lauantai 16. kesäkuuta 2012

Kohtaaminen kuoleman kanssa

[...] Tapasin Roomassa jonkin tilaisuuden yhteydessä erään kollegan. Hän oli munkki ja lisäksi lujasti työskentelevä psykiatri, sitä tyyppiä, joka pitää tilastoista. Kun astuin hänen huoneeseensa, hän oli siellä sääntökuntansa pukuun pukeutuneena. Huone oli huolellisesti siivottu. Paljaalla seinällä riippui krusifiksi ja pöydällä näyttöpäätteen vieressä kirjoja, tulostusliuskoja, kaksi taskulaskinta ja pääkallo. Ensi alkuun koko näkymä tuntui makaaberilta. Mutta kun keskustelin hänen kanssaan, kävi ilmi että hän mietiskeli päivittäin muun muassa sitä, että elämä on lainaa, tilapäinen lahja.

Hänen mielestään tuon pääkallon äärellä mietiskeleminen, se että hän jatkuvasti muistutti itseään siitä että kaikesta on luovuttava, tuo elämään vapauden tunteen ja mielen avoimuuden, intensiteetin ja täyteläisyyden. Tuo konkreettinen katoavaisuuden symboli auttoi häntä näkemään todellisuuden sellaisena kuin se on. Tästä syystä hänen tavoitteenaan ei ollut pitää kiinni elämästä, vaan se että hän voi ottaa sen vastaan lahjana ja sitten Toista palvelevana työvälineenä luoda omalta osaltaan jotakin lisää tähän elämään.[...]

- Wikström, Owe: Salattu ihminen. Elämän syvät kysymykset ja parantava keskustelu (s. 315-316)

Yllä oleva lainaus jäi mieleeni, kun muutama päivä sitten työmatkalla kohtasin tietyllä tapaa kuoleman kanssa. Junassa kanssani matkaa taittava naishenkilö kertoi nähneensä samana aamuna tien poskessa kuolleen miehen. Kohtaamisesta hämmentyneenä hän ei ollut osannut tehdä mitään, vaan mietti myöhemmin kanssani, olisiko hänen pitänyt ilmoittaa ruumiista jonnekin. Asia tuntui todella vaivaavan häntä. Ei minulla ollut suoraa vastausta antaa. Periaatteellisesti ajatellen tiedän, että kyseisessä tilanteessa kuolleesta henkilöstä olisi pitänyt ilmoittaa, jotta hänet olisi käyty hakemassa pois. En kuitenkaan tiedä, olisiko minusta ollut siihen, jos itse olisin sen ruumiin tien vieressä nähnyt.

Itse en pidä pääkalloista ollenkaan. En hyväksy lapselleni esimerkiksi pääkallolla koristeltuja vaatteita tai leluja. Se vaikuttaa liian raadolliselta, kuoleman kutsumiselta. Silti oheisessa lainauksessa on jotakin, mikä sai minut miettimään, mitä muistutuksia itse saan elämän rajallisuudesta, kuolevaisuudesta. Periaatteessa asian tiedostan, mutta ajatukset keskittyvät kuitenkin enemmän käytännön asioiden hoitamiseen. Kuitenkin sen tiedostaminen, että oma aika täällä on rajallinen, tulisi olla meille mielen sopukoissa läsnä. Kuoleman enkeliksi en ryhdy, mutta osaltani rukoilen, että en tarvitse mitään dramaattista herätystä ennen kuin tiedostan asian. Uskon, että oman rajallisuuden tajuaminen tekee vapaaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa kommentoimaan tekstejäni. Blogini on kommenttiystävällinen - varaan kuitenkin itselleni oikeuden olla julkaisematta kommentteja, jotka loukkaavat minua tai islamin uskoa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...