sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Viisi vuotta muslimina

Muutama kuukausi sitten tuli kuluneeksi viisi vuotta siitä, kun lausuin shahadan, islamin uskontunnustuksen, viiden muslimitodistajan läsnäollessa ja ohjeistuksella (kaksikin todistajaa olisi riittänyt, mutta ainakin pelasin varman päälle). Samalla blogini vietti myös viisivuotispäiviään, sillä aloitin sen melko pian islamiin palaamiseni jälkeen. Eräs blogini lukijoista heitti jokin aika sitten ehdotuksen, että kirjoittaisin tekstin siitä, miten nämä kuluneet vuodet ovat vaikuttaneet uskooni ja suhtautumiseeni islamiin. Millä mallilla uskoni makaa ja onko jotakin tullut kenties yllätyksenä?

Muistan tarkasti vielä sen hetken, kun oivalsin olevani muslimi, mutta en ollut vielä palannut islamiin. Maailma näyttäytyi kaikissa väreissään aivan uudella tavalla, kun tajusin kaiken olevan Jumalan luomaa ja Jumalan näkevän kaiken, mitä maan päällä tapahtuu. Kirjaimellisesti näin jonkin aikaa kaiken kirkkaampana, mikä oli kaikkinensa aika ihmeellinen tunne.

Kuva: www.missouriskies.org
Sittemmin tunne on tasaantunut ja vaihtunut kyltymättömäksi tarpeeksi tietää uskonnosta, jonka olin päättänyt omaksua osaksi elämääni. Olen pyrkinyt siihen, että käyn lähes päivittäin lukemassa joitakin luotettaviksi uskomiani islamia käsitteleviä sivustoja esimerkiksi voidakseni lukea muiden muslimien ajatuksia erilaisista arkeen liittyvistä asioista ja kartuttaakseni eri aihepiireihin liittyvää fatwa-tietouttani. Luotan siihen, että vähitellen hyvä tulee: päivittäisellä tietojen kartuttamisella, vaikkakin useissa tapauksissa pienimuotoisella sellaisella, voi pitkällä aikavälillä ylläpitää uskoa ja elää arjessa ymmärtäen huomattavasti syvällisemmin eri sääntöjen merkityksen. Aloitin tämän käytännön jo useita vuosia sitten ja se on käytössä edelleen. En voi kuitenkaan sanoa olevani vielä muuta kuin oppimisen alkutaipaleella.

Elämä uskovaisena on merkinnyt minulle valtavaa henkistä kasvua ja vahvistumista ihmisenä. Ehkä kyse on osittain myös luonnollisesta elinvuosien karttumisesta johtuvasta kypsymisestä, mutta koen uskon olleen merkittävässä osassa pyrkimyksessäni elää henkisempää elämää. On toisinaan hämmästyttävää ajatella, millä tavalla jotkut tapani ovat viime vuosina muotoutuneet uudenlaisiksi, itseni ja islamin kannalta sopivammiksi. En koe olevani enää selitysvelvollinen muille siitä, millä tavalla elän enkä koe huonoa omatuntoa siitä, etten kahvipöytäkeskusteluissa tunne uusimpia juoruja, tämän vuoden missejä tai televisiosarjojen juonikuvioita. Kukin meistä on täällä maan päällä Jumalan ennalta määräämän ajan enkä halua käyttää sitä omalta osaltani mihinkään itseni kannalta toisarvoiseen.

Muistan, kun uskoni alkuvuosina luin aika laajalla skaalalla islamia käsittelevää kirjallisuutta sen mukaan, mitä satuin kirjastosta löytämään. Henkiseksi ja hengelliseksi kasvuksi koen myös sen, että olen alkanut huomata, millä tavalla osa tästä kirjallisuudesta poikkeaa sunní-suuntauksen opetuksista. Esimerkiksi suufilaisuudessa on joitakin piirteitä, jotka voivat kuulostaa kiehtovilta, mutta jotka eivät välttämättä ole sunni-suuntauksen mukaisia. Esimerkistä käyköön suufi-suuntauksen harjoittama tanssi ja musiikki pyrkimyksenä päästä yhteyteen Jumalan kanssa. Kaikki islamin nimissä harjoitettu ei välttämättä ole Koraanin ja sunnan mukaista, minkä olen vuosien varrella huomannut.

Henkisyydestä puheen ollen joudun tunnustamaan, että minulla on vielä huiman paljon parannettavaa kärsivällisyydessä, joka on yksi islamin arvostetuimmista hyveistä. Valitettavasti erityisesti lasten kanssa korotan ääntäni aika nopeasti ja muutun kärsimättömäksi, jos jokin asia tai useita asioita pitäisi saada valmiiksi samanaikaisesti ja vieläpä mahdollisimman nopeasti. Yritän välttää tällaisia tilanteita ennakoimalla itseni ja muiden tekemisiä mahdollisimman hyvin.

Eräs asia, jonka olen kokenut pienestä pitäen itselleni läheiseksi ja joka minua on muissa uskonnoissa kiinnostanut, ovat retriitit ja vetäytyminen arjesta miettimään henkisiä ja uskon asioita. Islamissa tällaista suuntausta edustaa lähinnä suufilaisuus. Koska olen kuitenkin alusta lähtien ollut sunnimuslimi, en ole löytänyt sunnalaisuudesta tällaista retriittiperinnettä. Islam elää arjessa eikä esimerkiksi luostarilaitoksen kaltaista uskonnon harjoittamisen tapaa tunneta.Toisaalta en osaa sanoa, onko se varsinainen puute, sillä käytännön syistä minun olisi varmasti aika hankalaa sellaiseen toimintaan osallistuakaan. Retriitistä ja hiljentymisestä käyköön jokailtainen rauhoittuminen kotona omien ajatusten ääreen lasten käytyä nukkumaan.



Islamin mukana elämääni on astunut vapaaehtoistyö, joka on antanut minulle todella paljon. On ollut palkitsevaa huomata se, kuinka oma työpanos konkretisoituu heikompien elintason kohentumisena. Islamissa on vahva köyhien auttamisen ihanne, jonka olen kokenut itselleni läheiseksi. Samalla olen alkanut luottaa enemmän siihen, että hädän hetkellä Jumala on turvana ja lähes joka tilanteeseen löytyy jokin ulospääsytie, vaikka tilanne näyttäisi aluksi hyvinkin toivottomalta. Jumalan tukeen on ollut hyvä luottaa ja se kantaa seuraavienkin vuosien yli, jos Jumala niin suo.

maanantai 13. lokakuuta 2014

Siunattu päivä





Syyslomaa viettämässä ja ulkoilemassa nuoremman lapsen kanssa. Ihailemassa ulkona punaisen, keltaisen, ruskean  ja oranssin eri sävyissä loistavia syksyn lehtiä ja köynnöksiä. Hengittämässä sateen raikastamaa ilmaa. Pakkaamassa junamatkaa varten. Palauttamassa lähikirjastoon luetut kirjat. Nappaamassa mukaan kierrätyshyllystä jonkun jättämä ylimääräinen, aiheensa puolesta lukemisen arvoiselta vaikuttava kirja. Nukkumassa päiväunet samaan aikaan lapsen kanssa. Maistamassa eilen leivottua banaani-pähkinäkuivakkua ja säästämässä puolet siitä tuliaisiksi.

Sanalla sanoen siunattu päivä - pieniä onnen hetkiä.

lauantai 6. syyskuuta 2014

Ruuhkaviikot

Usein pikkulasten kanssa elävien, työelämässä mukana olevien vanhempien elämää kuvataan sanoilla ruuhkavuodet. Vuosi, puhumattakaan useammista vuosista, tuntuu kuitenkin kovin pitkältä ajalta - varsinkin jos koko sitä aikaa täytyy ajatella tekemisen täyttämänä. Psykologisesti tuntuu helpommalta ajatella elämää lyhyemmissä ajanjaksoissa, joten olen nimennyt viime viikkoni ruuhkaviikoiksi. Tekemistä on riittänyt siinä määrin, että juuri ruuhka on paras sana kuvaamaan viimeisintä ajanjaksoa.

Syksy on aina ollut suosikkivuodenaikani. Syksyssä on aina muutoksen tuntua ja tänä vuonna monia muutoksia tapahtuu aivan konkreettisesti. Olemme löytäneet uuden kodin ja siihen liittyen järjesteltävää riittää, kuten jokainen joskus muuttanut tietää. Pienten lasten kanssa tavaroiden pakkaaminen on joskus enemmänkin niiden purkamista - takaisin laatikoista lattialle. Muuttamisessa on kuitenkin aina mukana myös elementti, jota pidän hyvin terapeuttisena: mahdollisuus sanoa hyvästit vanhalle ja toivottaa uusi tervetulleeksi. Meneillään on nimittäin ollut koko huushollin kattava suursiivous, jossa jokaisen tavaran tarpeellisuus ja oikeutus pitää käydä läpi. Lasten vanhat ja pieneksi jääneet vaatteet ja tavarat päätyvät hyllyjen sijaan säilytykseen tai lahjoitettavaksi ja sama koskee myös omia vaatteitani ja tavaroitani. Muutama jätesäkki on päätynyt roskikseen ja melkein saman verran eri keräyksiin. Samalla lapsetkin oppivat, että vaikkapa ylimääräisiä leluja voi lahjoitaa toisille lapsille, joilla ei ole välttämättä leluja ollenkaan.
Kuva: http://wallko.com
Tekemisen paljous on kostautunut siinä, että itselleni tärkeäksi ja rakkaaksi kokemaani vapaaehtoistyötä on ollut ajallisesti mahdollista tehdä viime viikkoina erittäin vähän. Mieleni tekisi, mutta aika ei yksinkertaisesti anna myöten, kun olen samalla mukana myös kokopäiväisesti työelämässä. Yritän käyttää viikonlopuista hieman aikaa siihen, että saisin työstettyä vapaaehtoistyöhöni liittyviä asioita eteenpäin. Onneksi kyseisen järjestön puolelta on riittänyt ymmärrystä tilanteelleni, joka taitaa olla tuttu monen muunkin perheellisen kohdalla.

Viime viikkoina mielessäni on myös kytenyt ajatus oman kirjan kirjoittamisesta. Joitakin viime vuosina tapahtuneita asioita on noussut uudelleen pinnalle ja niiden työstäminen kirjan muodossa tuntuu ainakin nyt sopivalta vaihtoehdolta. Joku on viisaasti sanonut, että kirja täytyy kirjoittaa ellei sitä voi olla kirjoittamatta. Juuri nyt tuntuu, että monet asiat pyrkivät pinnalle ja vain odottavat pääsyään paperille kirjalliseen muotoon. Olen lukenut tähän liittyen elämäni ensimmäisen kirjoittajan oppaan, Taija Tuomisen Minusta tulee kirjailija, joka raikkaalla otteella kannustaa kirjoittamaan, vaikka tuotos ei julkaistavaksi asti päätyisikään. Suosittelen kirjoittamisesta kiinnostuneita lukemaan kyseisen teoksen; tuohon kirjan liittyvän arvion julkaisen toisessa blogissani heti, kun saan sen kirjoitettua.

Kaiken tekemisen keskellä energiaa tuntuu riittävän, sillä positiivinen tekeminen vaikuttaa ruokkivan itse itseään. Monen päivän päätteeksi olo on ollut väsyneen, mutta tyytyväisen raukea. Asiat menevät pikku hiljaa eteenpäin. Tästä konkreettisena esimerkkinä on villajakkuni, jota aloin neuloa jokin aika sitten ja jonka tekeminen on edennyt siten, että taka- ja vasen etukappale ovat valmiita. Tärkeintä ja olennaisinta on tehdä jotakin pitkäjänteisesti, vaikka sitten vähän kerrallaan. Pitkällä aikavälillä huomaa päässeensä pitkälle.

keskiviikko 27. elokuuta 2014

10 valintaa, joita tulet katumaan kymmenen vuoden kuluttua

1. Elät maskin takana miellyttääksesi muita.
— Jos et näytä todellisia kasvojasi maailmalle, vaan elät maskin takana, jonain päivänä huomaat kadottaneesi itsesi. Kun keskityt muiden mielipiteisiin, vähitellen unohdat, kuka oikeasti olet. Älä pelkää ihmisten arvostelua. Tiedät, kuka olet ja mikä on totta sinulle. Anna ihmisten ihailla sinua kaikkine epätäydellisyyksinesi.

2. Annat muiden luoda sinun unelmasi.
— Suurin haaste elämässä on itsensä löytäminen. Toiseksi suurin haaste on hyväksyä se, mitä löytää. Päätä olla rehellinen itsellesi tavoitteistasi ja unelmistasi. Tunnetko ihmisiä, jotka ovat eri mieltä kanssasi? HYVÄ. Se on merkki siitä, että seuraat omaa polkuasi.

3. Olet jatkuvasti negatiivisessa seurassa.
— Älä anna toisten negatiivisten asenteiden tarttua. Muista, että negatiivisten ihmisten seurassa oleminen ei ole velvollisuus.

4. Keskityt liikaa itseesi.
— Täytä elämäsi rakastavilla teoilla ja hyvällä asenteella. He, joita inspiroit ja joiden kanssa jaat rakkautesi, tulevat muistamaan sinut vielä kuolemasi jälkeen. Se, mitä teet yksin itsesi vuoksi, kuolee mukanasi.

5. Pelkäät muutosta.
— Jos haluat tuntea menneisyytesi, kiinnitä huomiosi nykyiseen tilanteeseesi. Jos haluat vaikuttaa tulevaisuutesi, kiinnitä huomiosi nykyisiin tekoihisi. Sinun on päästettävä irti menneestä tehdäksesi tilaa tulevalle. Mennyt on mennyttä. Se ei tule takaisin, eikä sitä voi muuttaa. Kun ymmärrät tämän ja käyttäydyt sen mukaisesti, käsissäsi on avain menestykseen.

6. Luovutat.
— Ei ole epäonnistumisia, vain tuloksia. Vaikka asiat eivät menisikään odotetulla tavalla, älä lannistu tai luovuta. Ota opiksesi ja yritä uudelleen. Jo taisto itsessään on voitto. Pikku hiljaa, askel kerrallaan, tavoitat päämääräsi.

