perjantai 29. huhtikuuta 2011

Kirja-arvio: Valkyriat

Valkyriat-teos kertoo Paulo Coelhon ja hänen vaimonsa Chrisin neljänkymmenen päivän mittaisesta matkasta Mojaven autiomaahan. Matkan aikana heidän on tarkoitus käydä läpi menneisyyttään ja oppia ymmärtämään paremmin sekä itseään että toisiaan. Matkalla polttavan autiomaan halki he tapaavat valkyrioita, naissotureita, jotka auttavat heitä henkisessä kasvussa ja kohtaamaan omat pelkonsa ja ennakkoluulonsa. Erilaisten rituaalien kautta pariskunnan keskinäinen yhteys ja oma sisäinen tietämys vahvistuvat.

Suhtaudun kaksijakoisesti Coelhon tuotantoon. Pidän osasta hänen teoksistaan todella paljon, ja esimerkiksi Alkemisti on yksi ehdottomista suosikkikirjoistani. Osa Coelhon tuontannosta on puolestaan sellaista, että siihen on vaikea päästä "sisään". Hänellä on tapana käyttää omia käsitteitä, kuten Perinnettä ja Valon Sotureita, joiden merkitys jää ainakin minulle epäselväksi. Ilmeisestä katolisesta taustastaan huolimatta Coelho yhdistää ajattelussaan myös muita filosofisia ja hengellisiä suuntauksia, mikä tekee hänen ajatustensa seuraamisesta välillä haasteellista. Valkyriat on yksi teoksista, joka jää  valitettavasti suosikkieni ulkopuolelle. En esimerkiksi ymmärtänyt, miksi Coelholle oli niin tärkeää etsiä oma enkelinsä ja kirjan henkinen ja hengellinen etsintä tuntuu hajautuvan liian laajalle. 

Tekniset tiedot:
Coelho, Paulo: Valkyriat
Suomentaja: Sanna Pernu
ISBN: 978-952-5637-07-6
Bazar Kustannus 2010
Sidottu, 204 s.
Kirjastoluokka: 1.4

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa kommentoimaan tekstejäni. Blogini on kommenttiystävällinen - varaan kuitenkin itselleni oikeuden olla julkaisematta kommentteja, jotka loukkaavat minua tai islamin uskoa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...