keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Kirja-arvio: Kongo. Historia

Kongo - historia on  vuodesta 1870 vuoteen 2010 asti ulottuva historiallisiin dokumentteihin ja aikalaisten tarinoihin perustuva kertomus yhdestä Afrikan keskeisimmistä valtioista sijainnin ja koon suhteen. Historiallisen ajan kulku ei mitenkään yhtäkkiä ala vuodesta 1870, ainakaan kongolaisten vaikkakin ehkä länsimaisten ihmisten mielestä, vaan Kongo on ollut olemassa aikaisemminkin. Päätös vuosiluvusta perustuu länsimaisten vaikutteiden alkamiseen Kongossa, joka tuli 1800-luvun loppupuolella lukuisten muiden Afrikan maiden tapaan siirtomaaherrojen mielenkiinnon kohteeksi. Kongon kohtaloksi tuli asettuminen belgialaisen kuningas Leopoldin henkilökohtaiseksi siirtomaaksi, vaikkei kyseinen kuningas maassaan koskaan tiettävästi vieraillutkaan. Taustatukena kuningas Leopoldille oli Belgian valtio. Kongosta tuli siirtomaa aina vuoteen 1960 saakka, jolloin se itsenäistyi samanaikaisesti useiden muiden Afrikan maiden kanssa.

Kongo osoittautui luonnonvaroiltaan rikkaaksi valtioksi, jossa erityisesti kaivosteollisuus alkoi kukoistaa norsunluukaupan heikentymisen jälkeen. Kongolaiset olivat kysyttyä työvoimaa kaivoksissa, mutta siitä satuja voittoja ei käytetty Kongon kehittämiseen, vaan kuningas Leopoldin tekemien investointien kustantamiseen ja Belgian hyväksi. Näin tapahtui vuosikymmenien ajan, kunnes muista Afrikan maista tulleiden itsenäisyysvatimusten leviäminen Kongoon sai myös heidät vaatimaan Belgiasta irrottautumista. Itsenäistyminen tapahtui lopulta vain muutaman kuukauden kuluessa johtaen maan sisäisten levottomuuksien puhkeamiseen. Maan presidentiksi valittiin Mobutu Sese Seko, joka hallitsikin maata yksipuoluejärjestelmän tuella käytännössä itsevaltiaan tavoin ajaen pitkälti vain omaa etuaan. Mobutun syrjäyttämisen jälkeen maata ovat hallinneet presidentit Laurent Kabila ja hänen poikansa Joseph Kabila. Myös maan nimi on vaihtunut useaan otteeseen: siirtomaa-aikaiset nimet Belgian Kongo ja Kongon vapaavaltio ovat vaihtuneet Kongon demokraattiseen tasavaltaaan, Zaireen ja lopulta nykyiseen Kongon tasavaltaan.

Tämän tiiliskivimäisen teoksen etuna moneen muuhun historiaa käsittelevään teokseen nähden on sen henkilökohtainen ote. Kirjailija David van Reybrouck on isänsä puolelta sidoksissa Kongon historiaan ja hän on vieraillut maassa useaan kertaan haastatellen paikallisia asukkaita historiallisiin tapahtumiin liittyen. Näitä omakohtaisia kokemuksia ja kongolaisten kertomuksia on myös luettavissa teoksen sivuilta, mikä elävöittää kerrontaa huomattavasti. Varsinkin nykypäivää kohti tultaessa, esimerkiksi Kiinan afrikkalaista diasporaa  ja toisaalta kiinalaisten vaikutusta Kongossa käsiteltäessä, kirjailijan omat kokemukset tekevät teoksesta kiinnostava luettavaa. Teos sopii mainiosti luettavaksi afrikkalaisten maiden historiasta kiinnostuneille, sillä se sivuaa Kongon ohella myös esimerkiksi Ruandan tapahtumia.

Tekniset tiedot:
Reybrouck, David van: Kongo. Historia
Suomentaja: Antero Helasvuo
ISBN: 978-952-234-128-0
Kustannusosakeyhtiö Siltala 2013
Nidottu, 656 s.
Kirjastoluokka: 98.26

2 kommenttia:

  1. Moikka!
    Olisiko mahdollista saada sinulta sähköpostiosoitetta, johon sinulle voisi lähettää postia? :) Blogissasi ei tainnut olla mainittuna, joten oletin ettet sitä julkisesti jaa. Mikäli kuitenkin näin on niin saisiko osoitteen esimerkiksi vastauksena tähän kommenttiin? :)

    Syksyistä loppuviikkoa!
    t. Minni K

    VastaaPoista
  2. Rauhaa Minni,
    itse asiassa sähköpostiosoitteeni löytyy kyllä profiilistani (yhteydenottotapoihini on merkitty sähköposti, jota klikkaamalla näkee osoitteen Outlook-ohjelmassa), mutta voin toki kirjoittaa sen tähän suoraan, niin yhteydenotto onnistuu helpommin. Eli osoitteeni on nadia_@luukku.com.

    VastaaPoista

Tervetuloa kommentoimaan tekstejäni. Blogini on kommenttiystävällinen - varaan kuitenkin itselleni oikeuden olla julkaisematta kommentteja, jotka loukkaavat minua tai islamin uskoa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...