Kattona taivas

Siivouspäivä

2012-03-01T19:15:00.000+02:00

Muutama viikonloppu takaperin ehdin pitkästä aikaa tekemään vähän perusteellisemman siivouksen. Se on ollut usein mielessä ("voi kunpa saisin lajiteltua ylimäääräiset tavarat ja vaatteet pois"), mutta sopivaa hetkeä ei tullut kohdalle aikaisemmin.

Ajan kulumisen huomaa siitä, kun vaatekaapissa huomaa melkein kaikkien loppukesällä hyvin sopineiden lastenvaatteiden jääneen auttamatta liian pieniksi. Oli selvästi jo aika tehdä inventaario ja siirtää laatikoihin varastoon menevät vaatteet ja tehdä mielessä listaa siitä, mitä tarvittaisiin tilalle. Onneksi aika on tuonut myös kokemusta siitä, että suhteellisen vähäiselläkin määrällä vaatteita tulee toimeen. Enää ei tule hankittua liikaa ylimääräisiä (lasten)vaatteita, joiden käyttämättömyys sitten myöhemmin harmittaa.

Omien vaatteitteni osalta aika on toiminut siten, että huomaan olevani valmis luopumaan joistakin vaatteista, jotka edustavat "edellistä elämääni", toisin sanoen aikaa ennen islamiin palaamista. Pala palalta olen sanonut hyvästit entiselle minälleni ja toivottanut tervetulleeksi uuden. Pidin esimerkiksi farkkuja edellisen (ja viimeisen?) kerran noin vuosi sitten ja ne odottavat kaapissa vain aikaa, jolloin luovun niistä lopullisesti. Useita muitakin vaatteita on ollut kaapissa vain odottamassa, että päästän niistä irti - aikoihin en ole niitä käyttänyt. On mielenkiintoista huomata, kuinka pukeutumismieltymykseni on vähitellen muuttunut hameiden ja mekkojen suuntaan. Jos ilmanalamme olisis suotuisampi, voisin käyttää niitä vuoden ympäri.

Laatikoiden läpikäynnin yhteydessä löysin yllättävän paljon vanhaksi menneitä lääkkeitä, osan jopa avaamattomissa pakkauksissa. Poistin ylimääräiset pakkaukset ja keräsin ne muovipussiin apteekkiin vietäväksi. Samana päivänä luin postin tuoman uutiskirjeen Unicefilta, jonka kuukausilahjoittaja olen. Kirje kertoi järjestön työstä viime vuoden aikana: siitä kuinka rokotteilla ja lääkkeillä polio-, tuhkarokko- ja odottavien äitien AIDS-tartunnat syntymättömiin lapsiin oli saatu lupaavasti vähenemään ja kuinka työ jatkuu edelleen. Yhteensattuma toi ristiriitaisen olon: elän niin yltäkylläisesti, että minulla riittää lääkkeitä poisheitettäväksi asti, kun taas muualla puuttuvat ne perustavimmanlaatuiset, helpot, edulliset ja yksinkertaiset tavat välttää turhat tartunnat ja kuolemantapaukset. Samalla tuli olo, että yritän ostaa itselleni parempaa omaatuntoa lahjoittamalla pienen summan kuukausittain hyväntekeväisyyteen. (Samalla tuli tosin mieleen sekin, että lukemani mukaan joillakin alueilla Afrikassa joitakin lääkkeitä olisi tarpeeksi tarjolla, mutta ne syystä tai toisesta vanhenevat varastoissa, mikä ei ole hyvä juttu sekään.) Teenpä niin tai näin, aina tuntuu että voisi tehdä paremmin.

Valitettavasti kuluneet viikot ovat todistaneet myös toisenlaista "siivousta". Olen joutunut jättämään äkilliset hyvästit usealle työtoverille, jotka ovat saaneet kiitokseksi ahkerasta ja kaikin puolin kunnioitettavasta työpanoksestaan irtisanomisilmoituksen. Toivon sydämestäni, että työtovereillani on paljon muutakin sisältöä elämässään kuin työ, jotta he pääsevät jaloilleen ja voivat kääntää tämän voitokseen. On ollut kieltämättä aika hurjaa katsoa, kuinka nopeasti lopettaneet työntekijät voidaan ikään kuin lakaista pois melkein kuin heitä ei olisi ollutkaan. Kenties nopea eteenpäinmeno toimii jonkinlaisena suojamekanismina aikana, jolloin lukuisat muutokset olisi mahdotonta muuten käsitellä.

Siivous merkitsee aina jollakin tapaa uuden alkua tai vähintäänkin oman pään ja ajatusten järjestelyä. Fyysinen työ auttaa saamaan myös henkisen puolen paremmalle tolalle. Elämä tuntuu olevan paremmin hallittavissa, ainakin se pieni pala jota voimme pitää hyppysissämme. Ja mikäpä olisi parempi tapa päättää siivousurakka kuin nauttia iso kuppi lämmintä teetä pikkuleipien kanssa - se auttaa alkuun suuremmissakin myllerryksissä.

Kirja-arvio: Homer-kissa uskomaton elämä. Pelottoman kissan tarina eli mitä opin rakkaudesta ja elämästä sokean ihmekissan seurassa

2012-02-29T18:36:00.000+02:00

Gwen Cooper ei tiedä mihin hän on ryhtymässä, kun hän saa puhelun eläinlääkärituttavaltaan, joka kertoo hänelle orvosta ja sokeasta kissanpennusta. Kahden kissan omistajana järki sanoo hänelle olla ottamatta enää kolmatta lemmikkiä, mutta sydän on eri mieltä ja pian Homeriksi ristitty parin viikon ikäinen pentu muuttaa Gwenin kotiin.

Homerin tekee erityiseksi se, että siltä on poistettu molemmat silmät pahan silmätulehduksen seurauksena eikä se ole koskaan ollut näkevä. Se ei siis tiedä menettäneensä mitään ja rohkeutta riittää hyvinkin näkevän kissan edestä: se ei näe vaaroja eikä osaa pelätä itseään isompia lajikumppaneitaan. Se tutkii ja kurkottelee pelottomasti luottaen siihen, että kiipeääpä se miten ylös tahansa, se pääsee keinolla tai toisella aina takaisin turvalliselle maankamaralle. Homerin asenne tarttuu myös Gweniin ja kissan kautta hän tutustuu myös uusiin ihmisiin, joista moni ihastuu sokeaan kissaan oikopäätä. Puolison löytäminen onkin toinen juttu, sillä kolmen kissan taloudessa riittää vilinää enemmän kuin riittämiin eikä moni ole valmis oman arvonsa tuntevien lemmikkien kanssa saman katon alle. Homerin kautta tämäkin asia tosin lopulta järjestyy, vaikka ei aivan niin kuin voisi kuvitella...

Tämä on toinen lähiaikoina lukemani kissa-aiheinen kirja ja yhtä mukaansatempaava kuin Hoivakodin kissa Oscar, vaikkakin tyyliltään jonkin verran erilainen. Cooperin nuorekkaan ja huumorintajuisen tyylin taustalla on hänen elämänsä kolmenkympin kynnyksellä epävarmassa työelämässä ja samanikäisten ystävien parissa. Hänellä on vaikeuksia löytää paikkansa, kunnes Homerin ilmestyminen hänen elämäänsä asettaa asiat oikealle tolalle. Tämä on ehdoton luettava kissojen ystäville ja miksei muillekin, joihin vetoaa eläinten vaikutus ihmisiin. Itse pidin yrityisesti arjen kuvauksista kolmen kissan omistajana ja rivien välistä huokuvasta elämänviisaudesta, jonka vain kissat osaavat tuoda esille.

Tekniset tiedot:
Cooper, Gwen: Homer-kissa uskomaton elämä. Pelottoman kissan tarina eli mitä opin rakkaudesta ja elämästä sokean ihmekissan seurassa
Suomentaja: Marja Helanen-Ahtola
ISBN: 978-951-0-35921-1
WSOY 2011
Sidottu, 374 s.
Kirjastoluokka: 654.92

Hetkiä Jumalan kanssa

2012-02-27T18:51:00.000+02:00

Lähde: http://www.graphics18.com/quotes-2/
god-quotes/happy-moments-praise-god-difficult-moments-seek-god/

Mitä tähän voi enää lisätä...

Kirja-arvio: Hoivakodin kissa Oscar

2012-02-25T19:08:00.000+02:00

Rhode Islandilla sijaitsevan Steere Housen dementikkojen kuntoutus- ja hoivakodin asukkaisiin kuuluu potilaiden lisäksi joukko kissoja ja muutama muukin eläin, mutta Oscar-kissa on ylitse muiden. Sillä on kyky huomata lähestyvä kuolema ja se viettääkin elämän viimeiset hetket kuolevan hoivakodin asukkaan luona. Pääosa asukkaista on jo iäkkäitä, joten kuolemantapauksia riittää ja siten Oscarin erikoislahja huomataan niin talon henkilökunnan kuin potilaiden omaisten keskuudessa. Hoivakodissa työskentelevä geriatri ja lääketieteen apulaisprofessori David Dosa ei ota ensin uskoakseen Oscarin kykyä, mutta vähitellen hänkin huomaa kissan erityislaatuisen persoonallisuuden. Dosa päättää tutkia tapausta tarkemmin ja haastattelee jo edesmenneiden hoivakodin asukkaiden omaisia. Heillä on hämmästyttävän yhtenäisiä tarinoita kerrottavanaan tästä poikkeuksellisesta kissasta.

Joillakin eläimillä on kykyjä, jotka ihmisiltä puuttuvat: esimerkiksi koiria on koulutettu haistamaan syöpä ja jotkut eläimet voivat ennustaa maanjäristyksen lähestymisen. Oscarinkin arvellaan mahdollisesti haistavan lähestyvä kuolema potilaan hormonimuutoksista. Selitys ei kuitenkaan vähennä Oscarin tarinan viehätysvoimaa eikä sitä tosiasiaa, että tieteellinen tietämyksemme on rajallinen. Joka tapauksessa Oscar tuntuu vaistomaisesti tietävän, milloin potilas ja omaiset tarvitsevat eniten lohtua ja seuraa. Silloin se on paikalla, vaikka muuten se pitääkin piileskelystä.

Minulla oli suuret odotukset tämän kirjan suhteen, sillä olin lukenut siitä positiivisia arvosteluja. Kirja onkin hyvin lämminhenkinen ja kertoo useista hoivakodin asukkaista unohtamatta David Dosaa itseään, joka kertoo arjesta ja työstään dementikkojen ja Alzheimerin tautia sairastavien parissa. Hän selvästi nauttii työstään ja se välittyy myös kirjan sivuilta. Dementian myötä monen potilaan elämä tuntuu menevän hitaammin tai nopeammin kohti loppuaan, mutta eläimet voivat toimia lohdun ja virikkeiden tuojina vielä viime metreilläkin. Suosittelen tätä kirjaa lämpimästi muillekin kuin kissoista ja vanhustyöstä kiinnostuneille: itse en kuulu erityisesti kumpaankaan ryhmään, mutta luin kirjan lähes yhdeltä istumalta.

Tekniset tiedot:
Dosa, David: Hoivakodin kissa Oscar
Suomentaja: Pekka Tuomisto
ISBN: 978-951-1-24756-2
Otava 2011
Sidottu, 254 s.
Kirjastoluokka: 654.92

Kirja-arvio: Nine lives. In Search of the Sacred in Modern India

2012-02-21T18:58:00.000+02:00

Nine lives - In Search of the Sacred in Modern India on sukellus yhdeksän hyvin erilaisen elämäntien valinneen ihmisen kertomus pyhän kokemisesta Intiassa. Tarinat on koonnut yhteen skotlantilaissyntyinen, nykyisin Intiassa perheensä kanssa asuva kirjailija ja historioitsija William Dalrymple. Intia on kokenut viime vuosikymmeninä rajun muutoksen, joka on mullistanut erityisesti kaupunkien elämää. Uskonnoilla on silti edelleen merkittävä rooli monien ihmisten elämässä, vaikka uskonnon reunaehdot ja harjoittamisen tavat ovatkin vuosien varrella jonkin verran muuttuneet.

Teoksessa äänensä saavat kuuluviin hyvin omaperäiset henkilöt. Jainalaisuutta tunnustava nunna saa voimaa askeettisuudesta ja varoo kaikin tavoin vahingoittamasta yhtäkään elävää olentoa; pääosan vuodesta vankilassa työskentelevä mies pukeutuu muutamaksi kuukaudeksi vuodessa jumalaksi ja tanssii tiensä ihmisten sydämiin; temppelissä asuva nainen tanssii ja tarjoaa seksuaalisia palveluja uskonnon nimissä; nainen jättää työnsä juuttitehtaassa ja keskiluokkaisen perhe-elämän ja muuttaa asumaan hautausmaalle tunnustaen tantrismia; lukutaidoton vuohipaimen toimii eeppisten laulujen laulajana yhdessä vaimonsa kanssa; sufismia tunnustava uskovainen kertoo sufien rakkaudesta runoihin ja lauluihin; hindumies valmistaa elääkseen uskonnollisia patsaita; buddhalainen kertoo vaikeuksista Tiibetissä ja halustaan valmistaa mahdollisimman hienoja rukouslippuja; ja sokea kiertävä laulaja kertoo oman tarinansa. Intiaan mahtuu uskontoja laidasta laitaan ja jokaista tarinaa yhdistää se, että kertojilla on uskonnollinen vakaumus, joka motivoi heidän toimintaansa.

Kirjan ehdottomana etuna on se, että Dalrymple jättäytyy hyvin taka-alalle ja antaa pääosan intialaisille itselleen. Hän on haastatellut hyvin erilaisia ihmisiä ja useissa haastatteluissa on mukana myös ihmisiä haastateltavien lähipiiristä. Haastattelujen lomaan on lisätty tietoa kustakin uskonnollisesta suuntauksesta. Useissa käsitellyissä uskonnoissa vaikuttaa olevan yhteisiä teemoja, vaikka usein näiden uskontojen edustajat asuvatkin maantieteellisesti varsin rajoittuneella alueella. Dalrymplen kirjoitustyyli on mukaansa tempaava ja helposti seurattava ja tämä teoksen voi lukea, vaikka ei itse ajattelisikaan uskonnon harjoittajien kanssa samalla tavalla. Itselleni ainakin teos valotti joidenkin vähemmän tunnettujen uskonnollisten suuntausten ajatusmaailmaa uskonon harjoittajien itsensä näkökulmasta. Tämä ei jääne viimeiseksi teokseksi, jonka Dalrympleltä luen.

Tekniset tiedot:
Dalrymple, William: Nine lives. In Search of the Sacred in Modern India
ISBN: 978-1-4088-0061-4
Bloomsbury 2009
Sidottu, 284 s.
Kirjastoluokka: 42.9

Kirja-arvio: Among Muslims. Everyday Life on the Frontiers of Pakistan

2012-02-16T19:08:00.000+02:00

Kathleen Jamie, skotlantilainen runoilija ja kirjallisuutta yliopistossa opettanut nuori nainen, matkusti ensimmäisen kerran Pakistaniin 1990-luvun alussa. Hän palasi maahan uudelleen 2000-luvun alkupuolella, molemmilla kerroilla syrjäisille alueille Pakistanin itäiselle rajaseudulla. Nuori naimaton ja yksinään liikkuva länsimainen nainen kiinnittää huomiota paikallisten asukkaiden keskuudessa, ja lukiessa jääkin epäselväksi, onko Jamien matkojen tarkoituksena muukin kuin puhdas mielenkiinto Pakistania kohtaan ja lupaus kustantajalle kirjoittaa jatkoa aikaisemmin ilmestyneeseen Pakistania käsittelevään teokseen.

Jamien onnistuu tutustua paikalliseen shiaperheeseen ja muihin paikallisiin ihmisiin, ja perheen tytärten kautta hänelle aukeaa harvinainen mahdollisuus tutustua pakistanilaisten naisten arkipäivään. Jamie on tosin eri asemassa paikallisiin naisiin verrattuna, sillä ulkomaalaisena hänen ei odoteta käyttäytyvän yhtä pidättyväisesti ja hänellä on mahdollisuus matkustaa melko vapaasti eri paikoissa ja asioida myös miesten kanssa. Erityisesti Jamieta tuntuukin viehättävän syrjäiset seudut, joissa elämä soljuu vielä paljolti perinteiseen tapaan. Jamie tapaa sattumalta toisen länsimaisen naisen, uskovaisen kristityn, jolla on haasteita tehdä maassa lähetystyötä. Matkat tarjoavat hienovaraisia viitteitä myös siitä, millainen Pakistan on ollut ennen islamin tuloa. Ja mitäpä olisi reissu ilman lunta ja jännitystä siitä, pääseekö parhaat päivät nähneellä autolla perille asti.

Olisin kaivannut kirjaan enemmän lukuja, sillä nyt teoksessa on vain muutama luku jaettuna paikkakuntien mukaan. Lyhyemmillä luvuilla teokseen olisi voinut saada selkeämmän ja helpommin seurattavan rakenteen. Pidin kuitenkin Jamien asenteesta: hän matkustaa oppiakseen uutta, ymmärtääkseen paremmin pakistanilaisten ajatusmaailmaa ja saadakseen muutkin kenties ymmärtämään paremmin tuota maata. Jamie esimerkiksi pukeutuu paikallisten tapaan salwar khameezeen, väljään asuun, ja välttää provoisoivaa käyttäytymistä. Teos on luettava ja sisältää kiinnostavaa pohdintaa siitä, millaista on kahden täysin erilaisten kulttuurin kohtaaminen. Ehkäpä Jamien kirjoitustyylissä on kuitenkin jotakin, joka aiheuttaa sen, että pieni kipinä puuttuu, minkä vuoksi teos ei nouse kirkkaimpien suosikkieni joukkoon.

Tekniset tiedot:
Jamie, Kathleen: Among Muslims. Everyday Life on the Frontiers of Pakistan
ISBN: 1-58005-086-7
Seal Press 2002
Nidottu, 250 s.
Kirjastoluokka: 42.9

Naapuruudesta

2012-02-14T19:25:00.000+02:00

Sattuipa silmääni mielenkiintoinen kuriositeetti - tiesittekö tämän islamin määrittelemästä naapuruudesta?

Islamilaisen lain [sharian? suom. huom.]mukaan henkilöllä, jonka maa on myynnissä olevan maan vieressä, on etuosto-oikeus myytävään maahan, lähisukulaisia mahdollisesti lukuun ottamatta. Jos naapuri on poissa, myyjän täytyy odottaa hänen paluutaan antaakseen hänelle option ennen maan myymistä kenellekään muulle.

Ystävällisyys naapureita kohtaan on myös sosiaalinen velvollisuus. Hadith sanoo:" Se ei ole hyvä muslimi, joka syö itsensä kylläiseksi ja jättää naapurinsa nälkäiseksi." Naapurin laillinen määritelmä voi vaihdella riippuen koulukunnasta tarkoittaen henkilöä, joka asuu neljänkymmenen talon tai kyynärän* säteellä tai henkilöä joka käy samassa moskeijassa.

Lähde: Glasse, Cyril: The Concise Encyclopaedia of Islam (s. 394)

* Kyynärä on kulttuurista riippuen noin 45-70cm, joten teoksessa käytetty 40 kyynärän mitta naapuruuden mittana on varsin lyhyt. Alkuperäisteoksessa on käytetty cubit kääntyy minun sanakirjassani kuitenkin vain kyynäräksi.

Edellinen lainaus on ainakin minusta ajatuksia herättävä: kuinka moni meistä ainakaan kaupungissa asuvista tietää paljonkaan naapureistaan? Useimmissa tapauksissa emme voi vaikuttaa siihen, ketä saamme naapureiksemme ja toisinaan saamme sietää epäasiallistakin käytöstä tai kotirauhan puuttumista. Jossakin mielessä anonyymius on helpottavaa - ei ole pakko seurustella kenenkään kanssa. Toisaalta sosiaalisten suhteiden löystyminen tai häviäminen on johtanut monen kohdalla henkisen pahoinvoinnin lisääntymiseen. Kyttäyskulttuuria tuskin kukaan kaipaa, mutta ehkäpä liike jonkinasteisen välittämisen suuntaan olisi paikallaan.

Kirja-arvio: Damascus. Taste of a City

2012-02-11T15:32:00.001+02:00

Rafik Schami asui 25 vuotta Damaskoksessa ja menetti sille sydämensä. Sanonta "Kun ihminen on elänyt seitsemän vuotta Damaskoksessa, Damaskos elää hänessä" näyttää siis pitävän hänen kohdallaan erinomaisesti paikkansa. Kolmekymmentä vuotta poismuuton jälkeen Schami saa idean kirjoittaa kirjan entisestä kotikaupungistaan ja hyödyntää siinä edelleen Damaskoksessa asuvaa sisartaan Marieta, joka kiertää ympäri kaupunkia vuoden verran keräten muistiinpanoja mielenkiintoisista paikoista, henkilöistä, historiallisista tapahtumista ja ruokaohjeista.

Teos on koottu luvuista, jotka järjestyksessä lukemalla pääsee kävelykierrokselle Damaskoksen eri alueille. Kullakin alueella Marie tuntee henkilökohtaisesti tai jonkun toisen henkilön kautta henkilön tai perheen, jolla on jonkinlainen suhde ruokaan ja ruoanlaittoon. Osalla henkilöistä on surullinen tarina, osa on surkeita kokkeja, kun taas toisilta valmistuvat monet paikalliset herkut. Kaikkia perheitä leimaa kuitenkin äärimmäinen vieraanvaraisuus, joka on Lähi-idässä niin tyypillistä. Tarinoiden kautta välittyy kuva Damaskoksesta värikkäänä kaupunkina, jolla on pitkä historia ja jonka asukkaat ovat ryhmittyneet alueittain etnisen alkuperänsä perusteella. Teos johdattaa esimerkiksi useisiin yksityiskoteihin, maankuuluun jäätelöbaariin, kahvilaan, moskeijan pihalle, basaariin ja kylpylään.

Voisin kuvitella monien lainaavan tämän teoksen sen reseptien vuoksi, vaikkakaan kirjastossa tätä teosta ole luokiteltu kotitalouden alaan kuuluvaksi. Teoksesta löytyvät kaikki yleisimmät Lähi-idän ruokien ohjeet, kuten viininlehtikääryleet, tabbouleh (persilja-minttusalaatti), falafelpyörykät, hummus unohtamatta vähemmän tunnettujakaan ruokalajeja, joista joihinkin on teoksessa ehdotettu myös erilaisia vaihtoehtoja. Innokas kokki voi loihtia ohjeita seuraamalla ruokapöytäänsä Lähi-idän tunnelmaa. Itselleni teos toimi paremmin nojatuolimatkana kaupunkiin, jossa olen pikaisesti vieraillut ja johon haluaisin palata vielä uudelleen. Pieni miinus teoksen taitosta: teksti on niin lähellä keskilaitaa, että kirjaa lukiessa sitä täytyy koko ajan puristaa auki, mikä väsyttää pitemmän päälle käsiä. Kokonaisuudessaan kuitenkin hieno lukukokemus tästä kaupungista kiinnostuneelle.

Tekniset tiedot:
Fadel, Marie ja Rafik Schami: Damascus. Taste of a City
ISBN: 1-904950-30-2
Haus Publishing 2005
Nidottu, 309 s.
Kirjastoluokka: 42.1

Hiljaisuutta, kiitos!

2012-02-08T19:25:00.000+02:00

Olen useaan otteeseen aikaisemmissa blogikirjoituksissani sivunnut hiljaisuutta ja sen merkitystä niin yleisesti kuin minulle henkilökohtaisesti. Olen joskus miettinyt jopa, voisiko kohdallani olla kyse ääniyliherkkyydestä. Varsinkin väsyneenä tavallisetkin äänet kuulostavat normaalia voimakkaammilta ja sietokynnykseni on matalampi. Yleensä säädän elektronisista laitteista (joita ylipäätään pyrin välttämään viimeiseen asti) äänen mahdollisimman hiljaiseksi tai kokonaan pois. Televisiota katsomme niin, että ääntä on muutaman pykälän verran: en jaksa pitkän aikaa sitä, että sen ääni peittää alleen muut asumisen ja elämisen äänet.

Lienee helposti arvattavissa, että lempipaikkani kaupungissa on kirjasto. Ei mennyt montakaan päivää muutosta, kun hankin itselleni lähikirjaston kirjastokortin ja sain siten luvan lainata "kansalaisten yhteisestä olohuoneesta" palan hiljaisuutta ja useasti muutaman opuksenkin. Kirjasto taitaa olla nykyään yksi niistä harvoista julkisista saarekkeista, joissa kännykän käyttö on virallisesti kielletty ja jonne tullaan opiskelemaan, sivistymään, viihtymään ja kuluttamaan aikaa epäkaupallisissa merkeissä, mieluiten niin ettei ole kiire jo seuraavaan paikkaan. Löysin muutama viikko sitten kirjaston, jossa en ollut aikaisemmin käynyt ja sen oven avatessani tiesin, että sinne palaisin vielä uudelleen. Kuinka sellainen aarre olikin pysytellyt minulta piilossa niin kauan, vaikka olen kulkenut sen läheltä niin monta kertaa. Hatunnosto suomalaiselle kirjastolaitokselle! Olen niin ikään lukenut, että kirjastonhoitajan työ on todettu yhdeksi vähiten stressaavista, joten minun lisäkseni jollekin muullekin kirjasto ympäristönä merkitsee vähemmän stressiä, alempaa sydämensykettä ja rauhoittumista - lisäksi työn ohella saa jatkuvasti mielenkiintoisia ja varteenotettavia lukuvinkkejä, mikäli sattuu olemaan sellaisista kiinnostunut.

Tässä yhteydessä haluan mainita myös uusimmasta kirjallisesta löydöstäni. Tavallisesti en juurikaan osta kirjoja itselleni, sillä mielestäni on tuhlausta ostaa kirjoja, jotka luen vain kerran ja toiseksi en halua kerätä ylimääräistä materiaalista omaisuutta. Concise encyclopaedia of Islam vaikuttaa kuitenkin oivalliselta hakuteokselta, johon voi palata useaan kertaan aina kun on tarvetta löytää lisää tietoa johonkin islamin osa-alueeseen liittyen. En kirjoita siitä erikseen kirja-arviota, sillä en aio lukea sitä kerralla läpi. Kirjan kannen kuva oli jo yksinään niin rauhoittava, että se sinetöi ostopäätökseni.

Lapsen kanssa äänimaailmaan on saanut tottua aivan uudella tavalla ja sitä on oppinut ainakin jonkinasteisesti sietämään myös niinä illan ja yön myöhäisinä hetkinä, jolloin sydän halajaisi rauhaa ja hiljaisuutta. Joskus kuitenkin se hiljainenkin hetki lopulta koittaa ja sydän heltyy nähdessäni lapsen vaipuvan viattomaan uneen. Hiljaisuutta osaa arvostaa, kun on ensin altistunut äänelle ja ääntä, kun hiljaisuutta on kestänyt riittämiin. Kaikelle on aikansa.

Kirja-arvio: Hiekalle rakennettu elämä. Taistelu Länsi-Saharasta

2012-02-05T14:46:00.000+02:00

Hannu Pesonen, pitkän linjan kriisialueiden toimittaja, raportoi teoksessaan Hiekalle rakennettu elämä - taistelu Länsi-Saharasta paikan päällä kohtaamistaan tapahtumista ja ihmiskohtaloista. Länsi-Sahara on Espanjan entinen siirtomaa, jonka Marokko ja Mauritania miehittivät vuonna 1975 ja siitä lähtien maan asukkaat ovat joutuneet elämään pakolaisleireillä Algerian eteläosissa. Nykyisin Marokko hallitsee suurta osaa alueesta, jonka se on miinoittanut ja vaatii aluetta itselleen. Miehittämätöntä aluetta hallitseva Polisario ajaa puolestaan Länsi-Saharan itsenäisyyttä. Kansainväliset järjestöt ja media ovat olleet yllättävän välinpitämättömiä kiistaa kohtaan, joten nopeaa ratkaisua ei ole odotettavissa.

Pesonen on kirjoittanut muistiinpanoja ja ottanut kuvia matkatessaan alueen pakolaisleireillä ja koonnut kokemuksensa ja kuulemansa tarinat nyt arvioitavana olevaan teokseen. Kolmenkymmenen vuoden odotus oikeuden toteutumisesta on johtanut siihen, että monesta alunperin väliaikaiseksi suunnitellusta leiristä on tullut pysyvä asuinpaikka kouluineen, terveysasemineen ja muine palveluineen. Kiertävää elämää aikaisemmin viettäneille paimentolaisille Länsi-Saharan miehitys on merkinnyt merkittävää elämänmuutosta, sillä nykyisin käytössä oleva maa-ala ei riitä ekologisesti kestävän kiertävän elämäntavan ylläpitämiseen. Toisaalta paikallaan oleva elämäntapa mahdollistaa aiempaa paremman mahdollisuuden lähettää lapsia kouluun, joita avustusvaroilla on saatu perustettua jonkin verran. Moni nuorta sukupolvea edustava on elänyt koko elämänsä leirielämää. Huhut paremmasta elämästä Euroopassa saavatkin jotkut uskaliaat yrittämään laitonta matkaa Etelä-Euroopan pimeille työmarkkinoille.

Pesonen kirjoittaa mukaansatempaavalla tavalla välähdyksenomaisia tunnelma- ja tapahtumakuvauksia leireiltä, aavikolta, paimentolaisten parista ja Polisarion edustajan tapaamisesta. Teoksessa on mukana mustavalkokuvia ja tietoiskuja esimerkiksi kansanäänestyksistä, YK:n toimista kiistan ratkaisemiseksi sekä Länsi-Saharan asukkaan määritelmästä. Mielestäni teos on hyvä lisä tähän vähän käsiteltyyn aiheeseen ja olisin voinut lukea aiheesta enemmänkin. Pienenä miinuksena kirjan taitto, joka hieman vaikeuttaa lukemista.

Tekniset tiedot:
Pesonen, Hannu: Hiekalle rakennettu elämä. Taistelu Länsi-Saharasta
ISBN: 978-952-01-0023-0
Like Kustannus 2007
Nidottu, 157 s.
Kirjastoluokka: 32.5

Kirja-arvio: Mitä muslimit tarkoittavat? Keskustelua islamilaisista virtauksista Suomessa ja Euroopassa

2012-02-05T13:48:00.000+02:00

Mitä muslimit tarkoittavat? Keskustelua islamilaisista virtauksista Suomessa ja Euroopassa on kokoelma kirjoituksia islamin ja muslimien lähihistorian ja nykypäivän ilmiöistä nimensä mukaisesti erityisesti Euroopan ja Suomen kontekstissa. Kirjoittajina toimivat esimerkiksi uskontotieteen professorit Tuula Sakaranaho ja Teuvo Laitila, lakimies Muhammed Husein, Maanpuolustuskorkeakoulun Strategian laitoksen pääopettaja Juha-Antero Puistola ja Suomen islamin opettajien liiton puheenjohtaja Suaad Onniselkä.

Kirjoitukset käsittelevät muslimiryhmien kirjon moninaisuutta Euroopassa ja islamin politisoitumista, terrorismin ja uskonnon välistä suhdetta ja muslimien virallista edustusta (tai sen puutetta). Muslimeilla on pitkä historia Suomessa tataarien muodossa, joka sekin kirjassa nostetaan esiin. Viimeiseksi yritetään vielä erilaisten yleisimpien muslimeja ja islamia koskevien ennakkoluulojen ja stereotypioiden kautta antaa oikeita vastauksia ja oikeampaa kuvaa muslimien arjesta ja maailmankatsomuksesta.

