sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Onko väärin opettaa lapsille Jumalasta?

Olen jo kerran aikaisemmin vinkannut Aeon-verkkolehdestä, jossa on ilmestynyt useita ajatuksia herättäviä artikkeleita niinkin lyhyen kuin sen muutaman kuukauden aikana, jonka olen sitä tähän mennessä sivusilmällä seurannut. Aeon on aika vaikeasti määriteltävä lehti, sillä siinä julkaistaan artikkeleita ja esseitä hyvin laajasta kirjosta eri aiheita maailman eri kulmilta.

Yksi silmiini pistäneestä artikkelista koski sitä, onko lapsille oikein opettaa Jumalasta ja uskonnosta. Artikkelin kirjoittanut yhdysvaltalainen Michael Ruse kertoo tulleensa kasvatetuksi kveekarina, kuitenkin lapsuus- ja nuoruusvuosien jälkeen hän vieraantui uskonnosta ja pitää nykyään itseään lähinnnä ateistina. Ruse erittelee artikkelissaan eri näkökulmia siihen, onko moraalinen velvollisuutemme opettaa vai olla opettamatta lapsillemme Jumalasta ja uskonnosta. Ateisteilla ja eri uskontokuntien harjoittajilla on asiasta luonnollisesti erilaiset - vastakkaiset- näkökannat, joten kiinnitinkin artikkelissa eniten huomiota siihen, mitä asioita uskosta, uskonnosta ja Jumalasta tulisi kirjoittajan tekemien löytöjen perusteella opettaa.

Ehkä tätä ennen on kuitenkin paikallaan kirjoittaa muutama ensiajatus siitä, mitä kyseinen aihe otsikkotasolla toi mieleeni. Ensinnäkin minun on vaikea ajatella, miten varsinkin ahkerasti uskontoaan harjoittavilla olisi mahdollista elää kertomatta lapsilleen mitään Jumalasta ja uskosta. Esimerkiksi islamin uskossa usko on kokonaisvaltainen osa elämää, joka ulottuu kaikille elämän osa-alueille. Kun lapset näkevät vanhempiensa ja muiden henkilöiden elävän uskonsa ja uskontonsa mukaisesti, Jumalan ajattelemisesta tulee väistämättä osa päivittäistä elämää.

Vanhempien maailmankuva vaikuttaa väistämättä myös lasten maailmankuvan kehittymiseen niin hyvässä kuin pahassakin. Lasten kasvaessa heidän oma ajattelukykynsä kehittyy ja he alkavat kyseenalaistaa vanhempiensa tekoja ja ajatuksia. Joillekin se merkitsee erkaantumista uskonnosta, varsinkin jos lapsi on kokenut sen ahdistavaksi, omaa kasvuaan rajoittavaksi tai mitään sanomattomaksi. Nuori myös alkaa ymmärtää paremmin, että Jumalaan uskominen on nimenomaan uskon asia. Mutta siinä missä jokin konkreettinen asia joko on olemassa tai sitten ei ole, Jumalan kohdalla asia ei ole niin yksinkertainen. Samakin henkilö voi välillä uskoa Jumalaan ja välillä olla epävarma uskossaan.

Tätä asiaa myös Ruse käsittele artikkelissaan. Hänen mukaansa juuri uskomisen epävarmuus tekee Jumalasta opettamisen monitahoiseksi eettiseksi kysymykseksi. Eri näkökulmia riittääkin joka lähtöön, eikä artikkeli pyri antamaan lopullisia vastauksia. Todistettua kuitenkin on, että uskovat ihmiset ovat taipuvaisempia auttamaan muita (vaikkapa sitten oman yhteisönsä jäseniä). Aidolla uskolla on todettu olevan ihmisen elämänlaatuun monia myönteisiä vaikutuksia, jotka heijastuvat usein yhteisötasolle.

Kiinnostavasti artikkelissa kuitenkin viitataan siihen, ettei vanhempien tulisi opettaa lapsilleen uskontoonsa liittyviä haitallisia tai kielteisiä käytäntöjä. Tämä tuo väistämättä mieleeni "rusinat pullasta"-ajattelun: sen, että uskonnosta poimitaan parhaat palat oman arjen osaksi ja jätetään sellaiset, jotka eivät tunnu omilta tai mukavilta. Kuvittelepa vaikkapa islamin uskon omaksumista siten, että jätetään yön rukoukset pois, koska ne eivät tunnu itsestä mukavilta. Nähdäkseni uskonto on kokonaisuus ja sen mukaan eläminen merkitsee myös sellaisten asioiden omaksumista, jotka eivät välttämättä ole itsen kannalta kaikkein mieluisimpia. Uskon omaksuminen on sen ajatuksen omaksumista, että nämäkin teot ovat hyväksi itselle, koska Jumala on määrännyt ne meidän parhaaksemme. Kokonaan eri asia ovat sitten ne käytännöt ja tavat, jotka eivät liity kyseiseen uskontoon, vaan pikemminkin paikalliseen kulttuuriin. Nämä kaksi asiaa on tärkeää erottaa toisistaan.

