tiistai 23. lokakuuta 2012

Suomalaisena muslimina muslimimaassa

Tulevaisuus-foorumilla julkaistiin hiljattain keskustelu, jossa kuvataaan hyvin omia tuntemuksiani siitä, millaiselta tuntui matkustaa suomalaisena muslimina muslimienemmistöiseen maahan. Keskustelussa esiin nousseita teemoja ovat esimerkiksi se, että muslimimaatkaan eivät ole "fitna-vapaita" eli puhdasoppisesti islamia noudattavia ja että kulttuurierot voivat olla melko suuria.

Viimeisin matkani muslimimaahan on jo muutaman vuoden takaa, mutta en vieläkään ole unohtanut sitä tunnetta, kun matkustin ensimmäistä kertaa uskontunnustuksen lausuneena muslimina Lähi-itään pukeutuen hijabiin ja peittäviin, joskin länsimaisiin vaatteisiin. Olin käynyt siellä aikaisemminkin, mutta viimeisimmällä kerralla tunne oli aivan erilainen. En ole osannut pukea tuntemuksiani sanoiksi enkä luultavasti edes tunnustaa niitä itselleni tai muille ennen kuin luin tuon keskustelun ja ymmärsin, että en ole ollut ajatuksineni yksin.

Siinä missä Suomessa olen tuntenut kulkeneeni jo jonkinmoisen matkan muslimina alkaessani käyttää päähuivia, olin kuitenkin huivin kanssa epävarma maassa, jossa suurin osa naisista käyttää sitä uskon asteesta riippumatta, luultavasti vähintään yhtä paljon kulttuurista kuin uskosta johtuen. Minulle huivin käyttö merkitsi uskon julkista tunnustamista, mutta en ollut varma, kuinka muut suhtautuivat siihen. Eräs foorumin keskustelijoista sanoi tunteneensa olleensa huivinsa kanssa kuin rooliasussa, minkä tunnistan myös omaksi ajatuksekseni.

Toinen asia oli kieli, arabia. Olen kartuttanut sanavarastoani hitaasti perussanastolla, mutta esimerkiksi tässä blogissa oleva sanasto vaikuttaa hyvin vaatimattomalta näpertelyltä kielen hallitsemiseen verrattuna. Juuri kielen vähäinen osaaminen on varmasti osaltaan vaikuttanut siihen, etten päässyt perille toisten todellisista ajatuksista. Olenko astunut syntymämuslimien reviirille? Kokevatko he tapani käyttää huivia kunnianosoituksena vai matkimisena? Ovatko he minulle ystävällisiä vilpittömästi vai kohteliaisuudesta? Vai olenko suorastaan vainoharhainen ja perisuomalaiseen tapaan huolissani siitä, mitä muut ajattelevat minusta, vaikka heillä on todennäköisesti tähdellisempääkin ajateltavaa...

Minulla oli siunaus viettää aikaa uskovaisten kanssa, mutta myös sellaisten muslimien, jotka tietoisesti rikkovat joitakin islamin sääntöjä vastaan. Sääntöjen rikkominen toi ristiriitaisen tunteen: tiedän, etten itsekään tee kaikkea täydellisesti ja että minulla on matkaa kaikkien islamin oppien omaksumiseen, mutta onko vähemmän syntistä tehdä kiellettyjä asioita julkisesti kuin salassa?

Eräs foorumin kirjoittajista totesi, että yllä mainitut tunteet ovat osa uuden identiteetin omaksumista. Tuota en ollut tullut aikaisemmin ajatelleeksi, mutta ajatuksessa tuntuu olevan järkeä. Muutos uskonnollisesti passiivisesta uskon omaksumiseen ja sen mukaan elämiseen on ollut kuitenkin kohtuullisen suuri ja edelleen kesken. Ehkäpä vähitellen löydän itsevarmuuteni myös muslimien keskuudessa, kun olen itse oppinut tuntemaan itseni paremmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa kommentoimaan tekstejäni. Blogini on kommenttiystävällinen - varaan kuitenkin itselleni oikeuden olla julkaisematta kommentteja, jotka loukkaavat minua tai islamin uskoa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...