lauantai 12. tammikuuta 2013

Kirja-arvio: Ihminen, orkidea ja mustekala. Elämäni luonnon tutkijana ja suojelijana

Muistan Jacques Cousteaun varhaislapsuuden vuosiltani, jolloin perheelläni oli tapana katsoa luontodokumentteja Calypso-laivan matkasta milloin milläkin maailman merellä. Ja tuolloin Cousteaun tunnisti hänen harmahtavista hiuksistaan, terävästä katseestaan ja punaisesta pipostaan, joista on muodostunut hänen tavaramerkkinsä. Cousteauta voidaankin pitää yhtenä oman aikansa maailmankansalaisista, joka tunnettiin ja tunnetaan ympäri maailman vankkana ja arvostettuna luonnon tutkijana.

Ihminen, orkidea ja mustekala - elämäni luonnon tutkijana ja suojelijana kertoo Cousteaun elämäntarinan hänen itsensä ja toimittaja Susan Schiefelbeinin kirjoittamana. Cousteaun lapsuus ei ollut järin lupaava, sillä hän sairasti paljon. Karaisukeinona käytetty uiminen johti kuin kohtalonomaisesti siihen, että Cousteau innostui vedestä ja toimi armeijavuosinaan merivoimissa. Kiinnostus uimiseen ja sukeltamiseen johti siihen, että Cousteau kehitti eräiden tuttaviensa avustuksella sukeltamiseen tarvittavaa laitteistoa. Cousteau kertookin olleensa siinä mielessä onnekas, että hän syntyi ja sai työskennellä sellaisena aikana, jolloin luonnon tutkimuksessa oli vielä paljon kehitettävää - aikana, jolloin meret olivat vielä huonosti tunnettuja ja tutkimusmenetelmiäkään ei oltu kehitetty loppuun. amaattisukeltajalle se tarkoitti mahdollisuutta tehdä huimia löytöjä, joiden luonnollisimmaksi esittelytavaksi suuremmalle yleisölle Cousteau piti dokumenttielokuvia. Hän piti tärkeänä saada löytönsä kaikkien tietoon, sillä "ihmiset voivat rakastaa vain sellaista, jonka he tuntevat". Ajan myötä, kun Cousteaun ja hänen tutkimusryhmänsä tekemien tutkimusten myötä selvisi ihmisen merkittävä vaikutus merten pahoinvointiin, Cousteausta kehittyi yhä vankkumattomampi luonnonsuojelun ja merten puolesta puhuja, joka ei epäröinyt käyttää jokaista mahdollista tilaisuutta ja vuosien varrella syntynyttä vaikutusvaltaansa hyväkseen voidakseen vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen luonnon hyväksi.

Ihminen, orkidea ja mustekala - elämäni luonnon tutkijana ja suojelijana kertoo kunnioittamani miehen elämäntarinan, mutta on samalla tietoisku luonnon tilasta. Luvut riistokalastuksesta, merten tilasta, ydinvoimasta sekä tieteen merkityksestä kohtalokkaiksi osoittautuneiden keksintöjen hyödyntämisessä kertovat Cousteaun vaikuttavasta perehtyneisyydestä rakastamaansa aiheeseen, joka koskettaa tavalla tai toisella meitä kaikkia.

Tekniset tiedot:
Cousteau, Jacques ja Susan Schiefelbein: Ihminen, orkidea ja mustekala. Elämäni luonnon tutkijana ja suojelijana
Suomentaja: Antti Immonen
ISBN: 978-952-5459-09-8
Green Spot 2008
Nidottu,307 s.
Kirjastoluokka: 50.1

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa kommentoimaan tekstejäni. Blogini on kommenttiystävällinen - varaan kuitenkin itselleni oikeuden olla julkaisematta kommentteja, jotka loukkaavat minua tai islamin uskoa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...