tiistai 26. helmikuuta 2013

Kirja-arvio: Toinen maailma jonka tunnen. Autistin tarina

Iris Johansson syntyy 1940-luvulla ruotsalaiseen suurperheeseen ja jo hänen ollessaan pieni huomataan, ettei kaikki ole niin kuin pitäisi. Iriksellä on oma maailmansa, johon hänellä on tapana vetäytyä. Useat vaatteet saavat hänen ihonsa kutiamaan tai polttelemaan, joten hän ei pidä vaatteiden pitämisestä tai vaihtamisesta; hän oppii kuivaksi ollessaan 9-vuotias ja vaikuttaa ymmärtävän ja noudattavan vain vähän sääntöjä, kun puolestaan toisinaan hän oivaltaa asioita salamankirkkaasti. Hän huiskuttaa usein käsiään ja pyörii hyrränä ympäriinsä.

Sanalla sanoen Iriksen käyttäytymistapa on hyvin autistinen, mutta Iriksen lapsuudessa tuota sanaa ei tunneta. Iristä pidetään yksinkertaisesti psykoottisena tai mielenvikaisena ja monet, mukaan lukien Iriksen äiti, pitävät häntä toivottomana tapauksena joka ei koskaan opi ihmisten tavoille ja joka pitäisi siksi laittaa kasvatuslaitokseen. Iriksen isä on toista maata: hän näkee Iriksessä jotakin itsestään, sillä hänen mielestään Iris ei suinkaan ole tyhmä, vaan näkee asiat eri tavalla. Suurperheessä on joitakin muitakin henkilöitä, joilla on taipumusta samanlaiseen käyttäytymiseen ja heihin Iris tuntee syvempää yhteyttä kuin muihin. Iriksellä on ylipäätään kyky tuntea toisten ihmisten syvin olemus ja lukea heidän ajatuksiaan jopa siinä määrin, etteivät nämä ihmiset itsekään ole tietoisia niistä. Tämä johtaa moniin kiusallisiin tilanteisiin, sillä Irikseltä puuttuu itsesuojeluvaiston lisäksi hienotunteisuus ja tilannetaju. Oman ja tavallisen maailman samanaikainen läsnäolo on hänelle vaikea asia hallittavaksi. Vähitellen 12-vuotiaasta alkaen Iris on yhä enemmän tavallisessa maailmassa ja aikuisikään mennessä hän kykenee hallitsemaan paremmin käyttäytymistään. Epätavallisia ominaisuuksiaan hän pystyy hyödyntämään työelämässä: nykyään hän on niin suosittu terapeutti, kouluttaja ja mentori, että hänen kalenterinsa on täynnä seuraavan kahden vuoden ajalle.

Toinen maailma jonka tunnen - autistin tarina on ehdoton luettava autismista kiinnostuneille. Teos on Iriksen kirjoittama, mutta sitä on toimitettu jonkin verran luettavuuden parantamiseksi. Siitä huolimatta kirjan keskivaiheilla on jonkin verran toistoa, minkä vuoksi pidin kiinostavimpina kohtina kirjan alkua ja loppupuolta. Tässä ainutlaatuisessa teoksessa autisti kertoo omakohtaisesti kokemuksistaan ja valottaa siten sitä tuntematonta maailmaa, joka on ollut aikaisemmin lähinnä terapeuttien ja opettajien kuvaamaa.

Tekniset tiedot:
Johansson, Iris: Toinen maailma jonka tunnen. Autistin tarina
Suomentaja: Laura Beck
ISBN: 978-951-1-22641-7
Otava 2008
Sidottu, 368 s.
Kirjastoluokka: 59.55

perjantai 22. helmikuuta 2013

Islam ja dinosaurukset

Tämä kiinnostava fatwa osui silmiini käydessäni selaamassa IslamTodayn uusimpia fatwoja. Olen miettinyt joskus islamin suhtautumista dinosauruksiin, joten tässä seuraavaksi kyseisen sivuston tieteellisten tutkimuksen komitean antama vastaus erään henkilön lähettämään kysymykseen siitä, kuinka islam selittää dinosaurusten olemassaolon. Käännös englannista suomeksi on omani, joten pyydän anteeksi mahdollisia virheitä käännöksessä.

