttumista ja saa heidän kauttaan tietoa koko Afganistanin kehityksestä. Kirjassaan Armstrong kertoo naisten olevan monissa afgaanisuvuissa lähellä kauppatavaran asemaa: jotakin joka voidaan antaa hyvitykseksi toiselle suvulle esimerkiksi hengen vaatineen riidan yhteydessä; jotakin jolla ei ole poikien ja miesten kaltaista oikeutta saada koulutusta ja tulla kuulluksi; jotakin jonka tehtävä on synnyttää mahdollisimman paljon poikalapsia. Maassa, jossa lukutaitoisuusaste on maailman alhaisimpia sekä miesten että naisten keskuudessa, suvun miehet perustelevat toimiaan uskonnolla. Kyse on kuitenkin ennen kaikkea kulttuurisista tekijöistä, ikivanhasta heimo-oikeudesta.

Armstrong on haastatellut kirjaansa varten lukuisia paikallisia naisia, joista osa on edennyt huomattaviin valta-asemiin yrittäessään parantaa afgaaninaisten asemaa. Myös useat kanadalaiset hyväntekeväisyysjärjestöt ovat antaneet korvaamattoman panoksen esimerkiksi tyttöjen koulunkäynnin edistämiseksi ja äitiys- ja lapsikuolleisuuden vähentämiseksi. Yleisen koulutustason parantuessa erityisesti naiset saavat tietoa oikeuksistaan ja islamin oikeasta sanomasta, mutta myös miesten asenteita on mahdollista muuttaa pikku hiljaa humaanimpaan suuntaan.

Mieleeni jäi erityisesti kaksi tapausta: ensinnäkin Armstrongin vierailu erään sairaalan palovammaosastolla. Afganistanissa on suhteellisesti naispalovammapotilaita, sillä epätoivoisten naisten keskuudessa suosituin itsemurhan muoto on itsensä polttaminen. Läheskään aina yritys ei kuitenkaan onnistu, joten usein pahoin palaneet naiset päätyvät sairaalaan, jossa he sitten kuolevat vammoihinsa tai paranevat niin paljon, että pääsevät palaamaan kotiin. Toisaalta tuntemattomia eivät ole myöskään tapaukset, joissa vaimon aviomies tai anoppi on yrittänyt polttaa tottelemattoman vaimon. Toinen, positiivisempi ilmiö on yritys palauttaa Afganistanin kulttuuri ja taide entiseen kukoistukseensa. sodan runtelemassa maassa ei ole juurikaan jäljellä entisaikojen loisteliasta arkkitehtuuria ja monet perinteisten käsityömuotojen osaajat ovat ehtineet kuolla ehtimättä opettaa taitojaan jälkipolville. Nyt on tunnustettu, että kulttuurin ja taidemuotojen elvyttäminen toimivat osaltaan myös sodasta toipuvien ihmisten terapiamuotona. Harmaan sekaan on alkanut ilmestyä väriläikkiä ja kauneutta.

Tekniset tiedot:
Armstrong, Sally: Loistavan auringon tyttäret. Afganistan talebanin jälkeen
Suomentaja: Kirsi Luoma
ISBN: 978-952-01-0351-4
Like 2009
Nidottu, 287 s.
Kirjastoluokka: 48.11

perjantai 29. tammikuuta 2010

Lupa olla heikko


Pahoittelen aluksi tekstin asettelua. Pitkästä yrityksestä huolimatta en saanut kappalejakoa näkymään halutulla tavalla. Mennään kuitenkin sitten itse asiaan.

Tulen lukeneeksi lehdistä aina silloin tällöin juttuja ihmisistä, jotka ovat vuosikausien kuluttavan työnteon tai muiden velvollisuuksien jälkeen joutuneet suoranaiseen sairastelukierteeseen. Elämä on saanut silloin nopeasti uudenlaisen suunnan, joko vapaaehtoisesti tai pakon kanssa.

Kun kiireisin elämänvaihe on menossa, sitä jotenkin vain jaksaa. Adrenaliini pitää kehon ja mielen jotenkuten toimintakunnossa päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen, ehkä vuosiakin. Ihminen toimii silloin kuin automaattiohjauksella, ei huomaa omia fyysisiä rajojaan ja voi luulla itseään korvaamattomaksi. Jotkut työnantajat käyttävät tämän ihmistyypin ominaisuuksia hyväkseen ja antavat lisää työtehtäviä tehtäväksi sen sijaan, että kehottaisivat hieman löysäämään tahtia. Sekös lisää työntekijän korvaamattomuuden tunnetta entisestään. "Miten muut pärjäisivätkään ilman minua? Teenpä vielä tuonkin asian valmiiksi, niin se tulee ainakin tehtyä oikein ja ajoissa."
Sitten jossakin vaiheessa tulee hetki, kun on aika hellittää. Jos sitä ei ymmärrä tehdä itse ajoissa, ihminen yksinkertaisesti jossakin vaiheessa voi vain romahtaa. Jotkut eivät usko ennen kuin ovat saaneet ensimmäisen tai toisen sydänkohtauksen. Toisille elämäntahdin hidastaminen käy lempeämmällä tavalla.
Omalla kohdallani oli kaikeksi onneksi käytössä se lempeämpi tapa, Jumalalle siitä kiitos. Olin ehtinyt kuluttaa itseäni jo melko tavalla suhteellisen lyhyen työurani aikana, kunnes ulkopuolelta tuli asioita ravisuttava muutos. Sen seurauksena siirryin henkisesti ja fyysisesti kuluttavasta työpaikasta vastaaviin tehtäviin toiseen työpaikkaan, mutta työskentely tapahtuikin aivan erilaisessa ilmapiirissä. Se oli eräänlainen lempeä lasku aikaan, jolloin jäin kotiin hoitamaan lastamme.
Luin jostakin, että elämäntahdin hidastaminen antaa aikaa pyhän ajattelemiselle ja ymmärtämiselle. Allekirjoitan tuon väitteen täysin; omalla kohdallani ainakin se pitää paikkansa. Kun kiire kaikkoaa jonnekin kauemmaksi, on mahdollisuus ajatella asioita toisesta näkökulmasta. Huomaa, että hyvin ne asiat yleensä sujuvat, vaikkei koko ajan pingotakaan. Kaikkea ei tarvitse osata tai jaksaa tehdä juuri nyt. On lupa olla välillä myös heikko. Samaan aikaan herää kunnioitus kaiken luonutta ja kaikkitietävää Jumalaa kohtaan, joka viisaudessaan antoi minulle tämän mahdollisuuden herätä ikään kuin uudelleen. Tämän ajan haluan muistaa ja sen opit sisäistää, jotta ymmärrän tehdä jotakin toisin, kun joskus mahdollisesti palaan työelämään.

torstai 28. tammikuuta 2010

Kirja-arvio: Pitkä paahteinen polku

Tässä kirjassa keski-ikäinen suomalainen nainen, vapaana toimittajana eri Lähi-idän maissa matkaava Miriam Khan kertoo elämänsä todennäköisesti omalaatuisimman tarinan. Hän on matkannut juuri eräänä talviyönä Omanin Muscatista Arabiemiraattien Dubaihin bussilla ja syö parhaillaan voileipää pakistanilaisen ystävänsä Bangashin kanssa hotellinsa pihalle pysäköidyssä autossa, kun poliisi tulee pidättämään heidät. Alkaa loppumattomien kuulustelujen ja tutkimusten sarja, ja välillä molemmat päätyvät myös vankilaan. Lopulta heille selviää, että heitä syytetään moraalittomasta käytöksestä julkisella paikalla ja Miriamia epäillään jopa prostituoiduksi.

Päivät ja viikot kuluvat. Miriamin passi joutuu poliisin huostaan, hänen viisuminsa ehtii umpeutua ja hotellin huonetoveri matkustaa takaisin Suomeen. Alkaa oikeudenkäyntien sarja, jossa Miriamin vilpittömyyttä ei tunnuta millään uskovan. Niinpä hän epätoivoissaan sepittää peitetarinan, mutta se johtaa vain ojasta allikkoon. Lopulta asianajaja suosittelee, että pari menisi naimisiin todistaakseen vilpittömyytensä; se olisi ainoa keino yrittää välttää vankeusrangaistus. Miriam ja Bangash vihitäänkin heti, kun tarvittavat paperit ja todistukset on saatu kokoon. he hankkivat oman vuokrahuoneen ja jäävät odottamaan oikeuden lopullista päätöstä, joka tuntuu kerta kerralta venyvän. Odotteluaikana he yrittävät elää mahdollisimman normaalia elämää, mutta pelko ja suoranainen kauhu tulevat päällimmäisiksi ajatuksiin tuomiopäivän lähestyessä. Onneksi parilla on toisensa - odotusaika saa heidät kiintymään toisiinsa kuin he olisivat normaali aviopari.

