Vaatimattomuus kaunistaa

Lähde: http://www.onewaytoparadise./
net/apps/photos/photo?photoid=42107477

Anoppini on varmasti kärsivällisin tuntemani ihminen. Olen viettänyt jonkin aikaa hänen kanssaan useaan eri otteeseen enkä koskaan ole kuullut tai nähnyt hänen korottavan kenellekään ääntään - niissäkään tapauksissa, joissa siihen mielestäni olisi ollut oikeutus ja joissa itse en olisi pystynyt olemaan hiljainen sivustaseuraaja. Silti hänen sanaansa kunnioitetaan suvun keskuudessa suuresti, ja hänen olemuksessaan on tietynlaista arvokkuutta. Sitä eivät vähennä hänen kumaraan painunut ryhtinsä tai elämänmerkit kasvoilla - päinvastoin, ne tuntuvat tuovan hänelle uskottavuutta. Luulen, että kysymys on pitkälti hänen elämänasenteestaan.

Anoppini kärsivällisyydessä on jotakin, jota tavoitella. Luulenpa, että minulla on vielä rutkasti tekemistä, ennen kuin olen lähelläkään vastaavanlaista mielen tyyneyttä, joka tuntuu ympäröivän hänet. Se ei kuitenkaan jätä varjoonsa hänen toista hallitsevaa luonteenpiirrettä: vaatimattomuutta. Se ilmenee monin tavoin: siisteinä ja puhtaina vaatteina, jotka eivät pyri kiinnittämään vastakkaisen sukupuolen huomiota tai aiheuttamaan kateutta muissa naisissa; yksinkertaisena kodin kalustuksena, jossa ei tyylihuonekaluja näy, mutta josta voi aistia kodikkuuden ja lämmön; eleettömyytenä - tarpeettomuutena nostaa itseään esille, koska hän tietää oman arvonsa ilmankin. Hänellä tuntuu olevan monia esimerkillisen musliminaisen ominaisuuksia.

Mielestäni vaatimattomuutta on ainakin kahta eri laatua: sellaista joka on omaehtoista ja toisaalta pakon sanelemaa vaatimattomuutta. On paljon ihmisiä, joilla ei yksinkertaisesti ole varaa sellaiseen elintasoon, josta he haaveilevat ja jota heidän ihailemansa henkilöt tuntuvat elävän. Heille vaatimaton elämäntapa on jotakin, jota täytyy vain sietää siihen asti, kunnes on tarpeeksi varallisuutta hankkia kaikkea mitä muillakin tuntuu olevan, vaikkei siihen kaikkeen olisi välttämättä edes tarvetta. Toisaalta on ihmisiä, jotka voisivat elää materiaalisesti hyvin yltäkylläisesti mutta joilla ei ole siihen halua. He ovat kenties jo nähneet, mitä omaisuuden kartuttaminen voi pahimmillaan aiheuttaa ja ottaneet opikseen.

Islam hyväksyy omaisuuden hankkimisen ja siitä nauttimisen. Olen itse nähnyt, kuinka hienoja ja kalliita autoja, huviloita ja vaatteita varakkailla muslimeilla voi olla. Kuitenkin samaan aikaan olen nähnyt noiden samojen ihmisten olevan yleensä enemmän tai vähemmän onnettomia. Päällisin puolin kaikki näyttää olevan kunnossa, mutta rikkaudella on kääntöpuolensa. Omaisuuden kartuttamiseen, hoitamiseen ja huolehtimiseen menee aikaa, joka on pois jostakin hyvin olennaisesta ja tärkeästä: läheisten ihmissuhteiden vaalimisesta, elämän uskonnollisesta ja hengellisestä puolesta huolehtimisesta yksilön itse itsestään huolehtimista unohtamatta. Ja mitäpä on elämä, jos vain pintapuoli on kunnossa - lopulta vain itsensä huijaamista.

Me suomalaiset olemme perimmältämme vaatimattomia. Perinteisiin ajatusmalleihimme kuuluu, ettei vaatteilla tule koreilla tai omaa erinomaisuutta nostaa turhaan esiin. Jos olemmekin onnellisia, ei sitä pidä turhaan hehkuttaa, ettei kukaan vain tulisi kateelliseksi. Meihin islamin vaatimattomuuden ihanne tuntuu istuvan suhteellisen helposti. Kunpa vain muistaisimme pitää mielessä elämän olennaisimmat asiat: ulkokuoren ja ulkoisen menestyksen sijaan sydämen vaatimattomuuden ja kärsivällisyyden. Ne auttavat muistamaan olla kiitollinen Jumalalle siitä mitä Hän on meille suonut ja että matkamme tämänpuoleisessa elämässä on vain pieni aavistus siitä, mitä Tuonpuoleisessa odottaa.