Kieltämättä minulla oli ennakkoaavistuksia teoksen sisällön suhteen siksi, että kustantaja on varsin pieni ja tuntematon. Teos on kuitenkin sisällöltään laadukas, useiden tunnettujen kirjoittajien tai muiden vaikuttajien kirjoituksista koottu kokonaisuus, jossa plussana on vielä ajankohtaisuus: monet käytetyistä esimerkeistä ovat viime vuosilta. Itselleni teos tarjosi uutta tietoa esimerkiksi muslimien uskonnon opetuksesta ja sen haasteista, joskin jäin itse hieman pohtimaan teoksen viimeisessä luvussa joidenkin myyttien taustalla olevien selitysten todenperäisyyttä. Kätevä pokkarimainen kirja on helppo ottaa mukaan vaikkapa matkalukemiseksi.

Tekniset tiedot:
Martikainen, Tuomas ja Tuula Sakaranaho (toim.): Mitä muslimit tarkoittavat? Keskustelua islamilaisista virtauksista Suomessa ja Euroopassa
ISBN: 978-952-5500-98-1
Savukeidas Kustannus 2011
Nidottu, 189 s.
Kirjastoluokka: 28.7

Kirja-arvio: Anteeksi häiriö, mutta tämä on vallankumous. Suuren harhan jatkot Latinalaisessa Amerikassa

2012-02-02T19:47:00.000+02:00

Jukka Koskelainen, esseisti, suomentaja ja kirjallisuusarvostelija kertoo teoksessaan Anteeksi häiriö, mutta tämä on vallankumous - Suuren harhan jatkot Latinalaisessa Amerikassa kokemuksistaan erityisesti Venezuelasta, mutta myös Kuubasta, Argentiinasta ja Meksikosta. Koskelainen on asunut useita vuosia Venezuelassa ja päässyt tahtoen tai tahtomattaan sisään maan tapahtumiin, joita leimaa erityisesti pettymys suuria toiveita kohtaan, jotka Latinalaisen Amerikan johtajat ovat herättäneet tulevaisuuden suhteen. Maan hintataso voi olla pahimmillaan Suomen luokkaa, mutta palkat alle kymmenesosan Suomen vastaavasta. Käytännössä itsevaltiaan asemassa olleet johtajat Castro, Cháves ja Marcos ovat saaneet aikaan joitakin uudistuksia, mutta paljon on vielä tehtävää.

Teoksessaan Koskelainen kertoo paitsi omista ruohonjuuritason kokemuksistaan Latinalaisessa Amerikassa, myös taustoista Latinalaisen Amerikan nykytilanteen takana. Paikoittain teos onkin sisällöltään varsin poliittinen. Koskelainen kirjoittaa tapahtumista kuitenkin kansantajuisesti, joten varsinkin ajatuksella teosta lukiessa on mahdollista luoda kokonaiskuva tämän maailmanpoliittisesti melko unohdetun maanosan tilanteesta. Olisin kaivannut teokseen lisää Koskelaisen omia kokemuksia, sillä niitä on aina mielenkiintoista lukea. Ymmärrän tietenkin, ettei tämä ole varsinainen matkakirja, joten siksi poliittinen painotteisuus lienee teoksessa paikallaan. Teosta voi suositella Latinalaisen Amerikan poliittisesta taustasta ja nykytilanteesta kiinnostuneelle lukijalle.

Tekniset tiedot:
Koskelainen, Jukka: Anteeksi häiriö, mutta tämä on vallankumous. Suuren harhan jatkot Latinalaisessa Amerikassa
ISBN: 951-31-2998-5
Tammi 2004
Sidottu, 330 s.
Kirjastoluokka: 48.38

Kirja-arvio: Talous yhdeltä istumalta

2012-01-29T12:37:00.000+02:00

Talous yhdeltä istumalta-teoksessa Henry Hazlitt (1894-1993) on onnistunut kiteyttämään tiiviiseen pakettiin taloustieteen keskeisimmät virheelliset ajatusmallit ja kirjoittaa niistä tavalla, jota maallikkokin voi vaivatta ymmärtää. Hazlittin tavoitteena on auttaa käsittämään, että taloustieteen harjoittaminen perustuu tekojen tai toimintaperiaatteiden välittömien seurausten ja yhdelle ryhmälle koituvien seurausten sijaan nähdä pitkän aikavälin seuraukset kaikille ryhmille. Talous muodostaa kokonaisuuden, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen: valtion tai yksilön saama taloudellinen hyöty on joltakin toiselta pois, mutta ei välttämättä tavalla, jota ensiksi tulemme ajatelleeksi.

Vaikka Hazlitt kirjoitti teoksensa jo varsin kauan aikaa sitten (ensimmäinen painos julkaistiin tiettävästi 1940-luvun lopussa), se on edelleen hyvin ajankohtainen. Talous yhdeltä istumalta pureutuu esimerkiksi jälleenrakentamiseen, julkisiin hankkeisiin, verotukseen ja luottoihin, teollistumiseen ja koneellistumiseen sekä inflaatioon ja täystyöllisyyden myyttiin. Miksi koneiden käytön lisääntyminen ei johda työttömyyden kasvuun? Miksi tuontitullien poistaminen voi olla hyväksi kohdemaan taloudelle? Miksi julkisin varoin tuetut hankkeet voivat olla haitallisia maan yleiselle taloustilanteelle? Näihin ja moniin muihin kansantajuisesti esitettyihin kysymyksiin Hazlitt tarjoaa helposti käsitettävät vastaukset, jotka auttavat osaltaan ymmärtämään kansan- ja maailmantalouden kokonaiskuvaa. Itse en ole opiskellut lainkaan talous- tai kansantaloustiedettä, mutta tunsin silti saavani teoksesta paljon irti ja voisin suositella tätä peruslukemiseksi taloudesta kiinnostuneelle lukijalle, sillä teoksen teemat koskettavat tavalla tai toisella lähes jokaista meistä.

Tekniset tiedot:
Hazlitt, Henry: Talous yhdeltä istumalta
Suomentaja: Petri Kajander
ISBN: 978-952-280-004-6
Eetos Kustannus 2011
Nidottu, 196 s.
Kirjastoluokka: 36.12

Raha ei ole kaikki

2012-01-23T18:52:00.000+02:00

Voit ostaa sängyn, mutta et unta.

Voit ostaa kellon, mutta et aikaa.

Voit ostaa kirjan, mutta et tietoa.

Voit ostaa aseman, mutta et kunnioitusta.

Voit ostaa lääkettä, mutta et terveyttä.

Voit ostaa verta, mutta et elämää.

Lähde: Not Buying Anything: Money Isn't Everything Monday

Kirja-arvio: Aavikon kukka

2012-01-17T19:41:00.000+02:00

Waris Dirie kertoo tässä omaelämäkerrallisessa teoksessa kirjaimellisesti uskomattomasta elämästään. Hän syntyi perinteiseen somalialaiseen paimentolaisperheeseen ja eli lapsuutensa hyvin yksinkertaisissa oloissa. Ollessaan viisivuotias hänelle tehtiin laaja ympärileikkaus ja 13-vuotiaana hän sai kuulla tulevasta aviomiehestään, jo parhaan ikänsä ylittäneestä vanhasta miehestä. Wariksella on kuitenkin toisenlaiset suunnitelmat tulevaisuutensa varalle: hän karkaa ja löytää kuin ihmeen kautta maan pääkaupunkiin Mogadishuun ja majoittuu milloin kenenkin sukulaisen luokse. Eräänä päivänä hän saa mahdollisuuden pestautua kotiapulaiseksi erään suurlähettiläänä toimivan sukulaisensa kotiin Lontooseen tämän työkomennuksen ajaksi. 14 vuotta ilman kenkiä tai muita mukavuuksia eläneelle tytölle muutos on todella suuri, mutta varsin pian Waris huomaa viihtyvänsä uudessa ympäristössä. Vastoinkäymisten jälkeen kuuluisien tuotemerkkien, näyttelijöiden ja mallien parissa työskentelevä agentti löytää hänet ja Waris saa työtä maailmankuulujen brändien mallina. Vihdoin elämään astuu myös todellinen rakkaus ja Waris saa perustaa toivomansa perheen.

Kaiken kaikkiaan tämä teos on koskettavin, jonka olen lukenut vähään aikaan. Wariksen elämänmuutos on huima - paimentolaisesta sukeutuu huippumalli - mutta samalla hän säilyttää vahvan siteen kotimaahansa. Waris rakastaa erityisesti äitiään, jonka elämä on ollut todella rankkaa mutta joka jaksaa silti säilyttää toivonsa, sillä paimentolaisten elämässä kaikki tapahtuu "insha Allah", jos Jumala suo. Rakkaus Somaliaan ei kuitenkaan estä häntä kritisoimasta voimakkaasti perinteistä tyttöjen ympärileikkausta ja Waris saakin pestin YK:n erityislähettiläänä afrikkalaisten tyttöjen koskemattomuuden puolesta. Hienointa kertomuksessa on se, että Waris säilyttää taloudellisesta menestyksestään ja kuuluisuudestaan huolimatta yksinkertaisen ja vaatimattoman elämänasenteensa. Tässä teoksessa perinteinen afrikkalainen elämäntapa ja länsimainen elämäntapa kohtaavat ennennäkemättömällä tavalla. Suosittelen.

Tekniset tiedot:
Dirie, Waris ja Cathleen Miller: Aavikon kukka
Suomentaja:Riitta Toivanen
ISBN: 978-951-0-36748-3
WSOY 2010
Nidottu, 288 s.
Kirjastoluokka: 99.1

Häiriötiedote ja vastauksia kommentteihin

2012-01-17T18:21:00.000+02:00

Jostain syystä en pääse vastaamaan saamiini kommentteihin ja tämä häiriö on esiintynyt nyt muutaman päivän ajan. Siksi haluan toivottaa näin uuden tekstin muodossa Rayanin tervetulleeksi seuraamaan blogiani ja kiitän samalla siitä, että hän tiesi kuka edellisessä viestissä siteeramani ajatuksen takana on ollut. Tuntuu hienolta, että voimme jakaa tietämystämme ja ajatuksiamme.

Kiitos myös Esmelle aikaisemmasta kommentista liittyen ostoshulluuteen. Lohdullista kuulla, että ajatuksemme ovat niin samoilla linjoilla. Jos Jumala suo, markkinavoimat korvautuvat vielä jonakin päivänä henkisemmillä arvoilla.

Lämpimät kiitokset myös muille aikaisemmin kommentoineille. Luen ajatuksianne mielenkiinnolla ja olen otettu siitä, että blogini on löytänyt lukijoita kenties omalaatuisesta ajattelutavastani huolimatta. Nykyisen kommentointihäiriön kesto on vielä tuntematon, mutta toivottavasti tilanne palaa ennalleen lähiaikoina, jos Jumala suo.

Kaikki on lainaa

2012-01-15T11:22:00.000+02:00

Usein päivittelemme sitä, kuinka aika kulkee niin nopeasti. Päivät vilahtavat ohi käytettynä hyödylliseen tai vähemmän hyödylliseen tekemiseen. Varsinkin lasten kanssa ajan kuluminen, suoranainen häviäminen, tuntuu erityisesti korostuvan. Lapset ovat meillä lainassa: annamme heille elämän ja kasvatamme heidät parhaamme mukaan tulevaa varten, mutta lopulta (usein mielestämme liian nopeasti) on aika päästää irti. Tuntuu haikealta ajatella, että lapsista kasvaa omia yksilöitään, joilla tulee olemaan omat mielenkiinnon kohteensa ja tulevaisuudensuunitelmansa. Sitä on hienoa seurata sivusta, mutta samalla huomaa ajan nopean kulumisen. Haikeudentunnetta voi aiheuttaa se, että huomaa lasten toteuttavan niitä asioita, joihin itse ei ole rohjennut. Oma aika on voinut huveta jahkailuun ja päämäärättömään haahuiluun.

Nykyinen elämänmeno tuntuu toisinaan käsittämättömältä. Kulutamme esimerkiksi luonnonvaroja nopeammin kuin ne uudistuvat- jos uudistuvat ollenkaan. Itseäni hirvittää järkyttävän suuri muovijätteen määrä, jonka perheemme on jättänyt ja tulee jättämään jälkeensä. Maapallon luonnonvaroineen on kuitenkin vain lainassa; meidän tulisi huolehtia siitä, että lapsemme ja heidän lapsensa saavat nauttia puhtaasta luonnosta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista. Se tuntuu usein unohtuvan, vaikka myös islam korostaa luonnon kunnioitusta ja rohkaisee ympäristöystävälliseen ajattelutapaan. Islam hyväksyy taloudellisen menestyksen, kunhan se tapahtuu tiettyjen rajojen puitteissa, ei esimerkiksi muita ihmisiä tai ympäristöä riistämällä.

Elämän väliaikaisuus on aihe, jota käsitellään myös muissa uskonnoissa ja kulttuureissa. Mieleeni tulevat ensimmäiseksi mandala, useissa uskonnoissa käytetty symboli, jota esimerkiksi buddhalaiset tekevät hiekkaan. Se korostaa mielestäni oivallisesti pysymättömyyttä, sitä ettei meillä ole lopulta kuin tämä päivä, nykyhetki. Muuhun on turha takertua. Islaminkin ajattelumaailma kohdentuu tietyssä mielessä aikaan, jolloin meitä ei enää ole: maallisessa elämässä tekemämme teot huomioidaan siinä, millainen kohtalo meitä odottaa Tuomiopäivänä.

Kerran uutena ostettu vaatekappale kuluu ja heitetään lopulta pois (tai parhaassa tapauksessa kierrätetään esimerkiksi matonkuteena), uusinkin tietokone muuttuu muutamassa vuodessa vanhanaikaiseksi ja korvautuu kevyemmällä/tehokkaammalla/edullisemmalla, musiikkia tai esimerkiksi nasheedeja tallennetaan tulevaisuudessa kenties sellaisilla tavoilla, joita emme pysty vielä kuvittelemaan. Yleensä vanhentunut, rikkoutunut tai muuten vain mennyttä aikaa edustava hyödyke menettää rahallisen arvonsa nopeasti. Materiaalisessa elämässä kiertokulku on nopeutunut kaiken aikaa. Ei siis ihme, että kiinnostus uskontoja ja hengellistä ja henkistä ajattelua kohtaan on kasvanut. Ne tarjoavat kiintopisteen, jotakin pysyvää ainaisen muutoksen keskellä. Tietyssä mielessä uskontojenkin tulee olla perillä nykyajasta; esimerkiksi fatwoja laadittaessa kysymys on usein asioista, joita ei tarvinnut miettiä vielä muutama vuosikymmen sitten. Kuitenkin islam tuntuu minulle turvasatamalta ja edustaa pysyvyyttä.

Ascetism is not that you don't possess anything. Ascetism is that you don't let anything to possess you.
(Tämä ajatus on peräisin eräältä muslimiajattelijalta, jonka nimeä en valitettavasti enää muista enkä löytänyt lähdettä uudelleen.)

P.S. Ei ehkä liity kovin kiinteästi edellä käsiteltynn asiaan, mutta en voi olla hehkuttamatta eilen sattumalta löytämääni Not Buying Anything-blogia, jossa tartutaan elämän väliaikaisuuteen varsin konkreettisella tavalla. Vakavasta aiheesta asiallisesti mutta ei liian ryppyotsaisesti kirjoitettuna blogi tarjoaa konkreettisia vinkkejä löytää elämästä materian sijasta henkisyys ja parempi elämänlaatu.

Kirja-arvio: Vapiseva nainen. Hermojeni tarina

2012-01-12T19:29:00.000+02:00

Norjalaissyntyinen, Yhdysvalloissa asuva kirjailija ja kirjallisuustieteen professori Siri Hustvedt kertoo teoksessaan Vapiseva nainen - hermojeni tarina henkilökohtaisesta tutkimusmatkastaan vapinansa ratkaisemiseksi. Kaikki saa alkunsa eräänä päivänä, kun Hustvedt on pitämässä puhetta kuolleen isänsä muistoksi. Hallitsematon vapina saa hänet kouristelemaan, vaikka kyse on tavallisesta esiintymisestä, joita hän on pitänyt aikaisemminkin ja jotka ovat sujuneet rutiininomaisesti. Samanlaiset vapinakohtaukset alkavat olla sen jälkeen yhä tavallisempia; rajusta vapinastaan huolimatta hän pitää aina puheensa loppuun, jolloin myös vapina häviää. Huvstedt alkaa selvittää, mikä vapinan aiheuttaa ja päätyy lääketieteen mielenkiintoiseen ja loputtomaan maailmaan, jossa ilmiölle ei näytä löytyvän yksinkertaista tai lopullista vastausta.

Teoksen kehyskertomuksena toimivat Huvstvedin vapinakohtaukset, joita hän peilaa edesmenneen isänsä kuolemaan ja perhesuhteeseensa. Pääosan teoksesta saa kuitenkin tutkimusmatka lääketieteen parissa eri lääkäreiden ja tutkijoiden tutkimustuloksien pohtiminen ja läpikäynti. Vapinaa ja kouristuksia on tulkittu ja tutkittu lääketieteessä eri tavoin: niitä on pidetty vaihtelevasti psykologisista tekijöistä, geeneistä tai fysiologisista tekijöistä johtuvina. Kuvaan astuvat myös esimerkiksi jakautunut persoonallisuus, kaksisuuntainen mielialahäiriö, automaattikirjoitus, muistin merkitys, hysteria, aivosairaudet, migreeni ja konversiohäiriö. Monet termit osoittavat, että minuuden käsite on hyvin monitahoinen ja ymmärrys ihmisaivojen toiminnasta edelleen hyvin rajallinen.

Vapiseva nainen - hermojeni tarina on kertomus hyvin henkilökohtaisesta aiheesta ja rohkea puheenvuoro ongelmasta, josta kärsivät ottavat sen harvoin puheeksi. Mielestäni teos kärsii hieman liian voimakkaasta lääketieteellisestä painotuksesta; teos voisi olla vähän kaunokirjallisempi ollakseen sujuvasti luettava. Teosta ei ole myöskään jaettu lukuihin, vaan ajatus siirtyy vaiheittain toiseen. Se on toki kirjoitustekninen asia, mutta mielestäni jako lukuihin selkeyttäisi teoksen rakennetta. Kokonaisuudessaan teos on kuitenkin ajatuksia herättävää luettavaa, joka saa näkemään mielen ongelmat uudesta näkökulmasta.

Tekniset tiedot:
Hustvedt, Siri: Vapiseva nainen. Hermojeni tarina
Suomentaja: Kaisa Sivenius
ISBN: 978-951-1-25743-1
Tammi 2011
Nidottu, 240 s.
Kirjastoluokka: 86.53

Kirja-arvio: Matkalla olon mysteeri. Tie ulos vie sisään

2012-01-09T19:14:00.000+02:00

Matkailu on nykyään suositumpaa ja helpompaa kuin kenties koskaan aikaisemmin. Monet meistä ovatkin hyödyntäneeet tämän mahdollisuuden ja käyttävät kuukausien työllä ansaitut lomapäivät suuntaamalla etelän lämpöön tai kaupunkilomalle. Tunne jatkuvasta liikkeellä olemisesta voi olla tapa tuntea olevansa merkityksellinen ja aikaansaava. Mutta mitään tapahtuukaan silloin, kun kauan odotettu loma tuokin lattean mielen: voi olla vaikeaa vaihtaa yhtäkkiä vapaalle, mieli tuntuu haikealta ja maisema vaihtuu nopeammin kuin mieli pysyy mukana. Loman kääntöpuolesta ei mielellään puhuta.

Wikström osoittaa teoksessaan, että ulkoinen matka voi johtaa sisäisen matkan tekemiseen tai vaihtoehtoisesti se voi johtua tiedostamattomasta tarpeesta tutkiskella sisintään. Jatkuva liikkeellä oleminen voi olla keino väistellä elämän perimmäisten kysymysten pohtimista tai vaikean elämäntilanteen kohtaamista. Toisaalta matkustaminen voi olla eräänlainen siirtymäriitti nuoruudesta aikuisten maailmaan; mahdollisuus vapauteen ennen velvollisuuksien täyttämää elämänvaihetta.

Wikström pohtii teoksessaan matkailua useasta eri näkökulmasta ja hän käyttää ruotsalaisista tehtyä tutkimusaineistoa ajatustensa tukena. Ajatusmaailma ei poikkea juurikaan suomalaisesta, joten niihin on helppo samastua. Teoksen loppupuolella painotus siirtyy sisäisen matkan tekemiseen. Wikström vuorottelee tuttuun tapaan henkilökohtaisten ja muiden, esimerkiksi kuuluisien ajattelijoiden kokemusten välillä. Tätä teosta voikin lukea kertomuksena sisäisestä matkasta. Loppuun lisään vielä lyhyen katkelman teoksesta, jossa tiivistyy sen ydin: "[...] Konkreettisemmin sanottuna, kun ihminen on rauhoittunut eikä enää pidä kiirettä, hän tajuaa kaipaavansa jotakin pysyvämpää kuin ohi kiitävän hetken nautinnot. Viihteen tarpeen tilalle astuu täysin Toisen kaipaus." (s. 191). Tämän ajatuksen kanssa ei voi olla kuin samaa mieltä.

Tekniset tiedot:
Wikström, Owe: Matkalla olon mysteeri. Tie ulos vie sisään
Suomentaja: Oili Räsänen
ISBN: 951-607-137-6
Kirjapaja 2005
Sidottu, 287 s.
Kirjastoluokka: 17.3

Kirja-arvio: Istanbul. Muistot ja kaupunki

2012-01-07T19:11:00.000+02:00

Istanbul - muistot ja kaupunki on omaelämäkerrallinen teos Orhan Pamukista (s.1952) ja Istanbulista, kaupungista jossa Pamuk on asunut koko ikänsä. Teoksessaan Pamuk kertoo lapsuus- ja nuoruusvuosistaan Istanbulissa, jota monet länsimaiset matkailijat ja kirjailijatkin ovat kuvanneet, mutta joka silti on jäänyt jollakin tapaa eksoottiseksi ja kaukaiseksi, ehkä väärin ymmärretyksikin.

Pamuk ei kaunistele kotikaupunkiaan. Hänen muistoissaan Istanbul näyttäytyy mustavalkoisena, lapsen mielessä koko maailman keskuksena - mielikuva, joka tosin saa kovan kolauksen Pamukin aloittaessa opiskelunsa. Istanbulin punainen lanka on Bosporinsalmi, jonka ympärille elämä tuntuu keskittyvän. Bospor onkin aiheena monissa Pamukin piirroksissa; ennen kirjailijan uraansa hän toimi itseoppineena kuvataiteilijana ja opiskeli vaihtelevalla mielenkiinnolla arkkitehtuuria. Pamukin elämää suhteellisen varakkaan museokodin kasvattina, paljon poissa olevan isän vuoksi äitinsä ja suvun muiden jäsenten kasvattamana hän varttuu kovin yksinäisen oloisena. Kirjan pohjavire onkin melko melankolinen, mutta se ei peitä Pamukin rakkautta ja kiintymystä kotikaupunkiaan kohtaan.

Istanbul - muistot ja kaupunki on toistaiseksi ainoa Pamukin teos, jonka olen lukenut. Aikaisemmat yritykseni lukea joitakin hänen muita teoksiaan ovat kariutuneet siihen, että olen kokenut Pamukin kirjoitustyylin itselleni hieman vieraaksi enkä ole siksi päässyt sisään tarinoihin. Istanbul - muistot ja kaupunki on sekin rakenteeltaan kerroksellinen ilman selkeää alkua tai loppua, mutta tositapahtumiin ja kaupunkihistoriaan keskittyessään enemmän sitä tyylilajia, jota itse olen lukiessani suosinut. Teoksessa Pamuk kertoo paitsi oman elämäntarinansa, myös sen kuinka hän ja muut kirjailijat ja taiteilijat ovat Istanbulin kokeneet. Se tuo teokseen kulttuurihistoriallisen ulottuvuuden, jota korostaa teoksen runsas mustavalkovalokuvien määrä. Tämä teos valottaa menestyneestä kirjailijasta ja Istanbulista uusia puolia.

Tekniset tiedot:
Pamuk, Orhan: Istanbul. Muistot ja kaupunki
Suomentaja: Tuula Kojo
ISBN: 978-951-31-3139-5
Tammi 2006
Sidottu, 514 s.
Kirjastoluokka: 86.91

Yksinäisyyden kaksi puolta

2012-01-04T18:52:00.000+02:00

Yksinäisyyttä on kahta lajia: se voi olla itse valittua tai olosuhteiden pakottamaa. Yksinäisyys kielteisesti ymmärrettynä tuntuu olevan yksi nyky-Suomen vitsauksista. Voisin kuvitella, että suuri osa esimerkiksi alkoholiongelmista johtuu siitä, että pullo on korvannut puuttuvan seuran. Suomessa tehdään lähes eniten itsemurhia väkimäärään suhteutettuna maailmanlaajuisessa vertailussa. Voimme lukea uutisia viikkoja, toisinaan kuukausiakin yksinään asunnoissaan kuolleina viettäneistä vanhuksista, joiden vointia kohtaan kukaan ei ole osoittanut kiinnostusta. Pitkäaikaistyöttömyyden myötä työelämän ja muiden sosiaalisten kontaktien ulkopuolelle jäävät myös monet nuoret ja työikäiset. Jotakin tässä kuviossa on vialla.

Lähes kaikkien muiden ihmisten tapaan olen kokenut elämäni varrella yksinäisyyttä niin hyvässä kuin pahassakin. Muuttaessani synnyinkaupungista muualle opiskelemaan, nuorena aikuisena uudella paikkakunnalla, uusien tuttavuuksien solmiminen ei ollut aina niin yksinkertaista. Samanhenkinen seura oli aika vähissä alkoholinhuuruissa piireissä, joissa viikonlopun vietto sujui yleensä siihen yhteen ja samaan tapaan, tavalla tai toisella juomiseen kytkeytyen. Omaa juomattomuutta on saanut selitellä, mutta Jumalalle kiitos, vakaumukseni sen suhteen on ollut aina vahva ja selvä. Lopulta on myös löytynyt ihmisiä, jotka ovat jakaneet tai ainakin ymmärtäneet maailmankatsomustani.

Toisaalta myös liiallinen seurallisuus voi tuntua hankalalta, jos on tottunut viettämään aikaa yksin ja kokee sen omakseen. Itse muistan oleskelun sukulaisten luona Jordaniassa toisinaan henkisesti koettelevaksi siksi, etten saanut olla niin paljon omissa oloissani kuin tunsin siihen tarvetta. Paikalliseen tapaan kuuluu, että sukulaisten ja perheen kesken vietetään runsaasti aikaa, ja varsinkin saman katon alla asuessa omaa rauhaa saa välillä todella hakea. Ei auta sekään, jos onnistuu saamaan oman huoneen: omaan rauhaansa vetäytyvää tullaan hyvää tarkoittaen kutsumaan mukaan seuraan. Suomalaisena sosiaalisuudessa on ollut opettelemista; toisaalta Suomessa ollaan ehkä liiankin itsenäisiä ja omissa oloissaan, mikä saattaa selittää kokemamme kielteisen yksinäisyyden yleisyyden joihinkin muihin maihin verrattuna.

Minulle yksinäisyys merkitsee ennen kaikkea mahdollisuutta hiljentyä ja koota ajatuksia. Olen ollut siinä mielessä siunattu, että ympärilläni on ollut ihmisiä, mutta olen pystynyt yleensä säätelemään suhdetta yksinolon ja seurassa vietetyn ajan suhteen. Minulle yksinäisyys ei automaattisesti merkitse kielteistä olotilaa, vaan ainakin silloin tällöin se on pakollista elämän suurten kuvioiden selkeyttämiseksi.

Toivon, että mahdollisimman moni seuraa kaipaava sellaista myös löytää. Esimerkiksi ystävätoiminnan kautta osa yksinäisiksi itsensä kokevista saa päiviinsä seuraa ja vaihtelua. Vapaaehtoistoiminta tuntuukin kasvattavan uudestaan suosiotaan, vaikka tarvitsijoita onkin aina enemmän kuin vapaaehtoisia. Yritän omalla kohdallani miettiä, kuinka voisin vähentää yksinäisyyden tunnetta ympäristössäni. Olen jo aloittanut naapuristani: meistä on tullut hyvän päivän tuttuja ja talossamme on myönteisen välittämisen ilmapiiri. Tällaisen positiivisen välittämisen toivoisin yleistyvän.

Kirja-arvio: Paluumuuttajan päiväkirja

2012-01-01T14:18:00.000+02:00

Olen hypännyt kirjailija ja toimittaja Eija Wagerin elämäntarinaan mukaan kesken kaiken: luin ja arvostelin jokin aika sitten hänen teoksensa Vuorten valo, jossa Wager on muuttanut parinkymmenen Milanossa asutun vuoden jälkeen Alpeille pieneen Molobbion lähellä sijaitsevaan kylään, ja rakentanut siellä itselleen viihtyisän talon vanhasta eläinsuojasta. Vuosikymmen kuluu tuolla seudulla, mutta sitten Wagerin mielessä alkaa kuin varkain kypsyä ajatus Suomeen palaamisesta. Kolmenkymmenen poissa vietetyn vuoden jälkeen moni asia on ehtinyt muuttua - kuinka käy sopeutuminen synnyinmaahan?

Teoksessaan Paluumuuttajan päiväkirja Wager käy noin puolentoista vuoden mittaisen ajanjakson verran läpi tapahtumia muuttoajatuksen lopullisesta tekemisestä aina ensimmäiseen vuoteen Inkoosta löytyneellä maatilalla, jonne hän asettuu eläimineen. Osan eläimistä Wager joutuu hyvästelemään jo ennen muuttoaan, osa saapuu Suomeen pikku hiljaa kuljetusten järjestymisen myötä. Vähitellen parin vuosisadan ikäinen maatila muuttuu tuntemattomasta tutuksi ja Wager alkaa suunnitella sinne kurssitoimintaa. Matkan varrelle mahtuu kuitenkin monta mielenkiintoista käännettä, jotka muuttavat Wagerin suhdetta Italiaan ja Suomeen. Teos onkin mielenkiintoinen ja antoisa lukukokemus juuri kahden kulttuurin välissä elävälle, kahden kotimaan asukkaalle, joka peilaa suhdettaan molempiin. Irrottautuminen vanhasta vie aikansa ja toisaalta uuteenkaan sopeutuminen ei ole aina niin kivutonta. Jossakin mielessä ympyrä tuntuu kuitenkin sulkeutuneen ja Paluumuuttajan päiväkirja vaikuttaakin päätepisteeltä pitkän matkan päätteeksi.

Tekniset tiedot:
Wager, Eija: Paluumuuttajan päiväkirja
ISBN: 978-951-0-33152-1
WSOY 2008
Sidottu, 299 s.
Kirjastoluokka: 99.1

Kurkota korkeuksiin

2011-12-28T19:22:00.000+02:00

Pessimisti näkee mahdollisuuksissa vaikeuksia, optimisti vaikeuksissa mahdollisuuksia.

- Winston Churchill

Kirja-arvio: Peppi ja Sokrates. Filosofinen matka Astrid Lindgrenin maailmaan

2011-12-27T19:07:00.000+02:00

Sadun keinoin voi pohtia maailmaa filosofisesta näkökulmasta, kuten esimerkiksi Muumit tai Nalle Puhin tarinoiden satuhahmot tekevät. Yksi monitahoisista, ristiriitaisiakin ajatuksia herättäneistä satuhahmoista on Astrid Lindgrenin kirjoista tuttu Peppi Pitkätossu, joka teki kirjallisen ensiesiintymisen vuonna 1945 ja joka on vaikuttanut siis jo useamman sukupolven lapsuuteen.

