torstai 25. elokuuta 2011

Kirja-arvio: Buyology. Ostamisen anatomia

Buyology - ostamisen anatomia on kuin tehty luettavaksi Irti oravanpyörästä-kirjan yhteydessä, jonka arvioin juuri tätä teosta ennen. Molemmissa kirjoissa on oma näkökulmansa kuluttamiseen ja ostopäätösten tekoon: Buyologyssa keskitytään ennen kaikkea brändeihin. Markkinoinnin alalla työskennellyt Martin Lindstrom on tehnyt useiden henkilöiden avustamana tieteellisiä tutkimuksia, joiden perusteella hän yrittää selvittää, kuinka hyvin yleisimmät markkinointiin ja ostamiseen liittyvät uskomukset pitävät paikkansa. Hän kutsuu tutkimustaan neuromarkkinointitutkimukseksi, sillä sen avulla on tutkittu koehenkilöiden aivotoimintaa erilaisissa ostamiseen ja kuluttamiseen liittyvissä päätöstilanteissa.

Buyology-teos on valaisevaa luettavaa. Se käsittelee esimerkiksi tuotesijoittelua, kuten brändien sijoittamista osaksi televisio-ohjelmia, jolloin niitä on vaikeampi välttää kuin perinteisiä mainostaukoja. Peilineuronit puolestaan saavat meidät samastumaan hyvännäköisiin malleihin ja kuvittelemaan itsemme mainostettujen tuotteiden käyttäjinä. Rituaaleilla ja taikauskolla on nykypäivänäkin mielenkiintoinen yhteys ostopäätöksiin. Ja mikäpä möisi paremmin kuin seksi - vai onko sittenkään näin? Monet esitetyistä tutkimustuloksista ovat varsin mielenkiintoisia, ja teos kokonaisuudessaan saa miettimään omaa kulutuskäyttäytymistä. Ostopäätöksistä suurin osa tapahtuu alitajunnan tasolla, mutta tietoisuus brändimainonnan tavoitteista voi auttaa miettimään ostamista kahteen kertaan. Kuten teoksessa sanotaan: "Kun asioista tehdään brändejä, aivomme pitävät niitä tärkeämpinä ja arvokkaampina kuin ne todellisuudessa ovat."

Tekniset tiedot:
Lindstrom, Martin: Buyology. Ostamisen anatomia
Suomentaja: Kirsti Iivonen
ISBN: 978-952-1414-51-0
Talentum 2009
Nidottu, 234 s.
Kirjastoluokka: 69.3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa kommentoimaan tekstejäni. Blogini on kommenttiystävällinen - varaan kuitenkin itselleni oikeuden olla julkaisematta kommentteja, jotka loukkaavat minua tai islamin uskoa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...