keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Kirja-arvio: Vastaanottokeskus

Vastaanottokeskus kertoo nimensä mukaisesti erään suomalaisen vastaanottokeskuksen asukkaista, arjesta ja yleisesti Suomessa harjoitetusta pakolais- ja turvapaikkapolitiikasta. Mäntylän vastaanottokeskukseksi nimetty paikka sijaitsee syrjäisellä paikalla, usean kilometrin päässä asutuskeskuksesta, kuten niin monet vastaanottokeskukset myös oikeasti. Turvapaikkaa hakevilla pakolaisilla ei ole yleensä mahdollisuutta valita vastaanottokeskusta, johon he tulevat sijoitetuksi asiansa käsittelyn ajaksi, joten kanssa-asukkaiksi voi sattua hyvin monenlaisia ja vaihtelevista taustoista olevia perheitä ja yksin saapuneita turvapaikan ja oleskeluluvan hakijoita.

Vastaanottokeskuksen tarkoitukseksi on muodostunut ihmisten säilyttäminen, vaikka ainakin nimellisesti tavoitteena on myös järjestää työ- ja opintotoimintaa, välttämättömät sosiaali- ja terveyspalvelut, majoitus ja toimeentulo. Käytännössä vastaanottokeskusten saama rahoitus on niin tiukalla, että esimerkiksi suomen kielen opetus voi jäädä muutamaan tuntiin viikossa. Kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan ei voi kertoa tapahtuvan, kun arki pyörii vastaanottokeskuksen sisällä syrjässä muusta asutuksesta ja ihmisistä. Aikuisille ja lapsille on tarjolla vähän tekemistä, jolloin lapset oppivat helposti pahoille tavoille ja huonoa kielenkäyttöä. Viikottaiset yhteistilojen siivousvuorot on jaettu asukkaiden kesken. Teosta varten on haastateltu kahdeksaa eri vastaanottokeskuksen asukasta, jotka kertovat edellisen lisäksi myös kokevansa olevansa tietynlaisessa rajatilassa: ei enää entisessä kotimaassaan, mutta ei vielä uuden maankaan asukkaita. Monen kohtaloksi osuva kielteinen turvapaikkapäätös jopa muutaman vuoden odotuksen jälkeen tuntuu raskaalta, ja moni asukkaista joutuu turvautumaan mielialalääkkeisiin odotusajan venyessä.

Suorannan tavoitteena on ollut kuvata vastaanottokeskuksen elämää asukkaiden itsensä kertomana ja kokemana ja siinä hän on mielestäni onnistunut esimerkillisesti. Haastattelujen avulla kerätyn aineiston seassa on taustatietoa suomalaisesta maahanmuuttopolitiikasta. Tiiviisti kirjoitettu pieni kirja on kannanotto pakolaisten inhimillisemmän kohtelun puolesta. Positiivisena piirteenä teoksessa on myös se, että sen lopussa on esitetty konkreettisia parannusehdotuksia vastaanottokeskusten kehittämiseksi: tarvikkeita itseopiskeluun ja harrastustoimintaan, Suomi-tietouden lisääminen, yhteisruokailun ja yhteisviljelysten käyttöönotto, konfliktinsieto- ja ongelmanratkaisutaitojen kehittäminen sekä nimenomaan perheiden tarpeiden parempi huomioiminen. Teoksessa on myös kerrottu muutamista eurooppalaisista ja suomalaisista pakolaiskokeilusta, kuten paperittomien klinikasta ja riippumattomasta vapaaehtoisten järjestämästä vaihtoehtotoiminnasta. Mielenkiintoinen, perusteltu ja nopealukuinen teos.

Tekniset tiedot:
Suoranta, Juha: Vastaanottokeskus
ISBN: 978-952-264-092-5
Into Kustannus 2011
Nidottu, 137 s.
Kirjastoluokka: 32.2

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Kirja-arvio: Uskonnollinen ihminen. Johdanto uskontopsykologiaan

Uskonnollinen ihminen - johdatus uskontopsykologiaan päätyi luettavakseni siksi, että olin lukenut aikaisemmin muita Owe Wikströmin teoksia ja pitänyt hänen tyylistään kirjoittaa ja käsitellä asioita.Nyt arvioitavana oleva teos on kohtuullisen tuore ja pureutuu aiheeseen, josta olen henkilökohtaisesti kiinnostunut: uskonnon ja psykologian välisestä suhteesta. Kirja on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäinen luo teoreettisen viitekehyksen ja pohjan kirjan toiselle osalle, jossa uskontoja käsitellään käytännönläheisemmällä otteella ja nykypäivän näkökulmasta.