Peppi ja Sokrates - filosofinen matka Astrid Lindgrenin maailmaan keskittyy nimensä mukaisesti erityisesti Pepin persoonallisuuden ja maailmankatsomuksen filosofiseen käsittelyyn; teoksen sivuosassa ovat muut Lindgrenin luomat satuhahmot, kuten Mio, Katto-Kassinen ja Ronja Ryövärintytär. Peppi saikin ilmestymisajankohtanaan osakseen kriittisiäkin ääniä: ennakkoluuloja ja piintyneitä tapoja railakkaasti kyseenalaistavana ja nenäkkäänä yksin Huvikummussa asuvana tyttönä hän oli kaikkia ajan ihanteita vastaan. Teos pyrkii osoittamaan, että Peppi on synnynnäinen filosofi, jolla on useita yhteisiä ominaisuuksia Sokrateen kanssa: hän kyselee ja tietämätöntä leikkimällä saa esiin vastapuolen ajatuksen heikkoudet. Monissa maissa matkanneena Pepille on kertynyt tietoutta eri kansojen tavoista ja hän antaa piupaut sovinnaisuudelle ja turhalle kursailulle tarttuen samalla myös moniin tabuina pidettyihin asioihin. Peppiä voi luonnehtia myös kielitieteilijäksi; hän testaa keksimäänsä uutta sanaa perusteellisesti ennen kuin saa selville sen merkityksen. Peppi on feministi, tyttöjen puolesta puhuja, joka kiekurapillereitä syömällä saa elää koko ajan lapsena.

Teos on koottu eri aihepiirejä käsittelevien lukujen ympärille. Kunkin luvun lopussa pääsevät ääneen Pepin laivan, Hopsun, kaksi merimiestä, jotka tuovat Huvikumpuun myös nykyaikaan siirretyn Sokrateen. Teos jatkaa siten Lindgrenin lapsenomaisen kekseliästä tyyliä. Tämä teos on varmasti Pepistä ja muista Lindgrenin satuhahmoista pitävien mieleen.

Tekniset tiedot:
Gaare, Jörgen ja Öystein Sjaastad: Peppi ja Sokrates. Filosofinen matka Astrid Lindgrenin maailmaan
Suomentaja: Laura Voipio
ISBN: 951-625-896-4
Kirjapaja 2003
Sidottu, 229 s.
Kirjastoluokka: 11

Kirja-arvio: Kaipauksen puolustus

2011-12-19T18:53:00.000+02:00

Kaipauksen puolustus tarttuu vähemmän käsiteltyyn aiheeseen: kaihon- ja kaipauksen tunteisiin. Mikä liikuttaa sisintämme kuullessamme surumielisen laulun ja mihin tarvitsemme yksinäisyyden ja surun tuomaa kaipauksen tunnetta? Miksi kaipaamme menneisyyteen tai tulevaisuuteen? Wikström kirjoittaa teoksessaan kaihon anatomiasta: siitä kuinka ilon ja tavoitteiden saavuttamisen hetkelläkin kaiho on usein läsnä ja kuinka arjen täyttäminen näennäisellä tekemisellä vaikeuttaa meitä kuulemasta särkynyttä ääntä sisällämme. Suuri kaihon ja kaipauksen aiheuttaja on tietenkin kuolema, vaikeasti puhuttava ja käsiteltävä aihe, josta Wikström onnistuu kirjoittamaan liikuttavalla tavalla. Hän osoittaa myös, että kaiholla ja kaipauksella on paljon tekemistä pyhyyden, uskontojen ja uskon kanssa. Abrahamilaisten uskontojen eli kristinuskon, juutalaisuuden ja islamin mukaan karkotus Paratiisista aiheutti sen, että ihminen on jäänyt etsimään kadotettua paratiisiaan.

Wikströmin mukaan hänen tarkoituksensa on tämän teoksen kautta pohtia henkilökohtaisesti kaihoa, tunnetta joka usein sivuutetaan vaikeana aiheena. Teoksessa onkin limitetty filosofista pohdintaa, kuten joidenkin filosofien ja muiden ajattelijoiden mietteitä, Wikströmin omiin arkipäivän kokemuksiin uskontopsykologian professorina. Hän löytää arjesta pyhän ulottuvuuden, pienistä hetkistä jotakin sisintä syvästi koskettavaa. Vaikka teoksen esimerkit ovat pääosin käytännössä kokonaan kristillisestä maailmasta, Wikström korostaa esimerkiksi pyhyyden olevan uskontokunnat ylittävä kokemus.

Wikströmistä on muodostunut yksi ehdottomista suosikkikirjailijoistani luettuani tähän mennessä vasta kaksi hänen kirjoittamaansa teosta. Kaipauksen puolustus on käteen sopivan kokoinen ja helposti vaikkapa pätkissä luettavissa, vaikka itse olisinkin halunnut lukea sen kerralla alusta loppuun. Tätä kirjaa lukiessa tulee yksinkertaisesti hyvä ja levollinen olo. Suosittelen lämpimästi.

Tekniset tiedot:
Wikström, Owe: Kaipauksen puolustus
Suomentaja: Oili Räsänen
ISBN: 978-951-607-918-2
Kirjapaja 2010
Sidottu, 214 s.
Kirjastoluokka: 17.3

Hajamielinen uskovainen

2011-12-18T08:56:00.000+02:00

Olen viime viikkoina, ehkäpä noin parin kuukauden ajan, huomannut tietynlaista ulkopuolisuutta jokapäiväistä elämää kohtaan. Johtuneeko joulun lähestymisestä ja siitä, että tähän vuodenaikaan materiaalisuus tuntuu korostuvan entisestään, että moni asia on tuntunut niin turhalta ja mitäänsanomattomalta. Vaikka emme itse joulua vietäkään, on Suomessa vaikea välttyä vuoden kuumimman ostosjuhlan huomaamiselta ainakin sen jokaviikkoisen kauppareissun yhteydessä. Toinen toistaan tyrkyttävimpien mainoslehtien pudotessa postiluukusta tulee kieltämättä vieraantunut olo.

Luulen, että kohdallani on kyse myös jonkinlaisesta eksistentiaalisesta kriisistä. Olen pohtinut, mitä merkitystä on niin monella asialla, joihin tuntemani ihmiset tuntuvat keskittyvän. Mitä merkitystä on uusimmalla astiastolla, sateisella säällä tai jollakin tietyllä DVD:llä? Mitä merkitystä on materiaalisilla asioilla suuressa mittakaavassa? Mitä merkitystä on surra asioita, joille ei voi mitään sen sijaan, että keskittyisi korjaamaan niitä epäkohtia, joiden eteen voi tehdä jotakin? Olenko tosiaan ajatuksineni yksin, kun niin monelta suunnalta tuntuu kuuluvan aivan päinvastainen viesti: "kuluttamalla olet olemassa". Menestystä(kin) mitataan usein materiaalisilla mittareilla. Olen ollut niin ajatuksiini uppoutuneena, että toisinaan hätkähdän itsekin, kuinka en ole huomannut elämää ympärilläni. Huomaan käyneeni suihkussa siitä, että kostea pyyhkeeni löytyy roikkumasta kuivausnarulla; huomaan viikonlopun saapumisen siitä, että jääkaappi odottaa viikottaista täydennystään.

Tulee mieleen klassinen "hajamielinen professori"- ilmiö, jota nykyaikana voisi flow-tilaksikin kutsua. Se merkitsee intensiivistä keskittymistä esimerkiksi työhön, jolloin kaikki muu ulkopuolinen jää huomion ulkopuolelle ja tehdyksi enemmän tai vähemmän mekaanisesti, ajatuksia siihen juurikaan uhraamatta. Kohdallani voisi ehkä puhua hajamielisestä uskovaisesta, sillä olen tuntenut syvää kiitollisuutta siitä, että tunnen tulleeni johdatetuksi oikealle tielle. Samalla liitän kädet rukoukseen ja toivon Jumalan, Kunnia ja Ylistys Hänelle, siunausta ja johdatusta muillekin: löytämään olennaisen epäolennaisen joukosta, toivon epätoivon hetkellä, kirkkauden pimeyden painaessa päälle ja levollisuuden epätietoisuuden vallitessa.

Mikäpä näitä on pohtiessa tähtitaivaan alla.

Kirja-arvio: Ihminen ja terroristi

2011-12-14T17:31:00.000+02:00

(Pahoittelen kansikuvan puuttumista.) Filosofi ja kirjailija Heidi Liehu tarttuu teoksessaan Ihminen ja terroristi yhteen nykyajan puhutuimmista aiheista, terrorismiin, ja sen suhteesta ihmisyyteen. Liehun teos on julkaistu vuonna 2004, joten se ei käsittele aivan viime vuosien tapahtumia, mutta sen innoittajana lienevät olleet 11.9.2011 tapahtuneet terrori-iskut ja toisaalta Saddam Husseinin kukistumiseen johtanut Irakin sota, jonka ympäriltä Liehu kehittelee ajatuksiaan eteenpäin.

Liehu kirjoittaa ja kehittelee ajatuksiaan osittain päiväkirjanomaisesti (erityisesti Irakin sodan tapahtumia hän seuraa paikoin tarkastikin), osittain tiettyjen teemojen pohjalta. Teoksen avainsanoja ovat sodan ja terrorismin lisäksi esimerkiksi väkivalta, kristinusko ja islam (ylipäätään 'miehisten' uskontojen suhde väkivaltaan ja sotaan, kuten Liehu asian määrittelee), itsemurhaiskut ja naisten rooli väkivallan tuottajana ja uhreina. Liehu pohtii myös median passivoivaa vaikutusta ja Yhdysvaltojen asemaa maailmanpoliisina ja yllättäen myös varsinkin jokunen vuosi sitten enemmänkin esillä ollutta Ranskan päätöstä kieltää muslimeilta huntujen käyttö julkisissa kouluissa. Teos pitää siis sisällään filosofisia ajatuksia lähes laidasta laitaan koottuna löyhästi väkivallan teeman ympärille.

Liehun muistelut menneiltä vuosilta sisältävät myös henkilökohtaisia muistoja; monet meistä muistavat missä olivat silloin, kun jotakin maailmanpoliittisesti tärkeää on tapahtunut. Varsinkin teoksen alkupuolella pohdinta on kuitenkin ajoittain aika korkealentoista, kuten filosofilta voi odottaakin. Vaikka aihe ei ole kevyimmästä päästä, kenties teoksen otsikointi kertoo jotakin: kannessa lukee IHMINEN ja terroristi (täsmälleen tuolla kirjasinkoolla), mikä antaa toivoa siitä, että lopulta ihmisyys voittaa.

Tekniset tiedot:
Liehu, Heidi: Ihminen ja terroristi
ISBN: 952-5273-05-9
Sphinx 2004
Nidottu, 229 s.
Kirjastoluokka: 32.5

Kirja-arvio: Kaikki irti arjesta

2011-12-11T12:58:00.002+02:00

Arki on meille jokaiselle ainakin jossakin määrin tuttu asia, mutta tieteessä sitä on pidetty melko vaikeana aiheena tutkia. Ehkäpä sitä ei ole koettu tarpeeksi merkitykselliseksi, jotta siitä saisi aikaan kunnianhimoista ja arvostettua tutkimusta, josta olisi vielä jotakin käytännön hyötyäkin. Kaikki irti arjesta on kokoelma tämän vuoden Tieteen päivien annista, jonka aiheena oli "arjen arvoitus". Tieteen päivät ja sitä kautta myös tämä teos kokoavat yhteen eri tieteenalojen näkökulmia arkeamme koskettaviin aiheisiin, kuten syntymään ja kuolemaan, tunne-elämään, terveyteen, vanhenemiseen, eläkkeeseen, ajanhallintaan, arjen puhekieleen, asumiseen, työelämään, ympäristöön ja tekniikkaan.

Kaikki irti arjesta- teoksen luvut ovat omien alojensa asiantuntijoiden ja tutkijoiden kirjoittamia ja siksi niissä näkyy kirjoittajien oma kädenjälki. Osa luvuista on tiukemmin kiinni arjessa kuin toiset, joissa liikutaan teoreettisemmalla tasolla. Lukujen lopussa on vielä aiheeseen jollakin tapaa liittyviä lyhyitä artikkeleita ja lista lisälukemisesta asiasta enemmän kiinnostuneille. Osaa aiheista en suoralta kädeltä itse liittäisi arkeen kuuluvaksi, mutta asia on toki monitahoinen ja jokaiselle meistä arki on jossakin määrin erilainen kuin kanssaeläjillemme. Kirjan etuina pidän sitä, että siinä on paljon tuoretta, jokseenkin päiväntasaista tietoa ja monitieteinen näkökulma. Siinä oli myös useita minua kiinnostavia lukuja, kuten kaupunkitilan käyttö sekä asumisen nykyiset ja tulevaisuuden ratkaisut. Olisin kaivannut kirjaan luvun vielä monikulttuuristuvasta Suomesta; myös uskontoa on teoksessa käsitelty varsin suppeasti. Uskoisin teoksen kuitenkin sopivan lukijalle, joka on kiinnostunut suomalaisen arjen kehittymisestä ja tulevaisuudennäkymistä.

Tekniset tiedot:
Andersson, Leif C., Ilari Hetemäki, Riitta Mustonen ja Ari Sihvola (toim.): Kaikki irti arjesta
ISBN: 978-952-495-193-7
Gaudeamus 2011
Nidottu, 302 s.
Kirjastoluokka: 30.12

Suomi pienoiskoossa

2011-12-09T16:46:00.000+02:00

Jos Suomi olisi sadan hengen muodostama kylä, siellä olisi:

- 47 asuntokuntaa
-19 yksinelävää ja 16 kahden hengen asuntokuntaa
-11 lapsiperhettä
-17 alle viisitoistavuotiasta henkilöä
-52 asuntoa, joista 31 on omistusasuntoja
-42 pakastinta
-66 työikäistä eli 15-64-vuotiasta, joista 68% käy töissä
-61 moottoriajoneuvoa
-6 kotimaanmatkaa yhtä asukasta kohti
-34 laajakaistayhteyttä
-90 henkilöä, jotka ovat käyttäneet internetiä viimeisen kolmen kuukauden aikana
-54 jonkin perusasteen jälkeisen tutkinnon suorittanutta
-51 marjastajaa, 38 kalastajaa ja 7 metsästäjää
-14 henkilöä, jotka omistavat metsää
-32 ylipainoista
-8 absolutistia
-46 henkilöä, jotka harrastavat liikuntaa kahdesta kolmeen kertaan viikossa
- 45 minuuttia seurustelua perheenjäsenten ja tuttujen kesken päivittäin

Lähde: Jussi Melkas ja Heli Mikkelä: Suomi-kylä - arkea pienoiskoossa. Artikkeli Kaikki irti arjesta-teoksesta, s. 119-121.

Kirja-arvio: Läsnäolon taito. Johdatus kiireettömään elämään

2011-12-06T15:07:00.000+02:00

Nykyisin paljon puhutut aiheet läsnäolo, hidastaminen ja elämän olennaisuuksien löytäminen ovat tämän kirjan keskeisimpinä teemoina, mutta varsin raikkaassa muodossa. Owe Wikström, ruotsalainen uskontopsykologian professori, on koonnut helposti lähestyttävään pakettiin ajatuksia tietoisesti tai tiedostamattomasti itseään etsivälle ihmiselle esimerkiksi levottomuudesta, nuoruuden ja menestyksen myyteistä, elämysteollisuudesta, hitauden pelosta sekä hyvästä ja huonosta yksinäisyydestä. Teoksen lopussa Wikström kertoo kolmesta "pyhiinvaellusmatkastaan", samalla kertaa sekä ulkoisista että mielen sisäisistä matkoista varsin epätavanomaisiin kohteisiin.

Wikströmin kirjoitustapa on mukaansatempaava, lukujen otsikointi mielikuvituksellinen ja teos pokkarimuodossa sellainen, että tämän kirjan kiireinen ihminen ottaa mielellään mukaan vaikka työmatkalle. Luvut ovat sopivan lyhyitä, joten tätä kirjaa voi tosiaan lukea lyhyissä pätkissä ja saavuttaa samalla pienimuotoisen retriitinomaisen tilan. Tekstiä voisi kuvailla sanoilla polveileva, mietiskelevä ja viipyilevä. Mielestäni kirjan ehdottomana etuna on se, että Wikström kertoo paljon omista kokemuksistaan sisäisen matkan tekijänä. Teoksen kristillinen pohjavire tulee esiin selkeämmin vasta loppupuolen kolmen "pyhiinvaelluksen" kohdalla, joten pidän tätä teosta enemmänkin yleisenä uskontofilosofisena teoksena, jolla on tarjottavaa lukijan omasta uskonnollisesta vakaumuksesta riippumatta. Jos Jumala suo, tämä ei jää suinkaan viimeiseksi lukemakseni Wikströmin teokseksi, sen verran rohkaiseva ja koskettava lukukokemus Läsnäolon taito oli. Koin sen antavan vahvuutta oman tien valintaan ja sen rohkeaan seuraamiseen. Suosittelen lämpimästi.

Tekniset tiedot:
Wikström, Owe: Läsnäolon taito. Johdatus kiireettömään elämään
Suomentajat: Peter Gustavson ja Miia Wittaniemi
ISBN: 951-607-868-0
Kirjapaja 2008
Nidottu, 271 s.
Kirjastoluokka: 17.3

Elämän väliaikaisuudesta

2011-12-06T14:45:00.000+02:00

Seuraavat puhuttelevat katkelmat ovat peräisin Owe Wikströmin teoksesta Läsnäolon taito - Johdatus kiireettömään elämään. Teos kokonaisuudessaan on hieno ja ehdottomasti lukemisen arvoinen ja kirjoitan siitä erillisen arvion. Tässä kuitenkin vähän etukäteen muutamia mietelmiä aiheeseen liittyen. Hakasulkeiden sisällä olevat huomiot ovat minun lisäämiäni.

[...] Jos ihminen tahtoo kohdata Jumalan, hänen on aloitettava ulkoisesta maailmasta. Hänen on vierailtava sen sairaan sukulaisen luona, jonka luona hän ei koskaan käy, soitettava sille yksinäiselle ihmiselle, josta kukaan ei välitä, etsittävä niitä, jotka muiden mielestä ovat ikävystyttäviä, mielenkiinnottomia ja joita siksi vältetään. Heidän luonaan on hengellisen elämän alku. Elämäsi Kristuksen [tai Jumalan] seuraajana ei koskaan voi alkaa muualta kuin rakkaudesta ja läheisyydessäsi olevien todellisten ihmisten kunnioittamisesta. Ja tämä koskee juuri heitä, jotka sinä tunnet - se on kaukana urhoollisesta työstä lähetyskentillä tai kolmannen maailman viidakoista. Kristillinen [ja islamilainen] hengellisyys rakentuu muun muassa sille havainnolle, että ihmisen antaessa sille, jolla on vähän tai ei mitään, hän saa sitäkin enemmän takaisin [...] (s. 204)

¤ ¤ ¤

[...] Juuri tietoisuus väliaikaisuudesta on samalla myös elämänilon lähde. Elämän, joka ihmiselle annetaan hoidettavaksi, hän ottaa vastaan hämmästyneenä, lahjana. Lapsi, joka hyppelee auringossa, ei sure sitä, että kesä on kohta mennyt. Elämänilo häviää heti, kun siitä yritetään pitää kiinni.[...] Mitä kouristuksenomaisemmin ihminen pitää kiinni elämästään, sitä enemmän hän menettää kykyään nauttia siitä. Mitä paremmin hän käsittää, miten häilyvää elämä on, sitä enemmän hän pystyy siitä iloitsemaan. Siksi hänen pitää välillä harjoitella luopumista siitä, mitä hänellä luonnostaan on. Luopumalla joskus siitä, mistä hän tavallisesti nauttii, ihminen voi oppia itsekuria, oppia odottamisen iloa, välttämätöntä valmistautumista. (s. 250)

Oikea asenne ratkaisee

2011-12-05T19:07:00.000+02:00

I have not failed. I have found 10,000 ways that do not work. - Thomas Edison

Jumala antakoon meille rohkeutta ja voimia taistella sellaisten asioiden puolesta, jotka sydämissämme tiedämme oikeiksi. Vaikka emme ehkä pääsisikään haluamaamme päämäärään, tiedämme silloin kuitenkin tehneemme parhaamme ja voimme olla levollisin mielin. Jumala näkee sydämiimme ja tekojemme taakse silloinkin, kun emme tiedosta vaikuttimiamme itse. Oikea asenne ja tarkoitus ratkaisevat.

Kirja-arvio: Elämän ekaluokkalaiset

2011-11-27T13:16:00.000+02:00

Lääkäri ja kirjailija Helinä Siikala on julkaissut joukon elämäntaitoon ja oman itsensä hyväksymiseen liittyviä teoksia, joista arvioitavanani on nyt ihmisen kokonaisvaltaisuutta korostava Elämän ekaluokkalaiset-teos. Se on kokoelma muutaman sivun mittaisia, aikaisemmin Helsingin Sanomissa ja Voi Hyvin-lehdessä ilmestyneitä kolumneja Siikalan lähes neljänkymmenen lääkärivuoden ajalta: kokemuksia ja tuntemuksia itsestä, tuttavista, potilaista, perheen- ja suvun jäsenistä, kollegoista ja yhteiskunnan yleisestä asenneilmastosta. Aihepiireinä ovat erityisesti terveydenhuolto ja terveys sekä koti ja arki. Siikala kirjoittaa esimerkiksi medikalisaatiosta ja pehmeistä hoitotavoista, läsnäolon ja pienten asioiden merkityksestä, tiedon ja tunteen vastakkainasettelusta ja armollisuudesta itseä kohtaan. Siikalan kantavana ajatuksena on, että ihminen on kokonaisvaltainen luomus, minkä olemme nykyaikana erilaisten vaatimusten aikana unohtaneet. Ihmiset ovat ulkoistaneet hyvinvointinsa ja terveydestään huolehtimisen.

Lyhyet kirjoitukset sopivat luettavaksi vaikkapa yksi tai muutama kerrallaan, sillä niiden jälkeen ainakin minulle heräsi ajatuksia, joille on hyvä antaa aikaa kehittyä mielessä. Siikala on ammattinsa puolesta ollut tekemisissä monenlaisten ihmisten kanssa, mikä on herättänyt hänet huomaamaan yhteiskuntamme epäkohtia. Yhden osuvimmista mietteistä hän kuuli ala-asteikäiseltä pojalta, joka kysyi Siikalalta: "Näkeekö muuten lääkäri, kun se katsoo potilaan kipeään kurkkuun, ettei se ole kurkku mikä on kipeä, vaan että ihmisen sydän on mennyt rikki?" Terävästi ja samalla kertaa lempeästi vaihtoehtoisten toimintamallien puolesta puhuva Siikala valloitti ainakin minun mieleni tällä kokoelmallaan.

Tekniset tiedot:
Siikala, Helinä: Elämän ekaluokkalaiset
ISBN: 951-1-20956-6
Otava 2006
Sidottu, 224 s.
Kirjastoluokka: 17.3

Menossa ja tulossa

2011-11-24T19:06:00.000+02:00

Menossa

Spontaanius. Työelämään palaamisen jälkeen lähes kaikki tekemiset ja menot on pitänyt suunnitella hyvissä ajoin etukäteen. Suunnittelemattomuutta voi kokeilla ehkä siinä, että valitsee ruokaostoksilla jotakin valmiiksi tehdyn ostoslistan ulkopuolelta. Suurissa linjoissa etukäteen suunnitteleminen on kuitenkin nykyään kaiken a ja o.

Työn pysyminen työpaikalla. Näinä luvattuina etätyön aikoina olen itsekin päässyt kokeilemaan palkkatyön tekemistä kotoa käsin. Kätevä ratkaisu erilaisten menojen yllättäessä, kunhan se jää kohdallani satunnaiseksi ratkaisuksi. En nimittäin osaa aina lopettaa työntekoa tuntien tultua täyteen, sillä ainahan voi tehdä vielä tuon ja tuon jutun alta pois...

Tavaralahjat. Eidin ja muiden juhlapäivien kynnyksellä mielessä pyörii aina sama kysymys: mitä antaa lahjaksi tai pieneksi tuliaiseksi juhlan tai vierailun yhteydessä? Olen omissa hankinnoissani alkanut suosia käsityöläisten tekemiä tuotteita - tai vielä parempaa, erilaisia palveluita. Monella meillä on tavaraa jo ongelmaksi asti, joten esimerkiksi syötäväksi tarkoitetut lahjat (leivonnaiset, kakut yms.)ovat varteenotettava vaihtoehto. Toisaalta kynttilät ovat oiva valinta: vähitellen häviävä materia korvautuu (toivottavasti) lämpimillä muistoilla.

Liha. En ole luopunut kokonaan lihasta, mutta syksyn tullen mieleni on tehnyt enemmän kasviksia ja hedelmiä. Kerran valmistin entiseen tapaan kanaa, mutta tuntui jotenkin vastenmieliseltä syödä sitä. Olenkin siirtynyt suosiolla enemmän kasviksiin, keittoihin, leipään ja maitotuotteisiin.

Tulossa

Musta. Jostakin selittämättömästä syystä olen mieltynyt käyttämään mustia vaatteita yhdistettynä harmaaseen, ruskeaan tai valkoiseen. Varma ja toimiva valinta, jota joku voisi kutsua myös tylsäksi. Ei kuitenkaan tarvitse käyttää aamulla liiaksi aikaa sopivien asukokonaisuuksien löytämiseksi.

Uusi vuosi. Islamilaista uutta vuotta vietetään tämän viikon lopulla, jolloin alkaa vuosi 1433. Vain Jumala (swt) tietää, mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. Rukoilkaamme, että saamme silloinkin osamme siunauksesta ja Jumalan armosta.

Kynttilät ja kotoilu. Pimeä ja viileä sää kutsuu viettämään aikaa kotona teekupposen ja kynttilöiden lämmössä. Vaikka lunta ei vielä näillä korkeuksilla olekaan maassa (tai ehkä juuri sen takia), vietän minä kotihiiri entistä enemmän vapaa-aikaa oman kodin rauhassa. Ja vaikka en joulukoristeista perustakaan, tuovat erilaiset koristevalot kuitenkin kaivattua tunnelmaa pimeällä ulkona liikkuessa. Kartoin kynttilöitä muutaman vuoden vauvavaiheen takia, mutta nyt niitäkin uskaltaa taas kokeilla kotonakin.

Valokuvat. Olen saanut hankituksi digikameran, joten nyt voin kenties toteuttaa silloin tällöin mielessäni liikkuneen idean julkaista joitakin itse otettuja valokuvia blogissani. Ehkäpä ainakin joistakin valmistuneista käsitöistä voisi ottaa kuvia, niin ei olisi aina pelkkien ohjelinkkien varassa.

Kirja-arvio: Tiibetin tyttäret

2011-11-21T19:09:00.000+02:00

Tiibetin tyttäret kertoo kiehtovan, lähes sadan vuoden taakse ulottuvan tarinan kolmesta naisesta, joilla kullakin on erilainen suhde Tiibetiin. Mola, perheen isoäiti ja buddhalaisnunna, on syntynyt ja kasvanut Tiibetissä ja synnyttänyt useita lapsia, joista lopulta vain yksi tytär, Sonam, jää henkiin. Sonamin oma tytär Yangzom on puolestaan syntynyt Sveitsissä, mutta tuntee syvää yhteyttä Tiibetiin ennen kaikkea perhesiteiden ja tiibetin kielen osaamisen vuoksi.

Molan perhe joutuu pakenemaan rakkaasta kotimaastaan kiinalaisten sotilaiden hyökättyä maahan. Tiibetin terveydenhuolto on hyvin alkeellinen ja ruoka vähissä; pakomatka Himalajan yli Intiaan on raskas, mutta pakolaisia kannustaa eteenpäin ajatus paremmista oloista ja pääsystä samaa maahan Dalai-Laman kanssa. Matkalla on mukana silloin kuusivuotias Sonam, jonka onnistuu myöhemmin päästä myös kouluun. Työssään ravintolassa Sonam tapaa sveitsiläisen Martinin, josta tulee monen mutkan kautta hänen aviomiehensä. Tiibetiläisten oloista kiinnostunut ja välittävä Martin sulattaa myös Molan sydämen, ja lopulta heidän onnistuu muuttaa Sveitsiin. Perheen tytär Yangzom oppiikin tuntemaan Tiibetin vain äitinsä ja isoäitinsä kautta, kunnes olojen rauhoituttua heidän on mahdollisuus palata tutuille seuduille tapaamaan henkiin jääneitä sukulaisia.

Tiibet on kiehtonut minua niin kauan kuin muistan; mielikuviani tuosta maasta dominoivat buddhalaisuus ja kansan uskonnollinen vakaumus, joka auttaa heitä kestämään köyhissä oloissa. Tiibetin tyttärien isoäiti Mola edustaakin vahvaa buddhalaista uskoa, jota ei heikennä edes kiinalaissotilaiden hyökkäys maahan. Sonam edustaa puolestaan naista kahden kulttuurin välissä; nuorella iällä kotimaastaan paenneena hän osaa kuvitella elävänäs muuallakin kuin kotimaassaan. Nuorinta sukupolvea edustava Yangzom on Tiibet-aktivisti, mutta ei voisi kuvitella asuvansa siellä. Teos onkin arvokas kuvaus pienestä kansasta, joka on jäänyt paitsi kansainvälisestä huomiosta mutta jolla on rikas henkinen menneisyys ja kulttuurihistoria. Samalla se kertoo niistä haasteista, joita syntyy kahden todella erilaisen kulttuurin kohdatessa. Vilpittömyydessään tämä kirja on mielestäni hieno lukukokemus.

Tekniset tiedot:
Brauen, Yangzom: Tiibetin tyttäret
Suomentaja: Riitta Virkkunen
ISBN: 978-951-20-8418-0
Ajatus Kirjat 2011
Sidottu, 391 s.
Kirjastoluokka: 99.1

Islamilaisen arkkitehtuurin piirteitä

2011-11-20T13:26:00.000+02:00

Minua ja muita arkkitehtuurin ja islamin välisestä suhteesta kiinnostuneita on hemmoteltu viime viikkoina useammallakin mielenkiintoisella Iviews-sivustolla ilmestyneellä artikkelilla. Julkaisin jo aikaisemmin artikkelin valon merkityksestä islamilaisessa arkkitehtuurissa ja taiteessa täällä. Koraanin ja sunnan merkitys islamilaisen arkkitehtuurin perustana on aiheena tässä artikkelissa ja uusimmassa julkaisussa pyritään lisäämään yleisesti ymmärtämystä islamilaista arkkitehtuuria kohtaan. Koska artikkelit ovat luettavissa ainakin jonkin aikaa alkuperäislähteissään, olen tyytynyt listaamaan alle joitakin arkkitehtuurin pääpiirteitä, jotka noista artikkeleista nousevat esiin. Mahdolliset tulkinnalliset tai käännösvirheet ovat puhtaasti minun.

1. Islamilaisen arkkitehtuurin tulisi vastata sekä uskonnollisiin että eri aikakausien, maantieteellisten alueiden, kulttuurien ja käytännön vaatimuksiin. Arkkitehtuurin tavoitteena on valaista ja inspiroida sekä tuoda esiin islamilaiseen kulttuuriin ja väestöön liittyvää identiteettiä. Jotkin arkkitehtuurin osa-alueet on voitu omaksua muista filosofioista, ja nämä piirteet on sittemmin islamilaistettu. Arkkitehtuuria määrittää lähtökohtaisesti uskonto, eivät kansojen tarpeet tai toiveet.