Pitkä paahteinen polku on tositarina Dubain turistiystävällisen ulkokuoren takaa. Se on kertomus kaksinaismoralismista maassa, jossa prostituution harjoittaminen kielletään jyrkästi, mutta jossa maksullisille naisille riittää kuitenkin jatkuvaa kysyntää. Kirja on kertomus myös suomalaisen ja arabien ajattelutapojen kulttuurisesta erilaisuudesta sekä miesten ja naisten erilaisesta asemasta. Ennen kaikkea se on suomalaisen naisen näkökulmasta kirjoitettu uskomaton tarina, jonka vaiheita lukiessa toivoo kaiken päättyvän lopulta hyvin.

Tekniset tiedot:
Khan, Miriam: Pitkä paahteinen polku
ISBN: 951-0-23465-6
WSOY 1999
Sidottu, 231 s.
Kirjastoluokka: 99.1

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Kirja-arvio: Kunniamurha. Rakkaus ja kuolema nykypäivän Jordaniassa

Kunniamurha - Rakkaus ja kuolema nykypäivän Jordaniassa on kertomus rakkaudesta, kuolemasta ja kostosta. Kirjan päähenkilöinä toimii kaksi nuorta naista, Dalia ja Norma. Huolimatta eri uskontokuntiin kuulumisesta (Dalia on muslimi, kun taas Norma on katolilainen) he ovat olleet parhaita ystäviä lapsuudestaan saakka ja tuntevat toistensa kaikki salaisuudet. Peruskoulutuksen saatuaan heillä on yhteinen suunnitelma: perustaa kauneussalonki, jossa on asiakkaita molemmista sukupuolista. Suunnitelma onnistuukin, ja pian heillä on käsissään koko Ammanin suosituin salonki, jossa riittää asiakkaita.

Dalian elämä mullistuu täydellisesti, kun salonkiin saapuu yhtenä päivänä eräs miesasiakas, Michael. Hän alkaa käydä usein salongissa ja pian Dalia huomaa olevansa korviaan myöten rakastunut mieheen. Tunne on molemminpuolinen, mutta sen yllä leijuu vakava uhka: Michael on katolilainen eikä hän voi siten pyytää Dalian isältä tämän kättä. Rakastuneelle parille jää vain yksi vaihtoehto: alkaa tapailla salaa. Jonkin aikaa järjestely onnistuukin, sillä Dalia ja Norma ovat mestareita huijaamaan ja järjestelemään asioita. Michaelin ja Dalian lopullisena suunnitelmana on paeta ulkomaille, jossa he voisivat mennä vapaasti naimisiin; asiaa mutkistavaksi tekijäksi muodostuu kuitenkin passin hankkiminen Dalian perheeltä salaa.

Salasuhde ei pysy piilossa kovin kauan. Kerran Dalian veli näkee Dalian ja Michaelin yhdessä ja alkaa epäillä siveettömyyttä. Myös Dalia alkaa epäillä suhteen julkituloa ja muuttuu vähitellen hyvin ahdistuneeksi. Ja sitten pelätty asia tapahtuu, kun eräänä aamuna Norma kuulee ambulanssin saapuvan Dalian perheen talon pihaan vieden Dalian mukanaan. Hänet viedään lähes suoraan ruumishuoneelle, ja nyt myös Michael ja Norma ovat hengenvaarassa. Aluksi Norma aikoo puhua suunsa puhtaaksi kunniamurhista, mutta ymmärtää sitten, että parhaiten hän voi auttaa Daliaa ja hänen kanssaan saman kohtalon kokeneita pysymällä hengissä ja kostamalla jollakin toisella tavalla. Hänelle on liian vaarallista jäädä Jordaniaan, jossa Dalian isä etsii jatkuvasti todisteita häntä vastaan. Lopulta Michael onnistuu auttamaan häntä pakoon ulkomaille. Paon jälkeen Normalla ei ole asiaa kotiinsa enää koskaan.

Ulkopuolisena lukijana on helppo moralisoida Dalian ja Norman valintoja. He näyttävät ikään kuin liukuvan väistämättä kohtaloaan kohti. Kirjassaan Khouri kertoo kunniamurhien johtuvan ennen kaikkea ikivanhoista beduiiniperinteistä, jotka ovat peräisin ajalta ennen islamia; nykyisin niitä oikeutetaan hänen mukaansa ennen kaikkea Koraanin jakeilla, joissa hyväksytään tottelemattomien naisten ruumiillinen kuritus. Kaikki Khourin esittämät väitteet eivät vastaa omaa käsitystäni, tietämystäni ja kokemuksiani Jordaniasta tai islamista, joten kirja jättää hieman epätietoisen olotilan. Toisaalta kuten sanottu, olen monessakin suhteessa ulkopuolinen, joten en voi väheksyä hänen kokemuksiaan tai olematta pitämättä niitä hänelle itselleen tosina.


Tekniset tiedot:
Khouri, Norma: Kunniamurha. Rakkaus ja kuolema nykypäivän Jordaniassa
Suomentaja: Marja Helanen-Ahtola
ISBN: 951-0-27842-4
WSOY 2003
Sidottu, 246 s.
Kirjastoluokka: 84.2

perjantai 22. tammikuuta 2010

Kauneimpia haditheja

Sain jokin aika sitten lahjaksi pienen kirjasen Forty Hadith, jossa on nimensä mukaisesti 40 hadithia, mutta niiden lisäksi myös Jumalan - kunnia ja ylistys Hänelle - 99 nimeä ja eri tilanteisiin sopivia pyyntörukouksia. Kaikki englanniksi ja arabiaksi, josta olen ne parhaani mukaan kääntänyt. Halusin kirjoittaa myös tänne talteen joitakin kauneimmista haditheista. Tässäpä siis ohjeita ja mietteitä maallisen matkamme varrelle.

Tämä maailma on vankila uskovalle ja paratiisi uskottomalle.

Jos tietäisit mitä tiedät, nauraisit vähemmän ja itkisit enemmän.

Ole maailmassa kuin olisit muukalainen tai matkamies.

Täydellisin uskovainen on se, jolla on parhaimmat tavat.

Totuus suojelee ja valhe tuhoaa.

Se, joka ei tunne armoa nuoriamme kohtaan eikä kunnioitusta vanhempiamme kohtaan, ei ole yksi meistä.

Vaatimattomuus tulee uskosta.

Onnellinen on se, joka ottaa opiksi muilta.

Puhtaus on puoli uskoa.

Osa hyvänä muslimina olemista on jättää rauhaan se, mikä ei hänelle kuulu.

Kirja-arvio: Missä pimeys ajalla leikkii

Missä pimeys ajalla leikkii on viiden eri kertojan näkökulmista kirjoitettu tarina. Khadija asuu Afganistanissa ja on kahden lapsen yksinhuoltaja. Hänen miehensä on kadonnut sodan aikaan yhdeksän vuotta sitten, mutta Khadija toivoo edelleen tämän löytyvän joskus elossa. Khadija toimii tyttöjen opettajana ja leipoo leipää myyntiä varten. Ismael on Khadijan perhetuttu ja auttaa heitä parhaansa mukaan. Hän on kosinut Khadijaa saamatta kuitenkaan häneltä myöntävää vastausta. Usman puolestaan on Khadijan veli, joka pakeni sotaa perheineen kaukaiseen Norjaan. Amina, hänen vaimonsa, kertoo myös omasta näkökulmastaan paosta ja alituisesta piileskelystä oudossa maassa. Nina, kansainvälisen avustusjärjestön työntekijä, auttaa piilottamaan maastakarkoituspäätöksen saaneen perheen väliaikaisiin turvapaikkoihin.

Kirjan tarina on kertomus vaikeista oloista levottomassa Afganistanissa, jonka vuoksi varsinkin vastarintaliikkeisiin kuuluvat saavat pelätä henkensä vuoksi. Kriittisyys hallintoa kohtaan johti Usmanin perheen pakolaisleirille Pakistaniin, josta matka jatkui maahan, jossa on "kuusi kuukautta yö ja kuusi kuukautta päivä". Perhe saa turvapaikkaa hakiessaan kuitenkin karkotuspäätöksen. Usmanilla on yhteyksiä, joiden avulla hän saa yhteyden Ninaan, pakolaisia auttavaan avustustyöntekijään. Ninan onnistuu piilottaa perhe väliaikaisesti, kunnes he saisivat turvapaikan Ristin kirkosta. Turvapaikkaa odottaessaan kirkko saa kuitenkin niin paljon julkisuutta, että epäluuloinen Usman ei suostu siirtymään sinne. Niinpä Amina ja heidän poikansa Babur ottavat kirkon turvapaikan vastaan, mutta Usman päättää piileksiä. Poliisien takaa-ajo Usmanin jäljillä päättyy traagisella tavalla.