Uskontopsykologian tehtävä on uskonnon psykologinen tutkiminen. Teoksessa on pohdittu uskonnon ja uskonnollisuuden määrittelyn monitahoisuutta sekä käyty tiiviisti läpi uskontopsykologian tieteenhistoria ja nykypäivän tutkimusssuuntauksia, kuten naisnäkökulman mukaan ottaminen ja rituaalien tutkimus. Teoksen teoreettisessa osassa käydään läpi esimerkiksi tiedonsosiologista näkökulmaa, joista itse pidin mielenkiintoisena uskonnon roolia erilaisissa yhteiskuntatilanteissa. Ja mitäpä olisi psykologiaan liittyvä teos ilman Freudia ja Jungia: molemmat ottivat toisistaan poikkeavalla tavalla kantaa uskontoon, vaikka heidän näkemyksiinsä onkin varsinkin nykyihmisen luultavasti vaikea samastua. Teoksessa onkin esitetty myös kritiikkiä näiden kahden tunnetun psykologin teorioita kohtaan.

Kirjan toisessa osassa päästään hieman lähemmäs ruohonjuuritasoa ja vaikka ensimmäisesssäkin osassa on käsitelty jossakin laajuudessa myös muita kuin kirjauskontoja, pääsevät ne toisessa osassa paremmin esille. Kirjassa käydään läpi uskonnollisia näkyjä tapauskertomusten kautta sekä pohditaan mystiikan olemusta ja ihmisten uskonnollista suuntautuneisuutta eri tyyppimääritelmien kautta. Oman laajan lukunsa on saanut psykoterapia ja sielunhoito, josta viimeksi mainittua tehdään myös muiden kuin kristittyjen keskuudessa. Uskonnolla on usein myös merkittävä rooli kriisitilanteissa, joko niin että uskonnollinen suuntautuneisuus voi johtaa kriisitilanteeseen tai siten että uskonnon puoleen kääntymällä voi löytää ratkaisun ulos kriisistä. Lopuksi käsitellään vielä nykyajan henkisiä suuntauksia, kuten new age-liikettä ja uusia uskonnollisia suuntauksia, uskontojen pirstoutumista ja terrorismin yhteyttä uskontoon.

Uskoisin teoksen olevan kaikkein antoisin lukijalle, jolla on jo jonkinlainen psykologinen käsitteistö hallussaan. Itseni kohdalla en voi sanoa näin olevan, joten varsinkin ensimmäinen osa teorioineen ja tutkimussuuntauksineen olisi vaatinut enemmän paneutumista. Pidin sen sijaan toisesta osasta paljonkin juuri tapausesimerkkien ja nykyaikaisen käsittelytavan vuoksi. Suosittelen tätä perusteokseksi uskonnon ja psykologian välisestä suhteesta kiinnostuneille.

Tekniset tiedot:
Geels, Antoon ja Owe Wikström: Uskonnollinen ihminen. Johdanto uskontopsykologiaan
Suomentaja: Kai Takkula
ISBN: 978-951-607-734-8
Kirjapaja 2009
Sidottu, 473 s.
Kirjastoluokka: 20

maanantai 17. syyskuuta 2012

Kirja-arvio: Pjongjangin akvaariot. 10 vuotta Pohjois-Korean gulagissa

Kang Chol-hwan on pohjoiskorealaisen perheen poika, joka eli perheineen suhteellisen varakasta ja onnellista elämää maan pääkaupungissa Pjongjangissa 1960-luvun loppupuolella ja 1970-luvulla. Maassa oli vielä tuolloin riittävästi ruokaa ja elämä oli varsinkin varakkaammille perheille vapaata. Perhe muutti muutamaksi vuodeksi Japaniin perheen isoisän töiden vuoksi, mutta sen jälkeen perhe muutti paremman tulevaisuuden toivossa takaisin Pohjois-Koreaan.