[...] Tiedämme, että Jumala on luonut kaiken, mukaan eläimet. Kuitenkaan Koraani ja sunna eivät kerro kovin suurella tarkkuudella, kuinka näiden olentojen luominen tapahtui ja millä aikaskaalalla. Koraani kertoo, että taivas ja maa luotiin kuudessa päivässä, mutta Tafsirin [Koraanin selitysteos] oppineet myöntävät, että näiden päivien pituudesta ei ole varmuutta.

Voimme yrittää oppia jotakin Maan historiasta tutkimalla luomisen todisteita. Tämä on tieteilijöiden, kuten astronomien, geologien, biologien ja paleontologien työtä. Samalla tavoin voimme oppia jotakin ihmisyyden historiasta tutkimalla ihmisartefakteja ja dokumentteja. Tämä on historioitsijoiden ja arkeologien työtä.

On selvää, ettei meidän tulisi koskaan hyväksyä yhtään tieteilijän tai historioitsijan tekemää johtopäätöstä, joka on ristiriidassa Koraanin tai sunnan selkeiden ja kiistämättömien tekstien kanssa. Kuitenkaan emme voi kumota tieteellisiä väitteitä omien mielipiteidemme tai subjektiivisten pyhien tekstien tulkintojen perusteella. Selkeiden tekstuaalisten todisteiden puuttuessa tieteelliset väitteet pysyvät tai kaatuvat omien ansioittensa perusteella.

Lähde: http://www.esq-news.com
 
Mitä tulee dinosaruksiin, niitä ei mainita Koraanissa ja sunnassa. Itse asiassa useimpia eläimiä, jopa niitä jotka ovat olemassa nykypäivänäkin, ei mainita näissä lähteissä. Kuitenkaan se ei tarkoita, ettei noita eläimiä ole olemassa. Koraani ja sunna eivät ole tieteellisen tutkimuksen tai luonnonhistorian lähteitä. Kysymys dinosaurusten olemassaolosta ja muut luonnonhistorialliset asiat kuuluvat tieteen puolelle. Fossiilitodisteet ovat ylivoimaisia, joten nämä eläimet ovat olleet olemassa.

Koraanilla ei ole mitään sanottavaa dinosaruksista puoleen eikä toiseen paitsi tietenkin niin, että kaikki mikä on luotu ennen tai nykyään on ollut Jumalan luomaa sillä tavoin kuin Hän halusi sen luoda.

torstai 21. helmikuuta 2013

(Edistys)askelia uskon tiellä

 Peittävämpi hijab

Olen löytänyt itselleni sopivamman tuntuisen tavan pitää päähuivia, joka on samalla myös entistä peittävämpi. Ainakin tässä vaiheessa se tuntuu mukavalta, helpolta ja ennen kaikkea luontevalta. Nähtäväksi jää, minkä muunnoksen kesä tuo siihen tullessaan, sillä se on samalla myös aika lämmin ja on sopinut siten hyvin kylmään vuodenaikaan.

Puheen ja käyttäytymisen parantaminen

Olen alkanut viime aikoina kiinnittää erityistä huomiota siihen, että puheeni ja käyttäytymiseni olisi mahdollisimman paljon islamin mukaista. Pienten lasten kanssa kärsivällisyyttä ja neuvottelutaitoja koetellaan monta kertaa päivässä mutta omalla esimerkillä voi olla vaikuttamassa siihen, että edes pikku hiljaa lapsetkin oppivat käyttäytymään ja ottamaan muut huomioon. Onhan muistettava, ettei peittävinkään hijab peitä huonoa käytöstä.