Kirjan rakenne on poikkeuksellinen, sillä kertojia on peräti viisi. Siksi kirjassa on jonkin verran tapahtumien toistoa, sillä jokainen kertojista käy niitä läpi omasta näkökulmastaan. Kirjassa on myös jonkin verran historiallisia takaumia ja henkilöiden välistä kirjeenvaihtoa. Khadija saa pidettyä yhteyttä veljeensä vain kirjeiden kautta, tosin totuus hänen miehensä kohtalosta selviää hänelle vasta pitkän ajan kuluttua. Kirja ottaa rivien välistä kantaa Norjan tiukkaan pakolaispolitiikkaan.


Tekniset tiedot:
Eide, Elisabeth: Missä pimeys ajalla leikkii
Suomentaja: Päivi Kivelä
ISBN: 951-20-6123-6
Gummerus 2002
Sidottu, 355 s.
Kirjastoluokka: 84.2

torstai 21. tammikuuta 2010

Kymmenen paljastusta minusta

1. Lempivärini on vihreä - ei sinänsä yllätys, kun blogini taustavärikin on mitä on :).

2. Olen mielestäni liian vakavamielinen. Vaikka ihmiset olisivat nauraneet ennen puheenvuoroani, kaikki vakavoituvat, kun tulee minun vuoroni. Usein keksin jotain hauskaa ja tilanteeseen sopivaa sanottavaa vasta, kun sopiva hetki on jo mennyt ohi.

3. Minulla on tapana tehdä asioita kausittaisesti. On kausia, jolloin luen lähes ahmimalla. Voin lukea silloin 80-90 kirjan vuosivauhdilla. Sitten voi mennä kauankin aikaa, etten lue yhtään mitään. Sama juttu neulomisen kanssa: neuloin viime syksyn aikana yhteen menoon sukat, hatun ja villahousut. Sitten en koskenutkaan puikkoihin useaan kuukauteen. Opiskelujen ja monen muun asian kanssa on sama juttu.

4. Olen asunut elämäni aikana neljällä eri paikkakunnalla ja muuttanut yhteensä kuusi kertaa. Se on aika paljon, kun ottaa huomioon, etten ole vielä mielestäni mikään ikäloppu.

5. Pidän hiljaisuudesta, mietiskelystä ja hengellisyydestä. Voin olla uppoutuneena ajatuksiini pitkänkin aikaa ja silloin en taida olla kovin hyvää seuraa.

6. Olen aina pitänyt opiskelua ja itsensä sivistämistä itseisarvoisina asioina, en esimerkiksi keinona saavuttaa hyväpalkkainen työpaikka tai muiden arvostusta.

7. En ole koskaan erityisemmin välittänyt elokuvista. En edes muista, milloin viimeksi katsoin jonkin elokuvan eikä minulla ole esimerkiksi tapana käydä elokuvateatterissa jonkin uuden elokuvan tullessa ensi-iltaan. Hyvin harvoin katson elokuvia televisiostakaan.

8. Minulla ei ole koskaan ollut lemmikkieläintä. Lapsuudessani en halunnut sellaista, koska tiesin, että se olisi todennäköisesti lyhytikäisempi kuin minä enkä uskonut kestäväni sitä, kun se sitten joskus kuolisi.

9. Suosikkimausteeni on ehdottomasti kaneli.

10. Olen ajoittain varsinainen siivousfriikki. Silloin saavat ylimääräiset tavarat ja vaatteet kyytiä keräyslaatikkoon ja loput säilytettävät ovat taas entistäkin paremmassa järjestyksessä.

tiistai 19. tammikuuta 2010

Kirja-arvio: Lapsi muiden joukossa

Lapsi muiden joukossa on toistaiseksi Torey Haydenin uusin, vuonna 2009 ilmestynyt teos. Se kertoo tällä kertaa Haydenin "tilapäistyöstä": Hayden odottaa Yhdysvalloissa pitkäaikaista viisumia päästäkseen muuttamaan Walesiin kihlattunsa luokse. Hänelle tarjotaan odotusajaksi työtä koulupiirin erityisopettajana ja hän ottaa työn vastaan. Luokka koostuu ensin kolmesta oppilaasta, mutta jonkin ajan kuluttua lapsia saapuu vielä kolme lisää. Nämä kolme viimeksi mainittua ovat kotoisin konfliktialueelta Pohjois-Irlannista. Luokan oppilaat kärsivät hyvin moninaisista ongelmista eivätkä siksi voi osallistua normaaliin kouluopetukseen. Yhdeksi kirjan keskushenkilöksi nousee Leslie, autistinen pikkudiktaattori. Hän päätyy Haydenin luokkaan erityisesti puhumattomuutensa vuoksi.

Kaikkein yllättävin elementti kirjassa on kuitenkin Leslien äiti, Ladbrooke. Kun Hayden kaipaa kipeästi koululuokkaansa vapaaehtoista avustajaa, Ladbrooke ilmoittautuu kaikkien yllätykseksi olevansa kiinnostunut tehtävästä. Alkoholiriippuvainen, kopean oloinen, varakas, muotitietoinen mutta myös ilmaisukyvyltään hyvin rajoittunut Lad osoittautuu luokassa pian korvaamattomaksi avuksi. Hän haluaa olla yksi lapsista; työ erityislasten kanssa tuo hänelle terapiaa lapsuuden traumojen läpikäymiseksi. Vaikeiden vaiheiden jälkeen hän löytääkin elämälleen uuden, terveemmän suunnan.

Lapsi muiden joukossa on yhtä koskettava kuin aikaisemmatkin Haydenin teokset. Kirjan tarina suorastaan tempaisee mukaansa ja sen lukee läpi muutamassa päivässä. Tämä luokka jäi toistaiseksi viimeiseksi Haydenin opettamaksi erityisluokaksi, mutta toivottavasti tämä kirja ei jää Haydenin viimeiseksi tositarinaksi.


Tekniset tiedot:
Hayden, Torey: Lapsi muiden joukossa
Suomentaja: Seppo Raudaskoski
ISBN: 978-951-1-23021-2
Tammi 2009
Sidottu, 429 s.
Kirjastoluokka: 99.1

maanantai 18. tammikuuta 2010

Suurten kysymysten äärellä

Olen aina tuntenut olevani hieman kehno ilmaisemaan ja perustelemaan mielipiteitäni, ainakin jos se on pitänyt tehdä julkisesti. Viime päivinä olen miettinyt jonkin verran syitä tällaiselle käyttäytymiselle ja tullut siihen tulokseen, että minut on ilmeisesti kasvatettu tietoisesti tai tiedostamatta olemaan mahdollisimman diplomaattinen. Todennäköisesti melko lailla tiedostamatta, sillä vanhempani eivät ole mitenkään erityisen vahvoja persoonallisuuksia. He eivät ole niin kutsuttuja "aatteen miehiä ja naisia". Heillä ei tunnu olevan kovinkaan vahvoja mielipiteitä useimmista asioista ja heidän mielipiteensä ovat suhteellisen helposti muokattavissa. Tällaisen mielikuvan olen saanut ja sen vaikutuspiirissä kasvanut.

Olen miettinyt, miten se on vaikuttanut oman persoonani kehittymiseen. Luullakseni ainakin sillä tavoin, että olen oppinut ottamaan toisten ihmisten tunteet ja tarpeet huomioon, toisin sanoen olemaan sopeutuvainen. En halua loukata ihmisiä. Tiettyyn rajaan asti se on hyvä asia. Omien mielipiteiden ja tahdon kehittymisen kannalta sellainen voi kuitenkin olla haitallista. Olen huomannut toimivani niin, että pyrin olemaan mahdollisimman "valistunut": lukemaan paljon eri aihepiireistä ja olemaan perillä asioista. Pyrin muodostamaan mielipiteeni faktatietojen perusteella ja huomioimaan eri osapuolten näkökulmia. Se on tuntunut kaikkein varmimmalta.

Tätä taustaa vasten ei liene ihme, että akateemisessa maailmassa ollessani tunsin olevani kulunutta vertausta käyttäen kuin kala vedessä. Opinnäytetyöt, esitelmät ja monet muut kirjalliset tuotokset perustuvat siihen, että mahdollisimman monista erilaisista lähteistä hankitaan mahdollisimman laajasti tietoa, joka koostetaan yhteen. Tarkoituksena on tuottaa arvovapaata tietoa ja tutkimuksia. Tieteellisessä maailmassa faktatiedolla ja jo olemassaolevan tiedon hyödyntämisellä on olennainen merkitys, ja sen hyödyntämisen olen mielestäni osannut. Ainakin omissa opinnoissani oman mielipiteen muodostamisella tuntui olevan vähäisempi merkitys kuin taidolla soveltaa jo olemassa olevaa tietoa ja aikaisemmin esitettyjä näkemyksiä ja mielipiteitä. Sillä on päässyt jo pitkälle.

