![]() |
Lähde: http://www.onewaytoparadise./ net/apps/photos/photo?photoid=42107477 |
Anoppini on varmasti kärsivällisin tuntemani ihminen. Olen viettänyt jonkin aikaa hänen kanssaan useaan eri otteeseen enkä koskaan ole kuullut tai nähnyt hänen korottavan kenellekään ääntään - niissäkään tapauksissa, joissa siihen mielestäni olisi ollut oikeutus ja joissa itse en olisi pystynyt olemaan hiljainen sivustaseuraaja. Silti hänen sanaansa kunnioitetaan suvun keskuudessa suuresti, ja hänen olemuksessaan on tietynlaista arvokkuutta. Sitä eivät vähennä hänen kumaraan painunut ryhtinsä tai elämänmerkit kasvoilla - päinvastoin, ne tuntuvat tuovan hänelle uskottavuutta. Luulen, että kysymys on pitkälti hänen elämänasenteestaan.
Anoppini kärsivällisyydessä on jotakin, jota tavoitella. Luulenpa, että minulla on vielä rutkasti tekemistä, ennen kuin olen lähelläkään vastaavanlaista mielen tyyneyttä, joka tuntuu ympäröivän hänet. Se ei kuitenkaan jätä varjoonsa hänen toista hallitsevaa luonteenpiirrettä: vaatimattomuutta. Se ilmenee monin tavoin: siisteinä ja puhtaina vaatteina, jotka eivät pyri kiinnittämään vastakkaisen sukupuolen huomiota tai aiheuttamaan kateutta muissa naisissa; yksinkertaisena kodin kalustuksena, jossa ei tyylihuonekaluja näy, mutta josta voi aistia kodikkuuden ja lämmön; eleettömyytenä - tarpeettomuutena nostaa itseään esille, koska hän tietää oman arvonsa ilmankin. Hänellä tuntuu olevan monia esimerkillisen musliminaisen ominaisuuksia.
Islam hyväksyy omaisuuden hankkimisen ja siitä nauttimisen. Olen itse nähnyt, kuinka hienoja ja kalliita autoja, huviloita ja vaatteita varakkailla muslimeilla voi olla. Kuitenkin samaan aikaan olen nähnyt noiden samojen ihmisten olevan yleensä enemmän tai vähemmän onnettomia. Päällisin puolin kaikki näyttää olevan kunnossa, mutta rikkaudella on kääntöpuolensa. Omaisuuden kartuttamiseen, hoitamiseen ja huolehtimiseen menee aikaa, joka on pois jostakin hyvin olennaisesta ja tärkeästä: läheisten ihmissuhteiden vaalimisesta, elämän uskonnollisesta ja hengellisestä puolesta huolehtimisesta yksilön itse itsestään huolehtimista unohtamatta. Ja mitäpä on elämä, jos vain pintapuoli on kunnossa - lopulta vain itsensä huijaamista.
Me suomalaiset olemme perimmältämme vaatimattomia. Perinteisiin ajatusmalleihimme kuuluu, ettei vaatteilla tule koreilla tai omaa erinomaisuutta nostaa turhaan esiin. Jos olemmekin onnellisia, ei sitä pidä turhaan hehkuttaa, ettei kukaan vain tulisi kateelliseksi. Meihin islamin vaatimattomuuden ihanne tuntuu istuvan suhteellisen helposti. Kunpa vain muistaisimme pitää mielessä elämän olennaisimmat asiat: ulkokuoren ja ulkoisen menestyksen sijaan sydämen vaatimattomuuden ja kärsivällisyyden. Ne auttavat muistamaan olla kiitollinen Jumalalle siitä mitä Hän on meille suonut ja että matkamme tämänpuoleisessa elämässä on vain pieni aavistus siitä, mitä Tuonpuoleisessa odottaa.