Toinen asia, johon haluan kiinnittää huomiota on se, että kanssaihmisten elämän voi vaikuttaa positiivisesti monilla pienillä asioilla. Vaikka olisi itse herännyt "väärällä jalalla" tai asiat tuntuisivat muuten menevän Murphyn lain mukaan pieleen, voi omalla suhtautumisella olla levittämättä negatiivista energiaa kauemmaksi. Välttelen itse sellaisten ihmisten seuraa, joista välittyy negatiivista energiaa, joten en halua olla itsekään levittämässä sitä. Yksi negatiivisen energian muoto on juoruilu ja pahan puhuminen selän takana.

Ajankäyttö 

Vuosien kertyessä olen tullut entistä haluttomammaksi tekemään kompromisseja sen suhteen, miten ja kenen kanssa vietän aikaani. Toisaalta olen myös entistä tarkempi sen suhteen, millaisia televisio-ohjelmia katson ja kirjoja luen. Vaikka Suomen Yleisradiota on toisinaan parjattu kristinuskon sanan levittämisestä, on sen tarjonta ollut kaiken kaikkiaan suomalaisten yleissivistyksen kartuttamisen kannalta merkittävä. Ainakin mainoskanavien tarjontaan verrattuna tarjonta on yleisesti ottaen laadukasta ja asiallista. Yksi islamin piirteistä on oppimisen merkityksen korostaminen, minkä voi katsoa tarkoittavan itsensä sivistämistä.

Arabia

Tällä saralla on vielä parantamisen varaa. Olin aloittamassa uudestaan arabian omatoimisen opiskelun, mutta samaan aikaan löysin Avoimen yliopiston kurssitarjonnasta itselleni sopivan opintokokonaisuuden, joten arabian opiskelu on siirtynyt (jälleen) parempaa aikaa odottamaan. Jonkinlaisena edistyksenä voinee pitää sitä, että katson kuitenkin puoliaktiivisesti arabiankielisiä ohjelmia. En voi kuitenkaan mitään sille tunteelle, että tunnen olevani lukutaidoton kun en hallitse vielä edes arabian aakkosia, jolloin voisin ehkä edes yrittää liikkeen nimestä päätellä, onko kyseessä vaikkapa lääkärin vastaanotto tai kampaamo.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Kirja-arvio: Kirottu hiljaisuus

Philippe Vigand on kolmekymppinen, elämänsä kunnossa oleva urheilullinen kahden tyttären isä, joka eräänä päivänä lyyhistyy kadulle. Mystisen sairaukohtauksen seurauksena hän vaipuu koomaan kahdeksi kuukaudeksi, jonka jälkeen hänelle diagnosoidaan harvinainen sairaus: locked-in-syndrooma. Se merkitsee täydellistä halvausta niin, että vain silmäluomet ja yhden sormen kärki liikkuvat. Aivot ja järki toimivat normaaliin tapaan, joten ihminen on tavallaan oman ruumiinsa vankina. Kirottu hiljaisuus -teoksessa Vigand ja hänen vaimonsa kertovat molemmat omat versionsa siitä, millaista elämä on tämän syndrooman kanssa. Teos kattaa noin seitsemän vuotta perheen elämästä onnettomuuden jälkeen. Ensimmäiset kaksi ja puoli vuotta kuluvat sairaalassa, jonka jälkeen elämä siirtyy uuteen, vammaisen tarpeisiin suunniteltuun kotiin.

Vigandin vaimo keksii pian diagnoosin jälkeen miehensä avuksi koodijärjestelmän, jota hyödyntäen tämä voi kommunikoida toisten ihmisten kanssa käyttäen silmänräpäytyksiä kirjainten valitsemiseen ja lauseiden muodostamiseen. Valitettavasti sairaalan henkilökunnasta tai perheen ystävistä vain osa suostuu opettelemaan sen; usealle se, ettei Philippe pysty liikkumaan tarkoittaa sitä, että he pitävät tätä jälkeenjääneenä tai lapseksi palanneena. Philippen osuudessa hän kertoo itse esimerkiksi ihmisten suhtatumistavoista ja käyttäytymisestä häntä kohtaan silloin, kun he kuvittelevat, ettei Philippe pysty enää havainnoimaan mitään. Teosta lukiessa voi kuvitella sen turhautuneisuuden, jolta täydellinen itsenäisyyden menettäminen on täytynyt tuntua. Vähitellen, koodikielen ja joidenkin yksittäisten apuvälineiden myötä, pieni muru omasta elämästä palautuu.