Hengellisellä tiellä tunnen olevani sitä vastoin vielä alkutaipaleella. Varsinkin kun olin lukenut Sakinan blogikirjoituksen Parempaa tietä etsimässä ymmärsin, että olen toiminut monessa suhteessa samalla tavoin kuin hän. Islamiin perehtyessäni olen käyttänyt samaa, itselleni tuttua lähestymistapaa kuin opinnoissani: olen lukenut kirjallisuutta eri näkökulmista ja seurannut islamista käytävää keskustelua keskustelupalstalla hyvin satunnaisesti itsekin siihen osallistuen. Islamia koskevat tietoni tuntuvat olevan kovin hajanaisia ja peräisin monesta lähteestä. Olen tietoisesti pyrkinytkin siihen, että tuntisin "laajan paletin" ainakin pääpiirteissään jonkin yhden suuntauksen sijaan. Nyt hieman epäilen, onko se kaikkein sopivin tie. En ole varma, onko islamia sopivinta opiskella samoilla menetelmillä kuin mitä aikaisemmin olen käyttänyt.

Tiedän, että jossakin vaiheessa on aika syventää tietämystäni järjestelmällisemmin. Tällä hetkellä tunnen olevani vielä liian noviisi ilmaisemaan mielipiteitäni esimerkiksi keskustelupalstalla, joten tyydyn siksi usein taustalta seuraajan rooliin. Tiedän monesta islamin osa-alueesta niin vähän, ettei auta muu kuin opiskella lisää. Toistaiseksi en ole vielä päässyt sisälle edes eri koulukuntien oppeihin, jotta voisin päätellä, mikä niistä vastaa eniten omaa näkemystäni. Voin vain uskoa ja luottaa siihen, että jos Jumala suo, edistyn vähitellen tämän asian suhteen.

lauantai 16. tammikuuta 2010

Kirja-arvio: Bagdadin kutsu

Bagdadin kutsu on kirjoitettu Irakin syrjäisessä aavikkokylässä, Kafr Karamissa, asuvan parikymppisen beduiininuorukaisen näkökulmasta. Hän viettää pienessä kotikylässään suhteellisen rauhallista elämää perhepiirissä ja kavereidensa kanssa huolimatta varsinkin Bagdadissa riehuvasta Irakin sodasta. Silloin tällöin hänen kylässäänkin on yksittäisiä pommi-iskuja kuin sodan kaikuina ja kerran nuorukaisen tuttava saa surmansa sotilaiden iskiessä heidän autoonsa. Pääosin kylä tuntuu unohdetulta seudulta.

Ratkaisevaksi välikohtaukseksi osoittautuu isku, jonka amerikkalaissotilaat hyökkäävät nuorukaisen perheen kotiin häväisten perheen ja varsinkin hänen isänsä kunnian. Nuorukainen tuntee tuosta hetkestä lähtien ainoaksi päämääräkseen kostaa perheen kunnianloukkaus. Hän lähtee pitkälle ja vaivalloiselle matkalle kohti Bagdadia ja haluaa liittyä siellä vastarintaliikkeeseen, jonka hänen tuttavansa ovat perustaneet. Lopulta hänelle annetaankin tehtävä, jonka olisi onnistuessaan määrä olla syyskuun yhdennentoista päivän iskujakin huomattavampi. Beduiininuorukainen tuntee olevansa valmis tekemään mitä vain vääryyksien korjaamiseksi. Kaikki ei kuitenkaan suju aivan suunnitelmien mukaan, ja kirja päättyy yllättävissä merkeissä.

Olen aikaisemmin lukenut Irakin sodasta lähinnä ulkomaantoimittajien ja sotakirjeenvaihtajien näkökulmista. Bagdadin kutsu tarjoaa niihin verrattuna varsin erilaisen katsantokannan. Beduiineille sota ja sen maahan tuomat amerikkalaissotilaat - ja sitä kautta amerikkalaiset ja länsimaiset ihmiset yleensäkin - edustavat ennen kaikkea siveettömyyttä, perinteiden kunnioittamattomuutta ja halua levittää omaa arvomaailmaansa maailman joka kolkkaan. Syrjäisessä ja kauan aikaa omissa rauhallisissa oloissa eläneille beduiineille länsimaisten sotilaiden hyökkäys on kova paikka, joka aiheuttaa helposti vastarinnan tunteita. Kirja kuvaakin hyvin irakilaisten mielialoja sodan keskellä. Kokonaisuudessaan kirja ei onnistunut aivan täyttämään odotuksiani, mutta pidin sitä silti lukemisen arvoisena.

Tekniset tiedot:
Khadra, Yasmina: Bagdadin kutsu
Suomentaja: Lotta Toivanen
ISBN: 978-951-0-33069-2
WSOY 2007
Sidottu, 234 s.
Kirjastoluokka: 84.2

torstai 14. tammikuuta 2010

Kirja-arvio: Tiikerin lapsi

Tiikerin lapsi-kirja koostuu alunperin kahdesta kirjasta. Kirjan alkuosa on alkuperäiseltä nimeltään One Child ja loppuosa puolestaan Tiger's Child. Ensimmäisen osan vaihtumisen toiseen huomaa tekstin sisällön muuttumisesta ja ajallisesta hyppäyksestä; kyseessä on jatkokertomus.

Kirjan ensimmäisessä osassa Hayden kirjoittaa erään erityisluokkansa toiminnasta yhden kevätlukukauden ajan. Hän on saanut luokalleen kahdeksan eri tavoin vaativaa oppilasta, jotka eivät pärjää normaalissa opetuksessa. Tämän lisäksi hänen luokalleen sijoitetaan Sheila, kuusivuotias vakavasti kaltoinkohdeltu tyttö. Hän on tottunut selviytymään kätkemällä heikkoutensa ja puolustaa itseään villieläimen tavoin. Sheilan äiti hylkäsi hänet tämän ollessa pieni tyttö ja nyt hän asuu alkoholisti- ja huumeriippuvaisen isänsä kanssa odottaen laitospaikkaa. Viikosta toiseen Sheila saapuu kouluun samoissa liian ohuissa ja pieniksi käyneissä vaatteissa. Hänellä on kuitenkin poikkeuksellisen korkea älykkyysosamäärä, minkä vuoksi hän osoittautuu hyvin lahjakkaaksi oppilaaksi.

Kirjan toisen osan alussa Hayden kertoo saaneensa idean kirjoittaa Sheilan tarinan kirjaksi. Hän saa kirjan kokoon reilussa viikossa, mutta Sheilan tavoittaminen onkin haastavampi tehtävä. He tapaavat vasta, kun Sheila on jo teini-ikäinen. Hayden on pitämässä erityisoppilaiden kesäkoulua ja pyytää Sheilaa apulaisekseen. Samalla kesän aikana heillä on mahdollisuus kuroa erossa vietettyjä vuosia umpeen. Aluksi Sheila vaikuttaa normaalilta nuorelta, mutta vähitellen hänen ulkokuorensa alkaa murtua. Lapsuusvuodet palaavat mieleen ja vaativat läpikäyntiä, jotta hän voi jatkaa elämäänsä.

Pidin tästä kirjasta enemmän kuin muista lukemistani Haydenin kirjoista, vaikka ei muissakaan vikaa ole ollut. Mutta toisin kuin muissa kirjoissa, tässä seurataan yhden traumaattisen lapsuuden elänyttä lasta kauemmin kuin yhden kouluvuoden ajan. Se auttaa ymmärtämään, kuinka pitkälle elämään lapsuuden tapahtumat vaikuttavat - joskus uskomattoman ja tuskallisen pitkälle. Toisaalta tässä kirjassa Hayden joutuu myös aikaisempaa enemmän tutkiskelemaan omaa toimintaansa ja sen motiiveja, mitä pidän positiivisena asiana. Kirjassa on yllätyksiä aina viimeiselle sivulle asti.

Tekniset tiedot:
Hayden, Torey: Tiikerin lapsi
Suomentaja: Eeva-Liisa Jaakkola
ISBN: 951-1-18349-4
Otava 2007
Nidottu, 428 s.
Kirjastoluokka: 99.1

keskiviikko 13. tammikuuta 2010

Kuinka islamilainen pankkijärjestelmä toimii?

Perinteisen (länsimaisen) käsityksen mukaan pankit elävät koroilla ja palvelumaksuilla. Pankit perivät korkoa asiakkailleen myöntämistään lainoista ja luotoista ja vastaavasti maksavat korkoa asiakkaidensa tekemistä talletuksista ja sijoituksista. Peritty korko on yleensä jonkin verran korkeampi kuin pankkien maksama korko, ja tämän erotuksen pankit ovat käyttäneet toimintansa aiheuttamien kulujen kattamiseen ja voiton tuottamiseen. Mutta kuinka toimii islamilainen pankkijärjestelmä, joka kieltää koronkiskonnan? Kuinka ne tulevat toimeen? Uteliaisuuteni kasvoi niin suureksi, että päätin tehdä muutamia internet-hakuja, ja löytyihän sieltä hieman lisävalaistusta asiaan. Alla tuloksia pähkinänkuoressa.

