sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Kirja-arvio: Ihmiskunnan syötävä historia

Ihmiskunnan syötävä historia pyrkii vastaamaan kysymykseen siitä, kuinka ruoka on muuttanut historiaa. Kirjan mukaan ihmisten elintärkeän tarpeen, nälän, tyydyttäminen on ollut keskeisessä roolissa monissa historiallisissa kehityskuluissa.  Teoksen pääteesi on se, että ruoka on synnyttänyt sivilisaatioita ja imperiumeja, mutta on toisaalta osaltaan vaikuttanut myös niiden tuhoutumiseen.

Teos alkaa ihmiskunnan alkuvaiheesta, metsästäjä-keräilijävaiheesta. Standagen mukaan yleisestä oletuksesta poiketen maanviljelyyn siirtymisen taustalla ei ollut suinkaan ruoantuotannon helpottamisen tarve, sillä maanviljely vaati paljon suuremman työpanoksen kuin metsästyksen ja keräilyn kautta saatava toimeentulo. Maanviljely vastasi toisenlaisiin tarpeisiin. Kun maanviljelyyn oli laajalti siirrytty, keskittyi tuotanto vähitellen yhä harvempiin lajikkeisiin, jotka levisivät alkusijoiltaan eri puolille maailmaa. Esimerkiksi teoksessa kuvatttu maissin kehittyminen on varsin kiinnostava kuvaus paitsi kasvilajikkeen jalostuksesta, myös sen leviämisestä yhdeksi ihmiskunnan tärkeimmäksi viljelykasviksi.

Historian kuluessa, suurten löytöretkien aikaan, erityishuomion saivat puolestaan mausteet. Mausteet olivat niin kalliita, että niiden ympärille rakentunut kauppa vaikutti meriyhteyksien kehittymiseen ja jopa yhteiskunnalliseen eriytymiseen, luokkajakoon. Toisaalta yksittäisistä lajikkeista perunan kehityskulku vähäarvoisesta viljelykasvista kokonaisten kansakuntien pelastajiksi nälänähdästä on kertomus vertaansa vailla. Ruoalla on ollut merkityksensä myös sodankäynnissä, sillä hyvin tunnetun sanonnan mukaan armeija marssii vatsallaan. Säilykeruokien kehittäminen helpotti sodankäyntiä siellä, minne muonaa olisi ollut muuten hankala kuljettaa ja joka olisi pilaantunut nopeasti. Ruoka maatilojen kollektivisoinnin muodossa on vaikuttanut merkittävästi myös kommunismin sortumiseen Neuvostoliitossa ja Kiinassa. Viimeisenä suurempana teemana kirjassa pohditaan vielä ruoan merkitystä viime vuosikymmenten väestönkasvuun. Mielenkiintoinen läpileikkaus historiaan uudenlaisesta näkökulmasta avaa uusia tapoja käsittää menneisyytemme ja opetti yksittäisten tapauskertomusten kautta ainakin minulle sen, kuinka yksittäinenkin ruoka- tai viljelylaji voi olla merkittävämpi kuin ensinäkemältä uskoisi.

Tekniset tiedot:
Standage, Tom: Ihmiskunnan syötävä historia
ISBN: 978-952-264-190-8
Suomentaja: Leena Teirioja
Into Kustannus 2013
Nidottu, 267 s.
Kirjastoluokka: 67.709

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Kirja-arvio: Suljettu maa. Elämää Pohjois-Koreassa

Suljettu maa - elämää Pohjois-Koreassa kertoo kuuden Kiinaan ja Etelä-Koreaan loikanneen pohjoiskorealaisen näkökulmasta elämästä yhdessä maailman suljetuimmista valtioista. Yhdysvaltalaisen toimittaja Barbara Demickin haastattelemat loikkarit ovat osa Pohjois-Korean diktatuuria paennutta väestöä, jota vielä 2000-luvulle tultaessa oli äärimmäisen vähän, arviolta alle tuhat henkeä. Tämän jälkeen pako maasta on kiihtynyt huomattavasti, ja jotkut ovat alkaneet ennustaa Pohjois-Korean romahdusta ja massiivista väestöryntäystä Etelä-Koreaan. Yllättäen valtio on kuitenkin kestänyt koettelemuksesta toiseen, vaikkakin kansan hyvinvoinnin kustannuksella.

Teoksessa kerrotaan Mi-ranin ja Jung-sanin nuorena syttyneestä rakkaudesta, joka kestää yli vuosikymmenen saamatta kuitenkaan koskaan todellista täyttymystä heidän toisistaan poikkeavien taustojen vuoksi. Pohjois-Koreassa "epäpuhdas verenperintö" yltää kolmen sukupolven päähän ja estää tehokkaasti työväenpuolueen kannalta epätoivotut avioliitot. Oman tarinansa kertovat myös rouva Song, kommunismin ja kotimaansa nimeen loppuun saakka vannova perheenäiti ja hänen kapinallinen tyttärensä Oak-hee sekä tohtori Kim, joka arvostetustaan ammatista huolimatta liittyy muiden kansalaisten joukkoon etsimään hengenpitimikseen villivihanneksia. Viimeisenä teoksen päähenkilönä on köyhä katulapsi Hyuck, jonka kohtalon jakaa nälänhädän alettua niin moni muukin.

