lauantai 22. kesäkuuta 2013

Teetkö sen itsesi vai Jumalan vuoksi?

Erään autenttisena pidetyn hadithin mukaan Profeetta Muhammad (saws) on sanonut: "Suurin pelkoni yhteisöäni kohtaan on polyteismin vähäisempi muoto... päteminen." Ei ole mitään väärää, jos henkilö tuntee onnellisuutta tullessaan tunnustetuksi muiden keskuudessa. Päteminen on sitä, että henkilö haluaa tehdä jonkin teon muun kuin Jumalan vuoksi niin, ettei henkilö tekisi tätä tekoa ellei joku muu olisi sitä näkemässä.

Päteminen voi esiintyä useissa eri muodoissa:

1) Uskolla päteminen. Tämän laatuinen päteminen on vakavinta laatua ja lähellä polyteismiä. Toinen sana sille on huskastelu tai tekopyhyys. Se on uskon teeskentelemistä muiden edessä ja samanaikaisesti epäuskon piilottelemista sydämessä.

2) Ulkonäöllä päteminen. Tämänkaltaisen toiminnan avulla halutaan viestittää muille sitoutuminen monenlaisiin velvollisuuksiin, esimerkikkinä rukoilumerkki otsassa tai huulten kuivattaminen niin, että henkilö vaikuttaa paastonneelta. Muita esimerkkejä ovat pään alas painaminen nöyryyden merkkinä ja samanaikainen hiusten hoitamattomuus askeettisuuden merkkinä.

3) Päteminen sanomisten kautta. Profeetta Muhammad (saws) sanoi: "sen joka kutsuu huomiota puoleensa, Jumala tulee kiinnittämään huomiota siihen millainen hän todellisuudessa on". Tällä viitataan viisauksien lainaamiseen, ihmisten kehottamiseen oikeamielisyyteen ja hadithien toistelemiseen saadakseen toiset vakuuttumaan henkilön hurskaasta maineesta. Esimerkkinä tästä on myös huulten liikutteleminen niin, että toiset luulevat henkilön muistelevan Jumalaa.

4) Päteminen tekojen kautta. Esimerkkinä tästä on pitkittynyt seisominen, polvistuminen tai kumartelu rukoillessa, kun muut ovat katsomassa.

5) Päteminen seuran kautta. Esimerkkinä tästä ovat henkilön halu tulla nähdyksi oppineiden ja uskovien seurassa, jotta häntä itseään pidettäisiin hurskaana toisten ihmisten silmissä.

 Kaikissa näissä tapauksissa huomio ei ole teossa itsessään, vaan siinä mitä motivoi näihin tekoihin. Pätemisessä motivaatio kumpuaa siitä, että henkilö haluaa tulla ylistetyksi tai kateudesta sitä kohtaan mitä muilla on. Jos tällainen tulee henkilön sydämeen silloin, kun hän on jo sitoutunut hartauden tekoon, se ei kokonaan mitätöi teon siunauksellisuutta.

Jotkut ihmiset välttävät hyvien tekojen tekemistä pätemisen pelossa. Tämä virhe johtaa monien siunauksellisten tekojen ja hyveiden menettämiseen. Niin kauan kuin teon alkuperäisenä tarkoituksena on miellyttää Jumalaa, henkilön tulisi jatkaa tämän teon tekemistä. Pätemisen pelon ei tule antaa estää hyvien tekojen tekemistä.

Kerran viisas mies kysyi:"Miksi hurskaiden esi-isien sanat ovat hyödyllisempiä kuin meidän sanamme?"

Viisas mies vastasi:"Hurskaiden esi-isien sanat ovat parempia kuin meidän sanamme, sillä he puhuivat edistääkseen islamia, miellyttääkseen Jumalaa ja ohjatakseen ihmisiä pelastukseen, kun taas me puhumme edistääksemme omia asioitamme, miellyttääksemme ihmisiä ja saavuttaaksemme maallista menestystä."

- Lyhennetty versio sheikki Salman al-Oadahin artikkelista Is It Really for Allah's Sake?

1 kommentti:

  1. Heippa ystävät ja mennään yhdessä eteenpäin Jumalan avulla ja ollaan siunaukseksi Herran kunniaksi iloksi voitoksi ja kootaan meille aarteita taivaisiin hyvien tekojen kauttakin ja täyttyä hengellä ja viisaudella js ilolla kunniaksi Herralle ,kiitos ja siunausta,keijo

    VastaaPoista

Tervetuloa kommentoimaan tekstejäni. Blogini on kommenttiystävällinen - varaan kuitenkin itselleni oikeuden olla julkaisematta kommentteja, jotka loukkaavat minua tai islamin uskoa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...