keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Kirja-arvio: Stephen Hawking. Elämä

Stephen Hawking on yksi aikamme tunnetuimmista ja arvostetuimmista tiedemiehistä, joka vaikuttaa keskuudessamme edelleen. Vuonna 1942 syntynyt Hawking on saanut maailmanlaajuisesti lukemattomia palkintoja, kunnianosoituksia ja arvonimiä työstään fyysikkona maailmankaikkeuden synnyn ja olemuksen tutkimuksen parissa. Hän on myös onnistunut kansantajuistamaan vaikeita fysiikan käsitteitä ja saamaan siten tieteenalalleen enemmän yleistä kiinnostusta.

Hawkingin lapsuus oli varsin onnellinen ja keskinkertaisesta koulumenestyksestään huolimatta hän pääsi opiskelemaan Oxfordin yliopistoon. Koulussa hän ei ollut antanut itsestään ahkeran oppilaan kuvaa - päinvstoin Hawkingilla ei ollut mielenkiintoa käyttää aikaa sellaisten asioiden oppimiseen, joita hän ei katsonut itselleen hyödylliseksi. Samanlainen opiskelutapa jatkui yliopistossa: fysiikka oli kyllä mielenkiintoista, mutta opetetut aiheet niin helppoja, ettei hänen tarvinnut käyttää niiden opiskelemiseen aikaa. Hawkingin heikoksi lenkiksi oli osoittautua matematiikka, mutta hän selvisi kunnialla siitäkin.

Hawking tapasi parikymppisenä tulevan vaimonsa, mutta saadakseen luvan mennä naimisiin hänellä tuli olla työpaikka. Tätä varten Hawkingin tuli keksiä hyvä väitöskirjan aihe. Sen aiheeksi tuli maailmankaikkeuden synnyn tutkimus ja mustat aukot - aihe, joka kohtalonomaisesti auttoi häntä nousemaan tähdenlennon lailla tiedemaailman huipulle. Nuorta onnea varjosti salaperäisen sairauden puhkeaminen, joka alkoi vaivata Hawkingiä hänen ollessaan 21-vuotias. ALS-sairauden diagnoosin saatuaan lääkärit lupasivat hänelle enää muutaman vuoden elinaikaa. Väitöskirja ja avioliitto oli vaakalaudalla, mutta kuten me kaikki nyt jälkikäteen tiedämme, tämän jälkeen loppu onkin historiaa.

Joskus on spekuloitu sen suhteen, kuinka paljon Hawkingin sairaus on vaikuttanut hänen kuuluisuuteensa vai onko kaikki hänen saamansa maine ja kunnia puhtaasti hänen tieteellisten saavutustensa ansiota. Kiistatonta kuitenkin on, että hän on poikkeuksellisen älykäs ja on omalla esimerkillään rohkaissut muita vammaisia koettelemaan rajojaan. Nopeasti kasvanut kuuluisuus vei Hawkingin esitelmöimään ja ottamaan vastaan kunnianosoituksia lähes joka mantereelle hengästyttävällä aikataululla. Sairauden edetessä vauhti ei ole juurikaan hidaastunut, vaan uskolliset apulaiset eikä vähäisimmässä määrin hänen vaimonsa, ovat auttaneet mahdollistamaan täysipainoisen elämän. 

Kitty Ferguson on julkaissut Hawkingin kanssa teoksia aikaisemminkin, mutta niiden teemat ovat liittyneet Hawkingin tutkimuksiin. Stephen Hawking - elämä paljastaa yksityiselämää kaiken tutkimustyön ja kuuluisuuden takana, kuten kaksi avioliittoa sekä lasten ja lastenlasten vaiheita. Aiheesta kiinnostuneelle teos on tahdikkaasti kirjoitettu elämäkerta, jossa ei ole unohdettu esitellä myös Hawkingin keskeisimpiä teorioita.