Paradoksaalisesti Pohjois-Korea oli joitakin vuosikymmeniä sitten valtio, josta esimerkiksi Kiina otti mallia ruokkiakseen kansansa. Vuosikymmenten kuluessa, 1960-luvulta 2000-luvulle tultaessa, köyhyys kasvoi kasvamistaan. Sähkönpuutteen vuoksi tehtaita suljettiin ja maan omavaraisuusaste laski laskemistaan. Silti maahantuonti muista maista on ollut pääosin kielletty, ja kommunismin ihanne on osoittautunut kansalaisten keskuudessa toimimattomaksi. Salainen kauppa eri hyödykkeillä, kuten elintarvikkeilla sekä mustan pörssin kauppa ovat hengissä pysymisen kannalta suurelle osalle väestöstä ennemminkin sääntö kuin poikkeus.

Olen lukenut ja arvioinut Pohjois-Koreaan liittyen aikaisemmin muutamia teoksia, mutta siitä huolimatta tämä teos on todella silmät avaava, hätkähdyttävä kuvaus diktatuurin kaikenkattavasta vaikutuksesta ja maasta "jolla ei ole mitään kadehdittavaa maailmalta". Jossakin yhteydessä tätä teosta on arvioitu sanoin "tietokirjan uskottavuus ja romaanin jännitys" ja näihin sanoihin olen valmis yhtymään.

Tekniset tiedot:
Demick, Barbara: Suljettu maa. Elämää Pohjois-Koreassa
Suomentaja: Antti Immonen
ISBN: 978-951-796-751-8
Atena Kustannus 2011
Nidottu, 422 s.
Kirjastoluokka: 98.18

lauantai 21. syyskuuta 2013

Älä suutu

Kuvan lähde: eatourbrain.com
Al-Bukharin mukaan Abû Hurayrah kertoo miehestä, joka sanoi Profeetalle (saws): "Neuvo minua". Profeetta (saws) sanoi: "Älä suutu". Mies toisti pyyntönsä useita kertoja, mutta Profeetta (saws) toisti: "Älä suutu".

Tämän hadthin tärkeys:

Salaisuus tämän hadithin takana piilee siinä tosiasiassa, että Profeetta (saws) rajoitti neuvonsa tälle henkilölle lyhyeen neuvoon: "Älä suutu". Al-Nawawi kertoo, että Abû Muhammad `Abd Allah b. Abî Zayd on sanonut: "Kaikki hyvän käyttäytymisen perusteet voidaan johtaa neljästä hadithista..." ja että niiden joukossa on Profeetan (saws) lausuma "... hänelle, jolle hän rajoitti neuvonsa sanomalla: 'Älä suutu'."

Tämä lausuma, tässä asiayhteydessä, tarkoittaa paljon. Ensinnäkin, rajoittamalla neuvontansa tähän lyhyeen ohjeeseen Profeetta (saws) osoittaa suuttumuksen hallinnan tärkeyden ja että sillä on kauskantoisia vaikutuksia henkilön hyvinvointiin niin maallisessa elämässä kuin tuonpuoleisessakin.

Toiseksi tämän lyhyen lausuman kategorinen luonne antaa kiellon siitä johtuville seurauksille, sillä sen voidaan ymmärtää osoittavan monia asioita, kuten että meidän tulisi estää itseämme tulemasta vihaisiksi ja että meidän tulisi kieltää itseämme toimimasta suuttumuksen määräyksen mukaisesti tilanteissa, joissa tulemme vihaisiksi.


Suuttumuksen tunne


Suuttumus on vahva tunne. Se raivoaa henkilön läpi luoden halun kostaa ja hävittää suuttumuksen kohde. Suuttumus on tunne, joka luo halun toimintaan - erityisesti vaurioita aiheuttavaan toimintaan. Suuttumuksen tunne vetoaa ihmisen armon, myötätunnon, itsehillinnän ja ystävällisyyden vastakohtaan.

Se tekee suuttumuksesta vaarallisen. Mikäli se jätetään huomiotta ja hallitsematta, se voi johtaa ihmisen tekemään ilkeimpiä tekoja pahimmin ja traagisimmin lopputuloksin.

Vihan estäminen

Lausuma "älä suutu" ymmärrettynä ydinarvonsa mukaan tarkoittaa, ettei meidän tulisi tuntea suuttumuksen tunnetta ollenkaan. Tiedämme, ettei se voi olla sen tarkoitus absoluuttisessa mielessä, sillä sitä on mahdotonta toteuttaa. Suuttumus on luonnollinen, inhimillinen tunne. Henkilön on mahdotonta olla koskaan tuntematta sitä.

Vaikka tämä hadith ei ehkä kiellä meitä tuntemasta suuttumuksen tunnetta, se vähintään vahvasti neuvoo meitä välttämään tätä tunnetta niin paljon kuin mahdollista. Itse asiassa on olemassa toimenpiteitä, joiden mukaan henkilö voi toimia rajoittaakseen mahdollisuuttaan suuttua. Ensinnäkin hän voi pysyä rauhallisena. Kun henkilön maltti on hallinnassa, hän on vähemmän taipuvainen suuttumaan, kun tilaisuus siihen syntyy ja enemmän taipuvainen hallitsemaan itseään, kun hän kaikesta huolimatta suuttuu.

Toinen tapa on rajoittaa suuttumisen mahdollisuuttaan on tiedostaa suuttumuksen syy ja poistaa se elämästään.

