maanantai 17. helmikuuta 2014

Kirja-arvio: Oikeus hiljaisuuteen. Pamfletti

Hiljaisuus on Suomessakin nopeasti harvinaistunut luonnonvara. Kaupungistumisen myötä on alettu puhua suoranaisesta melusaasteesta, joka on peräisin monesta lähteestä: naapureista ja asumisen infrastruktuureista, auto-, raide- ja lentoliikenteestä, rakennus- ja tietyömailta - yleisestä elämänmenosta. Meluun tottumatonta ja sitä kritisoivaa pidetään usein tiukkapipona, jota kehotetaan herkästi muuttamaan maalle, ettei asiasta tarvitse valittaa. Mutta onko melun tuottaminen yleinen oikeus ja hiljaisuuden pyytäminen kohtuutonta? Entä kun on aiemmin asunut rauhallisella alueella, joka muuttuu kaupunkien välisten poliittisten linjausten myötä vaikkapa osaksi lentomelukeskittymää?

Melun ja hiljaisuuden välistä suhdetta väitöskirjaa myöten tutkinut Outi Ampuja on itsekin melun uhri: hänen vaivanaan on tinnitus eli jatkuva korvien soiminen. Tässä pienessä teoksessa hän ei kuitenkaan puhu tutkijan suulla, vaan yksityishenkilönä. Teoksen aluksi käsitellään sitä, mitä ääni ja melu oikeastaan ovat ja mitkä Suomessa voimassa olevat melun ohjearvot. Melu on ollut yksi menestyksen ja edistyksen synonyymeista ja siksi se on ollut pitkään poliittisesti hyväksyttyä. Monet asunnotkin on rakennettu äänieristyksen suhteen minimimitoituksella; seinien ohentaminen on tehnyt rakentamisen halvemmaksi. Tämän käytännön ratkaisuista on moni saanut kärsiä, minkä voi teoksen melutarinoistakin nopeasti todeta. Vähitellen hiljaisuuden on huomattu olevan monin tavoin terveellistä, vaikkei sen arvostus vielä näy monessakaan yhteiskuntaelämään liittyvässä ratkaisussa. Esimerkiksi monen melua tuottavan laitteen valmistus ja käyttö on sallittua ja lainsäädäntö kehittyy teknologian ympärille eikä päinvastoin.

Ampuja on liikkeellä tärkeän asian kanssa ja tässä teoksessa olisi ainesta laajemmankin keskustelun pohjaksi. Melun kokeminen on subjektiivista, mikä tekee siitä keskustelemisen usein hankalaksi. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että melua on olemassa ja että sillä on merkittäviä yhteiskunnallisia vaikutuksia esimerkiksi sairauspoissaolojen ja ympäristön pilaantumisen muodossa. Työkaluja asian käsittelemiseen löytyy esimerkiksi tästä Ampujan teoksesta.

Tekniset tiedot:
Ampuja, Outi: Oikeus hiljaisuuteen. Pamfletti
ISBN: 978-951-0-34775-1
WSOY 2008
Nidottu, 151 s.
Kirjastoluokka: 61.33 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa kommentoimaan tekstejäni. Blogini on kommenttiystävällinen - varaan kuitenkin itselleni oikeuden olla julkaisematta kommentteja, jotka loukkaavat minua tai islamin uskoa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...