maanantai 22. helmikuuta 2010

Pakkaspäivien puuhia

Viime viikot ovat olleet poikkeuksellisen haastavia sään kannalta. Pakkasta on riittänyt ja lunta tullut enemmänkin kuin yhden talven tarpeisiin. Kylmällä säällä olen tullut viettäneeksi aikaa sisällä enemmän kuin normaalisti ja se näkyy myös tekemisissäni. Mikäpä sen parempaa kuin hyödyntää aika tekemällä jotain, mitä ei välttämättä muuten ehtisi tai viitsisi.

Olen käyttänyt viimeisen parin viikon aikana suurimman osan liikenevästä vapaa-ajastani virkkaamiseen. Tulin kirjoittaneeksi jokin aika sitten tekstin, jossa kerroin jääneeni koukkuun. No, niin näyttää tosiaan käyneen. Olen saanut aikaiseksi pari pannulappua, olkalaukun ja keskikokoisen pöytäliinan (ei tosin joulunpunaisena kuten tuossa kuvassa, vaan farkunsinisenä). Nyt työn alla on ruutupeite; siitä on vielä tekemättä hieman reilut kaksi ruutua ja ruutujen yhteenvirkkaus. Jos Jumala suo, saan antaa kaikki ne lahjaksi sukulaisille. Saatuani peitteen valmiiksi pidän ehkä hieman taukoa käsitöissä.

Olen saanut luettua suuren osan niistä teoksista, jotka ovat olleet lukulistallani. Eikö olekin aika hassua, että joskus mielenkiintoisia kirjoja löytyy enemmän kuin sillä hetkellä ehtisi lukea ja sitten toisella hetkellä kiinnostavaa luettavaa saa etsiä kivien ja kantojen alta? Tällä hetkellä olen tuossa jälkimmäisessä tilanteessa.

Kevätsiivoustakin on ollut täällä liikkeellä. Ehkä seuraavaksi vuorossa on henkinen puhdistautuminen, sillä olen asettanut tavoitteekseni perehtyä paremmin islamin oppeihin. Tähän asti sen esteenä (tai hidasteena) on ollut sopivan kirjallisuuden puuttuminen, mutta toivon tilanteen muuttuvan tämän kevään aikana. Siunauksellista kevään aikaa itse kullekin taholle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa kommentoimaan tekstejäni. Blogini on kommenttiystävällinen - varaan kuitenkin itselleni oikeuden olla julkaisematta kommentteja, jotka loukkaavat minua tai islamin uskoa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...