keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Kirja-arvio: Kongo. Historia

Kongo - historia on  vuodesta 1870 vuoteen 2010 asti ulottuva historiallisiin dokumentteihin ja aikalaisten tarinoihin perustuva kertomus yhdestä Afrikan keskeisimmistä valtioista sijainnin ja koon suhteen. Historiallisen ajan kulku ei mitenkään yhtäkkiä ala vuodesta 1870, ainakaan kongolaisten vaikkakin ehkä länsimaisten ihmisten mielestä, vaan Kongo on ollut olemassa aikaisemminkin. Päätös vuosiluvusta perustuu länsimaisten vaikutteiden alkamiseen Kongossa, joka tuli 1800-luvun loppupuolella lukuisten muiden Afrikan maiden tapaan siirtomaaherrojen mielenkiinnon kohteeksi. Kongon kohtaloksi tuli asettuminen belgialaisen kuningas Leopoldin henkilökohtaiseksi siirtomaaksi, vaikkei kyseinen kuningas maassaan koskaan tiettävästi vieraillutkaan. Taustatukena kuningas Leopoldille oli Belgian valtio. Kongosta tuli siirtomaa aina vuoteen 1960 saakka, jolloin se itsenäistyi samanaikaisesti useiden muiden Afrikan maiden kanssa.

Kongo osoittautui luonnonvaroiltaan rikkaaksi valtioksi, jossa erityisesti kaivosteollisuus alkoi kukoistaa norsunluukaupan heikentymisen jälkeen. Kongolaiset olivat kysyttyä työvoimaa kaivoksissa, mutta siitä satuja voittoja ei käytetty Kongon kehittämiseen, vaan kuningas Leopoldin tekemien investointien kustantamiseen ja Belgian hyväksi. Näin tapahtui vuosikymmenien ajan, kunnes muista Afrikan maista tulleiden itsenäisyysvatimusten leviäminen Kongoon sai myös heidät vaatimaan Belgiasta irrottautumista. Itsenäistyminen tapahtui lopulta vain muutaman kuukauden kuluessa johtaen maan sisäisten levottomuuksien puhkeamiseen. Maan presidentiksi valittiin Mobutu Sese Seko, joka hallitsikin maata yksipuoluejärjestelmän tuella käytännössä itsevaltiaan tavoin ajaen pitkälti vain omaa etuaan. Mobutun syrjäyttämisen jälkeen maata ovat hallinneet presidentit Laurent Kabila ja hänen poikansa Joseph Kabila. Myös maan nimi on vaihtunut useaan otteeseen: siirtomaa-aikaiset nimet Belgian Kongo ja Kongon vapaavaltio ovat vaihtuneet Kongon demokraattiseen tasavaltaaan, Zaireen ja lopulta nykyiseen Kongon tasavaltaan.

Tämän tiiliskivimäisen teoksen etuna moneen muuhun historiaa käsittelevään teokseen nähden on sen henkilökohtainen ote. Kirjailija David van Reybrouck on isänsä puolelta sidoksissa Kongon historiaan ja hän on vieraillut maassa useaan kertaan haastatellen paikallisia asukkaita historiallisiin tapahtumiin liittyen. Näitä omakohtaisia kokemuksia ja kongolaisten kertomuksia on myös luettavissa teoksen sivuilta, mikä elävöittää kerrontaa huomattavasti. Varsinkin nykypäivää kohti tultaessa, esimerkiksi Kiinan afrikkalaista diasporaa  ja toisaalta kiinalaisten vaikutusta Kongossa käsiteltäessä, kirjailijan omat kokemukset tekevät teoksesta kiinnostava luettavaa. Teos sopii mainiosti luettavaksi afrikkalaisten maiden historiasta kiinnostuneille, sillä se sivuaa Kongon ohella myös esimerkiksi Ruandan tapahtumia.

Tekniset tiedot:
Reybrouck, David van: Kongo. Historia
Suomentaja: Antero Helasvuo
ISBN: 978-952-234-128-0
Kustannusosakeyhtiö Siltala 2013
Nidottu, 656 s.
Kirjastoluokka: 98.26

lauantai 26. lokakuuta 2013

Uusille vesille - ajatuksia älykkyydestä

"One should not pursue goals that are easily achieved. One must develop an instinct for what one can just barely achieve through one’s greatest efforts." —Albert Einstein