Kirja-arvio: Afrikasta. Muistiinpanoja vuosilta 2007-2009

Afrikasta-teos sisältää kokoelman kolumneja, jotka kirjailija ja dokumentaristi Elina Hirvonen kirjoitti Vihreä lanka-lehden verkkosivuilla ilmestyneeseen blogiin vuosien 2007-2009 aikana. Hirvonen asui tuolloin miehensä kanssa Sambiassa ja matkaili myös muissa Afrikan maissa. Kolumneissa Hirvonen analysoi eri Afrikan maiden nykypolitiikan kiemuroita ja afrikkalaista kulttuuria. Hän pohtii niin ikään länsimaisten ihmisten usein virheellisiä ja yksipuolisia käsityksiä Afrikasta sekä kehitysyhteistyön positiivisia ja negatiivisia vaikutuksia afrikkalaisten yhteiskuntien kehitykselle. Kolumneissa on runsaasti yksittäisten ihmisten selviytymistarinoita, joista osa päättyy onnellisesti mutta liian moni päinvastaisesti.

Afrikasta-teoksesta jäi mieleeni erityisesti kaksi kohtaa: ensimmäisessä Hirvonen toteaa, että Afrikassa tapaamisten järjestäminen on hankalaa, koska useimmiten joku on estynyt tulemasta sairastumisen, kuoleman tai hautajaisten vuoksi. Varsin lohduton kuva tuosta maanosasta! Toisessa kohdassa Hirvonen on juuri palannut Eurooppaan kahden Afrikan-vuoden jälkeen ja joutuu kohtaamaan länsimaisen todellisuuden aikansa eläneen auton ja punaisen hiekan värjäämien vaatteiden kanssa. Kuinka erilaisia afrikkalaisten syrjäkylien ja eurooppalaisten pikkukaupunkien todellisuudet ovatkaan. Sellaista on ulkopuolisen vaikea ymmärtää, vaikka kuinka olisi lukenut aiheesta. Joitakin välähdyksiä aiheesta kirja kuitenkin antaa.

Hirvosen teos on koottu suoraan kolumneista ja toimisi mielestäni parhaiten niin, että kolumnit olisi lukenut alkuperäisessä yhteydessään eli kerran viikossa ilmestyneessä muodossa. Useiden kolumnien rakenne on hyvin samankaltainen, joten useita peräkkäin lukiessa tulee hieman puutunut olo, vaikka itse tekstit ovatkin hyvin kirjoitettuja ja täynnä asiaa. Kolumnien rakenne muuttuu oikeastaan vasta viime metreillä, kun pariskunta on jo palaamassa takaisin Eurooppaan. Kirjassa on myös jonkin verran valokuvia, mutta niissä ei ollut lainkaan selittäviä kuvatekstejä, jotka olisivat avanneet lukijalle kuvien asiayhteyden teksteihin nähden.

Tekniset tiedot:

Hirvonen, Elina: Afrikasta. Muistiinpanoja vuosilta 2007-2009

ISBN: 978-952-5524-82-6

Avain 2010
Nidottu, 207 s.
Kirjastoluokka: 48.2

Kirja-arvio: Poika raidallisessa pyjamassa

Päätin lukea tämän kirjan sen kummallisen takakansitekstin vuoksi. Tavallisestihan takakannessa kerrotaan lyhyesti jotakin kirjan juonesta, mutta tämän kirjan kohdalla paljastetaan vain, että päähenkilönä on yhdeksänvuotias Bruno-poika, joka päätyy aidalle. Kirja saattoi siis sisältää melkein mitä tahansa, joten en oikein tiennyt mitä odottaa.

Poika raidallisessa paidassa kertoo nuoren, vielä melko naivisti ajattelevan lapsen kautta 1940-luvun ajan tapahtumista Saksassa. Perhe asuu kirjan alussa Berliinissä, mutta natsiupseeri-isän saatua työkomennuksen muualta koko perhe muuttaa hänen mukanaan muualle. Bruno ei pidä muutosta: hänen parhaat ystävänsä jäävät Berliiniin eikä uudessa kodissa ole niin paljon kerroksiakaan kuin edellisessä. Isosiskoltaan Bruno kuulee uuden paikan olevan nimeltään Aus-vitsi, ja siellä sijaitsee suuri korkein piikkilanka-aidoin varustettu leiri. Eräänä päivänä Brunon elämä muuttuu, kun hän lähtee omin päin löytöretkelle ja huomaa aidan toisella puolella ikäisensä pyjamapukuisen pojan. Pojista tulee parhaat kaverukset, mutta seikkailulle tulee lopulta kammottava päätös.

Boynen teos on internetistä katsomieni tietojen mukaan alunperin kirjoitettu nuortenkirjaksi. Kirjassa käytetty kieli onkin melko yksinkertaista, sellaista jota nuoren hyvin kasvatetun pojan voisi olettaa käyttävän. Itse panin kuitenkin merkille, että kirjassa merkitsee kaiken ääneen lausutun lisäksi myös hyvin paljon se, mitä on jätetty sanomatta. Rivien välistä kerrottu tarina lähetti ainakin minun mielikuvitukseni lentoon ja kirjan hirveät lopputapahtumat jäivät kaikumaan päähän kauan lukemisen jälkeenkin. Aivan nuorelle en tätä kirjaa antaisi luettavaksi. Kaiken kaikkiaan kirja oli yksi erikoisimmista, jonka olen lukenut, sillä keskitysleirin tapahtumista ei liene kovin monta kaunokirjallista teosta kirjoitettu ulkopuolisten näkökulmasta.