2. Koraani ja sunna tarjoavat kattavat puitteet arkkitehtuurin suunnitteluun ja käyttöön. Muslimiarkkitehdin tulisi siten nähdä itsensä ensisijaisesti Jumalan palvelijana ja toissijaisesti arkkitehtina. Koraani ja sunna toimivat arvopohjana arkkitehtuurin suunnitteluun ja toteuttamiseen, mutta käytännön ratkaisut jäävät arkkitehdin toteutettavaksi.

3. Islamilaisen arkkitehtuurin tärkeitä perusperiaatteita ovat tarkoituksenmukaisuus, turvallisuus, puhtaus ja ympäristöystävällisyys. Näiden periaatteiden on tarkoitus toimia inspiraation lisäksi myös rajoitteina, jotta arkkitehtuuria ei käytettäisi vääriin tarkoituksiin, kuten maineen tai sosiaalisten ja henkilökohtaisten saavutusten esittelyyn.

4. Medina on islamilaisen arkkitehtuurin prototyyppi, sillä siellä profeetta Muhammad (saws) ja ensimmäisen sukupolven muslimit pystyivät ensimmäiseksi toteuttamaan islamin sanoman fyysisesti.

5. Islamilaisen arkkitehtuurin tarkoituksena on auttaa muslimeita toteuttamaan maallisia ja henkisiä tehtäviään. Arkkitehtuurin suunnittelua ja toteutusta rajoittavat maantieteellisestä sijainnista riippuen erilaiset säännökset liittyen esimerkiksi lainsäädäntöön, naapurustoon, julkisiin palveluihin sekä tavoitteeseen välttää tuottamasta harmia.

Kirja-arvio: Arjen islam. Somalinaisten elämää Suomessa

2011-11-17T19:09:00.001+02:00

Arjen islam - somalinaisten elämää Suomessa on Marja Tiilikaisen väitöskirja, joka kokoaa yksien kansien väliin Suomen näkyvän, mutta suhteellisen pienen ja vähän tunnetun vähemmistön ajatuksia, tuntoja, kokemuksia ja käytäntöjä arjen tasolla. Somalit ja erityisesti somalinaiset ovat tämän kirjan keskiössä ja heitä tarkastellaan teoksessa erityisesti arjessa elävän ja koetun islamin näkökulmasta. Millaista on elää maahanmuuttajana Suomessa? Kuinka somalialainen perhekäsitys poikkeaa suomalaisesta ja millaisia käytännön haasteita eläminen Suomessa on tuonut eteen? Kuinka somalinaiset kokevat sairauden ja millaisia parannuskeinoja heillä on käytössään? Millaisia muistijälkiä Somalian sisällissota ja pako levottomuuksista on jättänyt somalien muistiin ja millaisia selviytymismekanismeja he ovat kehittäneet selvitäkseen elämässä eteenpäin? Kuinka islam elää somalinaisten arjessa? Kuinka yhteyksiä Somaliaan ylläpidetään? Millainen merkitys Koraanilla on arjessa ja sairauksien parantamisessa? Teos käsittelee laajan kirjon erilaisia kysymyksiä, jotka valottavat käytännönläheisesti somalinaisten aiemmin huonosti tunnettua yksityiselämää.

Marja Tiilikaisen eittämättömänä etuna on ollut hänen sukupuolensa: tutkimuksen somalinaisten parissa on mahdollistanut se, että hän naisena on voinut olla mukana monissa arjen kohtaamisissa somalinaisten kodeissa, juhlissa, naisten kokoontumisissa ja toisaalta suomalaisena myös auttamassa sellaisten asioiden hoitamisessa, joissa somalien kielitaito tai muu osaaminen ei välttämättä ole riittävää. Tiilikaisen tutkimuskenttä on ollut lähellä, vaikka aluksi luottamuksellisen ilmapiirin rakentaminen olikin haasteellista. Lopputulos on kuitenkin laadukas ja kansantajuinen.

Laajemmalle lukijakunnalle suunnattujen väitöskirjojen popularisoinnissa haasteena on tutkimusaineiston ja -tulosten kirjoittaminen siinä muodossa, että ne ovat helposti luettavissa ja ymmärrettävissä. Mielestäni siinä tämä teos on onnistunut erinomaisesti; teoreettinen osuus on kutistettu vähäiseksi ja pääpaino on tutkimusmateriaalin läpikäymisessä, jossa somalinaisten oma ääni on päässyt hyvin kuuluviin. Tällaiselle teokselle on ollut tarvetta ja toivon mahdollisimman monien lukevan sen, jotta ymmärtämys somaleita kohtaan lisääntyisi.

Tekniset tiedot:
Tiilikainen, Marja: Arjen islam. Somalinaisten elämää Suomessa
ISBN: 951-768-140-2
Osuuskunta Vastapaino 2003
Nidottu, 322 s.
Kirjastoluokka: 32.3

Pettävä nautinto

2011-11-13T12:41:00.000+02:00

57:20 Tietäkää, että tämän maailman elämä on vain leikkiä, ajanvietettä, koreilua ja keskinäistä kerskailua, rikkauden ja perheen kartuttamista. Se on kuin sadekuuro, jonka aiheuttama vihanta kasvullisuus ilahduttaa viljelijöitä, mutta tämä sitten kuihtuukin, ja sinä näet sen kellastuvan ja lakastuvan. Tulevassa elämässä on kuritus ankara, mutta Jumalan luona myös anteeksianto ja mielisuosio; niin, maallinen elämä on pelkkää pettävää nautintoa.

Kirja-arvio: Toiveet jotka toteutuvat

2011-11-09T18:45:00.001+02:00

Itävaltalainen Thomas Glavinic on minulle kirjailijana uusi tuttavuus ja Toiveet jotka toteutuvat erikoisin kirja, jonka olen lukenut pitkään aikaan. Kirjan tapahtumat alkavat puistossa ruokatunnilla, jolloin mainostoimistossa työskentelevä Jonas tapaa vanhan miehen. Mies lupaa toteuttaa Jonaksen kolme toivetta, ja epäluuloinen Jonas ryhtyy leikkiin mukaan. Jonaksella onkin monia toiveita: että hän voisi elää vaimonsa kanssa mutta pitää myös rakastajattaren, että hänen lyhytkasvuinen poikansa kasvaisi lisää pituutta, että hän olisi taloudellisesti menestynyt, että... Ja kummallista kyllä, Jonaksen toiveet alkavatkin toteutua, mutta eivät aivan niin kuin hän oli kuvitellut.

Jonaksen osakkeiden arvo nousee odottamatta ja hänen poikansa kasvaa hurjasti pituutta, mutta samalla toiveet alkavat elää omaa elämäänsä: tapahtuu liikenneonnettomuuksia ja eriskummallisia yhteensattumia. Eräänä iltana Jonaksen vaimo kuolee kylpyammeeseen, ja hautajaisissa vaimosta paljastuu pitkään varjeltu salaisuus. Öisin Jonas matkaa absurdiin mielenmaisemaan, joka ei jätä häntä rauhaan.

Toiveet jotka toteutuvat on samaan aikaan epätodellinen ja arkinen tarina. Tapahtumat ovat odottamattomia ja käänteet nopeita, joten juonen seuraamisessa saa olla tarkkana. Tiukasti todellisuudessa kiinni olevalle tämä ei ole varmaankaan paras lukuvaihtoehto. Itse luin tämän siksi, että tunsin kaipaavani jotain todella erilaista lukemista, ja siinä tämä teos kyllä täytti ehdot. Tästä ei tullut minun suosikkia, mutta ehkä tätä tyylilajia enemmän harrastava osaa arvostaa teosta minua enemmän.

Tekniset tiedot:
Glavinic, Thomas: Toiveet jotka toteutuvat
Suomentaja: Tiina Hakala
ISBN: 978-951-796-648-1
Atena Kustannus 2010
Sidottu, 347 s.
Kirjastoluokka: 1.4

Spiritual Awakening and the Future of Our World

2011-11-06T17:07:00.000+02:00

Seuraava artikkeli on lyhennelmä Asad Khanin Iviews-sivustolla hiljattain ilmestyneestä samannimisestä artikkelista, joka kokoaa mielestäni onnistuneesti yhteen ajatuksia ja näkökulmia arabimaiden kansannousujen suhteesta yksilön hengelliseen heräämiseen. Artikkeli on luettavissa kokonaisuudessaan täällä.

Ever since man was created, the Angels questioned the Creator about the bloodshed and mischief that would be manifest due the actions of man. Almighty God, the Greatest, replied "I know that which you do not" (Quran 2:30). God knew that He had created a being that was capable of bringing the forces of nature under his control - so long as he acted aright and with full reliance in his Maker. And so man was set on Earth to fulfill the noble mission of this stewardship: to ensure that the environment, nature, and all people co-exist peacefully with due rights and consideration given to all the elements.

But man was created in a complex fashion - his mind, heart, body and inner-self would be in constant flux and imbalance, with passions and desire often getting the better than reason and intellect; with negative attitudes such as arrogance, greed and envy getting the better of virtues like humility, charity and forgiveness. This battle of the inner and outer forces of man are the very basis of his 'testing period' here on Earth, as God, the Almighty states "Who created death and life in order to test which of you is best in deed" (Quran 67:2).

The crowning glory of every man is to be successful on the The Great Day when he will be held responsible for all his thoughts, intentions, feelings, motives and actions. There will be no escaping from the Accountability of Almighty God in His Great Court - all of a person's life will be laid bare - his own limbs, emotions and motives will give evidence to testify either for or against him. Successful will be the man who earns God's grace That Day and successful will be the ones whose balance of good is weightier than his bad deeds.

Islamic Awakening of an individual can only occur when every person realizes his and her own personal duty towards themselves, their neighbors and society, towards nature and the environment, and ultimately towards God. This realization will lead to a heightened level of personal honor and a sense of nobility - that he has been created by God "Then He (God) fashioned him in due proportion, and breathed into him a spirit from us (the soul)" (Quran 32:9). This realization combined with an attitude of accountability will help create an atmosphere of responsibility and due care.

Every child, mother and person knows what it means to act with love, care, kindness, patience and understanding. These virtues are recognized the world over as they are a part of God's nature: as all good belongs to Him, emanates from Him, and returns to Him alone. We, who call ourselves as Muslims - who wish to lead an Islamic life - need to be more aware of when our passions and evil forces are attempting to make us act contrary to the higher virtues, values and characteristics. We need to understand that our benevolence, grace and compassion are much greater at winning the game of life than when we exercise our lesser selves - acting with anger or irrationality will only debase our own credibility, it goes against our moral nature, and is not befitting for our purer soul.

In this way, Awakening occurs precisely due to Awareness: the keys to this awareness are many, but to mention some important ones here (a) every person has to increase their knowledge of life, the truth of this world, and the grand scheme of God; (b) they ought to ensure that they use the 'aql (intellect), which has been bestowed upon humans to differentiate them from other living entities, working for the greater good through beneficial innovation, functioning within the framework of God's Law; (c) to retain a healthy level of critical thinking, to have an attitude of curiosity, and to question openly the norms of our times, life, history and nature.

As well as this personal responsibility given to every man, there is an added responsibility upon the leaders of every nation to help 'navigate mankind's ship to a safe and prosperous destination'; as Muslims, we believe this is the fulfillment of the soul's yearning - to be in proximity with its Creator. On Earth, we are guided to seek this divine proximity through prayer, devotion, positive contribution, self-sacrifice and charity. There is not a person on Earth who will not recognize a genuine act of kindness, care or charity. We must give more back than we take, if man is to reach the heights that have been destined for him.

When we wish to understand world events, we cannot really dissociate the spiritual dimension from the physical one, as this will only lead to a lesser understanding of causes and effects. As believers in God's Message, His Book and His Messengers, we must trust in His Judgment and Wisdom at all times: that He is ultimately The One Who controls all affairs and to Him is our final return. Despite confusion, turmoil, politicking, double standards, negation of rights, injustices, propaganda, subjugation, oppression, denial of truths and fairness, we must remember that "God (Allah) has power over all things."

Much can be said about the world events and current 'Islamic Awakening' but the central point, as it always is, is about higher matters of fairness, justice and trust in God, His Commandments and His Order. Herein lies the 'test' referred to earlier, of not only every individual, but of also the nations and states that constitute such people and races. God's mercy and bounties are distributed freely - imagine for a moment that there are now over seven billion people inhabiting the Earth, and still there is more than sufficient food, water, shelter and clothing to for all. Truly, "Allah has power over all things."

When people are taken away from this central point of acting in accordance to God's commands, they rely on their own senses and faculties alone - perceiving that their strengths and judgments are greater than any other. This only happens when a person, or a people, who are depending on God's mercy anyway to live on this Earth of His, begin to consciously deny God as the rightful Owner, Creator, Provider and Master of the Universe. Steeped in self-indulgence, the luxuries and comforts surrounding them dull their spiritual senses and arrogance, false pride and jealousy take over. This arrogance leads to corruption and abuse of power, which in turn leads to acts of greed and monopolization.

This is precisely how the rulers and dictators in the Middle East region have been behaving over the past 40 to 50 years or so. They are no different to a dictator from any other region of the world, as the nature of a dictator is the same whichever country he maybe ruling: to rule with tyranny and disregard of basic freedoms of speech, consultations, debates and democratic processes. But sometimes, it can be argued that a people bring to power such dictators, or rulers, as they themselves deserve: it's a two-way process.

A new approach needed?

Is it a striking co-incidence that the people across the Middle East and Asia have suffered an almost similar fate as the Israelites over the past 40 years or so? Could it be said that the people across the region in general became weak-hearted, lost faith and courage and were left to wander in distraction for this period? Libya has been ruled by a dictator for forty two years, and Syria an equivalent time - so too in Yemen, Tunisia, Egypt, Bahrain, Saudi Arabia, Morocco and many other countries where authoritative regimes have been ruling autocratically.

But now the people are re-inventing themselves and saying a resilient "no!" to dictatorship, authoritative rule and brutal regimes. Using technology, combined with the spirit and dynamism of youth, strengthened with values of fairness, equality, truth and transparency, people are rising to make unprecedented changes sweeping the whole region. No-one had any idea that this would happen the way it has in such a short span of time. This is why it is important to refer back to Scripture/s to see the events through the spiritual lens and put such aspects into proper historical context and reading.

We like to believe that now there seems to be a 'new approach' towards self-expression that is helping to re-balance the power struggle in the Middle East and across the World. The vibrancy of the recent 'Arab Spring' is having effect in places further outside of the Middle East, such as sub-Saharan Africa, Europe (Spain, Greece, Turkey), South Russia and Latin America. Some may claim that the current uprisings have their seeds in the recent events of the Intifada in Palestine and the Islamic Revolution in Iran, both inspired by spiritual leaders like Sheikh Ahmed Yassin and Imam Khomeini, respectively. Every part of the world has deep history and pages can be written about them - about Afghanistan, Iraq, Pakistan, Malaysia, Lebanon and on it goes. World events will never stop happening, as long as the World keeps spinning around its axis till The Great Day.

So let us take a closer look at why these struggles occur; what drives them not only on the state level, but at an individual level, for we have come to realize that the individual constitutes the nation. We have also seen how a people can be deserving of a type of leader (such as dictator) due their own characteristics, and as in the case of Moses and his people, how a good leader can be the head of a stubborn, stiff-necked and uncooperative mass. History reveals many answers; Nature reveals many answers; and Revelation provides us many answers and insights.

The two sons of Adam were Habil and Qabil (in English Bible Abel and Cain, respectively). Cain was the elder and Abel the younger - the righteous and innocent one. Presuming on the right of the elder, Cain was puffed up with arrogance and jealousy, which led him to commit the crime of murder. The cool, calm reply of Abel "Surely," is full of meaning. He is innocent and God-fearing and the threat of death does not alter his state of belief and trust in God. He loves his Maker as he is effectively saying: "I am not going to retaliate though I have as much power as you have against me. I fear my Maker for I know He cherishes all His Creation. Let me warn you that you are doing wrong. I do not intend even to resist, but do you know what the consequences will be to you? You will be in spiritual torment."

The innocent unselfish pleading of the younger brother had no effect, for the soul of the other was full of pride, selfishness and jealousy. He committed the murder, but in doing so, ruined his own self. The story of Cain is referred to in order to tell the story of Israel. Israel rebelled against God, slew and insulted righteous men who did them no harm, but on the contrary came in all humility.

When God withdrew His favor from Israel because of its sins and bestowed it on a brother nation, the jealousy of Israel plunged it deeper into sin. To kill, or seek to kill, an individual because he represents an ideal is to kill all who uphold the ideal. Whereas saving an individual life in the same circumstances is equivalent to saving the whole community. What could be stronger condemnation of individual assassination and revenge?

Honest Soul-Searching

So the current uprisings and revolutions are a culmination of years of inward reflections, yearning's of the people's soul to be closer to Him, free to call out His name with genuine pride and real honor and to live under His safe rule and good law. These revolutions are still taking shape - five months is nothing much in the grand scheme of things.

The Future of the any nation belongs to the people and in the world-over the people, want the same basic human rights: freedom of speech, opportunity, livelihood, education, travel, trade, business and security. The 'war on terror' was a convenient phrase to pursue the policy of 'forward presence' in sovereign lands according to the (non-)rules of 'asymmetric warfare'. The so-called 'axis of evil' has been presented to the world as a way of dividing the planet along the 'you are either with us or against us' paradigm.

It is the current uprising and revolutions that is re-shaping the whole pattern and the re-shuffle of traditional power grids continues. Now a new language and a new idiom are required to secure the hearts and minds of the masses. People are not afraid of calling out for the truth. They are no longer afraid of pulling the reins of power in confidence towards the path of self-determination. The old regimes are losing ground, and I believe the East-West divide is narrowing all the time because the human needs, values, ideals and sufferings are the same as expressed the world over.

The 'new approach' is in fact a return to the honest self-expression as Abel demonstrated to his murderous brother Cain: "Do what you want, the truth is on my side." This same truth is what is causing pain to people across Europe and America - the great divide between those who 'have' and those who 'have not'. The once great institutions of Education, Health, and Care Support are dwindling in face of huge economic crisis brought about due to the greed of the few in the banking world. This very economic crisis is causing the current political re-shuffle as people are claiming back their basic rights and privileges.

The whole world is undergoing a soul-searching exercise - the negative forces and impurities are being purged. The Earth is tired of carrying evil on its stomach, and the Great God above is allowing enough time for a rational re-assessment to take place country-by-country, people-by-people, and individual-by-individual.

A return to the historical era of Prophet Muhammad (peace be upon him) is beckoning. The re-alignment will be complete with the old order crumbling and the new, purer, just order replacing it. The Islamic Awakening is still nascent, as much remains to be done, and the impurities still need to be filtered post-colonization era and dictatorial rule. Again, it will be deemed by some, and the question presents itself once again, could the colonization process itself be considered an act of God? That US is currently the world's dominant superpower, despite its huge deficit of $14trillion, so are not its actions a result of following Divine inspiration? This can be argued, but surely a sea-change is in process, with the former attitudes of complete hegemony arguably not plausible anymore as actions and motives are scrutinized ever-more with today's communications methods including social media.

The role of the next batch of purer leaders will be to write a new narrative - one of peace, security, love and charity. They will demonstrate Higher Order by living by Principles of Justice and Divine Commandments. The Holy scripture/s will not be diluted or relegated to abstract theological polemics, but be the guiding light for the people and nations who wish to prosper, because they understand that the spiritual and physical dimensions are closely intertwined.

The on-going story of life is always the same as re-accounted here through the case of Moses and his people, as well as between Cain and Abel; the tussle between good and evil, light and dark, truth and falsehood, greed and generosity. It is the law of nature and history that the pendulum always swings to normalize the world affairs, though the history of conflict will continue due to our testing probationary period here on Earth.

Peaceful, democratic dissent and demonstrations are paving the way for change. Nations are healing and reconciling their differences. The contradictions between the elite and the masses are being re-addressed. Injustices and overstepping of boundaries may still occur here and there, but the new dialogue has the pendulum swinging well in the favor of Justice. Cultural forces are shaping a new vision for the people that have unleashed their creative power. Democracy will now be on suitable terms, not just on grounds of self-interest. People know who they really are, and deep down they sense that there is an alternative, indeed a better way to prosperity and global peace.

Kirja-arvio: Nimeltään Tea-Bag

2011-11-05T15:02:00.000+02:00

Ruotsalainen Runoilija Jesper Humlin joutuu elämässään tienhaaraan, kun hänen kustantajansa alkaa vaatia häneltä vaikeasti avautuvien runojen sijaan myyvää rikosromaania, tyttöystävä Andrea tuntee biologisen kellonsa käyvän ja vaatii yhteistä lasta ja Jesperin äiti vaatii jatkuvaa huomiota sopimattomiin kellonaikoihin. Jesperin elämä näyttää huolien ja vaatimusten täyttämältä eikä ulospääsytietä ole helppo löytää.

Erinäisten sattumusten kautta Jesper matkustaa pitämään kirjailijailtaa nyrkkeilykerholle ja tapaa siellä joukon maahanmuuttajia. Erityisesti hänen mieleensä jäävät nuoret maahanmuuttajanaiset Tea-Bag, Leyla ja Tanja. Näiden naisten kautta Jesperille aukeaa ovi paperittomien pakolaisten elämään, joiden ei virallisesti kuuluisi olla edes olemassa. Vasta perustetulla kirjoittajakurssilla naiset saavat pukea sanoiksi vaikeat kokemuksensa pakomatkallaan Ruotsiin. Samalla Jesperkin tuntee lopulta löytäneensä ratkaisun elämäänsä painaneisiin ongelmiin.

En ole lukenut aikoihin kaunokirjallisuutta, mutta tähän teokseen päätin tarttua sen aihepiirin vuoksi. Vaikka teoksen tarina ei suoraan olekaan todennäköisesti totta, on se varmasti jonkinlainen peilikuva laittomasti maassa oleskelevien maahanmuuttajien todellisuudesta ja siksi avartavaa luettavaa. Satiiri tällaisen aihepiirin käsittelyssä toimii mielestäni hienosti ja Henning Mankellin kirjoitustyyli on uponnut minuun aikaisemminkin. Mankell on saanut kevennettyä teoksen rankkaa aihepiiriä Jesper Humlinin elämänhallinnan ongelmien humoristisella kuvauksella, jolloin teos on helpommin luettavissa. Pidin tästä teoksesta.

Tekniset tiedot:
Mankell, Henning: Nimeltään Tea-Bag
Suomentaja: Laura Jänisniemi
ISBN: 951-1-18133-5
Otava 2004
Sidottu, 379 s.
Kirjastoluokka: 1.4

Kirja-arvio: Vasta nyt näen

2011-10-31T18:38:00.000+02:00

Vasta nyt näen on kokoelma eri alojen vaikuttajien kertomuksia siitä, mitkä hetket heidän elämässään ovat olleet vaikuttavia - sellaisia, joina he ovat ymmärtäneet jotakin olennaista elämästään. Mukana on yhteensä neljätoista 1920- ja 1940-luvun välisenä aikana syntynyttä tunnettua henkilöä, joiden elämän yksityinen puoli ei ole ollut aikaisemmin julkisuudessa esillä. Tarinansa saavat kertoa esimerkiksi Yrjö Kukkapuro, Pentti Linkola, Arne Nevanlinna, Risto Pelkonen, Annikki Tähti ja Rafael Wardi.

Kunkin henkilön tarina on kerrottu minä-muodossa, jolloin siihen on helppo eläytyä. Tarinat ovat kiehtovia ja avaavat keskenään todella erilaisten ihmisten elämistä asioita, jotka auttavat selittämään heidän nykyistä maailmankatsomustaan ja kehitystä niihn rooleihin, joissa heidät nykyisin parhaiten tunnetaan. Paksulle valokuvapaperille painettu teos sisältää pelkistettyjä, Kaisa Rautaheimon ottamia valokuvia kustakin haastateltavasta ja kunkin tarinan lopussa on tiivistelmä henkilön keskeisimmistä saavutuksista.

Minulla ei ollut oikein minkäänlaisia odotuksia tämän teoksen suhteen, joten olin todella positiivisesti yllättynyt mukanaan vievistä elämäntarinoista. Kirjaan oli varmasti tarkoituksella valittu sellaisia haastateltavia, joilla on ikänsä puolesta kertynyt tarpeeksi elämänkokemusta erottaa elämänsä tärkeimmät hetket ja joiden elämät eivät ole iltapäivälehdissä loppuun kaluttuja. Tarinat olivat viehättäviä ja niitä olisi voinut lukea useammastakin henkilöstä.

Tekniset tiedot:
Kylänpää, Riitta: Vasta nyt näen
ISBN: 978-951-1-23284-1
Otava 2009
Sidottu, 224 s.
Kirjastoluokka: 99.1

Elämän tärkeimmät asiat

2011-10-29T12:41:00.000+03:00

Lähde: http://www.kaarina.fi (kuva Juha
Haanpää)

Jos tekisit listauksen elämäsi tärkeimmistä asioista, näyttäisikö listasi kärkiviisikko tällaiselta:

1. auringonvalo
2. internetyhteys
3. puhdas juomavesi
4. jääkaappi
5. Facebook

Olin suoraan sanottuna ällistynyt lukiessani viikko takaperin Vantaan Laurista brittien keskuudessa tehdystä kyselytutkimuksesta, jossa yli 3 000 kyselyyn osallistunutta henkilöä listasi asioita, joita ilman he eivät voi elää. Tuloksena saatiin ylläoleva listaus useimmiten mainituista asioista.

Ei kai pitäisi olla yllättynyt ainakaan sen perusteella, kuinka paljon palstatilaa Facebook saa nykyään uutisoinnissa ja kuinka kaikki tuntuu tapahtuvan nykyään internetissä. Harvassa on nykyään sellainen suomalaiskotikaan, jossa ei ole nettiyhteyttä. Silti... Minne on kadonnut arvostus terveyttä, vapautta, rakkautta, perhettä, riittävää ruokaa ja asuntoa/kotia kohtaan? Ehkäpä suurimmalla osalla meistä länsimaisista ihmisistä perustarpeet on niin täytetty, ettei niitä osata ajatella muuna kuin itsestään selvyyksinä. Onko meille käynyt niin kuin eräässä laulussa pohditaan:

Why it always seems to go
That we don't know what we have got till it's gone
They raped paradise
And put up a parking lot

Miltä sinun listauksesi näyttäisi?

Kirja-arvio: Muistelmat. Iranin viimeinen shaahitar kertoo

2011-10-28T19:10:00.000+03:00

Muistelmat - Iranin viimeinen shaahitar kertoo on kuvaus Iranin yhteiskunnan vaiheista 1930-luvulta 1980-luvun alkuun maan hallitsijan Muhammad Reza Pahlavin kolmannen vaimon, Farah Pahlavin, kertomana. Parin rakkaustarina alkaa satumaisesti ja yllättäen ja vuosien saatossa he saavat neljä lasta. Hallitsija ja koko Iranin kansa iloitsevat shaahin suvun jatkumisesta (lapsista joita shaahin kaksi ensimmäistä vaimoa eivät voineet hänelle antaa), mutta shaahitar ei tyydy pelkkään hallitsijan puolison ja jälkikasvusta huolehtijan rooliin. Iranin maareformin aikaan hänellä on aktiivinen rooli yhteiskunnallisten olojen kehittäjänä ja kansalaiset kertovat hänelle huoliaan tietäen tulevansa kuulluiksi.

Vuosiin hallitsijan puolisona kuuluu tapaamisia valtiopäämiesten kanssa ja asumista toisinaan melko vaatimattomissakin palatseissa. Kirjassaan Farah Pahlavi kuvaa miestään tunnolliseksi ja välittäväksi hallitsijaksi, jolle kansalaisten asiat ovat tärkeitä eikä shaahitar itse jää huonommaksi. Kansan noustua kapinaan 1970-luvun loppuvuosina hallitsijapari joutuu pakenemaan maasta toiseen ja etsimään lääketieteellistä hoitoa shaahin vähitellen pahenevaan syöpään. Perheenjäsenet joutuvat asumaan erossa toisistaan ja viimein shaahi kuolee jättäen vaimonsa maan tilapäiseksi hallitsijaksi ennen kuin perheen vanhin poika saavuttaa 20 vuoden iän ja astuu valtaistuimelle.

Farah Pahlavin vuosiin nuoresta arkkitehtiopiskelijasta shaahin kolmanneksi vaimoksi ja neljän lapsen äidiksi mahtuu ilon ja onnen hetkien lisäksi myös paljon dramaattisia käänteitä. Teos on suorasukainen kuvaus niistä haasteista, joita eläminen shaahin rinnalla toi hänen kohdattavakseen. Samalla se kuvaa Iranin monivivahteista lähihistoriaa hallitsijan vaimon näkökulmasta.

Tekniset tiedot:
Pahlavi, Farha Diba: Muistelmat. Iranin viimeinen shaahitar kertoo
Suomentaja: Marja Haapio
ISBN: 951-0-29365-2
WSOY 2004
Sidottu, 408 s.
Kirjastoluokka: 99.13

Valitse seurasi viisaasti

2011-10-23T15:44:00.008+03:00

Mielestäni hyvän seuran tunnistaa ainakin seuraavista ominaisuuksista:

*olet hyväksytty omana itsenäsi
*saat inspiraatiota ja elämänvoimaa; positiivinen pohjavire, joka luo myönteisen hyvinvoinnin kierteen
*uskosi vahvistuu etkä tule johdatetuksi väärälle tielle
*yhdessäolo tuntuu kaikista mieluisalta ja perustuu vapaaehtoisuuteen
*henkisen ja fyysisen hyväksikäytön puuttuminen
*ei juoruilua eikä pahan puhumista toisten selän takana

Lähde: http://mikkol-miettii.blogspot.com

Tulin ajatelleeksi tätä teemaa, kun mietin tulevia kuukausia ja mahdollisia tapaamisia ystävien, sukulaisten ja tuttavien kanssa ja toisaalta kaikkia kuluneita vuosia, joihin on mahtunut jos jonkinlaisia tapaamisia ja kohtaamisia. Joidenkin henkilöiden seura vetää vaistomaisesti puoleensa ja herättää myönteisiä ajatuksia ja odotuksia, kun taas toiset tapaamiset tiedän jo etukäteen kielteisemmiksi ja suhtaudunkin niihin karttelevasti. Kaikkien kanssa pitää tunnetusti ainakin parhaansa mukaan yrittää tulla toimeen, vaikka kaikeksi onneksi saamme melko pitkälti itse päättää, kenen kanssa vietämme aikaamme. Silti toisinaan erinäisten velvollisuuksien ja sitoumusten vuoksi olemme tekemisissä sellaistenkin ihmisten kanssa, jotka eivät ole meille välttämättä hyväksi.

Seura vaikuttaa kuin huomaamatta siihen, millaisiksi tulemme ajatuksinemme ja käyttäytymiseltämme. Olemme kaikki sosiaalisia olentoja, joiden on vaikeaa elää umpiossa, täysin toisten antamien vaikutteiden ulottumattomissa. Varsinkin nuoremmalla iällä kyseenalaisen seuran aikaansaama sosiaalinen paine voi saada tekemään asioita, joista ei itse oikeasti pidä ja joita joutuu jälkikäteen katumaan. Vaatii rohkeutta olla erilainen ja kieltäytyä ja ottaa samalla riski tulla jätetyksi joukon ulkopuolelle - joukon, jonka kokoonpano perustuu usein yhdenmukaisuuden vaatimukseen. Siinä mielessä olen onnellinen siitä, että kouluvuodet ja murrosiän rosoisin aika ovat takana ja on mahdollisuus valita vapaammin ihmiset ja yhteisö, jonka kanssa päivänsä kuluttaa. Aikuistuttua ei ole enää niin kiinni vanhemmissakaan, jotka ehkä hyvääkin tarkoittaen ovat voineet ohjata suuntaan, joka ei lopulta osoittautunut kaikkein parhaaksi.