Luin hiljattain Helsingin Sanomien Hitaat-palstalta kolmekymppisen Mensa-aktiivi Tuuli Huminan tarinan siitä, millaista on olla huippuälykäs nykymaailmassa. Humina oli opiskellut itselleen useamman tutkinnon ja sai arvostetun työpaikan, mutta silti elämä tuntui tylsältä, liian helpolta. Humina huomasi sen onnekseen melko aikaisessa vaiheessa, ollessaan vaihto-oppilaana Japanissa, jossa kaikki ympärillä oli uutta ja erilaista. Asian tiedostettuaan hän vaihtoi tietoisesti katsantokantaansa ja alkoi saada itselleen elämänsisältöä siirtymällä uusille vesille, pois omalta mukavuusalueelta. Käytännössä se merkitsi esimerkiksi matkailua usein varsin omalaatuisina pidettyihin kohteisiin, jossa hän omasta tahdostaan altisti itsensä uusille kokemuksille. Nykyään hän pitää itseään erittäin onnellisena ihmisenä.

Lähde: paxonbothhouses.blogspot.fi

Huippuälykkyys ja erityislahjakkuus ovat kiinnostaneet minua jo jonkin aikaa. Kirjoitin tämän blogin alkuaikoina näkemäni televisio-ohjelman perusteella kirjoituksen erityislahjakkuuksista. On kiehtovaa ajatella, että joidenkin yksilöiden aivot toimivat tavallaan tehokkaammin kuin toisten. Jotkut esimerkiksi oppivat asialla yhdellä kerralla, kuten Humina, kun joillekin oppiminen on tahmeampaa (oma lukunsa on tietysti oman opiskelutekniikan tunnistaminen ja käyttäminen, josta lisää mahdollisesti jossakin toisessa yhteydessä). Johonkin rajaan asti älykkyyttä on mahdollista kehittää myös itse. Tästä osoituksena ovat identtiset kaksoset, jotka merkittävästi erilaisissa ympäristöissä kasvaessaan saavuttavat eri älykkyystason. Kasvuympäristöllä ja kanssaihmisillä on merkitystä.

Älykkyyden yhteydessä mieleen tulee väistämättä myös oppimisen merkitys koulutuksen muodossa. Suomalaisessa yhteiskunnassa ja koulumaailmassa esimerkiksi liikunnallisesti ja musiikillisesti lahjakkaille oppilaille on olemassa omat luokkansa ja erityiskoulujakin. Älykkyysosamäärältään merkittävästi toisista poikkeaville tällaista ei ole järjestetty, sillä älykkyys tuntuu olevan edelleen tabu. Huminan mukaan se on johtanut joidenkin älykkäiden oppilaiden syrjäytymiseen, kehitymispotentiaalin tuhlaantumiseen eikä aivan tuntematonta ole sekään, että lahjakkaista lapsista voi tulla luokan häiriköitä, kun he tylsistyvät liian helppoon ja hidastempoiseen opetukseen. Silti esimerkiksi Humina ei kannata älykkäiden omia kouluja, vaan puhuu opetuksen eriyttämisen puolesta. Sen voi ajatella tarkoittavan vaikkapa lahjakkaiden oppilaiden lisätehtäviä.

Oman älykkyyden ymmärtäminen voi olla luki- tai muista oppimisvaikeuksista kärsineelle todellinen oivallus omista kyvyistä. Esimerkiksi Mensan älykkyystestissä ei vaadita luku- tai kirjoitustaitoa eikä se mittaa koulutustasoa tai kulttuurieroja. Se on omiaan paljastamaan myös sellaisten henkilöiden lahjakkuuden, jotka ovat perinteisissä testeissä ja kouluopetuksessa kenties jääneet alakynteen.Todettakoon kuitenkin, ettei elämässä menestyminen edellytä huippuälykkyyttä. Kaikkein onnellisimpia ihmisiä on tutkimuksissa todettu olevan niiden, jotka ovat hieman keskivertoa älykkäämpiä.

Kenties jonkinlaisena yhteenvetona voisi todeta, että suuntaminen uusille vesille, aikaisemmin itselle tuntemattomaan voi antaa elämälle aivan uuden suunnan. Se voi olla ratkaisevassa asemassa, kun elämään etsii mielekästä sisältöä. Mitä sinä et ole koskaan tehnyt, mutta haluaisit kokeilla?

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Kirja-arvio: Hyväksikäytetyt. Selviytyjät kertovat

Hyväksikäytetyt - selviytyjät kertovat tarttuu rankkaan aiheeseen, lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Kuinka siitä voi selvitä? Mitä seurauksia se aiheuttaa? Kuka tai mikä voi auttaa? Teokseen on koottu vastauksia näihin ja moniin muihin kysymyksiin sekä seksuaalisen hyväksikäytön uhrien että alan asiantuntijoiden, kuten uhreja auttavien järjestöjen edustajien, seurakunnan työntekijöiden, kertomana.

