torstai 2. joulukuuta 2010

Kirja-arvio: Punainen jääkaappi. Kuuntelijan keittiössä ja muidenkin pöytien ääressä

Punainen jääkaappi - kuuntelijan keittiössä ja muidenkin pöytien ääressä on jatkoa Maija Asunta-Johnstonin teokselle Naiset eivät syö retiisejä. Se on jo neljäs teos, jossa Asunta-Johnston kertoo vivahteikkaasta elämästään pikkuisessa unkarilaisessa Varbalogin rajakylässä. Kirjan nimi on tiettävästi peräisin kirjailijan talossa tehdystä keittiöremontista, joka on osa talon pikku hiljaa tapahtuvaa kunnostusta. Remontin yhteydessä Asunta-Johnston saa keittiöönsä kunnollisen jääkaapin, jota jokainen hänen tavoin antaumuksella ruoanlaittoon perehtynyt henkilö tarvitsee.

Punainen jääkaappi jatkaa samoilla linjoilla kuin kirjailijan aikaisemmat teokset. Se on samaan tapaan päiväkirjamuotoon kirjoitettu, mutta aikaisempiin kirjoihin verrattuna painopiste on hieman enmmän ruoassa: ruokapöydän ympärillä käydään monia mielenkiintoisia keskusteluja ystävien, tuttavien ja naapureiden kesken. Kirjassa on myös joka luvun lopussa ruokaohje tai pari kunkin luvun teeman mukaisesti. Teoksen lopussa on erillinen osio, jossa Asunta-Johnston kertoo puutarhansa hedelmistä ja marjoista sekä mitä niistä voi valmistaa, valmistustapojen kuvailua unohtamatta. Suurin osa ohjeista vaikuttaa niin yksinkertaisilta, että niitä tekee mieli itsekin kokeilla. Kirja ei ole kuitenkaan pelkkä ruokateos, vaan siinä on tuttuun tapaan hauskoja arkipäivän sattumukia. Jos on aikaisemmista Asunta-Johnstonin kirjoista pitänyt, ei tule pettymään tähänkään.

Tekniset tiedot:
Asunta-Johnston, Maija: Punainen jääkaappi. Kuuntelijan keittiössä ja muidenkin pöytien ääressä
ISBN: 951-0-30117-5
WSOY 2006
Sidottu, 266 s.
Kirjastoluokka: 99.1

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa kommentoimaan tekstejäni. Blogini on kommenttiystävällinen - varaan kuitenkin itselleni oikeuden olla julkaisematta kommentteja, jotka loukkaavat minua tai islamin uskoa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...