Silti aikuisenakin voi joutua johdatetuksi melko helpostikin vääränlaiseen seuraan, jos ei itse ole tietoinen omista päämääristään ja siitä, mikä on itselle hyväksi. Toisinaan on tuntunut jopa kohtuuttoman vaativalta arvioida, missä kulkee raja suotuisan ja haitallisen seuran välillä. Muslimiksi palaaminen on antanut minulle varmuutta jättäytyä pois sellaisten henkilöiden parista, joiden olen huomannut vaikuttavan kielteisesti henkiseen kehittymiseeni. On kuin olisi saanut puettua selkeiksi ohjenuoriksi sen, mikä on aikaisemmin vain vaistonvaraisesti tuntunut väärältä. Jumala antakoon meille siskoille ja veljillekin vahvuutta kulkea oman sydämemme äänen mukaan. Ehkäpä olemme islamiin palaamisen myötä menettäneet jonkin ryhmän, johon aikaisemmin kuuluimme. Olemme kuitenkin saaneet tilalle jotakin parempaan - maailmanlaajuisen umman, joka voi parhaimmillaan tukea meitä aivan arkipäivän tasolla. Antakoon se meille voimia ja olkaamme itse sen osana tekemässä siitä entistä vahvempi voimatekijä.

Ajatuksia vaatteista ja pukeutumisesta

2011-10-19T20:09:00.000+03:00

Sain jokin aika sitten kimmokkeen miettiä omaa suhtautumistani vaatteisiin ja pukeutumiseen keskustellessani asiasta erään tuttavani kanssa (joka saattaakin tunnistaa itsensä, mikäli sattuu tämän tekstin lukemaan). Aihe oli niin laaja, että jäin miettimään sitä vielä kauan keskustelun jälkeenkin ja tuntuu, että saan siitä edelleen uusia puolia esiin.

Muslimiksi palaamisen myötä pukeutumiseni on muuttunut jonkin verran. Pidän entistäkin tarkemmin huolen siitä, että olen tarpeeksi peittävästi pukeutunut ja nykyisin vaikkapa huivin unohtaminen tuntuisi melkoiselta katastrofilta. Nukkuessani olen nähnyt muutaman kerran painajaisia siitä, kuinka olen julkisella paikalla ilman huivia - oloni on ollut turvaton ja alaston, vaikka kanssaihmiset eivät ole huomanneet mitään poikkeavaa. Olen pakonomaisesti alkanut etsiä paikkaa, jonne voisin mennä piiloon ennen kuin löytäisin jotakin itseni peitoksi. Kyse on varmaankin yhtä lailla fyysisestä pukeutumisesta kuin siitä, että tietynlaiset vaatteet antavat hyvän ja miellyttävän olon.

Juuri fyysisesti ja psyykkisesti miellyttävä olo on korostunut viime vuosina vaatevalinnoissani. Mielestäni parhaat vaatteet ovat sellaiset, jotka voi pukemisen jälkeen unohtaa. Sellaiset vaatteet eivät purista tai kiristä ja materiaalit ovat mahdollisimman luonnonmukaiset ja hengittävät. Toisinaan kylläkin joutuu tyytymään sellaisiin vaatteisiin, joita täällä on saatavissa: esimerkiksi pitkien väljien hameiden osalta Suomi ei ole kaikkein ihanteellisin maa, ellei sitten ole siunattu ompelutaidoilla, jolloin pystyy vaatettamaan itse itsensä.

Yksi tavoitteistani on olla takertumatta elämässä liikaa materiaan. Vaatteiden kohdalla se tarkoittaa esimerkiksi sitä, ettei vaatteiden merkillä ole juurikaan merkitystä. En usko markkinoijien lupauksiin siitä, että tietynmerkkiset vaatteet tekisivät meistä onnellisempia ja menestyvämpiä. Vaatteet merkitsevät minulle ennemminkin kulutustavaroita, joita meillä jokaisella on oltava edes muutaman vaatekerran verran voidaksemme pukeutua säädyllisesti ja pysyä lämpiminä ja suojattuina säältä ja ulkomaailmalta. Ja kuten sanottu, en pukeutumisen jälkeen juurikaan pane merkille vaatteitani. Ne ovat vain ulkokuorta.

Ehkäpä parasta vähittäisessä pukeutumistyylin muutoksessa on ollut se, että olen saanut mahdollisuuden lahjoittaa joitakin vanhoja vaatteitani pois. Olen niiden myötä voinut heittää hyvästit vanhalle minälleni ja toivottaa tervetulleeksi enemmänkin sisäisesti ja vähemmässä määrin ulkoisesti uudistuneen olemukseni. Perille on vielä matkaa, mutta juuri nyt olen hyvässä vaiheessa ajattelutapaani nähden.

Kirja-arvio: Pelastakaa Pojat!

2011-10-16T15:16:00.000+03:00

Pelastakaa Pojat! on jonkinasteinen hätähuuto nykyajan poikien puolesta. Sen punaisena lankana on lisätä ymmärrystä pojista ja ylipäätään miessukupuolesta, joka ei aina tule kohdelluksi ja ymmärretyksi tarpeidensa mukaisesti. Nykyisin poikalasten vanhemmat voivat kokea olevansa pulassa, sillä aikaisempien sukupolvien kasvatustavat eivät välttämättä tunnu enää sopivilta: ajat ja pojat ovat muuttuneet ja vaativat uudenlaista tietoa. Pelastakaa Pojat! tarjoaakin näkökulmia ja käytännön vihjeitä eri ikäkausiin.

Teos on kokonaisvaltainen esittely poikien kehityksestä aina vauvavuosista koululaiseksi, murrosikään ja aikuisuuden kynnykselle saakka. Pojat tunnustetaan tytöistä poikkeaviksi, mitä ei kuitenkaan pidä ajatella vain kielteisellä tavalla: vaikka he voivat olla kasvuympäristölleen tyttöjä haastavampia, on pojissa usein olemassa myös erityisen herkkä ja haavoittuvainen puoli. Poikien terveen itsetunnon kehittymisen kannalta olennaista on hänen ympärillään olevat miehet, joita vasten hän voi peilata itseään ja ottaa ehkä malliakin. Teoksessa on käsitelty myös erityisesti pojille ja nuorille miehille kasaantuneita ongelmia ja haasteita, kuten alkoholin ja muiden päihteiden ongelmakäyttöä, riskikäyttäytymistä liikenteessä, lähisuhdeväkivaltaa sekä tapaturma- ja itsemurha-alttiutta.

Pidin siitä, että tämä kirja käy suoraan asiaan ja puhuu myös ongelmista niiden oikeilla nimillä. Teoksessa viitataan useisiin tutkimustuloksiin ja mukana on myös katkelmia poikien ja heidän vanhempiensa kirjoituksista. Ongelmien lisäksi puhutaan myös kaikista niistä hienoista asioista, joissa pojat ovat vahvoilla ja keinoista, joilla poikien itsetuntoa, itsetuntemusta ja kehonhallintaa on mahdollista vahvistaa. Suosittelen tätä teosta vanhemmille ja kasvattajille niin varhaiskasvatuksessa kuin kouluissakin.

Tekniset tiedot:
Cacciotore, Raisa ja Samuli Koiso-Kanttila: Pelastkaa Pojat!
ISBN: 978-952-492-074-2
Minerva Kustannus 2008
Sidottu, 344 s.
Kirjastoluokka: 38.1

Tänään

2011-10-14T19:33:00.000+03:00

Jokaisessa viikossa on kaksi päivää, joista emme koskaan saisi olla huolissamme. Kaksi päivää, joita ei saa rasittaa peloilla eikä epäilyksillä.

Toinen päivistä on eilinen erehdyksineen ja huolineen; virheineen ja vikoineen; suruineen ja tuskineen. Eilispäivä on ikuisiksi ajoiksi vetäytynyt pois vaikutuspiiristämme. Kaikki maailman mammonat ovat riittämättömiä tuomaan takaisin eilistä.

Emme voi peruuttaa yhtään tekoa jonka olemme tehneet; emme voi pyyhkiä pois yhtään sanottua sanaa. Eilispäivä on vain yksinkertaisesti ollut ja mennyt.

Toinen päivistä taas on huominen. Se on yhtä kaukana kuin eilinen - saavuttamattomissa. Huomisen aurinko nousee joko loistavana tai pilvillä verhoiltuna. Mutta se nousee!

Meillä ei ole mitään osuutta huomispäivään ennen kuin aurinko nousee, sillä huomista ei vielä ole.
Näin meillä jää vain yksi päivä.Tänään!

Elä siis ja nauti tästä hetkestä. Nyt on tänään. Tee sille jotain ennen kuin siitä tulee eilinen.
- Lähde: Positiivarit

Sisäisen rauhan oireet

2011-10-14T19:23:00.000+03:00

Löysin Positiivareiden sivuilta useita mielenkiintoisia ja puhuttelevia huoneentauluja, joista olen nyt poiminut muutamia sopivimpia myös omaan blogiini. Mielestäni positiivinen ajattelutapa on tarpeen varsinkin nyt pimeimmän vuodenajan koittaessa, jolloin mieli tuntuu jotenkin automaattisesti kääntyvän sisäänpäin samalla, kun elämä fyysisestikin siirtyy enemmän sisätiloihin. Seuraavaksi siis oireita, joista tunnistaa sisäisen rauhan:

1. Taipumus ajatella ja toimia spontaanisti, ei menneiden kokemusten aiheuttamien pelkojen pohjalta.

2. Pettämätön kyky nauttia jokaisesta hetkestä.

3. Haluttomuus itsensä tuomitsemiseen.

4. Haluttomuus muiden tuomitsemiseen.

5. Haluttomuus konflikteihin.

6. Haluttomuus tulkita muiden tekoja.

7. Kyvyttömyys murehtia.

8. Toistuvat, ylitsevuotavat kiitollisuuden tunteet.

9. Tyydytystä tuottava ykseyden tunne muihin ihmisiin ja luontoon.

10. Toistuvat sydämestä tulevat hymyilykohtaukset.

11. Kasvava alttius vastaanottaa muiden antamaa rakkautta sekä vastustamaton halu jakaa sitä itse.

12. Kasvava alttius antaa asioiden tapahtua mieluummin kuin saada ne tapahtumaan.

- Jeff Rockwell -

Kirja-arvio: Pieniä ilmastotekoja. Opas arkipäivän valintoihin

2011-10-09T13:17:00.000+03:00

Pieniä ilmastotekoja - opas arkipäivän valintoihin pureutuu nykypäivän kenties polttavimpaan kysymykseen: ilmastonmuutokseen ja yksilön mahdollisuuksiiin vaikuttaa omalta osaltaan sen etenemisen hidastumiseen. Kirja on jaettu käytännönläheisiin aihepiireihin: perustietoon ilmastonmuutoksesta ja sen jälkeen arkielämän osa-alueisiin, joilla jokainen meistä voi omalta osaltaan toimia ympäristöystävällisemmin. Aihepiirit sisältävät kodin, puhdistusaineet, ruokavalinnat, roskien käsittelyn, työympäristön, koulumaailman, autoilun, kuljetukset, lämmityksen, kesämökin, harrastusvalinnat, ympäristöystävälliset juhlat ja lahjat sekä matkailun. Jokaisessa aihealueessa on runsaasti käytännönläheisiä esimerkkejä suurimmista sähkösyöpöistä, tuhoisimmista käyttäytymistavoista ja vastaavasti on esitelty kannustavia valintoja, jotka säästävät monessa tapauksessa ympäristön ja ilmaston lisäksi omaa kukkaroa, hermoja ja parantavat henkistä ja fyysistä jaksamista. Eikä ympäristön suosimisen tarvitse aina olla niin jäykkää ja vakavamielistä: kirjassa on esimerkiksi esitelty joitakin mielenkiintoisia ja varteenotettavia häälahjavaihtoehtoja ja ilmastoystävällisiä matkavalintoja.

Itse ympäristön ystävänä, mutta valitettavasti välillä hieman liian viitsimättömänä tämä kirja tarjosi paljon käytännön tapoja pienentää hiilijalanjälkeä, joskin monia niistä olen toteuttanut jo tähänkin saakka. Kirjan esimerkkien kohdalla on kerrottu konkreettiset päästövähennykset ja säästynyt raha, jonka kunkin ilmastoteon toteuttaminen saa aikaan. Opasmaiseksi teoksen tekee aihepiirimäinen jako, jota keventävät kannen kuvan mukaiset värikkäät tietoiskuruudut ja kuvitus pitkin kirjaa. Mielestäni tämä on varsin perusteos tältä aihealueelta ja tarjoaa paljon toteuttamiskelpoisia esimerkkejä ainakin sellaisissa maissa, joissa on mahdollista valita ympäristöystävällisemmin.

Tekniset tiedot:
Persson, Mikael, Bodil Sjöström ja Per Johnsson: Pieniä ilmastotekoja. Opas arkipäivän valintoihin
Suomentaja: Juho Gröndahl ja Lotta Heikkeri
ISBN: 978-952-5613-51-3
Nemo Kustannus 2007
Sidottu, 206s.
Kirjastoluokka: 50.1

Kirja-arvio: Tiistaisin Morrien luona

2011-10-08T14:53:00.000+03:00

(Pahoittelen kansikuvan puuttumista.) Heti alkuun minun täytyy sanoa, että Tiistaisin Morrien luona on yksi ehdottomista suosikkikirjoistani. Ostin sen kymmenisen vuotta sen ollessa lähes painotuore, sillä jokin vaisto minussa kertoi, että tämä kirja minun kannattaisi hankkia itselleni. Luin sen silloin kahteen kertaan lähes yhteen menoon ja olin siitä todella vaikuttunut. Nyt törmäsin tähän kirjaan sattumalta kirjastossa ja jotta tulisin lukeneeksi sen jälleen yhden kerran, lainasin sen, vaikka omakin kappale siis löytyy kotoa.

Tiistaisin Morrien kanssa kertoo urheilutoimittaja Mitch Albomista, joka on vuosien varrella uppoutunut niin työnsä lumoihin, ettei hänellä paljon muuta elämää olekaan. Eräänä päivänä hän näkee televisiossa sattumalta ohjelman yliopistonsa professorista, Morrie Schwartzista, jolla on todettu parantumaton ALS-sairaus. Se saa Mitchin muistamaan idealistisen yliopistoajan ja rakkaan professorinsa, jonka luokse hän päättää mennä vierailulle. Vuodet ilman yhteydenottoja tuntuvat häviävän hetkessä ja siitä lähtien he tapaavat kerran viikossa, tiistaisin, aina Morrien kuolemaan saakka.

14 viikon aikana Morrien fyysinen olemus kutistuu ja riutuu, mutta hänen persoonansa säkenöi entistäkin kirkkaammin. Tiistai-keskusteluissaan Mitch ja Morrie käsittelevät kaikille tärkeitä aiheita, kuten rakkautta, parisuhdetta ja perhettä, vanhenemisen ja kuoleman pelkoa, länsimaista kulttuuria ja rahaa. Aina omalaatuisena ja epäsovinnaisena tunnettu Morrie on päättänyt tehdä kuolemastaan projektin ja itsestään koekappaleen, jonka kautta muillakin on mahdollisuus käsitellä vaikeiksi koettuja aiheita. Kuoleman lähestyminen avaa ajatukset perimmäisille kysymyksille ja muuttaa myös Mitchin ajattelutapaa peruuttamattomalla tavalla. Tämä kirja on yksi koskettavimmista lukemistani kirjoista ja suosittelen sitä lämpimästi aivan kaikille.

Tekniset tiedot:
Albom, Mitch: Tiistaisin Morrien luona
Suomentaja: Raija Viitanen
ISBN: 951-0-23649-7
WSOY 1999
Sidottu, 195 s.
Kirjastoluokka: 99.13

Elämän hoito-ohje

2011-10-06T18:31:00.000+03:00

Olohuoneeni ikkunasta tuijottavat väsyneiden marjapensaiden hedelmättömät oksat. Niiden käpristynyt ja vaivainen olemus muistuttaa puutarhurin kehnoudesta. Vuosi toisensa jälkeen ne tuottavat uuden rönsyn, jolle marjaterttu ei vahingossakaan eksy. Joka syksy mieleeni hiipii sama ajatus:"Jotain tarttis tehdä."

Lähde: http://www.pihakeidas.fi

Viinimarjapensaiden hoidossa olen tyytynyt vuosien kuluessa aina samaan metodiin: karsin marjoja tuottamattomat oksat pois ja yritän leikata pensaan harmonisen näköiseksi. Ei toimi enää. Vuosi toisensa jälkeen marjoja tulee entistä vähemmän ja karsittavaa on rutkasti. Ilkeästi vääntyneistä oksista on enää mahdotonta saksia tasapainoista luomusta.

Nyt on muutoksen aika. Otan riskin. Aion nimittäin leikata pensaat maan tasalle. Olen miettinyt tätä vaihtoehtoa jo useamman vuoden, mutta jostain syystä en ole raivaussahaan rohjennut tarttua. Ehkä olen pelännyt, ettei maan tasalle ajelluista pensaista nouse enää mitään elämää. Olen mieluummin katsellut vuosikaudet kitumista kuin halunnut tilalle kokonaan uutta.

Onkohan niin, että ihminen hoitaa puutarhaansa niin kuin elämäänsä? Toiset katkovat säälimättä hedelmättömät oksat ja luottavat siihen, että Suuri Puutarhuri antaa kasvun. He purkavat telttansa maan tasalle ja uskovat uuden alun mahdollisuuteen. Toiset taas mieluummin säilyttävät kituvankin elämän hengissä eivätkö usko, että todellinen elämä syntyy karsimisesta, ei kärsimisestä.

Uskon ytimessä ei asu kärsiminen ja haalea elämä. Siellä asuu kuolema ja uusi mahdollisuus.

-Mikko Salmen kirjoitus Vantaan Laurin Vartin retriitti-palstalla.

Kirja-arvio: Arabiäitien matkassa

2011-10-04T19:06:00.000+03:00

Pia Ruotsala on tunnustuksellinen kristitty, kahden tyttären äiti ja vaimo, joka saa perheineen mahdollisuuden lähteä tekemään lähetystyötä Jordaniaan. Samalla Ruotsalalle avautuu aivan uusi maailma: arabien perhe-elämä. Hän haastattelee sekä kristittyjä että muslimiäitejä pääosin Ammanissa, Jordanian pääkaupungissa. Äidit saavat harvoin tarjotun mahdollisuuden tulla kuulluiksi huolineen, arjen kokemuksineen ja ylpeyden aiheineen. Ruotsala peilaa teoksessaan niin yhtäläisyyksiä kuin eroja suomalaisen ja toisaalta jordanialaisten kristittyjen ja muslimiäitien välillä. Moni asia on samanlainen, mutta yllätyksiä puoleen ja toiseen riittää yhtä lailla.

Teos on jaettu lukuihin eri aihepiirien mukaan, varsin loogisessa järjestyksessä. Aiheina on esimerkiksi äidiksi valmistautuminen ja perhesuunnittelu (tai sen puute) sekä äitiyden parhaat hetket ja ylpeyden aiheet. Teoksessa mietitään myös, onko äidin paikka pelkästään kotona vai voiko äiti osallistua myös työelämään ja millä seurauksilla. Pohditaan varsinkin suvun vanhimpien naisten merkitystä lasten kasvatuksessa, isän roolia ja tehtäviä perheessä ja lapsen osaa perheenjäsenä olipa hän sitten tyttö tai poika. Arabien keskuudessa perinteisillä tavoilla ja uskomuksilla on vielä suhteellisen suuri merkitys lasten kasvatuksessa, mitä myös käsitellään omassa luvussaan. Teoksen loppupuolella Ruotsala miettii vielä uskonnon vaikutusta perhe-elämään sekä eroja kristittyjen ja muslimilasten kasvatuksessa.

Ruotsala tuo omat näkemyksensä ja vakaumuksensa selkeästi ja avoimesti esille, mitä pidän tärkeänä tämänkaltaisessa kirjassa. Hän on pyrkinyt haastattelemaan eri asemissa ja elämäntilanteissa olevia naisia saadakseen monipuolisemman kuvan arabinaisten ja äitien arjesta, maailmankatsomuksesta, kulttuurista ja uskomuksista. Teos liikkuu täysin arjen tasolla ja käytetyt esimerkit ovat todella mielenkiintoisia ja niihin on helppo samastua. Kulttuurieroja ja erilaisia käsityksiä sopivista kasvatustavoista löytyy todella runsaasti, mutta suuret linjat tuntuvat olevan niin suomalaisten kuin arabikristittyjen ja -muslimien keskuudessa varsin samankaltaisia. Suosittelen tätä kirjaa perheasioista, äitiydestä ja niiden kulttuurisista eroista kiinnostuneelle lukijalle.

Tekniset tiedot:
Ruotsala, Pia: Arabiäitien matkassa
ISBN: 951-624-338-X
Suomen Lähetysseura 2006
Sidottu, 162 s.
Kirjastoluokka: 30.15

Kirja-arvio: Leiri. Tarinoita ihmisistä jotka haluavat kotiin

2011-10-02T10:10:00.000+03:00

Toimittaja Annu Kekäläinen vietti keväällä 2008 kolme kuukautta kenialaisella Kakuman pakolaisleirillä tutustuen sen asukkaisiin, elämänmenoon ja elinolojen lainalaisuuksiin. Välikaikaiseksi tarkoitettu leiri on ollut olemassa jo lähemmäs parikymmentä vuotta ja monet nuorempaan sukupolveen kuuluvat eivät ole muunlaista elämää nähneetkään. Kekäläinen pääsi leiriin ottamaan valokuvia ja tekemään haastatteluja, joista osa on julkaistu hänen teoksessaan Leiri - tarinoita ihmisistä jotka haluavat kotiin. Mukaan on päässyt aika erilaisia tarinoita, ihmiskohtaloita, joita yhdistää tavalla tai toisella päätyminen samalle pakolaisleirille.

Teoksensa kautta Kekäläinen kertoo niin miesten kuin naistenkin, joissakin tapauksissa käytännössä vielä lapsien, subjektiivisia tarinoita siitä millaista on asua pakolaisleirillä ja millaiseksi eläminen siellä ihmisen tekee. Kakuma näyttäytyy kirjassa omalakisena yhteisönä, maailmankolkkana josta on muodostunut monille pysyvä asuinpaikka huolimatta toiveista päästä kiintiöpakolaisena vauraampiin länsimaihin. Suurinta osaa tämä onni ei kohtaa koskaan, vaan selviytymistavat on keksittävä muilla keinoin: itseään myymällä, useita identiteettejä omaksumalla, hyödyntämällä leiriltä poispäässeiden tai kuolleiden ruokakortteja. Kekäläinen on haastatellut myös leirillä työskentelevää fundraiseria, varojen kerääjää, jonka tehtävänä on saada pakolaisleirin asukkaat näyttämään medioisssa niin surkeilta, että länsimaiden asukkaat haluaisivat lahjoittaa heidän hyväkseen rahaa. Avustustoiminta on leirillä asuvien elinehto, vaikka sekään ei auta aina välttämättömissäkään asioissa.

Leiri - tarinoita ihmisistä jotka haluavat kotiin alkaa mielestäni kerronnallisesti hieman sekavasti enkä ainakaan itse meinannut aluksi päästä jyvälle juonesta. Alun jälkeen alkavat kuitenkin pakolaisleirin asukkaiden haastattelut, jotka on ryhmitelty siten, että niiden lukeminen on helppoa - ainakaan jos tarinoiden sisältöä ei jää syvemmin pohtimaan. Monella on nuoresta iästään huolimatta raskas historia takanaan ja Kekäläinen toteaakin, ettei pysty kuuntelemaan sellaisia tarinoita muuten kuin ulkoistamalla ajatuksensa. Liiallinen ajattelu saisi hänet lopettamaan haastattelut alkuunsa. Kolmen kuukauden jälkeen hän palaa Suomeen, sillä "leirillä alkaa tuntua, että tulee aika lähteä, kun kaikki epänormaali muuttuu normaaliksi". Tämä teos on ainutlaatuinen katsaus pakolaisleirin arkeen asukkaiden itsensä kertomana, joten sisältö on sen mukainen.

Tekniset tiedot:
Kekäläinen, Annu: Leiri. Tarinoita ihmisistä, jotka haluavat kotiin
ISBN: 978-951-0-35791-0
WSOY 2010
Nidottu, 239 s.
Kirjastoluokka: 32.2

Neuletöitä syysiltojen iloksi

2011-09-30T18:49:00.000+03:00

Työelämään palaaminen on näkynyt blogini päivitystiheydessä dramaattisesti. Siinä missä minulla oli ennen aikaa pohtia asioita siinä määrin syvällisesti, että niistä sai jutun juurta kasaan ja toisinaan jotakin julkaistavaksikin asti, nykyään voi mennä useampi päivä ettei päässä tunnu liikkuvan juuri mitään. Olen kirjoittanut vain vähän aikaa sitten muutamankin kirja-arvion hidasta ja oravanpyörästä irrottautumista suosivaa elämäntapaa ylistävistä kirjoista ja ollut niiden kanssa täysin samaa mieltä. Silti lyhyessä ajassa olen itse ajautunut samoihin vanhoihin kuvioihin: omistautumaan työnteolle niin, että ainakin arkisin elämään ei juuri muuta tunnu kuuluvankaan. En tiedä, pitäisikö minun olla surullinen asian suhteen. Julkisten liikennevälineiden käyttäjien seuraamisen perusteella moni näyttää jakavan elämäntapani. Toivon, että pystyn säilyttämään jonkinlaisen suhteellisuudentajun, etten uhraa lastani työnteon vuoksi. Tämä lienee tunnollisten ihmisten dilemma: työn ja perheen yhdistäminen.

Vaikka rakastamiani kirjoja en ehdikään lukea niin paljon kuin haluaisin, olen löytänyt uudelleen sen rinnalle hetken kateissa olleen käsityöharrastuksen. Kaipasin jotakin vastapainoa työlle ja siksi päätin tarttua uudenlaiseen haasteeseen: neulomaan villatakin poikittain. Tämä malli on niin kaunis, etten voinut vastustaa kiusausta kokeilla, osaanko tehdä samanlaisen myös itse. Väreinä minulla on sekoitus luonnonvalkoista, vaaleansinistä, tummansinistä ja ruskeaa, jotka muodostavat kauniin raidoituksen. Langat olivat sopivasti tarjouksessa; normaalistihan liukuvärjätyt langat ovat melko hinnakkaita. Lopputulosta pitänee silti odotella jonkin aikaa: lanka on niin ohutta, että ahkerallakin neulomistahdilla takin valmistumiseen menee tovi jos toinenkin.

Sen sijaan sain nopeasti valmiiksi säärystimet. Paksusta langasta neulotut villaiset säärten lämmittimet ovat melkein välttämättömyys hameita käyttävälle naisihmiselle, jonka täytyy pärjätä ulkona kylmemmälläkin säällä. Ne tuntuvat välttämättömyydeltä ainakin minulle; olen siirtynyt hameiden käyttöön lähes ympärivuotisesti kylmimpiä aikoja lukuun ottamatta. Minulla on taipumusta palelemiseen, joten villa-asusteet auttavat mukavasti siinä asiassa - tyylistä tinkimättä.

Kirja-arvio: Maailman tila 2011. Kuinka maailma ruokitaan

2011-09-25T09:32:00.000+03:00

Worldwatch-instituutin vuosittain julkaisema raportti maailman tilasta keskittyy tänä vuonna ruoantuotantoon ja ruokakriisin ratkaisukeinoihin. Maailman miljoonien nälkäänäkevien ongelman ratkaisemiseksi on usein ehdotettu ruoantuotannon lisäämistä ja jo olemassa olevan tuotantoalan käytön tehostamista, mutta nyt arvioitavana oleva teos kiinnittääkin huomiota aivan muunlaisiin asioihin: luonnonmukaisempaan maatalouteen, maaperän köyhtymisen aihettamiin ongelmiin sekä lähiruokaan ja paikallisten lajikkeiden ja eläinrotujen kohtaamiin uhkiin. Teoksessa esitetään monia jo pienimuotoisessa käytössä olevia keksintöjä, jotka auttavat paikallisesti viljelyssä sekä ruoan ja viljan säilyttämisessä. Raportti kiinnittää nimittäin erityistä huomiota siihen, että usein ongelmana ei olekaan se, etteikö esimerkiksi viljaa ja vihanneksia tuotettaisi tarpeeksi: niiden säilytystavat vain voivat olla sellaisia, että huomattava osa sadosta pilaantuu varastoissa. Hävikki on siis melkoinen, ja keinot sadon säilyvyyden varmistamiseksi auttaisivat merkittävästi ruokakriisin ratkaisemisessa. Kirjassa käydään läpi myös muita tärkeitä teemoja, kuten naisviljelijöiden tietotaidon hyödyntämistä ja vauraiden maiden kiinnostusta vuokrata viljelymaata Afrikan maista omaa käyttöä varten.

Suuri osa kirjasta on ennestään tuttua tietoa; mielenkiintoa lisää lukuisten paikallisten esimerkkien esittely. Lisäksi minulle tuli ainakin uutena tietona se, että esimerkiksi Saudi-Arabia ja Etelä-Korea ovat tehneet sopimuksia joidenkin Afrikan maiden kanssa merkittävien maa-alojen vuokraamisesta niin, että niistä saatava sato kulkeutuu vauraiden maiden asukkaiden suihin. Teos keskittyy käytännössä kokonaan Afrikkaan, mikä tuli minulle myös jonkinlaisena yllätyksenä. Kokonaisuudessaan teos on kunnianhimoinen esitys maailman ruoantuotannon tilasta. Se sopii yksityiskohtaisuudestaan huolimatta myös aihepiiriin aikaisemmin perehtymättömän luettavaksi ja antaa uutta ajattelemisen aihetta meitä kaikkia koskettavasta aiheesta.

Tekniset tiedot:
Worldwatch-intituutti: Maailman tila 2011. Kuinka maailma ruokitaan
Suomentajat: Eeva-Liisa Hallanaro ja Kati Pitkänen
ISBN:978-952-495-203-3
Gaudeamus 2011
Nidottu, 271 s.
Kirjastoluokka: 50.1053

Liebster Blog-palkinto

2011-09-21T19:15:00.000+03:00

Olen saanut ilon ja kunnian vastaanottaa Liebster Blog-palkinnon How To Deal-blogin pitäjältä ja yhdeltä blogini seuraajista, Zarina Hassemilta. Lämpimät kiitokset palkinnon myöntämisestä Zarina! Olen otettu, sillä palkittujen blogien joukosta minun oli ainoa suomenkielinen ja vain täten levittää palkintoa myös suomalaisten(kin) bloggaagien keskuuteen. Liebster Blog-palkinnon ideana on tehdä tunnetummaksi blogeja, joilla on alla 200 seuraajaa. (Suomen kontekstissa alle 100 seuraajaa olisi mielestäni ehkä sopivampi raja.)

Liebster Blog-palkintoon kuuluu seuraavat säännöt:

1. Osoita kiitollisuutesi palkinnon myöntänyttä blogin pitäjää kohtaan laittamalla linkki hänen blogiinsa.
2. Valitse viisi sopivaa blogia saamaan Liebster Blog-palkinto ja ilmoita ko. blogien pitäjille palkinnosta jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Laita kuva palkinnosta blogiisi.
4. Nauti blogimaailman kannustavimpien bloggaagien tuesta.
5. Viimeiseksi, pidä hauskaa ja levitä hyvää sanomaa eteenpäin.

