keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Yksinäisyyden kaksi puolta

Yksinäisyyttä on kahta lajia: se voi olla itse valittua tai olosuhteiden pakottamaa. Yksinäisyys kielteisesti ymmärrettynä tuntuu olevan yksi nyky-Suomen vitsauksista. Voisin kuvitella, että suuri osa esimerkiksi alkoholiongelmista johtuu siitä, että pullo on korvannut puuttuvan seuran. Suomessa tehdään lähes eniten itsemurhia väkimäärään suhteutettuna maailmanlaajuisessa vertailussa. Voimme lukea uutisia viikkoja, toisinaan kuukausiakin yksinään asunnoissaan kuolleina viettäneistä vanhuksista, joiden vointia kohtaan kukaan ei ole osoittanut kiinnostusta. Pitkäaikaistyöttömyyden myötä työelämän ja muiden sosiaalisten kontaktien ulkopuolelle jäävät myös monet nuoret ja työikäiset. Jotakin tässä kuviossa on vialla.

Lähes kaikkien muiden ihmisten tapaan olen kokenut elämäni varrella yksinäisyyttä niin hyvässä kuin pahassakin. Muuttaessani synnyinkaupungista muualle opiskelemaan, nuorena aikuisena uudella paikkakunnalla, uusien tuttavuuksien solmiminen ei ollut aina niin yksinkertaista. Samanhenkinen seura oli aika vähissä alkoholinhuuruissa piireissä, joissa viikonlopun vietto sujui yleensä siihen yhteen ja samaan tapaan, tavalla tai toisella juomiseen kytkeytyen. Omaa juomattomuutta on saanut selitellä, mutta Jumalalle kiitos, vakaumukseni sen suhteen on ollut aina vahva ja selvä. Lopulta on myös löytynyt ihmisiä, jotka ovat jakaneet tai ainakin ymmärtäneet maailmankatsomustani.


Toisaalta myös liiallinen seurallisuus voi tuntua hankalalta, jos on tottunut viettämään aikaa yksin ja kokee sen omakseen. Itse muistan oleskelun sukulaisten luona Jordaniassa toisinaan henkisesti koettelevaksi siksi, etten saanut olla niin paljon omissa oloissani kuin tunsin siihen tarvetta. Paikalliseen tapaan kuuluu, että sukulaisten ja perheen kesken vietetään runsaasti aikaa, ja varsinkin saman katon alla asuessa omaa rauhaa saa välillä todella hakea. Ei auta sekään, jos onnistuu saamaan oman huoneen: omaan rauhaansa vetäytyvää tullaan hyvää tarkoittaen kutsumaan mukaan seuraan. Suomalaisena sosiaalisuudessa on ollut opettelemista; toisaalta Suomessa ollaan ehkä liiankin itsenäisiä ja omissa oloissaan, mikä saattaa selittää kokemamme kielteisen yksinäisyyden yleisyyden joihinkin muihin maihin verrattuna.

Minulle yksinäisyys merkitsee ennen kaikkea mahdollisuutta hiljentyä ja koota ajatuksia. Olen ollut siinä mielessä siunattu, että ympärilläni on ollut ihmisiä, mutta olen pystynyt yleensä säätelemään suhdetta yksinolon ja seurassa vietetyn ajan suhteen. Minulle yksinäisyys ei automaattisesti merkitse kielteistä olotilaa, vaan ainakin silloin tällöin se on pakollista elämän suurten kuvioiden selkeyttämiseksi.

Toivon, että mahdollisimman moni seuraa kaipaava sellaista myös löytää. Esimerkiksi ystävätoiminnan kautta osa yksinäisiksi itsensä kokevista saa päiviinsä seuraa ja vaihtelua. Vapaaehtoistoiminta tuntuukin kasvattavan uudestaan suosiotaan, vaikka tarvitsijoita onkin aina enemmän kuin vapaaehtoisia. Yritän omalla kohdallani miettiä, kuinka voisin vähentää yksinäisyyden tunnetta ympäristössäni. Olen jo aloittanut naapuristani: meistä on tullut hyvän päivän tuttuja ja talossamme on myönteisen välittämisen ilmapiiri. Tällaisen positiivisen välittämisen toivoisin yleistyvän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa kommentoimaan tekstejäni. Blogini on kommenttiystävällinen - varaan kuitenkin itselleni oikeuden olla julkaisematta kommentteja, jotka loukkaavat minua tai islamin uskoa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...