Tekniset tiedot:

Boyne, John: Poika raidallisessa pyjamassa

Suomentaja: Laura Beck
ISBN: 978-952-5635-25-6
Bazar Kustannus 2008
Sidottu, 206 s.
Kirjastoluokka: 84.2

Kirja-arvio: Sade lankeaa

Sade lankeaa-teoksen tapahtumat on kerrottu nuoren brittiläisen lääkäriopiskelija Marian näkökulmasta. Hän saa mahdollisuuden viettää muutaman kuukauden Etelä-Sudanissa tehden vapaaehtoistyötä nälänhädästä kärsivien paikallisten asukkaiden auttamiseksi.

Heti paikan päälle saavuttuaan Maria kohtaa Sudanin karun todellisuuden: sotatoimialueella edes riippumattomat avustajat eivät ole turvassa pommituksilta ja hänen lääkärintaitonsa tuntuvat Mariasta itsestään kovin vaatimattomilta nälkään kuolemassa olevien asukkaiden keskuudessa. Lyhyeksi jäävät elämät saavat avustustyön tuntumaan usein toivottomalta tehtävältä, jossa on tehtävä epäinhimillisiä valintoja sen suhteen, ketä vähäisillä lääketarpeilla ja ruoka-avustuksilla pystytään auttamaan. Marian koko maailmankuva tuntuu mullistuvan ja hän löytää uusia puolia itsestään avustusryhmän jäätyä loukkuun keskelle kansanmurhan kohteeksi valittua aluetta. Ryhmä pääsee pakoon kuin ihmeen kaupalla pari tuntia kohtalokkaaksi koituneen hyökkäyksen alkamisen jälkeen, mutta kaikki eivät ole niin onnekkaita... Mariakin käy läpi tapahtumia vielä kymmenen vuotta Afrikasta paluun jälkeen, kunnes hänelle avautuu mahdollisuus mennä käymään samoissa maisemissa uudelleen.

Sade lankeaa on mielestäni ehdottomasti lukemisen arvoinen teos. Se on hyvin todentuntuisesti kirjoitettu ja saa lukijan eläytyämään mukaan tapahtumiin. Teoksen voi nähdä myös jonkinlaisena ajatuksenherättäjänä varsinkin länsimaisille lukijoille: luulemme usein tietävämme paremmin kuin kriisialueiden asukkaat millainen apu on heille parasta - meillä on taipumusta päällepäsmäröintiin. Toisaalta kirjassa esitetään myös ajatus, että avustustyöhön lähteneillä on usein jokin henkilökohtainen trauma, jonka he yrittävät parantaa auttamalla muita.

Tekniset tiedot:

Wynne-Jones, Ros: Sade lankeaa

Suomentaja: Einari Aaltonen

ISBN: 978-952-01-0393-4
Like 2010
Sidottu, 366 s.
Kirjastoluokka: 84.2

"Etsikää apua kärsivällisyydestä ja rukouksesta..."

Lähde: http://www.1000gooddeeds.com/

Kärsivällisyys lienee yksi islamin arvostetuimmista luonteenpiirteistä. Tulin tällaiseen johtopäätökseen jokin aika sitten, kun olin lukenut jonkin verran erinäistä kirjallisuutta  ja erään islamilaisen keskustelupalstan keskustelunaiheita. Yksi merkittävimmistä kärsivällisyyden merkitystä korostavista kirjoista lienee pyhä Koraani. Tein haun hakusanalla "kärsivällisyys" ja sain vastaukseksi seuraavat jakeet. (Muitakin jakeita löytyi, mutta nämä tuntuivat liittyvän eniten nyt valitsemaani näkökulmaan.)

Te jotka uskotte, etsikää apua kärsivällisyydestä ja rukouksesta. Jumala on totisesti kärsivällisten kanssa.  (2:153)

Jos joku on kärsivällinen ja anteeksiantavainen, niin on hän totisesti menetellyt oikein. (42:43)

Te jotka uskotte, olkaa kärsivällisiä, kilvoitelkaa keskenänne kärsivällisyydessä, olkaa lujia ja pelätkää Jumalaa, jotta tulisitte onnellisiksi! (3:200)

Toisin ne, jotka ovat kärsivällisiä ja hyviä tekoja harjoittavat; he ovat niitä, joille kuuluu anteeksiantamus ja suuri palkinto. (11:11)

Mielestäni Koraanin lukeminen on inspiroivaa. Tällä kertaa se pysähdytti minut kuitenkin ajattelemaan myös kärsivällisyyden olemusta: mitä kärsivällisyys on ja miten se ilmenee? Miten voisin käytännön keinoin harjoittaa itseäni niin, että olisin entistä kärsivällisempi? Päätin tehdä ensimmäiseksi listauksen siitä, mitä mieleeni tulee sanasta kärsivällisyys. Listaani sisältyy seuraavanlaisia kohtia:

Kärsivällisyys on...