Koska olen jo täyttänyt muut kohdat, laitan tähän vielä listan blogeista, jotka mielestäni ansaitsevat enemmän huomiota ja, jos Jumala suo, saavat osan siitä tämän palkinnon myötä. Palkinnon saajiksi olisi voinut valita monia muitakin - valinta oli aika vaikea, mutta yritin valita sellaisia, jotka ovat aikaisemmin jääneet vähemmälle huomiolle.

Forever Fatimah
The Forenoon
Vanilla ice cream floats
Maitolasi
Maaginen arkki

Leima hanuriin

2011-09-19T18:56:00.000+03:00

Kuka tahansa voi tehdä itselleen lipun tai leimasimen, mutta niiden käyttöä rajoitetaan lukuisin säädöksin. Palestiinalaistaiteilija Khaled Jarrar kylläistyi siihen, että hänen kansallaan ei ole oikeutta valvoa omia rajojaan tai leimata passeja. Israel kontrolloi liikennettä palestiinalaisalueille, eikä niille ole ulkopuolisilla pääsyä ilman miehittäjän hyväksyntää.

Jarrar suunnitteli leiman Palestiinalle ja meni omatoimisesti Ramallahin linja-autoasemalle leimaamaan matkalaisten passeja. "Olen taitelija ja uskon, että että minun ihmisoikeuksiini kuuluu oikeus kertoa, että olen olemassa", Jarrar toteaa. "Kukaan ei leimaa Palestiinaan saapuvien passeja. Päätin tarttua toimeen ja olen nyt leimannut reilut sata passia, näistä seitsemän oli israelilaisia."

Ongelmiahan siitä seurasi. Länsiranta ei ole itsenäinen eikä Palestiina valtio. "Pyysin henkilöitä, joiden passit olin leimannut, ottamaan yhteyttä sähköpostitse ja kertomaan kokemuksistaan." Kaikkien myöhemmät rajanylitykset eivät olleet ongelmattomia leiman takia. "Esimerkiksi erään Israelin ja Yhdysvaltain kaksoiskansalaisen israelilainen passi leikattiin mitättömäksi leiman takia. Onneksi hän pystyi jatkamaan tunteja kestäneiden kuulustelujen jälkeen matkaansa Yhdysvaltain passilla."

Kuten yritysten logot, myös valtioiden symbolit ovat paljon kertovia. Suomen leijona tallaa itäisten maiden käyrää sapelia ja Suomen lippua koristaa uskonnollinen symboli, risti. Jarrarin leiman keskeisenä elementtinä on rauhan kyyhky. Kannanotto sekin.

Jarrar on aikaisemminkin puuttunut liikkumisen vapauteen taideprojekteissaan. Hänen dokumenttinsa Journey 110 kuvasi palestiinalaisia, jotka joutuivat kahlaamaan viemäreiden kautta Länsirannalta Jerusalemiin. Siirtyminen väkivalloin jaetun Beit Haninan lähiön laidalta toiselle oli ja on edelleen vaivalloista ja nöyryyttävää.

Pitäessään valokuvanäyttelyn israelilaisten valvomalla rajanylityspisteellä Jarrar puolestaan kytki sotilaat osaksi taideteosta. Valokuvat muuttuivat taideteoksista työkaluiksi, joiden avulla taidetta tehtii. Samoin tapahtuu passien leimaamisen kanssa; leimatut passit ja niiden herättämät reaktiot ovat kaikki osa teosta.

Palestiinalaisten kamppailu itsenäisyyden puolesta on saanut näkyvyyttä kansainvälisessä mediassa lähinnä väkivallan leimahdellessa. Silti väkivallattomallakin toiminnalla on ollut osansa tässä projektissa. Tähän jatkumoon Jarrar putoaa sopivasti. "Uskon, että taiteella voi muuttaa maailmaa, puheella vaikuttaa", Jarrar sanoo. "Minun taiteeni on poliittinen kannanotto ja toivon, että se muistuttaa ihmisiä siitä että Palestiina on valtio, joka odottaa syntymäänsä."

Erityisen ajankohtainen Jarrarin projekti on syyskuussa, kun palestiinalaiset hakevat tunnustusta YK:lta. Tavoitteena on saada järjestöltä joko tunnustus itsenäisyydestä tai vähintäänkin pysyvä jäsenyys YK:ssa. Sanomattakin on selvää, että Israel vastustaa tämänkaltaisia pyrkimyksiä.

- Voima-lehti syyskuu 2011

Kirja-arvio: Identiteetti ja väkivalta

2011-09-18T14:45:00.000+03:00

Amartya Sen, intialaissyntyinen Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa asunut taloustieteen nobelisti, ruotii teoksessaan Identiteetti ja väkivalta nykymaailman selkkauksia identiteetin moninaisista ulottuvuuksista käsin. Teos osoittaa, kuinka yksisilmäisesti ihmisiä on luokiteltu tiettyihin identiteetteihin kuuluviksi vain heidän uskontonsa tai kulttuurinsa perusteella. Senin teoksen perussanoma on, että meillä kaikilla on samanaikaisesti useita eri identiteettejä, joiden merkitys vaihtelee asiayhteydestä riippuen.

Teoksessa identiteetin ulottuvuuksia on käsitelty viime vuosien konfliktien, kuten terroristi-iskujen, kautta. Suuren huomion saa myös Samuel Huntingtonin surullisenkuuluisa väite "sivilisaatioiden yhteentörmäyksestä", joka saa Seniltä yksityiskohtaista kritiikkiä. Ylipäätään sivilisaation käsite sekä Lännen merkitys maailmanhistoriassa tulee teoksessa uudelleen arvioitavaksi. Useat länsimaisina ilmiöinä pidetyt asiat kun ovatkin peräisin länsimaiden ulkopuolelta. Teoksen loppupuolella pohditaan myös globalisaatioon ja monikulttuurisuuteen liittyviä kysymyksiä.

Identiteetti ja väkivalta vastaa vastaanpanemattoman terävillä argumenteilla viime vuosien yleisiin keskusteluihin, joissa ihmisryhmiä on kutistettu ahtailla määrittelyillä tiettyihin identiteetteihin (ja vain niihin) kuuluviksi. Löysin tästä teoksesta monia ajatuksia, jotka jaan mutta joita en ollut itse osannut pukea sanoiksi. Tämä on monikulttuurisuuskysymyksistä kiinnostuneelle varmasti puhuttelevaa luettavaa.

Tekniset tiedot:
Sen, Amartya: Identiteetti ja väkivalta
Suomentaja: Jussi Korhonen
ISBN: 978-952-5734-03-4
Basam Books 2009
Nidottu, 240 s.
Kirjastoluokka: 32.2

Toisia ihmisiä

2011-09-16T20:01:00.001+03:00

Lähde: http://www.iltalehti.fi/

"Useimmat meistä ovat toisia ihmisiä. Heidän ajatuksensa ovat toisten mielipiteitä, heidän elämänsä jäljitelmä, heidän intohimonsa lainausta." - Oscar Wilde

Olen miettinyt viime aikoina useammasta suunnasta sitä, kuinka sosiaalisia ihmisiä olemme: kuinka alttiita ulkopuolisille vaikutteille, kuinka valmiita elämään toisten määrittelemää elämää, kuinka paljon rohkeutta vaatii erottua joukosta. Pääkapunkiseudulla ja suurimmissa kaupungeissa jonkinasteiseen erilaisuuteen on jo totuttu; esimerkiksi maahanmuuttajat eivät enää erotu räikeästi katukuvassa ja erilaisia tyylisuuntauksia tulee vastaan jo lähes joka kadunkulmassa. Silti koko Suomen mittakaavassa voi vieläkin mielestäni puhua melko yhtenäisestä kulttuurista.

Olen laskenut siunauksekseni sen, etten ole luonteeltani kovin sosiaalinen. Itse asiassa monen mielestä minua voisi kuvata hyvin viime aikoina yleistyneellä luonnehdinnalla "sosiaalinen erakko". Viihdyn hyvin kotona eikä minua vaivaa se, etten ole perillä viimeisimmistä muotivillityksistä tai pinnalla olevista elokuvista, musiikista tai muista menoista. Silti minustakin tuntuu vaikealta erottua liikaa valtavirrasta. Olen esimerkiksi alkanut käyttää huivia jokunen kuukausi sitten, mutta tunnen sosiaalisesti helpommaksi käyttää sitä niin, että se peittää vain hiukseni eikä kaulaa. Toisin sanoen minua ei suoralta kädeltä tunnista muslimiksi, ellei osaa katsoa tarkkaan. Puhun uskostani, jos sitä suoraan kysytään (muutaman kerran on niinkin käynyt), mutta muuten pidän siitä, että saan liikkua kohtuullisen huomaamattomasti.

Valtavirran mukaan elämisessä ei ole mitään pahaa niin kauan kuin se tuntuu oman sisimmän mukaan oikealta. Sen sijaan niille, joita oma elämänmuoto tai ulkonäkö ahdistaa, oikea ratkaisu voi olla vain oman sydämen äänen seuraaminen. Jumalan sanotaan asuvan sydämessä - siksi uskon sieltä kumpuavan ajatukset, jotka ohjaavat meitä oikeaan suuntaan elämässämme. Todellisuutta on se, että emme elä tyhjiössä, vaan toiset ihmiset vaikuttavat suoraan ja välillisesti siihen, millaiseksi elämämme muodostuu. Siksi sydämen äänen seuraaminen voi tuntua joskus vaikealta. Lopulta se on kuitenkin ainoa todellinen vaihtoehto.

Kirja-arvio: Pientä elämää etsimässä

2011-09-16T18:51:00.000+03:00

Tutustuin kirjan Pientä elämää etsimässä teemoihin alunperin samannimisen blogin kautta. Olen ollut monen muun ihmisen tapaan kiinnostunut hyvästä elämänlaadusta, rauhallisesta elämäntahdista ja pienistä asioista nauttimisesta. Siksi päätin blogin lisäksi lukea myös Bergmanin kirjan, joka keskittyy juuri näihin aihepiireihin.

Bergman edusti joitakin vuosia sitten supernaista kaikilla materiaalisilla tehokkuuden mittareilla mitattuna. Hänellä oli vaativa työ, kasvava määrä lapsia ja joukko kunnianhimoisia harrastuksia, jotka pitivät hänet kiireisenä lähes vuorokauden kaikkina hetkinä. Viimein kolmannen lapsen kanssa tapahtui odottamattomia asioita, jotka muuttivat Bergmanin elämänsuuntaa ja ajattelutapaa peruuttamattomalla tavalla. Hän heräsi pohtimaan uudesta näkökulmasta kiirettä, vanhemmuutta, suorituspaineita, työn kaikennielevyyttä, lainanottamista - ylipäätään "yletöntä puuhakkuutta", kuten hän asian sopivasti ilmaisee. Bergmanin ratkaisu on tahdin hidastaminen ja perusasioiden uudestaan löytäminen ja niiden arvostaminen. Hän omistaa osan kirjastaan myös lapsille, joilta voimme oppia enemmän kuin uskommekaan. Aina ei tarvitse mennä kauas nähdäkseen hyvin.

Pientä elämää etsimässä jatkaa samoilla linjoilla kuin esimerkiksi Kaarina Davisin Irti oravanpyörästä. Siinä on hienoja oivalluksia, mutta myös varoituksia niistä sudenkuopista, joihin oravanpyörästään pois pyristelevä voi langeta ellei ole tarkkana. Kirjan alun hengästyttävän tahdin jälkeen loppu on seesteisempi ja vakuuttaa, että pienilläkin muutoksilla oma elämä on mahdollista saada paremmin hallintaan.

Tekniset tiedot:

Bergman, Marikka: Pientä elämää etsimässä

ISBN: 978-952-5734-87-4

Basam Books 2010

Nidottu, 210 s.

Kirjastoluokka: 17.3

Kirja-arvio: Kuinka Koraania luetaan

2011-09-11T10:09:00.000+03:00

Mona Siddiqui on laatinut tiiviin Kuinka Koraania luetaan -oppaan kaikille, jotka ovat kiinnostuneet muslimien pyhästä kirjasta Koraanista. Teoksessaan Siddiqui, brittiläinen islamin tutkimuksen professori ja itsekin muslimi, käsittelee niitä tapoja, joilla Koraani on aikojen saatossa ymmärretty niin oppineissa piireissä kuin kansan keskuudessa. Hän jakaa tutkimuksensa eri teemoihin, kuten Jumalan ykseyteen, profetiaan, ihmisen luomiseen, rituaaleihin sekä Koraanin suhteesta siveyteen, muiden kirjauskontojen edustajiin, lakiin (erityisesti shariaan) ja Koraanin tieteelliseen tutkimukseen.

Siddiquin kirjan ansioksi voi lukea sen, että käyttämiensä esimerkkien kautta hän antaa mahdollisuuden nähdä islam myönteisemmässä valossa ja auttaa ymmärtämään paremmin muslimien maailmankuvaa. Islam elää vahvasti mukana arjessa ja tämän oppaan kautta ei-muslimien on kenties helpompi käsittää esimerkiksi erilaisten rituaalien merkitys muslimien elämässä. Mukana on myös päivän polttavia aiheita, kuten hijabin käyttö (ja käyttökielto) länsimaissa sekä muslimien suhtautuminen terrorismiin.

Pienikokoinen kirja on helppo kantaa vaikka mukana ja kansantajuisuutensa vuoksi se sopii mainiosti lukijoille, joilla ei ole aikaisempaa syvällistä tietämystä islamista tai Koraanista. Itselleni kirja tarjosi valitettavan vähän uutta tietoa, mutta osoitti kylläkin jälleen sen, kuinka monitahoinen kirja Koraani on. Toivon erityisesti islamiin kielteisesti ja varauksella suhtautuvien tarttuvan tähän kirjaan ja huomaavan, etteivät esimerkiksi musliminaiset ole niin alistettuja kuin yleisesti länsimaisittain halutaan ajatella.

Tekniset tiedot:

Siddiqui, Mona: Kuinka Koraania luetaan

Suomentaja: Petri Stenman

ISBN: 978-952-471-984-1
Like Kustannus 2007
Nidottu, 159 s.
Kirjastoluokka: 29.7

Kirja-arvio: Neljän dollarin päivä. Ekomatka Aasiaan ja Australiaan

2011-09-09T20:28:00.001+03:00

Marketta Horn päättää viettää vuorotteluvapaansa matkaillen mahdollisimman ekologisesti Itä-Euroopan kautta Aasian poikki aina Australiaan ja takaisin. Horn on kokeilevan ekologisen yhteisön, Suomineidon, perustaja ja vakaumukseltaan buddhalainen. Hän matkustaa 14 kuukauden aikana 34 eri maassa ja käyttää matkakassana 3 700 dollaria. Kulkuvälineinä toimivat pääasiassa bussit ja junat, toisinaan myös polkupyörä ja kimppakuljetus autolla. Yönsä hän viettää milloin hosteilleissa, luostareissa, kulkuvälineissä tai paikallisissa kodeissa, milloin paljaan taivaan alla. Horn viettää matkastaan puoli vuotta Intiassa erityyppisissä joogakeskuksissa; matkan loppupuolella hän keskittyy suuntaamaan kulkunsa ekologisiin yhteisöihin, joissa saa majoituksen muutaman tunnin päivittäistä työpanosta vastaan.

Neljän dollarin päivä - ekomatka Aasiaan ja Australiaan kertoo päiväkirjamuodossa matkasta maailman toiselle puolelle ja takaisin. Se paljastaa karulla tavalla, kuinka nykyään kaikkien oletetaan matkustavan lentämällä - joihinkin maihin on vaikeaa saada esimerkiksi viisumi, ellei sen hakijalla ole osoittaa lentolippua matkansa todentamiseksi. Kirja on reppureissaajan opas parhaimmillaan ja hitaan matkustamisen ylistyspuhe. Se havahduttaa huomaamaan kulutuskulttuurin leviämisen kääntöpuolen: useissa kehittyvissä maissa erityisesti muovijätteen keräyksen puute on saanut kaupungit ja maaseudunkin lähes peittymään muoviin.

Kirja on yksityiskohtaisesti kirjoitettu ja matkakirjoista pitävälle mukava lukuelämys, joka ei lopu kesken. Itseäni jäi vaivaamaan Hornin tietynlainen asenne musliminaisia kohtaan, jota hän ei peittele: "En jää Malesiaan, koska teidän huivinne kauhistuttavat. Olen niin pahoillani teidän naisten puolesta" ja "Naiset eivät saaneet esiintyä edes mainoksissa ilman muslimihuivejaan. Olin iloinen, että laukussani oli suora lippu Singaporeen."(Molemmat lainaukset s. 335.) Muutoin niin avoimin mielin matkustava Horn on tältä osin mielestäni ahdasmielinen. Kokonaisuudessaan kirja on kuitenkin keskitasoa.

Tekniset tiedot:
Horn, Marketta: Neljän dollarin päivä. Ekomatka Aasiaan ja Australiaan
ISBN: 978-952-01-0198-5
Like Kustannus 2008
Sidottu, 462 s.
Kirjastoluokka: 40.8

Rumin tuotantoa - valittuja runoja

2011-09-08T19:42:00.003+03:00

Hardship

Hardship may dishearten at first,
but every hardship passes away.
All despair is followed by hope;
all darkness is followed by sunshine.

Thorns

Why should I grieve because of a thorn?
Once it had made laughter known to me.
Whatever you lost through the stroke of destiny,
know it was to save you from adversity.
One small affliction keeps off greater afflictions;
one small loss prevents greater losses.

Grief

I saw grief drinking a cup of sorrow and called out,
"It tastes sweet, does it not?"
"You've caught me," grief answered,
"and you've ruined my business,
how can I sell sorrow when you know it's a blessing?"

Nämä runot ovat peräisin Jannah.org-sivustolta, jossa on paljon muitakin islamilaisia runoja. Nämä ylläolevat pääsivät mukaan blogiini, koska niissä on mielestäni positiivinen ja pohjavire ja toivoa antava sanoma.

Muslimin elämää nollasta kymppiin

2011-09-05T20:01:00.000+03:00

0 on niiden asioiden määrä, joista Jumala (swt) ei ole tietoinen. Tämän asian ymmärtäminen oli minulle islamiin palaamisen yhteydessä aikamoinen oivallus: niin ansiota tuovat kuin syntiset tekonikin tulevat kirjatuksi muistiin, josta ne käydään läpi Viimeisenä päivänä. Toisaalta Jumalan (swt) kaikkivoipaisuuden tunnustaminen on tuonut elämääni toisinaan myös helpotuksen tunteen: minulla ei ole enää samanlaista tarvetta tuomita toisten tekoja, sillä tiedän, että Jumala (swt) on lopullinen ja paras Tuomari eikä kukaan koe silloin vääryyttä.

1 on niiden jumalien lukumäärä, johon uskon. Jumala (swt) on Yksi eikä Hän tarvitse ketään tai mitään. Jos Jumala suo, kasvan uskossani niin, etten enää kanna niin paljon huolta kaikesta vaan pystyn luottamaan siihen, että kaikki järjestyy niin kuin on tarkoitettu.

2 on elossa olevien vanhempieni lukumäärä. Olen niiden onnekkaiden joukossa, joilla on ollut mahdollisuus kasvaa ja elää molempien vanhempiensa kanssa ja ottaa heiltä opikseen niin hyvässä kuin pahassakin vielä aikuisiälläkin. Emme ole aina kaikesta samaa mieltä ja elämäntapamme ovat nykyisellään aika lailla toisistaan poikkeavat, mutta olen saanut heiltä hyvän perusluottamuksen ja monenlaista tietoa ja taitoja elämää varten. Islam korostaa vanhempien kunnioittamista, vaikka heidän kanssaan ei aina tulisikaan toimeen.

3 tulee muslimin elämässä vastaan tämän tästä: ennen rukousta käsivarret, nenä, suu, kasvot ja jalat pestään kolme kertaa ja esimerkiksi uskontunnustus tulee lausua kolme kertaa islamiin palaamisen yhteydessä. Erään selityksen mukaan kolmea käytetään näissä yhteyksissä, koska se on pienin pariton numero. Islamin tärkein numero on kuitenkin yksi, sillä islam on monoteistinen uskonto.

4 on islamin sallimien vaimojen lukumäärä. Varsinkin islamiin kielteisesti suhtautuvilla tuntuu islamista lähes ensimmäiseksi tulevan mieleen terrorismin lisäksi juuri tämä asia, ja itsekin tiesin sen jo paljon ennen kuin aloin tutustua islamiin paremmin. Tämä seikka oli myös yksi niistä kysymyksistä, joita pyörittelin mielessäni siinä vaiheessa, kun mietin vakavissani islamiin palaamisen mahdollisuutta. Lopulta keskustelu mieheni kanssa sai minut näkemään tämän kysymyksen oikeissa mittasuhteissaan.

5 peruspilaria muodostavat islamin ytimen. Uskontunnustus, rukous, paasto, almuvero ja pyhiinvaellus ovat kaikkien muslimien perusvelvollisuuksia ja kukin täyttää ne parhaan kykynsä mukaan. Minulle nämä pilarit merkitsevät jokapäiväistä muistutusta uskonyhteisöön, ummaan, kuulumisesta. Almujen annon olen tosin automatisoinut niin, että tililtäni lähtee kuukausittain suoraveloituksena pieni lahjoitus hyväntekeväisyysjärjestölle. Viisi merkitsee myös päivittäisten rukousten lukumäärää, josta yritän pitää kiinni.

6 on islamin perususkomusten määrä. Muslimi uskoo Jumalaan (swt), enkeleihin, Jumalan (swt) lähettämiin kirjoihin, profeettoihin ja sanansaattajiin, tuomiopäivään ja ylösnousemukseen sekä kohtaloon. Ne ovat islamin uskon perusta.

7 on viikonpäivien määrä ja samalla jonkinlainen perusajanjakso, jonka puitteissa tulisi saada viikon töiden lisäksi myös levättyä ja tehtyä itselle kiinnostavia asioita. Jumala (swt) loi maailman seitsemässä päivässä, joten ainakin kuvainnollisesti viikkoon mahtuu koko elämä. Jumalan (swt) kerrotaan myös luoneen seitsemän taivasta.

8 islamin merkittävintä profeettaa ovat Muhammadin ohella Nooa, Jeesus, Jaakob, Abraham, Joosef, Iisak ja Jaakob (rauha heille kaikille). Profeettojen elämäkerrat ovat inspiroivaa luettavaa: profeetat ovat ihmisiä, jotka ovat saaneet Jumalalta (swt) tehtävän levittää uskoa kansansa keskuudessa. Monet islamin profeetoista ovat yhteisiä kristinuskon profeettojen kanssa.

9 on islamilaisessa kalenterissa Ramadan eli kuukausi, jolloin Koraani ilmestyi ihmiskunnalle. Ramadan on islamin merkittävin kuukausi, mikä näkyy myös katukuvassa erityisesti muslimimaissa. Paaston lisäksi Ramadan merkitsee muitakin tapoja tavoitella vahvempaa uskoa ja muuttaa elämää parempaan suuntaan. Kuukauden päättymisen jälkeen ainakin minun olo on jotenkin tyhjä; intensiivisten päivien jälkeen niiden anti pitäisi saada kanavoitua tulevien kuukausien hyödyksi.

10 tarkoittaa ainakin koulumaailmassa parasta arvosanaa eli nappiin mennyttä suoritusta. Muslimille tämä maailma on vain katoava ja väliaikainen paikka; lopullinen ja paras palkinto on pääsy Paratiisiin.

Kirja-arvio: Ylitse taivaan ja maan

2011-08-31T11:01:00.000+03:00

Ylitse taivaan ja maan kertoo parikymppisen kanadalaisen nuoren naisen päätöksestä lähteä opettajaksi kanadalaisjärjestön kautta Bhutaniin, yhteen Himalajan suljetuimmista valtioista. Jamie on elänyt aikaisemmin hyvin suojattua elämää, hän ei ollut juuri matkaillut ja tulevaisuus vaikutti pitkälle etukäteen suunnitellulta yhdessä kihlatun kanssa. Repäisy maailman toiselle laidalle kahden vuoden pestiä varten merkitsee siis melkoista elämänmuutosta.

Jamie saa ensimmäisen asemapaikkansa syrjäisestä kylästä toisen luokan opettajana, jossa alkeellisissa elinoloissa sähkön ja veden sijasta asunnossa juoksevat rotat ja kovakuoriaiset. Alku tuntuu vaikealta kulttuurishokin painaessa päälle, mutta jonkin ajan kuluttua saatuaan siirron vauraammalle alueelle collegen opettajaksi Jamie jo ihmettelee, kuinka ihmisillä on käytössään muutakin kuin välttämättömyystarvikkeita. Hän kavahtaa Kanadan tavaran-, väen-, ruuhkan paljoutta ja ainaista kiirettä käydessään vihdoin kotimaassaan lomalla kahden vuoden jälkeen. Bhutanin kauneus, ihmisten välittömyys ja ykisnkertainen elämäntapa tekevät häneen niin syvän vaikutuksen, että hän palaa jatkamaan opettajantyötään vielä ylimääräiseksi vuodeksi ja toivoo, ettei hänen tarvitsisi palata ollenkaan Kanadaan. Bhutan on vienyt hänen sydämensä ja hän tapaa collegessa nuoren miehen, jonka kanssa hän lopulta saa lapsen ja menee naimisiin.

Sanalla sanoen Ylitse taivaan ja maan on kaunis kirja ja yksi suosikeistani. Se kertoo, miltä länsimaisesta ihmisestä tuntuu asettua asumaan täysin erilaisiin oloihin, jossa mikään ei ole etukäteen tuttua. Alun opettelun ja totuttelun jälkeen uusi maa lumoaa ja romantisoituu mielessä, kunnes sen pystyy näkemään realistisemmin. Bhutanissa oleskelunsa aikana Jamie tutustuu buddhalaisuuteen, johon hän myös kääntyy itse. Muutama vuosi muuttaa Jamieta niin paljon, ettei paluuta entiseen enää ole. Kirjassa on mukana huumoria, mutta myös tummia sävyjä, kun kaikki ei sujukaan niin kuin pitäisi.

Tekniset tiedot:

Zeppa, Jamie: Ylitse taivaan ja maan

Suomentaja: Sari Karhulahti

ISBN: 951-31-1734-0
Tammi 2000
Sidottu, 395 s.
Kirjastoluokka: 48.13

Kotikutsuilla

2011-08-30T11:40:00.000+03:00

Sain jokin aika sitten kutsun tuttavani kotiin. Hän kertoi pitävänsä kotimyyntikutsut, johon olisi tulossa muutakin naapurustoa ja tuttuja. Päätin osallistua, sillä käyn aika harvoin missään tilaisuuksissa ja pidän tutustani, joka kutsun minulle esitti. Olemme viettäneet joskus aikaa yhdessä lastemme takia ja tunnemme toisemme jonkinasteisesti.

Täytyy sanoa, että kuka kotimyyntikutsujen idean on keksinytkin, on saanut päähänsä pirullisen toimivan idean. Kutsut pidetään siis aina jonkun tutun luona, jossa paikallaolijoista suurin osa tuntee toisensa. Kodin koko yleensä rajaa osallistujamäärän melko pieneksi, joten tunnelma on tiivis. Myytävät tuotteet ovat sellaisia, joita ei yleensä ole saatavissa muuten kuin kotimyyntikonsultin kautta joko kutsujen aikana tai jälkeenpäin erillisillä tilauslomakkeilla. Kutsujen aikana on tarjoilua houkuttelevasti esiin laitettuna ja tuotteiden esittelyä ja kokeilua.

Mikä tästä myyntitavasta tekee myyjän kannalta toimivan on se, että kutsuihin osallistujilla on sosiaalinen paine ostaa tuotteita, joita he eivät välttämättä tarvitse. Koska tuotteita ei ole saatavissa muuta kautta, hintojen vertaaminen ei ole kunnolla mahdollista - yleisesti ottaen hintataso on kuitenkin varsin korkea. Kutsujen emäntä saa palkkion kutsujen järjestämisestä sen mukaan, kuinka paljon illan aikana on myyntiä ja saako hän suostuteltua jonkun osallistujan pitämään seuraavat kutsut omassa kodissaan. Koska tuttu emäntä on järjestänyt kunnon tarjoilun, kaikilla osallistujilla on sosiaalinen paine ostaa edes jotakin - mieluummin vähän enemmänkin, ettei jää muita huonommaksi naapuruston välisessä epävirallisessa vertailussa. Eihän ole sopivaa käydä vain syömässä kakkua, kuten normaaleilla kutsuilla kenties olisi mahdollista.

Olin lukenut juuri Kaarina Davisin Irti oravanpyörästä samoihin aikoihin, kun osallistuin kutsuille. Olen pienen ikäni ajatellut samaan tapaan kuin Davis kirjassaan kirjoittaa: että vähälläkin voi tulla toimeen eikä elämän tarvitse silti olla askeettista. Itse asiassa elämä muuttuu silloin henkisesti rikkaammaksi. Luultavasti osuvimmin asian ilmaisi erän kutsuilla ollut rouva, joka katseli tuotekuvastoa ja mietti ääneen: "En oikeastaan tarvitsisi tuotakaan, mutta aloittaisinko kuitenkin tuon sarjan keräämisen?". Kutsuille osallistuminen käytännössä pakottaa tilaamaan jotakin, jota emme oikeastaan tarvitsisi.

Entä minä sitten? Tilasin kaksi ylihintaista tuotetta ja olen kärsinyt huonosta omastatunnosta siitä lähtien. Mietin jonkin aikaa, peruisinko tilauksen, mutta tässä kotimyynnin idea tulee taas vastaan: kun myyjä ja ostaja tuntevat toisensa edes pintapuolisesti, kynnys kaupan perumiseen on korkeampi kuin ostettaessa jotain kasvottomasta marketista. Päätin sen sijaan lahjoittaa hyväntekeväisyyteen joitakin tavaroita, joita en enää käytä. Ja taas jään miettimään, miten voisin toimia paremmin seuraavalla kerralla.

Kirja-arvio: Rengasrikkoja Saharassa. Polkupyörällä Pakilasta Pohjois-Afrikkaan

2011-08-30T09:05:00.000+03:00

Rengasrikkoja Saharassa - Pakilasta Pohjois-Afrikkaan on toinen lukemani Matti Rämön pyöräilymatkakirja. Polkupyörällä Intiassa - lehmiä, jumalia ja maantiepölyä innosti minut lukemaan tämän aikaisemmin ilmestyneen teoksen, jossa Rämö kertoo ensimmäisestä pitkästä polkaisustaan sen jälkeen, kun hän päätti aloittaa kuntonsa kohottamisen. Neljän kuukauden aikana Rämö polkee Pakilasta Itä-Euroopan ja Italian kautta Tunisiaan ja Keski-Euuropan halki takaisin kotikulmille Suomeen. Lähes kymmenen tuhannen kilometrin pituiseen matkaan mahtuu monta rengasrikkoa ja huoltotaukoa, puskatelttailua ja vaihtelevan tasoista hotellia, niin läkähdyttävää hellettä kuin sadettakin, mutta myös unohtumattoman upeita maisemia ja kohtaamisia paikallisten asukkaiden kanssa.