7. Yrität hallita kaikkea.
— Joskus on rentouduttava ja annettava elämän tapahtua ilman turhaa huolta ja kontrollia. Hengitä syvään ja opettele ”antamaan olla”. Kun pöly laskeutuu ja näet taas kokonaisen metsän pelkkien puiden sijaan, voit tehdä seuraavan siirtosi. Elämässä kaikki on täydellisessä järjestyksessä, ja kaikella on tarkoituksensa. Et vain ole huomannut sitä vielä.

8. Tyydyt vähään.
— Ole tarpeeksi vahva päästääksesi irti ja tarpeeksi viisas odottaaksesi parempaa. Joskus on käytävä pohjalla päästäkseen huipulle.

9. Siirrät huomiseen.
— Ongelma on, että luulet sinulla olevan enemmän aikaa kuin todellisuudessa on. Jonakin aamuna heräät ja ymmärrät, ettei sinulla ole enää mahdollisuutta tehdä asioita, joita aina halusit tehdä. Siihen päivään mennessä olet joko saavuttanut kaikki tavoitteesi, tai sinulla on lista kaikista niistä tekosyistä, joiden takia et niitä koskaan saavuttanut.

10. Olet passiivinen.
— Lopeta pelkkä unelmointi ja toimi. Ota vastuu elämästäsi ja hallitse sitä. Sinä olet tärkeä ja sinua tarvitaan. On turha istua aloillaan ja odottaa, että ”joku tekee jotain joskus”. Tänään on joskus. Mitäkö maailma tarvitsee juuri nyt? — Sinua!

Lähde: Earth We Are One

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Tekojen merkityksestä

Ei mene yhtäkään päivää, ettet vaikuttaisi jollakin tavalla maailmaan ympärilläsi. Sillä mitä teet, on merkitystä, ja sinun täytyy valita millaisen vaikutuksen haluat tehdä.
- Jane Goodall

Lyhyesti sanottuna jokaisella teollamme on merkitystä tavalla tai toisella, vaikkemme sitä itse heti (tai vähän myöhemminkään) huomaisi. Toimikaamme niin, että voimme seisoa tekojemme takana vielä viimeisenä päivänä. Jumala tietää, näkee ja tuntee kaiken. Yksikään hyvä teko, oli se miten pieni tahansa, ei mene hukkaan.

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Tuulahdus Aran-saarilta

Aran-saarilla Irlannissa naisväellä on ollut perinne neuloa kalastajamiehilleen ja muillekin perheenjäsenilleen todella taidokkaita neuleita, joita löytyy omanlainen mallinsa lähes joka kylästä. Tästä paikallisesta perinteestä johtuen kalastajamiehet ja muut kylän asukkaat ovat tunnistettavissa tiettyyn kylään kuuluviksi neuleiden mallien perusteella. Legendan mukaan mereen hukkuneita kalastajamiehiä on yhdistetty oikeisiin kyliin heidän päällään pitämiensä neuleiden perusteella.

Olen viehättynyt paitsi tästä tarinasta, myös siitä että neuleet ovat yksivärisiä ja todella kauniita. Niiden koristelua voisi kuvata jopa ylenpalttiseksi ja silti ne ovat tyylikkäitä juuri yksivärisyytensä vuoksi. Mallit ovat jotakuinkin ajattomia, joten ne kestävät hyvin aikaa.

Suomalaisille runsaiden kohokuvioneuleiden ystäville on ilmestynyt jokin aika sitten upea teos nimellä Kauneimmat palmikkoneuleet - klassinen Aran-tekniikka, uudet mallit, joka hyödyntää malleissaan juuri Aran-saarten tekniikkaa. Teoksen malleja on muokattu nykypäivään ja erityisesti naisille sopiviksi. Löysin siitä itsellenikin palmikkoneulejakun mallin, jonka parissa olen käyttänyt jo noin viikon. Varsinkin palmikkoristikkokuvioiden neulominen on hidasta, mutta tulos on kaiken vaivan arvoinen. Toivon lopputuloksesta tulevan yhtä vaikuttava kuin jakun mallina toimiva kirjan kansikuva.

Aran-saarten neuleet tuntuvan olevan jopa jonkinlainen trendi neulojien parissa, ja neuleohjeita on saatavissa internetistä jonkin verran ilmaiseksikin erityisesti englanninkielisillä sivustoilla. Olen kuitenkin kokenut ongelmalliseksi ulkomaisissa ohjeisssa sen, että en hallitse ohjeiden lukemista englanniksi, minkä lisäksi mitat on usein kuvatu eri tavoin kuin suomalaisissa malleissa. Sen vuoksi uskon nyt ilmestyneellä kirjalla olevan kysyntää suomalaisten neulojien keskuudessa.

Neulomisessa, kuten muidenkin käsitöiden tekemisessä, tuntuu konkretisoituvan sanonta, jonka mukaan on parempi tehdä jotakin vähän mutta säännöllisesti kuin paljon mutta harvoin.Vaikkapa vain kymmenen kerrosta päivittäin neulomalla saa kuukaudessa aikaan jo paljon hyvää jälkeä. Samalla mieli ja ajatukset tuntuvat selkeytyvän, kun käsillä on tekemistä. Tällä vauhdilla on odotettavissa valmista jälkeä sopivasti syksyn aluksi.

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Muslimit ja nykyteknologian mahdollisuudet

Toisinaan nykyteknologiaa kuulee parjattavan varsinkin hyvin perinteistä elämäntapaa toivovien muslimien piirissä. Totta onkin, ettei Profeetan (rauha ja Jumalan siunaukset hänelle) aikana tunnettu tietokonetta, televisiota tai internetiä monista muista nykyään hyvin laajalti käytössä olevista teknologisista keksinnöistä puhumattakaan.

Ei ole olemassa suoraan ohjeistusta siihen, mitkä laitteet ovat kiellettyjä tai sallittuja muslimien käytössä. Teknologiaa, perinteistä ja uutta sellaista, voi käyttää hyvään ja pahaan - toimivana ohjesääntönä voinee pitää sitä, että teknologia on hyvä renki, mutta huono isäntä. Olen miettinyt, miten nykyteknologiaa voi käyttää muslimien kasvussa paremmiksi ihmisiksi. Huomasin ajatteluni tuloksena, että varsinkin ei-muslimimaissa asuvat voivat hyötyä suuresti erilaisista teknologisista keksinnöistä uskonsa tukena. Toisena hyötyvänä ryhmänä ovat kodissaan paljon aikaa viettävät musliminaiset. Tässä joitakin esimerkkejä:

Rukouskutsu. Suurimmassa osassa länsi- ja muita ei-muslimienemmistöisiä maita minareetteja ei käytännössä ole eikä rukouskutsua kuule. Kännyköihin ja tietokoneisiin on kuitenkin saatavissa ohjelmia, joihin oman asuinpaikkansa määrittelemällä saa oikea-aikaisesti ajastetun rukouskutsun muistuttamaan yhdestä muslimien velvollisuudesta.

Kielten opiskelu. Kielistä tulee muslimien kohdalla mieleen ensimmäisenä ja erityisesti arabia, joka on Koraanin syvällisen ymmärtämisen edellytys. Internetin ansiosta arabian ja muiden kielten opiskelu on mahdollista jopa ilmaiseksi.

Sähköinen Koraani. Älypuhelinten ja tablettien myötä Koraani kulkee aina mukana varsin kätevässä muodossa.

Islamin opiskelu. Varsinkin satelliittikanavien kautta on mahdollista nähdä reaaliaikaisesti ohjelmaa muslimien pyhimmästä kaupungista, Mekasta. Satelliittikanavien kautta on myös mahdollista oppia islamista, muistaen kuitenkin olla varuillaan ohjelmien sisällön suhteen. Jotkut kanavat kun ovat näennäisestä opettavaisuudestaan huolimatta varsin kyseenalaisia.

Yleishyödylliset ja sivistävät ohjelmat. Televisiossa ja internetissä on tarjolla ilmaiseksi televisio- ja muita ohjelmia, joita jokainen voi käyttää yleissivistyksensä kartuttamiseen. Muslimin ihanteena voidaan pitää oppimista kaiken ikää.

Yhteisöt ja verkostot. Monet länsimaissa asuvat muslimit, varsinkin ilman sukuaan asuvat maahanmuuttajat ja islamiin palanneet käännynnäiset, voivat tuntea itsensä yksinäisiksi yhteiskunnassa, jossa suurin osa uskoo eri tavoin. Internet mahdollistaa verkostoitumisen samanmielisten ja samoin uskovien kanssa. Tässäkin asiassa kannattaa toki muistaa järjen käyttö: kaikkiin yhteisöihin ei kannata liittyä, sillä ryhmän voi perustaa kuka tahansa ja toisaalta virtuaalimaailmassa kuka tahansa voi esittää ketä tahansa.

Kuinka sinä olet hyötynyt nykyteknologiasta uskosi rakentumisessa?

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Muslimien ja ei-muslimien välisestä ystävyydestä

Aina aika ajoin viriää keskustelu siitä, voiko muslimi olla ystävä ei-muslimille sanan todellisessa merkityksessä ja jos vastaus on myönteinen, millaisin ehdoin. Osa on kulttuurien ja uskontojen vapaan sekoittumisen kannalla, kun taas toisille kaikki islamiin kuulumaton näyttäytyy potentiaalisena syntien ja kiusauksien lähteenä. Missä on sopiva raja muslimien ja ei-muslimien väliselle kanssakäymiselle?

Tulin itse pohtineeksi tätä aihetta, kun luin siihen liittyvän artikkelin jo suhteellisen usein viitaamallani SuhaibWebb-virtuaalimoskeijan sivulla otsikolla Can Muslims be Friends with non-Muslims? Länsimaisessa yhteiskunnassa, muslimivähemmistöisessä maassa eläessä ei-muslimeita on mahdotonta välttää, mikäli ei aio sulkeutua kokonaan kotiinsa. Moni muslimi työskentelee ei-muslimien kanssa, laittaa lapsensa kunnalliseen päiväkotiin ja on kaiken kaikkiaan päivittäisissä askareissaan mukana länsimaisessa yhteiskunnassa länsimaista arvomaailmaa kannattavan väestön kanssa.

Eri asia on se, keitä muslimi valitsee vapaaehtoisesti ystävikseen. Aikuisikään varttuneilla muslimeilla on melko pitkälti mahdollisuus itse vaikuttaa siihen, kenen kanssa ja millaisten aktiviteettien parissa he haluavat viettää vapaa-aikansa. Kuinka suunnistaa länsimaisessa yhteiskunnassa sulkeutumatta liiaksi oman yhteisön sisälle, mutta pitämällä kiinni omista ydinarvoista?

Kuva: http://santabanda.com

Suhaibwebbin aihetta käsittelevässä artikkelissa viitataan siihen, että jotkut muslimit alkavat käyttäytyä länsimaisessa yhteiskunnassa liiaksi länsimaisin tavoin, esimerkiksi alkamalla käyttää alkoholia tai viettämällä aikaa kyseenalaisissa juhlissa ja muissa tapahtumissa. Suuri osa tästä käyttäytymisestä on varmasti peräisin vaikutteista, joita muslimit saavat ympäriltään. Varsinkin omaa identiteettiään hakevat tai uskonsa kanssa epävakaassa tilassa olevat muslimit voivat olla alttiita ulkoisille vaikutteille tunteakseen sopeutuvansa joukkoon.

Pääperiaatteena voi pitää sitä, etä todellinen islam kunnioittaa muita uskontoja ja ihmisiä.Ystävyyden voi solmia periaatteessa kenen tahansa sellaisen henkilön kanssa, joka kunnioittaa muslimien arvomaailmaa ja tapoja samalla tavoin kuin muslimit kunnioittavat heitä. Kanssakäyminen toisiin uskontokuntiin tai uskonnottomiin kuuluvien kanssa ei horjuta muslimin omaa uskoa niin kauan kuin hänellä on vakaa Jumala-suhde ja identiteetti muslimina.

Täytyy muistaa sekin, että ystävystyminen ei-muslimien kanssa voi tuoda heitä lähemmäksi islamia. Valitettavan usein nykyään monella ei-muslimilla on kielteinen tai vääristynyt kuva islamista ja muslimeista, mikä on henkilökohtaisen tutustumisen ja kanssakäymisen kanssa mahdollista muuttaa.
Vihollisista ei ehkä tule ystäviä, mutta keskinäinen ymmärtämys voi hyvinkin kasvaa.

tiistai 17. kesäkuuta 2014

10 asiaa, jota harjoittavalle (tai uudelle) muslimille ei tulisi tapahtua

1. Ahdasmielisyys. Yksi ehkä pahimmista tai ironisimmista asioista, joita harjoittavalle muslimille voi tapahtua, on ahdasmieliseksi muuttuminen. Islamin rikkaus ja monimuotoisuus ovat peräisin sen historiasta, tulkinnoista ja säännöistä, oppineilta ja älyköiltä. Islam ei ole jotakin, jonka voi oppia vain yhdeltä henkilöltä tai YouTube-videoita katselemalla. Päinvastoin, Jumalaa lähemmäksi pääseminen edellyttää pikemminkin avomielisyyden lisääntymistä. Oppineisuuden myötä voi alkaa ymmärtää, ettei mielipiteiden kirjo eri asioista islamissa olekaan riesa, vaan siunaus.

Ahdasmielisyys voi johtaa seuraaviin asioihin:

2. Perhettä vastaan kapinointi. Oman uskonnollisen heräämisen myötä luultavasti alkaa huomata syntejä, joihin muut perheen tai suvun jäsenet syyllistyvät. Tulisi kuitenkin muistaa, ettei toisia voi koskaan muuttaa kokonaan - ei varsinkaan omia vanhempiaan. Toiseksi on paikallaan muistaa, että harjoittava muslimi on ehkä itsekin ollut vain lyhyt aika sitten tekemisissä samanlaisten syntien kanssa. Uskonnollisen heräämisen myötä harjoittavan muslimin tulisi pikemminkin tulla läheisemmäksi perheenjäsentensä kanssa, sillä islam korostaa perheen ja sukulaisuuden merkitystä.

3. Yhteiskuntaa vastaan kapinointi. Uskonnollisen heräämisen myötä uskova voi alkaa kieltää itseltään monia maallisia asioita, kuten television katselun, viihteen, sosiaaliset aktiviteetit, kauppakeskukset ja muut länsimaiseen elämäntapaan kuuluvat kiusaukset. Hengellinen elämäntapa ei kuitenkaan edellytä yhteiskunnallisesta elämästä vetäytymistä, vaan se sallii yhteiskunnan hyvistä asioista nauttimisen.

