sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Muutoksia blogissa

Pitkällisen harkinnan jälkeen olen päätynyt tekemään blogissani joitakin muutoksia. Muutostarpeen taustalla on tunteeni siitä, että blogini on harhautunut liian kauaksi sen alkuperäisestä tarkoituksestaan. Ahkerasta lukemisharrastuksestani johtuen kirja-arvioita on kertynyt sitä tahtia, että ne ovat haudanneet muut kirjoitukseni alleen. Tämä ainakin itseäni harmittanut asia saa nyt sellaisen ratkaisun, että olen perustanut kirja-arvioita varten oman blogin. Uusi Kirjainten valtakunnassa -blogini jatkaa kirja-arvioiden osalta samoilla jalanjäljillä kuin Kattona taivas tähän saakka. Samalla tämä blogi jää muiden kirjoitusteni paikaksi ja palvelee siten paremmin tarkoitustaan uskonnoista, hengellisyydestä ja elämäntaidosta kiinnostuneiden lukijoiden kohtauspaikkana. Vanhat kirja-arviot jäävät myös tänne.

Tervetuloa uudet ja vanhat kirjallisuuden ystävät seuraamaan uutta blogiani! Toivottavasti muista teksteistä pitäneet löytävät nyt itseään kiinnostavat tekstini entistä helpommin tästä Kattona taivas -blogista. Nähdään molemmissa!

2 kommenttia:

  1. Jes, täytyypä alkaa seuraamaan. Luet niin kovaa vauhtia että meikäläinen ei ehdi kaikkia arvosteluja lukea, vaikka melkein kaikki mielenkiintoisia onkin. Mulla on tulostettuna tuo sun lukulista mistä kans itse etsin luettavaa :) Mukava olisi saada lisää uskoon liittyviä postauksia, sulla on niin hyviä ajatuksia että valaistun aina hieman jokaisesta :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi ja tervetuloa myös uuteen blogiini! Kiva lukea, että mukana on ollut kiinnostavia kirja-arvioita. Ehkäpä nyt jatkossa on helpompi seurata molempia, kun näiden blogien sisällöt on nyt selkeämmin jaettu.

    VastaaPoista

Tervetuloa kommentoimaan tekstejäni. Blogini on kommenttiystävällinen - varaan kuitenkin itselleni oikeuden olla julkaisematta kommentteja, jotka loukkaavat minua tai islamin uskoa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...