Sharia-lakien mukaisten pankkitalletusten määrä on kasvanut kolmen viime vuoden aikana arviosta riippuen keskimäärin 15-28 prosentin vuosivauhdilla maailmanlaajuisesti. Financial Times -konserniin kuuluvan The Banker -lehden selvityksen mukaan sharia-tileillä makaa globaalisti jo lähes 1 000 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Summa vastaa kahden Nordea-pankin varoja.

Malesia on tämän hetken johtavia islamilaisen pankkitoiminnan keskuksia maailmassa. Se pitää hallussaan suurta markkinaosuutta tällä pankkisektorilla ja on pioneeri liiketoimintojen kehittämisessä muslimimaissa. Malesian osuus koko islamilaisesta pankkitoiminnasta on 65 prosenttia. Islamilaisen pankkitoiminnan suosion kasvu juontuu yleisestä islamin aseman elpymisestä ja muslimien halusta noudattaa islamin oppeja kaikilla elämän osa-alueilla.

Eurooppa sai ensimmäisen oman sharia-pankkinsa vain neljä vuotta sitten, kun Islamic Bank of Britain (IBB) aloitti toimintansa. Nyt pelkästään Britanniassa toimii jo viisi sharia-lakeihin nojaavaa rahoituslaitosta, ja lisäksi maan kaikilla ”vanhoilla” pankeilla on islamilaiset osastonsa. Euroopassa Iso-Britannialla on tavoitteena tulla maanosan islamilaisen pankkitoiminnan keskukseksi. Myös Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa saa sharia-lakien mukaisia pankkipalveluja, samoin Sveitsissä ja Hollannissa. Saksa liittyy sharia-maiden joukkoon vuodenvaihteessa 2010. Arvioiden mukaan Saksan neljästä miljoonasta muslimista jopa 75 prosenttia on kiinnostunut islamilaisista pankkituotteista.

Islamilainen pankkitoiminta perustuu sharia-lakiin, joka vastaavasti pohjautuu Koraaniin. Koraanin mukaan Jumala, kunnia ja ylistys Hänelle, on luonut seitsemän helvettiä, joista pahin on seitsemäs helvetti, hutama. Hutama on paikka ihmisille, jotka kasaavat varallisuutta välittämättä muista. Tämän vuoksi yksi islamilaisen pankkitoiminnan pääperiaatteista onkin, ettei korkoja, riba, saa periä. Korkojen kieltäminen islamilaisessa pankkitoiminnassa vaikuttaa vahvasti pankkien lainanantoon. Esimerkiksi sen sijaan, että ostaja lainaisi rahaa hankintaa varten, pankki suorittaa oston ja myy sen edelleen voitolla alkuperäiselle ostajalle osamaksuerissä.

Toinen esimerkki islamilaisen ja perinteisen pankkitoiminnan eroavaisuuksista on voittojen ja tappioiden jakaminen, joka on islamilaisen pankkitoiminnan ydinajatuksia. Pankki ja asiakas jakavat sijoituksesta koituvat seuraukset sovitulla tavalla – tuli sitten voittoa tai tappiota. Jos sijoitus epäonnistuu, asiakas menettää rahaa, mutta pankki tulee vastaan esimerkiksi siten, ettei se peri toimitusmaksuja.

Kolmas suuri ero perinteiseen pankkitoimintaan nähden on gharar eli epävarmuutta ja spekulaatiota sisältävän pankkitoiminnan kieltäminen. Islamilaiset pankit eivät saa rahoittaa millään tavalla sharia-lain vastaista toimintaa, eli kiellettyä on olla mukana muun muassa alkoholi- ja sianlihakaupassa, pornografisessa toiminnassa ja vedonlyönnissä. Sharian mukaan "rahaa ei saa myöskään hankkia rahalla" ja sen vuoksi rahaa ei nähdä hyödykkeenä.

Islamilaiseen lakiin perustuen pankkien taloushallinto ja raportointi suoritetaan uskonnollisten neuvonantajien avulla. Lähes jokaisessa islamilaisessa pankissa on uskonnollisten neuvonantajien komitea, jonka mielipidettä kysytään muun muassa uusien rahoitusinstrumenttien hyväksymisen suhteen.

Islamilaisen pankkitoiminnan eräs mielenkiintoinen erityispiirre on niin sanottu hawala-järjestelmä. Hawala-järjestelmässä on kyse siitä, että raha talletetaan ensimmäisessä paikassa ja tunnusluvun avulla tämä raha on välittömästi nostettavissa toisessa paikassa. Kumpaakaan tämän transaktion osapuolta ei edellytetä tunnistettavan ja kaikki tositteet hävitetään välittömästi transaktion jälkeen. Järjestelmä toimiin ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä. Arvioiden mukaan 25-50 prosenttia Lähi-Idän rahavirroista on tällaisia jäljittämättömiä virtoja.

Toisena erityispiirteenä islamilaisten pankkien toimintaan kuuluu zakat eli almujen anto. Tätä sovelletaan kaikkiin rahoitustapahtumiin. Käytännössä zakat tarkoittaa sitä, että kaikista käsiteltävistä summista leikataan 2 prosenttia, ja tämä summa siirretään esimerkiksi islamilaiselle hyväntekeväisyysjärjestölle.

Takaful on islamilainen vakuutusjärjestelmä. Perinteiset vakuutukset ovat ehdottoman kiellettyjä muslimeille, sillä ne eivät täytä sharian vaatimuksia ja sääntöjä, koska vakuutuksen ottamiseen sisältyy esimerkiksi epävarmuus (kielletty gharar), mahdollinen uhkapeli (kielletty myös islamissa) ja korko (riba). Takaful on sharian mukainen vakuutuskäsite, missä osanottajaryhmä keskinäisesti sopii takaavansa toisensa määritetyn tappion tai vahingon sattuessa kenelle tahansa ryhmän jäsenistä.

Käytetyt lähteet ja lisää aiheesta:
http://www.ts.fi/online/ulkomaat/88006.html
http://formin.finland.fi/Public/Print.aspx?contentid=92888&nodeid=17428&culture=fi-FI&contentlan=1
http://www.kepa.fi/kumppani/arkisto/2009_7-8/7182/
http://www.uusisuomi.fi/raha/59749-islamista-talouden-pelastaja-nain-toimii-muslimipankki

maanantai 11. tammikuuta 2010

Is Creation an Evolutionary Process?

Löysin sattumalta mielenkiintoisen artikkelin Koraanin ja evoluutio-opin suhteesta, joten päätin kopioida sen tähän alle.
----------

The Qur'an is silent as to the nature of the process through which the human body took its final shape. Was the human body created instantaneously, or did it go through an evolutionary process?

In recent years, the debate over teaching the account of human creation provided by religious texts has intensified in the U.S. Some Christians insist that schools teach "creationism" side by side with the theory of evolution. Most recently this call has been echoed by several Muslim writers, most notably the prolific Turkish scholar Harun Yahya.

The call for embracing the theory of creationism should be treated with caution. Not only because it would undermine scientific research that aims at exploring metaphysical assertions through scientific methodology, which has for long been embraced and supported by Islamic scholarship, but also because it seems to contradict facts alluded to by the Qur'an itself.

Undoubtedly, no human being has ever had the opportunity to witness the beginning of human life. We are members of a species whose origin is counted by tens - if not hundreds - of thousands of years. The many narratives about the origins of human life can be ultimately subsumed under two grand narratives: creation and evolution. Evolution is widely embraced by natural scientists who attempt to reconstruct the beginning of human life by tracing prehistoric animal life, finding in the shared biological traits of all living creatures evidence of common ancestry and common evolution. Human life, they claim, evolved from the general animal life through a process of "natural selection".

The followers of monotheistic religions, however, share a grand narrative that places the beginning of human life with the creation of the first masculine human being, Adam, along with his feminine spouse. The Qur'an describes human creation by narrating an exchange between God and the angles:

"Behold, your Lord said to the angels: "I am about to create man from clay: When I have fashioned him (in due proportion) and breathed into him of My Spirit, fall down unto him." (38:71-2)

Another Qur'anic verse provides a similar but a more elaborate account. It describes that the clay from which the human body was shaped went through organic transformation that it turned into smelly and darkened clay:

"Behold! Your Lord said to the angels: "I am about to create man, from dark malodorous clay, from mud molded into shape; "When I have fashioned him (in due proportion) and breathed into him of my spirit, fall you down [in prostration] unto him." (15: 28-29)

The human being, according to the Qur'an, is made of earthly matter mixed with water, and left for a while until it went through a process of transformation. This clay had already gone through a transformation to become a malodorous and dark substance, thereby suggesting an organic process. This transformed clay was then molded into the human shape, and into which the Divine breathed a spirit derived from His own.

