keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Kirja-arvio: Kuuntele tämä tarina

Hyvä tarina auttaa lasta nukahtamaan ja aikuista heräämään. Tämä ajatus mielessään psykoterapeutti Jorge Bucay on valinnut terapiamuodokseen eri maiden satuihin ja kansantarinoihin pohjautuvat kertomukset. Teoksessaan Kuuntele tämä tarina hän kertoo potilaansa Demiánin kautta, kuinka tarinoilla voi olla ällistyttävän parantava vaikutus ja kuinka ne voivat auttaa meitä ymmärtämään paremmin omaa käyttäytymistämme, tunteitamme, pelkojamme ja persoonallisuuttamme ja tätä kautta myös muita ihmisiä.

Teos on koottu siten, että Jorgen eli lempinimeltään Paksukaisen vastaanotolle saapuu Demián, ongelmiensa kanssa painiskeleva nuori mies. Lähes viisikymmentä istuntoa kestäneen terapian aikana Jorgella on aina jokin tarina kerrottavanaan; tarina joka sopii kulloiseenkin tilanteeseen ja joka auttaa Demiánia ymmärtämään tilannettaan ja pääsemään vähitellen häntä vaivaavista ongelmista. Yksi tarinoista on Siivet ovat lentämistä varten, joka on oivallinen esimerkki siitä, kuinka tarinoiden avulla on mahdollista yksinkertaistaa ongelmia siten, että ne ovat paremmin ymmärrettävissä ja hallittavissa. Lopulta Demián tuntee olevansa siinä määrin itsensä herra, että on aika jättää Jorgelle hyvästit.

Kuuntele tämä tarina on mieltä rikastuttava tarinakokoelma, ja teoksen lopussa on lueteltu, mistä maasta tai teoksesta kukin tarina on peräisin. Jotkin tarinoista ovat myös Jorgen oman mielikuvituksen tuotteita. Samalla tämä teos on kuitenkin myös toistaiseksi vähän käytössä olevan terapiamuodon esittelyä kansantajuisessa muodossa. Itselleni lähes jokaisesta kirjan luvusta löytyi jokin oivallus, joten ymmärrän mainiosti, miksi siitä on tullut myyntimenestys monissa maissa. Tämä teos sopii itsensä ja muiden ihmisten ymmärtämisestä kiinnostuneille.

Tekniset tiedot:
Bucay, Jorge: Kuuntele tämä tarina
Suomentaja: Tapani Kilpeläinen
ISBN: 951-1-20344-4
Otava 2006
Sidottu, 252 s.
Kirjastoluokka: 59.562

maanantai 26. marraskuuta 2012

Siivet ovat lentämistä varten


Kun hän kasvoi aikuiseksi, hänen isänsä sanoi hänelle:"Poikani, me kaikki emme synny siivet selässä. On kyllä totta, ettei sinun ole pakko lentää, mutta minusta olisi murheellista jos tyytyisit kävelemään kun sinulla kerran on siivet jotka hyvä Jumala on sinulle antanut."
- Mutta minä en osaa lentää, poika vastasi.
- Totta..., isä sanoi. Ja käveli poikansa kanssa aina vuorenjyrkänteen reunalle saakka.
- Näetkö, poika? Tuo on tyhjyyttä. Kun tahdot lentää, tule tänne, ota ilmaa siipiesi alle ja hyppää tyhjyyteen. Levitä vain siipesi ja lennä.
Poika epäröi.
- Entä jos putoan?
- Et kuole, vaikka putoaisit. Saisit vain muutamia naarmuja ja seuraavalla yrityksellä olisit niiden ansiosta voimakkaampi, isä vastasi.
Poika palasi kylään tapaamaan ystäviään. He olivat kumppaneita, joiden kanssa hän oli kulkenut koko elämän.
Ahdasmielisimmtä sanoivat hänelle:"Oletko hullu? Minkä tähden? Isäsi on puolihullu... Minkä tähden sinun muka pitäisi lentää? Mikset luovu tuollaisista hullutuksista? Kenen muka olisi pakko lentää?"
Hänen parhaat ystävänsä neuvoivat häntä:"Entä jos se onkin totta? Eikö se olisi vaarallista? Mikset kohoa hiljakseen? Yritä ensin hypätä portailta tai puun latvasta. Mutta... miksi jyrkänteen reunalta?"
Nuorukainen kuunteli niiden neuvoja, jotka rakastivat häntä. Hän kiipesi puun latvaan ja hyppäsi täynnä rohkeutta. Hän levitti siipensä ja heilutti niitä ilmassa kaikin voimin, mutta ikävä kyllä hän putosi maahan.
Suuri kuhmu otsassaan hän kohtasi isänsä.
- Sinä valehtelit minulle! En osaa lentää. Yritin ja katso millaisen iskun sain! En ole sellainen kuin sinä. Siipeni ovat pelkkä koriste.
- Poikani, isä sanoi. - Jotta voisit lentää, sinun täytyy luoda välttämätön tyhjä tila, jotta siiville jää tilaa levittyä auki. Se on kuin laskuvarjolla hyppäämistä: hyppäämiseen tarvitaan riittävästi korkeutta.
Jotta voisit lentää, sinun täytyy alkaa ottaa riskejä.
Jos et tahdo ottaa riskejä, sinun olisi ehkä viisainta alistua ja kävellä loppuikäsi.

