tiistai 18. kesäkuuta 2013

Ramadania odotellessa

Tänä vuonna Ramadan-valmistelut sujuvat vähän erilaisissa olosuhteissa ja tunnelmissa kuin aikaisempina vuosina. Suomessa Ramadanin tunnelmaan pääseminen on usein tuntunut hieman haastavalta sen vuoksi, ettei suurin osa lähiympäristöstä ja yhteiskunnasta ole ollut jakamassa samaa kokemusta. Ramadan on tuntunut yksityiseltä ja ehkä yksinäiseltäkin projektilta ja sen erityisyys ja siunauksellisuus on ollut pitkälti omien tekojen ja ajatusten varassa. Tänä vuonna olemme valmistautumassa Ramadanin viettoon Jordaniassa, jossa Jumala ja usko ovat aivan eri tavalla läsnä arjessa. Odotan mielenkiinnolla sitä, miten elämänmeno tulee muuttumaan paastokuukauden lähestyessä.

Jumalalle kiitos, että olemme saaneet tämän mahdollisuuden. Viime kuukausina yliopisto-opinnot ovat vieneet muiden askareiden ja velvollisuuksien ohella niin paljon aikaa ja voimavaroja, että tällainen melko lailla täydellinen muutos on tullut enemmän kuin tarpeeseen. Nyt olen suorittanut kevään viimeiset tentit ja palauttanut tehtävät, joten on aika vetää henkeä syksyn koitoksia varten. Olenhan täälläkin internetin ulottuvilla ja pystyn tekemään aika lailla samoja asioita kuin kotonakin, mutta ihmisten välittäminen toisistaan tekee silti päivistä hyvin erilaisen kuin koti-Suomessa. Sanalla sanoen arvomaailma ei tunnu täällä niin kovalta kuin mihin olen tähän mennessä tottunut. Sanoisin, että tämä on varsin tervetullutta vaihtelua - inhimillisyyden tuulahdus kaikkien vaatimusten keskellä.

Toivon kaikille tämän tekstin lukijoille siunattua aikaa Ramadania odotellessa, missä ikinä sitten olemmekaan. Toivon muillekin mahdollisuutta nähdä asiat oikeassa arvojärjestyksessä, palauttaa inhimillisyys arkeemme ja mieleemme. Lopulta hyvin harvoilla materiaalisilla asioilla on merkitystä; tärkeämpää on se, miten ja mihin käytämme aikamme, jotta emme tuhlaisi sitä arvottomiin asioihin.

3 kommenttia:

  1. Olisi kiva kuulla miten sulla on Ramadan sujunut aikaisemmin. Olen uusi muslimi, joten en vielä tiedä paljoakaan siitä. Olisi kiva jos kirjoittaisit siitä postauksen. Faktaa ja omia kokemuksia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka olen paastonnut ja kokenut jo neljä Ramadania, yhdyn Zaran pyyntöön!
      Hauska kuulla että valmistaudut jo Ramadaniin! Minulle taas jokikinen Ramadan tuntuu tulevan yllätyksenä, vaikka kuinka yrittäisin siihen valmistautua! Vaikka onkin meille muille suomessa eläville muslimeille harmi että muutit Jordaniaan, olen silti onnellinen puolestasi, Sisko, ja toivon sinun viihtyvän ja pääsevän hyvään alkuun siellä, InshaAllah! Vaikka en sinua henkilökohtaisesti tunnekaan, pidän blogistasi paljon ja toivon että jatkat kirjoittamista ;)

      Poista
  2. Rauhaa Zara ja Forenoon, ja kiitos kommenteistanne. Olen aikaisempina vuosina kirjoittanutkin tänne blogiin joitakin tekstejä silloisista Ramadan-valmisteluistani, mutta voisin toki koota niitä yhteen. Uskon kirjoittavani tämänkin vuoden kokemuksista aina kun aika sallii ja jotakin kirjoittamisen arvoista ilmenee, insha Allah.

    Forenoon, olemme täällä Jordaniassa vain käymässä sukulaisten luona, joten emme ole muuttaneet tänne. Loman jälkeen odottavat taas velvollisuudet ja elämä Suomessa. Toivoisin kyllä, että voimme muuttaa tänne asumaan joku päivä, insha Allah. On myös mukava kuulla, että olet pitänyt blogistani - tarkoitukseni on jatkaa kirjoittamista edelleen.

    VastaaPoista

Tervetuloa kommentoimaan tekstejäni. Blogini on kommenttiystävällinen - varaan kuitenkin itselleni oikeuden olla julkaisematta kommentteja, jotka loukkaavat minua tai islamin uskoa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...