perjantai 29. heinäkuuta 2011

Kesävieraita

Saimme viime viikolla luoksemme kesävieraita. Nykysuomalaiseen tapaan meillä käy yövieraita nykyään varsin harvoin ja silloinkin säntillisesti hyvissä ajoin etukäteen ilmoitettuna, joten elämä omien tottumusten ja päiväjärjestyksen mukaan ei ole sen vuoksi kovin usein häiriintynyt. Itse asiassa omia tapoja ei kunnolla tule pistäneeksi merkille ennen kuin joku ne kyseenalaistaa ja huomauttaa positiivisessa tai kielteisessä mielessä asiasta. Varsinkin kun vieraat eivät ole muslimeja ja itse on jo omaksunut jonkinlaisen islamin mukaisen tavan elää (Jumalalle kiitos siitä), voivat elämäntavat ja -katsomukset joutua törmäyskurssille jo muutaman päivän aikana.

Esimerkiksi autossa musiikki ja ne iänikuiset listahitit. Miksei radiota vain voi laittaa kiinni, jos sieltä ei tule mitään, mistä on oikeasti kiinnostunut? En ole kuunnellut radiota aikoihin ja nyt sain taas muistutuksen siitä, miksi. Toisaalta meillä ei edes ole tällä hetkellä omaa autoa, joten emme ole joutuneet sen tilanteen eteen, että pitäisi tylsänä hetkenä autossa keksiä jotakin tekemistä. En kuitenkaan voisi kuvitella itse kuuntelevani suurinta osaa suomalaisista radiokanavista pitemmän aikaa, ainakaan vapaaehtoisesti.

Myös televisio-ohjelmavalinnat ja mieltymykset ohjelmien suhteen oli yksi esiin noussut asia. Vierailupäiville sattui lottoarvonta ja vieraillamme oli kupongit valmiiksi esille viritettyinä jo hyvä tovi ennen arvontaa. Jos jotakin hyvää tahtoo tästä asiasta löytää, niin ainakin suurin osa veikkausvoittovaroista menee heikommassa asemassa olevien suomalaisten tukemiseen. Suomalaisessa televisio-ohjelmatarjonnassa olisi kyllä jonkin verran parantamisen varaa, mistä olen kirjoittanut pitemmin jokin aika sitten erillisessä blogikirjoituksessa. Ei siis siitä tässä yhteydessä enempää.

Ruokailujen suhteen kaikki meni hyvin. Vieraamme tietävät, mitä ruokia voimme syödä, joten lapsellemme ei tarjottu mitään sopimatonta. Itse asiassa vieraamme olivat tietoisia paastonajan lähestymisestä ja kysyivät kohteliaasti, onko paasto jo alkanut, jotta he voisivat siinä tapauksessa syödä hienovaraisesti ja huomaamattomasti aiheuttamatta meille ylimääräisiä houkutuksia. Pisteet vieraillemme! Vaikka emme ole joka asiasta yhtä mieltä, olin otettu tästä huomaavaisuudesta.

Esimerkkejä voisi luetella enemmänkin. Olen vain yrittänyt arkipäivän tasolla osoittaa, että muslimeilla usko näkyy olennaisena osana jokapäiväistä elämää. En ole tullut sitä itsekään ajatelleeksi sen tarkemmin, siitä on tullut jo niin itsestään selvä asia. Pitäisi kaiketi olla huojentunut siitä, että olen omaksunut islamin osana arkea jo siinä määrin, että ero entiseen elämäntapaan verrattuna on huomattava. Jumalalle kiitos, tunnen olevani oikealla tiellä.

Toinen asia, mitä vierailu sai minut ajattelemaan, on eräs oppineen sheikin toteamus: "Mitään sunnan mukaista tekoa ei tule suorittaa, jos se aiheuttaa harmia muille". Vuoropuhelu ja kanssakäyminen toisin uskovien kanssa on usein nuorallatanssia oman vakaumuksen mukaan elämisen ja toisten kunnioittamisen välillä. Tässä asiassa minulla on vielä paljon opettelemista, ja aiheesta voisi kirjoittaa paljon enemmänkin. Vaikka vierailun aikana joutuukin tekemään kompromisseja puolin ja toisin, on se kuitenkin mielestäni välillä sopiva "herätys", jotta huomaaa oman edistymisensä islamin tiellä.

2 kommenttia:

  1. Uskon,etta tallainen on kovastikkin yleista,etta juuri vierailujen yhteydessa huomataan ne erot eri uskontokulttuureiden valilla.
    Hyvaksynta sita toista mielta olevaan on tarkeaa.Jos puolin ja toisin kunnioitetaan toisen kulttuuria,uskontoa ja tapoja,niin yleensa kaikki menee hyvin.Mutta jos hyvaksynta puuttuu,niin ollaan varmasti silla "törmayskurssilla".
    Olen itse omassa elamassani toteuttanut sita,etta hyvaksynnan lisaksi en "mainosta" omaa uskontoani.Kerron siita ne oleelliset ja tarpeelliset asiat,mitka vaikuttavat kanssakaymiseen ihmisten kanssa.Mutta aina olen valmis kertomaan myös enemman,jos sita halutaan.
    Mukavia hetkia ja kanssakaymisia sinulle,kanssasiskoni.

    VastaaPoista
  2. Rauhaa Sateenkaari,
    mukavaa kuulla, että muillakin on ollut samanlaisia kokemuksia! Vierailu sujui kaikin puolin hyvissä merkeissä ja kumpikin osapuoli jäi hyvälle mielelle sen jälkeen. Jäin vain omassa mielessäni pohtimaan, miten monta tapaa elää tähän maailmaan mahtuu, jos Suomen mittakaavassa. Hyväksyntä on kyllä tärkeää puolin ja toisin, muuten on vaikeaa rakentaa dialogia muiden kanssa.

    VastaaPoista

Tervetuloa kommentoimaan tekstejäni. Blogini on kommenttiystävällinen - varaan kuitenkin itselleni oikeuden olla julkaisematta kommentteja, jotka loukkaavat minua tai islamin uskoa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...