Lähde: Jorge Bucay: Kuuntele tämä tarina (s. 90-91)

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Kirja-arvio: Kaikki hyvä sinussa

Brittiläinen Marion Flint on asunut jo vuosien ajan Uudessa-Seelannissa, rannalla pienessä vaatimattomassa kodissaan yksin ja jopa viikkokausia kerrallaan omissa oloissaan viihtyen. Aikaisemmin myös Mariannena tunnettu viidenkymmenen vuoden ylittänyt Marion on jäänyt eläkkeelle lääkärin työstään ja palannut Uuteen-Seelantiin muuton myötä seudulle, jossa hänen aviomiehensä kuoli traagisesti auto-onnettomuudessa vuosia aikaisemmin.

Marionin elämä saa uuden käänteen, kun hän tapaa rannalla lievästi autismiin taipuvaisen maoripojan, Ikan. Heillä on tapana kokoontua torstaisin Marionin valmistaman keiton ääreen ja vähitellen Ikan ja Marionin välille kehittyy jonkinasteinen ystävyys. Eräänä torstaina Ikaa ei näykään ja Marion huolestuu. Ika löytyy myöhemmin rannalta pahoinpideltynä ja vammojen aiheuttajaksi paljastuu hänen isoäitinsä, jonka luona Ika asuu. Marion ottaa Ikan luokseen asumaan, kunnes lapsen huoltajuudesta saadaan päätettyä virallisesti. Samalla Marionin mielessä alkaa keriytyä auki kaikki hänen lapsuuden muistonsa, jotka hän on niin kovasti yrittänyt painaa taka-alalle, unohtumattomiin: muutto Iso-Britanniasta Ruotsiin äidin elokuvauran vuoksi, turvaton ja laiminlyöty elämä äidin uuden miesystävän kanssa, pikkuveljen syntymä ja hänestä huolehtiminen, silloin kun äiti ei siihen kykene. Marionille kertyy palon vastuuta jo alle kymmenvuotiaana ja eräänä yönä hän todistaa, kun miesystävä on surmannut hänen äitinsä. Marion tarttuu veitseen ja näin myös miesystävä saa surmansa.

Marionin elämä vaikuttaa menetysten täyttämältä, kun hänen avioliittonsa päättyy aviomiehen kuolemaan yhdentoista yhteisen vuoden jälkeen. Vihdoin Uudessa-Seelannissa Ikan myötä Marionin elämän osat alkavat loksahtaa paikoilleen. Hän uskaltaa antaa tunteilleen ja muistoilleen tilaa ja voi vihdoin jättää menneisyyden taakseen. Asiassa auttaa naapurissa asustava leskimies George, joka auttaa Ikan kasvattamisessa, kun Marionille myönnetään Ikan huoltajuus. Kaikilla heillä on oma historiansa, mutta heistä muodostuu omanlaisensa perhe, jossa jokainen voi olla oma itsensä.

