tiistai 9. huhtikuuta 2013

Kirja-arvio: Kätkössä kauniin ikuisen. Mumbain slummien toivo ja toivottomuus

Annawadin slummi sijaitsee Mumbain kansainvälisen lentokentän kupeessa ja on yksi tämän miljoonakaupungin lohduttomimmista asuinalueista. Abdul vanhempineen ja lukuisine sisaruksineen on yksi Annawadin asukkaista ja ansaitsee koko perheensä tavoin elantonsa keräämällä ja lajittelemalla jätteitä. Neuvokkuutensa ja ahkeruutensa ansiosta perheen on onnistunut nousta hieman slummiasukkaiden kirjoittamattomassa hierarkiassa. Se aiheuttaa närää naapurustossa, ja yksijalkainen Fatima huomaa tilaisuutensa tulleen: riidan päätteeksi hän sytyttää itsensä tuleen ja syyttää Abdulin perhettä itsemurhaan yllyttämisestä. Alkaa oikeudenkäyntikierre, jonka kuviot ovat mahdollisia vain yhteiskunnassa, jonka rattaistot pyörivät korruption turvin.

Annawadin slummissa asuu myös Asha, korruptiota häikäilemättömästi hyödyntävä ensimmäinen naispuolinen slummipomokandidaatti. Korruptio ylipäätään tuntuu olevan tämän teoksen avainsana ja slummissa selviytymisen elinehto. Suhteilla ja varallisuudella on mahdollista kiivetä yhteiskunnan portaita ratkaisevan verran ylöspäin taatakseen itselleen ja perheelleen riittävästi ruokaa seuraavan päivän tarpeiksi. Samalla se on aiheuttanut monelle perheelle kurjuutta.

Kätkössä kauniin ikuisen - Mumbain slummien toivo ja toivottomuus on sen kirjoittaneen toimittaja Katherine Boon mukaan tositarina ja perustuu hänen useamman vuoden oleskeluunsa Annawadin slummissa sekä hänen aiheen ympäriltä keräämäänsä muuhun asiakirja-aineistoon. Teos onkin todentuntuinen kuvaus nyky-Intian kehityksen varjopuolesta ja romaanimuotoon puettu tietokirja tästä aiheesta. Mielenkiintoista onkin, että se on kirjastossa luokiteltu kaunokirjallisuudeksi, kun taas esimerkiksi jotkin fiktiivisiäkin elementtejä sisältävät muistelmat ovat tietokirjallisuutta.

Tekniset tiedot:
Boo, Katherine: Kätkössä kauniin ikuisen. Mumbain slummien toivo ja toivottomuus
Suomentaja: Tarja Lipponen
ISBN: 978-951-0-39087-0
WSOY 2012
Sidottu, 289 s.
Kirjastoluokka: 1.4

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa kommentoimaan tekstejäni. Blogini on kommenttiystävällinen - varaan kuitenkin itselleni oikeuden olla julkaisematta kommentteja, jotka loukkaavat minua tai islamin uskoa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...