Lupaukset valoisasta tulevaisuudesta murenivat hetkessä, kun iltapiiri Pohjois-Koreassa kiristyi ja perheen isoisää syytettiin rikolliseksi ja isänmaan petturiksi. Tämän vuoksi koko perhe lähetettiin keskitysleirille Yodokiin, josta muodostui tuolloin yhdeksänvuotiaalle Kang Chol-hwanille ja hänen sukulaisilleen asuinpaikka seuraavien kymmenen vuoden ajaksi. Olot olivat erittäin alkeelliset ja helppoon kaupunkielämään tottuneelle pojalle osoitetut pakkotyötehtävät olivat raskaita, vaikkakin lapset kävivät päivittäin myös muutaman tunnin koulua. Tärkein kouluaine oli puolueen historian ja sen johtajan tekojen opettelu ulkoa. Ruokaa ja vaatetusta oli tarjolla erittäin niukasti, joten kukin etsi rottia, marjoja ja ruohoa hengenpitimiksi. Lämmitystä asuinparakkeihin järjestettiin vasta sitten, kun lämpötila laski huomattavasti pakkasen puolelle. Pakeneminen leiriltä oli tehty erittäin vaikeaksi sen syrjäisen sijainnin vuoksi ja kiinni saadut karkurit tapettiin julkisissa teloituksissa. Ankarat rangaistukset odottivat myös muita puolueen vastaisesta toiminnasta kiinni jääneitä.

Kang Chol-hwanin perhe oli luokiteltu sopeuttamiskelpoiseksi, mikä tarkoitti sitä, että heillä oli mahdollisuus päästä pois leiriltä. Kymmenen leirivuoden jälkeen koittikin se uskomaton hetki, kun perhe sai kuulla pääsevänsä pois paikasta, jossa moni oli heittänyt henkensä. Kang Chol-hwan päätti paeta Kiinaan muun perheen jäädessä Pohjois-Koreaan. Hänellä oli vakaa aikomus kertoa ulkomaailmalle leirin uskomattomista oloista. Kiinasta hänen onnistui matkustaa ja muuttaa asumaan Etelä-Koreaan, josta käsin hän kertoi tarinansa maailmalle.

Pohjois-Korean harjoittamat ihmisoikeusloukkaukset eivät liene kenellekään uusi asia, mutta ensimmäistä kertaa nyt luin keskitysleirillä olleen tarinan hänen itsensä kertomana. Kirja on kerrassaan kammottava ja kertoo ihmisten uskomattomasta halusta selviytyä ala-arvoisissa, jopa eläimellisissä oloissa poispääsemisen toivon varassa. Kirjan nimi on peräisin Kang Chol-hwanin rakkaista kaloista, joita hän sai ottaa mukaansa akvaarioissa myös keskitysleirille. Pian kalat kuitenkin kuolivat ruoan ja lämmön puutteeseen, mikä kuvaa hyvin leirin yleistä kuihduttavaa ilmapiiriä. Kirjan tarinan toivoisi leviävän laajalle, jotta pohjoiskorealaisten hätä tulisi laajemman yleisön tietoon.

Tekniset tiedot:
Kang, Chol-hwan ja Pierre Rigoulot: Pjongjangin akvaariot. 10 vuotta Pohjois-Korean gulagissa
Suomentaja: Lotta Toivanen
ISBN: 978-952-234-015-3
Kustannusosakeyhtiö Siltala2009
Sidottu, 226 s.
Kirjastoluokka: 99.1

lauantai 15. syyskuuta 2012

Kirja-arvio: Rankka kutsumus. Sairaanhoitajan päiväkirja

Kaarina Davis valmistuu unelma-ammattiinsa, sairaanhoitajaksi, vuonna 1995. Hänen koko työuransa on muodostunut töistä hoitoalalla, joita hän on tehnyt teini-ikäisestä lähtien. Vuosien pätkätyösuhteiden jälkeen hänet vakinaistetaan, mutta työ jatkuu silti yhtä epävarmana esimerkiksi siksi, että omat työvuorot voi tietää ja siten elämäänsä ja menojaan suunnitella vain muutamaksi viikoksi kerrallaan. Lopulta Davis päätyy vaihtamaan alaa. Tästä alanvaihdoksesta hän on kirjoittanut myöhemmin ilmestyneen teoksensa Irti oravanpyörästä.