Kaikki hyvä sinussa on harvinaisen hyvin kirjoitettu ja se on tunnelmaltaan viipyilevä ja levollinen, vaikka monet Marionin muistoista ovat raskaita. Muistojen ja kokemusten työstäminen on Marionille ja samalla lukijalle terapeuttinen prosessi ja se tuntuu johtavan kuin vääjäämättä onnellista lopputulosta kohti. Vakavasta aiheesta huolimatta tietynlainen kepeys leimaa tätä teosta ja mielestäni juuri se tekee tästä teoksesta mielenkiintoisen lukuelämyksen, jota ei malta jättää käsistään.

Tekniset tiedot:
Olsson, Linda: Kaikki hyvä sinussa
Suomentaja: Anuirmeli Sallamo-Lavi
ISBN: 978-951-20-8408-1
Gummerus 2012
Nidottu, 322 s.
Kirjastoluokka: 1.4

perjantai 23. marraskuuta 2012

Kirja-arvio: Valkoista mustalla. Kertomuksia väristä, väkivallasta ja vaeltamisesta

Valkoista mustalla - kertomuksia väristä, väkivallasta ja vaeltamisesta on toimittaja Annu Kekäläisen Etelä-Afrikassa vuonna 2003 tekemien reilun sadan haastattelun perusteella syntynyt dokumentaarinen teos, joka kuvaa yhtä lailla haastateltujen kuin Kekäläisen itsensä tunnelmia siirtomaavallan ja apartheidin varjosta nykypäivään pyrkivässä valtiossa. Seitsemän kuukauden aikana Kekäläinen ehti vierailla esimerkiksi Oranian siirtokunnassa, vapaustaistelijan luona, nuorten miesten initiaatiorituaalissa ja Mahatma Gandhin pojantyttärentyttären juttusilla.

Kekäläinen on haastatellut mustia ja valkoisia, syntyperäisiä asukkaita ja myöhemmin maahan muuttaneita. Aihepiirit sivuavat Etelä-Afrikan väkivaltaista historiaa, joka on lyönyt leimansa myös nykypäivään. Värillä on edelleen väliä maassa, joka on virallisesti sanoutunut irti apartheidista. Ironisesti monet valkoiset käyttävät edelleen mustia taloudenhoitajia, jotka hoitavat myös heidän lapsensa, jolloin jollekin valkoisille lapsille heidän hoitotätinsä voi olla läheisempi kuin omat vanhemmat. Mustien todellisuus on edelleen erilainen kuin valkoisten, vaikkakin mustien ammattien skaala on laajentunut. Toisaalta myös miesten todellisuus on erilainen kuin naisten: esimerkiksi neitsyen kanssa makaaminen hivin ja aidsin parantumisen toivossa on edelleen Kekäläisen mukaan yleinen uskomus, ja maassa on paljon yksinhuoltajaäitejä.

Kekäläisen haastatteluissa nousee mielestäni esiin jonkin verran streotyyppisiä teemoja, jotka vahvistivat omia näkemyksiäni Etelä-Afrikasta. Plussana teoksessa pidän sitä, että Kekäläinen ei tyydy pelkkään dokumentoimiseen ja haastattelujen purkamiseen, vaan kertoo myös omista tuntemuksistaan, jotka ovat toisinaan ristiriitaisia ja hämmentyneitä. Se antaa suhteellisen harvinaisen mahdollisuuden kurkistaa toimittajan elämään ruohonjuuritasolla ja karistaa hohtoa, joka toimittajan työtä kohtaan voi olla. Haastattelujen eteen on nähtävä vaivaa, mutta samalla Kekäläinen kertoo kokeneensa jotakin sellaista, mikä ei olisi ollut muuten mahdollista. Mielestäni tämä teos on yhtä onnistunut kuin Kekäläisen toinen teos Leiri - tarinoita ihmisistä, jotka haluavat kotiin, jonka kautta tutustuin ensi kerran hänen tuotantoonsa.

