sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Kirja-arvio: Punapukuisen naisen talo

Maija Asunta-Johnston on ainakin kirjansa Punapukuisen naisen talo kirjoittamishetkellä ollut Kansainvälisen atomienergiajärjestön palkkalistoilla Wienissä, jossa hän on asunut yksinhuoltajana kahden lapsensa kanssa. Vuonna 1994 hän päätti ostaa käytännössä hetken mielijohteesta talon Unkarista, aivan Itävallan rajalla sijaitsevasta pienestä Varbalogin kylästä. Matkaa talolle on hänen kotioveltaan tasan 112 kilometriä.

Talo on ostovaiheessa hyvin huonossa kunnossa: ulko- ja sisäseinät kaipaavat maalaamista, huoneilma on tunkkainen, lämmitysjärjestelmä (uunit) täytyy uusia ja talon yhteydessä oleva puutarha on päässyt villiintymään. Talon edellinen omistaja ottaa pois muuttaessaan mukaansa kaiken irti lähtevän, joten talon ja puutarhan kunnostustyöt on aloitettava lähes nollapisteestä. Lähes joka viikonloppu Maija Asunta-Johnston saapuu Wienistä kunnostustöihin: keväästä syksyyn päähuomion saa puutarha, talviaikaan talo. Puutarha on mittavan kokoinen: siellä on esimerkiksi kaksisataa viinimarjapensasta, kahdeksan rivin kokoinen viinirypäletarha ja runsaasti hedelmäpuita. Syksyn tullen pensaista ja puista saadusta sadosta riittää mehustamista ja hilloamista monen päivän ja illan puuhiksi. Talon vieraatkin pääsevät yleensä mukaan marjojen ja hedelmien keräämiseen ja säilömiseen.

Kirja on päiväkirjamuotoon kirjoitettu, yleensä siten että jokaiselta mökkikerralta on yksi tai kaksi merkintää. Ja vaikka kirjasta voikin saada sellaisen ensivaikutelman, että se on päiväkirja työleiriltä, jää Asunta-Johnstonille aikaa myös asioiden pohtimiseen. Itse asiassa puutarhanhoito ja talonpito on hänelle omien sanojensa mukaan meditointia ja hän rentoutuu tekemällä käsin. Onni asuu hänen mukaansa pienissä asioissa, ja kirjaa lukiessa todella huomaa, että Asunta-Johnston on löytänyt oman paikkansa elämässä. Pian Varbalogin talosta muodostuukin henkireikä kaupunkiasumisen ja sen vaatimusten vastapainoksi; pieni maanpäällinen pakopaikka, jonne ovat tervetulleita myös lukuisat ystävät. Kirjassa on myös hauskoja sattumuksia unkarilaisten kyläläisten kanssa: heille kun tuntuu olevan hyvin outoa, että yksinäinen nainen ostaa talon ja käy siellä viikonloppuisin. Myös unkarilaisten käytännönläheisyys saa mielenkiintoisia piirteitä, kun Asunta -Johnston huomaa vaalimiensa vanhojen puisten esineiden olevan unkarilaisten mielestä arvottomia. Unkarin maaseudulla kun arvostetaan enemmän käytännöllistä muovia.

Minulla ei ollut kirjaa lainatessani ja sitä lukemaan aloittaessani oikeastaan minkäänlaisia odotuksia sen suhteen. Melko pian kirja kuitenkin sieppaa mukaansa ainakin minun kaltaiseni "sohvapuutarhurin" ja hitaasta elämäntavasta kiinnostuneen lukijan. Tätä kirjaa voisi kutsua jopa löydöksi, sillä rivien välistä on luettavissa paljon muutakin kuin puutarhanhoitoa - esimerkiksi kritiikkiä nykyistä länsimaista elämäntapaa kohtaan.

Tekniset tiedot:
Asunta-Johnston, Maija: Punapukuisen naisen talo
ISBN: 951-0-241-60-1
WSOY 2000
Sidottu, 273 s.
Kirastoluokka: 99.1

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa kommentoimaan tekstejäni. Blogini on kommenttiystävällinen - varaan kuitenkin itselleni oikeuden olla julkaisematta kommentteja, jotka loukkaavat minua tai islamin uskoa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...