Davis puuttuu teoksessaan Rankka kutsumus - sairaanhoitajan päiväkirja aiheeseen, jonka varmasti kaikki suomalaiset sairaanhoitajat ja muut terveydenhoitoalalla työskentelevät ammattilaiset tuntevat, mutta joka voi olla ulkopuoliselle, potilaallekin, tuntemattomampi: sairaaloiden ja terveyskeskusten ainainen kiire, henkilöstövajaus, alipalkkaisuus, byrokraattisuus ja säästötoimenpiteet, joiden tarkoituksenmukaisuuden voi kyseenalaistaa. Sairaanhoitajan työtä pidetään usein kutsumuksena, jolloin ei ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota asianmukaiseen palkkatasoon työn vastuullisuuteen ja vaativuuteen nähden. Se, ettei työvuoron aikana ehdi pitämään taukoa tai käymään välttämättä edes vessassa, kertoo karua kieltä siitä, että sairaanhoitajien toimenkuvaa ei ole rajattu tarpeeksi, vaan se sisältää kaikkea mahdollista, mikä lisää vähäisen henkilökunnan työn raskautta entisestään. Työvuoron jälkeen Davis kertoo usein olevansa niin väsynyt, että nukahtaa istualleen tai vaihtoehtoisesti olevansa iltavuoron jälkeen niin ylikierroksilla, ettei käytännössä juuri minkäänlaista palautumista ennen seuraavaa työvuoroa ehdi tapahtua. Teos sisältää otteita Davisin pitämästä työpäiväkirjasta, josta saa konkreettisen kuvan sairaanhoitajan työvuoroista.

Davis ei pelkästään nosta esiin lukuisia sairaanhoitajan työn ongelmakohtia, vaan esittää myös monia varteenotettavia ja toteuttamiskelpoisia ratkaisuehdotuksia, joista useimmat eivät edes maksa mitään. Tämä kertoo jotakin siitä, että ratkaisut tehdään luultavasti liian korkealla tasolla ja ovat sellaisten ihmisten tekemiä, joilla ei ole kosketusta sairaanhoitajien arkeen ja käytännön työhön. Tämä teos on suorapuheisuudessaan ja käytännönläheisydessään mielestäni oikeutetusti ansainnut paikkansa TietoFinlandia-ehdokkaana ja se on saanut myös Mielenterveysseuran tunnustuspalkinnon.

Tekniset tiedot:
Davis, Kaarina: Rankka kutsumus. Sairaanhoitajan päiväkirja
ISBN: 978-952-5613-32-2
Nemo Kustannus 2007
Sidottu, 158 s.
Kirjastoluokka: 61.07

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Kirja-arvio: Vanhuus kaupungissa

Vanhuus kaupungissa on kokoelma esseitä eri alojen toimijoilta, joissa yhteisenä nimitttäjänä on vanhuuden ja kaupunkiyhteiskunnan välinen suhde. Kirjoittajina toimivat esimerkiksi kirjailija-arkkitehti Arne Nevanlinna, poliitikko Sirpa Pietikäinen, Helsingin yliopiston dosentti Hannele Koivunen sekä historian ja naistutkimuksen asiantuntija Päivi Setälä. Aihevalikoima on sangen monipuolinen aina vaivaistaloista ja kunnalliskodeista keinutuolin terveysvaikutuksiin ja hiljaiseen tietoon. Kirjoituksia on yhteensä kaksitoista ja niitä kokoaa yhteen kirjan aloitusluku, jonka kirjan toimittanut professori Antti Karisto on kirjoittanut.

Vanhuutta on tietääkseni tutkittu suhteellisen vähän ja aihepiiri on muutenkin ollut kaikkea muuta kuin mediaseksikäs. Valitettavasti edelleenkin vallalla tuntuu olevan ajatus siitä, että jokainen haluaa elää vanhaksi mutta ei tulla vanhaksi. Vanhoja ihmisiä arvostetaan silloin, kun he ovat tuottavia, pitkään mukana työelämässä ja kaikin puolin aktiivisia ja harrastavia. Sen sijaan usein tunnutaan unohtavan kaikki se hiljaisen tiedon määrä, joka on kertynyt myös usealle passiivisen oloiselle vanhukselle. Suomalaisessa yhteiskunnassa vanhuksia ei arvosteta samaan tapaan kuin joissakin muissa yhteiskunnissa, vaikka syytä ehkä olisi. Teos korostaa myös, että vanhuus on elämänvaihe ja vaikka monet haluavatkin asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään, on myös niitä jotka erityisesti haluavat elää viimeiset vuotensa hoivakodissa. Vanhuksia on moneen lähtöön ja jatkuvaan toimeliaisuuteen kehottaminen voi muodostua rasitukseksi niille, jotka haluavat keskittyä enemmän sisäiseen maailmaansa. Eräs kirjoittajista toteaakin, että vanhuksen elämä voi olla sisäisesti hyvin rikasta, vaikka päältä päin katsottuna siinä ei näytä tapahtuvan juuri mitään.