Tekniset tiedot:
Kekäläinen, Annu: Valkoista mustalla. Kertomuksia väristä, väkivallasta ja vaeltamisesta
ISBN: 952-5321-30-4
Pieni Karhu 2006
Nidottu, 197 s.
Kirjastoluokka: 43.8

perjantai 16. marraskuuta 2012

Kirja-arvio: Lasi maitoa, kiitos

15-vuotias liettualainen Dorte elää pienessä syrjäisessä kylässä sisarensa ja äitinsä kanssa. Perheen isä on kuollut hiljattain ja elinolosuhteet ovat kaikin puolin alkeelliset. Rahaa vaatimattoman asunnon vuokranmaksuun on vaikea löytää ja vuokrarästien kertyessä Dorte tarttuu tuttavansa tarjoamaan tilaisuuteen lähteä tarjoilijan töihin Tukholmaan. Hän jättää äidilleen jäähyväiskirjeen, jossa kertoo lähettävänsä rahaa auttaakseen perheenjäseniään tulemaan toimeen.

Viaton ja turvallisissa ympyröissä varttunut Dorte saa pian huomata, ettei kaikki ole aivan sellaista kuin hän oli sinisilmäisenä kuvitellut. Automatkan aikana Liettuan poikki häneltä otetaan talteen passi ja hänet majoitetaan tunkkaiseen ja törkyiseen asuntoon, jossa on pari muutakin tyttöä. Dorten ja muiden tyttöjen on tarkoitus viihdyttää heitä kuljettaneita miehiä. Dorte pahoinpidellään niin huonoon kuntoon, että hän vuotaa verta koko loppumatkan Tukholmaan. Miehiä on kuitenkin parempi totella, sillä muuten he kostavat seurueen muille tytöille.

Tukholmassa Dorte myydään norjalaiselle Tomille, jonka kanssa hän matkustaa Norjaan. Tom on ilmeisen ihastunut Dorteen, sillä muista tytöistä poiketen hän saa asua yksin isossa ja hyväkuntoisessa asunnossa ja Tom huolehtii Dorten sairaalaan leikkaukseen, jotta hänen verenvuotonsa saadaan loppumaan. Yksi asunnon huoneista on varattu miesasiakkaille, joita Dorte ottaa vastaan useita päivässä. Vähitellen Dorte saa luvan käydä toisinaan yksin ulkonakin ja opiskella norjan kieltä yksin asunnossaan. Dorte on uudessa asuinpaikassaan niin säikky, ettei uskalla pyytää keneltäkään apua.

Eräänä päivänä poliisi pidättää Tomin ihmiskaupasta epäiltynä. Dorte pakenee asunnosta bordellin emännän asuntoon, jossa hän saa oleskella ja tulla toimeen parhaansa mukaan. Hänen ei onnistu löytää töitä, joten hän turvautuu jo osaamaansa rahanansaintamuotoon:  myymään itseään satunnaisille kadulta löytämilleen asiakkaille. Hän yrittää saada kokoon tarpeeksi rahaa matkustaakseen takaisin kotiin, mutta kalliissa Norjassa rahan säästäminen on vaikeaa. Lopulta e-pillereiden loputtua Dorte huomaa tulleensa raskaaksi eräälle asiakkaalleen, joka tarjoutuu ottamaan hänet asumaan luokseen.

Lasi maitoa, kiitos päättyy dramaattisesti Dorten lapsen syntymään. Epäselväksi jää, mitä Dortelle ja lapselle tapahtuu tämän jälkeen. Tarina on kuvitteellinen, mutta niin todenoloisesti kirjoitettu, että siitä jää puistattava olo. Uutisotsikoissa silloin tällöin ollut ihmiskauppa saa tässä kirjassa inhimilliset kasvot ja kertoo räikeällä tavalla hyväuskoisten nuorten naisten hyväksikäytöstä kuin he olisivat eläimiä tai tuntihintaan myytävää tavaraa. Tällaista kohtaloa ei toivoisi kenellekään ja toivon sydämestäni Dorten kaltaisille nuorille naisille keinon löytää pois seksiorjuudesta.