The Qur'an is silent as to the nature of the process through which the human body took its final shape. Was the human body created instantaneously, or did it go through an evolutionary process? What is clear, though, is that the Qur'an places the question of the origin of life within the realm of natural observation rather than theoretical reflection. Thus, investigating human creation belongs to scientific observation and not to theology.

"Say: Travel through the earth and see how God did originate creation; so will God produce a later creation: for God has power over all things" (29:20)

Yet the Qur'an describes in so many different ways human creation as an elaborate and phased process, whereby the human being goes through various phases before it evolves into the human shape. The above verses of Chap. 15 refer to a process of "molding into shape" or taswiyah that culminates in the human creation. In Chapter 7, the Qur'an refers to the two phases of human creation: the act of creation and the process of shaping:

"It is We who created you then gave you shape; then We bade the angels bow down to Adam, and they bowed down; not so Iblis (Lucifer); he refused to be of those who bow down" (7:11).

Indeed, the Qur'an describes human life as an ever evolving through distinct stages, taking different forms, beginning with the most primordial stage of earthly matter, the dust, through various stages in the mother's womb, through the various stages of development from infancy, to full adulthood, to senility for those who reach the very advanced age, ending with death.

"O mankind! if you have a doubt about the Resurrection, (consider) that We created you out of dust, then out of sperm, then out of a leech-like clot, then out of a morsel of flesh, partly formed and partly unformed, in order that We may manifest (Our Power) to you; and We cause whom We will to rest in the wombs for an appointed term, then do We bring you out as babies, then (foster you) that you may reach your age of full strength; and some of you are called to die, and some are sent back to the feeblest old age, so that they know nothing after having known (much). And (further), you see the earth barren and lifeless, but when We pour down rain on it, it is stirred (to life), it swells, and it puts forth every kind of beautiful growth in pairs" (22:5).

In this account, one sees a clear allusion to an evolutionary process of creation, in which life starts with dust, and then evolves into a single cell (sperm) that multiply to form a clot ('alaqah) that grows into bone and finally to flesh. While the process that referred to here mainly describes the growth of the fetus in the mother's womb, the Qur'an starts its description of the fetus's growth by referring to the earthly dust, thereby suggesting a comparable evolutionary process that was part of the act of creation of the first human being. This suggestion is further enforced by the conclusion of the verse, where the Qur'an invokes the ever observable process of rejuvenation of vegetation in the desert during the annual rain season. The return of life to an apparently lifeless desert after receiving heavy rain is gradual and relatively slow process associated with the growth of vegetation.

While the Qur'an describes a purposive act of creation of human beings, it does not exclude an evolutionary biological process leading to the completion and physical maturation of the human being. What sets human and animal lives apart, according to the Qur'an, is not primarily the biological development of the human body, but the moral, intellectual, and spiritual capacity of the human spirit. Human life enjoys dignity that is unique to human being, dignity that is rooted in human spirituality, not biology.

The debate over creation and evolution is lively one. While Muslims may question an account of evolution that is used to propagate a purposeless process of creation, it should not close the mind to scientific methods that look at natural evidence to figure out the natural dimension of human existence.

Dr. Louay Safi is executive director with the Islamic Society of North America (ISNA). He writes and lectures on issues relating to Islam and the West, democracy, human rights, leadership, and world peace. His commentaries are available at louaysafi.com.

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Kirja-arvio: Poliittinen islam

Poliittinen islam on Aini Linjakummun Lapin yliopistolle laatima väitöskirja ja samalla ensimmäinen Suomessa julkaistu islamia käsittelevä politiikantutkimuksen väitöskirja. Teos on siis tieteellinen tutkimus ja rakenne sen mukainen: kirja alkaa johdannolla ja jatkuu teoreettisella viitekehyksellä, jota seuraa käytännönläheisempi tutkimusosuus ja lopuksi johtopäätökset. Teoriaosuudessa Linjakumpu käsittelee politiikan käsitettä ja poliittista identiteettiä eri näkökulmista ja esittelee ne tutkimuskysymykset, joihin pyrkii väitöskirjassaan vastaamaan.

Linjakumpu on ottanut tutkittavakseen kolme erillistä islamiin liittyvää tapausta: Euro-Välimerellisen yhteistyön eli ns. Barcelona-prosessin, egyptiläisen Muslimiveljeskunnan ja internetin islamia koskevat keskustelupalstat. Näistä ensimmäinen edustaa virallista, valtioiden välistä yhteistyötä ja niiden välillä käytyä keskustelua, jossa Linjakummun mukaan on painottunut erityisesti uskonnon, kulttuurin ja terrorismin kysymykset. Muslimiveljeskunnan kohdalla hän puolestaan käy läpi liikkeen historiaa ja sen suhdetta Egpytin yhteiskuntaan eri aikoina. Suppeasti tässä yhteydessä käsitellään myös muita islamilaisia poliittisia liikkeitä Egpytissä. Internetin islamia koskevissa keskusteluissa Linjakumpu on tutkinut epävirallisia henkilöiden ja ryhmien välisiä keskusteluita, luokitellut niitä aihealueiden mukaan ja pyrkinyt analysoimaan islamilaisen identiteetin ja yhteisön muodostumista virtuaalisessa kanssakäymisessä.

Poliittinen islam on hyvin teoreettisesti painottunut teos, jonka mielenkiintoisimpina lukuina pidin tapaustutkimuksia käsittelevää osuutta ja johtopäätöksiä. Varsinkin internetin keskustelupalstoilla käyty islamia koskeva epävirallinen keskustelu ja Linjakummun siitä tekemät havainnot ovat käytännönläheisyydessään kiinnostavaa luettavaa. Samaa aihepiiriä, joskin eri näkökulmasta, Linjakumpu käsittelee myös teoksessaan Islamin globaalit verkostot. Toisaalta sain myös Muslimiveljeskunnasta itselleni uutta tietoa. Veljeskunnan toiminta on ainakin heidän tavoiteohjelmansa mukaan rauhanomaisempaa ja demokratiahakuisempaa kuin olin aikaisemmin luullut. Kokonaisuudessaan teos on asiallinen ja perusteellinen kuvaus islamin ja politiikan välisistä kytköksistä.


Tekniset tiedot:
Linjakumpu, Aini: Poliittinen islam
ISBN: 951-578-709-2
Hakapaino 1999
Nidottu, 290 s.
Kirjastoluokka: 32.5

perjantai 8. tammikuuta 2010

Kirja-arvio: Me olemme Iran

Iranin hallituksen alettua sensuroida ja lakkauttaa kansallisia sanoma- ja aikakauslehtiä varsinkin vuodesta 1995 lähtien ovat monet toimittajat ja muut toimijat ryhtyneet kirjoittamaan tuntojaan ja kommenttejaan lehtien sijasta internetiin. Joidenkin arvioiden mukaan Iranissa on huomattavasti enemmän rekisteröityjä sähköpostiosoitteita kuin sen naapurimaissa ja kiinnostus internetiä kohtaan on erittäin suurta. Vielä toistaiseksi Iranin valtio on ollut kansalaisiaan hitaampi tietotekniikan omaksumisessa, joten varsinkin nimettöminä kirjoittaneet ovat voineet ilmaista internetissä mielipiteitään lähes vapaasti.

Kirjassaan Me olemme Iran Alavi on tutkinut Iranin suosituimpia persiankielisiä blogisivustoja, joita pitävät niin keksityt nimimerkit kuin omalla nimellään kirjoittavat henkilöt. Kirjassa käsiteltyjä aihealueita ovat Iranin harjoittama politiikka, sodat ja levottomuudet, naisia koskevat kysymykset (erityisesti hunnuttautuminen ja muu pukeutuminen), nuorisokulttuuri ja Irania koskeva uutisointi. Ja koska kyse on Iranista, jossa pääosa muslimeista on shiialaisia, käsitellään kirjassa myös heitä koskevia teemoja. Kirjassa kerrotaan esimerkiksi Nobelin rauhan palkinnon saaneesta iranilaisesta naiskirjailijasta, joka ei saanut Iranin valtiolta mitään julkista huomionosoitusta. Sen sijaan blogeissa hänen saavutustaan arvostettiin ja hän sai kunniavastaanoton lentokentällä. Vastaanotto oli järjestetty blogeissa esitettyjen kutsujen avulla.

