torstai 13. tammikuuta 2011

Kirja-arvio: Leikin loppu. Lapsisotilaan muistelmat

Leikin loppu - lapsisotilaan muistelmat on kirjoitettu varsin harvinaisesta aiheesta: afrikkalaisesta sisällissodasta sotaan aktiivisesti osallistuvan lapsen näkökulmasta. Ishmael Beah on sierraleonelainen poika, joka elää isänsä ja sisarustensa kanssa normaalia elämää aina siihen saakka, kunnes maahan puhkeaa sisällissota. Beah joutuu eroon perheenjäsenistään ja pakenee kapinallisia jalkaisin pitkien matkojen päähän kotiseudultaan. Vähitellen sota laajenee kuitenkin yhä laajemmalle maahan ja sitä on yhä vaikeampi päästä pakoon; kiinni jäädessään Beah joutuu värvätyksi hallituksen joukkojen sotilaaksi kapinallisia vastaan. Jatkuvasti tarjotut huumeet ja lääkkeet saavat vastentahtoisen pojan muuttumaan tappajaksi, joka haluaa kostaa perheenjäsentensä kuoleman.

Ollessaan 16-vuotias Beahia ja muutamia hänen sotilastovereitaan tulee hakemaan joukko YK:n työntekijöitä. Alkaa kuukausien mittainen kuntoutusjakso, jonka avulla Beahinkin on tarkoitus saada osa lapsuudestaan takaisin ja muuttua yhteiskuntakelpoiseksi. Aluksi Beah on niin sekaisin huumeista, että hän yrittää paeta takaisin rintamalle sotilaaksi. Vähitellen hän kuitenkin itsekin huomaa, millaisien raakuuksien tekoon hänet oli aivopesty ja tuskallinen toipumisprosessi voi alkaa. Lopulta hänen ainoaksi vaihtoehdokseen paeta sotilaan uraa osoittautuu muutto Yhdysvaltoihin asumaan sijaisperheeseen.

Leikin loppu on uskomaton tarina, joka kertoo yhden elämäntarinan kautta varmasti monen muunkin sotatilassa olevan afrikkalaismaan pojan vastentahtoisesta ja painajaismaisesta kohtalosta. Se on harvinainen mahdollisuus päästä sisään lapsisotilaan ajatuksiin ja yrittää siten saada inhimillinen näkökulma sotatapahtumiin, joista uutisoidaan usein vain ulkopuolisin silmin. Kaikeksi onneksi kirjalla on myös onnellinen loppu - moni sodan kokenut lapsi on myös ehtinyt kuolla pääsemättä kertomaan omaa tarinaansa.

Tekniset tiedot:
Beah, Ishmael: Leikin loppu. Lapsisotilaan muistelmat
Suomentaja: Pauliina Klemola
ISBN: 978-952-471-996-4
Like Kustannus 2007
Sidottu, 331 s.
Kirjastoluokka: 99.1

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa kommentoimaan tekstejäni. Blogini on kommenttiystävällinen - varaan kuitenkin itselleni oikeuden olla julkaisematta kommentteja, jotka loukkaavat minua tai islamin uskoa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...