-pitkämielisyyttä: kykyä pysyä rauhallisena ja levollisena, vaikka tuntee tulleensa kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti ja haluaisi vastata takaisin samalla mitalla

-omien impulssien, halujen ja tarpeiden asettamista välillä sivuun

-tietynlaista kaukonäköisyyttä: kykyä nähdä pitemmälle kuin lyhyen hetken päähän
-periksiantamattomuutta
-uskoa siihen, että oikeus toteutuu

Listaan tuli siis aikamoinen määrä ihailtavia ominaisuuksia ja luonteenpiirteitä. Osa yllä luetelluista kohdista sai minut kuitenkin ajattelemaan, ettei kärsivällisyys taida olla kovin korkealle arvostettua nyky-yhteiskunnassamme. Tarpeidemme ja halujemme kyltymättömyys on sallittua ja kaikki pitäisi saada ilman sen suurempia ponnisteluja juuri nyt ja mieluummin heti. Kehittyvät yhteiskunnat näyttävät olevan matkalla samaan suuntaan; emme osaa olla enää niin kiitollisia ja pitkäjännitteinen ponnistelu on saanut väistyä lyhyemmän aikavälin tavoitteiden saavuttamisen tieltä. Luin jokin aika sitten jostakin, että suurin osa Paratiisin asukkaista on ollut tässä elämässä köyhiä. Voisiko olla niin, että köyhillä on myös taipumusta olla kärsivällisempiä? He eivät ole ainakaan saaneet niin paljon valmiina.

Olin sellaisella tuulella, että tein kaikenlaisia listoja, joten seuraavaksi mietin, mitkä asiat aiheuttavat minulle kärsimättömyyttä.

Kärsimättömyyttä aiheuttaa...
-oman ajan puute tai vähäisyys

-univelka

-kiire ja tekemättömät työt

-jatkuva melu ja hiljaisuuden puute
-kanssaihmisten selittämätön ja pitkäaikainen tyytymättömyys ja epämukavuuden tunne (esim. lapsen jatkuva kitinä, jolle ei löydy mitään erityistä syytä)
-sotkuisuus

Sen sijaan kärsivällisyyttäni lisää paitsi tietenkin edellä mainittujen kohtien vastakohdat, myös seuraavat asiat:

-rauhallinen elämänrytmi

-mahdollisuus mietiskellä ja ajatella

-rukoilu
-hyvien, positiivisten ihmisten seura; toisaalta myös mahdollisuus olla yksin
-ulkoilu

Usein arki on erilaisten valintojen tekoa: käytänkö vähäisen oman aikani pieniin torkkuihin vai luenko tai kirjoitanko? Yhden tekemisen valitseminen sulkee toisen pois, ja toisinaan nipistän hieman uniajasta, jotta voisin tehdä jotain, mistä saan taas lisää voimia jaksaa arjen pyöritystä. Olen nimittäin huomannut, että tietoisella harjoittelulla kärsivällisyyttä on mahdollista lisätä ja se toimii parhaimmillaan dominonappuloiden tavoin: kärsivällisyys tuo uutta kärsivällisyyttä. Rajansa tietysti kaikella, mutta ainahan voi yrittää!

Kirja-arvio: Saharan aamut ja illat

(Pahoittelen kansikuvan puuttumista.) Saharan aamut ja illat kertoo Vivi-Ann Sjögrenin ja hänen miehensä Pacon matkoista Marokon aavikolle, Saharan reunamille. Koko kirjan aikana minulle ei selvinnyt, mistä pariskunta oli saanut ajatuksen matkustaa autolla telttavarusteilla keitaalle, jolla he eivät olleet ennen käyneet. Teltta toimii kuukausien ajan heidän kotinaan ja sen vähäiset tavarat saavat riittää jokapäiväisen selviämisen varustuksena. Pariskunta on ilmeisen hyvin perillä aavikon vaativista olosuhteista, sillä heillä on mukanaan sopiva vaatetus sekä helteen että yön kylmyyden varalle ja välttämättömimmät perustarvikkeet. Keitaan asukkaat osoittautuvat hyvin vieraanvaraisiksi ja ottavat pariskunnan mukaan päivittäiseen elämänkulkuunsa. Ilman heidän ystävällisyyttään oleskelu Saharan laidalla olisi todennäköisesti osoittautunut liian vaativaksi.

Kirja etenee aikajärjestyksessä, lyhyinä lukuina, joita on helppo lukea ja joiden kautta aavikon asukkaiden olosuhteisiin ja elämänmenoon on helppo eläytyä. Mielestäni koko kirjan ajan yhtenä kantavista ajatuksista on se, kuinka vähällä ihminen voi tulla toimeen. Keitaan asukkaat toki haaveilevat paremmasta elämästä ja korkeammasta toimeentulosta, mutta ne muutamat keitaan ulkopuolelle suuriin kaupunkkeihin töihin menneet ovat useimmiten palanneet takaisin kotiseuduilleen. Kaupunkien elämä ei vastaa heidän arvomaailmaansa, siellä tuntee olevansa kauempana perhekeskeisistä arvoista ja uskonnosta. Sjögrenin vierailujen kautta muodostuu kuva muuttuvasta keitaasta: kuinka "edistys" vähitellen saavuttaa tämän syrjäisenkin kolkan niin hyvässä kuin pahassakin. Hieno matkakirja, jonka voisi lukea joskus uudestaankin.

