maanantai 26. huhtikuuta 2010

Kirja-arvio: Häkkipoika

Tällä kertaa Haydenin elämään astuu visainen tapaus, kun hän on töissä yksityisellä klinikalla. Kevin oli kirjaimellisesti häkkipoika. Paitsi ettei hän puhunut, hänellä oli lukuisia pelkoja, joita tavallisen ihmisen on vaikea ymmärtää: hän pelkäsi peseytymistä, vaatteiden riisumista ja kierrevihkojen selkämyksiä vain muutamia mainitaksekseni. Ainoa paikka, jossa hän tunsi olevansa jotakuinkin turvassa, oli pöydän alla tuoleista rakennetun häkin sisällä. Sinne hän kiertyi sykkyrään ja heijasi itseään. Kevin oli jo 16-vuotias ja viettänyt lähes puolet elämästään puhumattomana.

Tuolin selkänojat muodostivat Kevinin ympärille fyysiset kalterit, mutta hän oli ympäröinyt mielensäkin tietynlaiseen häkkiin. Kun pelkojen kalterit alkoivat vähitellen poistua, tilalle alkoi tulla silmitön viha väkivaltaista isäpuolta kohtaan. Toipumista ei edistänyt sekään, ettei hänen historiaansa oltu juuri tallennettu muistiin. Monet pitivät Keviniä toivottomana tapauksena, johon ei kannattanut käyttää aikaa. Kirjan loppuvaiheille saakka hänen toipumisensa vaikuttaakin epävarmalta: välillä Kevin haluaisi jäädä itsekin hulluksi, jollaisena monet häntä pitävät.

Häkkipojassa eniten hämmästyttää Kevinin äiti. Hän on valinnut mieluummin elämän väkivaltaisen ja arvaamattoman miesystävänsä kuin lastensa kanssa ja on siksi luopunut lastensa huoltajuudesta. Hän katsoi vierestä lastensa pahoinpitelyä tekemättä mitään. En vain voi ymmärtää sellaista käytöstä. Onneksi Kevin löytää yllättävän tavan päästä paremmin sinuiksi menneisyytensä kanssa.

Tekniset tiedot:
Hayden, Torey: Häkkipoika
Suomentaja: Seppo Raudaskoski
ISBN: 978-951-1-22312-2
Otava 2008
Sidottu, 366 s.
Kirjastoluokka. 99.1

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa kommentoimaan tekstejäni. Blogini on kommenttiystävällinen - varaan kuitenkin itselleni oikeuden olla julkaisematta kommentteja, jotka loukkaavat minua tai islamin uskoa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...