Teos on jaettu lukuihin eri aihepiirien mukaisesti. Luvuissa käsitellään esimerkiksi sitä, miten seksuaalista hyväksikäyttöä kokeneet tulisi huomioida paremmin järjestettäessä heille apua. Rankan kokemuksen jälkeen, usein vuosien kuluttua tapahtuneesta, nousee kysymykseksi saada tekijä vastuuseen teoistaan. Nykyisin esimerkiksi oikeudenkäyntiprosessin aikana uhrin asema pyritään huomioiman paremmin, vaikka parannettavaa vielä onkin. Myös muun hoidon tarjoaminen niin, ettei uhria pallotella luukulta toiselle, on kehittynyt, joskin tietoa tarvitaan vielä lisää. Toisaalta myös seksuaalista hyväksikäyttöä lapsuudessaan kokeneen puoliso voi olla oman avun tarpeessa, jotta hän voi tukea kumppaniaan ja käydä läpi omia tunteitaan asiaan liittyen. Entä millaista on olla seksualista hyväksikäyttöä kokenut poika tai mies? Tätä pohditaan omassa luvussaan. Viime vuosina on julkisuuteen noussut lisäksi paljon uskonnollisissa yhteisöissä tapahtuneita lasten seksuaalisen hyväksikäytön tapauksia. Suljetun yhteisön salaisuuden synnyn, ylläpitämisen ja purkamisen teemoja käsitellään kirjan viimeisessä luvussa.

Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on käytännössä aina loppuelämään vaikuttava traumaattinen tapahtuma, olipa kyse yksittäisestä teosta tai kauemmin jatkuneesta hyväksikäytöstä. Teokseen on koottu jonkin verran lapsuudessaan seksuaalista hyväksikäyttöä kokeneiden, nyt aikuistuneiden henkilöiden omakohtaisia kokemuksia tapahtuneesta. Suurta osaa niistä yhdistää se, että varsinkin hyvin nuorella iällä tapahtunut hyväksikäyttö voi painua "unohduksiin" vuosiksi tai jopa vuosikymmeniksi aiheuttaen selittämätöntä fyysistä ja psyykkistä oireilua. Useassa tapauksessa hyväksikäyttäjä on joku lapselle läheinen henkilö, kuten perheenjäsen tai muu lähisukulainen tai saman yhteisön jäsen. Useassa tapauksessa myös esimerkiksi perheen äiti tai muu henkilö epäilee lapsensa olevan tai tulleen hyväksikäytetyksi, mutta ei välttämättä tee mitään estääkseen sitä.

Hyväksikäyttö ja muiden suhtautuminen siihen vaikuttavat hyvin syvästi nuoren henkilön omanarvontuntoon sekä hänen käsitykseensä itsestään ja arvostaan muiden silmissä. Erityisesti uskonnollisissa yhteisöissä hyväksikäyttöä on lakaistu "maton alle" vaatimalla uhreja antamaan hyväksikäyttäjilleen anteeksi samaan tapaan kuin kyseessä olisi ollut pikkurike. Sittemmin salaisuuksien paljastuttua varsinkin internetin viestintämahdollisuuksien yleistyttyä tekijöitä on saatu myös oikeuteen, vaikkakin monessa tapauksessa rikokset ovat voineet ehtiä jo vanhentua. Uhrille on kuitenkin tärkeää, että hänen kokemuksensa merkitys tunnustetaan. Uhrien kertomuksia lukiessa tulee itku silmään: kuinka ihminen voi olla lapselle tai nuorelle niin julma, että vie hänen viattomuutensa ja oikeutensa tasapainoiseen elämään? Sivuhuomautuksena totean vielä, että olisin kaivannut selkeämpää kuvausta siitä, missä roolissa tai tehtävässä teokseen kirjoittaneet asiantuntijat toimivat. Nyt se jää lukijan oman päättelykyvyn varaan eikä selviä välttämättä sittenkään.

Tekniset tiedot:
Kuusikallio, Visa ja Katri Kuusikallio: Hyväksikäytetyt. Selviytyjät kertovat
ISBN: 978-952-492-649-2
Minerva Kustannus 2012
Sidottu, 279 s.
Kirjastoluokka: 59.563

lauantai 19. lokakuuta 2013

Terveisiä kirjastosta


Yllä oleva päivän piristys löytyi kirjastosta. Nostalginen Mikki Hiiri ohjasi lasten osastolla taskukirjahyllylle.