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Kirja-arvio: Ihmeellinen mieli. Poikani tarina

Yhdysvaltain maaseudulla asuvat Barnettit elävät työntäyteistä elämää, kun perheeseen syntyy jälkikasvua. Jake on kovasti toivottu lapsi, mutta ollessaan kaksivuotias hänellä todetaan autismi. Merkit ovat itse asiassa olleet selvät: poika oppi kirjaimet ja monia muita epätavallisia taitoja jo alle vuoden ikäisenä, mutta tämän jälkeen hän alkoi taantua ja sulkeutua yhä enemmän omaan maailmaansa. Jaken lempipuuhia olivat valojen ja varjojen leikin seuraaminen sekä hyvin yksityiskohtaiset rakennelmat vanupuikoista tai kokeilut aamiaishiutaleilla. Lääkärit ja terapeutit eivät lupaa hyvää Jaken tulevaisuuden suhteen, vaan häntä pidetään onnekkaana, mikäli hän oppii solmimaan kengännauhansa aikuistumiseensa mennessä.

Jaken äiti Kristine ei ole kuitenkaan sen tyypin ihminen, joka jättäisi asiat sikseen, varsinkin kun on kyse hänen omasta lapsestaan. Perheen kodin yhteydessä toimivan päiväkodin pyörittämisen lisäksi hän alkaa etsiä pojalleen parasta mahdollista terapiaa, jota sitten järjestetäänkin kokopäiväisesti. Merkittäviä tuloksia ei kuitenkaan ilmene, vaan Jake liukuu yhä enemmän omaan maailmaansa. Kristine päättää alkaa kuntouttaa lastaan itse ottamalla huomioon Jaken kiinnostuksenkohteet ja hyödyntämällä niitä muun oppimisen taustalla. Vähitellen tämä menetelmä alkaa tuottaa hyviä tuloksia ja Kristine saa sanan levittyä päiväkotiinsakin yhä enemmän erityishoitoa vaativia lapsia. Tämän seurauksena hän perustaa autistisille lapsille suunnatun oman kerhotoiminnan. Jake ja hänen äitinsä tuntuvat olevan elementissään ja muutkin lapset alkavat pärjätä huomattavasti paremmin kuin muunlaisen terapian seurauksena. Menoa eivät juuri hidasta edes perheeseen syntyneen toisen lapsen erittäin harvinainen ja runsaasti hoitoa vaativat neurologinen sairaus, sekä myöhemmin syntynyt kolmas lapsi.

Jaken positiivinen kehitys on saada nopean käänteen huonompaan, kun hänen on aika aloittaa koulu. Koulun tarjoama erityisopetus sopii hänelle huonosti, ja lopulta Kristine tekeekin päätöksen ottaa lapsensa pois koulusta ja alkaa opettaa häntä itse. Muutamien tapahtumien seurauksena ilmenee, että Jake on erittäin kiinnostunut matematiikasta ja tähtitieteistä. Vierailu paikallisessa observatoriossa on kuin lähtölaukaus huikealle nousulle kohti matemaattisten tieteiden maailmaa: Jakelle myönnetään erityislupa osallistua yliopiston aiheeseen liittyville luennoille ja lopulta hän hakee ja pääsee kirkkaasti opiskelemaan näitä aineita yliopistoon ollessaan 10 vuoden ikäinen. Kohta häntä odottaakin jo kesätyöpaikka laitoksensa tutkijana. Joidenkin professorien mukaan hänen luomiensa matemaattisten mallien perusteella hänellä on edellytykset jopa Nobelin palkintoon. Kaiken tämän menestyksen keskellä perhe yrittää kuitenkin pitää jalat maassa ja antaa Jaken olla myös ikäisensä lapsi.