Suuttumuksen pääsyitä ovat ylpeys ja ylimielisyys, sillä ylpeä henkilö loukkaantuu helpoiten ja kritiikki satuttaa häntä eniten. Toinen suuttumuksen syy on väittelynhaluisuus. Mitä enemmän henkilö väittelee toisten kanssa, sitä vähemmän hän on taipuvainen hyväksymään totuutta. Hänen näkemyksensä kärjistyvät ja latautuvat tunnepitoisiksi. Muslimin tulisi siksi rohkaistua välttämään tällaisia negatiivisia luonteenpiirteitä. Sillä tavoin hän on vähemmän taipuvainen suuttumaan.

Itsehillintä suuttuessa

Lausuma "älä suutu" voidaan ymmärtää myös toisella tavalla. Sen sijaan, että se käskisi meitä olemaan tuntematta suuttumuksen tunnetta sydämissämme, se neuvoo meitä olemaan toimimatta tämän tunteen mukaisesti, kun olemme sen ympäröimiä. Epäilyksettä tämä hadith käskee meitä vähintäänkin harjoittamaan itsehillintää tuntiessamme suuttumusta. Se on meille pakollista.

Tämä tarkoitus välittyy meille monista teksteistä, joista osa ylistää niitä, jotka hallitsevat itsensä ollessaan vihaisia. Se osoittaa, ettei suuttumuksen tunne itsessään ole aina syntistä tai moitittavaa. Itse asiassa kun ihminen käyttäytyy hyvin ollessaan suuttunut, hän pikemminkin tekee jotakin ylistämisen arvoista.

Jumala kuvailee Jumalaa pelkäävinä niitä, jotka hillitsevät itsensä ollessaan suuttuneita. Hän sanoo:"[...] jotka hillitsevät vihansa ja antavat anteeksi ihmisille; niin, Jumala rakastaa niitä, jotka hyvää tekevät. Ja jotka, tehtyään jotain alhaista tai rikottuaan itseään vastaan, muistavat Jumalan ja anovat syntiään anteeksi (ja kukahan muu kuin Jumala voi antaa synnit anteeksi?) eivätkä vastoin parempaa tietoaan paadu siinä, mitä ovat tehneet, niiden palkka on oleva heidän Herransa anteeksianto ja huvitarhat, joissa purot solisevat, joissa he ikuisesti viihtyvät; niin, minkä ihanan palkan saavatkaan hyvyyden harjoittajat!" (3:133-135).

Profeetta (saws) sanoi:"Vahva mies ei ole se, joka pystyy kukistamaan toisen. Vahva mies on se, joka pystyy hillitsemään itsensä ollessaan suuttunut." (Sahîh al-Bukhârî and Sahîh Muslim)

Meidän tulisi etsiä anteeksiantoa Jumalalta suuttuessamme. Profeetta (saws) neuvoi meitä olemaan puhumatta, kun olemme vihaisia. Hän sanoi:"Jos joku teistä suuttuu, hänen tulisi olla hiljaa." (Musnad Ahmad)

Profeetta (saws) antoi meille myös toisen käytännöllisen neuvon. Hän sanoi:"Jos joku teistä suuttuu ja hän on seisomassa, hänen tulisi istua kunnes hänen suuttumuksensa laantuu. Jos hän ei tee niin, sitten hänen pitäisi asettua maaten." (Sunan Abi Dawud)

Hän sanoi myös:"Suuttumus on Saatanasta, ja Saatana luotiin tulesta. Tuli sammuu vain vedellä, joten jos joku teistä suuttuu, hänen pitäisi suorittaa wudu."(Sunan Abi Dwud ja Musnad Ahmad)


Oikeutettu suuttumus

Täytyy muistaa, ettei kaikki suuttumus ole syntiä. Suuttumus, joka innoittaa henkilöä kostamaan omia henkilökohtaisia tunteitaan, on epäilemättä moitittavaa. Kuitenkin suuttumusta voidaan tuntea myös Jumalan ja Hänen uskontonsa vuoksi. Tällaista suuttumusta muslimin tulisi tuntea, kun hänen uskontoaan vastaan hyökätään, hänen uskoaan herjataan ja ihmisten elämää ja kunniaa kohtaan tehdään syntiä. Kuitenkin tämäkin suuttumus, jos se todella ja vilpittömästi tapahtuu Jumalan vuoksi, tulee innoittaa meitä jaloihin tekoihin eikä henkilökohtaisiin uhrauksiin eikä sen tule koskaan perustua epäreiluun tai ala-arvoiseen toimintaan.

