maanantai 2. heinäkuuta 2012

Kirja-arvio: Afrikassa



Pekka Peltolan ensimmäinen kokemus Afrikasta on 1960-luvun lopulta, jolloin hän toimi Yleisradion ulkomaantoimittajana. Tämän jälkeen hän on  vieraillut eri Afrikan maissa lukemattomia kertoja yli neljän vuosikymmenen ajan. Pisin vierailu on kestänyt nelisen kuukautta ja matkat ovat suuntautuneet useisiin eri valtioihin. Vaikka työtehtävät ovat vaihdelleet vuosien varrella huomattavasti ulkomaantoimittajan tehtävistä ammattiliiton toimitsijaksi, työministeriön virkamieheksi ja Helsingin yliopiston tutkijaksi, hän on aina löytänyt keinon yhdistää kulloisenkin työtehtävän niin tavalla tai toisella Afrikkaan.

Afrikassa on eri aihepiireittäin koottuja kirjoituksia neljän vuosikymmenen ajalta. Toisin kuin kannen kuvasta voisi olettaa, tekstit ovat kuitenkin tietyllä tapaa ajattomia eikä teoksen sivuilla mässäillä vuosiluvuilla tai historiallisen rajapyykkien yksityiskohtaisella kuvaamisella. Pääosassa ovat Peltolan omat kokemukset, toisinaan hassunkuriset ja uskomattomatkin sellaiset. Peltolan oma alkuajatus on se, että lukuisten Afrikan maiden epäonnistuminen johtuu niiden kolonialistisesta menneisyydestä. Hän joutuu kuitenkin huomaamaan, että myös siirtomaavallasta vapaana olleet valtiot ovat käytännössä yhtä heikossa tilanteessa. Suuriksi ongelmiksi hän nimeää korruption ja toisaalta kehitysavun, joka ei ole nykymuodossaan toimiva. Monet länsimaiset hankkeet ovat kaatuneet lupaavan alun jälkeen syistä, joita Peltola erittelee kirjassaan. Hän kirjoittaa myös esimerkiksi Ahtisaaren roolista (jota ei aina ole katsottu suvaitsevasti Namibiassa), väestönkasvusta, uskonnon merkityksestä ja agribisneksestä.

Pidin tästä kirjasta erityisesti siksi, että sen ote on henkilökohtainen. Vastaavaa kokemusta on kertynyt suhteellisen harvalle, mikä on antanut Peltolalle mahdollisuuden havaita kehitystä pitkällä aikavälillä. Lopullisia vastauksia tai edes sen yrityksiä kirja ei tarjoa, mutta ainakin itselleni oli virkistävää lukea asioista niiden oikeilla nimillä.

Tekniset tiedot:
Peltola, Pekka: Afrikassa
ISBN: 978-952-264-120-5
Into Kustannus 2011
Nidottu, 274 s.
Kirjastoluokka: 98.53

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa kommentoimaan tekstejäni. Blogini on kommenttiystävällinen - varaan kuitenkin itselleni oikeuden olla julkaisematta kommentteja, jotka loukkaavat minua tai islamin uskoa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...