keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Kirja-arvio: Ihminen ja terroristi

(Pahoittelen kansikuvan puuttumista.) Filosofi ja kirjailija Heidi Liehu tarttuu teoksessaan Ihminen ja terroristi yhteen nykyajan puhutuimmista aiheista, terrorismiin, ja sen suhteesta ihmisyyteen. Liehun teos on julkaistu vuonna 2004, joten se ei käsittele aivan viime vuosien tapahtumia, mutta sen innoittajana lienevät olleet 11.9.2011 tapahtuneet terrori-iskut ja toisaalta Saddam Husseinin kukistumiseen johtanut Irakin sota, jonka ympäriltä Liehu kehittelee ajatuksiaan eteenpäin.

Liehu kirjoittaa ja kehittelee ajatuksiaan osittain päiväkirjanomaisesti (erityisesti Irakin sodan tapahtumia hän seuraa paikoin tarkastikin), osittain tiettyjen teemojen pohjalta. Teoksen avainsanoja ovat sodan ja terrorismin lisäksi esimerkiksi väkivalta, kristinusko ja islam (ylipäätään 'miehisten' uskontojen suhde väkivaltaan ja sotaan, kuten Liehu asian määrittelee), itsemurhaiskut ja naisten rooli väkivallan tuottajana ja uhreina. Liehu pohtii myös median passivoivaa vaikutusta ja Yhdysvaltojen asemaa maailmanpoliisina ja yllättäen myös varsinkin jokunen vuosi sitten enemmänkin esillä ollutta Ranskan päätöstä kieltää muslimeilta huntujen käyttö julkisissa kouluissa. Teos pitää siis sisällään filosofisia ajatuksia lähes laidasta laitaan koottuna löyhästi väkivallan teeman ympärille.

Liehun muistelut menneiltä vuosilta sisältävät myös henkilökohtaisia muistoja; monet meistä muistavat missä olivat silloin, kun jotakin maailmanpoliittisesti tärkeää on tapahtunut. Varsinkin teoksen alkupuolella pohdinta on kuitenkin ajoittain aika korkealentoista, kuten filosofilta voi odottaakin. Vaikka aihe ei ole kevyimmästä päästä, kenties teoksen otsikointi kertoo jotakin: kannessa lukee IHMINEN ja terroristi (täsmälleen tuolla kirjasinkoolla), mikä antaa toivoa siitä, että lopulta ihmisyys voittaa.

Tekniset tiedot:
Liehu, Heidi: Ihminen ja terroristi
ISBN: 952-5273-05-9
Sphinx 2004
Nidottu, 229 s.
Kirjastoluokka: 32.5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa kommentoimaan tekstejäni. Blogini on kommenttiystävällinen - varaan kuitenkin itselleni oikeuden olla julkaisematta kommentteja, jotka loukkaavat minua tai islamin uskoa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...