torstai 16. helmikuuta 2012

Kirja-arvio: Among Muslims. Everyday Life on the Frontiers of Pakistan

Kathleen Jamie, skotlantilainen runoilija ja kirjallisuutta yliopistossa opettanut nuori nainen, matkusti ensimmäisen kerran Pakistaniin 1990-luvun alussa. Hän palasi maahan uudelleen 2000-luvun alkupuolella, molemmilla kerroilla syrjäisille alueille Pakistanin itäiselle rajaseudulla. Nuori naimaton ja yksinään liikkuva länsimainen nainen kiinnittää huomiota paikallisten asukkaiden keskuudessa, ja lukiessa jääkin epäselväksi, onko Jamien matkojen tarkoituksena muukin kuin puhdas mielenkiinto Pakistania kohtaan ja lupaus kustantajalle kirjoittaa jatkoa aikaisemmin ilmestyneeseen Pakistania käsittelevään teokseen.

Jamien onnistuu tutustua paikalliseen shiaperheeseen ja muihin paikallisiin ihmisiin, ja perheen tytärten kautta hänelle aukeaa harvinainen mahdollisuus tutustua pakistanilaisten naisten arkipäivään. Jamie on tosin eri asemassa paikallisiin naisiin verrattuna, sillä ulkomaalaisena hänen ei odoteta käyttäytyvän yhtä pidättyväisesti ja hänellä on mahdollisuus matkustaa melko vapaasti eri paikoissa ja asioida myös miesten kanssa. Erityisesti Jamieta tuntuukin viehättävän syrjäiset seudut, joissa elämä soljuu vielä paljolti perinteiseen tapaan. Jamie tapaa sattumalta toisen länsimaisen naisen, uskovaisen kristityn, jolla on haasteita tehdä maassa lähetystyötä. Matkat tarjoavat hienovaraisia viitteitä myös siitä, millainen Pakistan on ollut ennen islamin tuloa. Ja mitäpä olisi reissu ilman lunta ja jännitystä siitä, pääseekö parhaat päivät nähneellä autolla perille asti.

Olisin kaivannut kirjaan enemmän lukuja, sillä nyt teoksessa on vain muutama luku jaettuna paikkakuntien mukaan. Lyhyemmillä luvuilla teokseen olisi voinut saada selkeämmän ja helpommin seurattavan rakenteen. Pidin kuitenkin Jamien asenteesta: hän matkustaa oppiakseen uutta, ymmärtääkseen paremmin pakistanilaisten ajatusmaailmaa ja saadakseen muutkin kenties ymmärtämään paremmin tuota maata. Jamie esimerkiksi pukeutuu paikallisten tapaan salwar khameezeen, väljään asuun, ja välttää provoisoivaa käyttäytymistä. Teos on luettava ja sisältää kiinnostavaa pohdintaa siitä, millaista on kahden täysin erilaisten kulttuurin kohtaaminen. Ehkäpä Jamien kirjoitustyylissä on kuitenkin jotakin, joka aiheuttaa sen, että pieni kipinä puuttuu, minkä vuoksi teos ei nouse kirkkaimpien suosikkieni joukkoon.

Tekniset tiedot:
Jamie, Kathleen: Among Muslims. Everyday Life on the Frontiers of Pakistan
ISBN: 1-58005-086-7
Seal Press 2002
Nidottu, 250 s.
Kirjastoluokka: 42.9

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa kommentoimaan tekstejäni. Blogini on kommenttiystävällinen - varaan kuitenkin itselleni oikeuden olla julkaisematta kommentteja, jotka loukkaavat minua tai islamin uskoa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...