Tekniset tiedot:
Sjögren, Vivi-Ann: Sahan aamut ja illat
Suomentaja: Raija Jänicke
ISBN: 951-50-1287-2
Schildts Förlag Ab 2002
Sidottu, 227 s.
Kirjastoluokka: 48.21

Kirja-arvio: Kasvokkain. Muistiinpanoja Beninistä

Olen ilmeisesti aloittamassa jonkinlaista Afrikka-kautta, sillä kirjastosta on tarttunut viime viikkojen aikana mukaani useampiakin Afrikan eri maita käsitteleviä muistelmateoksia ja matkakertomuksia. En tiedä sen enempää itse Kasvokkain-kirjan kirjoittaneesta Vivi-Ann Sjögrenistä kuin että nimi oli ennestään minulle tuttu. Hän on julkaissut viime vuosikymmenen vaihteen aikoihin useammankin muistelmateoksen ulkomaanvuosiltaan yhden kirjan vuosivauhdilla.

Kasvokkain - muistiinpanoja Beninistä kertoo Sjögrenin stipendiaattiajasta pohjoismaisen Villa Karon asukkaana Beninissä. Afrikan manner on Sjögrenille ennestään tuttu, mutta tämä pieni valtio ei niinkään. Hänellä ei ole oikeastaan mitään ennakkotietoja saapuessaan perille muiden taiteilijoiden kanssa. Kulttuurisia ennakkoluuloja on tietysti jokaisella - siitä ei pääse yli eikä ympäri - ja sen varaan Sjögren rakentaakin teoksensa. Hän pohtii sitä, millaisia ennakkoluuloja ja väärinkäsityksiä länsimaalaisilla on afrikkalaisia kohtaan ja toisaalta miten afrikkalaiset näkevät länsimaiset "valkoiset". Asuessaan pidemmän aikaa paikan päällä beniniläinen kulttuuri ja minan kielen eri vivahteet alkavat aueta uudella tavalla. Ne kertovat jotain olennaista paikallisten tavasta jäsentää maailmaansa. Samalla Sjögren tekee tärekitä havaintoja myös omasta elämästään.

Kasvokkain-kirjaan oli ainakin minun ensin vaikea päästä kiinni. Jotkin teksteistä eivät heti auenneet, mutta kirjan edetessä hänen löyhästi aihepiireittäin kokoamansa luvut veivät mukanaan. Tämän kirjan perusteella tein päätöksen lukea enemmänkin hänen teoksiaan, sillä monet hänen tekemistään pohdinnoista ja havainnoista ovat tarkkaan osuvia ja herättävät myös lukijan pohtimaan omia piilossa olevia ennakkoluuloja erilaisuutta kohtaan.

Tekniset tiedot:

Sjögren, Vivi-Ann: Kasvokkain. Muistiinpanoja Beninistä

Suomentaja: Saara Villa
ISBN: 978-951-501-348-4
Schildts Förlag Ab 2003
Sidottu, 291 s.
Kirjastoluokka: 48.25

Kirja-arvio: Vihreän saaren puutarhoissa

Hanna Tuuri on Steiner-koulun opettajana toiminut nuorehko nainen, jonka tarkoituksena oli viettää yksi välivuosi Irlannissa. Kohtalo puuttui kuitenkin peliin ja yhdestä vuodesta on nyt muodostunut kuuden vuoden oleskelu "vihreällä saarella", jossa Tuurin puutarhainnostus sai alkunsa ja johti puutarhakoulun yhteisomistajuuteen hänen avomiehensä kanssa.

Kirjassaan Vihreän saaren puutarhoissa Tuuri kertoo kaikista niistä irlantilaisista puutarhoista, jotka ovat tehneet häneen vaikutuksen. Irlannin puutarhakulttuuri eroaa suomalaisesta ainakin siinä mielessä, että monet todelliset puutarha-alan harrastajat ovat avanneet omat yksityispuutarhansa yleisölle pientä sisäänpääsymaksua vastaan. Näin monilla ihmisillä on mahdollisuus tutustua hyvin hoidettuihin ja vaalittuihin, useimmiten joitakin erikoisuuksiakin sisältäviin puutarhoihin, jotka muuten olisivat vain omistajiensa lähipiirin ilona. Tuuri osoittaa teoksessaan, että vaikkei Irlanti olekaan yleisesti tunnettu puutarhojen luvattuna maana, on maan ilmasto mahdollistanut todella viehättävien puutarhojen perustamisen ja ylläpitämisen. Alalla on ollut harrastuneisuutta niin paljon, että sitkeimmät puutahat ovat selvinneet jopa pula- ja nälkäaikojen yli päästäkseen jälleen uuteen kukoistukseen.

Vihreän saaren puutarhoissa on sympaattinen ja hyvin elävästi kirjoitettu, selvästi puutarhoista ja puutarhanhoidosta innostuneen henkilön kirjoittama kirja. Se sopii kaltaisilleni lukijoille, joilla ei ole omaa puutarhaa, mutta kylläkin kiinnostusta alaa kohtaan. Toisaalta kirja on omiaan myös esimerkiksi alaa opiskelleille, oman puutarhan omistajille inspiraation lähteeksi.

Tekniset tiedot:

Tuuri, Hanna: Vihreän saaren puutarhoissa

ISBN: 978-951-1-24204-8

Otava 2010

Sidottu, 215 s.