Sanalla sanottuna teoksen tarina on todenperäisyydessään ja omintakeisuudessaan huikea. En ollut malttaa laskea kirjaa välillä käsistäni, sillä kerrontatapa on hengästyttävän mukaansatempaava. Tapahtumia ja mielenkiintoisia käänteitä riittää enemmän kuin tarpeeksi. Jos jotakin negatiivista yrittää löytää, niin kirjan keskivaiheilla kerrottu alueella laajasti vaikuttanut lamakausi on jotenkin irrallinen muuhun tarinaan verrattuna. Lama vaikuttaa todella voimakkaasti myös Barnettien perheen elämään - jopa niin, ettei heillä ole joskus muuta ruokaa kuin nuudeleita - mutta yhtäkkiä tarina hyppääkin takaisin parempiin aikoihin. Tästä huolimatta kirjaa ei voi kuin suositella kaikille erityislapsista kiinnostuneille.

Tekniset tiedot:
Barnett, Kristine: Ihmeellinen mieli. Poikani tarina
Suomentaja: Eija Tervonen
ISBN: 978-951-1-26197-1
Otava 2013
Sidottu, 320 s.
Kirjastoluokka: 99.1

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Mielen syövereissä

Luulen, että lähes jokainen vähänkään blogiani seurannut on huomannut, että olen julkaissut viime aikoina useita kirja-arvosteluja autismia ja siihen liittyviä sairauksia käsittelevistä kirjoista. Pahoittelen, että en julkaissut minkäänlaista ennakkovaroitusta tälle yhden aiheen suoranaiselle vyörylle. Kirja-arvioitani lukeville tiedoksi, että vielä on ainakin yksi tähän samaan aihepiiriin liittyvä kirja tulossa arvioitavaksi. Muille lohdutuksena, että autismia käsitteleviä kirjoja ei ole julkaistu ja saatavissa Suomessa kovin paljon (ainakaan sellaisia, jotka vaikuttavat minusta tarpeeksi mielenkiintoisilta lukea ja vinkata), joten siirryn kyllä ennen pitkää myös muiden aiheiden pariin. Pyydän kärsivällisyyttä.

Autismista ja sen lähisairaudesta Aspergerin syndroomasta minut sai varmaankin alunperin kiinnostumaan eräs sattumalta aiheesta lukemani kirja. Kyseessä on muistaakseni ruotsalaisen Iris Johanssonin elämäntarinan kertova Toinen maailma, jonka tunnen - autistin tarina. En tiennyt siinä vaiheessa tästä sairaudesta käytännössä mitään, mutta tuon kirjan myötä sain aavistuksen siitä, että autismi on aika lailla erityislaatuinen sairaus. Itse asiassa nyt lukemieni kirjojen myötä minun on alkanut olla vaikea mieltää sitä sairautena - jos sitä pitää jotenkin luokitella, pidän sitä vammana samaan tapaan kuin jotkut henkilöt eivät näe tai kuule.

Pidän autismia erityislaatuisena siksi, että monilla sitä sairastavilla on normaaliväestöä korkeampi älykkyysosamäärä. Tämä tekee monista autisteista myös äärimmäisen kiehtovia, sillä heillä tuntuu olevan salattua viisautta, joka aukenee ulkopuolisille vasta lähemmän tutustumisen myötä. Autistien sosiaalisen kömpelyyden tai suoranaisen sosiaalisen piittaamattomuuden vuoksi suuri osa ihmisistä ei huomaa tätä ominaisuutta, vaan he pitävät autisteja mahdollisesti jälkeenjääneinä ja kyvyttöminä oppimaan edes perustaitoja, kuten lukemista tai kengännauhojen sitomista. Tälle tasolle he ovat myös vaarassa jäädä, elleivät he saa asianmukaista huomiota ja oikein suunniteltua terapiaa. Hyvällä kuntoutuksella autistit voivat alkaa loistaa omalla osaamisalueellaan samaan tapaan kuin muutkin ihmiset löydettyään oman vahvuutensa ja alkaessaan vahvistaa sitä. Autistien rajoittuneet mielenkiinnonkohteet voivat tehdä heistä äärettömän taitavia joillakin elämän osa-alueilla, kun taas toiset alueet jäävät huomattavaan paitsioon. Tämä yhteen tai muutamaan asiaan keskittyminen voikin johtaa parhaimmillaan Einsteinin kaltaisten lahjakkuuksien kehittymiseen. Siinä missä moni tekee lujasti töitä kehittyäkseen huippuosaajaksi jollakin alalla, joillakin autisteilla on luonnostaan lahjakkuuksia, joiden perusteella he ovat jo lähtökohtaisesti edellä muita.