Vieraanvaraisuus ja ystävällisyys yllättävät - pyörän päälle kasattu kuorma, Rämön vaatimaton omaisuus, säästyy ryöstöltä ja ilkivallalta ja hän saa apua myös pyörän huoltoon. Yksin taitetun pitkän taipaleen aikana Rämöllä on aikaa miettiä maailman menoa ja elämän tarkoitusta samalla, kun hän antaa raportteja matkansa kulusta työnantajalleen YLE:lle julkaisua varten. Kirja on koottu aikaisemmin arvioimani teoksen tapaan päiväkirjamuotoon, jossa on kunkin päivän kohdalle merkitty myös ajettu kilometrimäärä ja paikkakunnat sekä päivän mittaan kulutetut eurot.

Pyöräily on ekologista liikkumista parhaimmillaan. Rämö osoittaa, että kohtuullisen pienelläkin budjetilla on mahdollista tehdä kuukausien pituinen matka ja tavoittaa kohteita, jotka suurin osa pakettimatkaajista jättää kokematta. Rengasrikkoja Saharasta antaa runsaasti käytännön vinkkejä pitempää pyörämatkaa harkitsevalle, mutta toimii myös mielenkiintoisena ruohonjuuritason kuvauksena Euroopan maista ja Tunisiasta.

Tekniset tiedot:

Rämö, Matti: Rengasrikkoja Saharassa. Polkupyörällä Pakilasta Pohjois-Afrikkaan

ISBN: 978-952-492-235-7

Minerva Kustannus 2009

Sidottu, 330 s.

Kirjastoluokka: 40.8

Kirja-arvio: En suostu vihaamaan. Palestiinalaislääkärinä Gazassa ja Israelissa

2011-08-27T14:31:00.000+03:00

Izzeldin Abuelaish on harvinainen mies. Hän on varttunut ja kasvattanut kahdeksan lastaan yhdellä maailman tiheimmin asutuista ja köyhimmistä kolkista Gazassa ja kokenut omakohtaisesti, mitä Israelin ja palestiinalaisten välinen sota on aiheuttanut hänen kansalleen. Hän kasvoi köyhyydessä, mutta onnistui toteuttamaan unelmansa ja opiskelemaan lääkäriksi työhön, jossa hän saa matkustaa ympäri maailmaa monenlaisten mielenkiintoisten projektien parissa. Lääketieteestä muodostui Abuelaishin intohimon kohde ja hän on keskittynyt erityisesti naistentauteihin, lapsettomuustutkimukseen ja synnytyksiin.

Harvinaiseksi Abuelaishin tekee se, että menetyksistään ja haastavasta elämästään huolimatta hän jaksaa uskoa rauhan ja inhimillisyyden voittoon. Lääkärinä työskennellessään niin Israelissa kuin Gazassakin hän vain varmistuu siitä, että ihmiset ovat samanarvoisia alkuperästään riippumatta. Hänen uskonsa ihmisyyteen ei katoa edes silloin, kun hänen rakas vaimonsa kuolee yllättäen leukemiaan ja perheen kolme tytärtä saavat surmansa israelilaisten täsmäpommituksessa. Tämän jälkeen hän tosin päättää toteuttaa jo jonkin aikaa kyteneen suunnitelmansa ja vie loput lapsensa turvaan Kanadaan, jonne perhe asettuu asumaan.

En suostu vihaamaan - palestiinalaislääkärinä Gazassa ja Israelissa on koskettava elämäntarina, joka osoittaa sen, mihin vahva usko voi kantaa. Abuelaishilla olisi monta syytä tuntea vihaa ja katkeruutta, mutta hän on kääntänyt kielteisten tunteiden sijaan energiansa rakentavaan toimintaan ja saavuttanut siten arvostusta niin gazalaisten kuin israelilaistenkin keskuudessa. Hänen kaltaisiaan tarvitaan lisää, jotta pitkään umpisolmussa ollut tilanne Lähi-idässä saa vihdoin päätöksen.

Tekniset tiedot:

Abuelaish, Izzeldin: En suostu vihaamaan. Palestiinalaislääkärinä Gazassa ja Israelissa

Suomentaja: Leena Mäntylä

ISBN: 978-952-492-471-9

Minerva Kustannus 2011

Sidottu, 241 s.

Kirjastoluokka: 99.15

Kirja-arvio: Buyology. Ostamisen anatomia

2011-08-25T10:49:00.000+03:00

Buyology - ostamisen anatomia on kuin tehty luettavaksi Irti oravanpyörästä-kirjan yhteydessä, jonka arvioin juuri tätä teosta ennen. Molemmissa kirjoissa on oma näkökulmansa kuluttamiseen ja ostopäätösten tekoon: Buyologyssa keskitytään ennen kaikkea brändeihin. Markkinoinnin alalla työskennellyt Martin Lindstrom on tehnyt useiden henkilöiden avustamana tieteellisiä tutkimuksia, joiden perusteella hän yrittää selvittää, kuinka hyvin yleisimmät markkinointiin ja ostamiseen liittyvät uskomukset pitävät paikkansa. Hän kutsuu tutkimustaan neuromarkkinointitutkimukseksi, sillä sen avulla on tutkittu koehenkilöiden aivotoimintaa erilaisissa ostamiseen ja kuluttamiseen liittyvissä päätöstilanteissa.

Buyology-teos on valaisevaa luettavaa. Se käsittelee esimerkiksi tuotesijoittelua, kuten brändien sijoittamista osaksi televisio-ohjelmia, jolloin niitä on vaikeampi välttää kuin perinteisiä mainostaukoja. Peilineuronit puolestaan saavat meidät samastumaan hyvännäköisiin malleihin ja kuvittelemaan itsemme mainostettujen tuotteiden käyttäjinä. Rituaaleilla ja taikauskolla on nykypäivänäkin mielenkiintoinen yhteys ostopäätöksiin. Ja mikäpä möisi paremmin kuin seksi - vai onko sittenkään näin? Monet esitetyistä tutkimustuloksista ovat varsin mielenkiintoisia, ja teos kokonaisuudessaan saa miettimään omaa kulutuskäyttäytymistä. Ostopäätöksistä suurin osa tapahtuu alitajunnan tasolla, mutta tietoisuus brändimainonnan tavoitteista voi auttaa miettimään ostamista kahteen kertaan. Kuten teoksessa sanotaan: "Kun asioista tehdään brändejä, aivomme pitävät niitä tärkeämpinä ja arvokkaampina kuin ne todellisuudessa ovat."

Tekniset tiedot:

Lindstrom, Martin: Buyology. Ostamisen anatomia

Suomentaja: Kirsti Iivonen

ISBN: 978-952-1414-51-0

Talentum 2009

Nidottu, 234 s.

Kirjastoluokka: 69.3

Kirja-arvio: Irti oravanpyörästä

2011-08-25T09:23:00.000+03:00

Kaarina Davis on entinen sairaanhoitaja, joka päätti muuttaa täysin elämänsä suunnan. Rankka työ vaati veronsa: Davis oli lähellä loppuunpalamista, jota edes vuoden vuorotteluvapaan pitäminen ei onnistunut poistamaan. Hän eli ja kulutti kuin viimeistä päivää, mutta mikään materia tai shoppailun määrä ei tehnyt häntä aidosti tyytyväiseksi. Sosiaalisten paineiden alla hänellä oli kyllä kaikki päällisin puolin kunnossa, mutta silti jotain olennaista tuntui puuttuvan.

Uuden suunnan valitseminen ei ollut helppoa, kunnes eräänä päivänä Davisille tuli mahdollisuus lunastaa suvun mummonmökki itselleen. Tuolla mökillä hän oli aina tuntenut olonsa rauhalliseksi, siellä hänen sielunsa oli levännyt ja maailma tuntunut asettuvan oikeisiin uomiinsa. Hän oli voinut harjoitella maalla asumista jo omakotitalossa, jossa hän oli asunut yhdessä entisen miehensä kanssa. Hyppy pieneen mökkiin täysin luonnon rauhaan vaatii kaupunkilaiselta paljon opettelua, mutta Davis tunsi olevansa valmis ottamaan haasteen vastaan. Sittemmin hän ihmettelee, miksei tajunnut muuttaa elämäntapojaan jo aikaisemmin. Nykyisin hän elää lähes omavararaisesti kasvattaen, keräillen ja vanhaa korjaten.

Irti oravanpyörästä kertoo haaveen toteuttamisesta: uskalluksesta jättää turvallinen, mutta kaiken nielevä palkkatyö sairaanhoitajana ja kouluttautua uuteen ammattiin; irrottautumisesta niistä sosiaalisista normeista, joiden mukaan meidän oletetaan elävän ja kuluttavan ekologisesti kestämättömällä ja henkisesti tuhoisalla tavalla; oman tien löytämisestä ja uskalluksesta olla oma itsensä. Oman esimerkkinsä avulla Davis antaa vinkkejä ja monia käytännön ohjeita omanlaisen ja aidosti tyydyttävän elämäntavan löytämiseen. Luin tämän kirjan suorastaan ahmimalla, niin rohkaiseva ja toimintaan kannustava se oli. Muutos kestävämpään ja tyydyttävämpään elämään on mahdollinen, myös pienemmässä mittakaavassa. Tämä on yksi niistä suhteellisen harvoista kirjoista, jotka haluaisin ostaa omaan kirjahyllyyn luettavaksi myöhemmin uudelleen. Käytännön ohjeiden vuoksi se on mainio apu myös esimerkiksi palstaviljelyä harkitsevalle.

Tekniset tiedot:

Davis, Kaarina: Irti oravanpyörästä

ISBN: 978-952-240-034-5

Nemo Kustannus 2010

Sidottu, 288 s.

Kirjastoluokka: 99.1

Hyppää oravanpyörästä

2011-08-24T10:53:00.000+03:00

Yksinkertaista.
Järjestä itsellesi aikaa.
Hiljenny.
Keskity ulkona kävellessäsi lintujen lauluun.
Kuuntele haavan havinaa.
Keinu puun kanssa tuulessa.
Tyydy vähään.
Luovu siitä, mitä et tarvitse.
Selvitä, mitä tarvitset elääksesi.
Laske työsi hinta.
Mieti, mitä tekisit työksesi, jos raha ei ratkaisisi - keskity sinulle rakkaimpiin asioihin.
Uskalla käyttäytyä toisin kuin olet tähän asti käyttäytynyt.
Kulje omaa tietäsi.
Mieti, mikä symboloi sinulle Suomen kauneinta asiaa.
Älä siirrä asioiden aloittamista.
Muista, että elämä ei ala vasta eläkkeellä.

Tee taloussuunnitelma, ole realistinen raha-asioissasi ja tarkista laskusi.
Lisää omavaraisuuttasi.
Asu lähellä työpaikkaasi tai työskentele kotona.
Kierrätä ja kompostoi.
Älä vedä elämääsi vessanpytystä alas.
Älä vettäsikään.
Kasvata ikkunallasi yrttejä, parvekkeellasi Halloween-kurpitsa ja nurmikollasi perunaa.
Perusta kasvimaa.
Opettele pilkkomaan polttopuita.
Korjaa vanhaa.
Nauti ahomansikoista.
Syö enemmän kuin 150 grammaa marjoja viikossa.
Käytä kunnioittaen jokamiehenoikeuksia.
Marjasta.
Sienestä.
Kerää luonnonyrttejä.
Maksa velkasi luonnolle takaisin.

Kerää roskia tien poskesta.
Älä tee avohakkuuta.
Ota selvää, missä metsäsi on.
Älä sokaistu sertifikaateista.
Kasvata tietoasi luonnosta.
Älä usko sinisilmäisesti metsänhoitoyhdistyksen miehiä.
Palkkaa eko- tai hevosmetsuri.
Korjaa puut talvella ja anna luonnoneläimille pesimärauha 1.4.-31.7.
Varjele puuvanhuksia.
Säästä ryteikköjä.
Rakenna linnunpönttöjä.
Perusta lähialueellesi luonnoneläinten elinympäristö.

Luo rajat elämällesi.
Jos haluat asioiden muuttuvan, aloita itsestäsi.
Usko, että yksi ihminen voi vaikuttaa.
Usko itseesi - silloinkin kun kukaan muu ei usko.
Sano huoleti joillekin asioille hyvästit.
Lakkaa olemasta muiden heittopussi.
Hyväksy, että tulee aina olemaan ihmisiä, jotka eivät ymmärrä sinua.
Ole oma itsesi, vaikka se tekisi sinusta muiden silmissä oudon.

Kulje kumisaappaissa.
Älä katsele jalkoihisi.
Vaan kurkota taivaisiin.
Hymyile toisille ihmisille.
Tuntemattomillekin.
Levitä siivet.
Hyppää.
Lennä.

- Kaarina Davis: Irti oravanpyörästä (s. 281-283)

Kirja-arvio: Jouluksi kotiin

2011-08-24T09:12:00.000+03:00

Jouluksi kotiin-teoksen päähenkilö, yhdysvaltalainen Tom Langdon, on elämänsä kanssa tuuliajolla. Entinen ulkomaankirjeenvaihtaja on vaihtanut päätyönsä naisten sisustuslehtien vakiopalstan toimittajaksi ja kolmisen vuotta jatkunut etäsuhde Leliaan voisi mennä paremminkin. Saatuaan raivokohtauksen lentokentällä Langdon saa porttikiellon lentokoneeseen ja päätyy lentämisen sijaan matkaamaan Yhdysvaltojen rannikolta toiselle junalla päästäkseen joulun viettoon tyttöystävänsä luokse.

Viiden tuhannen ja yhden junanvaihdon aikana ehtii tapahtua kaikenlaista: kanssamatkustajiksi on siunaantunut esimerkiksi valepappi, naimisiin karannut nuoripari, itsestään tietoinen lakimies, suurella egolla varustettu elokuvatuottaja ja Langdonin menneisyydestä hänen pitkäaikainen rakastettunsa Eleanor, jonka kanssa tiet erosivat kauan aikaa sitten. Tapaaminen ei ole kovin lämmin, mutta pitkällä junamatkallahan ehtii vaikka mihin... Juna juuttuu Colorado-vuorilla vuosikymmenten suurimpaan lumimyrskyyn ja tänä vuonna matkustajilla onkin sen vuoksi perin erilainen joulu.

Jouluksi kotiin on lämminhenkinen ja romanttinen tarina, jossa on vanhan hyvän ajan tunnelmaa. Teos on kirjoitettu humoristiseen sävyyn ja Baldaccin kirjoitustyyli sai ainakin minut usein hyvälle tuulelle. Pitkissä junamatkoissa on sitä jotakin, jota nopeammat matkustustavat eivät pysty tavoittamaan. Tässä kirjassa on romanttisen komedian ainekset kohdallaan.

Tekniset tiedot:

Baldacci, David: Jouluksi kotiin

Suomentaja: Pekka Marjamäki

ISBN: 951-20-7186-X

Gummerus 2006

Sidottu, 288 s.

Kirjastoluokka: 1.4

2011-08-23T12:21:00.000+03:00

"Ihmisen rikkaus on suoraan verrannollinen niiden asioiden lukumäärään, joita ilman hän pystyy olemaan."

- Henry David Thoreau

Hiljainen hetki

2011-08-23T11:34:00.000+03:00

Perheissä, joissa on yksi tai useampi pieni tai jo vähän vanhempikin lapsi, oma rauha on harvinaista. En tiedä muiden perheistä, mutta yleensä lapsellamme on meneillään leikki, jossa lattia tai pöytä täyttyy enemmän tai vähemmän äärimmilleen leluista, jotka muodostavat aikuisille hitaasti avautuvan, oman maailmansa. Jokaisella lelulla on siinä oma tehtävänsä, joka vaikuttaa lapsen mielestä hyvin selkeältä, mutta on ainakin minulle lähinnä hidaste ja kärsivällisyyden koetus siinä vaiheessa, kun pitäisi saada siivottua tai laitettua päivän ateria tarjolle. Yleensä leikkiin kuuluu tietysti myös kova ääni, joka tuntuu yltyvän juuri silloin, kun yritän hoitaa asioita puhelimitse. Siunattua ja kovin tavallista lapsiperheen arkea siis.

Nyt kun lapsemme on aloittanut hoidossa ja minulla on vielä muutama päivä mahdollisuus olla kotona, on ollut ennenkuulumattoman hiljaista. Tällaistako elämäni oli ennen lapsen saamista, olen tullut näinä päivinä usein ajatelleeksi. Saa tehdä rauhassa asioita, hoitaa rästiin jääneet työt ja vielä levätäkin. On tilaa omille ajatuksille ja saa syödä, lukea ja kirjoittaa rauhassa. Yksinkertaistaen: on ollut mahdollisuus kerätä voimia. Lapsen puolesta ei tarvitse huolehtia, sillä tiedän hänen olevan luotettavissa ja huolehtivissa käsissä.

Yritän ottaa näistä hiljaisista hetkistä kaiken irti. Luen päivittäin osan Koraanista ja ehdin miettimään sen sanomaa paremmin. Olen saanut hoidettua töitä, jotka ovat olleet jo jonkin aikaa vireillä. Olen lukenut, mikä näkyy kirja-arvioiden määrässä. Joku voisi kai sanoa, että olen suorittanut hiljaista aikaani. Eihän koko ajan tarvitsisi olla tekemässä jotakin, voisi vain olla ja antaa ajatusten lentää.

Niin paljon kuin vanhemmat omaa aikaa arvostavatkin, ei se olisi mitään, jos sitä olisi koko ajan saatavilla. On ihanaa saada välillä olla yksin, mutta vain välillä. Joku sanoi minulle kerran, että koti ilman lasten ääniä on kuin kuollut koti. Ymmärrän nyt, mitä hän tällä tarkoitti. Jumalalle kiitos lapsestani, sillä oltuani hetken yksin osaan arvostaa hänen olemassaoloaan ja joskus rasittavaltakin tuntuvia juttujaan entistä paremmin.

Kirja-arvio: Guantánamon päiväkirja. Todistajana vankileirillä

2011-08-22T11:34:00.000+03:00

Mahvish Rukhsana Khan on 27-vuotias afganistanilaisvanhempiensa tytär, Yhdysvalloissa kasvanut ja koulutuksensa saanut lakimiesopiskelija. Hän on kiinnostunut Guantánamon vankien kohtalosta ja saa mahdollisuuden alkaa ajaa erityisesti afganistanilaisvankien asiaa pahamaineisella vankileirillä. Guantánamon päiväkirja - todistajana vankileirillä kertoo muutamien vankien tarinan, joiden pohjalta selviää, että suurin osa vankileirille päätyneistä isistä, pojista ja veljistä on päätynyt leirille täysin ilman syytä, tekaistujen ja maksettujen ilmiantojen seurauksena. Vankileirillä heillä saattaa kuluakin vuosiakin ennen kuin minkäänlaista oikeudenkäyntiä järjestetään, joka sekin saattaa lopuksi osoittautua näennäiseksi ilman puolueetonta mahdollisuutta esimerkiksi todistajien osalta. Vuosia jatkuneen henkisen ja fyysisen kidutuksen jälkeen käytännössä kaikki vangit ovat lopussa, ja moni on koettanut päättää itse päivänsä.

Olin nähnyt tämän kirjan useita kertoja kirjaston esittelytelineessä, mutta en tohtinut lainata sitä aikaisemmin. Olen kuullut Guantánamosta niin kammottavia asioita, että en yksinkertaisesti kuvitellut pystyväni lukemaan tätä kirjaa tuntematta syvää vastenmielisyyttä Yhdysvaltain hallintoa kohtaan ja fyysistä pahoinvointia lukiessani vankien saamasta kohtelusta. On käsittämättömän vaikea kuvitella, kuinka niin julmia kidutus-, nöyryytys- ja halventamiskeinoja on edes keksitty, saati pantu täytäntöön. Vangeilta on voitu riistää mahdollisuus esimerkiksi peseytymiseen, nukkumiseen, postin vastaanottamiseen ja lähettämiseen ja uskonnon harjoittamiseen.

Tämän kirjan lukeminen tuntuu kuin tirkistelisi salaa toisten, kärsivien ihmisten elämään pystymättä itse tekemään mitään heidän hyväkseen. Toivon sydämeni pohjasta, että tämä kirja osaltaan auttaa kansalaisia ja päätöksentekijöitä vaikuttamaan siihen, että vankileiri saadaan suljettua ja mielettömät teot loppumaan. Khan on onnistunut omalla työllään vapauttamaan joitakin afganistanilaisvangeista, jotka ovat päässeet palaamaan perheensä luokse kotimaahansa. Silti monen vangin kohtalo on vielä epäselvä ja kidutus jatkuu.

Tekniset tiedot:

Khan, Mahvish Rukhsana: Guantánamon päiväkirja. Todistajana vankileirillä

Suomentaja: Taina Wallin

ISBN: 978-952-492-209-8

Minerva Kustannus 2008

Sidottu, 303 s.

Kirjastoluokka: 99.139

Kirja-arvio: Tiikeri. Tositarina kostosta, elämästä ja kuolemasta

2011-08-20T13:11:00.000+03:00

Tiikeri - tositarina kostosta, elämästä ja kuolemasta -teoksen tapahtumat sijoittuvat aivan itäiselle Venäjälle, Siperian tuolle puolelle. Keskellä taigaa, kaukana maailman keskuksista elämä on jatkunut samanlaisena jo pitkän aikaa - tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt kymmeniä vuosia sitten. Tuolla seudulla paikalliset asukkaat ja amurintiikerit ovat kautta historian jakaneet saman elinalueen vaihtelevalla menestyksellä. Salametsästyksen vuoksi tiikeripopulaatio on kutistunut vain murto-osaan entisestä eikä tilannetta paranna kuolemantapaus, joka laukaisee varsinaisen jännitysnäytelmän äärimmäisissä olosuhteissa.

Teos on sekoitus jännityskirjallisuutta ja tietoteosta: punaisena lankana kulkee salametsästäjä Markovin kuolema tiikerin hampaissa, jonka ympärille on taitavasti koottu kuvaus Venäjän nykytilanteesta; kestävä kehitys ja äärimmäisen harvinaisen amurintiikerin suojelu jäävät toissijaisiksi korruptoituneiden virkamiehien ja paikallisten petovihan puristuksessa.

Teos sopii luettavaksi niin amurintiikereistä kuin ylipäätään Siperian nykytilanteesta kiinnostuneille. Faktatiedon sijoittaminen takaa-ajon sekaan vaikeuttaa hieman juonen seuraamista, mutta kokonaisuutena kirja antaa ajatuksiaherättävän kuvan amurintiikereistä.

Tekniset tiedot:

Vaillant, John: Tiikeri. Tositarina kostosta, elämästä ja kuolemasta

Suomentaja: Arto Häilä

ISBN: 978-951-0-36968-5

WSOY 2011

Sidottu, 335 s.

Kirjastoluokka: 50.11

Kirja-arvio: Raising My Voice. The Extraordinary Story of the Afghan Woman Who Dares to Speak Out

2011-08-17T08:36:00.000+03:00

Malalai Joyaa on luonnehdittu yhdeksi Afganistanin merkittävimmistä ja rohkeimmista naisista. Hän oli vasta muutaman päivän ikäinen Neuvostoliiton miehittäessä hänen kotimaansa vuonna 1978. Joyan nuoruus kului pakolaisleirillä Iranissa ja Pakistanissa; sikäläisittäin edistynyt isä halusi valita perheen olinpaikan sen mukaan, missä tyttärilläkin olisi mahdollisuus koulutukseen. Nuorella iällä Joyasta itsestäänkin tuli opettaja pakolaisleirien naisille. Maanalainen toiminta Afganistanin naisten hyväksi oli vaarallista, mutta Joyan sisäinen vakaumus ei antanut muuta vaihtoehtoa kuin tehdä kaikkensa heidän ja oman tilanteensa parantamiseksi. Pian Joya oli mukana myös perustamassa orpokotia ja klinikkaa sodan uhreille, ja hänet tunnettiin laajalti naisten asemaa ajavien kansalaisjärjestöjen keskuudessa.

Joya oli vasta 27-vuotias tultuaan valituksi Afganistanin parlamenttiin, jota ennen hän oli jo toiminut Loya Jirgan jäsenenä. Loya Jirgan oli tarkoitus vakauttaa Afganistan talibanien hallinnon kukistumisen jälkeen, mutta Joya huomasi pian saman kuin minkä hän tulisi kohtaamaan ollessaan parlamentin jäsen: suurin osa jäsenistä oli sotaherroja tai muuten korruptoituneita henkilöitä, jotka ajoivat vain omaa ja läheistensä etua. Todellisia parannuksia oli tällä keinoin lähes mahdotonta saada aikaan. Joyan nousu hallitsevaa järjestelmää vastaan koettiin niin uhkaavaksi, että hän ja hänen kannattajansa ovat joutuneet lukuisia kertoja tappouhkauksien kohteiksi. Saatuaan kutsuja kansainvälisiin konferensseihin hänellä on kuitenkin ollut mahdollisuus saada äänensä kuuluviin maansa rajojen ulkopuolella ja siten valottaa Afganistanin todellista tilannetta niin päättäjille kuin tavallisille kansalaisillekin.

Raising My Voice - The Extraordinary Story of the Afghan Woman Who Dears To Speaks Out kertoo uskomattoman vahvan naisen tarinan hänen taistellessaan vakaumuksensa puolesta. Niin monet ovat hänen kanssaan samaa mieltä ja kannattavat häntä totuuden julkituomisen vuoksi, että hänen työllään täytyy olla merkitystä. Ainakin se antaa toivoa siitä, että muutos parempaan on mahdollinen, mikäli Afganistanin sisäiset mutta myös kansainväliset tahot haluavat avata korvansa kuulemaan totuus. Tämä kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen jo sen vuoksi, että se valottaa kaunistelematta Afganistanin lähihistoriaa sen itse kokeneen kertomana.

Tekniset tiedot:

Joya, Malalai: Raising My Voice. The Extraordinary Story of the Afghan Woman Who Dares to Speak Out

ISBN: 978-1846-041-50-1

Rider Books 2010

Nidottu, 278 s.

Kirjastoluokka: 99.13

Mitä on Ramadan ilman paastoa?

2011-08-15T15:02:00.000+03:00

Ramadan on tullut puoliväliin. Päivät ovat kuluneet vauhdilla, sillä viime viikkoina on riittänyt tekemistä. Syksyn tullen monessa perheessä aloitetaan uusi harrastus, palataan töihin ja päiväkotiin tai kouluun. Arki aikatauluttuu hieman uudelleen. Myös meidän perheessämme henkinen ja fyysinen valmistautuminen töihin paluuseen ja lapsen päiväkotiin menoon on aloitettu jo jokin aika sitten. Se on tarkoittanut esimerkiksi vaatekaapin päivittämistä, uusia pattereita rannekelloihin (kelloja ei ole tullut lomalla käytettyä) sun muita pienimuotoisia hankintoja. Tämä kaikki samanaikaisesti Ramadanin vieton lomassa.

Olen lukenut jonkin verran seuraamiani blogeja ja joitakin muita islamilaisia sivustoja ja niissä Ramadanin anti painottuu aika vahvasti ruokapuolelle. Ymmärrettävää sikäli, että paasto on keskeinen osa Ramadanin viettoa (tunnetaanhan Ramadan myös paastokuukauden nimellä) ja monella pyörii mielessä, millä täyttää vatsansa pitkän päivän päätteeksi. Tekisi mieli jotain erityistä, tavallisuudesta poikkeavaa korostamaan tämän kuukauden poikkeuksellisuutta. Toisaalta monet haluavat seurata mahdollisimman pitkälle Profeetan (rauha ja Jumalan siunaukset hänelle) esimerkkiä ja siksikin ruokaohjeet voivat tulla tarpeeseen.

Kuten olen muutamassa aikaisemmassa kirjoituksessani ja kommentissa maininnut, olen päätynyt olemaan paastoamatta sairauteni vuoksi. Se on ollut käytännössä pakon sanelema ratkaisu. Mikä on silloin Ramadanin anti muslimille? Kuinka me paastoamattomat muslimit voimme vahvistaa sisäistä uskoamme ja yhteisöllisyydentunnetta? Olen kieltämättä tuntenut jääväni paitsi jostakin hyvin olennaisesta asiasta. En ole ollut mukana jakamassa sitä tunnetta, kun on tiennyt täyttäneensä yhden islamin peruspilareiden mukaisista velvollisuuksista.

Lähde: http://www.imageshack.us/

Olen yrittänyt löytää joiltakin sivustoilta ohjeita ja inspiraatiota, jonka kautta pääsisin paremmin Ramadan-tunnelmaan. Koraani on kulunut käsissäni päivittäin ja joka kerran sen uudelleen aloittaessani ihmettelen mielessäni samaa asiaa: "miksi en tule lukeneeksi sitä useammin?". Joka kerran opin jotakin uutta jo aikaisemmin luetuista asioista ja tuntuu kuin ymmärtämykseni olisi jotenkin syventynyt. Koraani tekee ehdottomasti Ramadanin, onhan se alunperin ilmestynyt juuri tämän kuukauden aikana. Toisaalta esimerkiksi todella hienot kuvat moskeijoista, maisemista ja Koraanista Ramadan-tervehdyksineen auttavat nostamaan oikeanlaista tunnelmaa ja yhteisöllisyyden tunnetta. Vai mitä sanotte esimerkiksi oheisesta kuvasta? Katselen toisinaan kuvahaun kautta vastaavanlaisia kuvia ja mielestäni ne ovat inspiroivia. Tunnen saavani niistä voimaa.

Jos olisin sitä sorttia, joka käy säännöllisesti paikallisessa moskeijassa, saisin Ramadanista mitä luultavimmin enemmän irti. Suomessa tämä(kin) kuukausi tuntuu kovin arkiselta, suurin osa kansalaisista ei ole jakamassa samaa kokemusta. Samaan aikaan koulun/töiden/päiväkodin/harrastusten alkuun osuessaan tuntuu, että moni muu aktiviteetti jyrää sen helposti alleen, ellei tietoisesti pidä kuukauden merkitystä mielessään. Ehkäpä Eidiä varten voisi keksiä jotakin poikkeavaa, jotta toinen islamin vuotuisista juhlista saisi arvoisensa vastaanoton.

Kirja-arvio: Afrikan poikki

2011-08-11T12:33:00.000+03:00

Kuusikymppinen Juha Vakkuri on matkustanut Afrikassa käytännössä koko aikuisikänsä. Hän on perustanut Villa Karon, Beninissä sijaitsevan suomalais-afrikkalaisen kulttuurikeskuksen, josta käsin esimerkiksi Vivi-Ann Sjögren on kirjoittanut teoksensa Kasvokkain - muistiinpanoja Beninistä. Vakkuri on niin ikään toiminut Afrikassa esimerkiksi YK:n palveluksessa ja käynyt vuosien mittaan lähes kaikissa Afrikan maissa.

Teoksessaan Afrikan poikki Vakkuri kertoo seitsemän viikkoa kestäneestä matkastaan Saharan laidalta toiselle: länsireunalta Dakarista Senegalin ja Malin kautta Nigeriin, Tsadiin, Sudaniin, Etiopiaan ja lopulta Punaisenmeren rannalle Djiboutiin. Vakkuri on halunnut käyttää matkallaan mahdollisimman kansanomaisia kulkuneuvoja - niinpä hän on taittanut matkan puskataksilla, linja-autolla ja mopolla. Yönsä hän viettää teltassaan, halvoissa hotelleissa, joskus linja-autossakin. Matkalla sattuu ja tapahtuu kaikenlaista; matkakirjan painopiste on pienten tapahtumien kuvailussa ja väliin on sisällytetty historiatietoa kunkin maan merkittävistä tapahtumista ja merkkihenkilöistä.