Philippen vaimon osuudessa tämä kertoo suorasukaisesti tunteistaan heti onnettomuuden jälkeen ja sitä seuranneina kuukausina ja vuosina. Vaimon merkitys Philippen kuntoutuksessa on ollut erittäin merkittävä, mutta hän ei suostu asettumaan marttyyriksi: elämä neliraajahalvaantuneen kanssa aiheuttaa usemman kerran ärtymystä ja väsymystä. Vähitellen vaimon on ollut pakko hyväksyä se tosiasia, ettei hän pärjää yksin miehensä ja lasten kanssa, joten kotiin muuttaa avustajia ja siellä käy säännöllisesti kuntouttajia ja terapeutteja. Yksityisyyden ja oman ajan menettäminen koettelevat jaksamista, mutta vähittäisten edistysaskelten myötä perheen elämänpiiri laajenee ja vaimo pääsee ottamaan omaa tilaa palaamalla töihin.

Kirottu hiljaisuus kertoo saman tarinan kahden eri kertojan kautta, mikä tuo locked-in-syndrooman ymmärtämiseen useamman näkökulman. Ainakin teos muistuttaa siitä, että fyysinen liikuntakyvyttömyys ei välttämättä tarkoita älyllistä heikkoutta. Selviytymistarina, joka ansaitsee tulla luetuksi.

Tekniset tiedot:
Vigand, Philippe ja Stépahen Vigand: Kirottu hiljaisuus
Suomentaja: Marjatta Ecaré
ISBN: 951-31-1200-4
Tammi 1998
Sidottu, 174 s.
Kirjastoluokka: 99.1

torstai 14. helmikuuta 2013

Kirja-arvio: Pitkäveteisyyden filosofiaa

Suurin osa inhimillisestä elämästä kuluu kestämiseen, odottamiseen, kuluttamiseen, ajan tappamiseen ja arkisuuteen. Tämä on Helsingin yliopiston tutkija Kalle Haatasen kirjan Pitkäveteisyyden filosofiaa perusteesi. Haatanen on tutkinut arkea ja "taviksia" väitöskirjaansa myöten ja on samoilla linjoilla myös nyt arvioitavana olevassa teoksessaan, jossa on hän kirjoittaa neljän suuremman teeman alla arjen eri ilmiöistä käyttäen esimerkkeinään tavallisia ihmisiä (mukaan lukien itseään) sekä populaarikulttuurista, kaunokirjallisuudesta ja akateemisilta ajattelijoilta peräisin olevia ajatuksia iloisesti sekoittaen.

Aihe on meille kaikille siis tuttu - ehkä siinäkin määrin tuttu, ettei sitä tule Haatasen tavoin tietoisesti eriteltyä. Teoksessaan hän pohtii junttiuden ja taviksen olemisen ulottuvuuksia: sitä että haluamme jollakin tavalla erottua muista vaikka ei kuitenkaan liikaa. Toisaalta arki itsessään voidaan nähdä kurjuutena tai elämäntapaoppaiden mukaan jopa ekstaattisena, josta huipentumana on koko vuoden odotettu kesäloma jossakin tavikselle tai ei-tavikselle sopivassa kohteessa. Kulutuksen kautta voimme toteuttaa arkisuuttamme jälleen uudella tavalla, kunhan muistamme ettei mikään ole niin vanhentunutta kuin uutuus. Ja millaista onkaan keskiluokan uusien trendien etsintä, joka koettelee jo hyvän maun rajoja? Haatanen ei jätä rauhaan myöskään työelämää, joka vasta arkista onkin. Siitä vaikuttaa tulleen yhä enemmän työn itsensä pohdintaa. Millaista on nykyajan henkinen laiskuus ja mistä koostuu suomalainen onni? Entä kun kuolemakin on jo banalisoitu, mistä kertoo esimerkiksi Mullan alla -televisiosarjan huikea suosio?