Olen itse jossakin määrin kiinnostunut vanhuudesta ja erityisesti hiljaisesta tiedosta, jota tunnutaan nykyään hyödyntävän aivan liian vähän. Elämänrytmimme on usein niin kiireinen, ettei vanhuksen verkkaiseen seuraan tunnu löytyvän aikaa. Tämän kirjan myötä voi hetkeksi rauhoittua  vanhemman sukupolven elinpiiriin ja lukea vaikkapa siitä, miksi keinutuolit ovat niin tärkeitä monen vanhuksen kodissa.

Tekniset tiedot:
Karisto, Antti (toim.): Vanhuus kaupungissa
ISBN: 951-0-22374-3
WSOY 1997
Sidottu, 198 s.
Kirjastoluokka: 99.1

perjantai 7. syyskuuta 2012

Kirja-arvio: Wilson Kirwa. Juoksijasoturin ihmeellinen elämä

Lähes jokainen suomalainen tuntenee takavuosien menestyneen juoksijan, Wilson Kirwan. Uskoisin, että harvempi tuntee kuitenkaan hänen elämäntarinaansa: lapsuutta ja nuoruutta, syitä jotka johtivat hänen muuttoonsa Suomeen sekä kaikista niistä vaiheista, jotka hän on käynyt läpi Suomen-vuosiensa aikana. Teoksessa Wilson Kirwa - juoksijasoturin ihmeellinen elämä Wilson kertoo omalaatuisella tavalla omalaatuisesta elämästään.

Wilson Kirwan lapsuus ei ollut kovin lupaava, sillä hän syntyi vaaleampi-ihoisena kuin sisaruksensa eikä hänen isänsä uskonut tätä omaksi lapsekseen, vaan suojellakseen itseään Wilson joutui muuttamaan jo nuorena sisarensa Sallyn luokse, jonka luona hän vietti käytännössä koko lapsuutensa. Wilsonin koulumenestys oli vaihtelevaa ja hän pärjäsi kauan vilpin avulla, kunnes jäi kiinni ja joutui pakon edessä kuromaan umpeen välimatkaa muihin oppilaisiin. Hän varasti varakkaalta isältään lehmiä voidakseen maksaa vuosittaisen koulumaksun ja juoksi kahdeksan kilometrin matkan kouluun neljä kertaa päivässä. Ruokaa ei riittänyt joka päivälle, mutta kenties juuri se auttoi Wilsonia kasvamaan sitkeäksi - ominaisuus, joka osoittautui erittäin tärkeäksi myös Suomen-vuosien aikana. Wilson haaveili tiedemiehen urasta, mutta varattomuuden vuoksi hän joutui työskentelemään isänsä pellolla. Koulun jälkeen Wilson kierteli kodittomana kulkurina ja toimi myös vuoden ammattisotilaana, kunnes palasi töihin isänsä luokse.

Jonkin ajan kuluttua Wilson muutti kotiapulaiseksi toiseen kaupunkiin, jossa hän tutustui muutamaan suomalaismieheen. Miehet kutsuivat Wilsonin Suomeen turistiviisumilla ja hän suostui, sillä varattomuuden keskellä mikä tahansa vaihtoehto tuntui sopivalta. Suomeen tultuaan hän huomasi pian, että matkan tarkoitus olikin tehdä hänestä kilpajuoksija ja toinen miehistä ryhtyi hänen managerikseen. Joistakin voitoista huolimatta Wilson pysyi erittäin köyhänä: palkintorahat menivät joko managerille tai urheilusäätiölle. Ruokavalio oli hyvin yksipuolinen eikä lääkärikäynteihin ollut mahdollisuutta. Sitkeytensä ja neuvokkuutensa ansiosta hän kuitenkin selviytyi tilanteesta kuin tilanteesta, vaikka asui välillä Helsingin rautatieasemalla ja harjoitteluleirien aikana Milanon metrotunnelissa. Terveysongelmat seurasivat toinen toistaan, mutta vielä useita kilpailuja voitettuaan ja kuuluisuutta saavutettuaan hän eli asunnottomana ja toisinaan ilman ruokaa. Suomen-vuodet toivat Wilson elämään kuitenkin myös jotakin positiivista: hän tutustui kanadalaiseen naiseen, josta tuli hänen vaimonsa, pariskunta muutti yhteiseen asuntoon jolloin asunnottomuus päättyi, ja lopulta Wilson sai myös Suomen kansalaisuuden.