Tässä vielä toinen ajatus tälle päivälle:

We cannot help everyone but everyone can help someone.
- Ronald Reagan

Avuliasta viikonloppua!

torstai 17. lokakuuta 2013

Kirja-arvio: Vanhojapiikoja ja vapaita naisia

Miltä maailma näyttää sinkun, puolisottoman, perheettömän, lapsettoman yksineläjän näkökulmasta? Yksineläjille on olemassa monia eri nimityksiä, joista useimmat arvottavat yleensä negatiivisesti kantajaansa: yksin elävä on puolisoton, lapseton, parisuhteeton, perheetön - aina jotakin vailla.Onko tilanne tällainen myös todellisuudessa? Yksineläjistä väitöskirjansa tehnyt Arja Mäkinen tarkastelee teoksessaan Vanhojapiikoja ja vapaita naisia sitä, millaista on olla yksineläjä nykypäivän Suomessa. Hänen painopisteensä on nimenomaan yksin elävien naisten tarkastelussa, sillä molemmat sukupuolet mukaan otettuna tutkimuskohde olisi ollut tähän tarkoitukseen liian laaja. Mäkinen on kerännyt väitöskirjaansa ja tätä teosta varten tarvitsemansa aineiston haastattelemalla 34 suomalaista yksineläjänaista kolmella keskikokoisella paikkakunnalla siten, että kaikki haastateltavat olivat yli 30-vuotiaita, koska tämän ikärajan ylittäneitä pidetään sosiaalisesti erilaisina heitä nuorempiin verrattuna.

Teos alkaa lyhyellä historiallisella katsauksella kertoen suomalaisten naisten elämästä noin sata vuotta sitten. Maailma oli silloin kovin erilainen, mutta yksineläjänaisia oli silloinkin olemassa. Silloin, kuten vielä nykyisinkin yksineläjät ovat monien osittain ristiriitaistenkin stereotypioiden kohteena. Yksineläjien lapsettomuutta ja perheettömyyttä ja siitä aiheutuvia asioita kadehditaan ja kummastellaan. Yksineläminen voi kuitenkin johtua monista tekijöistä, se voi olla vapaaehtoista tai tahatonta. Aina yksinelävää ei pidetä aikuisuuden saavuttaneena, johon katsotaan kriteereiksi parisuhteen solmiminen ja lapsen tai lapsien saaminen. Entä millaista on kuulla loukkaavia kysymyksiä lasten tai puolison puuttumisesta? Yksineläjät kertovat erityisesti juuri perheellisten ja parisuhteessa olevien esittävän usein ajattelemattomia kysymyksiä ja huomautuksia yksineläjistä ja heidän elämäntilanteestaan huomaamatta itse niiden toisinaan syvääkin luokkaavuutta.

Teoksessa yksinelämistä käsitellään erityisesti äitiyden ja perheellisyyden, työelämän ja seksuaalisuuden näkökulmista. Teos maalaa yksinelämisestä hyvin monimuotoisen kuvan: itse valittuna se voi olla hyvinkin antoisaa, mutta tahtomattaan yksin jääneet joutuvat tavalla tai toisella oppimaan elämään asian kanssa. Mäkinen on tarttunut vähän huomiota saaneeseen aiheeseen ja nostanut sen oikeutetusti keskustelunaiheeksi. Nykyisin yksineläviä on aikaisempa enemmän, joten tämä aihe on kirjansa ansainnut.

Tekniset tiedot:
Mäkinen, Arja: Vanhojapiikoja ja vapaita naisia
ISBN: 978-951-607-758-4
Kirjapaja 2008
Nidottu, 229 s.
Kirjastoluokka: 30.15

tiistai 15. lokakuuta 2013

Kirja-arvio: 4 tunnin työviikko. Unohda yhdeksästä viiteen -elämä, asu missä haluat ja ryhdy uusrikkaaksi

Miltä tuntuisi tehdä töitä 40 viikkotunnin sijaan vain neljä tuntia ja ylläpitää silti samaa palkkatasoa? Miltä tuntuisi vaihtaa kahdeksasta neljään - tai yhdeksästä viiteen -elämä vapauteen asuinpaikan ja vapaa-ajan vieton suhteen? Moniyrittäjä, kuuden kielen taitaja ja 25 eri maassa matkustanut ja niissä erinäisiä tunnustuksia saanut Timothy Ferriss kertoo omiin kokemuksiinsa pohjautuen teoksessaan 4 tunnin työviikko kuinka aloittaa toisenlainen elämä. Ferriss johtaa omaa yritystään maailmanlaajuisesti sieltä, missä sattuu milloinkin olemaan. Hän kuitenkin kertoo erilaisen elämän olevan mahdollinen myös henkilöille, joita oma yritystoiminta ei kiinnosta ja jotka haluavat pysytellä palkkatyössään.