Blogienpitäjillä ei siis välttämättä ole kovin suurta valtaa suoraan kansalliseen päätöksentekoon, joten heidän toimintansa jää enemmänkin keskusteluasteelle. Iranilaisille blogin pito näyttäisi olevan ennen muuta tapa ilmaista pinnan alla piileviä tunteita, olla yhteydessä toisiin ihmisiin, koota nimiä erinäisiin adresseihin ja vetoomuksiin ja luoda omaa vaihtoehtokulttuuria. Alavi huomauttaa, etteivät blogit edusta poikkileikkausta Iranin yhteiskunnasta: blogeja voivat pitää vain sellaiset ihmiset, joilla on käytössään internetyhteys ja blogin perustamiseen ja ylläpitämiseen tarvittava tietotaito.

Mielenkiintoinen huomio kirjassa on se, että mitä kielletympää jokin asia Iranissa virallisesti on, sitä todennäköisemmin sen asian ajamiseksi on perustettu blogi. Esimerkiksi Iranin hallituksen kieltämät länsimaiset ilmiöt, kuten ystävänpäivän vietto, jalkapallotähdet (esim. David Beckham) ja laulajat (esim. Celine Dion), ovat saaneet internetiin omat iranilaiset kannattajasivustonsa. Me olemme Iran-kirjassa on monia mielenkiintoisia teemoja, joiden kautta tavallisten iranilaisten arjesta saa uudenlaisen kuvan. Itse koin kirjan politiikkaa ja sotia koskevat luvut pitkiksi ja raskassoutuisiksikin (politiikka ei ole lempiaiheitani), mutta niiden jälkeen kirjassa on mielenkiintoisempia aihepiirejä.

Tekniset tiedot:
Alavi, Nasrin: Me olemme Iran
Suomentaja: Sari Kumpulainen
ISBN: 978-952-5524-36-9
Kustannusosakeyhtiö Avain 2007
Nidottu, 416 s.
Kirjastoluokka: 32.2

torstai 7. tammikuuta 2010

Omavaraistaloudessa

Luin hiljattain Kodin Kuvalehdestä jutun alunperin saksalaisesta miehestä, joka oli asettunut asumaan aivan itäisimmän Suomen kolkkaan joitakin vuosia sitten. Hän eli käytännössä omavaraistaloudessa omassa pienessä mökissään luonnon keskellä. Rahaa hän kulutti keskimäärin vain 50 euroa vuodessa sellaisiin palveluihin ja tarvikkeisiin, joita hän ei pystynyt itse tuottamaan - lähinnä lääkkeisiin ja lääkärikuluihin. Ruoan mies keräsi luonnosta tai kasvatti sen omalla kasvimaallaan. Mies kertoi olevansa mieluummin köyhä ja onnellinen kuin rikas ja riippuvainen. Luulen hänen olevan materiaalisesti ajatellen köyhä, mutta henkisesti keskivertoa huomattavasti rikkaampi.

Mies löysi itselleen samanhenkisen naisen, josta tuli hänen vaimonsa ja nyt heillä on kaksi lasta. Rahaa kuluu todennäköisesti jonkin verran aikaisempaa enemmän, kun perheessä on enemmän jäseniä, mutta samanlainen elämäntapa ja yhtä ekologiset elämänarvot ovat vallalla edelleen. Perheellä on internetyhteys ja radio ja lapset käyvät paikallista kyläkoulua. Perheen äiti toimii käsityöopettajana kansalaisopistolla opettaen esimerkiksi pajukorien punontaa. Perheellä oli jossakin vaiheessa myös lampaita, joista he saivat lihaa ja villaa vaatteiden ja muiden tekstiilien tekoon, mutta lopulta he luopuivat niistä. Liikkumista varten talon pihalla on polkupyöriä.

Tunnen kunnioitusta tällaisten ihmisten tekemiä valintoja kohtaan. Pidin lukemaani artikkelia hyvin kiehtovana, sillä olen koko ikäni ollut kiinnostunut tietynlaisesta minimalismista, ylellisyyden välttämisestä ja jopa asketismista. Tunnen sellaisen itselleni paljon läheisemmäksi ja tavoittelemisen arvoisemmaksi kuin kullan ja kimalluksen, kaikenlaisen loppujen lopuksi hyvin turhan krumeluurin. Tiedän, ettei edellä kuvattu perhe ole ainoita näin ekologisesti eläviä Suomessa, sillä olen kuullut myös muutamista ekoyhteisöistä. Harvinaista tuollainen elämäntapa kuitenkin on enkä itse esimerkiksi usko, että pystyisin sellaiseen.

Minun olisi vaikea kuvitella arkea esimerkiksi ilman sisävessaa tai automaattipyykinpesukonetta (kyllä vain, olen jossakin elämäni vaiheessa käyttänyt myös pulsaattoripesukonetta ja voi sitä työn määrää). Onneksi islam ei sellaista edes vaadi, vaan voimme elää normaalia elämää, kunhan otamme luonnon ja muut kanssaeläjät asianmukaisesti huomioon. Kuitenkin tuollaiset artikkelit lehdissä saavat ainakin minut miettimään, mitä kaikkea tulee helposti haalittua sitä sen kummemmin edes miettimättä, "kun kaikilla muillakin on". Entä kaikki ne maailman ihmiset, joiden perustarpeetkaan eivät tule täytetyiksi? Jossakin mielessä esimerkiksi aavikon asukkailla tuntuu olevan enemmän rikkauksia kuin keskivertolänsimaalaisella. Heillä on kykyä keskittyä olennaiseen.

tiistai 5. tammikuuta 2010

Kirja-arvio: Veronika päättää kuolla

Veronika päättää kuolla on kertomus 24-vuotiaasta slovenialaisesta Veronikasta, jolla on korkea koulutus, kunnollinen työpaikka, kaunis ulkonäkö ja poikaystäviä. Päällisin puolin hänellä tuntuu olevan kaikkea mitä toivoa saattaa. Silti hän ei ole tyytyväinen elämäänsä, vaan hän yrittää itsemurhaa ottamalla suuren annoksen unilääkkeitä. Yritys epäonnistuu ja Veronika palaa tajuihinsa Vileten mielisairaalassa. Pian hän kuitenkin kuulee lääkäriltä, että lääkkeet ovat vahingoittaneet hänen sydäntään niin pahoin, että häntä odottaa kuolema viimeistään viikon kuluttua.


Mielisairaalassa Veronikalla on aikaa miettiä asioita. Hän tutustuu muihin sairaalan potilaisiin ja alkaa pohtia hulluuden olemusta. Monet mielisairaalan potilaista eivät edes tunnu haluavan sieltä pois, sillä siellä heillä on mahdollisuus tehdä haluamiaan asioita ilman, että niitä tarvitsisi pahemmin hävetä tai ottaa niistä vastuuta. Hän tajuaa, että ensimmäistä kertaa elämässään hänkin saa tehdä haluamiaan asioita sen sijaan, että eläisi toisten - erityisesti vanhempiensa - odotusten mukaisesti. Useat muutkin mielisairaalan potilaista tuntuvat tulleen sairaalaan saman syyn vuoksi: heistä on yritetty muovata henkilöitä, joita he eivät sisimmässään tunne olevansa. Sisäisen ja ulkoisen olemuksen ristiriita voi olla vaikea kantaa.

Pienenä sivuhuomatuksena: olin aika yllättynyt siitä yhteensattumasta, että kirjassa käsiteltiin mulla Nasraddinia (tosin nimellä Nasrudin) ja suufilaisuutta. Kirjassa pohditaan muutenkin jonkin verran hengellisiä kysymyksiä. Kirjan kannessa joku minulle tuntematon kuuluisuus kertoo olevansa sitä mieltä, että Veronika päättää kuolla on fantastisin hänen lukemansa kirja. Itse en käyttäisi tuollaisia ylisanoja, mutta kyllä kirja antaa ajattelemisen aihetta ja on Coelholle tyypillisellä tavalla kirjoitettu.

Tekniset tiedot:
Coelho, Paulo: Veronika päättää kuolla
Suomentaja: Sanna Pernu
ISBN: 951-9107-05-3
Bazar Kustannus Oy 2005
Sidottu, 238 s.
Kirjastoluokka: 84.2

maanantai 4. tammikuuta 2010

Kirja-arvio: Taksi Kabuliin

Näin aluksi täytyy pahoitella, ettei Taksi Kabuliin-kirjasta löytynyt kuvaa, jonka olisin voinut laittaa tähän yhteyteen. Kirjan kannessa on kuva nuorista tytöistä, jotka ovat alkaneet käydä uudelleen koulua. Heidän katseensa näyttävät rauhallisilta ja toiveikkailta, ehkä hieman uteliailtakin. Kirjan kirjoittaja, Afganistanin kiertävänä suurlähettiläänä vuosina 2002-2005 toiminut Tarja Laitiainen on varmasti saanut tottua tuon kaltaisiin uteliaisiin katseisiin. Hän vieraili tuona aikana Afganistanissa 20 kertaa pitäen varsinaisena asemapaikkanaan Helsinkiä.