4. Kaiken luokittelu haram/halal-asteikolla. Islamilaisen elämäntavan omaksuminen ei anna valtuuksia antaa fatwoja, vaan islamin laintulkintojen tekeminen tulee jättää oppineille. Vaikka toisen mielipide poikkeaisi omastasi, se ei tee siitä välttämättä yhtään vähemmän paikkaansapitävää.

5. Itsensä eristäminen. Uskon harjoittaminen ei tarkoita vetäytymistä kaikesta muusta elämästä, sillä islamilaisen elämäntavan puitteissa on mahdollista tehdä todella paljon eri asioita. Islam ei myöskään tee naisista näkymättömiä tai kuulumattomia. Islam voi tarkoittaa täsä suhteessa jopa yhteiskunnallista aktivoitumista, kuten hyväntekeväisyysjärjestöissä toimimista.

6. Identiteetin menettäminen. Islamiin palaaminen tai hengellisen tunteen kokeminen ei tarkoita, että muslimin tulisi ottaa sanastoonsa runsaasti arabiankielisiä sanoja tai pukeutua vain mustaan. Todellisen islamin löytämisen tulisi merkitä oman itsen parempaan löytämistä ja oman ainutlaatuisuuden arvostamista Jumalan luomuksena.

7. Toisiin katsominen alaspäin. Jokaisella hyveellisellä ihmisellä on menneisyytensä ja jokaisella syntisellä on tulevaisuutensa. Tämä koskee myös ei-muslimeita, jotka eivät ehkä ole siskoja ja veljiäsi uskossa, mutta jotka ovat siskoja ja veljiä ihmiskunnassa ja ansaitsevat tulla kohdelluiksi ystävällisesti ja kunnioituksella.

8. Välittömästi "oppineeksi" muuttuminen. Google, Facebook, Twitter ja teknologia eivät tee kenestäkään islamin asiantuntijaa. Hyväksyisitkö lääkärinlausunnon lääkäriltä, joka etsii tietonsa vain internetistä? Oppineisuuden karttuminen vie vuosia, joten on pikemminkin paikallaan omaksua elinikäisen oppijan asenne.

9. Naimisiin meneminen. Tämä koskee erityisesti uusia muslimeita, jotka ovat palanneet islamiin muslimipuolison naimisen seurauksena tai jotka kokevat tulevansa painostetuiksi menemään naimisiin säilyttääkseen uskonsa. Heidän kohdallaan islamiin palaaminen on ollut kaikista parhaimman suhteen aloittaminen: suhteen Jumalan kanssa. Avioliitto on puoli uskoa ja puhumme puolikkaan uskon täyttämisestä ymmärtämättä, että emme ole täydellisiä.

10. Kilpajuoksu. Sinulla voi olla vähemmän tietoa islamista kuin ystävilläsi tai et ehkä muista Koraania ulkoa niin paljon kuin muut etkä ehkä osaa vielä kaikkia palvonnan muotoja. On kuitenkin hyvä muistaa, että kyse on kunkin henkilökohtaisesta matkasta Jumalaa kohti eikä se ole kilpajuoksu. On tärkeää olla antamata periksi ja pitää mielessä toiminnan oikeat aikomukset.

- Suomennettu ja muokattu SuhaibWebbin artikkelista 10 Things That Shouldn't Happen Once You Become a More Practicing Muslim.

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Muutoksia blogissa

Pitkällisen harkinnan jälkeen olen päätynyt tekemään blogissani joitakin muutoksia. Muutostarpeen taustalla on tunteeni siitä, että blogini on harhautunut liian kauaksi sen alkuperäisestä tarkoituksestaan. Ahkerasta lukemisharrastuksestani johtuen kirja-arvioita on kertynyt sitä tahtia, että ne ovat haudanneet muut kirjoitukseni alleen. Tämä ainakin itseäni harmittanut asia saa nyt sellaisen ratkaisun, että olen perustanut kirja-arvioita varten oman blogin. Uusi Kirjainten valtakunnassa -blogini jatkaa kirja-arvioiden osalta samoilla jalanjäljillä kuin Kattona taivas tähän saakka. Samalla tämä blogi jää muiden kirjoitusteni paikaksi ja palvelee siten paremmin tarkoitustaan uskonnoista, hengellisyydestä ja elämäntaidosta kiinnostuneiden lukijoiden kohtauspaikkana. Vanhat kirja-arviot jäävät myös tänne.

Tervetuloa uudet ja vanhat kirjallisuuden ystävät seuraamaan uutta blogiani! Toivottavasti muista teksteistä pitäneet löytävät nyt itseään kiinnostavat tekstini entistä helpommin tästä Kattona taivas -blogista. Nähdään molemmissa!

torstai 5. kesäkuuta 2014

Kirja-arvio: Yhden minuutin filosofiaa

Yhden minuutin filosofiaa on otsikkonsa mukaisesti lyhyistä katkelmista koostuva teos, joka vie lukijansa filosofisiin oivalluksiin vaikka aikaa lukemiseen ei olisi kovin paljon kerrallaan. Teoksen kirjoittanut intialainen jesuiittapappi ja psykoterapeutti Anthony de Mello on kirjoittanut katkelmat alunperinkin ilman otsikoita ja ne on koottu teokseksi hänen menehtymisensä jälkeen.

Useissa kirjan katkelmissa päähenkilönä on opettajaksi nimetty henkilö tai joku hänen oppilaistaan, jota opettaja neuvojensa kautta ohjaa ymmärtämään todellisuuden luonnetta. Omasta uskonnollisesta vakaumuksestaan huolimatta de Mello ei ole suunannut katkelmia erityisesti millekään uskonnolliselle suuntaukselle, vaikkakin uskonnollisuus ja hengellisyys onkin monessa katkelmassa läsnä. Sen sijaan teoksessa on suoria lainauksia eri uskonnoista sulassa sovussa. Teos toimii parhaiten muutaman katkelman pätkissä luettuna, jolloin siitä riittää pohdittavaa useammallekin kerralle.

Tekniset tiedot:
Mello, Anthony de: Yhden minuutin filosofiaa
Suomentaja: Vuokko Rissanen
ISBN: 978-952-247-408-7
Kirjapaja 2013
Nidottu, 186 s.
Kirjastoluokka: 17.3

Kirja-arvio: Jaakon matkassa

Televisiosta viime vuosina tutuksi tullut muotitoimittaja ja maailmanmatkaaja Jaakko Selin on koonnut teokseensa Jaakon matkassa tarinoita matkoiltaan maailman eri kulmilla. Kirjassa on yhteensä 24 tarinaa noin kolmen vuosikymmenen ajalta. Selin aloitti matkailun parikymppisenä harrastuksenomaisesti, kunnes hänen työnsä toimittajana alkoi vaatia reissussa oloa jopa 200 päivänä vuodessa. Kirjassa onkin jatkumoa eri maiden välillä; Selin käy kotona usein vain kääntymässä.

Selinin kirjoitustyyli on kuivan humoristinen ja hänelle tapahtuu matkoilla yhtä ja toista. Kerran hän majoittuu kirvestä heiluttelevan mummon taloon ja reikäiset designfarkutkin saavat epähuomiossa ei-toivotun korjauksen indonesialaisen ompelijan käsissä. Suurin osa matkakohteista on Euroopassa, mutta mukaan mahtuu myös kohteita Afrikasta sekä Kiina, Yhdysvallat ja Indonesia. Kunkin luvun lopussa on paljastuksia siitä, miten matkanteko on oikeasti sujunut ja mitä eri asioille on vuosien saatossa tapahtunut. Toisin sanoen: nojatuolimatkaajille tämä teos on lyhyydessään sopiva ilta- tai välipala eri puolille maailmaa viime vuosikymmenien ajalta.

Tekniset tiedot:
Selin, Jaakko: Jaakon matkassa
ISBN: 978-951-32-3792-9
Sanoma Magazines 2013
Sidottu, 157 s.
Kirjastoluokka: 40.8

lauantai 31. toukokuuta 2014

Kirja-arvio: Ylihuolehtivat vanhemmat. Curling-perhe parempaan tasapainoon

Oletko itse tai tunnetko jonkun muun vanhemman, joka haluaa tasoittaa jälkikasvunsa tietä niin, ettei sen varrelle eksy pettymyksiä, pahaa mieltä tai muita negatiivisia tunteita? Tuntuuko kuin lasten pitäisi saada toteuttaa itseään niin paljon kuin mahdollista, mieluiten kunnianhimoisesti maksullisten harrastusten parissa? Silloin tiedät, mistä curling-vanhemmuudessa on kyse. Nykyisin ruuhkavuosia elävillä vanhemmilla on suuri paine käydä töissä, toteuttaa itseään ja huolehtia lastensa tarpeista - kaikkea tätä ja vähän enemmänkin vuorokauden ympäri viikosta toiseen. Ajan ilmiönä tuntuu olevan, ettei mitään ehdi tehdä kunnolla.

Teoksessa Ylivanhemmat - curling-perhe parempaan tasapainoon todetaan, että lapset tarvitsevat myös rajoja ja että rajat ovat hyväksi koko perheelle. Eri aihepiireihin pureutuvissa luvuissa käsitellään curling-vanhemmuuden eri puolia: rajojen ja rakkauden merkitystä, joka ilmenee esimerkiksi kykynä kuunnella lasta päällepuhumisen sijaan; lasten rakkauden ja arvostuksen ostamista leluilla; internet- ja tietokonevuorojen jakamista; identiteetin merkitystä; perhe-elämän merkitystä ihmisen elämänkaaressa; koti-isyyttä; ja lasten pahan olon ilmauksia, kuten ylensyömistä ja kunnioituksen puutetta toisia henkilöitä kohtaan. Kunkin luvun lomassa on esimerkkitarina jostakin perheestä, tosin epäselväksi jää, onko kyseessä kuvitteellinen vai todellinen perhe.

Teoksen ruotsalaisuus näkyy esimerkiksi siinä, että päivähoitopäivien kohdalla puhutaan usein aamukahdeksasta tai -yhdeksästä iltapäiväkolmeen kestävistä hoitopäivistä. Päivät ovat suomalaisesta näkökulmasta lyhyitä, mutta niiden takana on ruotsalaisvanhempien kova järjestelytyö niiden onnistumiseksi ja rästitöiden tekeminen esimerkiksi iltaisin ja viikonloppuisin. Muilta osin teos on aika lailla suomalaistakin ajatus- ja arvomaailmaa vastaava ja kaivattu ajankuvaus ja puheenvuoro "maalaisjärkisemmän" perhe-elämän puolesta. Tämä on oivaa luettavaa niillekin, jotka kokevat onnistuneensa kasvatustyössä.

Tekniset tiedot:
Carling, Maria ja Elisabeth Cleve: Ylihuolehtivat vanhemmat. Curling-perhe parempaan tasapainoon
Suomentaja: Outi Menna
ISBN: 951-0-31356-4
WSOY 2006
Sidottu, 271 s.
Kirjastoluokka: 38.1

Kirja-arvio: Kaaoksesta kohti eheyttä. ADHD-lapsen tarina

Ruotsalainen psykoterapeutti ja psykologi Elisabeth Cleve kirjoittaa teoksessaan Kaaoksesta kohti eheyttä - ADHD-lapsen tarina ADHD-diagnoosin saaneesta Douglasista. Douglasin lapsuus on ollut kaikkea muuta kuin vakaa: hän on Ranskassa asuneen pohjoisafrikkalaista alkuperää olevan alkoholisoituneen prostituoidun poika, joka on elänyt ja selvinnyt yksin kadulla aivan nuoresta iästä lähtien aina siihen saakka, kunnes hänet otettiin lastenkotiin neljän vuoden ikäisenä. Sieltä Douglas sitten löytyi ruotsalaisen pariskunnan, Margaretan ja Gunnarin, päättäessä adopotoida hänet ja hakiessa hänet asumaan Ruotsiin.

Alun jälkeen yhteiselämä Douglasin kanssa on sanalla sanoen haasteellista Lastenkodissa hänellä on diagnosoitu aliravitsemus, matoja, huono kuulo, likinäköisyys ja joukko häiriökäyttäytymistä ilmaisevia oireita. Perhe-elämän käydessä hyvin vaikeaksi Margareta ja Gunnar päättävät hakea pojalleen hoitoa Erica-säätiöstä. Douglas aloittaa Cleven luona terapian, joka aloitetaan tämän ollessa seitsemänvuotias. Douglas käy terapiassa kesälomia lukuun ottamatta kahdesti viikossa seitsemän vuoden ajan. Käyntejä kertyy siten yli 360. Cleve kertoo teoksessaan näistä istunnoista kattavien muistiinpanojensa turvin poimien esimerkinomaisesti joitakin terapiakäynneistä.

Terapian alkaessa Douglasiin on vaikea saada yhteyttä. Hän ei ole tottunut säännölliseen elämäänja rutiineihin ja on kaiken kaikkiaan jäänyt ennen adoptoimistaan paitsi kasvatuksesta myös fyysisestä ja psyykkisestä huolenpidosta. Varsinaista näkyvää edistystä Cleve ja lukija alkaa havaita kolmannen terapiavuoden jälkeen, ja sitten edistyminen onkin hyvin nousujohteista. Lukijan on mielenkiintoista seurata vauhdikasta vuorovaikutusta murrosikää lähestyvän pojan ja hänen terapeuttinsa välillä; Douglasin ajatusmaailma poikkeaa niin monessa kohti normaalina pidetystä, että perusasiatkin tarvitsevat toistuvaa harjoitusta sujuakseen luontevasti. Toisaalta opittujen taitojen palkitsevuus on myös huomattavaa niin Douglasin kuin hänen läheistensä kannalta: Douglas alkaa pärjätä koulussa, saada vähitellen kavereita ja suunnitella aikuiselämää. Muutos on merkittävä alkutilanteeseen verrattuna.

Cleven kirjoitustyyli on hänen muiden teostensa tapaan jokseenkin toteava ja tunteilua välttelevä. Samalla se kuitenkin antaa lukijalle mahdollisuuden elää vahvasti Douglasin kehityksen mukana. Normaalin lapsuuden, nuoruuden ja aikuisuuden eläneelle lukijalle ADHD-oireiden kanssa kamppailevan lapsen ja nuoren ajatusten voi olla mieltä avartava kokemus. Uskon tästä teoksesta olevan myös apua ja vertaistukea ADHD-diagnoosin saaneen läheisille. Tätä sujuvasti kirjoitettua teosta sopii suositella kaikille aiheesta kiinnostuneille.