Tekniset tiedot:
Wassmo, Herbjörg: Lasi maitoa, kiitos
Suomentaja: Katriina Huttunen
ISBN: 978-952-239-043-1
Kustannusosakeyhtiö Otava 2009
Nidottu, 397 s.
Kirjastoluokka: 1.4

torstai 15. marraskuuta 2012

Mielin avoimin

Tämän runon myötä toivotan uuden perheenjäsenemme tervetulleeksi tähän maailmaan.

Lapsi syntyy maailmaan
mielin avoimin.
Lahjan tuo hän tullessaan
ja viestin enkelin.
Salaisuutta ikuista
hän kantaa sisällään.
Ihmettä ja iloa
on hänen lähellään.

Vielä häntä tunne en,

hän muuttuu päivittäin.
Kuin korsi elinvoimainen
hän kasvaa ylöspäin.
Polku uusi, kutsuva
jo täytyy valloittaa.
Ihmeellinen maailma
nyt häntä odottaa.

Lapsi, uusi ihminen

vain hetken pieni on.
Lahja on hän rakkauden
niin hauras, avuton.
Syliä hän odottaa,
ei paljon vaadi hän.
Sisään jos hän tulla saa,
hän muuttaa elämän. 


Lähde: Kaksplus-sivusto

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Kirja-arvio: Rasistinen Suomi

Itä-Suomen yliopiston tutkija Vesa Puuronen on kirjoittanut hiljattain ilmestyneen teoksen Rasistinen Suomi, jossa hän analysoi rasismin esiintymistä Suomessa historiallisena ja nykypäivän ilmiönä. Teoksessa on käyty läpi rasismin eri määritelmiä, kuten vanha rasismi, uusrasismi, rakenteellinen rasismi, arkielämän rasismi, rotujärjestelmä ja rodullistaminen. Keskustelu monikulttuurisesta Suomesta on lisääntynyt viime vuosien aikana, mutta joukkoviestimissä aiheeseen liittyviä käsitteitä ei ole yleensä määritelty keskenään samalla tavoin, joten siksi yhteiselle käsitteistölle on tarvetta.

 Puurosen teoksessa merkittävän huomion saavat Suomen vanhat vähemmistöt, venäläiset ja saamelaiset. Venäläisvihalla on Suomessa varsin pitkät juuret, vaikkakin suhtautumisessa venäläisiin on ollut vaihtelua aikojen saatossa. Rasismissa on ollut näkyvissä rodullistamisen piirteitä, ja vielä nykyäänkin venäläisvihaa on havaittavissa esimerkiksi joidenkin isänmaallisten ja Karjalan palauttamista ajavien puolueiden muodossa. Toisaalta monet venäläiset kokevat tulevansa syrjityiksi käyttäessään äidinkieltään Suomessa. Myös saamelaiset, virallisesta vähemmistöasemastaan huolimatta, ovat edelleen heikossa asemassa suomensuomalaisiin verrattuna. Pitkään jatkunut syrjintä ja saamen kielen käyttökielto erityisesti kouluissa on johtanut aikojen saatossa siihen, että oman äidinkielen puhuminen voidaan kokea hävettävänä, vaikka se onkin saanut sittemmin aseman yhtenä Suomen virallisista kielistä. Kuvaava esimerkki teoksessa on se, että erääseen enontekiöläiseen saamenkieliseen päiväkotiin ei valittu saamenkielistä lastenhoitajaa, vaikka hän oli ainoa hakija. Muutkin esimerkit kertovat, että suomensuomalaisten ja saamelaisten suhteet ovat edelleen kireät ja saamelaisten täytyy olla tietoisia oikeuksistaan pystyäkseen vaatimaan samoja palveluja kuin mitä suomensuomalaiset saavat.