Koska itselläni ei ole suoraa kosketuspintaa autisteihin jokapäiväisessä elämässäni, joku voi aiheellisestikin miettiä, kuka olen oikein kirjoittamaan tästä aiheesta. Totta onkin, että tietoni ja nyt kirjoittamani asiat perustuvat pelkästään tähän mennessä lukemaani kirjallisuuteen. Tiedostan sen, että autismia on monta eri tasoa ja että käytännössä kaikki lukemani autistia käsittelevät kirjat kertovat tapauksista, joissa on onnellinen loppu ja autismi sellaisella tasolla, jolla yksilön toimintakyky on kohtuullisen hyvä. Kirjallisuudessa on vähemmän kerrottu tapauksista, joissa henkilö on syvästi autistinen ja toisten tavoittamattomissa mahdollisesti koko elämänsä ajan. Siksi lähtökohtani onkin nyt kirjoittaa kohtuullisen hyvätasoisista autisteista ja lisätä ymmärrystä heitä kohtaan.

Omasta introverttiydestäni johtuen olen monta kertaa tuntenut jonkinlaista sielunveljeyttä heitä kohtaan, sillä olen itsekin useita kertoja tuntenut joutuneeni väärinymmärretyksi siksi, etten ole niin ulospäin suuntautunut kuin monet muut kanssaeläjistäni. En väitä olevani millään muotoa normaaliväestöä älykkäämpi, kuten osa autisteista on, mutta erityisesti sosiaalisten tekijöiden vuoksi tunnen ymmärrystä autisteja kohtaan. Kunpa aina muistaisimme, että osaamista ja älykkyyttä on monta erilaista lajia eikä toinen ole välttämättä toista parempi. Ilman autisteja joukostammme olisi puuttunut monta lahjakkuutta ja tietämyksemme maailmasta olisi vähäisempi kuin se on nyt. Samalla tulisi muistaa, että jokainen meistä on heikompi jollakin osa-alueella - autisteilla heikko kohta ovat kommunikaatio ja sosiaaliset kyvyt, joillakin muilla jokin muu kohta.

torstai 20. maaliskuuta 2014

Kirja-arvio: Aspergerin syndrooma ja hyvätasoinen autismi. Opas vanhemmille

Aspergerin syndrooma ja hyvätasoinen autismi - opas vanhemmille kertoo jo otsikollaan, mistä on kyse. Teos on perusopas Aspergerin syndrooman ja hyvätasoisen autismin kanssa tekemisissä oleville ja aiheesta kiinnostuneille. Se on kirjoitettu erityisesti vanhempien näkökulmasta ja tarkoituksena on käydä eri aihealueiden kautta sitä, miten Aspergerin syndroomaa tai hyvätasoista autismia sairastava lapsi voisi elää mahdollisimman täysipainoista elämää.

Aspergerin syndroomaa tai hyvätasoista autismia sairastava henkilö voi erottua tyypillisesti kehittyneistä lapsista esimerkiksi erikoisten kiinnostuksenkohteiden tai pakkomielteiden lisäksi erityisesti sosiaalisissa tilanteissa ilmenevien käyttäytymistapojen perusteella. Monien mielestä kyse ei ole suoranaisesta vammaisuudesta, sillä heidän älykkyytensä voi olla normaali tai jopa keskiarvojen yläpuolella. Teoksessa eritelläänkin syitä, joita on eri aikoina arveltu olevan näiden sairauksien taustalla, sekä oireiden lieventämiseen kehitettyjä hoitomuotoja. Pääasiallisena tapana pitää Aspergerin syndrooma ja hyvätasoinen autismi hallinnassa on lapsen vahvuuksien kanavointi tietoisella tavalla. Se edellyttää johdonmukaisuutta toiminnan ohjaamisessa niin kotona, koulussa kuin harrastuksissakin. Teoksessa on esitetty runsaasti tapaus- ja toimintaesimerkkejä, joiden kautta vanhempien ja vaikkapa opettajien ja ohjaajien on mahdollista huomattavasti lieventää Aspergerin syndroomaa tai hyvätasoista autismia sairastavan lapsen epätoivottua käyttäytymistä. Samalla nämä keinot auttavat myös ohjaamaan sopivanlaiseen käytökseen ja sääntöjen omaksumiseen myös lapsen siirtyessä itsenäisempään asumiseen ja työelämään.