Wilson Kirwa - juoksijasoturin ihmeellinen elämä paljastaa Wilsonista erityisesti yhden asian: hän on taiturimainen tarinankertoja. Teoksen luvut on yksilöity hyvin omaperäisesti ja on vaikea päättää, uskooko kaikkeen lukemaansa, niin värikkäitä tarinat ovat. Kirja on samalla kertaa kuvaus maahanmuuttajan haasteista hänen muuttaessaan savimajasta täysin toisenlaiseen todellisuuteen, ammattiurheilijaksi kehittymisestä kuin kenialaisesta ajattelumaailmasta. Teoksen potentiaalinen lukijakunta onkin siten laaja ja itsekin urheilusta kiinnostumattomana pidin sitä hyvin mielenkiintoisena.

Tekniset tiedot:
Saure, Heikki: Wilson Kirwa. Juoksijasoturin ihmeellinen elämä
ISBN: 978-951-1-24016-7
Otava 2009
Nidottu, 368 s.
Kirjastoluokka:368 s.

torstai 6. syyskuuta 2012

Syksyn sävyjä

Viime viikonlopun kirjastoreissulla mukaan tarttui hiljattain julkaistu Villiä virkkausta - palavirkkauksen uudet kuviot- teos, joka sisältää ohjeet 144 ympyrän, kolmion, kuusikulmion, neliön ja muun mallin virkkaamiseen.Teoksen arvostelu löytyy esimerkiksi täältä. Kirja on niin värikylläinen ja modernin selkeä, että useampaakin mallia olisi tehnyt mieli kokeilla heti. Valitsin kuitenkin erään kuusikulmiomallin (kirjan malli no 38), josta olen suunnitellut virkkaavani kanervan, viininpunaisen ja murretun sinisen sävyjä yhdistelemällä vaikkapa peitteen. Muutamat ensimmäiset palat ovatkin jo valmistuneet (kuvassa). Tuttavapiirissäni odotellaan perheenlisäystä pariinkin perheeseen, joten ehkäpä palavirkkauksena toteutettu lahja olisi sopiva vaihtoehto uudelle tulokkaalle.. Näitä kuvioita yhdistelemällä rajana on vain oma mielikuvitus.

Samana päivänä neulelankoja läpikäydessäni huomasin ikävän yllätyksen. Koiperhoset olivat pitäneet kestejään lankakorissani niin, että varsinkin eniten villaa sisältäneet langat olivat hapertuneet paikoittain pelkäksi pölyksi. Sain heittää paljon lankaa menemään, kun jäljelle oli jääyt niin lyhyitä pätkiä, ettei niistä jäänyt hyödynnettäväksi. Jos jotakin myönteistä haluaa tästä asiasta löytää, niin ainakin lankavyötteiden antamat tiedot lankojen koostumuksesta pitävät paikkansa, sillä akryyli- ja muut tekokuituiset langat olivat saaneet jäädä rauhaan ja niistä pystyy vielä suunnittelemaan käsitöitä. Nyt lankakorini on saanut hätäsuojauksen muovipusseista ja harkitsen koipallojen hankkimista. Pitänee samalla tarkastaa muutkin varastossa olevat, jo valmiit käsityöt mahdollisten koivahinkojen varalta, unohtamatta tietenkään muitakaan villavaatteita. 