Puuronen käsittelee teoksessaan myös poliisin ja oikeuslaitoksen suhtautumista rasistisiin rikoksiin. Puurosen mukaan tuomioistuimet eivät ole olleet johdonmukaisia antamissaan tuomioissa, mikä on vähentänyt luottamusta niitä kohtaan. Varsinkin lievemmät rasistiset rikokset jäävät myös usein ilmoittamatta poliisille. Teoksen useat oikeudenkäyntiesimerkit osoittavat, että suomalaisessa oikeuskäytännössä on kehittämisen varaa. Teoksessa käsitellään niin ikään rasismia suomalaisessa politiikassa, ja laajimpana tapausesimerkkinä on kansanedustaja Jussi Halla-ahon blogikirjoittelu. Puuronen pyrkii osoittamaan epäjohdonmukaisuuksia Halla-ahon kirjoituksissa. Puuronen käy vielä lopuksi läpi vuoden 2009 Yhteisvastuukeräyksen yhteydessä toteutettua kyselyä suomalaisten suhtautumisesta maahanmuuttajien työllistymiseen.

Kokonaisuudessaan Puurosen teos on selkeä ja siinä käytetyt tapausesimerkit tuoreita, aivan viime vuosilta. Olin ollut itse tietoinen jonkinasteisesta rasismista Suomessa, mutta jotkin teoksen esimerkeistä ovat niin räikeitä, että niitä on vaikea uskoa todeksi. Teoksen aineisto on koottu osittain haastattelemalla rasismia kokeneita henkilöitä, mikä antaa heille oman äänen. Tämä puhutteleva teos sopii luettavaksi jokaiselle aiheesta kiinnostuneelle.

Tekniset tiedot:
Puuronen, Vesa: Rasistinen Suomi
ISBN: 978-952-495-196-8
Gaudeamus Kustannus 2011
Nidottu, 286 s.
Kirjastoluokka: 32.2

perjantai 2. marraskuuta 2012

Kirja-arvio: Erilaisuus

Erilaisuus on kokoelma monikulttuurisuuteen, paikkaan, identiteettiin ja tilaan liittyviä kirjoituksia akateemisen maailman vaikuttajien kirjoittamina. Teoksen tarkoituksena on valottaa erilaisuuden eri puolia ja osoittaa, että nykyisestä keskustelusta huolimatta monikulttuurisuus ja globalisaatio ovat paljon vanhempia ja monitahoisempia ilmiöitä kuin yleisesti ajatellaan. Erilaisuudessa on kyse yhtä paljon toiseudesta kuin meistä itsestämme: me kaikki olemme erilaisia eri tavoin.

Aikaamme on sanottu leimaavan juurettomuus, joka on teoksen ensimmäisen kokonaisuuden yläotsikko. Liikkuvuuden lisääntyminen ja kansainvälistyminen luo paikalle uusia merkityksiä ja voi toisaalta saada meidät kaipaamaan tuttua ja turvallista paikkaa entistä enemmän. Kirjan toisessa osiossa otsikoltaan "Toisen kuvat" perehdytään niihin tapoihin, joilla erilaisuutta käsitellään joukkoviestimissä ja muualla kulttuurissa. Tästä yhtenä hyvänä esimerkkinä on karttaprojektioiden käyttö, joista vakiintunein ja laajimmin käytössä oleva Mercatorin projektio asettaa Euroopan kartan keskiöön ja vääristää eri maanosien mittasuhteita länsimaiden eduksi. Kirja päättyy moneutta pohtiviin kirjoituksiin, joissa pohditaan esimerkiksi ksenofobian ja Huntingtonin lanseeraaman termin kulttuurien yhteentörmäyksen kautta kulttuurin prosessimaisuutta.

Tässä teoksessa yhdistyy monia niitä teemoja, joista olen kiinnostunut ja joita olen myös opintojeni puitteissa saanut pohtia. Erityisen mielenkiintoisina esimerkkeinä pidin Stuart Hallin huomioita Iso-Britanniasta, jossa nimenomaan englantilaisuudella vaikuttaa olevan erityisen läheinen suhde brittiläisyyteen, vaikka alueella asuu myös muita ryhmiä. Samantyyppisiä esimerkkejä on toki löydettävissä myös muista maista. Kaiken kaikkiaan tämä teos on monipuolinen ja ajankohtainen, mutta tieteellisen sanaston vuoksi se jää paikoittain melko teoreettiseksi. Uskon sen kuitenkin sopivan kaikille monikulttuurisuudesta sekä paikan ja identiteetin välisestä suhteesta kiinnostuneille lukijoille ja toivon sen osaltaan lisäämään tietoisuutta siitä, että erilaisuus on myös osa itseämme.

