tiistai 16. lokakuuta 2012

Kirja-arvio: Annetaan. Miten jokainen meistä voi muuttaa maailmaa

Minulla on ilmeisesti meneillään jonkinasteinen maailmanparannuskausi, sillä kirjastosta käteeni tarttui Bill Clintonin kirjoittama Annetaan - miten jokainen meistä voi muuttaa maailmaa, jossa tämä Yhdysvaltojen entinen presidentti kertoo jokaisen käden ulottuvilla olevista mahdollisuutta osallistua hyväntekeväisyyteen. Clinton on yksi niistä varakkaista, vaikutusvaltaisista ja tunnetuista henkilöistä, jotka ovat perustaneet yhden tai useamman säätiön heikommassa asemassa olevien auttamiseksi. Vaikka säätiöitä on olemassa Suomessakin, vaikuttaa se olevan yhdysvaltalaisten erityisessä suosiossa, ja niiden kautta myös tavallisten kansalaisten on mahdollista saada apu perille vaikkapa syöpäpotilaille, hurrikaanien uhreille tai hiv/aids-vastaiseen työhön.

Teos on suoranainen runsaudensarvi, jossa auttamisen tavat on koottu lukuihin sen mukaan, tapahtuuko auttaminen rahan, ajan, tavaroiden vai osaamisen antamisen muodossa. Kaikkia kirjassa mainittuja säätiöitä tai hyväntekeväisyyden tapoja on mahdoton alkaa luetella tässä yhteydessä. Hyväntekeväisyyden merkitys on suuri erityisesti sellaisissa yhteiskunnissa ja maissa, joissa tuloerot ovat suuret ja valtio ei pysty tukemaan kansalaisiaan riittävästi. On kohtuullista, että taloudellisesti apremmin pärjäävät auttavat heikompiosaisia, mutta teoksessa on myös useita esimerkkejä, joissa itsekin köyhät auttavat toisia köyhiä. Auttamisesta saa yksinkertaisesti hyvän mielen ja monet perustelevat auttamishaluaan pyrkimyksellä "tasata tilit".

Teoksen painopiste on yhdysvaltalaisessa hyväntekeväisyystyössä - säätiöissä ja yksityisissä henkilöissä, jotka tekevät hyvää niin kotimaassaan kuin esimerkiksi kehitysmaissa. Itseäni häiritsi jonkin verran mielestäni liiallinen possessiivipronominin käyttö Clintonin kertoessa "minun säätiöstä", "minun matkasta" tai "minun halusta". Kyseessä voi tosin olla myös suomennokseen liittyvä kysymys; toivon ettei kyse ole itsekorostuksesta. Teoksen lopussa on useamman sivun mittainen luettelo internetosoitteista, joista osa on käyttökelpoisia myös suomalaiselle lukijalle.

Tekniset tiedot:
Clinton, Bill: Annetaan. Miten jokainen meistä voi muuttaa maailmaa
Suomentaja: Aleksi Milonoff
ISBN: 978-87-92089-03-8
Nordstrom Publishing 2007
Sidottu, 238 s.
Kirjastoluokka: 37.7

2 kommenttia:

  1. Katselin tänään sattumalta Yle Teemalta alkanutta sarjaa Bill Clintonista. Rupesi kiinnostamaan BC:n ura ja elämä, joten pitää laittaa tämä sun vinkki siihen syntisen pitkään To Read-listaan.

    VastaaPoista
  2. Hauska kuulla, että vinkistäni on ollut iloa. Muutama päivä tämän arvion kirjoittamisen jälkeen mieleeni tuli, että tähän arvioon olisi voinut lisätä vielä yhden huomautuksen eli sen, että Clinton ei juurikaan tuo esille kriittistä näkökulmaa hyväntekeväisyyteen. Hänen ajatuksensa on, että kaikki olisi paremmin, jos jokainen meistä osallistuisi enemmän hyväntekeväisyyteen. En tiedä, onko asia näin mustavalkoinen, mutta kaiken kaikkiaan pidin tästä kirjasta siksi, että se antaa ideoita itsellekin hyvän tekemiseen.

    VastaaPoista

Tervetuloa kommentoimaan tekstejäni. Blogini on kommenttiystävällinen - varaan kuitenkin itselleni oikeuden olla julkaisematta kommentteja, jotka loukkaavat minua tai islamin uskoa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...