Teoksen otsikko on mielestäni hieman masentava eikä kirjan kansikuvakaan paljon mieltä ylennä, mutta kyse lienee tietoisesta valinnasta. Kirja itsessään on kaikkea muuta kuin pitkäveteinen, sillä Haatanen vaikuttaa tuntevan aiheensa perinpohjin ja osaa kirjoittaa siitä ironisen hauskasti. Käytetyt esimerkit ovat osuvia ja voivat osua myös omaan nilkkaan. Kuinka tavis sitä itse onkaan? Tästä teoksesta jokainen voi löytää yhtymäkohtia omaan elämäänsä.

Tekniset tiedot:
Haatanen, Kalle: Pitkäveteisyyden filosofiaa
ISBN: 951-796-400-5
Atena Kustannus 2005
Sidottu, 206 s.
Kirjastoluokka: 04

lauantai 9. helmikuuta 2013

Kirja-arvio: Eläinten syömisestä

Jonathan Safran Foer on yhdysvaltalainen kirjailija, joka isäksi tultuaan kiinnostui siitä, miten hänen syömänsä liha on tuotettu. Hän vietti kolme vuotta perehtyen aiheeseen keräämällä runsaasti tutkimusaineistoa ja haastattelemalla muun muassa tilallisia. Aikaisemmin kasvissyönnin ja sekasyönnin välillä häilyneestä Foerista kehittyi kirjaprojektinsa aikana vannoutunut kasvissyöjä. Eläinten syömisestä-teosta ei voi kuitenkaan pitää manifestina kasvissyönnin puolesta: myös kestävällä tavalla tuotetun lihan puolestapuhujille on annettu tilaa teoksen tapauskertomuksissa. Foerin missio vaikuttaakin olevan yleinen herättely huomaamaan, mistä halpa liha on peräisin. Kuinka pitkälle olemme valmiita hyväksymään tuotantoeläimille aiheutetun kärsimyksen saadaksemme herkullisen pihvin?

Teos alkaa varsin provosoivasti kysymällä, miksemme söisi koiria, joita on runsaasti juuri sellaisilla alueilla, joista ruoasta on muuten pulaa. Esimerkiksi kulttuuriset seikat ovat vaikuttaneet siihen, että syömme nykyään hyvin kapean siivun kaikesta syötäväksi kelpaavien eläinten ja kasvisten kirjosta. Meriä kyntävät kalastusalukset heittävät valtavasta saaliistaan kuolleena mereen suuren osan niin sanotuista sivutuotteista eli niistä merieläimistä, jotka eivät kuulu kyseisen aluksen kohdesaaliiseen. Sikalat, kanalat ja nautatilat ovat köyhdyttäneet tuotantoeläinten geeniperimää suosimalla yksipuolisesti muutamia mahdollisimman tuottavia rotuja - rotuja, joilla ei ole mitään tekemistä eläinten hyvinvoinnin kanssa. Kaiken takana on jatkuvasti kasvava lihan kysyntä, johon tuottajat pyrkivät vastaamaan tuottamalla mahdollisimman paljon mahdollisimman edullisesti. Tuotanto on keskittynyt muutamalle suurelle toimijalle, joilla on ollut kokonsa vuoksi valtaa suistaa pienempiä, kestävämmillä tavoilla tuottavia tiloja pois markkinoilta.