Tekniset tiedot:
Cleve, Elisabeth: Kaaoksesta kohti eheyttä. ADHD-lapsen tarina
Suomentaja: Outi Menna
ISBN: 951-0-27785-1
WSOY 2003
Nidottu, 317 s.
Kirjastoluokka: 59.55

lauantai 24. toukokuuta 2014

Kirja-arvio: Pidä isää kädestä! Kaksivuotias kriisiterapiassa

Pidä isää kädestä! Kaksivuotias kriisiterapiassa kertoo ruotsalaispojan, Victorin, tarinan. Victor on vain kaksivuotias menettäessään auto-onnettomuudessa äitinsä ja pikkuveljensä. Victor on mukana onnettomuusautossa ja selviää kuin ihmeen kaupalla ilman vammoja. Hänen isänsä selviää myös hengissä.

Onnettomuus suistaa luonnollisesti koko perheen ja lähisuvun raiteiltaan: isä masentuu, kaikki muutkin sukulaiset ovat surun murtamia. Kaikki paitsi Victor. Hän kokee omakseen hauskuuttajan roolin, sillä hän haluaa saada kaiken ennalleen - ehkäpä äiti ja pikkuvelikin tulevat sitten takaisin? Victorin luonnoton käyttäytyminen saa hänen isänsä ottamaan yhteyttä ruotsalaiseen Erica-säätiöön, joka on erikoistunut vaikeidenkin mielenterveysongelmien hoitoon. Victor käy psykoterapeutti Elisabeth Cleven luona terapiassa kolmen kuukauden ajan, yhteensä 15 kertaa. Samaan aikaan Victorin isä käy omassa terapiassa toisen terapeutin kanssa läpi omia tuntemuksiaan.

Teos on psykoterapeutti Cleven kirjoittama ja hänen näkökulmastaan koottu tarina Victorin toipumisprosessista. Jokainen terapiaistunto on kirjoitettu muistiin ja kuvattu yksityiskohtaisesti varsin toteavaan tyyliin. Psykoterapeutin ei sovi lähteä liiaksi mukaan potilaansa tunnetiloihin, jotta hänelle jää tilaa näyttää ja tuntea aitoja tunteita. Varsinkaan lasten kohdalla suruprosessia ei voi käydä läpi liian nopeasti, vaan Cleven sanoin edetään "lapsenaskelin". Terapiassa vuorottelevat ilotteleva leikki ja vakavammat lähestymiset surun tunnetta kohtaan. Ennen pitkää Victorin kohdalla kovin ulkokuori murtuu eikä hän tunne enää tarvetta täyttää vain muiden toiveita. Lopulta hän myös ymmärtää, etteivät äiti ja pikkuveli enää tule takaisin.

Pidä isää kädestä! tuntuu alussa hyvinkin kliinisesti kirjoitetulta. Lukija voi kuvitella lukevansa lääkärin muistiinpanoja, mistä aika pitkälti onkin kysymys, onhan Cleve psykoterapeutti. Ennen pitkää tunteet pyrkivät kuitenkin pintaan tätä teosta lukiessa; sanojen puuttuessa Victor etenee terapiassa erilaisten leikkien kautta, jotka käyvät läpi hyvin konkreettisesti hänen kokemaansa valtavaa menetystä.

Voisin kuvitella tästä kirjasta olevan apua erityisesti samantyyppisessä tilanteessa oleville henkilöille ja pieniä lapsia auttavalle terveydenhuoltoalan henkilöstölle. Teoksen lopussa on kuvattu yleisiä kriisiterapian piirteitä sekä hyvän psykoterapeutin ominaisuuksia. Kaikessa koskettavuudessaan tämä teoksen voi lukea kuka tahansa, joka kaipaa tukea kuoleman käsittelyyn pienten lasten kanssa.

Tekniset tiedot:
Cleve, Elisabeth: Pidä isää kädestä! Kaksivuotias kriisiterapiassa
Suomentaja: Outi Menna
ISBN: 951-0-30167-1
WSOY 2005
Nidottu, 232 s.
Kirjastoluokka: 61.88

Kirja-arvio: Meissä on voimaa. Liberialaisesta kansalaisaktivistista Nobel-voittajaksi


Leymah Gbowee kertoo omaelämäkerrallisessa teoksessaan Meissä on voimaa - liberialaisesta kansalaisaktivistista  Nobel-voittajaksi tähänastisen varsin dramaattisen elämänsä vaiheita. Gboween lapsuutta Liberiassa sävyttää omalaatuinen kaksijakoisuus: hänen vanhempiensa avioliitto ei ole onnellinen ja Leymah on yksi lapsi suuren katraan jatkona. Rivien välistä paistaa kuitenkin toivo paremmasta; vanhemmat auttavat omalla raskaalla uurastuksellaan perhettä nousemaan yhteiskunnallisesti arvostetumpaan asemaan. Gboween lapsuus ja nuoruus on lupaava, sillä hän valmistuu lukiosta ja aloittaa opinnot paikallisessa yliopistossa.

Aivan liian pian kaikki muuttuu. Liberian rauha järkkyy sisällissodan syttyessä ja väkivaltaisuuksista tulee pian arkipäivää. Gboween isä jää töihin Liberiaan, kun muu perhe yrittää milloin elää kotitalossaan, milloin hakea suojaa pakolaisleiriltä Ghanassa. Ghanassa Gbowee tapaa myös Danielin, miehen, jonka kanssa hän saa sittemmin yhteensä neljä lasta. Väkivaltainen suhde jatkuu vuosia, kunnes Gbowee ei näe muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa elämää yksin lasten kanssa. Sittemin Gboween rinnalle tulee Tunde, josta hän luotettavan ja pitkäaikaisen kumppanin vuosien ajaksi.

Kaikeksi onneksi Gboweella on tukenaan sisaruksiaan ja muita sukulaisnaisia, jotka auttavat lastenhoidossa. Pian nimittäin ilmenee, että Gboween sosiaalialan koulutukselle on käyttöä hänen alkaessaan tehdä kuntouttavaa työtä lapsisotilaiden parissa. Muiden auttamisesta ja rauhan saamisesta kotimaahan muodostuu hänelle kutsumus, joka ei jätä häntä rauhaan. Erinäisten yhteyksiensä kautta hän perustaa naisten rauhanliikkeen, jonka tavoitteena ei ole enempää eikä vähempää kuin väkivaltaisuuksien loppuminen. Esimerkiksi istumamielenosoitusten muodossa toteutunut vaikuttamistyö vaikuttaa omalta osaltaan rauhanneuvotteluiden kehittymiseen toivottuun suuntaan. Lopulta maan presidentti Charles Taylor joutuu jättämään virkansa ja maahan palaa rauha.

Meissä on voimaa on jälleen yksi niistä kirjoista, joka osoittaa järkkymättömän tahdon voiman. Yksi nainen voi aloittaa liikkeen, jonka toiminta vaikuttaa kokonaiseen maahan hyvin ratkaisevalla tavalla. Kun asiat ovat riittävän huonosti, muuta vaihtoehtoa ei enää jää. Gboweelle se merkitsee merkittäviä henkilökohtaisia uhrauksia: hänen maineensa kasvaessa ja naisten liikkeen toiminnan laajetessa hän joutuu jättämään biologiset lapsensa ja muut hoidossaan olevat lapset pitkiksikin ajoiksi muiden hoitoon. Samalla hän haluaa kuitenkin opettaa heille ja muille itselleen tärkeiden asioiden puolesta taistelemisen merkityksen. Suosittelen teosta naisvaikuttajista ja Liberian lähihistoriasta kiinnostuneille.

Tekniset tiedot:
Gbowee, Leymah: Meissä on voimaa. Liberialaisesta kansalaisaktivistista Nobel-voittajaksi
Suomentaja: Kirsi Luoma
ISBN: 978-952-01-0787-1
Like Kustannus 2012
Sidottu, 309 s.
Kirjastoluokka: 99.13

torstai 22. toukokuuta 2014

Tunnelmapaloja tulevaisuudesta

Aina joskus on hauskaa miettiä, miten mikäkin asia mahdollisesti hoidetaan joskus tulevaisuudessa, kun tekniikka on kehittynyt vielä nyt tuntemattomaan suuntaan, työ- ja kotikuviot muuttuneet toisenlaisiksi ja siinä samalla arvostetuiksi nousseet sellaiset asiat, joihin ei nykyisin kiinnitetä välttämättä juurikaan huomiota. Seuraavaksi lainaan lokakuussa ilmestyneen Glorian Koti -lehden artikkelia, jossa on pohdittu eri asioiden tulevaisuuden ilmenemismuotoja. Nenä kohti tulevaisuutta!

Kaluste. Lämmittävät tuolit olisivat lattialämmitykseen verrattava innovaatio, ainakin pohjoisilla leveyksillä. Saisimmeko jo ensi talveksi?

Valaisin. Muuntuva valaistus räätälöidään jatkossa vuorokauden ja vuodenaikojen mukaan.

Ääni. Joka päivälle oma soittolista. Maanantaille energinen, tiistaille tyynnyttelyä, keskiviikolle kekseliäs, torstaille tehokas. Kun viikonpäivän luonne on selvillä, löytyy myös siihen sopiva hittikimara.

Tuoksu. Miten olisi moderni kodintuoksusarja, jossa tuoksun voi vaihtaa tunnelman mukaan? Toivelistalla voi olla vaikkapa koivu, mänty, terva, sade ja meri.

Maku. Tulevaisuuden maut ovat suussa muuntuvat maut. Molekyyligastronomiasta siirrytään jälkimakubisnekseen.

Vekotin. 3D-printteri. MakieLab myy 3D-printattavia nukkeja. Kuinka kaukana tulevaisuudessa on itse printattava sohva?

Materiaali. Viherseinien ansiosta elävät materiaalit ovat valloittaneet julkiset tilat. Seuraavaksi tulevat parantavat materiaalit.

Tekniikka. Kaukosäätimenä kodin teknisiin palveluihin toimii jatkossa kännykkä. Täsmäsovellusten avulla sujuu asia kuin asia: jääkaapin täyttö, pesukoneen käynnistys ja saunan päällelaittaminen.

Tekeminen. Kun työ irtoaa konttorista, yhä suurempi osa meistä tekee töitä kotona. Koti onkin jatkossa elämäntaparatkaisu.

Periaate. Yhden kodin periaate saattaa murtua lopullisesti. Matkustus hidastuu ja perillä ollaan pitempiä aikoja kerrallaan. Puhutaan jo kolmen eri kodin ratkaisuista.

Yllätys. Kun pinnat muuttuvat digitaalisiksi, uuden kuvion voi vaihtaa seinään samaan tapaan kuin tietokoneen taustakuvan. Ilotulituksia odotellessa!

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Kirja-arvio: Pahuuden anatomia. Pahuus, hulluus, poikkeavuus

Oikeuspykiatrina suuremmalle yleisölle tunnetuksi tullut Hannu Lauerma on omistanut teoksensa Pahuuden anatomia - pahuus, hulluus, poikkeavuus otsikon mukaisten ilmiöiden tarkastelulle. Pahuus on kiinnostanut ihmisiä halki tunnetun historian, minkä voi nykyisin huomata vaikkapa keltaisen lehdistön lööppivalinnoista. Rikokset ja poikkeavasti käyttäytyvät ihmiset, joukkomurhat ja muut väkivallanteot myyvät. Mutta millainen ihmisen täytyy olla kyetäkseen moisiin tekoihin? Sitä käsitellään tämän kirjan sivuilla.

Lauermalla on historiallinen ote aiheeseensa, sillä monet kirjan esimerkeistä juontavat 1900-luvun alkupuolelle, osa peräti 1800-luvun puoliväliin. Väkivalta ja pahuus ilmiöinä ovat tietysti vanhoja, mikä lienee näiden esimerkkien tarkoituksena. Tuoreimmat kirjaan mukaan päässeet tapaukset ovat ajalta juuri ennen kirjan ilmestymistä. Teoksen aineisto on jaettu yhteensä kymmeneen lukuun aihepiirien perusteella. Kirjan alkuosa on yleisesittelyä pahuuden tematiikkaan erityisesti historiallisesta näkökulmasta. Samalla valotetaan psykiatrian roolia pahuuden tutkimuksessa ja pahuutta tehneiden hoitamisessa. Loput kirjan luvuista ovat enimmäkseen tapausesimerkkejä eri pahuuden aloilta: uskonnollisesta ja hengellisestä väkivallasta, sarja- ja joukkomurhaamisesta, nautintoa tuottavasta väkivallasta sekä terrorismista ja sodan ja ryhmätottelemisen psykologiasta. Lopuksi Lauerma pohtii vielä pahuudesta rankaisemista.

Aikaisemmin aihetta sen syvällisemmin tuntemattomalle teos tarjoaa jonkinlaisen johdatuksen aiheeseen. Asioita on tarkasteltu jonkin verran oikeuspsykiatrian näkökulmasta esimerkiksi rangaistusten näkökulmasta, mikä lieneekin Lauermalle luontevinta. Myös vankimielisairaalaa, Lauerman työympäristöä, esitellään teoksessa jonkin verran. Valitettavasti teos on kuitenkin painottunut mielestäni liikaakin yksittäisiin, hyvinkin vanhoihin esimerkkeihin, joita Lauerma käy läpi yksityiskohtaisesti, aiheen vierestäkin. Olisin lukenut mielenkiinnolla enemmän yleistä tietoa aiheesta tai vaihtoehtoisesti analyyttisempiä tapauskertomuksia, joissa pahuuden olemus avautuu selkeämmin. Mahdollisesti jokin toinen hänen teoksistaan voi soveltua paremmin tähän tarkoitukseen.

Tekniset tiedot:
Lauerma, Hannu: Pahuuden anatomia. Pahuus, hulluus, poikkeavuus
ISBN: 978-951-37-5451-8
Edita 2009
Nidottu, 240 s.
Kirjastoluokka: 14.4

Kirja-arvio: Elämäni poikana

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen tarkastelee teoksessaan Elämäni poikana, millaista on elää poikana nyky-Suomessa.Teos on jaettu kymmeneen lukuun, jotka sisältävät löyhästi kunkin teeman alle kuuluvia aiheita. Ensinnäkin Sinkkosen mukaan nykyisin ainakin joissakin piireissä suosittu sukupuolineutraali kasvatus tulisi unohtaa. Tytöt ja pojat ovat keskenään erilaisia, mikä on selitettävissä niin biologisesti kuin psykologisestikin. Poikien parhaan mahdollisen tulevaisuuden takaamiseksi heidän erityislaatuisuutensa tulisi ottaa paremmin huomioon. Tämä ajatus toimii koko kirjan läpi kantavana ajatuksena.