Ferrissin lähtökohtana on neljän kohdan ohjelma, jota noudattamalla toisenlainen, liikkuva elämä on mahdollinen. Kohdat on nimetty DEAL-ohjelmaksi, jossa D tarkoittaa määrittelyä (definition), E eliminointia, A automatisointia ja L liberaatiota (vapautumista). Kaiken alkuna on muutoksen pelon voittaminen ja sen ymmärtäminen, että on aika muuttaa suuntaa, kun huomaa olevansa enemmistön puolella. Toisenlaisen elämän aloittaminen merkitsee useiden asioiden poistamista eli kaikkein tärkeimpiin asioihin keskittymistä. Se merkitsee rankalla kädellä muutosta ajankäyttöön esimerkiksi sähköpostien ja uutisten osalta. Suuri osa ajasta menee keskeytyksiin, joten niiden eliminointi on olennaista. Tässä auttavat tehtävien niputtaminen, turhista kissanristiäisistä kieltäytyminen ja monet muut asiat, joita kirjassa on esitelty. Automatisointi merkitsee yrityksen ja mahdollisesti myös oman ulkoistamista  ja poissaolevan johtamisen tekniikan kehittämistä, jolloin alaiset tekevät valtaosan työstä puolestasi. Lopuksi tehdään katoamistemppu ja omaksutaan liikkuva elämäntyyli. Ja jotta tämä kaikki ei jäisi vain suunnitelmaksi, teoksen lopuksi käydään läpi vielä yleisimmät sudenkuopat ja tekosyyt muutoksen tiellä. Ja kuinka sitten käyttää kaikki työltä vapautuva aika? Ferriss ehdottaa erityisesti kielten opiskelua ja toisten palvelemista tavalla tai toisella.

4 tunnin työviikko on kieltämättä innostava teos. Vaikka ei itse suunnittelisi radikaalia lähtöä nykyajan nomadiksi pitämällä kuitenkin samalla työpaikkansa tai pyörittämällä omaa yritystä, teoksesta saa lukuisia käytännöllisiä ohjeita elämän yksinkertaistamiseen ajan löytämiseksi tärkeimmiksi katsomilleen asioille. Ainakin teos saa ymmärtämään sen, ettei elämä ole sitten joskus, vaan juuri nyt. Itselleni varsinkin eliminointi-luvusta oli hyötyä. Teoksessa on runsaasti kysymyksiä, joihin vastaamalla voi pohtia oman elämänsä tilaa ja haluamaansa suuntaa. Ehkäpä joskus voisi asettaa itselleen epärealistisen tavoitteen, sillä niillä on kummallinen taipumus onnistua. Teoksessa on myös jonkin verran internetosoitteita, jotka palvelevat luultavasti parhaiten pohjoisamerikkalaisia lukijoita. Oman yrityksen perustamisesta kiinnostuneelle teoksessa on runsaasti vinkkejä, joten kirja sopii monenlaisille lukijoille. Jopa minä joka en ole erityisen kiinnostunut liike-elämästä, aloin pohtia oman nettikaupan perustamista... Kannattaa tutustua.

Tekniset tiedot:
Ferriss, Timothy: 4 tunnin työviikko. Unohda yhdeksästä viiteen -elämä, asu missä haluat ja ryhdy uusrikkaaksi
Suomentaja: Mirja Muurinen
ISBN: 978-952-5534-99-3
Basam Books 2008
Nidottu, 335 s.
Kirjastoluokka: 36.13

Ajatuksia lihattomasta lokakuusta

Helsingin Sanomissa julkaistiin jokin aika sitten Madventures-seikkailija Riku Rantalan kolumni liittyen hänen hyväksymäänsä haasteeseen olla syömättä lihaa tämän vuoden lokakuussa. Rantala ei ole aikeineen yksin - kolumnin mukaan yli 30 000 muuta suomalaista on lähtenyt mukaan tempaukseen Facebook-sivujen kautta. Lihaa rakastavalle raavaalle miehelle haaste voi olla todellinen koettelemus, joka kuitenkin ainakin toivon mukaan jalostaa häntä parempaan suuntaan. Ainakin Rantala itse lokakuun alkupuolella julkaistun tekstin  mukaan kritisoi suomalaista (kenties myös länsimaista ja nopeasti kehittyneille maille ominaista) tapaa syödä lihaa joka päivä "kuin jouluna".