Tekniset tiedot:
Ferguson, Kitty: Stephen Hawking. Elämä
Suomentaja: Markus Hotakainen
ISBN: 978-951-0-39327-7
WSOY 2012
Sidottu, 442 s.
Kirjastoluokka: 99.15

tiistai 22. tammikuuta 2013

Kirja-arvio: Raamatullinen vuosi. Yhden miehen nöyrä yritys noudattaa Raamattua mahdollisimman kirjaimellisesti

Juutalaiseen sukuun kuuluva toimittaja A. J. Jacobs haluaa tuntea uskontonsa, mutta päätettäväksi jää enää, kuinka hän siihen tutustuisi. Siinä missä useimmilla ihmisillä on taipumus kuoria kermat päältä, valita uskontonsa sopivimmat ja helpoimmin toteuttavat asiat, A.J. päättää yrittää noudattaa vuoden ajan kaikkea mitä Raamatussa sanotaan - mahdollisimman kirjaimellisesti. Alkuvalmisteluina hän ostaa kasan Raamatun eri käännöksiä ja tutustuu sen kirjoituksiin kirjoittaen samalla ylös jokaisen löytämänsä säännön, joita kertyy loppujen lopuksi noin seitsemänsataa. Ja sitten vain tositoimiin. Millaista on olla leikkaamatta partaansa ja hiuksiaan vuoteen tai pukeutua valkoiseen kaapuun ja kuljettaa paimensauvaa keskellä New Yorkia? Miltä agnostikosta tuntuu alkaa rukoilla Jumalaa? Kuinka muistaa puhaltaa torveen joka kuukauden alussa? Ja ennen kaikkea: mikä on muuttunut henkisesti ja ulkoisesti tämän kokemuksen jälkeen?

A.J. Jacobs, joka haluaa tulla kutsutuksi pelkillä nimikirjaimillaan koko teoksen ajan, on koonnut kokemuksensa eri kuukausiin jaettuna. Aivan joka päivältä ajatuksia ei ole kirjattu ylös, mutta mielenkiintoisimmat ja eriskummallisimmat kokemukset ja säännöt, jotka hänen päiviinsä vaikuttavat, on toki kerrottu viihdyttävään tyyliin, jonka Jacobs hallitsee. Pian käy ilmi, että Raamatun mukainen elämä vaikuttaa kirjaimellisesti noudatettuna joka hetki aamusta yöhön johonkin elämän osa-alueeseen ja aiheuttaa useamman kerran kiusallisia tilanteita ainakin Jacobsin vaimolle, joka kuitenkin suhtautuu miehensä yritykseen uskomattomalla pitkämielisyydellä. Samalla vuoden aikana tulevat tutuksi yksi jos toinenkin Yhdysvalloissa vaikuttava juutalainen ja kristitty ryhmittymä, joista osa suhtautuu Raamattuun hyvin kirjaimellisesti ja toiset liberaalimmin ja joiden jäseniä Jacobs käy tapaamassa.

Raamatullinen vuosi - yhden miehen nöyrä yritys noudattaa Raamattua mahdollisimman kirjaimellisesti paljastaa ainakin sen, että Jacobsilla on sana hallussaan. Teos on varsin henkilökohtainen tilitys niistä muutoksista, joita Jacobs kokee niin fyysisesti kuin mielessään tämän kokemuksen aikana. Tietyllä tapaa minua häiritsi se, että Jacobsin toiminnan motiivina saattoi olla valmiiksi solmittu kustannussopimus, josta hän teoksessaan mainitsee. Haluaisin kuitenkin uskoa, että hän on ollut vilpittömin mielin liikkeellä halutessaan tutustua uskovaisten elämään ja kuvatessaan kaikkia niitä haasteita, joita uskonnon sääntöjen mukaan elävä ihminen nyky-yhteiskunnassa kohtaa. Tähän teokseen pitänee suhtautua huumorilla, vaikka se toki tarjoaa myös kevyen läpileikkauksen kristinuskon ja juutalaisuuden nykytilasta Yhdysvalloissa.