Tekniset tiedot:
Lehtonen, Mikko ja Olli Löytty (toim.): Erilaisuus
ISBN: 951-768-136-4
Osuuskunta Vastapaino 2003
Nidottu, 286 s.
Kirjastoluokka: 32.2

torstai 1. marraskuuta 2012

Kirja-arvio: Tyylikkään köyhäilyn taito

Älä missään tapauksessa omista mitään. Se tekee onnettomaksi. Tätä voisi pitää saksalaisen kreivi Alexander von Schönburgin mottona ja hänen kirjoittamansa teoksen Tyylikkään köyhäilyn taito johtoajatuksena. Von Schönburg on hienosta arvonimestään huolimatta kokenut omakohtaisesti, millaista on menettää hyvin palkattu työpaikka ja siirtyä vapaaksi kirjailijaksi epävarman toimeentulon pariin. Itse asiassa myös hänen sukunsa on lasketellut taloudellista alamäkeä jo muutaman sadan vuoden ajan, kuten hän itse asian ilmaisee. Se ei kuitenkaan estä elämästä tyylikkäästi - von Schönburgin mukaan tietynasteinen niukkuus on jopa todellisen tyylikkyyden edellytys.

Von Schönburg kertoo teoksessaan, että hänen siirtymisensä toimistotyöstä kotikonttoriin on merkinnyt enemmän aikaa itselle: työmatkat ovat lyhentyneet olemattomiin eikä pomo kyttää olkapään takana. Vähemmän työtä on merkinnyt enemmän elämää ja vähemmän käytettävissä olevaa rahaa puolestaan sitä, että esimerkiksi kodin sisustus ei ole mennyt uusiksi muutaman turhan usein: aatelisten keskuudessa tämä on tarkoittanut sitä, että vanhat arvohuonekalut ovat säästyneet uudistusvimmalta. Ulkona syöminen on vähentynyt, mutta toisaalta parempaa ruokaa saa useimmiten kotona - vaihtoehtona on siipeileminen tilaisuuksissa, joissa on ilmainen ruokatarjoilu. Kuntosalikortit voi myös unohtaa: parhainta liikuntaa on lenkkeily ja kävely, joihin kelpaavat mainiosti peruslenkkarit ja verkkarit. Kaupungissa pärjää useimmiten ilman autoa, mikä vähentää merkittävästi kuluja ja stressiä. Lomamatkalle voi puolestaan suunnata kaukokohteen sijaan vaikkapa omaan kotikaupunkiin - varsinkin suuremmassa kaupungissa tutustumisen arvoisia kohteita löytyy yllättävän paljon. Vaatteiden kanssa laatu käy määrän edellä ja myös lapset on mahdollista kasvattaa tietoisiksi kuluttajiksi.

Tyylikkään köyhäilyn taito on viihdyttävä tietoteos ja puolustuspuhe kohtuullisen kulutuksen puolesta. Neuvokas kuluttaja voi saavuttaa kaikin puolin tyydyttävän elämäntavan tyylikkyydestä tinkimättä vähäisellä rahamäärällä. Rikas on se, jonka koti on ystävien kokoontumispaikka; rikas on se, joka ei ota toisten elämäntyyliä omaksi mittapuukseen. Von Schönburgin esimerkit hänen omasta ja muiden tyylikkäiden köyhäilijöiden elämästä todistavat, että raha ei ole onnellisuuden mitta.

Tekniset tiedot:
von Schönburg, Alexander: Tyylikkään köyhäilyn taito
Suomentaja: Raija Nylander
ISBN: 978-951-795-475-3
Atena Kustannus 2007
Sidottu, 216 s.
Kirjastoluokka: 36.15
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...