Teos alkaa varsin mielenkiintoisesti, sillä se kertoo testosteronin vaikutuksesta poikien ja miehien kehittymiseen. Joissakin tapauksissa lapsi syntyy molemmilla sukupuolielimillä varustettuna, jolloin päätettäväksi jää hänen sukupuolensa. Mikäli sikiö on kehittynyt miessukupuolen omaisesti, testosteroni vaikuttaa lapsen myöhempään kehitykseen riippumatta siitä, onko hänellä ulkoisia pojalle kuuluvia sukupuolielimiä vai ei. Tytöstä ei saa poikaa eikä päinvastoin, vaikka vanhemmat joskus paradoksaalisesti näin toivoisivatkin.

Seuraavaksi teoksessa käsitellään vauvan ensimmäistä elinvuotta, kiintymyssuhteen syntymistä ja isän merkitystä elintaipaleen alkuvaiheissa. Ja ennen kuin vanhemmat sen tajuavatkaan, lapsi on jo kehittynyt leikki-ikään. Pojille ominaiset nahistelut ja tappelut saavat tässä teoksessa selityksensä; kiusaamisen ja leikkimielisen kisailun välillä on usein vain hiuksenhieno raja.

Tyttöjen selvemmin havaittavissa olevasta herkkyydestä huolimatta Sinkkonen toteaa poikien lopulta olevan tyttöjä herkempiä. Klassista oidipaalitilannetta käydään läpi tässäkin teoksessa. Samalla tullaan erityisesti poikiin liitettyihin ilmiöihin, kuten tietokonepelaamiseen ja niukkapuheisuuteen. Sinkkonen on pyytänyt joukkoa esimurros- ja murrosikäisiä koululaisia kirjoittamaan kokemuksistaan ja tuntemuksistaan poikana ja tyttönä olemisesta, jota käydään läpi myös tässä yhteydessä. Vielä lopuksi omat lukunsa ovat saaneet varsinkin nykyaikana paljon esillä olevat käytöshäiriöt, kuten narsismi, psykopatia ja ADHD, sillä ne tuntuvat olevan poikien keskuudessa yleisempiä kuin tyttöjen.

Teoksessa myönteistä on se, että tytöt ja pojat ovat itsekin päässseet ääneen kirjoittaessaan näkemyksiään omasta ja vastakkaisesta sukupuolesta. Teoksessa on jonkin verran lainauksia Sinkkosen aikaisemmin ilmestyneistä teoksista, mutta kaiken kaikkiaan toistoa on kohtuullisen vähän. Tämä teos jatkaa Sinkkoselle ominaisella ilmaisutyylillä poikien puolestapuhujana.

Tekniset tiedot:
Sinkkonen, Jari: Elämäni poikana
ISBN: 978-951-0-37847-2
WSOY 2011
Nidottu, 330 s.
Kirjastoluokka: 12.7

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Lautasista ja ihmisistä

Tämä lyhyt dialogimuodossa oleva tarina on peräisin Chris Guillebeaulta ja on julkaistu aivan hiljattain hänen blogissaan.

Kuva: periferiadesign.fi

Ota lautanen ja heitä se lattialle.
- Okei.
Menikö se rikki?
- Kyllä.
Nyt pyydä siltä anteeksi.
- Okei.
Muuttuiko se takaisin samanlaiseksi kuin se oli aikaisemmin?
- Ei.
Ymmärrätkö nyt?

Tarinalla on ainakin kolme opetusta:

1. Jos joku on loukannut sinua, se ei välttämättä taianomaisesti muutu takaisin normaaliksi. Todennäköisesti tunnet itsesi loukatuksi jonkin aikaa.
2. Jos olet loukannut jotakuta, tee kaikkesi korjataksesi tilanne. Älä kuitenkaan oleta, että kaikkea olisi mahdollista korjata ennalleen.
3. Aina kun mahdollista, vältä tällaisia tilanteita tapahtumasta. Älä ole huolimaton lautasten kanssa - tai ihmisten.

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Kirja-arvio: Zero Waste Home. The Ultimate Guide to Simplifying Your Life

Ranskalaista alkuperää oleva Bea Johnson elää puolisonsa ja kahden poikansa kanssa amerikkalaista unelmaa uudessa kotimaassaan Yhdysvalloissa. Kaikki tuntuu olevan materiaalisesti kunnossa ja talous niin hyvällä mallilla, että yltäkylläinen elämäntapa on mahdollinen. Eräänä päivänä perhe ostaa uuden kodin ja muuttaa ennen sen vapautumista väliaikaisasuntoon, joka on huomattavasti aikaisempaa kotia pienempi. Tavaramäärää on toisin sanoen karsittava laittamalla ylimääräiset varastoon. Samalla Bean perhe huomaa, että vähemmälläkin voi tulla toimeen ja aikaa tuntuu jäävän enemmän perheelle ja muille tärkeille asioille. Bea aloittaa kokeilun viemällä vähentämisen ja elämäntavan yksinkertaistamisen askel askeleelta pitemmälle niin, että lopulta perheeltä muodostuu kaatopaikkajätettä enää yksi litra vuodessa.

Teoksessaan Zero Waste Home Bea kertoo kokemuksistaan ja antaa käytännönläheisiä neuvoja muille elämän yksinkertaistamisesta haaveileville. Hänen mukaansa hänen oppinsa ytimen voi tiivistää viiteen R:ään: Refuse (kieltäydy), Reduce (vähennä), Reuse (käytä uudelleen), Recycle (kierrätä), Rot (kompostoi). Näillä periaatteilla hän käy teoksessaan läpi keittiön ja ruokaostokset, kylpyhuoneen, makuuhuoneen, vaatehuollon ja kodinhoidon, työtilan ja paperipostin, lapset ja koulumaailman, juhlasesongit ja lahjat sekä ulkona käymisen. Zero Waste -periaate on toisin sanoen sovellettavissa kaikille elämän osa-alueille ottamalla huomioon viiden R:n periaate. Jokaisen osa-alueen kohdalla Bea kertoo oman perheensä esimerkeistä, jakaa reseptejä vaikkapa kotitekoisen liiman  tai hammaspuhdistusjauheen valmistamiseen tai etikan hyödyntämiseen siivoamisessa sekä listaa tärkeimpiä ja innovatiivisimpia vinkkejä.

Olen itse mielestäni ympäristötietoinen, mutta tiedän huomioivani ympäristöasioita vähemmän kuin haluaisin. Vaikka tarkoitukseni ei ole siirtyä tämän kirjan myötä kokonaan jätteettömään aikaan, toimii teos mielestäni myös sellaisten lukijoiden kohdalla, jotka eivät tavoittele niin äärimmäistä lopputulosta kuin Bean perhe. Joitakin kirjan reseptejä voi hyödyntää vaikkapa siinä tapauksessa, että kyseinen tuote sattuu loppumaan kotona ja pitäisi keksiä korvaava tuote tilalle kotoa löytyvistä aineksista. Suomen kaltaisessa maassa ympäristöasiat kierrätystä myöten on huomioitu arkielämän asioiden hoitamisessa suhteellisen hyvin; joissakin toisissa maissa mahdollisuus jätteettömään elämään eivät ole yhteiskunnan puolesta niin hyvin järjestettyjä. Teoksen esimerkit ovat peräisin lähinnä Yhdysvalloista, joissa kierrätys on järjestetty hieman eri tavoin kuin täällä, mikä kannattaa huomioida kirjaa lukiessa. Perusperiaate on kuitenkin universaali ja sovellettavissa paikasta riippumatta.

Tekniset tiedot:
Johnson, Bea: Zero Waste Home. The Ultimate Guide to Simplifying Your Life
ISBN: 978-1-846-14745-6
Particular Books 2013
Sidottu, 292 s.
Kirjastoluokka: 50.1

lauantai 10. toukokuuta 2014

Kirja-arvio: Kirjailija joka kadotti kirjaimet ja muita mielen arvoituksia

Miltä tuntuu menettää aikaisemmin hallitsemansa taito, kuten näkökyky tai kehon vasemman puolen hallinta? Oliver Sacks, yhdysvaltalainen neurologian ja psykiatrian professori, tarkastelee tässä kirjassaan lähinnä tuntemiensa potilasesimerkkien kautta tapauksia, joissa elämä on muuttunut tyystin jonkin äkillisen onnettomuuden tai vähittäin edenneen sairauden seurauksena. Elämä jatkuu jokaisen heistä kohdalla, tavalla tai toisella. Teoksen esimerkit osoittavat ihmismielen, aivojen ja kehon uskomattoman joustavuuden ja puuttuvien taitojen ja kykyjen korvattavuuden silloin, kun se on välttämätöntä.

Potilasesimerkit on jaettu teoksessa lukuihin aiheiden perusteella. Osa vaikuttaa ensi alkuun suorastaan absurdeilta: eräs henkilöistä pystyy kirjoittamaan sujuvasti, mutta ei lukemaan juuri hetki siten kirjoittamaansa tekstiä - tai muutakaan tekstiä. Vuosien varrella tämä pianistina toimiva naishenkilö pystyy kuitenkin jatkamaan opetus- ja soittotehtäviään ulkomuistista. Saman tapaan hän selviytyy tutuissa ympäristöissä, kun taas muualla hänen on vaikeuksia tunnistaa tavallisiakaan esineitä. Samassa luvussa kerrotaan muistakin vastaavanlaisista esimerkeistä ja tavoista, joita kyseiset henkilöt ovat kehittäneet selviytyäkseen arjen jatkuvista haasteista. Seuraavissa luvuissa tarkastellaan aivoverenvuodon ja halvaantumisen vaikutuksia ja niin ikään tapoja, joilla siitä kärsivät ihmiset ovat oppineet tulemaan toimeen rajoituksensa kanssa. Yhtenä esimerkkinä on tunnettu dekkaristi, jonka vaivana on aleksia, kyvyttömyys tunnistaa sanoja. Silti kuin ihmeen kaupalla hän kirjoittaa edelleen, joskin huomattavasti verkkaisemmin kuin aikaisemmin. Oman lukunsa on saanut kasvosokeus, joka sekin voi johtaa hyvinkin kiusallisiin tilanteisiin, kuten tämän teoksen sivuilta ilmenee. Entä millaista on elämä, kun ei näe ollenkaan syvyyseroja vaan kaikki on yhtä ja samaa tasoa, jolloin esimerkiksi etäisyyksien arvioiminen käy mahdottomaksi?

Teoksen sivuilla ilmenee, että Sacksilla itselläänkin on jonkinasteisia ongelmia näkökyvyn kanssa, ja hän onkin liittänyt teoksen loppuun päiväkirjan silmäongelmistaan ja sen hoidosta. Ehkäpä Sacksin omasta taustasta johtuen teos on aika lailla painottunut erilaisiin havaitsemattomuuden muotoihin. Aiheesta kiinnostuneelle teos on kiinnostaa luettavaa lukuisine tapausesimerkkeineen ja hyvin yleistajuisine lääketieteellisine taustoituksineen.

Tekniset tiedot:
Sacks, Oliver: Kirjailija joka kadotti kirjaimet ja muita mielen arvoituksia
Suomentaja: Henry Tanner
ISBN: 978-951-31-6293-1
Tammi 2011
Sidottu, 288 s.
Kirjastoluokka: 59.55

tiistai 6. toukokuuta 2014

Löydä aikaa Koraanille

Seuraava Ramadan-kuukausi on enää alle kahden kuukauden päässä, joten monien muiden muslimien lailla ajatukseni ovat kääntyneet tuohon vuoden tärkeimpään aikaan. Yksi Ramadanin suositellusta sisällöstä on Koraanin läpilukeminen kuukauden aikana. Mutta kuinka voisi löytää aikaa Koraanin lukemiselle arkipäivän keskellä myös muina kuukausina? Monella opiskelu- ja työikäisellä päivä täyttyy helposti kaikenlaisista menoista ja jossakin välissä pitäsi ehtiä nukkuakin. SuhaibWebbin artikkelia mukaillen olen koonnut kolmen kohdan listan tavoista, joilla voi löytää enemmän aikaa perehtyä pyhään kirjaamme ja saada siitä voimaa arkeen.

1. Löydämme aikaa sellaiselle, mitä pidämme tärkeänä. Asioiden tärkeysjärjestyksen läpikäyminen voi auttaa karsimaan arkipäivästä sellaisia tekemisiä, jotka ovat Koraanin lukemisen tai kuuntelemisen esteenä. Koraanissa sanotaan: "Mutta jotka taistelevat asiamme puolesta, heidät johdatamme teillemme; sillä totisesti, Jumala on niiden kanssa, jotka hyvää tekevät" (29:69). Jumala voi auttaa meitä ponnistuksissamme ja tehdä asioista meille helpompia. Alkusysäyksen pitää kuitenkin lähteä itsestämme. Päivittäin Koraanin lukemiseen riittää jo 15-20 minuuttia.

2. Kaikkea ei tarvitse tehdä kerralla. Jumalalle kaikkein arvostetuimpia tekoja ovat sellaiset, joita tehdään pitkäjänteisesti, vaikka vain vähän kerrallaan. Tätä Profeetta Muhammadin (saws) kertomaa silmällä pitäen voi olla helpompi jatkaa, kun suurin alkuinnostus on mennyt ohi ja uskon harjoittamisesta tulee arkipäivää. Rutiinin aikaansaamiseksi voi auttaa se, että toisinaan kuuntelee Koraania ja toisinaan lukee. Näin Koraanin voi ujuttaa vaikkapa työmatkalle eikä kirjaa tarvitse kuljettaa joka paikkaan mukana. Nykyisistä sähköisista versioista voi löytää oman suosikkinsa niin lukemista kuin resitoinnin kuunteluakin varten.

3. Luo itsellesi tukijärjestelmä. Koeta ystävystyä ja olla tekemisissä sellaisten henkilöiden kanssa, jotka tukevat uskon harjoittamistasi, mukaan lukien Koraanin opiskelua. Perheelliset voivat tehdä Koraanin lukemisesta itselleen koko perhettä koskevan tavan ja koulukaverit voivat tukea toisiaan. Näin kenenkään ei tarvitse ponnistella yksin.