Tekniset tiedot:
Jacobs, A.J.: Raamatullinen vuosi. Yhden miehen nöyrä yritys noudattaa Raamattua mahdollisimman kirjaimellisesti
Suomentaja: Kira Poutanen
ISBN: 978-952-5613-76-6
Nemo Kustannus 2008
Sidottu, 448 s.
Kirjastoluokka: 99.1

torstai 17. tammikuuta 2013

Paluu koulun penkille

Vuoden alku tuo monelle muutoksia elämään joko niin, että niitä on itse toivonut ja hakenut tai aivan tahtomattakin. Minulle se on merkinnyt opintojen aloittamista monen vuoden tauon jälkeen - ja aivan vapaaehtoisesti, Jumalalle kiitos. Sain erään mieheni kanssa käymäni keskustelun perusteella idean hakea avoimeen yliopistoon, koska siellä oli tarjolla minulle sopiva opintokokonaisuus. Hain, pääsin aluksi varapaikalle ja viimein jonkun mielensä muuttaneen henkilön peruessa oman osallistumisensa lopulta ihan oikeaksi opiskelijaksi. Voi sitä ilon tunnetta, kun sain sähköpostin minulle myönnetystä opinto-oikeudesta, vaikka olin hakenut opintoihin niin viime tipassa!

Nyt opintoja on viikko takana ja selvyyden vuoksi kerrottakoon, että en ole palannut koulun penkille aivan kirjaimellisesti. Näinä tietoliikenteen luvattuina aikoina etäopinnot mahdollistavat itsensä sivistämisen myös meille kotiäideille, joilla on samaan aikaan hoidettavana kaksi pientä lasta. Luentokurssit voi kuunnella kotona ja muutenkin työskentelytavat ovat niin itsenäisiä, että opintoja voi suorittaa melkein mihin aikaan tahansa sopiva hetki sattuu löytymään. Se onkin välttämätöntä, jos aikoo opiskella vauvavuoden aikana, sillä tehtävät on kuitenkin palautettava tiettyihin päivämääriin mennessä.

Viimeisen viikon aikana on muistunut mieleen noin kymmenen vuoden takainen aika, kun aloittelin opintoja yliopistossa perustutkinto-opiskelijana. Vain taivas tuntui olevan rajana kaikkien niiden mielenkiintoisten kurssien keskellä, jotka vain odottivat suorittajaansa. Nytkin rahalla maksamalla mahdollisuudet ovat erittäin monipuoliset ja rajoitteena on lähinnä aika. Parhaimmillaan opiskelu on tuntunut hienona flow-tilana, kun kaksi tuntia on kulunut aivan huomaamatta, kun on tehnyt mieli lukea tai kirjoittaa "enää pieni hetki". Toivottavasti minulle ei käy niin kuin eräälle ekaluokkalaiselle, joka oli niin innoissaan koulun aloittamisesta, että teki koko vuoden ajaksi mitoitetun harjoituskirjan tehtävät ensimmmäisen viikon aikana...

Minulle ja kaikille muille uusien (tai miksei vähän vanhempienkin) mielenkiintoisten haasteiden parissa työskenteleville toivon intoa alkaneelle vuodelle ja kärsivällisyyttä niinäkin hetkinä, kun kaikki ei tunnu sujuvan aivan niin kuin pitäisi. Kyllä se kevätaurinko vielä ilmestyy valaisemaan tietämme, jos Jumala suo.

lauantai 12. tammikuuta 2013

Kirja-arvio: Ihminen, orkidea ja mustekala. Elämäni luonnon tutkijana ja suojelijana

Muistan Jacques Cousteaun varhaislapsuuden vuosiltani, jolloin perheelläni oli tapana katsoa luontodokumentteja Calypso-laivan matkasta milloin milläkin maailman merellä. Ja tuolloin Cousteaun tunnisti hänen harmahtavista hiuksistaan, terävästä katseestaan ja punaisesta pipostaan, joista on muodostunut hänen tavaramerkkinsä. Cousteauta voidaankin pitää yhtenä oman aikansa maailmankansalaisista, joka tunnettiin ja tunnetaan ympäri maailman vankkana ja arvostettuna luonnon tutkijana.

