maanantai 27. elokuuta 2012

Luovuuden puolesta

Olen tuntenut viime viikkoina aikamoista turhautuneisuutta, jolle en keksinyt ensi alkuun mitään kunnollista syytä. On tuntunut, ettei ajatusmaailmani ole oikein kohdannut ympäröivän todellisuuden kanssa. Viesti kaikkialta tuntuu olevan, että kaikkeen, niin fyysisiin kuin henkisiinkin tarpeisiin, pitäisi löytyä heti ratkaisu; ettei omalle ajattelulle ja sisäisen maailman kuuntelulle jää tarpeeksi aikaa. Yleensä se ratkaisu on kaupallinen: "tuote X on kaikki, mitä tarvitset viihtymiseen" tai jotakin tuotetta pitäisi ostaa, koska "olet sen arvoinen". Jokaiseen tarkoitukseen on kehitetty jokin tavara, olipa sille todellista tarvetta tai ei. Kaikkein pahin vaihtoehto vaikuttaa olevan se, että joutuu tylsistyneeksi tai että joutuu käyttämään liikaa omaa mielikuvistusta tarpeita täyttäessään. Jopa useat lasten lelut näyttävän olevan suunniteltu niin, että niillä voi tehdä joitakin ennalta suunniteltuja, "kehittäviä" asioita, ja mieluiten kunnolla toimiakseen niitä täytyy olla kerättynä koko sarja.

Eikä siinä mitään, jos kaikki jäisi vain mainontaan, sillä medialukutaitoisena niiden viestejä pystyy suodattamaan. Olen kuitenkin kohdannut myös joidenkin läheisteni taholta, että lapseni viihtymiseksi hänellä pitäisi olla tietynlaisia leluja tai että kodissamme pitäisi olla joitakin teknisiä laitteita, joita ilman olen mainiosti tullut toimeen. Jos ystävä- ja tuttavapiirini olisi laajempi, olisin joutunut ehkä enemmänkin tällaisen sosiaalisen painostuksen kohteeksi.

Kaiken tämän vuoksi olen lukenut mielenkiinnolla sellaisten ihmisten blogeja ja teoksia, joissa on päädytty hieman erilaisiin ratkaisuihin. Eräässä blogissa useamman lapsen äiti kertoo siitä, kuinka heidän perheensä myi kaiken omaisuutensa ja lähti vuodeksi reppureissaamaan. Useissa koskettaneissa kirjoissa henkilöt ovat löytäneet oman elementtinsä jostakin muusta kuin työurasta ja materiasta. Kaiken ei tarvitse olla viimeisen päälle ollakseen kunnossa, sillä lopulta yllättävän vähällä pärjää. Luovuus tuntuu olevan kova sana erityisesti vapaaehtoisesti tai ilman omaa syytä pienellä toimeentulolla elävien keskuudessa. Eräs tutkimus on esimerkiksi osoittanut, että köyhien ihmisten ruokakorin sisältö vaihtelee keskimäärin enemmän kuin rikkaampien, sillä köyhemmät ostavat enemmän tarjouksessa olevia tuotteita.

Olen kokenut pieniä onnen hetkiä käydessäni lapseni kanssa lähimetsässämme tutustumassa alkavan syksyn merkkeihin. Yön kylmyys on värjännyt jo jotkut lehdet niin kauniin punaisiksi, että lapseni jo luuli niiden olevan veressä, "kun kylmyys on niitä nipistellyt". Olemme poimineet hieman talteen kesän ja syksyn satoa - tosin marjat ovat hävinneet parempiin suihin viimeistään pari päivää poimimisen jälkeen. Olen ollut onnellinen siitä, että kaupunkiasumisesta huolimatta luonto on kuitenkin niin lähellä, että sitä voi helposti päivittäin käyttää henkisenä latautumispaikkana.Voi suorastaan tuntea, kuinka verenpaine tasoittuu ja kaikenlaiset paineet katoavat jonnekin kauemmas. Haluan uskoa, että pelkästään pysähtymällä ja viettämällä aikaa omien ajatusten kanssa voi huomata, että onnellisuus löytyy omaa sydäntä kuuntelemalla ja sen mukaan elämällä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa kommentoimaan tekstejäni. Blogini on kommenttiystävällinen - varaan kuitenkin itselleni oikeuden olla julkaisematta kommentteja, jotka loukkaavat minua tai islamin uskoa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...