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Kirja-arvio: Leikkiä vakavilla asioilla

Leikkiä vakavilla asioilla on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen aikaisemmin ilmestyneistä kolumneista ja pakinoista koottu teos. Kirjoitukset ovat ilmestyneet aikaisemmin kahdessa lasten kirjakerholehdessä sekä Hyvä terveys -lehdessä. Joukossa on myös muutama ennen julkaisematon kirjoitus.

Sinkkonen lienee tunnettu ja suosittu lastenpsykiatri sen vuoksi, että hänen ilmaisunsa on kansantajuista ja terveeseen järkeen vetoavaa. Tässäkin teoksessa kirjoitukset ovat peräisin lehdistä, joita lukevat tavalliset kansalaiset, usein juuri eri-ikäisten vanhemmat. Nykyajan pirstaleisessa maailmassa lastenkasvatusohjeilla on kysyntää ja tämä teos on osaltaan tarjoamassa vastauksia.

Teos etenee lapsen kasvun kannalta kronologisessa järjestyksessä alkaen vauvavuosista. Erityisesti painopiste on isyydessä ja isien merkityksessä lasten kasvussa ja kehityksessä. Tämän jälkeen teoksessa on joukko kirjoituksia, jotka on julkaistu lasten kirjakerholehdessä. Niiden aihepiirit koskettavat yleisiä kasvatuskysymyksiä, kuten syömistä, nukkumista, sisaruussuhteita ja persoonallisuuden kehitystä. Seuraavassa osiossa siirrytäänkin jo murrosikään, jonka yhteydessä Sinkkonen käsittelee esimerkiksi seksuaalisuutta ja nykyistä häpeämättömyyden kulttuuria. Omat kirjoituksensa ovat saaneet niin ikään diagnoosilapset eli lapset, joilla on jokin lääketieteellisesti todettu kehitys- tai käyttäytymispoikkeavuus, kuten ADHD tai Aspergerin syndrooma. Vielä lopuksi Sinkkonen kertoo useamman luvun verran omasta lapsuudestaan ja nuoruudestaan esimerkiksi musiikkiharrastuksensa ja ulkomaan opintojensa parissa.

Vaikka tämän teoksen julkaisusta on aikaa jo yli vuosikymmen, ovat useat sen aiheista edelleen hyvin ajankohtaisia. Mitään uutta ja mullistavaa teos ei tarjonnut ainakaan minulle, mutta sen antina voidaan ajatella olevan aivan tavallisen vanhemmuuden tukeminen. Sinkkosen oman lapsuuden kuvaukset voi nähdä taustana, jota vasten hän kuvaa nykypäivän ilmiöitä. Vaikka omien sanojensa mukaisesti puolikalju ja keski-iän ylittänyt lastenpsykiatri on elänyt kovin erilaisen lapsuuden kuin nykylapset, on hän silti hyvin nykyajassa mukana.

Tekniset tiedot:
Sinkkonen, Jari: Leikkiä vakavilla asioilla
ISBN: 951-0-28429-7
WSOY 2003
Nidottu, 198 s.
Kirjastoluokka: 38.1

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Kirja-arvio: Born on a Blue Day. A Memoir of Asperger's and an Extraordinary Mind

Daniel Tammet kirjoittaa teoksessaan Born on a Blue Day - a Memoir of Asperger's and an Extraordinary Mind omaelämäkerrallisessa muodossa siihenastisesta elämästään Aspergerin syndroomaa sairastavana kolmekymppisenä isobritannialaisena miehenä. Tammetin erityisominaisuus on synestesia eli taipumus nähdä numeroita ja kirjaimia jonkin tietyn värisinä ja erityisen muotoisina. Ylipäätään hänen visuaalinen asioiden hahmottamistapansa on korostunut muiden aistien kustannuksella, kuten Aspergerin syndroomassa on tapana.

Kouluelämässä hänen ominaisuuksistaan on sekä iloa että haittaa: Itse koulunkäynti sujuu hyvin juuri poikkeuksellisen erinomaisen muistin vuoksi. Sosiaalisen kömpelyytensä vuoksi hänellä ei kuitenkaan ole kavereita eikä hän juuri tunnu kaipaavankaan ikätoveriensa ystävyyttä tai hyväksyntää kuin korkeintaan teini-iän kynnyksellä.  Hänen kiinnostuksenkohteensa eivät yksinkertaisesti tunnu kohtaavan muiden samanikäisten kanssa. Sen sijaan Tammet alkaa oppia tuntemaan paremmin itseään ja hyödyntämään vahvuuksiaan saavutettuaan lähes aikuisiän. Hän pakottaa itsensä irrottautumaan rakkaasta lapsuudenkodistaan ja ilmoittautuu vapaaehtoistyöntekijäksi Liettuaan, jossa hän viettää yhden talven englannin kielen opettajana. Jonkin aikaa tämän jälkeen hän tunnistaa homoseksuaalisuutensa ja tapaa tulevan elämänkumppaninsa Neilin. Pian heillä on koossa yhdessä perustettu, internetissä toimiva kielten opetuskeskus, josta he molemmat saavat toimeentulonsa. Tammet hyödyntää erityislahjakkuuttaan myös esimerkiksi osallistumalla varainkeruuseen epilepsian tutkimuksen hyväksi opettelemalla ulkoa yli 22 500 piin desimaalia. Kyseessä on tämän alan maailman ennätys. Saatuaan ennätyksellään kuuluisuutta hän pääsee tapaamaan myös muita erityislahjakkaita yksilöitä ja auttaa Aspergerin syndrooman tuntemusta osallistumalla tutkimuksiin eri puolilla maailmaa.

Born on a Blue Day on ennen kaikkea tarina siitä, kuinka omat vahvuudet tunnistamalla ja niitä hyödyntämällä on mahdollista päästä pitemmälle kuin itse tai kukaan muu voi kuvitella. Kirjan antina on kuvata Aspergerin syndroomaa sairastavan näkökulmasta sitä, miten tavallisetkin arkipäivän tilanteet voivat näyttäytyä aivan erilaisessa valossa kuin tautia sairastamattomalle yksilölle. Tammetin kohdalla syndrooma on hyvätasoinen ja mahdollistaa siten hyvinkin itsenäisen elämän viettämisen. Samassa tilanteessa oleville, heidän läheisilleen ja muillekin Aspergerin syndroomasta kiinnostuneille tai sen kanssa tekemisissä oleville tämä teos on inspiroivaa luettavaa.

Tekniset tiedot:
Tammet, Daniel: Born on a Blue Day. A Memoir of Asperger's and an Extraordinary Mind
ISBN: 978-0-340-89975-5
Hodder & Stoughton Ltd 2006
Nidottu, 284 s.
Kirjastoluokka: 617.2

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Miten elää uskoaan harjoittamattoman puolison kanssa?

Joskus suomalaiselle siskollekin voi käydä näin: islamin kauneuden löydettyään hän päättää opiskella uskoaan ja elää mahdollisimman pitkälle oppien mukaisesti. Toiveena on usein myös saada uskossaan vahva puoliso, onhan avioliitto lähes puoli uskoa. Tämän puolison kanssa sisko toivoo voivansa elää mahdollisimman puhdasoppisesti. Mutta entä, kun puoliso osoittautuukin maallistuneeksi tapamuslimiksi, joka keksii (teko)syitä rukouksista luistamiselle, joka paastoaa satunnaisesti ja jolle maalliset riennot voivat osoittautua liian vastustamattomiksi?

Olen joskus miettinyt tätä mielessäni, sillä varsinkin monella länsimaisella islamiin palanneella naisella on vahva halu toteuttaa islamia kokonaisvaltaisesti elämässään. Moni on myös sanonut, että islamiin palanneilla ei ole painolastinaan kulttuurisia perinteitä, joita joskus pidetään islamin mukaisina mutta jotka eivät siihen todellisuudessa kuulu. Uskonsa juuri löytäneillä on usein voimakas motivaatio kysellä, ottaa selvää ja oppia perusteellisesti uskonsa eri puolia. Jokainen päivän hetki tuntuu potentiaaliselta mahdollisuudelta oppia jotakin uutta uskosta, joka ulottuu elämän jokaiselle osa-alueelle.

Toisinaan sitten käy niin, että sisko voi olla jo ennestään naimisissa tai islamiin palaamisen myötä menee naimisiin muslimimiehen kanssa, jolle uskon eläminen todeksi jokapäiväisessä elämässä ei ole niin olennaisen tärkeää. Kristityn tai juutalaisen naisen kanssa naimisiin mennyt muslimimies voi yllättyä siitä, kuinka hänen vaimonsa muuttuu erilaiseksi islamin uskon löydettyään ja muslimiksi palattuaan. Se voi asettaa liitolle aivan uusia haasteita. Vaimo voi tuntea ristiriitaa sen suhteen, ettei mies välttämättä ymmärrä hänen vahvaa paloaan eläää uskon mukaisesti. Mies puolestaan voi tulla epävarmaksi sen suhteen, että hän syntymämuslimina ei välttämättä tiedä uskostaan niin paljon kuin asioista selvää ottanut puolisonsa.

Kuin vastauksena näihin mietteisiini SuhaibWebb-virtuaalimoskeijan sivulla eräs sisko oli miettinyt samaa asiaa. Hän on aktiivisesti uskoaan harjoittava sisko, joka on naimisissa uskoaan harjoittamattoman puolison kanssa. Hän oli saanut naimisiinmenon yhteydessä puolisoltaan lupauksen siitä, että he harjoittaisivat uskoaan yhdessä ja kasvattaisivat lapsensa islamin oppien mukaisesti. Mies on kuitenkin osoittautunut yrityksistään huolimatta vaimoaan passiivisemmaksi uskon harjoittamisessa. Sisko kysyy nevoja, kuinka hänen tulisi suhtautua tilanteeseen.

Pääasiallinen neuvo siskolle on se, että hänen huomauttelunsa asiasta voi työntää hänen miehensä vielä aikaisempaa kauemmaksi niin vaimostaan kuin uskostaankin, koska huomauttelu muistuttaa jatkuvasti hänen puutteistaan. Ratkaisuna onkin empatian ja kärsivällisyyden osoittaminen, toisin sanoen positiivisen roolimallin näyttäminen. Se voi rohkaista niin miestä kuin lapsiakin oikealle tielle.

Uskon tämän periaatteen toimivan monessa muussakin asiassa. Olemalla itse hyvänä esimerkkinä toisten ihmisten virheiden etsimisen ja esiinnostamisen sijaan voi saada parhaimmillaan ihmeitä aikaan. Olen kokenut saman joidenkin läheisteni taholta niin, että olen itse ollut se oppiva ja kehittyvä osapuoli. Virheiden korostamisella en ainakaan itse edes kiinnostu muuttamaan toimintatapojani, mutta päinvastainen, myönteinen, esimerkki on ollut monesti johdattamassa parempaan suuntaan.

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Kirja-arvio: Illalla pelataan Afrikan tähteä. Isovanhemmista ja lapsenlapsista

Pohjoismaisen kirjallisuuden professori, kirjailija ja kolumnisti Merete Mazzarella kirjoittaa tässä neljännessätoista suomennetussa teoksessaan isovanhemmuudesta. Tuttuun tapaansa hän kirjoittaa niin henkilökohtaisista kokemuksistaan kuin lähipiiristä ja kirjallisuudesta keräämiensä esimerkkien kautta aiheesta ja sen ympäriltä. Aikaisempiin hänen kirjoittamiinsa teoksiinsa verrattuna tämän teoksen sävy on tavallista henkilökohtaisempi: suuren osan teoksesta, oikeastaan sen punaisen langan, muodostaa Mazzarellan lapsenlasten kasvun seuraaminen syntymästä teini-ikään asti. Yhdysvalloissa asuvat Amelie ja Jacob edustavat kovin erilaista sukupolvea kuin Merete. Fyysisen välimatkan lisäksi sukupolvia tuntuu erottavan myös moni muu asia: käyttäymistavat, kulutustottumukset ja yleinen tapa olla.

Lastenlasten lisäksi - tai pikemminkin varmasti juuri heidän vuokseen - tarkastelunäkökulma on myös voimakkaasti isovanhemman roolissa. Isovanhempana on mukava olla ja lastenlapsia mukava nähdä, mutta ei kaiken aikaa. Isovanhemmalla voi olla yhä enemmän myös oma elämä, jopa niin, että lastenlapset voivat unohtaa hänet kokonaan. Mereten kohdalla tilanne tuntuu kuitenkin onnellisempi: kirjoittamaan opittua Amelie ja Jacob pitävät häneen yhteyttä itsenäisestikin ja perheenjäsenet tapaavat ainakin muutaman kerran vuodessa.

Aikaisempien Mazarellan teosten tapaan kirja soljuu aiheesta toiseen, mutta ei lähde aikaisempien teosten tapaan harhailemaan liian kauaksi ydinaiheesta. Töästä pidin tässä kirjassa erityisesti. Teos vaikuttaa hyvin henkilökohtaiselta, jonkun lukijan makuun ehkä jopa tirkistelevältä. Lukemista olisi voinut keventää teoksen jakaminen lyhyempiiin lukuihin; toisaalta voi kysyä, olisiko silloin kyse enää Mazzarellalle ominaisesta kirjoitustyylistä. Mazzarellan teoksista pitäville tämä on sopiva valinta, mutta teos sopii myös muille isovanhemmuudesta kiinnostuneille.

Tekniset tiedot:
Mazzarella, Merete: Illalla pelataan Afrikan tähteä. Isovanhemmista ja lapsenlapsista
Suomentaja: Raija Viitanen
ISBN: 978-951-31-4240-7
Tammi 2008
Sidottu, 239 s.
Kirjastoluokka: 30.15

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Kirja-arvio: Matkaopas ei-minnekään. Esseitä

Matkaopas ei-minnekään johdattaa lukijansa huomaamaan näennäisen pienuuden ja mitäänsanomattomuuden merkitys ja kauneus. Teoksessa 26-vuotias kirjoittaja ja muusikko sekä folkloristiikan ja uskontotieteen opiskelija Jantso Jokelin on kirjoittanut esseemuodossa niin erinäisistä reissuistaan kuin populaari- ja korkeakulttuurista peräisin olevien esimerkkien kautta elämisen tunnusta, jonka voi kokea yhtä hyvin kaupungin betoniviidakossa kuin Lapin erämaan rauhassa.