Ihminen, orkidea ja mustekala - elämäni luonnon tutkijana ja suojelijana kertoo Cousteaun elämäntarinan hänen itsensä ja toimittaja Susan Schiefelbeinin kirjoittamana. Cousteaun lapsuus ei ollut järin lupaava, sillä hän sairasti paljon. Karaisukeinona käytetty uiminen johti kuin kohtalonomaisesti siihen, että Cousteau innostui vedestä ja toimi armeijavuosinaan merivoimissa. Kiinnostus uimiseen ja sukeltamiseen johti siihen, että Cousteau kehitti eräiden tuttaviensa avustuksella sukeltamiseen tarvittavaa laitteistoa. Cousteau kertookin olleensa siinä mielessä onnekas, että hän syntyi ja sai työskennellä sellaisena aikana, jolloin luonnon tutkimuksessa oli vielä paljon kehitettävää - aikana, jolloin meret olivat vielä huonosti tunnettuja ja tutkimusmenetelmiäkään ei oltu kehitetty loppuun. amaattisukeltajalle se tarkoitti mahdollisuutta tehdä huimia löytöjä, joiden luonnollisimmaksi esittelytavaksi suuremmalle yleisölle Cousteau piti dokumenttielokuvia. Hän piti tärkeänä saada löytönsä kaikkien tietoon, sillä "ihmiset voivat rakastaa vain sellaista, jonka he tuntevat". Ajan myötä, kun Cousteaun ja hänen tutkimusryhmänsä tekemien tutkimusten myötä selvisi ihmisen merkittävä vaikutus merten pahoinvointiin, Cousteausta kehittyi yhä vankkumattomampi luonnonsuojelun ja merten puolesta puhuja, joka ei epäröinyt käyttää jokaista mahdollista tilaisuutta ja vuosien varrella syntynyttä vaikutusvaltaansa hyväkseen voidakseen vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen luonnon hyväksi.

Ihminen, orkidea ja mustekala - elämäni luonnon tutkijana ja suojelijana kertoo kunnioittamani miehen elämäntarinan, mutta on samalla tietoisku luonnon tilasta. Luvut riistokalastuksesta, merten tilasta, ydinvoimasta sekä tieteen merkityksestä kohtalokkaiksi osoittautuneiden keksintöjen hyödyntämisessä kertovat Cousteaun vaikuttavasta perehtyneisyydestä rakastamaansa aiheeseen, joka koskettaa tavalla tai toisella meitä kaikkia.

Tekniset tiedot:
Cousteau, Jacques ja Susan Schiefelbein: Ihminen, orkidea ja mustekala. Elämäni luonnon tutkijana ja suojelijana
Suomentaja: Antti Immonen
ISBN: 978-952-5459-09-8
Green Spot 2008
Nidottu,307 s.
Kirjastoluokka: 50.1

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Yksinäisyyteen voi kuolla

Minun oli yksinkertaisesti pakko kirjoittaa tänne muistiin katkelma eräästä kirjasta - katkelma josta selviää, miten tuhoisa vaikutus on sellaisella yksinäisyydellä, jota ei ole itse valittu.Vaikka kyse onkin eläimestä, sama lienee sovellettavissa myös meihin ihmisiin. Pidetään siis huolta toisistamme.

[...] Samalla, kun fysiologit korostivat, kuinka ihmisillä on kumppanin tarve, saimme todistaa toveruuden merkitystä delfiinien parissa. Olemme usein lumoutuneena nähneet, kuinka tuhannet delfiiit hyppivät, poukkoilevat ja pyörähtelevät riemukkaasti sekä uivat yhtenäisinä muodostelmina silkinsileät kyljet toisissaan kiinni. Olemme nähneet delfiinien nostavan pienokaisensa ja jopa loukkaantuneet lajitoverinsa pinnalle, jossa ovat kannatelleet sen aikaa, että nämä saavat hengitettyä ilma-aukkojensa kautta.

Toveruus vaikuttaakin olevan delfiineille yhtä tärkeää kun happi. Vuosikausiin en koskaan nähnyt delfiiniä yksikseen. Sitten kerran Välimerellä, kun olimme matkalla Korsikalta Sisiliaan, kohtasimme yksinäisen delfiinin, joka kellui lähes liikkumattomana melkein rasvatyynellä merellä. Komensin Calypson lähestymään sitä hitaasti. Delfiini ei reagoinut mitenkään, vaikka se pitikin silmänsä vedenpinnan yläpuolella ja tarkkaili meitä. Yletyimme koskettamaan sitä, eikä se vieläkään paennut. Aluksemme lääkäri uskoi delfiinin olevan vakavasti sairas, joten hän kehotti meitä hilaamaan sen kannelle ja laskemaan sen altaaseemme, jotta voisimme tutkia eläimen ja auttaa sitä jotenkin. Lääkäri totesi,että delfiini hengitti täysin normaalisti. Samaten sen ruumiinlämpö ja pulssi olivat normaaleja.