Teos lienee alunperin suunnattu yhdysvaltalaisille lukijoille, sillä erityisesti koulua käsittelevää osuutta värittävät Yhdysvaltain koulumaailmaan liittyvät termit tukimuodoista ja opetusjärjestelyistä. Suomalaiseen painokseen olisi kenties voinut liittää osuuden siitä, miten Aspergerin syndroomaa tai hyvätasoista autismia sairastavat lapset on huomioitu suomalaisessa koulumaailmassa. Muilta osin teos on hyvinkin universaali ja kertoo aiheesta kaikille soveltuvalla tavalla. Itseäni kiinnostivat erityisesti lukuisat kuvaukset lapsista, joita pidin suorastaan kiehtovina. Pidän tätä teosta olennaisena ja helposti lähestyttävänä perusoppaana kaikille aiheesta kiinnostuneille.

Tekniset tiedot:
Ozonoff, Sally, Geraldine Dawson ja James McPartland: Aspergerin syndrooma ja hyvätasoinen autismi. Opas vanhemmille
Suomentaja: Kirsi Kankaansivu
ISBN: 978-951-579-354-6
UNIpress 2009
Nidottu, 246 s.
Kirjastoluokka: 61.72

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Kirja-arvio: Syötäväksi kasvatetut. Kuinka ruokasi eli elämänsä

Tuotantoeläinten hyvinvoinnista kiinnostunut, itsekin maaseudulla ja maatilalla kasvanut Elina Lappalainen on teoksellaan Syötäväksi kasvatetut - kuinka ruokasi eli elämänsä  tarttunut ensimmäisenä suomalaisena kokonaisvaltaisesti suomalaisten tuotantoeläinten hyvinvointiin. Siinä missä eri tuotantoeläimistä on toki kirjoitettu aikaisemminkin alan erikoisjulkaisuissa, on Lappalaisen teos ensimmäinen suurelle yleisölle tarkoitettu yleistajuinen teos, jonka avulla tavallinen kuluttaja voi ymmärtää, millaisten vaiheiden kautta ruoka päätyy kaupan hyllyille.

Teoksessa on ensinnäkin pohdittu perusteita (tuotanto)eläinten hyvinvoinnin huomioonottamiselle erilaisista eettisistä näkökulmista. Paitsi humaaniuden näkökulmasta, hyvinvoivat eläimet myös useimmiten myös tuottavampia ja terveempiä ja siten taloudellisesti kannattavampia. Lappalainen on ottanut teoksessaan huomion kohteeksi yleisimmät suomalaiset tuotantoeläimet: kanan, broilerin, sian ja lehmän. Kunkin eläimen kohdalla hän on kuvannut tuotanto-olosuhteita nitä kaunistelematta tai kauhistelematta. Kuvausten taustalla ovat hänen omat vierailunsa eri tuotantolaitoksissa, joiksi näitä tuotantoeläinten asuinpaikkoja voi nykyään kutsua. Mahdollisuuksien mukaan hän on tutustunut niin monen sadan tai tuhannen eläimen kanaloihin, broilerihalleihin, sikaloihin ja navettoihin kuin myös pienemmässä mittakaavassa toimiviin, luonnonmukaisempiin tuotantomuotoihin. Teoksessa on myös jonkin verran vierailuilta otettuja valokuvia.

Lappalaisen teoksessa  vakuuttaa sen suomalainen konteksti. Suuria liha- ja kananmunayhtiöitä on mainittu nimeltä ja niiden tekemien linjausten vaikutuksia kansalliseen tuotantoon kokonaisuutena on arvioitu varsin kattavasti. Lappalainen on nähtävästi vilpittömästi pyrkinyt saamaan mahdollisimman monenlaisia ääniä kuuluviin, sillä lähteinä on käytetty eri alojen erikoisjulkaisujen, eläinlääkärilausuntojen ja opinnäytetöiden lisäksi myös esimerkiksi eri eläinsuojelujärjestöjen tuottamaa aineistoa. Lopputulos onkin pohtiva ja vaihtoehtoisia toimintatapoja  esiin nostava. Vaikka suomalaisilla tuotantoeläimillä on moni asia hyvin muiden maiden tilanteeseen verrattuna, kehitys joidenkin osa-alueiden suhteen on ollut hidasta ja muutoksia parempaan tarvitaan edelleen.