Seuralaiset viittaavat siihen, ettei Profeetta (saws) koskaan suuttunut mistään. Kuitenkin jos Jumalan pyhyys maallistettiin, mikään ei voinut hillitä hänen suuttumustaan. (Sahih al-Bukhari ja Sahih Muslim)

Profeetta (saws) ei koskaan toiminut suuttuneesti henkilökohtaisista syistä. Hän ei koskaan nostanut ääntään palvelijoilleen tai perheelleen. Anas viittaa siihen, että hän toimi Profeetan palvelijana kymmenen vuotta eikä Profeetta (saws) koskaan sanonut hänelle edes "uff" tai kysynyt hänen tehtyään jotakin "miksi teit niin?" tai kysynyt hänen laiminlyötyään jotakin "miksi et tehnyt sitä?" (Sahih al-Bukhari ja Sahih Muslim)

Seuralaiset viittaavat: "Profeetta (saws) osoitti yksityisyydessä enemmän kainoutta kuin neito. Jos hän näki jotakin, mistä ei pitänyt, me näimme sen hänen kasvoistaan." (Sahih al-Bukhari)

- Lyhennetty ja suomennettu IslamTodayn artikkelista Don't Get Angry.

perjantai 20. syyskuuta 2013

Kirja-arvio: Nykyajan orjat ja miten heidät vapautetaan

Orjuus liitetään menneisiin aikoihin, mutta kyseessä ei suinkaan ole vain historiallinen ilmiö. Orjia on nykyään keskuudessamme ympäri maailman, köyhimpiin maihin painottuen, arviolta yhteensä 27 miljoonaa. He työskentelevät tekstiiliteollisuudessa, mattokutomoissa, hiili- ja muissa kaivoksissa, bordelleissa ja muissa paikoissa. Ilmiö tuntuu niin ylivoimaisen monimutkaiselta ja laajalta, että moni nostaa sen edessä kädet pystyyn. Voiko nykyajan orjuuden kuitenkin lopettaa?  

Nykyajan orjat ja miten heidät vapautetaan -teoksessa paneudutaan orjuuden ilmenemismuotoihin, joihinkin tapauskertomuksiin sekä yksilöiden, organisaatioiden ja valtioiden vaikutusmahdollisuuksiin kansainvälisesti tunnetun orjuuden asiantuntijan, emeritusprofessori Kevin Balesin kertomana. Bales on orjien vapautumista ajavan Free the Slaves- järjestön puheenjohtaja ja vuosien kokemuksen perusteella vaikuttaa tietävän, mistä puhuu ja kirjoittaa. Erityisen koskettavia ovat kirjan orjien vapautusoperaatioista kertovat kohdat, jotka eivät kuitenkaan ole Balesin mukaan kaikkein tehokkain tapa toimia. Yllättävää kyllä, yksilötasolla paras tapa vapauttaa orjat on liittyä jonkin orjien vapauttamista ajavan järjestön kuukausilahjoittajaksi vaikkapa kymmenen euron summalla. Jatkuva rahoitus takaa pitkäjänteisyyttä vaativan toiminnan jatkumisen. Bales myös kritisoi keskeisiä kansainvälisiä organisaatioita liiallisesta byrokraattisuudesta ja kuuliaisuudesta rahoittajatahoja kohtaan, joka kuluttaa valtavia summia tehottomasti.

Orjuus ei ole kuitenkaan luonnonvoiman kaltainen ilmiö, jolle olisi mahdoton tehdä mitään. Brasilia valtiona on tehnyt merkittäviä parannuksia tällä saralla ja myös yksilöt voivat saada päättäväisyydellä paljon aikaan. Bales on listannut lukujen loppuun käytännöllisiä tapoja tomia niin yksityishenkilöille, kehitysyhteistyötä tekeville järjestöille, yrityksille kuin esimerkiksi merkittäville kansainvälisille järjestöille. Tämä kirja vakuutti minut - jotakin on aika tehdä ja voin itse olla yksi toimijoista paremman ja vapaamman maailman puolesta.

Tekniset tiedot:
Bales, Kevin: Nykyajan orjat ja miten heidät vapautetaan
Suomentaja: Eila Salomaa
ISBN: 978-952-264-209-7
Into Kustannus 2013
Nidottu, 274 s.
Kirjastoluokka: 38.2

lauantai 14. syyskuuta 2013

Kirja-arvio: Ammattina potilas

Keskisuomalainen sosiaalityöntekijä, opettaja, naimisissa ollut kahden pienen lapsen äiti Pirjo Kainulainen oli 36-vuotias kuullessaan sairastavansa laajalle levinnyttä syöpää. Syöpä alkoi toiseen rintaan levinneenä pahanlaatuisena kasvaimena, josta se levisi luustoon ja sisäelimiin. Kainulainen oli lukenut tarinoita toisista syöpäpotilaista, jotka olivat pääseet yhdellä kierroksella: syöpä oli jalostanut heitä ihmisinä, siitä oli toivuttu ja se toimi jopa jonkinlaisena meriittinä loppuelämän aikana. Kainulaiselle olikin rankka uutinen kuulla, ettei hän ollut yhtä onnekas. Syövästä tuli hänen työnantajansa ja hänestä syövän ammattilainen.

Ammattina potilas kertoo Kainulaisen 11 vuodesta kroonikkopotilaana sairaudelle, joka vei hänet lopulta kuolemaan juuri ennen tämän teoksen julkaisemista. Kainulainen työskenteli koko sairausaikansa sosiaalityöntekijänä, loppuaikana tosin yhä pitenevien sairauslomien ja osa-aikaisuuden turvin. Teoksessaan hän kertoo lukuisista sairaalareissuistaan, tutkimuksista, lääkäreistä ja sairaanhoitajista, joista muodostui hänelle ennen pitkään tutumpia kuin kukaan olisi toivonut. Niin ikään teos käsittelee tuntemuksia, kun oma ruumis väistämättä sairauden etenemisen vuoksi muuttuu, kunto heikkenee ja joinakin kausina tuntuu kuin ei jaksaisi tehdä mitään. Syövästä muodostui kokoaikatyö samalla kun palkkatyönä toiminut sosiaalialan työ jää sivummalle. Kainulainen jatkoi kuitenkin työntekoaan saadakseen arkeensa muutakin kuin sairastamista. Työssä hän tapasi myös asiakkaita, joiden kanssa hän yllättäen tuli paremmin toimeen sitten, kun hänen sairastamisensa alkoi fyysesti näkyä.