Eläinten syömisestä kertoo lihan tuotannon nykytilasta Yhdysvalloissa, mutta teoksen lopussa on Animalian edustajan loppupuheenvuoro Suomen tilanteesta. Teoksen esimerkit sisältävät todella järkyttäviä kuvauksia tuotantoeläinten kohtelusta, joten aivan herkimmille en tätä kirjaa siksi suosittele. Muille sen lukeminen on varmasti avartava kokemus. Itse olen kuullut uutisia suomalaisten tuotantotilojen olosuhteista aikaisemmin lähinnä joidenkin aktivistijärjestöjen kautta, joten aivan uutena tuotantoeläinten kaltoinkohtelu ei tämän teoksen myötä tullut. Omaa lihankulutustani tämä sai kuitenkin harkitsemaan entistä tarkemmin.

Tekniset tiedot:
Foer, Jonathan Safran: Eläinten syömisestä
Suomentaja: Antti Immonen
ISBN: 978-951-796-680-1
Atena Kustannus 2011
Sidottu, 400 s.
Kirjastoluokka: 67.7

maanantai 4. helmikuuta 2013

Kirja-arvio: Matkalla puoleen hintaan. Eläkkeellä olemisen taidosta

Merete Mazzarella, Helsingin yliopiston pohjoismaisen kirjallisuuden professori ja kirjailija, pohtii teoksessaan Matkalla puoleen hintaan - eläkkeellä olemisen taidosta eläkkeellä ja ylipäätään elämän ehtoopuolella olemisen eri ulottuvuuksia. Hän on kirjannut ylös ajatuksiaan ja kokemuksiaan ennen ja jälkeen eläkkeelle jäämisen, yhteensä noin vuoden ajalta.

Matkalla puoleen hintaan - eläkkeellä olemisen taidosta sisältää runsaasti pieniä oivalluksia siitä, kuinka tietoisesti ja tiedostamattamme suhtaudumme eläkeläisiin, vanhuksiin ja vanhenemiseen. Miltä tuntuu, kun saa kassajonossa odotella vapisevin käsin kolikkojaan laskevan vanhuksen ostosten maksua? Miltä tuntuu, kun omasta mielestään nuorekkaalle eläkeläiselle tarjotaan automaattisesti eläkeläislippua, matkaa puoleen hintaan? Ja entäs eläkeläisten teatteriesitys - se voidaan perua selitystä antamatta. Mazzarella pohtii omia tuntemuksiaan eläkkeellä oloa kohtaan, mutta samalla myös muiden suhtautumistapoja ja aiheen ympärillä käytyä yleistä kirjoittelua. Paljon lukeneena ja kirjallisuutta harrastaneena hänellä on myös heittää sinne tänne aiheeseen sopivia lainauksia lukemistaa teoksista. Teosta voisikin pitää eläkkeellä olemista ja vanhemista koskevana ajatusten kokoelmana, jossa aiheet seuraavat toisiaan lähes sattumanvaraisesti.

Pidän Mazzarellan kirjoitustyylistä, jossa on tiettyä ajattomuutta. Taustalta kuultaa pitempiaikainen asioiden miettiminen ja vuosien tuoma kokemus. Kirjailijana olen tuntenut hänet aikaisemmin vain nimeltä - luulenpa, että tämän avartavan lukukokemuksen myötä tartun myös muihin hänen teoksiinsa.

Tekniset tiedot:
Mazzarella, Merete: Matkalla puoleen hintaan. Eläkkeellä olemisen taidosta
Suomentaja:Raija Rintamäki
ISBN: 987-951-31-5364-9
Tammi 2010
Sidottu, 250 s.
Kirjastoluokka: 86.22

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Tiede ja uskonto - yhteensovittamattomia?

Katsoin viime perjantaina mielenkiintoisen ohjelman Bokprogrammet: Om vetenskap och religion (Kirjaohjelma: Tieteestä ja uskonnosta). Kaikeksi onneksi ohjelma oli tekstitetty suomeksi, sillä monen vuoden käyttötauon jälkeen ruotsin taitoni on sen verran ruosteessa, että varsinkin vaativamman sanaston hallinta ei ole sieltä parhaimmasta päästä. Tämä vinkkinä niille, joita ohjelma kiinnostaa, mutta vieras kieli arveluttaa.