Lempivuodenaikani on siis saapunut ja mikäpä olisi viihtyisämpi tapa viettää aikaa koleiden tuulten puhaltaessa ja sateen ropistessa ikkunaan kuin ottaa esiin virkkuukoukku ja värikkäät langat.Virkkaaminen toimii oivana vastakohtana työlle ja tuloksen näkee heti. Varsinkin tällaisten pienten palojen kanssa tuntee saavansa nopeasti valmista aikaan. Tervetuloa syksy!

lauantai 1. syyskuuta 2012

Kirja-arvio: Puolikas taivasta

Kiinalaisen sananlaskun mukaan naiset kannattelevat puolta taivasta. Tämä ajatus on ollut yhdysvaltalaisen toimittajapariskunnan Nicholas Kristofin ja Sheryl Wudunnin lähtökohtana heidän kiertäessään vuosien ajan  The New York Timesin toimittajina eri kehitysmaissa haastatellen lukemattomia naisia. Pariskunnan kantavana motivaation lähteenä on ollut saattaa suuremman yleisön tietoisuuteen niitä epäkohtia, joita naiset eri puolilla maailmaa kokevat päivittäin ja jotka johtavat joka minuutti jokaisena vuoden päivänä turhiin ja estettävissä oleviin kuolemiin.Nyt arvioitavana oleva kirja on koottu näiden haastattelujen ja toimittajien keräämän tutkimusaineiston pohjalta.

Puolikas taivasta käsittelee niitä teemoja, jotka on yleisesti koettu vaikeaksi hahmottaa saati että ongelmien vähentämiseksi tai poistamiseksi olisi koettu voitavan tehdä juuri mitään. Näitä teemoja ovat esimerkiksi pakkoprostituutio ja naiskauppa, kunniamurhat ja -raiskaukset, äitiyskuolleisuus ja synnytyksen aiheuttamat komplikaatiot, perhesuunnitteluun liittyvät kysymykset, pakkoabortit sekä erot tyttöjen ja poikien koulutuksessa ja sen vaikutukset.

Teos tuo teemat hyvin konkreettisesti esille eri naisten omien kertomusten kautta. Voin vain ihailla niiden naisten rohkeutta, jotka ovat avanneet sydämensä ja jossakin määrin parantuneet henkiset haavansa kertoessaan toimittajille tätä teosta varten, mitä he ovat joutuneet kokemaan. Useat kirjan teemoista eivät ole suinkaan uusia, mutta haastatellut naiset antavat niille kasvot, minkä jälkeen naiskysymyksiin on vaikea suhtautua kylmän neutraalisti. Kirjan kirjoittaneet toimittajat myös osoittavat, että naisiin panostaminen kannattaa, mikä on ilmennyt useiden eri tutkimusten kautta. Jotkut kokeilut ongelmien ratkaisemiseksi ovat johtaneet odottamattomiin uusiin ongelmiin, mutta monet projektit ovat myös auttaneet lukuisia naisia nousemaan jaloilleen ja siten heidän arvostuksensa myös miesten silmissä on noussut. Jotkut ratkaisuista ovat kaikkea muuta kuin hohdokkaita, mutta ne toimivat: näistä esimerkkeinä jodin lisääminen ruokaan, jolloin odottavien äitien elimistössä on tarpeeksi jodia sikiöiden aivojen normaalin kehityksen varmistamiseksi; mikrolainoitus ja naistenpankit; alusvaatteiden ja kuukautissiteiden jakaminen koulutytöille, jotta he voivat osallistua opetukseen myös kuukautisten aikaan; ja ilmainen matolääkitys.

Kirja on perinpohjaisesti ja tyylikkäästi kirjoitettu ja sen saamaa suurta suosiota Yhdysvalloissa on helppo ymmärtää, sillä en itsekään meinannut laskea sitä käsistäni ennen kuin olin saanut luettua sen loppuun. Teoksen naisten tarinat ovat järkyttäviä, mutta lohdullisen monella on kuitenkin löytynyt usein pakon sanelemana ratkaisu pois hankalasta elämäntilanteesta. Kaikilla asiat eivät kuitenkaan ole vielä hyvin, ja siksi kirjan lopussa onkin kattava listaus järjestöistä ja linkeistä, joiden kautta jokainen meistä voi tehdä jotakin auttaakseen heikossa asemassa olevia naisia. Toivon mahdollisimman monen lukevan tämän kirjan ja antavan sen vaikuttaa sydämessä saakka.

Tekniset tiedot:
Kristof, Nicholas D. ja Sheryl Wudunn: Puolikas taivasta
Suomentaja: Kirsti Luoma
ISBN: 978-952-01-0424-5
Like Kustannus 2010
Sidottu, 364 s.
Kirjastoluokka: 32.3
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...