Kirjastoluokka: 45.71

Muodonmuutos

Olen välivuodenaikaihminen. Keväällä minut herättää talven jäljiltä lisääntyvä valon määrä ja luonnon puhkeaminen kukkaan ja eri värisävyihin. Muissakin ihmisissä tuntuu olevan silloin enemmän virtaa ja se tarttuu myös itseeni. Kanssaihmisten mielialan nousulla voi olla ihmeellinen vaikutus - joskin sillä on myös haittapuolensa esimerkiksi lisääntyneiden puistojuoppojen muodossa.

Nyt kun syksy on saapunut, tunnen lähes samalla tavoin kuin keväisin. Nyt voi hyvillä mielin ja hikoilematta pukeutua kaikkiin niihin mukaviin ja käytännöllisiin vaatteisiin, jotka vielä kesällä tuntuivat hiostavilta ja liian tummilta. Saa kääriytyä huiveihin, villapaitaan ja kokeilla sitä villakangashametta, jolle ei vielä kesällä ollut paksuutensa vuoksi käyttöä. Saa laittaa päälleen sen villatakin, jonka on kuluneen kuukauden aikana saanut neulotuksi. Ehkäpä voisin tänä syksynä ruveta pitämään myös päässäni huivia ja näin pikku hiljaa totuttautua hijabin käyttöön. Säiden viiletessä huivien käyttöön ei enää kiinnitetä samalla tavoin huomiota kuin kuumimpien helteiden aikaan.



Lähde: http://www.nieppi.com/n/?tag=ilta



Saan energiaa siitä, että näen ruskansävyisten puiden ja pensaiden lehtien runsauden ympärilläni liikkuessani luonnossa, ihan jo lähiympäristössäkin: se on todellista väriterapiaa ennen harmaan ja valkoisen sävyttämään loska- ja lumikautta. Saan energiaa kirkkaan kuulaista, kirpeän raikkaista syyspäivistä, kun leuto tuuli heittelee maahan pudonneita lehtiä ilmaan ja takaisin maahan. Tunnen olevani siunattu, sillä minulla on mahdollisuus olla kotona ja näin pääsen myös ulkoilemaan luonnossa paljon enemmän kuin mitä minulla olisi mahdollisuus, jos olisin töissä tai opiskelisin kokopäiväisesti. Saan seurata luonnon muodonmuutosta melkein aitiopaikalta.

Tuntuu jotenkin nurinkuriselta, että ihmisellä on taipumusta kerätä itselleen yhä enemmän aktiviteetteja syksyn saapuessa ja edetessä: aloittaa uusi harrastus tai kaksikin, ryhtyä ehkä laihdutus- tai kuntokuurille, palata koulun penkille tai työpaikalle pöydän taakse tai työkoneiden pariin. Samaan aikaan luonto on käymässä vähitellen ansaittuun lepoon. Koraanissakin sanotaan, että Jumala - kunnia ja ylistys Hänelle - loi yön lepoajaksi ja päivän työntekoa varten. Voisiko sen ajatella tarkoittavan myös sitä, että pimeä vuodenaika on tarkoitettu hiljaisempaan elämänmenoon kuin valoisa kesä? Itse ainakin haluaisin ajatella niin. Eläköön syksy!

Kirja-arvio: Ylitunnollisuus. Irti suorittamisen pakosta

Ylitunnollisuus - irti suorittamisen pakosta pureutuu varsinkin nyky-yhteiskuntamme nuoria ja jo aikuistuneita naisia yhä yleisemmin riivaavaan ongelmaan: jatkuvaan suorittamisen pakkoon, ajatukseen siitä ettei kelpaa tai ole minkään arvoinen ilman jatkuvia konkreettisesti mitattavissa olevia tekoja. Kirjassa käydään läpi aikuisten ja nuorten omien elämäntarinoiden kautta suorittajaprinsessojen tyypillisiä ongelmia: unettomuutta, levottomuutta, teoista ja muiden antamasta palautteesta riippuvaista itsetuntoa, vatsavaivoja, tulehduksia ja ylipäätään vääristynyttä elämänkatsomusta, jossa opiskelu tai työ (tai pahimmassa tapauksessa ne molemmat yhtäaikaisesti) vie kaiken voiman ja ajan. Kirjan henkilöt ja tutkimustieto perustuvat ruotsalaisen Stressikeskuksen potilaiden avulla kerättyyn aineistoon. Kirjassa on myös erilaisia testejä, joilla lukija voi testata omaa suorittajuuden tasoaan.

Kirjan sisältö kuulostaa jotenkin liiankin tutulta. Kirjoitin - omia termejä käyttäen mutta samaa asiaa tarkoittaen - omasta kaiken nielevästä työstäni jokin aika sitten tekstissäni Lupa olla heikko. Onneksi itse tajusin ajoissa päästää irti energiaa vaativasta oravanpyörästä - kovin monille ylenmääräisestä suorittamisesta luopuminen tapahtuu vasta pakon kautta. Ylitunnollisuus-kirjalle on siis varmasti nykyaikana kysyntää eikä se ilmestynyt yhtään liian aikaisin. Kirjaa lukiessa suorastaan hengästyy, kun lukee, mihin kaikkeen tapauskertomusten henkilöt ovat itsensä tietoisesti ja tiedostamattaan pakottaneet. Onneksi kirjan rakenne on kuitenkin koottu niin, että loppua kohti esitellään myös erilaisia tapoja päästä irti suorittamisen kierteestä, jolloin lukijan adrenaliinitaso palautuu ennalleen. Erilaiset terapiamenetelmät ja tavat, kuten flow ja mindfulness, kuulostavat niin mielenkiintoisilta, että niihin voisi tutustua tarkemminkin.