Taksi Kabuliin on muistelmateos Laitiaisen suurlähettiläsvuosilta. Samanaikaisesti se taustoittaa Afganistanin tapahtumia suomalaisen toimijan näkökulmasta ja suhteuttaa hänen kokemuksensa osaksi tuon kovia kokeneen maan historiaa. Kirja alkaa jotakuinkin syyskuun 11. päivän terroristi-iskuista, jotka nostivat Afganistanin maailmankartalle. Suomikin tarvitsi oman lähetystön Afganistaniin, ja toisaalta maahan saapui suomalaisia avustustyöntekijöitä ja rauhanturvaajia. Resurssien puutteessa päätettiin perustaa kiertävän suurlähettilään virka, jota hoitamaan Laitiainen valittiin. Kirjan ensimmäisten, taustoittavien lukujen jälkeen Laitiainen kirjoittaa vuoden 2001 sodan nopeasta taittumisesta, talibanien häviöstä ja Kabulista vuonna nolla. Alkaa maan uudelleenrakennus, johon suomalaiset osallistuivat. Ehkä Laitiaisen omasta sukupuolesta johtuen hän haluaa tukea erityisesti naisia koskevia hankkeita, ja erityisesti sellaisten naisten joiden asema on kaikkein heikoin: vammaisten, leskien, yksinäisten, vankien ja maaseudun naisten. Hän vierailee eri puolilla maata ja huomaa samalla eri maakuntien ominaispiirteet. Perinteet ovat vahvasti vallassa erityisesti köyhällä maaseudulla eivätkä ne muutu nopeasti edes uuden perustuslain myötä.

Kirja on virkistävän erilainen kuin aikaisemmat lukemani Afganistania koskevat teokset, luultavasti johtuen kirjoittajan suomalaisuudesta. Koska Laitiainen ei asunut maassa vakituisesti, hän säilytti tietynlaisen ulkopuolisen tarkkailutavan Afganistanin kehitykseen. Toisaalta hänen asemansa Ulkoasiainministeriön edustajana vaati diplomaattisuutta asioiden hoidossa, mikä samalla sekä mahdollisti että rajoitti hänen toimintaansa. Seikkailumieltä häneltä ei kuitenkaan tunnu puuttuvan. Tälle kirjalle toivoisi enemmän julkisuutta kuin se on tähän mennessä saanut.


Tekniset tiedot:
Laitiainen, Tarja: Taksi Kabuliin
ISBN: 951-1-20782-2
Tammi 2006
Nidottu, 271 s.
Kirjastoluokka: 99.13

lauantai 2. tammikuuta 2010

Kirja-arvio: Alkemisti

Olin lukenut tämän klassikon jo kerran aikaisemmin joitakin vuosia sitten. Muistelin kirjan olleen hyvä, joten siksi ajattelin, että olisi kenties paikallaan lukea se uudestaan. Samalla huomasin, että Coelholla on muitakin mielenkiintoisilta kuulostavia kirjoja, joten samalta kirjailijalta on tulossa kenties lisääkin kirja-arvioita tähän blogiin, jos Jumala suo.

Alkemisti kertoo andalusialaisesta nuorukaisesta nimeltä Santiago, joka on alunperin lammaspaimen. Hän pitää kiertävästä elämäntavastaan, mutta ennustajan tavattuaan hän kuulee suuresta aarteesta, joka odottaisi löytäjäänsä Egyptin pyramideilla. Ennustajan sanat saavat Santiagon lähtemään aarteen perässä Tangeriin, jossa hän menettää lampaistaan saamansa rahat. Nuorukainen joutuu työskentelemään vuoden kristallikauppiaan apulaisena ennen kuin on saanut kerätyksi uudelleen kokoon Saharan ylittämiseen tarvittavat varat.

Viimein hän tapaa alkemistia etsivän englantilaisen kulkurin, jonka kanssa Santiago lähtee ylittämään Saharan aavikkoa. Kulkueen pysähdyttyä aavikon keitaalle Santiago tapaa paitsi alkemistin, rakastuu myös silmittömästi tummasilmäiseen Fatimaan. Fatima saa kuitenkin Santiagon tajuamaan, että hänen on löydettävä aarteensa ja palattava sitten takaisin keitaalle. Niinpä Santiago jatkaa matkaa alkemistin kanssa. Matkan varrella, aarretta etsiessään, hän ymmärtää todellisen onnen ja unelmien merkityksen. Egyptin pyramideille saavuttuaan hän tietää löytäneensä aarteensa.

Luin internetistä erään toisen kirjoittajan kirja-arvostelun Alkemistista. Tuo lukija kuvasi kirjan tarinaa sadunomaiseksi, ja mielestäni se kuvaa osuvasti tämän teoksen luonnetta. Paitsi sadunomainen, teoksen tarina on myös filosofinen pohdinta elämäntien etsimisestä ja seuraamisesta, onnen tavoittelusta ja löytämisestä, rakkauden merkityksestä ja unelmiinsa uskomisesta. Ei ihme, että tämä teos on saavuttanut maailmanlaajuisen suosion.

Tekniset tiedot:
Coelho, Paulo: Alkemisti
Suomentaja: Sanna Pernu
ISBN: 978-951-9107-01-1
Bazar Kustannus Oy 2007
Sidottu, 185 s.
Kirjastoluokka: 84.2

perjantai 1. tammikuuta 2010

Kirja-arvio: Kirjan kansa

Lainaan heti tähän alkuun kirjan päällyskannen sisälehden kirjoitusta, josta selviää mielestäni ytimekkäästi Kirjan kansan tarinan lähtökohta:

Kirjan kansan tarina rakentuu todellisen pyhän kirjan ympärille.
Sarajevon haggadaksi kutsuttu jopa 600 vuotta vanha käsikirjoitus ja ohjeisto, koodeksi, on ollut Bosnian kansallismuseon hallussa vuodesta 1894, jolloin eräs juutalaisperhe tarjosi sitä museon ostettavaksi. Sarajevon monikulttuurisesta menneisyydestä kertoo se, että museon islaminuskoiset kirjastonhoitajat piilottivat juutalaisen haggadan vuosiksi sekä saksalaisilta että serbeiltä.
Geraldine Brooks tutustui teokseen ollessaan sotakirjeenvaihtajana Bosniassa 1992.

Tarina alkaa siitä, kun vanhojen kirjojen konservointiin erikoistunut tutkija Hanna Heath saa kutsun saapua entisöimään Sarajevosta löytynyttä vanhaa juutalaista haggadaa. Sarajevoon saavuttuaan Heath tekee pyydetyn työn, ajautuu rakkaussuhteeseen haggadan löytäneen kirjastonhoitajan kanssa ja päätyy haggadasta löytyneiden pienenpienten näytteiden kautta etsimään tuon pyhän kirjan todellista alkuperää. Löydökset viittaavat kirjan olevan todella vanhaa alkuperää.

Kirjan kansa on samanaikaisesti kiehtova ja mukaansatempaava sukellus aina 1400-luvun historiallisiin oloihin saakka, myös kertomus siitä, kuinka haggadalle on aina löytynyt sen arvon ymmärtänyt suojelija, joka on estänyt sitä tuhoutumasta aikoina, jolloin juutalaiset ovat olleet vainon kohteina. Kirjassa tulee monin paikoin ilmi kristittyjen, muslimien ja juutalaisten rinnakkaiselo ja moninaiset suhteet - myös kirjan loppuratkaisussa. Samalla kirja on kertomus Heathin vaikean äitisuhteen kehittymisestä, kadoksissa olleiden sukulaisten löytymisestä ja Heathin rakkaussuhteesta sarajevolaiseen kirjastonhoitajaan.

En voi olla vertaamatta teosta Dan Brownin menestysteoksiin Da Vinci-koodi ja Enkelit ja demonit. Kirjan kansassa on samanlainen uskonnollinen ja historiallinen rakenne yhdistettynä tieteen ja taiteiden kehitykseen kuin noissa kahdessa viimeksi mainitussa kirjassa. Lisäksi näitä teoksia yhdistää historiallisiin tositapahtumiin perustuvat lähtökohdat. Brooks on epäilemättä tehnyt valtavan määrän taustatyötä saadakseen aikaan näin kiehtovan ja uskottavalta kuulostavan tarinan, jossa lukija voi tuntea uppoutuvansa 1800-, 1600- ja 1400-lukujen yhteiskunnallisiin oloihin. Sanalla sanoen, upea lukukokemus.

Tekniset tiedot:
Brooks, Geraldine: Kirjan kansa
Suomentaja: Arto Schroderus
ISBN: 978-951-31-4471-5
Tammi 2009
Sidottu, 420 s.
Kirjastoluokka: 84.2
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...