maanantai 2. syyskuuta 2013

Kirja-arvio: Pieni kirja pahuudesta

Pieni kirja pahuudesta paneutuu itsestään selvänä otettuun käsitteeseen ja ilmiöön, jonka pieni pintaraapaisu osoittaa kaikeksi muuksi kuin selitystä ja tarkempaa tutkimusta vaatimattomaksi. Pahuus myy sensaatio- ja iltapäivälehtiä; pahuus on aiheena monessa elokuvassa, kirjassa ja muussa fiktiivisessä ja ei-fiktiivisessä taidemuodossa; pahuus ilmestyy kulman takaa silloin, kun sitä vähiten odotamme. Kautta aikojen peruskysymyksenä tuntuu olleen, ovatko jotkut ihmiset perusluonteeltaan pahoja vai onko pahuus ympäristön aiheuttamaa? Miksi jostakusta tulee rankan lapsuuden ja elämän kolhujen myötä pahaa tekevä, kun taas joku toinen vastaavan kokenut ei käyttäydy samoin? Miksi niin moni pahaa tehnyt on ainakin näennäisesti täysin normaali ihminen?

Teologian tohtori ja etiikan tutkija Ann Heberlein tarttuu teoksellaan aina ajankohtaiseen aiheeseen, jota on tietääkseni tarkasteltu tästä näkökulmasta varsin vähän huolimatta siitä, että pahuus on tavalla tai toisella läsnä elämässämme lähes päivittäin, ainakin mikäli seuraamme vähänkään joukkoviestimiä. Heberlein aloittaa pohtimalla, mikä pahassa kiehtoo. Miksi pahuus myy vuodesta toiseen, vaikka samalla tunnemme sitä kohtaan vastenmielisyyttä? Heberlein käyttää teoksensa johtavina lankoina useiden eri ajattelijoiden näkemyksiä pahuudesta, mutta Nietzschen, Kantin ja Arendtin ajatukset ovat saaneen teoksessa oman lukunsa.

Pahuutta ja pahoja tekoja on määritetty aikojen saatossa eri tavoin, yleensä ottaen kuitenkin hyvin leväperäisesti ja huolimattomasti, mitä myös pohditaan teoksessa. Heberlein pohtii, voiko jotakin henkilöä ylipäätään luonnehtia pahaksi. Oliko esimerkiksi vuosikausiksi talonsa kellariin tyttärensä ja tälle siittämänsä tyttärenlapset vanginnut Josef Frizl paha, suorastaan hirviö? Se tarkottaisi, ettei hän pystyisi ymmärtämään toimintansa pahuutta, sillä pahoilla ihmisillä ja hirviöillä ei ole omaatuntoa. Ja jos hän ei pysty ottamaan toiminnastaan vastuuta, ei häntä silloin oikein voi paheksuakaan. Ihmiset voivat siis tehdä pahoja, erittäin julmiakin tekoja olematta välttämättä itse pahoja. Teoksessa tarkastellaankin myös olosuhteita, jotka ovat johtaneet median tuntemat pahantekijät tekoihinsa. Miksi kuitenkin osaan henkilöistä laiminlyöty tausta vaikuttaa huomattavasti voimakkaammin ja erisuuntaisesti kuin toisiin? Entä mitä voimme sanoa pahaa tehneistä lapsista ja nuorista, kuten Jokelan tai Kauhajoen kouluampujista puhumatta lukuisista vastaavista tapauksista muualla Euroopassa ja Yhdysvalloissa? Sattuneet tragediat murtavat käsitystä lasten luontaisesta hyvyydestä ja viattomuudesta.

Oma lukunsa ovat pahuuden teot, joiden vaikuttimina on uskonnollisuus. Uskon nimissä varsinkin pienien ja tiiviiden yhteisöjen jäsenet voivat tehdä tekoja, joihin he eivät muissa olosuhteissa ryhtyisi. Sosiaalinen ja henkinen painostus on yleisesti ottaenkin merkittävässä osassa erityisesti miesten tekemissä pahoissa teoissa, kuten ryöstöissä ja raiskauksissa. Joukkoon kuulumisen paine ja pelko hylätyksi ja yksinäiseksi jättämisestä voivat saada varsinkin heikolla itsetunnolla varustetut henkilöt tekemään tekoja, joita he pitävät itsekin vastenmielisinä.

Pieni kirja pahuudesta on erinomainen ja perusteellinen teos aiheesta, joka koskettaa meitä kaikkia. Ainakin minun kohdallani se herätti enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia, ja ennen kaikkea teos autta kyseenalaistamaan vallitsevia ajattelutapoja pahuusdiskurssissa. Pahuus ei ole yksiselitteinen ilmiö, mutta ei toisaalta täysin käsittämätönkään. Monet teoksessa käytetyistä esimerkeistä ovat Ruotsista, mikä antaa mielenkiintoisen lisän teeman käsittelyyn suomalaislukijan näkökulmasta.

Tekniset tiedot:
Herberlein, Ann: Pieni kirja pahuudesta
Suomentaja: Ulla Lempinen
ISBN: 978-951-796-755-6
Atena Kustannus 2011
Sidottu, 309 s.
Kirjastoluokka: 17.1

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa kommentoimaan tekstejäni. Blogini on kommenttiystävällinen - varaan kuitenkin itselleni oikeuden olla julkaisematta kommentteja, jotka loukkaavat minua tai islamin uskoa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...