torstai 26. heinäkuuta 2012

Kirja-arvio: Gaddafin kunnailla

Pohjois-Karjalasta kotoisin oleva Harri Leppänen perheineen vietti 1970-luvun lopulla kolmen vuoden rupeaman Libyassa. Leppänen on koulutukseltaan diplomi-insinööri ja hänen tehtävänään oli toimia suomalaisen työnantajansa, jota teoksessa Firmaksi kutsutaan, muutaman muun työntekijän kanssa kaupunkisuunnitteluun liittyvien tehtävien parissa. Tehtävät sisälsivät esimerkiksi liikennelaskentaa, ilmakuvauksia ja muuta vastaavaa tutkimustyötä, jonka tarkoituksena oli kehittää Libyan liikennettä ja yhdyskuntarakennetta yhdessä libyalaisten yhteistyötahojen kanssa. Perheen vaimo Marja toimi ajoittain heidän lastensa hoitajina, ajoittain avustavana sihteerinä ja lapset kävivät kansainvälistä koulua.

Leppäsen sanoin hän kävi kansainvälistymisen korkeakoulun Libyassa. Monien houkuttimena ulkomailla työskentelyssä on uusien kokemusten saaminen ja maailmankuvan laajentaminen, mutta myös verovapaan auton tuominen kotimaahan. Leppäsillekin kertyi kokemuksia tuohon(kin) aikaan epävakaita hetkiä elävästä Pohjois-Afrikan valtiosta ja lopulta kotiin päätyi myös se verovapaa Audi, joskin parhaat hetkensä aavikon hiekkaa niellen kokeneena. Työkäytännöt olivat Leppäsen mukaan jonkin verran Suomesta poikkeavia ja palkkaa sai toisinaan odottaa, mutta noiden muutaman vuoden aikana Libyasta muodostui heille melkein kuin toinen kotimaa, jonne Leppäset palasivat lomalle vuonna 2010. Vaikka 1970-luvun loppu oli kansainvälisesti rauhatonta aikaa, josta Libya sai osansa, elämä oli kuitenkin pääosin rauhallista ja Libya eli vielä aikaa, jolloin maan suurimmat öljylöydöt odottivat vielä löytymistään. Gaddafin kunnailla on mielenkiintoinen historiallinen katsaus yhteen viime aikoina paljon tapetilla olleeseen valtioon suomalaisin silmin nähtynä.

Tekniset tiedot:
Leppänen, Harri: Gaddafin kunnailla
ISBN: 978-952-264-057-4
Into Kustannus 2011
Nidottu, 272 s.
Kirjastoluokka: 99.61

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa kommentoimaan tekstejäni. Blogini on kommenttiystävällinen - varaan kuitenkin itselleni oikeuden olla julkaisematta kommentteja, jotka loukkaavat minua tai islamin uskoa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...