Teos on jaettu viiteen osaan, joissa kussakin on muutama laajahko essee. Osa esseistä on julkaistu aikaisemmin eräissä sanoma- ja aikakauslehdissä; suurin osa on kuitenkin ennenjulkaisemattomia. Pääosassa esseitä aiheina on matkustaminen tavalla tai toisella, usein varsinkin konkreettisestikin. Muutamaa esseetä lukuun ottamatta Jokelin liikkuu Suomessa ja löytää niin Aurajoen alkupään kuin Kevon tutkimuskeskuksen viikonlopun rikkomattoman rauhan ja melkein kaikkea mahdollista siltä väliltä. Teos on parhaimmillaan luettuna kaikessa rauhassa, vaikkapa essee kerrallaan, niin että lukijan omille herääville ajatuksille jää tilaa.

Tekniset tiedot:
Jokelin, Jantso: Matkaopas ei-minnekään. Esseitä
ISBN: 978-952-483-223-6
Kustannusosakeyhtiö Sammakko 2012
Nidottu, 206 s.
Kirjastoluokka: 42

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Kirja-arvio: Maailma eiliseen saakka. Mitä voimme oppia perinteisistä yhteiskunnista

Maailma eiliseen saakka - mitä voimme oppia perinteisistä yhteiskunnista lähtee liikkeelle siitä taustatiedosta, että  ihmisen siirtymä metsästäjä-keräilijävaiheesta moderneihin valtioihin ja yhteiskuntiin on tapahtunut koko maapallon historian mittapuulla tarkasteltuna myöhään, vasta noin 11 000 vuotta sitten. Tämän lyhyen ajan kuluessa maailma onkin muuttunut historiallisen nopeasti ja toimintatapamme lähes minkä tahansa asian suhteen poikkeavat siitä, miten metsästäjä-keräilijöillä oli nuo toimet tapana suorittaa. Tässä teoksessa tarkastellaan perinteisten yhteiskuntien tapoja hoitaa asioita ja kysytään siinä sivussa, voisimmeko oppia jotakin siitä, miten asiat on ennen tehty.

Teos on jaettu viiteen osaan, joiden sisällä on löyhästi samaa aihepiiriä käsitteleviä lukuja. Teoksen aluksi tarkastellaan maankäyttöä, rajojen vetämistä, ystävyys- ja vihollisuussuhteiden määrittelyä. Kyseessä on siis jonkinlainen yleinen johdanto aiheeseen.Toisessa osassa käsitellään sotaa ja rauhaa, jonka sisälle mahtuvat esimerkiksi oikeusjärjestelmä, väkivalta ja kuoleman hyvittäminen. Kolmannessa osassa tarkastellaan nuoruutta ja vanhuutta, toisin sanoen eroja lasten ja vanhusten kohtelussa perinteisissä ja moderneissa yhteiskunnissa. Neljännessä osassa puolestaan pohditaan rakentavaa vainoharhaa ja tervettä varuillaan oloa. Samalla kysytään esimerkiksi, miksi olemme niin välinpitämättömiä monia vaaroja kohtaan, vaikka niiden aiheuttama kuolemanvaara on merkittävästi suurempi kuin esimerkiksi pelottavina pidettyjen terrorismin ja ydinonnettomuuden riski. Viimeisessä osassa palataan vielä perimmäisten kysymysten pariin: uskontoon, monikielisyyteen ja sairauksiin.

Maantieteilijä ja intohimoinen lintutieteilijä Jared Diamond tuntuu olevan tässä teoksessa elementissään ja on poiminnut suuren osa teoksensa esimerkeistä tutkimansa Uuden-Guinean heimojen keskuudesta. Tasapuolisuuden vuoksi mukana on toki perinteisiä yhteiskuntia muualtakin maailmasta. Lisäksi mielenkiintoinen seikka on se, että vaikka kirjoittaja on yhdysvaltalainen, on teoksessa otettu esimerkkkejä myös syrjäisestä Suomesta enemmän kuin kiintiön verran, mikä saa miettimään suomentajan osuutta asiaan. Kaikkinensa teoksessa on kiinnostava vertaileva näkökulma, joka ei pyri ihailemaan kumpaakaan tarkastelun kohteista; yhtenä esimerkkinä se, että vaikka perinteisissä yhteiskunnissa on monia romantisoituja piirteitä, kuinka moni olisi valmis seuraamaan vaikkapa niiden näkemyksiä lasten- tai vanhustentaposta? Ja mitä tapahtuikaan äkkirikastuneille Nauru-saaren asukkaille heidän siirtyessään nopeasti perinteisestä elämäntavasta moderniin? Surullisia esimerkkejä riittää, mutta onneksi oppimista voi tapahtua myös parempaan suuntaan. Lopullinen ajattelutyö jää pitkälti lukijan tehtäväksi, sillä tämä teos toimii ennen kaikkea ajatusten herättäjänä.

Tekniset tiedot:
Diamond, Jared: Maailma eiliseen saakka. Mitä voimme oppia perinteisistä yhteiskunnista
Suomentaja: Kimmo Pietiläinen
ISBN: 978-952-5697-62-9
Terra Cognita 2013
Nidottu, 545 s.
Kirjastoluokka: 49

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Tulossa: Vaatevallankumous

Viimeisimmästä Cult24-lehdestä (s. 12) poimittu pikku-uutinen:

Huhtikuinen teemapäivä innostaa ja rohkaisee ihmisiä näyttämään, mikä vaatteissa on heille tärkeää.

Vuosi sitten 24. huhtikuuta Bangladeshin pääkaupungissa Dhakassa yli 1 100 vaatetehtaan työntekijää sai surmansa tehdasrakennuksen sortuessa. Vuotta myöhemmin vietetään Vaatevallankumousta, jonka tavoitteena on todistaa muotiteollisuudelle, että monet suomalaiset arvostavat pukeutumisessaan halpojen hintojen ja nopeasti vaihtuvien tyylien sijaan vaatteiden alkuperää ja kestäviä vaatekappaleita.
- Omista vaateostoksista halutaan iloita, sanoo Riikka Suominen, Huili-ekolehden päätoimittaja ja toinen Vaatevallankumouksen Suomeen tuojista.
- Nykyisellään niistä jää turhan karvas jälkimaku, kun vaatemerkkien vastuullisuusongelmat nousevat toistuvasti otsikoihin.
Vaatevallankumouspäivänä suomalaisia innostetaan ja kehotetaan pukeutumaan omaan luottovaatteeseensa ja jakamaan siitä kuvia sosiaalisessa mediassa #vaatevallankumous-tunnuksen kera.
- Toivomme, että kampanja innostaa ihmisiä selvittämään, mitä heidän vaatteensa tulevat, Vaatevallankumouksen toinen voimahahmo Heidi Korva kertoo.
- Olisi myös hienoa, jos vaatevalmistajat innostuisivat kertomaan omasta vaateketjustaan tai vaikkapa siitä, miten he ovat yrittäneet parantaa ketjun vastuullisuutta tai mitä tavoitteita heillä itsellään on sen suhteen.

Vaatevallankumousta vietetään 24.4.

torstai 10. huhtikuuta 2014

Neulomistalkoot

Vanhimman lapsemme koululla järjestettävät kevätmyyjäiset innoittivat minut neulomaan myytäväksi kasan villasukkia: kolmet lapsille, yhdet naisille ja yhdet miehille. Nämä kuvanottohetkellä vielä päättelemättömät sukat ovat naisten sukkia lukuunottamatta kaikki perusmallia, joten ne valmistuivat suhteellisen nopeasti. Tämän jälkeen jäikin vielä reilu viikko aikaa tehdä löytöjä lankakorista. Tällä kertaa retrohenkinen pöllö sai raikkaan punaisen ulkoasun, kun taas norsun väritys on kovin luonnonmukainen. Toivottavasti mahdollisimman moni näistä saa uuden kodin myyjäisissä, vaikkakin sukkien osalta lähestyvä kesä voi toki hidastaa myyntiä. Kuvassa näkyvä pikku hiirulainen jää meille omien lasten iloksi.

Kenties tulen neuloneeksi näitä tai jotakin muuta jatkossa enemmänkin, sillä myyjäisiä varten on kuulemma kovin vaikea löytää ihmisiä, joilla olisi aikaa valmistaa käsitöitä myytäväksi.Tunnen lyöväni useamman kärpäsen yhdellä iskulla, kun voin samalla kokeilla jotakin uutta, kehittää taitojani ja tuottaa jotakin myytäväksi kelpaavaa. Kenties näitä voisi valmistaa myytäväksi myös tukemani ugandalaisen kansalaisjärjestön hyväksi heidän varainkeruussaan.

Mietin jonkin aikaa, onko islamin mukaista neuloa eläimiä. Keskusteltuani mieheni kanssa asiasta tulimme siihen lopputulokseen, että nämä eläimet on tarkoitettu lapsille leluiksi ja ne toimivat samalla opetusvälineinä. Siksi olen päätynyt neulomaan ne ja toivon, että ratkaisuni on ollut oikea. Mikäli saan kuitenkin jotakin kautta toisenlaista luotettavaa tietoa, olen valmis toimimaan sen mukaisesti.

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Kirja-arvio: Outo poika

Portia Iversen ja hänen miehensä Jon huomaavat poikansa Dovin olevan autistinen hänen ollessaan kahden vuoden ikäinen. Dovin mieli tuntuu yksinkertaisesti poistuneen - poikaan on vaikea saada yhteyttä, hän ei juurikaan puhu ja viihtyy omassa suljetussa maailmassaan. Siihen asti hankitut taidot unohtuvat ja hän jää merkittävästi jälkeen ikätasostaan. Koska Portia ei löydä mitään kunnollisia hoitokeinoja auttaakseen poikaansa, hän päättää ottaa selvää asioista itse ja perustaa ennen pitkää miehensä kanssa autismin parantamiseen tähtäävän CAN-nimisen säätiön.

Samoihin aikoihin Portia saa kuulla intialaisesta pojasta, Titosta, ja hänen äidistään, Somasta. Vaikeasta autismista huolimatta Tito on oppinut äitinsä avustuksella kommunikoimaan ihmisten kanssa ja erityisesti hänen kirjallinen ilmaisunsa on vertaansa vailla. CAN-säätiönsä turvin Portia kutsuu Titon ja Soman Yhdysvaltoihin, sillä hän haluaa selvittää, olisiko Soman käyttäymistä menetelmistä auttamaan myös muita vaikeasti autistisia. Tästä alkaa lähes loputtomalta tuntuva vierailukierros ja yhteydenpito alan eri asiantuntijoiden kanssa, jolloin Titoa testataan kerta toisensa jälkeen.

Eräs läpimurto tapahtuu, kun Soma saa autettua Portian poikaa Dovia. Hän saa päivissä ja viikoissa kiinni vuosia, joiden aikana mitään näkyvää kehitystä ei ollut tapahtunut. Portia ja Soma huomaavat, että vaikeastikin autististen lasten mieli voi olla todella terävä - nämä lapset ovat läsnä ja kuulevat kaiken, vaikka eivät ehkä pystykään osoittamaan sitä millään tavalla. Autistisen kuoren sisällä on tavallisen lapsen sielu ja mieli. Soman menestys huomataan pian ja ennen pitkää hän saa terapoitavakseen enemmän autistisia lapsia kuin pystyy vastaanottamaan. Hän pystyy auttamaan heitä kaikkia. Lopulta Tito ja Soma päättävätkin jäädä lopullisesti Yhdysvaltoihin ja Soma löytää terapiataidoistaan itselleen uuden ammatin.

Outo poika -teoksen nimiroolissa oleva Tito saa kirjassa aluksi niin paljon huomiota, että välillä lukijasta voi vaikuttaa siltä, kuin Portia olisi unohtanut oman autistisen poikansa kokonaan. Kierrellessään eri puolilla maata hoitovastuu jääkin monesti Dovin isälle tai muille hoitajille. Teoksen lopussa Dov nousee kuitenkin keskiöön ja on suorastaan ilo seurata hänen kehittymistään - löytymistään. Outoja poikia onkin siis oikeastaan enemmän kuin yksi. Kirjassa kuvatut testausmenetelmät voivat vaikuttaa liiankin yksityiskohtaisilta, mutta muuten pidin teoksesta ja sen sanomasta kovasti.

Tekniset tiedot:
Iversen, Portia: Outo poika
Suomentaja: Liisa Paakkanen
ISBN: 978-951-0-33454-6
WSOY 2008
Sidottu, 433 s.
Kirjastoluokka: 59.55

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Kirja-arvio: Gorillan kosketus. Matkani läpi autismin

Gorillan kosketus - matkani läpi autismin poikkeaa muista autismia käsittelevistä kirjoista siten, että sen kirjoittaja on itse autisti - ja vieläpä naispuolinen sellainen. Autismia ja Aspergerin syndroomaa todetaan huomattavasti useammin pojilla kuin tytöillä. Kuitenkin Dawn Hughes-Dawn on sairastanut Aspergerin syndroomaa lapsuudestaan lähtien saaden diagnoosin vasta 36-vuotiaana. Lapsuus on hänelle rankkaa aikaa, sillä perheen on hankala ymmärtää hänen erilaisuuttaan Dawnista itsestään, sukulaisista ja muista ihmisistä puhumattakaan. Koska varsinaista diagnoosia ei tuolloin ollut, hän osallistuu  - huonolla menestyksellä - normaaliin koulupetukseen sillä lopputuloksella, että eräänä päivänä kyllästyttyään jatkuvaan kiusaamiseen ja erilaisuuden tunteeseen hän päättää jättää koulun kokonaan kesken. Vartuttuaan hänellä on jonkin aikaa oma asunto, kunnes tulottomana hänellä ei ole varaa maksaa vuokraa ja hän joutuu kadulle löytämään yösijan milloin kenenkin luota. Lopulta hän saa työpaikan eroottisena tanssijana.

Koko ajan Dawnin mielessä kytee ajatus päästä eläintarhaan, jonne hän yrittääkin päästä lukemattomia kertoja ilmaiseksi siinä kuitenkaan onnistumatta. Palkkatyön saatuaan hänellä on varaa käydä eläintarhassa säännöllisesti ja siellä hänen mielenkiintonsa vangitsevat heti gorillat. Hän tuntee niihin jonkinlaista yhteyttä, joka vain vahvistuu vuosien myötä. Syynä on luultavasti se, että gorillojen kautta Dawnille avautuu tapa ymmärtää häntä itseään eivätkä gorillat tuomitse häntä samaan tapaan kuin monet ihmiset.