Syövässä on kyse myös luopumisesta. Elämänvaiheet nopeutuvat ja tunteet jylläävät täysillä. Pienistä hyvistä hetkistä tulee toivon hetkiä: ehkäpä voi nähdä vielä seuraavan kevään, seuraavan syksyn. Luopumisen tilalle saa myös jotakin muuta, joskin sellaista mitä usein meistä ei toivo: rintaproteesin, peruukin ja hiuslisäkkeitä, parikymmentä huivia. Parhaimmassa tapauksessa saa myös vertaistukea, vaikka toisinaan esimerkiksi syöpäyhdistysten hyvä tarkoitus johtaakin sellaisen piirin kokoontumiseen, jolla ei tunnu olevan paljonkaan yhteistä eikä tuen tunnetta siksi synny. Onneksi on olemassa useita tukimuotoja, joista Kainulainen koki omakseen taideterapian. Kainulaisen kohtaamiset sukulaisten, työtovereiden ja tuttavien kanssa olivat myös vaihtelevia: suurelle osalle syöpä on kuin virtahepo olohuoneessa, kun taas osan kanssa yhteys syvenee sairauden vuoksi. Syövän läheisyys tuo samalla kuoleman lähelle, eikä sen kohtaaminen ole helppoa. Koskettava, mutta samalla yllättävän käytännönläheinen kirja kuolemaan johtavan sairauden varrelta.

Tekniset tiedot:
Kainulainen, Pirjo: Ammattina potilas
ISBN: 978-952-264-184-7
Into Kustannus 2012
Nidottu, 134 s.
Kirjastoluokka: 59.57

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Amnesty International: Muslimeja syrjitään uskon osoittamisen takia

Syrjinnästä tai ainakin sen epäilyistä muslimien (ja kenties muidenkin uskontoryhmien) osalta on todennäköisesti useimmilla meillä omakohtaista tai ainakin toisen käden kokemusta. Seuraavaksi aiheeseen liittyvä Amnestyn selvitys.

”Musliminaiset eivät saa töitä ja tyttöjä kielletään osallistumasta tavallisille koulutunneille, koska he käyttävät perinteisiä asuja, kuten päähuiveja. Miehiä saatetaan syrjiä islamiin yhdistettävän parran takia”, sanoo Amnesty Internationalin syrjinnän asiantuntija Marco Perolini. ”Ennakkoluulojen kyseenalaistamisen sijaan poliittiset puolueet ja viranomaiset liian usein vetoavat niihin ääniä kalastellakseen.”

Raportti Choice and prejudice: discrimination against Muslims in Europe paljastaa uskontoon perustuvan syrjinnän vaikutuksia muslimien elämään. Raportti keskittyy Belgian, Espanjan, Hollannin, Ranskan ja Sveitsin tilanteisiin. Esimerkiksi Espanjassa, Ranskassa ja Sveitsissä lapsia on kielletty käyttämästä päähuivia tai muita uskontoon tai kulttuuriin kuuluvia asusteita koulussa.
”Uskontoon ja kulttuuriin liittyvien symbolien ja asujen käyttäminen kuuluu ilmaisunvapauteen. Se on osa uskonnonvapautta, ja nämä oikeudet kuuluvat kaikille”, sanoo Marco Perolini.
Belgiassa, Ranskassa ja Hollannissa työnantajilla on oikeus syrjiä työnhakijoita sen perusteella, että uskonnolliset tai kulttuuriset symbolit saattavat häiritä muita työntekijöitä ja asiakkaita tai olla ristiriidassa yrityksen imagon tai neutraaliuden kanssa. Käytäntö on selvästi EU:n syrjinnän kieltävän lainsäädännön vastainen. ”EU:n lainsäädäntö, joka kieltää työntekijöiden syrjinnän uskonnon perusteella, tuntuu olevan hampaaton Euroopassa, jossa erityisesti ulkomailta muuttaneiden musliminaisten työttömyysaste on korkeampi kuin muiden”, Marco Perolini muistuttaa.

Yksi uskonnonvapauden perusasioista on oikeus paikkaan, jossa harjoittaa uskontoa. Tämä oikeus on kuitenkin joissakin Euroopan maissa muslimeilta kielletty. Esimerkiksi Sveitsissä minareettien rakentaminen on kiellettyä, ja Espanjan Kataloniassa monien muslimien täytyy rukoilla ulkona, koska rukoushuoneissa ei ole tilaa kaikille eikä uusien rakentamiseen ole saatu lupaa.
”Monissa Euroopan maissa on vallalla käsitys, että islam ja muslimit ovat okei niin kauan, kun ne eivät ole liian näkyviä. Tämä asenne synnyttää ihmisoikeusloukkauksia ja tulee haastaa”, sanoo Marco Perolini.

