perjantai 22. tammikuuta 2010

Kirja-arvio: Missä pimeys ajalla leikkii

Missä pimeys ajalla leikkii on viiden eri kertojan näkökulmista kirjoitettu tarina. Khadija asuu Afganistanissa ja on kahden lapsen yksinhuoltaja. Hänen miehensä on kadonnut sodan aikaan yhdeksän vuotta sitten, mutta Khadija toivoo edelleen tämän löytyvän joskus elossa. Khadija toimii tyttöjen opettajana ja leipoo leipää myyntiä varten. Ismael on Khadijan perhetuttu ja auttaa heitä parhaansa mukaan. Hän on kosinut Khadijaa saamatta kuitenkaan häneltä myöntävää vastausta. Usman puolestaan on Khadijan veli, joka pakeni sotaa perheineen kaukaiseen Norjaan. Amina, hänen vaimonsa, kertoo myös omasta näkökulmastaan paosta ja alituisesta piileskelystä oudossa maassa. Nina, kansainvälisen avustusjärjestön työntekijä, auttaa piilottamaan maastakarkoituspäätöksen saaneen perheen väliaikaisiin turvapaikkoihin.

Kirjan tarina on kertomus vaikeista oloista levottomassa Afganistanissa, jonka vuoksi varsinkin vastarintaliikkeisiin kuuluvat saavat pelätä henkensä vuoksi. Kriittisyys hallintoa kohtaan johti Usmanin perheen pakolaisleirille Pakistaniin, josta matka jatkui maahan, jossa on "kuusi kuukautta yö ja kuusi kuukautta päivä". Perhe saa turvapaikkaa hakiessaan kuitenkin karkotuspäätöksen. Usmanilla on yhteyksiä, joiden avulla hän saa yhteyden Ninaan, pakolaisia auttavaan avustustyöntekijään. Ninan onnistuu piilottaa perhe väliaikaisesti, kunnes he saisivat turvapaikan Ristin kirkosta. Turvapaikkaa odottaessaan kirkko saa kuitenkin niin paljon julkisuutta, että epäluuloinen Usman ei suostu siirtymään sinne. Niinpä Amina ja heidän poikansa Babur ottavat kirkon turvapaikan vastaan, mutta Usman päättää piileksiä. Poliisien takaa-ajo Usmanin jäljillä päättyy traagisella tavalla.

Kirjan rakenne on poikkeuksellinen, sillä kertojia on peräti viisi. Siksi kirjassa on jonkin verran tapahtumien toistoa, sillä jokainen kertojista käy niitä läpi omasta näkökulmastaan. Kirjassa on myös jonkin verran historiallisia takaumia ja henkilöiden välistä kirjeenvaihtoa. Khadija saa pidettyä yhteyttä veljeensä vain kirjeiden kautta, tosin totuus hänen miehensä kohtalosta selviää hänelle vasta pitkän ajan kuluttua. Kirja ottaa rivien välistä kantaa Norjan tiukkaan pakolaispolitiikkaan.


Tekniset tiedot:
Eide, Elisabeth: Missä pimeys ajalla leikkii
Suomentaja: Päivi Kivelä
ISBN: 951-20-6123-6
Gummerus 2002
Sidottu, 355 s.
Kirjastoluokka: 84.2

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa kommentoimaan tekstejäni. Blogini on kommenttiystävällinen - varaan kuitenkin itselleni oikeuden olla julkaisematta kommentteja, jotka loukkaavat minua tai islamin uskoa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...