tiistai 30. lokakuuta 2012

Kirja-arvio: Leposija Kilimakitossa

Leposija Kilimakitossa on kulttuuriantropologi Esa Salmisen toinen teos ja sen tapahtumat sijoittuvat ensimmäisen teoksen tapaan Afrikkaan, Mosambikiin, jossa Salminen on työskennellyt. Teoksen päähenkilönä on eteläafrikkalainen Daniel, joka on joutunut vaikeiden olosuhteiden vuoksi muuttamaan Mosambikiin. Vapaustaistelijana toiminut valkoinen Daniel saa hoidettavakseen parhaat päivänsä nähneen kartanon, josta hän kunnostuttaa hotellin.

Daniel ystävystyy mustan lääkäri Zé Marquesin kanssa. Zéllä on yhteyksiä laitonta puukartellia pyörittävään paikalliseen johtohahmoon, joten luonnonsuojelijana tunnetun Danielin ja Zén ystävyydessä on jonkinlainen jännite alusta lähtien. Eräänä päivänä kartanon kunnostustöiden yhteydessä lattialankkujen alta löytyy laatikko, jossa on kartanon aikaisemmin omistaneen saksalaisen herttuan päiväkirja. Päiväkirja kuvaa herttuaan ja kartanon tapahtumia 1920- ja 1930-luvuilla ja auttaa näin Danielia ja Zétä ymmärtämään aikaisempia tapahtumia. Päiväkirjan avulla Daniel saa monia käytännön neuvoja kartanon kunnostamiseen, mutta myös herttuan elämän traagiset vaiheet avautuvat. Herttua saa rauhan ja viimeisen leposijansa vaimonsa vierestä viimein järjestettävien hautajaisten yhteydessä.

Leposija Kilimakitossa yhdistää nykyisyyttä ja menneisyyttä, rationaalista ajattelua ja uskoa henkiin. Alun tapahtumien ja päiväkirjan löytymisen jälkeen tarina siirtyy 1960-luvun Mosambikin vapaustaistelun kuvaamiseen palatakseen sen jälkeen 2000-luvulle. Tarinasta käy hämmästyttävällä tavalla esiin afrikkalaisen tarinankerronnan perinne ja Mosambikin menneisyys Portugalin entisenä siirtomaana. Salmisen tietämys maan menneisyydestä ja nykypäivästä yhdistettynä sujuvaan kirjoitustapaan ovat tämän kirjan ansioita. Lukijalle avautuu kiehtova todellisuus, joka saa mielikuvituksen lentoon. Hienosti rakennettu kokonaisuus.

Tekniset tiedot:
Salminen, Esa: Leposija Kilimakitossa
ISBN: 978-951-0-36623-3
Johnny Kniga Kustannus 2010
Sidottu, 244 s.
Kirjastoluokka: 1.4

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa kommentoimaan tekstejäni. Blogini on kommenttiystävällinen - varaan kuitenkin itselleni oikeuden olla julkaisematta kommentteja, jotka loukkaavat minua tai islamin uskoa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...