Ohjelmassa haastateltiin kolmea eri henkilöä, joilla kullakin oli erilainen näkökulma tieteen ja uskonnon väliseen suhteeseen. Haastalteltavina olivat kirjailijat Ian McEwan ja Gert Nygårdshaug sekä nunna, joka toimi myös hiukkasfyysikkona.

Englantilainen kirjailija Ian McEwan pitää ihmisaivoja mielenkiintoisena elimenä. Haastattelu pidetään ruumiinavaushuoneessa, jossa on teräsastiassa oikeat ihmisaivot. Juuri ruumishuoneella ihmisen fyysisyys korostuu. Aivot, jotka tuottavat kaikki ajatuksemme ja tunteemme ja ohjaavat kaikkea toimintaamme, ovat kuolleessa ruumiissa mitä fyysisin objekti. Ateistiksi tunnustautuva McEwan pitää tätä aivojen ominaisuutta - fyysisyyden ja henkisyyden yhdistelmää - kiehtovana. Hänen mielestään uskonto tappaa kuitenkin luovuuden, sillä se kertoo valmiiksi, kuinka ihmisten tulee ajatella, olla ja käyttäytyä.

Tanskalainen kirjailija Gert Nygårdshaug on niin ikään ateisti. Hänen mukaansa maailmanuskonnot pitäisi lopettaa, sillä niiden dogmit, uskonkappaleet, ovat liian epätodennäköisiä voidakseen olla totta. Esimerkiksi kristinuskon dogmit neitsyestä syntyneestä miehestä, joka on Jumalan poika, herää kuolleista ja tulee tuomitsemaan meidät, on tieteellisesti liian epätodennäköistä, jotta hän voisi siihen uskoa. Hän kertoo saaneensa lukuisat papitkin hiljaiseksi tällä kommentillaan.

Mielenkiintoisin ammattiyhdistelmä lienee ohjelmassa esiintyneellä nunnalla (valitettavasti en tullut ottaneeksi hänen nimeään muistiin), joka toimii myös aktiivisesti hiukkasfyysikkona. Hänen mukaansa uskonto ja tiede eivät sulje toisiaan pois, sillä ne pohtivat perustavanlaatuisesti erilaisia kysymyksiä. Siinä missä tiede kysyy kuinka jokin tapahtuu, on uskonto kiinnostunut siitä miksi jokin tapahtuu. Tässä hän pääseekin mielestäni syvemmälle uskonnon ja tieteen ytimeen kuin esimerkiksi edellä mainittu Nygårdshaug; uskonnon ja tieteen tehtävät ovat toisistaan niin poikkeavia, että ne voivat hyvin esiintyä rinnakkain toisiaan täydentäen. Siten harraskin nunna voi hyvin avata luostarinsa tietokoneella yhteyden CERNiin ja seurata sveitsiläisen hiukkaskiihdyttimen toimintaa.

Tieteen ja uskonnon välisiä yhteyksiä esimerkiksi Koraanin tekstien ja opetusten kannalta on pohdittu lukuisissa kirjoituksissa ja tutkimuksissa muualla, joten en lähde tässä yhteydessä käymään niitä läpi. Tämän televisio-ohjelman teki mielenkiintoiseksi se, että samasta asiasta voi ajatella niin kovin eri tavoin eikä lopullista totuutta ole näköpiirissä. Itse tieteellisen koulutuksen saaneena uskovaisena kallistun samalle kannalle kuin ohjelmassa haastateltu nunna; mielestäni hän vaikutti näistä kolmesta haastateltavasta loogisimmalta, vaikka McEwan esitti myös mielenkiintoisia ajatuksia. Aiheesta kiinnostuneelle katsomisen arvoinen ohjelma, joka voi saada ajattelemaan asiaa uudesta näkökulmasta.

Linkki ohjelmaan tässä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...