Tekniset tiedot:
Rose, Joanna ja Aleksander Perski: Ylitunnollisuus. Irti suorittamisen pakosta
Suomentaja: Vuokko Metsälä
ISBN: 978-952-492-331-6
Minerva Kustannus
Sidottu, 256 s.
Kirjastoluokka: 17.1

Kirja-arvio: Kohti

Juha Itkonen on minulle uusi tuttavuus. Kolme teosta kirjoittanut Itkonen on nuoresta iästään huolimatta ollut ehdokkaana ja saanut jo valtakunnallisia palkintojakin useilta eri tahoilta, joten lienee ollutkin jo aika lukea edes yksi hänen kirjoistaan.

Romaanissaan Kohti Itkonen vie lukijansa tutustumaan Ansaksen perheen sielunelämään. Perheen kuopustytär, jo aikuistunut Julia on vuotta aikaisemmin ottanut ja lähtenyt tuntemattomille teille ja siellä pysyykin, kunnes ministeri-isä Tapani sattuu näkemään hänet vilaukselta televisioruudussa Thaimaan tsunamikatastrofista kertovassa jutussa. Siinä paikassa Tapani tekee päätöksen lähteä hakemaan tyttärensä takaisin poikansa Jussin kanssa. Mutta vaikka Julia löytyykin luonnonkatastrofin raunioilta helposti, ei asia ei osoittaudu niin yksinkertaiseksi. Kullakin perheenjäsenellä on monta asiaa pohdittavanaan perheen menneisyydestä ja tehdyistä valinnoista. Kuinka Tapani on päätynyt ministeriksi, kuinka Julia vapaaehtoistyöhön tsunamin uhrien autamiseksi, kuinka Jussi naimisiin Annansa kanssa Lontoon seikkailujen jälkeen?

En oikein tiedä, pidinkö kirjasta. Itkonen selvästi hallitsee asioiden pohdinnan useiden ihmisten näkökulmasta ja pidin esimerkiksi lukea Julian vapaaehtoistyöstä, lapsille suunnatusta terapiasta. Sen sijaan joitakin kohtia olisi voinut mielestäni kertoa lyhyemminkin, ja teksti tuntuu olevan paikoittain melkein tajunnanvirtaa. Itkosella on persoonallinen tapa kirjoittaa: lauseet ovat pitkiä, kuin ajatuksen kaltaisia. Aluksi se häiritsi minua, mutta vähitellen sitä oppii lukemaan sujuvammin. Silti, kuten sanottu, saman asian olisi voinut kertoa tiiviimminkin ja välillä meinasin jättää lukemisen kokonaan kesken.

Tekniset tiedot:
Itkonen, Juha: Kohti
ISBN: 978-951-1-21946-0
Otava 2007
Sidottu, 428 s.
Kirjastoluokka: 84.2

Pyhyyden kosketus

Näin Ramadanin jälkitunnelmissa jäin pohtimaan, mitä kulunut kuukausi on minulle antanut. Olenko ollut mieleltäni hartaampi, olenko onnistunut välttämään pahaa ja suuntautunut hyvien asioiden tekemiseen? Olenko muistanut Jumalaa lukemalla Koraania, rukoilemalla ja dhikrillä? Olenko yrittänyt parantaa käyttäytymistäni, yrittänyt olla kärsivällisempi ja kiinnittänyt huomiota turhan puhumisen välttämiseen? Olenko ottanut tarpeeksi huomioon läheisiäni, ystäviäni ja tuttaviani?

Kokonaisuudessaan viime viikot ovat muistuttaneet muita kuukausia enemmän kuin olin suunnitellut. Ensinnäkin paasto ei onnistunut kohdaltani siinä laajuudessa kuin olin etukäteen ajatellut. Kun elää normaalielämää, jossa on tietyt rutiinit (kohtuullisen säännölliset ruokailu- ja lepoajat ja tietty päiväohjelma), ei tule aina huomioineeksi, kuinka vaivattomasti voi elää. Nyt kun yritin paastota, sain samalla muistutuksen omasta vajaavaisuudestani. Vaiva, jonka kanssa elän, kuuluu Ramadanin paasto-ohjeissa kategoriaan "paasto voi pahentaa sairautta", joten syömättömyyden sai unohtaa. Olin aluksi aika pettynyt itseeni, varsinkin kun olin suunnitellut, että voisin kenties alkaa paastota jatkossa Profeetan - rauha ja Jumalan siunaukset hänelle- esikuvan mukaisesti kolmena päivänä kuukaudessa maanantaisin ja torstaisin. Omalle sairaudelle ei kuitenkaan voi mitään, ja Jumala tietää parhaiten, että ainakin yritin.