Artikkelin yhteydessä on myös siinä viitattu selvitys PDF-muodossa.

lauantai 7. syyskuuta 2013

Aika- ja ajatussilppua

Kesä on auttamatta ohi siinä mielessä, että ei voi tulla ja mennä enää oman mielensä mukaan. Lapsemme on aloittanut esikoulun, mikä muokkaa aika pitkälle perheemme päiväjärjestyksen. Samalla olen herännyt siihen, kuinka aikani menee helposti kaikkeen epäolennaiseen, toisarvoisten asioiden tekemiseen. Viittaan tällä Thomas Hylland Eriksenin teokseen Hetken tyrannia, jossa hän on tehnyt kanssani saman havainnon. Pitkäkestoista keskittymistä vaativaan toimintaan on miltei mahdotonta ryhtyä, kun on aina joitakin pienempiä kiireellisempiä asioita, jotka vievätkin sitten huomaamatta niin paljon aikaa, ettei muuta ehdi tekemään.

Kiinnostuksenkohteita tuntuu olevan niin paljon, että ne vievät kaiken ajan. Kuinka yhdistää kiinnostus puutarhanhoitoa, arkkitehtuuria, opetus- ja kasvatusasioita, psykologiaa ja psykiatriaa, uskontoa, elämäntaitoa ja henkistä hyvinvointia, kehitysyhteistyötä ja kehitysmaita, kielten ja muiden asioiden opiskelua, vapaaehtoistyötä, lukemista ja kirjoittamista kohtaan? (Muistinkohan mainita edes suurimman osan...?) Kuinka löytää aikaa kaikkeen ja huolehtia samalla lapsista ja perheasioista sekä ystävyyssuhteiden ylläpitämisestä niin, etteivät nekin muuta vain kalenterimerkinnöiksi tyyliin "tänään klo 18-20 laatuaikaa lasten kanssa"? Kuinka keskittyä olennaiseen?

Olen löytänyt joitakin pieniä, mutta käytännöllisiä tapoja hallita ei-toivottuihin asioihin käyttämääni aikaa. Esimerkiksi joissakin verkkokaupoissa sähköpostiosoitteen ilmoittaminen on pakollista, ja tilauksen jälkeen mainosviestejä sateleekin sitten enemmän tai vähemmän tiheään. Viestit voi ohjata menemään suoraan roskaposteihin, jolloin niitä ei tarvitse käydä erikseen poistamassa. Lisäksi omiin kiinnostuksenkohteisiin liittyvää ajankohtaista keskustelua pystyy seuraamaan myös sähköpostia hyödyntäen, esimerkiksi liittymällä ko. alojen julkaisujen ja aiheisiin liittyvien sivustojen uutiskirjelistoille. Nykyään ystävyyssuhteitakin voi hoitaa internetin kautta - -mikä pistää kieltämättä välillä ajattelemaan, onko jotkut asiat tehty liiankin tehokkaiksi...

Olen myös ottanut tavakseni käyttää päivän eri ajat eri tekemisille. Aamupäivät opiskellaan (opiskelen edelleen Avoimessa yliopistossa), päiväaikaan teen töitä, mikäli sellaisia on (teen satunnaisesti vapaaehtoistyötä), illat on varattu kotiaskareille ja kaikelle sekalaiselle, jota sitäkin tuntuu riittävän. Sähköposteja luen silloin kun ehdin, sillä ne liittyvät lähes kaikkeen tekemiseen.

Pientä arjen luksusta on se, että saa aamulla nukkua pitkään. Se mahdollistaa sen, että illalla ennen nukkumaan menoa on mahdollista lukea ja rauhoittua. Oiva henkireikä äidille (miksei isälllekin tai kenelle tahansa muullekin) jonka päivät täyttyvät lapsiin liittyvästä tekemisestä tai muista velvollisuuksista. Lukeminen on aikaa itselle ja auttaa avamaan uusia näköaloja asioihin, joita ei muuten tule ajatelleeksi.


P.S. Viime viikolla ilahduin huomatessani, että aivan lähellä kotiamme on useita tammia, jotka ovat alkaneet pudotella terhojaan maahan. Kuvassa satoa keruureissultamme. Kuvanottamishetkellä terhot olivat vielä kovin vihreitä, mutta ne ovat muuttuneet nyt jo melko ruskeiksi. Odottelen niiden "valmistumista", jotta niistä voi taiteilla vaikkapa kranssin tai valokuvakehyksen tai jättää vain lasipurkkiin koristeeksi. Todellisia luonnon taideteoksia siis!

Kirja-arvio: Jäähyväisluento

Yliopistoprofessoreilla ympäri maailman on ollut tapana pitää jäähyväisluento heidän jäädessään virastaan eläkkeelle. Randy Pauschin, yhdysvaltalaisen Carnegie Mellon-yliopiston tietojenkäsittelytieteen professorin, kohdalla tilanne oli hieman toisenlainen. Hän oli kolmen pienen lapsen isä ja myös ammatillisessa mielessä hänen elämänsä oli korkeintaan puolivälissä. Silti tuli hänen aikansa pitää jäähyväisluento - parantumattomasti edennyt haimasyöpä salli hänelle enää noin puoli vuotta elinaikaa.

Jäähyväisluento muistuttaa joiltakin osin Mitch Albomin kirjoittamaa upeaa teosta Tiistaisin Morrien luona, jossa Mitch vierailee kerran viikossa entisen professorinsa luona. Professorilla oli todettu parantumaton sairaus ja tiistaivierailut olivat ikään kuin pidennetty tapa sanoa hyvästit. Jäähyväisluento on puolestaan Randy Pauschin tapa kertoa elämänsä tärkeimmistä asioista ja opetuksista, jotka hän haluaa jakaa paitsi perheensä, myös oppilaidensa, kollegoidensa ja muun maailman kanssa. Teos on siis omistettu elämälle - hitaasti mutta varmasti etenevä sairaus on siinä sivulauseen asemassa.