Tekniset tiedot:
Lappalainen, Elina: Syötäväksi kasvatetut. Kuinka ruokasi eli elämänsä
ISBN: 978-951-796-843-0
Atena Kustannus 2012
Nidottu, 355 s.
Kirjastoluokka: 50.19

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Arjen välttämättömyydet

Kirjoitin jokin aika sitten uudesta kotisivustani, jonka olen suunnitellut keskittyvän elämän olennaisten asioiden pohtimiseen. Olen tehnyt alustavat osiot ravinnolle, sosiaalisille suhteille, oppimiselle ja henkisille virikkeille, tapahtumakalenterille erilaisine tapahtumaesimerkkeineen. Samassa yhteydessä olen tutkinut internetissä julkaistuja sivuja näihin aiheisiin liittyen ja löysin erään tutkimuksen, jossa kahdelta tuhannelta brittiaikuiselta oli kysytty, mitkä ovat heidän elämänsä välttämättömyydet - asiat, joita ilman he eivät tulisi toimeen nykymaailmassa. Aika mielenkiintoinen useimmin mainitun 20 asian listaus näyttää tältä:

1. internetyhteys
2. televisio
3. halaus
4. luotettava paras ystävä
5. päivittäinen suihku
6. keskuslämmitys
7. kupillinen teetä
8. kiinteä avioliitto
9. rakkaudentunnustus aina silloin tällöin
10. auto
11. silmälasit
12. kahvi
13. suklaa
14. yön viettäminen sohvalla
15. lasillinen viiniä
16. kunnon itku silloin tällöin
17. täydellinen englantilainen aamupala
18. loma ulkomailla kerran vuodessa
19. iPhone
20. tuoppi

Ihan ensiajatukseni tämän listan lukemisen jälkeen oli aika ilkeä: se, että britit taitavat olla aika hemmoteltuja ainakin listan loppupään osalta. Itse asiassa monet länsimaiset ihmiset ovat tottuneita varsin erilaiseen elämäntapaan ja elintasoon kuin heidän vanhempansa ja isovanhempansa. Maailmaan on tuotettu viime vuosikymmeninä laitteita ja palveluita, joita ilman suuren osan meistä on vaikea kuvitella tulevansa toimeen. Ne tuovat elämään mukavuutta ja helppoutta, mutta suuri osa niistä ei kuitenkaan ole lopulta kovin välttämättömiä.
Kuva: www.theminerscouch.com.au
Toinen ajatukseni oli miettiä, mitkä listan asioista ovat sellaisia, joita pidän itselleni välttämättöminä päivittäisessä elämässäni. Loppujen lopuksi hengissä pysyy todennäköisesti ilman mitään listan asioista, mutta eri asia on sitten,  miten mielekkäältä ja elämisen arvoiselta elämä ilman niitä tuntuisi. Omalle listalle jättäisin seuraavat asiat:

internetyhteys (ja kannettava tietokone)
televisio
kiinteä avioliitto

Listalla oli lisäksi asioita, jotka ovat minulle tärkeitä, mutta vähän eri muodossa kuin mitä listalla on mainittu. Toisaalta listalta puuttui joitakin kohtia, jotka lisäisin omalle listalleni. Tällaisia ovat:

peseytymismahdollisuus (mieluiten lämpimällä vedellä)
terveellinen ja monipuolinen ravinto
turvallinen ja lämmin koti
riittävä vaatetus
mahdollisuus ihmissuhteiden ylläpitämiseen
toimivat (julkiset) liikenneyhteydet

Kolmantena ajatuksenani tämän jälkeen oli miettiä, mitä kaikki yllä mainitsemani kohdat tarkoittavat konkreettisina esimerkkeinä. Tätä varten olen suunnitellut pitäväni päiväkirjaa, johon merkitsen päivittäin asiat, jotka ovat olleet kunakin päivänä välttämättömiä asioiden hoitamisen ja arjen sujumisen kannalta. Paino siis sanalla välttämätön, sillä muutenhan listasta saisi varmaan melkein loputtoman. Aion palata tulosten pariin, kun olen pitänyt päiväkirjaa jonkin aikaa. Ehkäpä sen avulla voin huomata asioita, jotka ovat elämässäni hyvin ja antaa niille enemmän arvoa.

Miltä sinun arjen välttämättömyyksien top 10 -listasi näyttää?

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Kirja-arvio: Grace under pressure. Going the distance as an Aspergers mum

Heti alkuun täytyy todeta, että tulkitsin kirjan nimen ensin väärin: luulin sen kertovan äidistä, jolla on Aspergerin syndrooma. Todellisuudessa kyse on kuitenkin Sophiesta, äidistä, jolla on Aspergerin syndroomaa sairastava tytär, Grace. Tämä kirja on tarina oikeastaan heistä molemmista; vaikka perheeseen kuuluu myös Gracen pikkusisar, Sophien entinen ja uusi aviomies sekä kaksi poikapuolta, jäävät he tarinassa auttamatta sivuosaan. Esimerkiksi aviomiehen nimeä ei kirjassa edes mainita ja poikapuoletkin esiintyvät pelkillä alkukirjaimilla.