Rantalan kolumni osui silmiini sopivan aikaan, sillä olen pohtinut syömistä ja ruokaa lähiaikoina enemmänkin, mikä on ehkä heijastunut myös julkaisemissani blogiteksteissä. Haikailen yksinkertaisen ruoan perään, sillä vaikka en ole (enkä erityisemmin edes halua olla) mikään huippukokki, haluaisin silti syödä jotakin itse tehtyä, helppoa ja mielellään myös maistuvaa ruokaa. Olen myös huomannut sen, ettei hyvän ruoan tarvitse sisältää lihaa, sillä sen voi korvata helposti vaikkapa pavuilla, joita löytyy vaihtelua varten useita erilaisia.Kauden kasviksia ja juureksia ostamalla pääsee kokeilemaan eri vuodenaikoina erilaisia ruokia. Matalan budjetin mukaan elävien henkilöiden on tutkimusten mukaan todettu syövän monipuolisemmin kuin ruokalaskuaan lainkaan seuraamattomat, sillä sesonkintuotteiden ostaminen tuo vaihtelua ruokakassin sisältöön ja ruokavalioon. Kauden tuotteiden ostaminen merkitsee usein myös lähempänä tuotetun ruoan suosimista (esimerkiksi suomalaiset juurekset ja marjat), mikä vähentää ruoantuotannon ympäristövaikutuksia.

Lähde: http://www.ruoka.fi

Rantala huomautta sivumennen kolumnissaan, että halvan ja helpon lihan syöminen näkyy erityisesti ylipainona. Lihaa syömällä on helppo saada ylimääräisiä kaloreita, varsinkin jos liha on edullista, mikä usein on myös synonyymi rasvaiselle. Kaikilla ei ole varaa eikä haluakaan osta kallista lihaa, mutta ratkaisuna voisi hyvin olla kasvisten ja juuresten käyttö, sillä ne ovat yleensä lihaa edullisempia. Usein se toki edellyttää ajatus- ja toimintatapojen muutosta, jos on aikaisemmin tottunut ostamaan vain sen euron hampurilaisen. Ja toki myös kasvisruoista voi saada kaloripommeja vaikkapa kermalla tai juustolla.

Olin hämmästynyt jokin aika sitten lukiessani ravintosuosituksesta, jonka mukaan viikossa saatavan lihamäärän sopiva suuruus henkilöä kohti on noin 400 grammaa. Tavallinen suomalainen henkilö voi syödä tuon "kiintiön" verran lihaa päivässä. Tuo suositus ja tietoisuus ruoantuotantoeläinten kohtelusta ovat olleet lähtökohtia omalle vähentyneelle lihan käytölleni. En pane pahaksi sitäkään, ettei ei-lihaton ruoka maksa niin paljon ja että nykyisellä ruokavaliollani en tunne juuri koskaan olevani "ähkyssä" ruokailun jälkeen. Oloni on yleensä mukavan kevyt ja otan lukemistani lehdistä talteen mielenkiintoisia ja helppoja reseptejä, joita on mukava kokeilla - uusimpana niistä ruokaisa mustikkaruispuuro ja ohraperunarieskat. Kokonaan lihattomaan lokakuuhun tai muuhunkaan kuukauteen en ole siirtynyt, sillä mielestäni joka asiassa riittää kohtuus. Lihaton tai vähemmän lihaisa ruookavalio merkitsee kaikkea muuta kuin tylsää - sen olen tässä muutaman viime kuukauden aikana huomannut.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Minimaalisesti niukka

Tässäpä Voima-lehdessä (numero 8/2013) olleita käytännön vinkkejä elämän yksinkertaistamiseen, jotka auttavat keskittymään olennaiseen. Sovelsin monia näistä ohjeista elämässäni jo aikaisemmin, nyt voin ottaa valikoimaani muutaman lisää.



1. Listaa itsellesi tärkeitä asioita. Mieti, näkyykö näiden asioiden tärkeys jokapäiväisessä elämässäsi. Lista asiat, joihin käytät aikaa. Mieti, mistä voit luopua tehdäksesi tilaa tärkeille asioille.

2. Arvioi omistamiesi tavaroiden määrää. Aloita tavaroista, joita et ole tarvinnut vuoteen. Myy tai lahjoita pois tavarat, joita et käytä.

2. Kirjoita kuukauden ajan ylös kaikki ostamasi asiat. Katso kuukauden päästä, mitä niistä tarvitset. Osta vain tarpeeseen tai tärkeitä asioita. Osta kestävää ja monikäyttöistä.

4. Selkeytä kodin sisustusta vähentämällä huonekaluja. Piilota tavarat laatikoihin. Jätä esille muutama esine, jotka koet merkityksellisiksi.