Pausch kertoo omien elämänkokemustensa kautta siitä, kuinka hän on saavuttanut lapsuudenhaaveitaan ja oppinut niiden kautta korvaamattomia asioita elämästä. Teos koostuu suhteellisen lyhyistä luvuista, jotka voi lukea niin halutessaan erikseen. Luvut kannattaa lukea huolella, sillä ne suorastaan vilisevät viisauksia. Tässä niistä joitakin: lapsi voi rakentaa itsetuntoaan vain yhdellä tavalla: antamalla hänelle tehtäväksi jotakin, mitä hän ei osaa. Hän tekee töitä, kunnes osaa sen, ja sen jälkeen kaava toistetaan; kritiikki on ainoa kunnollinen tapa oppia uutta; seinämien tarkoitus on estää niitä, jotka eivät halua jotakin asiaa tarpeeksi; totuus tekee vapaaksi; rehellisyys on parempi asia kuin trendikkyys; älä valita, vaan tee lujemmin töitä; älä murehdi liikaa sitä, mitä muut ajattelevat; ja hoida sairautta, älä sen oireita. Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Jäähyväisluentoa voikin pitää elämäntaito-oppaana, jonka opit on testattu käytännössä. Ehkäpä tämä teos osaltaan rohkaisee meitä elämään täydempää elämää silloin, kun se on vielä mahdollista.

Tekniset tiedot:
Pausch, Randy ja Jeffrey Zaslow: Jäähyväisluento
Suomentaja: Laura Ruuttunen
ISBN: 978-951-31-4475-3
Tammi 2009
Sidottu, 220 s.
Kirjastoluokka: 99.16

tiistai 3. syyskuuta 2013

Kirja-arvio: Ajatusvoimaa

Bodil Jönsson tuli minulle ensimmäisen kerran tutuksi 10 ajatusta ajasta - teoksellaan, jonka hankin omakseni kymmenisen vuotta sitten. Suunnilleen samoihin aikoihin ilmestyi myös hänen Ajatusvoimaa-teoksensa, joka jatkaa ensiksi mainitun kanssa samoilla linjoilla ajatuksia eteenpäin kypsytellen. Ajatusvoima itsessään jää teoksessa aika lailla määrittelemättä - käsittääkseni sillä tarkoitetaan ajatusten sallimista kehittyä loppuun saakka. Jönssonin mukaan omille ajatuksille tulee antaa tarpeeksi aikaa ja myös lähimmäiset tulisi kohdata aidosti ajatustenvaihdon tasolla. Kunnolla kypsytetyt ja täyteen mittaan kasvaneet ajatukset erottuvat sitten ajatuspuuron seasta.

Ehkäpä ajatusvoiman voisi myös käsittää perimmäisten ajatusten ajattelemiseksi, varsinaisten elämänkysymysten pohtimiseksi ja niiden vaatiman tilan antamiseksi. Erityisesti perimmäisiä ajatuksia ja elämän tarkoitusta pohditaan elämän käännekohdissa, mutta Jönssonin ajatusmaailmaa seuraillen syvällinen ajattelu kantaa hedelmää missä iässä ja tilanteessa tahansa. Nykyiseen tilanteeseen on suurelta osin syynä kulttuurimme, joka puuduttaa meidät ajattelemaan tietyllä tavalla ja pitämällä meidät kiireisinä näennäisen tekemisen parissa kaikkein olennaisimmille kysymyksille ei välttämättä jää aikaa. Pintailmiöiden ja kevyen viihteen mahdollistava teknologia voi toisaalta mahdollistaa myös aivan uudenlaisen tavan löytää ajatusvoimaa. Kiteyttäen voisi sanoa, että teknologia ja ylipäätään nykykulttuuri on hyvä renki, mutta huono isäntä.

Ajatusvoimaa-teoksessa ajatusvoimaa haetaan eri lähteistä. Jönsson käsittelee ajatusvoimayhteistyötä, onnistumista yhdessä tehden. Hän myös korostaa, että omiin intuitioihin kannattaa luottaa ja että joskus ne kantavat hyvinkin pitkälle. Eräässä luvussa Jönsson palaa 10 ajatusta ajasta -teokseensa. Huomattavan osan kirjasta saa kuitenkin oppiminen ja opettajan aseman radikaali muuttuminen tiedon määrän ja saatavuuden nopean kasvamisen myötä. Parhaassa tapauksessa opettajat ja oppilaat  tekevät entistä enemmän yhteistyötä ja opettajan rooli muuttuu ennemminkin valmentajaksi kuin tiedon antajaksi ja jakajaksi. Teemat teoksen sisällä siis vaihtelevat aika tavalla ja mielestäni teoksen punainen lanka jää puuttumaan. Teoksen esimerkiti ovat kuitenkin Jönssonin omasta elämästä ja itsessään kiinnostavia, vaikka kokonaisuus jättääkin hieman toivomisen varaa.