Lopulta Dawnin kiinnostus gorilloja kohtaan kasvaa niin suureksi, että hän hakee ja pääsee opiskelemaan eläintiedettä yliopistoon ja suorittaa lopulta tohtorin tutkinnon gorilloihin liittyen. Hänestä tulee eläintarhan vakituinen vieras silloin, kun hän ei ole siellä harjoittelujaksolla töissä. Hänestä kehittyy vuosien varrella arvostettu ja asiansa osaava gorillojen asiantuntija, jonka tietämys ja perehtyneisyys aiheeseen välittyy selvästi myös tämän teoksen sivuilta.

Gorillan kosketus - matkani läpi autismin on hyvätasoisen autistin itsestään ja intohimonkohteestaan kirjoittama elämäkerta, joka olisi voinut päättyä huonostikin. Dawnin elämässä on pitkä jakso, jolloin hän ei osaa ottaa omia tarpeitaan ja tunteitaan huomioon. Kirjassaan hän kuvaa myös Aspergerin syndroomasta aiheutuvia oireitaan ja sitä, miten ne ovat rajoittaneet hänen elämäänsä. Autismin ja eläinten yhdistelmästä pitävälle tämä onkin mitä sopivinta luettavaa.

Tekniset tiedot:
Prince-Hughes, Dawn: Gorillan kosketus. Matkani läpi autismin
Suomentaja: Kari Schultz
ISBN: 952-5534-20-0
Basam Books 2006
Sidottu, 245 s.
Kirjastoluokka: 59.55

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Erilaisia elämäntapoja

[...] Kun opin gorillojen Halloweenin jälkeisen päivän juhlan rytmin, aloin ymmärtää erilaisia ihmisten elämäntapoja. Huomasin, että ihmisillä on omanlaisensa tapa kerätä kurpitsoita suurelta elämän pellolta. Jotkut kahmivat niin paljon ja nopeasti kuin kykenevät, vaikka eivät edes jaksaisi kantaa kaikkea, ja he vievät saaliinsa salaisiin paikkoihin, joissa heidän ei tarvitse jakaa sitä. Jotkut ihmiset etsivät palkintoa, joka saa heidät näyttämään hyviltä, kuvitellen että pelkkä määrä saa toiset kadehtimaan heitä. Jotkut ihmiset taas tanssivat ja leikkivät maan aarteiden kanssa ja kutsuvat toisia nauramaan, kun he kaatuvat. He eivät pelkää etsiä sokkona ja törmäillä, he eivät tarkkaile itseään, kun heillä on jotakin kasvoillaan. Nämä ovat ihmisiä, jotka kutsuvat kujeilemaan ja kirmaamaan iloisesti ja nostavat iloiset naamarinsa nähdäkseen, katseletko ja tanssitko mukana. 

Sitten on niitä ihmisiä, jotka valitsevat sen mikä on lähinnä, mikä on helpointa. He saattavat nauttia siitä, minkä sattuvat saamaan tai sitten eivät, tai ehkä he ovat liian väsyneitä etsimään. Toiset taas huolehtivat siitä, että he näkevät kaiken tarjolla olevan ja valitsevat elämän makeat palat hyvin huolellisesti.

Toiset ihmiset taas, Congon [laumanjohtajagorillan] tavoin, etsivät jotakin enemmän, jotakin jota ei voi kantaa tai näytellä, maistaa tai ottaa tuosta vain. He etsivät kauneutta ja ovat avoinna tämän elämän kaiveruksille ja sisäiselle valolle. [...]

- Prince-Hughes, Dawn: Gorillan kosketus - matkani läpi autismin (s. 133-134)

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Kirja-arvio: Miro ja meri

Miro ja meri mainostaa olevansa ensimmäinen suomalaisvanhemman kirjoittama teos lapsensa autismista.  Siinä äiti Eeva Poranen kertoo esikoispoikansa Miron tarinan, jolla todetaan autistista käyttäytymistä noin kahden vuoden iästä lähtien. Merkit ovat selkeät: Mirolla on erittäin pitkäkestoisia kiinnostuksenkohteita ja hän viihtyy kaikkein parhaiten yksin. Silittelyä hän ei ole koskaan sietänyt, ja yksi hänen lempipuuhiaan on tuijottaminen järvelle tai merelle.

Miro ja meri kattaa Miron ja hänen lapsuusperheensä elämää aina varhaislapsuudesta noin kymmenenteen ikävuoteen saakka. Kirjan lukeminen edellyttää jonkinlaista taustatietämystä autismista, sillä sitä ei erikseen tässä kirjassa selitetä. Oireita ja tyypillisiä käyttäytymiskaavoja toki kuvataan Miron kautta, mutta varsin satunnaisessa järjestyksessä. Samalla rivien välistä ja paikoin selväsanaisestikin kuvastuu äidin huoli pojastaan erityisesti koulumaailmassa, joka ei aina ota autisteja huomioon riittämättömän tiedon ja pinttyneiden stereotypioiden vuoksi. Miron ajatusmaailmaan on usein hänet hyvin tuntevankin vaikea kurkottaa.

Teos on kirjoitettu tavallista isommalla kirjasinkoolla. Luvut ovat lyhyitä ja niiden välissä on tyhjiä sivuja, joten tämän kirjan lukee helposti alle tunnissa. Kirjassa on valitettavan paljon kielioppi- ja kirjoitusvirheitä. Aiheena teos on ainakin itselleni kiehtova, mutta kerronta olisi voinut olla loogisemmin etenevää. Kustantajatiedon puuttuessa tulee mieleen, että tämä on omakustanne. Ehkä asiansa osaava kustantaja olisi saanut tästä aiheesta enemmän irti - nyt voi tosin myös ajatella, että äidin ääni pääsee autenttisesti esiin muotoseikkojen kustannuksella.

Tekniset tiedot:
Poranen, Eeva: Miro ja meri
ISBN: 978-952-92-2324-4
Omakustanne (?) 2007
Sidottu, 169 s.
Kirjastoluokka: 59.55

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Kirja-arvio: Maailman tila 2013. Onko liian myöhäistä?

Vuosittain ilmestyvä Worldwatch-instituutin kokoama Maailman tila -raportti keskittyy vuonna 2013 pohtimaan kestävää kehitystä sen alkuperäisen merkityksen mukaan. Kestävän kehityksen käsite otettiin käyttöön vuonna 1987, mutta vähitellen sen merkitys on vesittynyt sen alettua tarkoittaa lähes mitä tahansa vihreää, ympäristöystävällistä tai muuten vain kannatettavaa toimintaa tai tuotetta. Nyt arvioitavana olevan raportin tavoitteena on palauttaa käsite alkuperäiseen tarkoitukseensa ja tarkastella, onko kestävästä kehityksestä enää pelastamaan maapalloa ja ihmiskuntaa.

Teos on jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäinen keskittyy määrittelemään kestävän kehityksen mukaisia rajoja. Yhden maapallon kantokyvyn rajoissa eläminen edellyttää nykyistä harkitumpaa makean veden ja muiden luonnonvarojen käyttöä sekä siirtymistä yhä enemmän uusiutuvien energialähteiden käyttämiseen. Teoksen toisessa osassa mietitäänkin konkreettisia keinoja kestävän kehityksen saavuttamiseksi ja ylläpitämiseksi. Huomiota tulee kiinnittää esimerkiksi talouteen, energiavaihtoehtoihin, ruoantuotantoon ja maatalouteen. Vähäisimpänä ei ole suinkaan koulutus, jonka merkitys erityisesti asenteiden muuttamisessa on usein merkittävä.

Teoksen kolmas osa on ainakin minulle kaikkein mielenkiintoisin, sillä siinä esitellään vaihtoehtoisia toimintatapoja siinä tapauksessa, etteivät aikaisemmissa luvuissa esitetyt keinot riitä muuttamaan kehitystä aidosti kestävään suuntaan. Ihminen on joissakin tapauksissa ottanut oikeuden omiin käsiinsä kehitellessään esimerkiksi auringon säteilyn säätelemiseen kehitettyjä massiivisia varjoja avaruuteen lähetettäväksi, kattojen maalaamista valkoisiksi ja hiilidioksidin poistoon kehitettyjä erilaisia teknisiä menetelmiä raudan kylvämisestä hiilidioksidikeräimiin. Varsin kiehtova esimerkki onnistuneesta kestävästä elämäntavasta on Kuuba, aineellisesti suhteellisen köyhä valtio, jossa on kuitenkin runsaasti sosiaalista pääomaa sekä koko maan kattava ilmainen koulutus ja terveydenhuolto. Entä mitä kuuluu radikaaleille ympäristöliikkeille ja suoralle toiminnalle? Sekin selviää tästä teoksesta.

Vuoden 2013 Maailman tila- raportti ei petä tälläkään kertaa. Ympäristön tilasta kiinnostuneelle teos on kokoava paketti tällä kertaa kestävän kehityksen käsitteen näkökulmasta tarkasteltuna. Tämä yleisteos antaa kokonaiskuvan ymmärrettävästi myös sellaiselle lukijalle, joka ei muuten ole perehtynyt ympäristöasioihin.

Tekniset tiedot:
Worldwatch-instituutti: Maailman tila 2013. Onko liian myöhäistä?
Suomentajat: Eeva-Liisa Hallanaro ja Kati Pitkänen
ISBN: 978-952-495-300-9
Gaudeamus 2013
Nidottu, 287 s.
Kirjastoluokka: 50.1053

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Onko väärin opettaa lapsille Jumalasta?

Olen jo kerran aikaisemmin vinkannut Aeon-verkkolehdestä, jossa on ilmestynyt useita ajatuksia herättäviä artikkeleita niinkin lyhyen kuin sen muutaman kuukauden aikana, jonka olen sitä tähän mennessä sivusilmällä seurannut. Aeon on aika vaikeasti määriteltävä lehti, sillä siinä julkaistaan artikkeleita ja esseitä hyvin laajasta kirjosta eri aiheita maailman eri kulmilta.

Yksi silmiini pistäneestä artikkelista koski sitä, onko lapsille oikein opettaa Jumalasta ja uskonnosta. Artikkelin kirjoittanut yhdysvaltalainen Michael Ruse kertoo tulleensa kasvatetuksi kveekarina, kuitenkin lapsuus- ja nuoruusvuosien jälkeen hän vieraantui uskonnosta ja pitää nykyään itseään lähinnnä ateistina. Ruse erittelee artikkelissaan eri näkökulmia siihen, onko moraalinen velvollisuutemme opettaa vai olla opettamatta lapsillemme Jumalasta ja uskonnosta. Ateisteilla ja eri uskontokuntien harjoittajilla on asiasta luonnollisesti erilaiset - vastakkaiset- näkökannat, joten kiinnitinkin artikkelissa eniten huomiota siihen, mitä asioita uskosta, uskonnosta ja Jumalasta tulisi kirjoittajan tekemien löytöjen perusteella opettaa.

Ehkä tätä ennen on kuitenkin paikallaan kirjoittaa muutama ensiajatus siitä, mitä kyseinen aihe otsikkotasolla toi mieleeni. Ensinnäkin minun on vaikea ajatella, miten varsinkin ahkerasti uskontoaan harjoittavilla olisi mahdollista elää kertomatta lapsilleen mitään Jumalasta ja uskosta. Esimerkiksi islamin uskossa usko on kokonaisvaltainen osa elämää, joka ulottuu kaikille elämän osa-alueille. Kun lapset näkevät vanhempiensa ja muiden henkilöiden elävän uskonsa ja uskontonsa mukaisesti, Jumalan ajattelemisesta tulee väistämättä osa päivittäistä elämää.

Vanhempien maailmankuva vaikuttaa väistämättä myös lasten maailmankuvan kehittymiseen niin hyvässä kuin pahassakin. Lasten kasvaessa heidän oma ajattelukykynsä kehittyy ja he alkavat kyseenalaistaa vanhempiensa tekoja ja ajatuksia. Joillekin se merkitsee erkaantumista uskonnosta, varsinkin jos lapsi on kokenut sen ahdistavaksi, omaa kasvuaan rajoittavaksi tai mitään sanomattomaksi. Nuori myös alkaa ymmärtää paremmin, että Jumalaan uskominen on nimenomaan uskon asia. Mutta siinä missä jokin konkreettinen asia joko on olemassa tai sitten ei ole, Jumalan kohdalla asia ei ole niin yksinkertainen. Samakin henkilö voi välillä uskoa Jumalaan ja välillä olla epävarma uskossaan.

Tätä asiaa myös Ruse käsittele artikkelissaan. Hänen mukaansa juuri uskomisen epävarmuus tekee Jumalasta opettamisen monitahoiseksi eettiseksi kysymykseksi. Eri näkökulmia riittääkin joka lähtöön, eikä artikkeli pyri antamaan lopullisia vastauksia. Todistettua kuitenkin on, että uskovat ihmiset ovat taipuvaisempia auttamaan muita (vaikkapa sitten oman yhteisönsä jäseniä). Aidolla uskolla on todettu olevan ihmisen elämänlaatuun monia myönteisiä vaikutuksia, jotka heijastuvat usein yhteisötasolle.

Kiinnostavasti artikkelissa kuitenkin viitataan siihen, ettei vanhempien tulisi opettaa lapsilleen uskontoonsa liittyviä haitallisia tai kielteisiä käytäntöjä. Tämä tuo väistämättä mieleeni "rusinat pullasta"-ajattelun: sen, että uskonnosta poimitaan parhaat palat oman arjen osaksi ja jätetään sellaiset, jotka eivät tunnu omilta tai mukavilta. Kuvittelepa vaikkapa islamin uskon omaksumista siten, että jätetään yön rukoukset pois, koska ne eivät tunnu itsestä mukavilta. Nähdäkseni uskonto on kokonaisuus ja sen mukaan eläminen merkitsee myös sellaisten asioiden omaksumista, jotka eivät välttämättä ole itsen kannalta kaikkein mieluisimpia. Uskon omaksuminen on sen ajatuksen omaksumista, että nämäkin teot ovat hyväksi itselle, koska Jumala on määrännyt ne meidän parhaaksemme. Kokonaan eri asia ovat sitten ne käytännöt ja tavat, jotka eivät liity kyseiseen uskontoon, vaan pikemminkin paikalliseen kulttuuriin. Nämä kaksi asiaa on tärkeää erottaa toisistaan.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...