Tarina alkaa keskeltä vähän kaikkea. Grace on alakouluikäinen ja ongelmissa koulussa. Sophie on ollut jo pitkän aikaa tietoinen Gracen erityisluonteesta, mutta tavalliseen kouluun sijoitettuna ja ilman erityisopetus- tai tukimahdollisuutta Aspergerin syndroomaa sairastavan ei ole aina yksinkertaista suoriutua tavallisistakaan tehtävistä. Aspikset yksinkertaisesti ajattelevat eri tavalla, sillä heillä ei ole samanlaista sosiaalisten tilanteiden tajua kuin normaaliväestöllä. Toisaalta tuen tarpeen tiedostamista ja tuen myöntämistä vaikeuttaa se, etteivät he ole varsinaisesti vammaisia, vaan jotakin vammaisen ja normaalin välillä. Sophie sekä kammoksuu että odottaa Gracen diagnoosin saamista: leimautumisesta huolimatta se voi olla avain paljon kaivattujen tukipalveluiden saamiseen. Jos he vain olisivat alussa tienneet, kuinka monta vuotta lääkäri- ja terapiakäyntejä sitä ennen vaaditaan, olisi voinut epätoivo iskeä.

Sophie onkin vaipua toivottomuuteen monen monta kertaa ja löytää itselleen pakopaikan vanhasta intohimostaan, juoksemisesta. Hän aloittaa aktiivijuoksemisen uudelleen vuosien jälkeen ja suuntaa kohti puolimaratonia ja lopulta alkaa harjoitella kokomaratonia varten. Hän yhdistää harrastukseensa varainkeruun NAS:n, kansallisen autismiyhdistyksen kanssa. Perustamansa blogin ja nettituttaviensa avulla hänellä on mahdollisuus jakaa tuntojaan ja saada arvokkaita vinkkejä muilta samassa tilanteessa olevilta. Jotenkin asiat tuntuvat järjestyvän, vaikka matkalla onkin monta mutkaa ja ylämäkeä.

Grace under pressure on yksinkertaisesti sanottuna vahvasti kirjoitettu ja tosiasioihin perustuessaan oiva vertaistuen lähde Aspergerin syndroomaa sairastaville ja heidän läheisilleen sekä tietoteos kaikille muillekin asiasta kiinnostuneille. Itseäni Aspergerin syndrooma ei kosketa suoraan, mutta luin kirjan silti melkein ahmimalla. Äidin ahdistus ja huoli tyttärensä tilanteesta on monin paikoin suorastaan käsin kosketeltava, mutta yhtä vahvana esiin nousee periksiantamattomuus vuosia jatkuvan koulukiusaamisen ja tukipäätöksen odottamisen suhteen. Hieno tarina hienosti kirjoitettuna.

Tekniset tiedot:
Walker, Sophie: Grace under pressure. Going the distance as an Aspergers mum
ISBN: 978-0-7499-5826-8
Piatkus 2012
Nidottu, 266 s.
Kirjastoluokka: 61.72

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Kirja-arvio: Nainen joka sukelsi maailman sydämeen

Karen on meksikolainen omalaatuinenja jollakin tapaa sukupuoleton tyttö, joka ei osaa juurikaan puhua. Äitinsä kuoltua hän pääsee nuorella iällä tätinsä hoiviin ja tutustuu samalla suvun tonnikalanjalostamoon. Hän aloittaa koulunkäynnin ja etenee lopulta yliopistoon saakka opiskelemaan eläinteknologiaa. Samanaikaisesti hän alkaa työskennellä jalostamossa. Tarinan tekee erityislaatuiseksi itse Karen: vaikka hän oppii vähitellen puhumaan, hän pysyy autistisena ja hänen ajattelutapansa poikkeaa valtaväestöstä. Siitä on liike-elämässä myös etua: suvun tonnikalajalostamo alkaa kukoistaa ja se saavuttaa uusia markkina-alueita Karenin ohjauksessa. Jalostamon tonnikalantuotanto muuttuu ekologisemmaksi, mistä se saa markinaetua paremman hinnan ja maineen muodossa. Lopulta globaalien tonnikalakantojen kutistuessa Karen tekee kuitenkin yllättävän (joskin varmasti hänen ajattelukannaltaan hyvinkin loogisen) päätöksen tonnikalojen suhteen. Onnistuessaan se on kalojen hyväksi.