5. Käy läpi tilaukset, sopimukset ja suoraveloitukset. Mieti, maksatko tottumuksesta vai tarpeesta.

6. Vähennä paperin käyttöä. Siirry käyttämään e-laskuja. Kirjaudu NetPosti-palveluun. Aseta markkinointikielto. Laita oveen "ei mainoksia"-tarra.

7. Rauhoita työtilasi. Siivoa pois paperipinot ja tarpeettomat esineet. Siivoa tietokoneesi työpöytä. Poista turhat ohjelmat.

8. Lainaa tarvikkeita ystäviltä. Perusta Facebook-ryhmä, jonka jäsenet vaihtavat tavaroita keskenään. Kysy ennen ostamista, voitko sittenkin lainata tai vuokrata.

9. Kerro ihmisille, ettet halua tavaroita lahjaksi.

torstai 10. lokakuuta 2013

Kirja-arvio: En voi mitään kaulalleni ja muita mietteitä naisen elämästä

Kuusikymppinen newyorkilainen toimittaja Nora Ephron pohtii tässä pienessä teoksessa vanhenemista. Millaista on olla ikääntyvä amerikkalainen nainen nykyaikana? Millaista on omistaa kaula, joka tuntuu elävän oma elämäänsä? Entä kun käsilaukku tuntuu vetävän kaikkea mustan aukon lailla eikä kodistakaan löydy enää mitään, vaikka kaikkea tavaraa on ostettu kaiken varalle monin kappalein? Millaista oli olla avustajana Valkoisessa talossa ja tavata itse presidentti, vaikkakin vain tuokion ajan ja silloinkin lentokoneen jyrinän vuoksi kykenemättömänä sanomaan tälle mitään? Entä mitä Ephron ajattelee naisista, jotka käyttävät ylläpitoonsa (= välttämättömään kauneudenhoitoon) muutaman tunnin päivässä?

Ephronin teoksen lyhyitä kolumninomaisia kirjoituksia on julkaistu aikaisemmin useissa eri lehdissä ja ne on koottu nyt yhteen joidenkin uusien kirjoitusten kanssa. Minuun hänen huumorinsa puri; vaikka olen hänen kanssaan aika lailla erilaisessa elämäntilanteessa enkä jaa hänen elämäntapaansa, pystyin samastumaan hänen ajatuksenkulkuunsa. Tällaisia me naiset olemme, ainakin osa meistä. Ikääntyminen tuo väistämättä mukanaan muutoksia, mutta niihin oikein suhtautumalla elämä jatkuu, vaikka harmaat hiukset pukkaisivat päähän luvattoman aikaisin.

Tekniset tiedot:
Ephron, Nora: En voi mitään kaulalleni ja muita mietteitä naisen elämästä
Suomentaja: Sirpa Kähkönen
ISBN: 978-951-1-22893-6
Kustannusosakeyhtiö Otava 2008
Nidottu, 139 s.
Kirjastoluokka: 17.3

Näin vanha minä olen

Olen tarpeeksi vanha polttamaan savukkeita, mutta liian nuori pelkäämään seurauksia.
Olen tarpeeksi vanha synnyttämään lapsen, mutta liian nuori olemaan äiti.
Olen tarpeeksi vanha asumaan yksin, mutta liian nuori ostamaan sohvan.
Olen tarpeeksi vanha ansaitsemaan omat rahani, mutta liian nuori säästämään vanhuuden varalle.
Olen tarpeeksi vanha olemaan pätevä ammatissa, mutta liian nuori maksamaan opintolainan pois.
Olen tarpeeksi vanha muistamaan Algerian sodan, mutta liian nuori tuntemaan muuta kuin perittyä suuttumusta toisen maailmansodan vuoksi.
Olen tarpeeksi vanha hyppäämään yhden yön unien yli, mutta liian nuori nukkumaan ruokaperäisiä.
Täsmälleen niin vanha minä olen.

Lähde: Hermann, Iselin C: Suutelen postinkantajaa

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Kirja-arvio: Kunnon mies. Kuinka tavoittelin täydellistä terveyttä

Itseään ihmiskoekaniinina aikaisemminkin käyttänyt toimittaja A.J. Jacobs keskittyy teoksessaan Kunnon mies - kuinka tavoittelin täydellistä terveyttä noudattamaan kaikkia mahdollisia terveysneuvoja reilun kahden vuoden ajan. Lähtökohtana on perusamerikkalainen mies, jolle on kertynyt orastava vatsanseutu ja jolla ei ole juuikaan aikaisempaa säännöllistä kuntoilu- tai terveysharrastuneisuutta. Urakkaa onkin edessä siitäkin edestä, sillä Jacobs laatii itselleen eri lähteistä yli 50-sivuisen listan asioista, joita hänen terveyden täyttämään kahden vuoden rupeamaan tulisi kuulua: tietysti runsaasti erilaisia kasviksia ja hedelmiä, mutta myös päiväunet, aerobista liikuntaa, meditointia, hyräilyä, painojen nostoa ja kodin sisälämpötilan uudelleensäätämistä muutamia mainitakseni.Täydellisen terveyden tavoittelusta tulee Jacobsille kokopäivätyö, minkä mahdollista hänen kirjaprojektinsa kyseisestä aiheesta.