Luin Koraanin läpi ja totesin taas kerran mielessäni, ettei se ole turhaan yksi maailman luetuimmista kirjoista. Olin tehnyt itselleni lukusuunnitelman, mutta Pyhä kirja vei niin mukanaan, että sain sen luettua kymmenen päivää "etuajassa". Tästä lähtien toivon muistavani lukea Koraania useammin, sillä sain siitä rauhallisen ja levollisen mielen ja vahvistusta uskolleni. Tunsin olevani kosketuksissa pyhyyden kanssa. Ylipäätään se, etten lukenut juurikaan muita kirjoja ja kiinnitin huomiota myös katsomieni televisio-ohjelmien sopivuuteen, tuntui tukevan uskon vahvistumista. Kuinka helppoa onkaan sortua pahan ajattelemiseen ja tekemiseen, jos sille antaa mahdollisuuden! On kuitenkin muistettava kohtuus, sillä islam on elämistä ja uskon harjoittamista arjen keskellä.

Lähde: http://www.123greetings.com/
aff-bin/card/71/106210

Sain vihjeen varsin hyvästä internet-sivustosta melko myöhäisessä Ramadanin vaiheessa. Productive Ramadan-sivustossa on monipuolisesti kaikkea Ramadaniin liittyvää itsensäkehittämisaineistoa ja tekstejä pohdintoja varten. Aion kahlata sitä läpi vielä pyhän kuun päätyttyäkin. Mitä olen tämän kuukauden aikana ymmärtänyt on se, että pahasta pidättäytyminen ja hyvään pyrkiminen eivät ole vain yhden kuukauden asia, vaan koko elämän mittainen prosessi, johon vain kiinnitetään erityisen paljon huomiota juuri Ramadanin aikaan.

Koska Eid al-Fitr kolkuttelee jo kulman takana, ohessa tervehdys tuohon juhlaan liittyen. Kunpa muistaisimme elää Ramadanin hengen mukaisesti myös vuoden muina kuukausina.

Kirja-arvio: Kadonnut symboli

Heti alkuun minun täytyy tehdä tunnustus: en ole vielä lukenut suomenkielistä Kadonnut symboli-kirjaa, vaan tämä kirja-arvio perustuu englanninkieliseen The Lost Symbol-teokseen. Kirjan valtavasta suosiosta johtuen se on jatkuvasti lainassa kirjastosta, joten tämä englanninkielinen teos oli helpompi saada lainaan. Olen kuitenkin laittanut tähän oheen kirjan suomennoksen mukaiset tiedot ja kansikuvan pitäen silmällä kirjan suomalaisen lukijakunnan (mistäköhän muuten johtuu, että englanninkielisissä alkuperäisteoksissa on yleensä hienommat kansikuvat kuin suomalaisissa vastaavissa..?).

Tämänkertainen seikkailu saa alkunsa, kun professori Robert Langdon saa kutsun tulla pitämään luentoa Yhdysvaltain pääkaupunkiin Washingtoniin. Kutsun lähettäjä on Langdonin vanha tuttu ja arvostettu oppi-isä Peter Solomon, joka on myös tunnettu vapaamuurari. Perille saavuttuaan Langdon huomaa joutuneensa keskelle hirvittävää painajaista, jossa on panoksena Peter Solomonin lisäksi myös tämän tyttären ja Langdonin itsensä henki. Kaappaaja on kutsunut Langdonin paikalle ratkaisemaan ikiaikaisen vapaamuurareiden puuttuvan symbolin, jonka tarkoituksena on johdattaa löytäjänsä ihmiskunnan viisauden lähteille.

Kadonneen symbolin, kuten muidenkin Brownin teosten, suosio on helppo ymmärtää. Uskontokunnasta ja vakaumuksesta riippumatta ihmiskuntaa on kautta aikojen kiinnostanut ja kiehtonut löytää onnellisuus, viisaus ja elämän tarkoitus. Tässä teoksessa tuo puuttuva viisaus on kiedottu vapaamuurareiden salaperäiseen yhteisöön ja heidän huonosti tunnettuihin rituaaleihinsa ja salaisuuksiinsa. Kun teokseen on lisätty vielä aimo annos seikkailua, pinnan alla kytevä ihastus Langdonin ja Solomonin tyttären välillä ja tapahtumapaikaksi monien tuntema pääkaupunki - tosin harvemmin käytetystä näkökulmasta - ovat menestystarinan elementit koossa. Itseäni kiehtoi kirjassa sen älyllinen haastavuus ja juonen monisäikeisyys, josta ei yllätyselementtejä puutu.

Tekniset tiedot:

Brown, Dan: Kadonnut symboli

Suomentaja: Kimmo Paukku

ISBN: 978-951-0-31919-2
WSOY 2009
Sidottu, 460 s.
Kirjastoluokka: 84.2

Tuhat tietä Paratiisiin

http://1000gooddeeds.com/

Sain vihjeen mainiosta internet-sivustosta erään seuraamani blogin kautta, jonka haluan jakaa myös teidän kanssanne. 1000 Good Deeds-sivustolle ilmestyy vähitellen eri tapoja muuttaa päivittäistä käyttäytymistä parempaan suuntaan. Tällä hetkellä sivustolla on 171 keinoa, tässä muutama esimerkiksi: vieraile sairaan luona, syö kohtuullisesti, ole ystävällinen ja opettele itsehillintää. Vaikuttaa lupaavalta sivustolta, jonka ohjeet on myös perusteltu Koraanin teksteillä ja haditheilla.