Seuraavana aamuna delfiini oli kuollut. Ruumiinavaus paljasti, ettei sillä ollut mitään elimellistä vikaa. Lääkärin diagnoosin mukaan sen menehtyminen johtui yksinäisyydestä, jonka syynä oli luultavasti karkotus parvesta. Eläimellä ei ollut vammoja ruumissaan, mutta sielussa kylläkin.[...]

Lähde: Cousteau, Jacques: Ihminen, orkidea ja mustekala. Elämäni luonnon tutkijana ja suojelijana (s. 47 s.)

torstai 3. tammikuuta 2013

Kirja-arvio: Todennäköinen tarina

Tukholmalainen pariskunta Helena ja Martin etsivät elämälleen muutosta pois kiireisestä oravanpyörästä ja hankkivat maalaishotellin kaukaa kaupungin kiireestä, Helenan lapsuusseuduilta. Jo aikaisemmin heikoissa kantimissa ollut avioliitto alkaa pian rakoilla ja päätyy eroon. Helena jää hoitamaan hotellia ja heidän teini-ikäistä tytärtään Martinin muuttaessa takaisin Tukholmaan.

Helenan lisäksi toinen teoksen päähenkilöistä on Anders, keräämästään rikkaudesta ja harvinaisista esineistä koostuvasta omaisuudestaan huolimatta tyhjää ja yksitoikkoista elämää elävä, elämäänsä kyllästynyt mies. Anders ajaa autollaan kolarin eikä halua sen jälkeen palata yksin tyhjään asuntoonsa, vaan päätyy sattumalta toipumaan onnettomuudestaan Helenan pitämään hotelliin. Siellä Helena pestaa hänet kunnostamaan hotellin, ja heidän ajatuksensa tuntuvat menevän alusta lähtien samalla aaltopituudella. Juorujen välttämiseksi mitään romanttista suhdetta ei kuitenkaan virallisesti synny.

Teoksessa on sivuroolissa mielestäni kaikkein kiehtovin henkilö, Verner. Syrjäisessä ja ränsistyneessä mökissään yksin elävä erakko on kaikkien kyläläisten huonosti tuntema ja siksi hänestä paljastuu hyvin yllättäviä puolia. Aikaisemmin lennokasta elämää viettänyt Verner kyllästyi rikkauksiin ja muutti elämänsä hyvin yksinkertaiseksi, ja hänellä on tarjottavanaan syvällisiä näkemyksiä elämästä: "Harva tajuaa että ihminen valitsee itse, tuleeko hänestä etikkaa vai vuosikertaviiniä" tai "Kuinka paljon maailma muuttuisi, jos me kaikki kääntäsimme joka ilta hetkeksi katseemme tähtiin ja miettisimme maailmankaikkeuden äärettömyyttä. Maailma on mysteeri, mutta me pidämme sitä itsestään selvänä ja olemme niin tottuneita siihen, että olemme unohtaneet ihmetellä."

Todennäköinen tarina on kaikkea muuta kuin todennäköinen. Teoksen alkupuolella en oikein ymmärtänyt, miksi tämä kirja on saanut niin paljon myönteisiä arvioita, mutta keskivaiheilta lähtien teos alkaa erottua edukseen. Tarina kulkee eteenpäin vuoroin eri kyläläisten kertomana eikä mitään kovin suurta ja dramaattista tapahdu, vaan tapahtumat ovat enemmänkin ihmisten sisäisiä tapahtumia, ajatuksia ja oivalluksia. Psykologisista ihmiskuvauksista pitävälle tämä teos on löytö.

Tekniset tiedot:
Alvtegen, Karin: Todennäköinen tarina
Suomentaja: Laura Jänisniemi
ISBN: 978-951-0-37945-5
WSOY 2012
Sidottu, 308 s.
Kirjastoluokka: 1.4
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...