Kunnon mies - kuinka tavoittelin täydellistä terveyttä on koottu kronologisen järjestykseen siten, että kussakin kuussa Jacobs keskittyy jonkin elimen tai kehonosan toiminnan parantamiseen. Ruokailutottumukset eri ruokavaliokokeiluineen ovat niin keskeisiä muutoksessa, että niille on omistettu useampikin luku. Muutoin teoksessa kerrotaan esimerkiksi istumisen haitallisuudesta (Jacobs alkaa kirjoittaa kirjaa juoksulaitteelta käsin), liiasta melusta (hän alkaa käyttää korvasuojaimia), bakteereista (koko kodin puhdistus - tai sitten ei...), hampaista (ylihintainen hampaidenvalkaisu), jaloista (uusi kävely- ja juoksutyylin opettelu) unohtamatta henkistä puolta, joka pulpahtelee esiin sivulauseissa. Projektin kruunaa Jacobsin osallistuminen triathloniin.

Jacobsin kirjoitustyylistä pitävälle tämä kirja ei tuota pettymystä. Häneltä on aikaisemmin suomennettu Raamatullinen vuosi, kaksi muuta teosta löytyvät englanniksi. Humoristisella otteella asioihin suhtautuva Jacobs osoittaa teoksellaan terveyden merkityksen, mutta toisaalta myös sen, että parasta lienee kohtuus kaikessa tekemisessä - esimerkkinä Jacobsin terveysguruna toimiva naishenkilö, joka terveellisistä elämäntavoistaan huolimatta kuolee projektin loppuvaiheessa.

Tekniset tiedot:
Jacobs, A.J. : Kunnon mies. Kuinka tavoittelin täydellistä terveyttä
Suomentaja: Lotta Heikkeri
ISBN: 978-952-240-162-5
Kustannusosakeyhtiö Nemo 2012
Sidottu, 384 s.
Kirjastoluokka: 99.1

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Kirja-arvio: Perhehytti. Havaintoja lapsista ja vanhemmuudesta

Perhehytti - havaintoja lapsista ja vanhemmuudesta on kokoelma pääosin muissa lähteissä aikaisemmin ilmestyneitä kolumneja siitä, mitä on olla vanhempi ja millaista lapsiperheen elämä on. Kolumnit on julkaistu aikaisemmin Kaksplus-, Martat- ja Lapsen maailma-lehdissä; lisäksi muutama yksittäinen kolumni on julkaistu joissakin muissa lehdissä ja internet-sivuilla.

Katajavuori on kolmen lapsen äiti, jonka kolumnit ajoittuvat usean vuoden ajalle, jolloin osa lapsista ei ollut vielä syntynyt. Omakohtaiset kokemukset on jaettu teokseen väljästi aihepiirien mukaan, joten ne eivät ole suoraan aikajärjestyksessä. Aihepiireinä ovat esimerkiksi julkinen keskustelu sopivasta lapsien lukumäärästä, oman ja yhteisen tilan haltuunotto, siskottomuus ja maailma kuopuksen silmin. Ehkä kiinnostavimpana ja samalla muita aihepiirejä läpileikkaavana teemana on matkustelu lasten kanssa. Katajavuori vaikuttaa vakuuttuneen erityisesti urheiluopistoista perheellisten lomanviettopaikkoina. Toisaalta hän ei kaihda kaukaisempiakaan kohteita ja puhuu sen puolesta, että matkalle voi lähteä myös vain vaikkapa yhden lapsen kanssa kerrallaan ja antaa hänelle näin kerrankin jakamatonta huomiota. Perhehytti on arjenmakuisesti kirjoitettu ja onnistuu samastuttamaan kertomuksillaan: näin meilläkin on käynyt. Teos auttaa pysähtymään ja huomaamaan arjen pienet ilot, se sopii luettavaksi erityisesti lapsellisille ja lapsiperheen elämästä kiinnostuneille.

Tekniset tiedot:
Katajavuori, Riina: Perhehytti. Havaintoja lapsista ja vanhemmuudesta
ISBN: 978-951-23-5582-2
Karisto 2012
Sidottu, 213 s.
Kirjastoluokka: 4
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...