Nainen joka sukelsi maailman sydämeen edustaa minulle ennestään tuntematonta meksikolaista nykykirjallisuutta.Siinä yhdistyvät useat minua kiinnostavat teemat: autismi, luonnonsuojelu ja liiketoiminta. Päätin lukea kirjan nimenomaan sen autismia käsittelevän teeman vuoksi. Kaunokirjallisten vapauksien piiriin luettakoon se, ettei teoksen juoni ollut mielestäni kaikilta osin kovin uskottava: esimerkiksi yliopisto-opintoihin pääseminen ja niissä menestyminen olivat aika hatarasti kuvattuja eikä tarinan loppuosan juonikuvio vaikuttanut kovin selkeältä. Asiat vain tuntuivat tapahtuvan niin, että välillä oli selittämättömiä aukkoja. Karenin näkökulmasta kerrottuna tarinan jaksoi lukea ja autismista kiiinnostuneena hänen ajattelutapansa vaikuttaa kiehtovalta, mutta ehkäpä tietokirjamaisiin tosiasioihin liiaksikin tottuneena en tuntenut saavani kirjasta tarpeeksi irti.

Tekniset tiedot:
Berman, Sabina: Nainen joka sukelsi maailman sydämeen
Suomentaja: Taina Helkamo
ISBN: 978-951-1-24838-5
Otava 2011
Sidottu, 304 s.
Kirjastoluokka: 1.4

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Kirja-arvio: Love Anthony

Love Anthony on kansainväliseen menestykseen nousseen kirjailija Lisa Genovan kolmas romaani. Genovan perehtyneisyys neurotieteisiin tulee esiin tässäkin teoksessa, tällä kertaa autismin muodossa. Kirjan ympäristönä toimii kesäturistien suosima, mutta talviaikaan uinuva Nantucket ja tarinan keskeisinä hahmoina on kaksi naista, Beth ja Olivia. He ovat keskenään hyvin erilaisissa elämäntilanteissa: Beth on kolmen tyttären äiti, joka saa neljäntoista avioliittovuoden jälkeen tietää miehensä pettäneen häntä toisen naisen kanssa jo lähes vuoden ajan. Olivia puolestaan on juuri eroamassa oleva valokuvaaja ja Anthonyn äiti - autistisen Anthonyn, joka on muutama vuosi aikaisemmin kuollut yllättäen sairauskohtaukseen ollessaan kahdeksan vuoden ikäinen.

Näinkin erilaisista lähtökohdista on Nantucketin kaltaisessa pienessä paikassa mahdollista löytää yllättäviä yhtymäkohtia. Bethin kipuillessa miehensä uskottomuuden seurauksena hän löytää uudelleen kirjoitusharrastuksensa ja saa inspiraation kirjoittaa ullakolta löytämiensä vuosien takaisten muistiinpanojen seurauksena silloin rannalla näkemästään autistisesta pojasta pienoisromaanin. Kuin sattuman oikusta Beth myös keksii otattaa perheestään uudet muotokuvat takanreunukselle, jolloin hän tutustuu Oliviaan ja saadessaan tietää tämän toimineen aikaisemmissa työtehtävissään myös oikolukijana pyytää häntä arvioimaan tulevan teoksensa. Olivia tunnistaa teoksen sivuilta välittömästi oman poikansa, joka tuntuu puhuvan hänelle tämän teoksen kautta paremmin kuin koskaan eläessään pystyi tekemään. Lopulta Olivialle selviää myös häntä pitkään vaivannut kysymys siitä, miksi hänen poikansa sai elää niin lyhyen elämän ja senkin autistisena.

Genova  on saanut aikaisemmista romaaneistaan paljon kehuja, joten odotukseni myös tämän teoksen suhteen olivat korkeat. Valitettavasti ainakin minun lukukokemuksellani tarina tuntui lähtevän kunnolla liikkeelle vasta teoksen keskivaiheilla. Silloin Anthony tuntuu saavan todella oman äänen ja usein ulkopuoliselle tavoittamaton autistin maailma avautuu ymmärrettäväksi. Loppuosa tarinasta onkin hienoa huipentumaa kohti kokoavaa loppua. Tarinan kerronnan Genova siis hallitsee ja autismiteemakin tulee lopulta hyvin esille.

Tekniset tiedot:
Genova, Lisa: Love Anthony
ISBN: 978-1-47111-325-3
Simon & Schuster 2012
Sidottu, 309 s.
Kirjastoluokka: 4.4
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...