Tekniset tiedot:
Jönsson, Bodil: Ajatusvoimaa
Suomentaja: Katriina Savolainen
ISBN: 951-31-2518-1
Tammi 2002
Sidottu, 130 s.
Kirjastoluokka: 14.1

maanantai 2. syyskuuta 2013

Kirja-arvio: Pieni kirja pahuudesta

Pieni kirja pahuudesta paneutuu itsestään selvänä otettuun käsitteeseen ja ilmiöön, jonka pieni pintaraapaisu osoittaa kaikeksi muuksi kuin selitystä ja tarkempaa tutkimusta vaatimattomaksi. Pahuus myy sensaatio- ja iltapäivälehtiä; pahuus on aiheena monessa elokuvassa, kirjassa ja muussa fiktiivisessä ja ei-fiktiivisessä taidemuodossa; pahuus ilmestyy kulman takaa silloin, kun sitä vähiten odotamme. Kautta aikojen peruskysymyksenä tuntuu olleen, ovatko jotkut ihmiset perusluonteeltaan pahoja vai onko pahuus ympäristön aiheuttamaa? Miksi jostakusta tulee rankan lapsuuden ja elämän kolhujen myötä pahaa tekevä, kun taas joku toinen vastaavan kokenut ei käyttäydy samoin? Miksi niin moni pahaa tehnyt on ainakin näennäisesti täysin normaali ihminen?

Teologian tohtori ja etiikan tutkija Ann Heberlein tarttuu teoksellaan aina ajankohtaiseen aiheeseen, jota on tietääkseni tarkasteltu tästä näkökulmasta varsin vähän huolimatta siitä, että pahuus on tavalla tai toisella läsnä elämässämme lähes päivittäin, ainakin mikäli seuraamme vähänkään joukkoviestimiä. Heberlein aloittaa pohtimalla, mikä pahassa kiehtoo. Miksi pahuus myy vuodesta toiseen, vaikka samalla tunnemme sitä kohtaan vastenmielisyyttä? Heberlein käyttää teoksensa johtavina lankoina useiden eri ajattelijoiden näkemyksiä pahuudesta, mutta Nietzschen, Kantin ja Arendtin ajatukset ovat saaneen teoksessa oman lukunsa.

Pahuutta ja pahoja tekoja on määritetty aikojen saatossa eri tavoin, yleensä ottaen kuitenkin hyvin leväperäisesti ja huolimattomasti, mitä myös pohditaan teoksessa. Heberlein pohtii, voiko jotakin henkilöä ylipäätään luonnehtia pahaksi. Oliko esimerkiksi vuosikausiksi talonsa kellariin tyttärensä ja tälle siittämänsä tyttärenlapset vanginnut Josef Frizl paha, suorastaan hirviö? Se tarkottaisi, ettei hän pystyisi ymmärtämään toimintansa pahuutta, sillä pahoilla ihmisillä ja hirviöillä ei ole omaatuntoa. Ja jos hän ei pysty ottamaan toiminnastaan vastuuta, ei häntä silloin oikein voi paheksuakaan. Ihmiset voivat siis tehdä pahoja, erittäin julmiakin tekoja olematta välttämättä itse pahoja. Teoksessa tarkastellaankin myös olosuhteita, jotka ovat johtaneet median tuntemat pahantekijät tekoihinsa. Miksi kuitenkin osaan henkilöistä laiminlyöty tausta vaikuttaa huomattavasti voimakkaammin ja erisuuntaisesti kuin toisiin? Entä mitä voimme sanoa pahaa tehneistä lapsista ja nuorista, kuten Jokelan tai Kauhajoen kouluampujista puhumatta lukuisista vastaavista tapauksista muualla Euroopassa ja Yhdysvalloissa? Sattuneet tragediat murtavat käsitystä lasten luontaisesta hyvyydestä ja viattomuudesta.

Oma lukunsa ovat pahuuden teot, joiden vaikuttimina on uskonnollisuus. Uskon nimissä varsinkin pienien ja tiiviiden yhteisöjen jäsenet voivat tehdä tekoja, joihin he eivät muissa olosuhteissa ryhtyisi. Sosiaalinen ja henkinen painostus on yleisesti ottaenkin merkittävässä osassa erityisesti miesten tekemissä pahoissa teoissa, kuten ryöstöissä ja raiskauksissa. Joukkoon kuulumisen paine ja pelko hylätyksi ja yksinäiseksi jättämisestä voivat saada varsinkin heikolla itsetunnolla varustetut henkilöt tekemään tekoja, joita he pitävät itsekin vastenmielisinä.

Pieni kirja pahuudesta on erinomainen ja perusteellinen teos aiheesta, joka koskettaa meitä kaikkia. Ainakin minun kohdallani se herätti enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia, ja ennen kaikkea teos autta kyseenalaistamaan vallitsevia ajattelutapoja pahuusdiskurssissa. Pahuus ei ole yksiselitteinen ilmiö, mutta ei toisaalta täysin käsittämätönkään. Monet teoksessa käytetyistä esimerkeistä ovat Ruotsista, mikä antaa mielenkiintoisen lisän teeman käsittelyyn suomalaislukijan näkökulmasta.

Tekniset tiedot:
Herberlein, Ann: Pieni kirja pahuudesta
Suomentaja: Ulla Lempinen
ISBN: 978-951-796-755-6
Atena Kustannus 2011
Sidottu, 309 s.
Kirjastoluokka: 17.1
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...