Teos antaa useista muista vastaavista kirjoista tutun kuvan afrikkalaisista yhteiskunnista, monimutkaisesta byrokratiasta ja sellaisesta elämänasenteesta jota ei muualta löydy. Samalla se tutustuttaa lukijan moniin nähtävyyksiin paikoissa, jotka ovat suurelle yleisölle tuntemattomia. Tämä matkakirja on mukavaa luettavaa siksi, että Vakkuri on kokenut Afrikan-kävijä eikä ole samalla tavalla vedätettävissä kuin ensikertalainen. Periksiantamattomuudellaan Vakkuri saa matkan onnellisesti päätökseen.

Tekniset tiedot:

Vakkuri, Juha: Afrikan poikki

ISBN: 978-952-01-0317-0
Like Kustannus 2009

Sidottu, 413 s.

Kirjastoluokka: 48.2

Täyttäviä paastoruokia

2011-08-07T16:04:00.000+03:00

En voi sanoa olevani kaikkein kokenein asiantuntija paastoruokien (tai ylipäätään ruoanlaiton) suhteen. Viime vuonna paastoni keskeytyi oloni huononnuttua niin, ettei paaston jatkaminen käynyt enää mahdolliseksi. Sairastamani pitkäaikaissairauden vuoksi minulle ei ole suositeltu paastoa, sillä koko päivän jatkuva syömättömyys ja juomattomuus voivat aiheuttaa niin heikon olon, että voin saada siitä sairauskohtauksen. Pienen lapsen äitinä pidän terveyttäni etusijalla. Tänä vuonna olin ajatellut paastota enemmän kuin viime vuonna, kunnes realiteetit iskivät taas vastaan.

Olen huomannut joidenkin ruokien olevan niin täyttäviä, että voisin kuvitella syöväni niitä paaston aikaan nälkää pitämään. Tässä muutama suosikkini välipalatyyppisistä ruoista, joista on helppo tehdä erilaisia muunnelmia sen mukaan, mitä kaapeista sattuu kulloinkin löytymään.

Banaani-kauraherkku (yksi reilunkokoinen annos)

1-1,5 keskikokoista banaania
2 dl maustettua tai maustamatonta jogurttia
1 dl kaurahiutaleita
(marjoja)
(siemeniä)

Pilko banaani(t) kulhoon. Sekoita kaikki aineet keskenään ja anna kaurahiutaleiden turvota noin 15-20 minuuttia ennen tarjoilua.

Kanavoileipä

täysjyväleipäviipaleita tai -patonkia
broilerin rintafilettä
majoneesia
salaatinlehtiä
(kurkkua, tomaattia)

Valmista broilerin rintafile (tai muu broilerinliha) valmiiksi ohjeen mukaan.Voitele leipäviipaleet tai patonki makusi mukaan. Lisää päälle salaatinlehtiä. Leikkaa broilerinliha leivän päälle viipaleiksi. Lisää lopuksi päälle majoneesia.

Kirja-arvio: Huipulta huipulle. Elämänmuutos ja Everest

2011-08-07T14:34:00.000+03:00

Carina Räihän elämässä kaikki oli ulkoisesti kohdallaan: hän oli edennyt tasaisen varmasti talousmaailman johtaviin esimiestehtäviin eikä häneltä puuttunut materiaalisesti mitään. Työtä tuntui kuitenkin olevan liikaakin ja tunnollisena ihmisenä Räihällä oli kunnianhimoisia projekteja täyttämään myös hänen vähäinen vapaa-aikansa. Elämä oli suorittamista eikä se tuonut Räihälle enää hänen toivomaansa tyydytystä. Eräänä päivänä, useamman vuoden hiljaisen pohdinnan ja varsinkin veljensä poismenon jälkeen, Räihälle tulee mahdollisuus jättäytyä pois kaiken nielevästä oravanpyörästä ja tehdä elämällään ihan mitä mieli tekee. Urheilullisena ihmisenä Räihä etsii henkistä vahvuutta joogasta, kunnes hän päättää toteuttaa pitkään kyteneen unelmansa nousta Mount Everestin huipulle. Hänestä tulee ensimmäinen suomalainen nainen maailman korkeimman vuoren huipulla.

Huipulta huipulle - elämänmuutos ja Everest on tarina henkisiä ja fyysisiä voimavaroja vaatineesta, äärimmäisissä olosuhteissa tapahtuneesta noususta Mount Everestin huipulle, jossa syntyy loppumetreillä vielä kilpailutilanne toisenkin suomalaisnaisen tavoitellessa historiallista titteliä samanaikaisesti. Samalla se on tarina unelmien toteuttamisesta ja niiden eteen ponnistelemisesta - siitä, ettei meidän tulisi tyytyä elämään, johon emme ole tyytyväisiä. Monet meistä pelkäävät muutoksia niiden tuoman epävarmuuden vuoksi. Räihä kuitenkin pyrkii osoittamaan, mitä täysin uuteen elämäntapaan hyppääminen voi parhaimmillaan tarkoittaa. Tämä teos on hieno matkakirja jylhissä maisemissa ja antaa samalla inspiraatiota omien unelmien toteuttamiseen.

Tekniset tiedot:

Räihä, Carina: Huipulta huipulle. Elämänmuutos ja Everest

ISBN: 978-951-31-5838-5

Tammi 2010

Sidottu, 158 s.

Kirjastoluokka: 79.43

Kirja-arvio: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta

2011-08-05T10:07:00.000+03:00

Haruki Murakami on juossut vuodesta 1982 lähtien. Hän myi silloin menestyksekkään baarinsa ja toteutti unelmansa kokopäiväiseksi kirjailijaksi ryhtymisestä. Paikallaan istuminen johti painon nousuun ja kunnon huononemiseen, joten Murakami etsi sen rinnalle itselleen mieluisan liikuntaharrastuksen. Vähistä vaihtoehdoista juokseminen nousi hänen ylivoimaiseksi suosikikseen, ja jo vuoden kuluttua harrastuksensa aloittamisesta Murakami juoksi ensimmäisen maratoninsa, joita on kertynyt siitä lähtien keskimäärin yksi vuodessa. Murakamille juokseminen on alkanut siitä lähtien merkitä paljon enemmän kuin vain tapaa ylläpitää kuntoa. Siitä on muodostunut yksi elämän tarkoituksista.

Mistä puhun kun puhun juoksemisesta kertoo konkreettisesti Murakamin juoksuharjoituksista: siitä kuinka tunnin päivittäinen juoksulenkki on hänen elämänsä suola; siitä kuinka aina ei huvittaisi jatkaa juoksua, mutta jokin saa hänet aina liikkeelle; ja siitä kuinka tärkeintä on itselle asetettujen tavoitteiden saavuttaminen. Murakami ei nimittäin missään vaiheessa ole erityisen kiinnostunut voittamaan muita kuin itsensä, minkä voi tulkita olevan hänen ohjenuoransa niin juoksemisen kuin elämänkin suhteen. Sopiva ohjenuora muuten meille muillekin, jos minulta kysytään. Kirjaa voi pitää muistelmateoksensa vuosista 2005-2006, jolloin Murakami valmistautuu New York Cityn maratoniin. Samalla se paljastaa rivien välistä tärkeitä elämäntaito-ohjeita, jotka voivat toimia inspiraationlähteenä kaikille muillekin kuin juoksemista harrastaville. Tämä kirja on yksinkertaisesti mainio, samanaikaisesti humoristinen ja filosofinen pohdinta elämästä.

Tekniset tiedot:

Murakami, Haruki: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta

Suomentaja: Jyrki Kiiskinen

ISBN: 978-951-31-6035-7

Tammi 2011

Sidottu, 175 s.

Kirjastoluokka: 86.95

Kirja-arvio: Verkottunut ihmiskunta. Yleiskatsaus maailmanhistoriaan

2011-08-04T12:43:00.000+03:00

McNeill nuoremmalla ja vanhemmalla oli kunnianhimoinen tavoite: seurata Albert Einsteinin esimerkkiä ja puristaa muutamaan sataan sivuun maailmanhistorian keskeisimmät merkkipaalut yleistajuisesti esitettynä. Siinä missä Einstein kokosi 198 sivuun ajan historian, McNeilllit kuvaavat ihmiskunnan historian 12 000 vuoden takaa nykypäivään verkottumisen näkökulmasta noin 500 sivulla.

Verkottunut ihmiskunta - yleiskatsaus maailmanhistoriaan jakautuu yhdeksään lukuun, joista ensimmäiset käsittävät varsin pitkiä ajanjaksoja. Ihmiskunta oli pitkään vain löyhästi yhteydessä toisiinsa, ja eri mantereilla kehityskulut saivat erilaisia suuntia. Niinpä alussa teos keskittyykin kuvaamaan eri maapallon osia omissa alaluvuissaan, kun taas lähempänä nykypäivää tarkastelu siirtyy enemmän eri aihealueisiin maantieteellisen jaottelun sijaan. Teoksessa käsitellään ihmiskunnan kehitystä aina metsästäjä-keräilijävaiheesta korkeakulttuureihin, kaupunkien kehittymiseen ja lopulta yhteen suureen, globaaliin verkostoon saakka unohtamatta esimerkiksi teollistumista, uskontojen vaikutusta, orjuutta ja kolonialismia.

Mielestäni McNeillit ovat onnistuneet varsin hyvin tavoitteessaan käsitellä ihmiskunnan historiaa mahdollisimman ei-länsikeskeisesti. Vaikka länsimaat ovatkin aikojen saatossa nousseet taloudellisesti merkittävään asemaan, McNeillit osoittavat että muillakin maailman osilla on ollut merkittävä vaikutus maailman muotoutumiseen sellaiseksi kuin sen nykyään tunnemme. Jotkin tapahtumat, kuten orjakauppa ja siirtomaat, ovat vaikuttaneet historiaan odottamattomilla tavoilla, ja toisaalta varhaisten verkostojen muodostuminen yhtäällä on kutistanut niitä toisaalla. Teos ei tarjoa juurikaan uutta tietoa suurista historiallisista kehityskuluista, mutta jo olemassa olevaa tietoa on tarkasteltu uudesta, varsin mielenkiintoisesta näkökulmasta.

Tekniset tiedot:

McNeill, J.R. ja William H. McNeill: Verkottunut ihmiskunta. Yleiskatsaus maailmanhistoriaan
Suomentaja: Natasha Vilokkinen

ISBN: 951-768-185-2

Vastapaino 2011

Nidottu, 512 s.

Kirjastoluokka: 91

Ramadan Kareem!

2011-08-01T08:00:00.002+03:00

Lähde: http://www.123greetings.com/

Kauan odotettu, mutta lopulta aina yllättäen saapuva Ramadan-kuukausi on taas käsillä. Jumala Kaikkivaltias hyväksyköön paastomme ja antakoon meille voimia kestää niin fyysisesti kuin henkisestikin tämän pyhän kuukauden rasitukset saadaksemme parhaan siunauksen vuoden pyhimmistä päivistä ja öistä. Kootkoon se perheet ja ystävät yhteen. Ramadan rohkaiskoon anteeksiantoon ja sovitukseen niiden kohdalla, joita olemme kohdelleet väärin tai jotka ovat joutuneet oman epäoikeudenmukaisen käytöksemme kohteiksi. Antakoon se meille voimia jatkaa synnittömämmillä elämäntavoilla - Jumalan anteeksianto ja laupeus laskeutukoon päällemme kuin kesäinen vesisade.

Me Suomessa asuvat olemme yleisesti ottaen sellaisessa asemassa, että emme kärsi nälänhädästä. Kuukauden mittainen paasto auttakoon meitä muistamaan vähempiososaisia siskojamme ja veljiämme, eritoten kuivuuden vaivaamassa Itä-Afrikassa ja muilla kriisialueilla. Meillä on saatavilla ruokaa, jolla rikkoa paasto päivän päätteeksi. Jos Jumala suo, paasto auttaa meitä tuntemaan kiitollisuutta niistä pienistä ja suurista siunauksista, joita Jumala on meille lähettänyt.

Kirja-arvio: Terveisiä perheestä

2011-07-30T12:42:00.000+03:00

(Pahoittelen kansikuvan puuttumista.) Terveisiä perheestä-romaanin tapahtumat sijoittuvat Lontooseen. Chaplinien perheen keskiluokkaisessa elämässä kaikki on tiukasti järjestetty ja etukäteen suunniteltu. Päähenkilönä toimivan 11-vuotiaan Mollyn elämän täyttää valmistautuminen yksityiskoulujen pääsykokeisiin ja lukuisat kehittävät harrastukset. Suorastaan neuroottisen ylihuolehtivainen ja kilpailuhenkinen äiti Alice haluaa pedata tyttärelleen kaiken valmiiksi varmistaakseen tälle mahdollisimman hyvän tulevaisuuden. Kun alkaakin näyttää siltä, etteivät Mollyn lahjat riitä seudun parhaan tyttökoulun pääsykokeiden läpäisemiseen, äiti keksii loistotuuman: hän naamioituu 11-vuotiaaksi teiniksi ja menee kokeisiin tyttärensä sijaan. Vaikka koulupaikka sitten irtoaakin, kaikki ei mene aivan suunnitelmien mukaan. Kuvioihin astuu vuokrakasarmissa asuva Ruby, joka on myös läpäissyt pääsykokeen, mutta ei pääse aloittamaan opintoja varattomuuden vuoksi.

O'Farrell hallitsee selvästi satiirin kirjoittamisen taidon: Terveisiä perheestä on kutkuttavaa luettavaa ja samalla tulee päivitelleeksi, voiko Alicen kaltaisia äitejä todellisuudessa olla olemassa. Todennäköisesti kyllä, vaikka niin ei toivoisi. Iso-Britannia on jakautunut luokkiin selvemmin kuin Suomi, mikä näkyy esimerkiksi suurempana yksityiskoulujen määränä. Terveisiä perheestä kertoo osuvasti varakkaamman väestönosan halusta elää omassa kuplassaan, eräänlaisessa keinotodellisuudessa. Romaanin loppu on kaikeksi onneksi moraalisesti oikea, joskin melko ennalta-arvattava.

Tekniset tiedot:
O'Farrell, John: Terveisiä perheestä
Suomentaja: Markku Päkkilä
ISBN: 978-951-1-20620-0
Otava 2007
Sidottu, 317 s.
Kirjastoluokka: 1.4

Kesävieraita

2011-07-29T15:19:00.000+03:00

Saimme viime viikolla luoksemme kesävieraita. Nykysuomalaiseen tapaan meillä käy yövieraita nykyään varsin harvoin ja silloinkin säntillisesti hyvissä ajoin etukäteen ilmoitettuna, joten elämä omien tottumusten ja päiväjärjestyksen mukaan ei ole sen vuoksi kovin usein häiriintynyt. Itse asiassa omia tapoja ei kunnolla tule pistäneeksi merkille ennen kuin joku ne kyseenalaistaa ja huomauttaa positiivisessa tai kielteisessä mielessä asiasta. Varsinkin kun vieraat eivät ole muslimeja ja itse on jo omaksunut jonkinlaisen islamin mukaisen tavan elää (Jumalalle kiitos siitä), voivat elämäntavat ja -katsomukset joutua törmäyskurssille jo muutaman päivän aikana.

Esimerkiksi autossa musiikki ja ne iänikuiset listahitit. Miksei radiota vain voi laittaa kiinni, jos sieltä ei tule mitään, mistä on oikeasti kiinnostunut? En ole kuunnellut radiota aikoihin ja nyt sain taas muistutuksen siitä, miksi. Toisaalta meillä ei edes ole tällä hetkellä omaa autoa, joten emme ole joutuneet sen tilanteen eteen, että pitäisi tylsänä hetkenä autossa keksiä jotakin tekemistä. En kuitenkaan voisi kuvitella itse kuuntelevani suurinta osaa suomalaisista radiokanavista pitemmän aikaa, ainakaan vapaaehtoisesti.

Myös televisio-ohjelmavalinnat ja mieltymykset ohjelmien suhteen oli yksi esiin noussut asia. Vierailupäiville sattui lottoarvonta ja vieraillamme oli kupongit valmiiksi esille viritettyinä jo hyvä tovi ennen arvontaa. Jos jotakin hyvää tahtoo tästä asiasta löytää, niin ainakin suurin osa veikkausvoittovaroista menee heikommassa asemassa olevien suomalaisten tukemiseen. Suomalaisessa televisio-ohjelmatarjonnassa olisi kyllä jonkin verran parantamisen varaa, mistä olen kirjoittanut pitemmin jokin aika sitten erillisessä blogikirjoituksessa. Ei siis siitä tässä yhteydessä enempää.

Ruokailujen suhteen kaikki meni hyvin. Vieraamme tietävät, mitä ruokia voimme syödä, joten lapsellemme ei tarjottu mitään sopimatonta. Itse asiassa vieraamme olivat tietoisia paastonajan lähestymisestä ja kysyivät kohteliaasti, onko paasto jo alkanut, jotta he voisivat siinä tapauksessa syödä hienovaraisesti ja huomaamattomasti aiheuttamatta meille ylimääräisiä houkutuksia. Pisteet vieraillemme! Vaikka emme ole joka asiasta yhtä mieltä, olin otettu tästä huomaavaisuudesta.

Esimerkkejä voisi luetella enemmänkin. Olen vain yrittänyt arkipäivän tasolla osoittaa, että muslimeilla usko näkyy olennaisena osana jokapäiväistä elämää. En ole tullut sitä itsekään ajatelleeksi sen tarkemmin, siitä on tullut jo niin itsestään selvä asia. Pitäisi kaiketi olla huojentunut siitä, että olen omaksunut islamin osana arkea jo siinä määrin, että ero entiseen elämäntapaan verrattuna on huomattava. Jumalalle kiitos, tunnen olevani oikealla tiellä.

Toinen asia, mitä vierailu sai minut ajattelemaan, on eräs oppineen sheikin toteamus: "Mitään sunnan mukaista tekoa ei tule suorittaa, jos se aiheuttaa harmia muille". Vuoropuhelu ja kanssakäyminen toisin uskovien kanssa on usein nuorallatanssia oman vakaumuksen mukaan elämisen ja toisten kunnioittamisen välillä. Tässä asiassa minulla on vielä paljon opettelemista, ja aiheesta voisi kirjoittaa paljon enemmänkin. Vaikka vierailun aikana joutuukin tekemään kompromisseja puolin ja toisin, on se kuitenkin mielestäni välillä sopiva "herätys", jotta huomaaa oman edistymisensä islamin tiellä.

Kirja-arvio: Pitkä matka paratiisiin. Pako Ruandan kansanmurhan keskeltä

2011-07-27T10:01:00.000+03:00

Ruandalaisen Lea Chishugin lapsuus oli onnellista aikaa: hyvin toimeen tulevan, katolisen perheen tyttärenä hän eli huolehtivassa ja rakastavassa ympäristössä eikä elämästä tuntunut puuttuvan mitään. Leah tapasi tulevan miehensä jo nuorena ja sai hänen kanssaan lapsen ollessaan vielä alaikäinen. Kaikki muuttui kuitenkin silmän räpäyksessä vuonna 1994, kun Ruandan kansanmurhana myöhemmin tunnettu silmittömän raaka tapahtumaketju sai alkunsa. Leah onnistui pakenemaan pienen poikansa kanssa maasta toiseen, kekseliäisyyttään ja toisten ihmisten hyväntahtoisuutta hyödyntäen. Tutsina hän oli jatkuvasti vaaravyöhykkeessä hutujen suunnalta tulevien iskujen vuoksi. Saman maan asukkaat olivat kääntyneet toisiaan vastaan "pelkän nenänmuodon vuoksi", kuten Leah kertoo.

Ruandan kansanmurha vei perheenjäseniä käytännössä kaikilta tutsiperheiltä. Leah eli koko pakomatkan siinä luulossa, että kaikki muut sukulaiset olivat kuolleet. Hän suri menetettyä miestään, vanhempiaan ja sisaruksiaan. Yllättäen Etelä-Afrikkaan saavuttuaan hän saa kuulla uskomattoman uutisen: Christian, Leahin mies, on selvinnyt kuin ihmeen kaupalla. Perheen yhdistyttyä he päättävät aloittaa uuden luvun elämässään Lontoossa. Pakomatka päättyy kuitenkin vasta sitten, kun Leah tapaa myös kuolleeksi luullun äitinsä ja käy sodan loputtua Ruandassa tapaamassa perheen tappanutta hutua. Menetysten ja sodan traumojen aiheuttamat arvet alkavat vähitellen parantua ja Leah löytää tavan auttaa myös muita sodan uhreja.

Pitkä matka paratiisiin - pako Ruandan kansanmurhan keskeltä kertoo ehkä ensimmäistä kertaa Ruandan järkyttävistä tapahtumista sen itse kokeneen pakolaisen näkökulmasta muistelman muotoon puettuna. Leah joutui aikuistumaan nopeasti ja oppimaan selviytymistaitoja sitä mukaa kuin niitä vaadittiin. Kekseliäisyytensä ja laajan kielitaitonsa vuoksi hän selviytyi siitä, mihin niin monen muun maallinen vaellus katkesi. Kirja antaa mustavalkoisiksi koetuille tapahtumille harmaan sävyjä osoittaen samalla inhimillisyyden elintärkeän merkityksen ääriolosuhteissa.

Tekniset tiedot:

Chishugi, Leah: Pitkä matka paratiisiin. Pako Ruandan kansanmurhan keskeltä

Suomentaja: Anu Nyyssönen

ISBN: 978-952-01-0583-9
Like Kustannus 2011

Sidottu, 356 s.

Kirjastoluokka: 99.1

Valo islamilaisessa taiteessa ja arkkitehtuurissa

2011-07-24T18:06:00.000+03:00

Löysin pitkästä aikaa mielenkiintoisen artikkelin erääseen kiinnostuksenkohteeseeni, arkkitehtuuriin, liittyen. Olen erityisen kiinnostunut modernista arkkitehtuurista ja omaperäisistä, mutta samanaikaisesti käytännöllisistä ja ekologisista ratkaisuista. Dubain tai Hong Kongin kaltaisten pilvenpiirtäjien muodot ovat usein omaperäisiä (ja luvalla sanoen pröystäileviäkin), mutta joskus varsin mielenkiintoisia rakennuksia ja ratkaisuja löytyy vähän vaatimattomammassakin mittakaavassa.

Iviewsin sivustolla ilmestyneessä, arkkitehtuurin ja ympäristösuunnittelun professori Spahic Omerin kirjoittamassa artikkelissa Light as a Decorative Medium in Islamic Art and Architecture on käsitelty valon hyödyntämistä islamilaisen taiteen ja arkkitehtuurin osana. Omakohtaisesti muistan Lähi-idässä illan tullen hämärän saapuessa minareetteihin syttyneet neonvihreät valot, joita voisi kutsua paremminkin käytännöllisiksi kuin tyylikkyyden huipuksi. Moskeijat on toki helppo löytää, kun ne on valaistu yhtenäisesti ja varsin huomiota herättävästi kaikkialla, mutta ainakin minunkaltaisen vähemmän matkanneen henkilön silmiin valaistusratkaisu olisi voinut olla vähän toisenlainen. Ehkäpä paikalliset asukkaat ovat kuitenkin todenneet nykyisen ratkaisun toimivaksi, mene ja tiedä.

Valo on yksi Jumalan (swt) nimistä ja mikäpä olisi sopivampi tapa kunnioittaa pyhää rukoiluun, hiljentymiseen ja Jumalan muisteluun tarkoitettua paikkaa kuin valaista se arvonsa mukaisesti. Valo kutsuu peremmälle ja parhaimmillaan auttaa herättämään kunnioitusta paitsi itse rakennusta, myös sen symboloimaa tarkoitusta kohtaan. Valo kutsuu oikealle tielle niin fyysisesti kuin moraalisestikin, ja strategisesti oikein sujoitetuilla valaistuksella voidaan ohjata ihmisten ajattelua haluttuun suuntaan. Professori Spahic Omer kertoo näiden seikkojen lisäksi artikkelissaan myös esimerkiksi pimeyden ja valon suhteesta. Artikkelin mukaan islam kammoksuu pimeyttä, sillä islamissa ei ole salaisuuksia tai mysteereitä eikä se hyväksy paradokseja, vaan pyrkii aina selkeyteen. Näistä ja muista kiinnostavista näkökohdista voi lukea lisää yllä mainitusta artikkelista.

Kirja-arvio: Saigonista Bagdadiin. Neljä vuosikymmentä ulkomaankirjeenvaihtajana

2011-07-23T10:49:00.000+03:00

Saigonista Bagdadiin - neljä vuosikymmentä ulkomaankirjeenvaihtajana on jo jonkin aikaa odottamani teos. En aktiivisesti etsinyt Virtasen muistelmia, mutta joskus silloin tällöin nähdessäni ulkomaankirjeenvaihtajien tai -toimittajien selostuksia televisiossa olen tullut ajatelleeksi, että onkohan konkaritoimittaja Rauli Virtaselta ilmestynyt oma muistelmateos, kuten niin monelta muulta suomalaiselta ja ulkomaalaiselta toimittajalta. Rauli Virtanen on tietääkseni käynyt kaikissa maailman itsenäisissä valtioissa, joissakin niissä useampaankin kertaan, joten kokemuksia vujosien varrelta riittäisi varmasti jaettavaksi useammankin kirjan verran.

Saigonista Bagdadiin kertoo Virtasen toimittajantyöstä maailman sota- ja kriisialueilla, nykyään jo unohdetuista paikoista ja tapahtumista aina viime vuosien tapahtumiin saakka. Teos vie lukijan Virtasen mukana usealle matkalle Afganistaniin, Vietnamiin ja Lähi-itään. Kuwaitin, Kyproksen, Libanonin ja Bagdadin sotien jälkeen matka jatkuu Etelä- ja Keski-Amerikkaan, Etiopiaan ja lopulta Kiinan, Tiibetin ja Pohjois-Korean kautta Balkanin niemimaalle. Muistelmien dokumentoivaa luonnetta vahvistaa runsas valokuvien määrä, joita riittää joka sivulle elävöittämään tarinaa.

Kirjan parasta antia ovat Virtasen omakohtaiset kokemukset ja hänen haastattelemiensa henkilöiden kohtalot maailman eri kolkilta. Ei voi kuin ihmetellä Virtasen kykyä pysyä rauhallisena, vaikka hänen työnsä koostuu pääasiassa uskomattoman suurien tuhojen kuvaamisesta ja kertomisesta paikoissa, joista lähes kaikki muut pyrkivät pois. Moni toimittaja on menettänyt henkensä työnsä ääressä, ja Virtanen moralisoikin paikoin rivien välistä toimittajan työtä, jonka jotkut voivat kokea olevan ahdingossa olevien ihmisten hyväksikäyttämistä tai tirkistelyä. Jos jotakin tähän teokseen olisin toivonut lisää, niin Virtasen tuntemuksia siitä, miten hän on kokenut työn niin haastavissa olosuhteissa ja toisaalta hänen keinojaan nollata sodan kauhujen näkemisen aiheuttamat ahdistuksentunteet voidakseen jatkaa työssään. Muutoin teos on ainutlaatuinen dokumentti neljän vuosikymmenen merkittävistä, maailmanpoliittisista tapahtumista.

Tekniset tiedot:

Virtanen, Rauli: Saigonista Bagdadiin. Neljä vuosikymmentä ulkomaankirjeenvaihtajana

ISBN: 978-951-0-35441-4
WSOY 2009

Sidottu, 271 s.

Kirjastoluokka: 99.1

Kirja-arvio: Tee teematka

2011-07-18T16:45:00.000+03:00

Television uutislähetysten kautta olen oppinut tuntemaan Helena Petäistön tyylikkäänä, sanavalmiina ja älykkäänä toimittajana, ja olen lukenut joitakin vuosia sitten hänen teoksensa Aamiainen Cocon kanssa, jossa Petäistö jakaa kokemuksiaan eri maiden tutustumisen arvoisista ruokapaikoista ja hotelleista. Olin siis jollakin tavalla ennen kirjan aloittamista orientioitunut siihen, että Tee teematka jatkaa samalla asiantuntevalla linjalla, mutta tällä kertaa nimensä mukaisesti teen osalta. Petäistö kertoo kirjassa paitsi omista teekokemuksistaan, myös teen monimuotoisesta ja mielenkiintoisesta historiasta laajaa lähdekirjallisuutta hyödyntäen. Teematka vie lukijan Ranskan varsin hienostuneen teekulttuurin kautta Iso-Britannian oikeaoppisesti tarjottua iltapäiväteetä nauttimaan, Venäjälle samovaarien äärelle ja Yhdysvaltoihin pussiteen ja jääteen pariin. Välillä piipahdetaan Pohjois-Afrikassa nauttimassa lasillinen minttuteetä, josta matka jatkuu teen syntysijoille Kiinaan ja sieltä Intiaan ja Sri Lankaan. Tiibetin voitee on luku sinänsä ja Japanin teeseremonia hakee vertaistaan. Petäistö tarjoaa myös jonkin verran teen valmistusohjeita ja teen kanssa tarjottavan purtavan reseptejä maailman eri kolkilta.

Teellä on ollut yllättävä merkitys maailmanhistorian kannalta: esimerkiksi Intian joutuminen Iso-Britannian alaisuuteen johtuu Petäistön kertoman mukaan pitkälti siitä, että Kiinan vaikeutettua teen kuljetusta Iso-Britanniaan tämä päätti alkaa viljellä teetä Intiassa, jonka löyhempi politiikka salli teenviemisen ulkomaille. Vaikka kahvia pidetään tärkeänä juomana, on joissakin maissa teen kulutus henkeä kohti kahvia suurempaa. Lisäksi useissa maissa teen tarjoaminen vieraalle on olennainen osa vieraanvaraisuuden osoittamista. Tee teematka on teen ystävän todellinen tietoteos, jonka suuri plussa on sen henkilökohtainen ote ja Petäistön pettämätön tyyli.

Tekniset tiedot:

Petäistö, Helena: Tee teematka

ISBN: 978-951-31-4410-4

Tammi 2008

Nidottu, 307 s.

Kirjastoluokka: 68.27

Makeanhimo

2011-07-13T13:17:00.000+03:00

Lähde: http://www.piltti.fi/

Jokin aika sitten aloin pohtia kaksijakoista suhtautumistani sokeriin. Käytän esimerkiksi teen makeuttamiseen keinotekoista makeutusainetta ja jos sitä ei ole saatavissa, juon teen sellaisenaan. Lähipiirissäni minut tunnetaan siitä, että yritän välttää sokerinkäyttöä. Se pitääkin paikkansa näkyvän sokerin osalta, mutta samanaikaisesti sokeria löytyy piilotettuna moneen ruokaan, josta pidän ja joita syön päivittäin. Sokeri koukuttaa: makeisiin ruokiin tottuneena päivä ilman sokeriannosta saa aikaan vieroitusoireita.

Seuraavassa tavallisimpia sokeripitoisia ruokiani, joista voi päätellä minun olevan loppujen lopuksi melkoinen makeanhiiri. Ramadanin lähestyessä pitänee tehdä suunnitelma sen suhteen, että saa pidettyä paaston myös makeanhimon yllättäessä. Ennen ramadanin alkua olen ajatellut muuttaa ruokavaliotani vähemmän sokeroiduksi, jos vain suinkin mahdollista. Silloin kiusaukset voi olla helpompi välttää.

Jogurtti. Aamusta tuntuu puuttuvan jotakin, jos maustettu jogurtti on päässyt loppumaan. Käytännössä niin käy äärettömän harvoin, sillä pidän huolen tuon herkun riittävyydestä. Kotoisen jogurtin merkityksen huomaa varsinkin ulkomaanmatkoilla, sillä Suomen ulkopuolella maustettu jogurtti ei ole niin laajassa käytössä, joten esimerkiksi makuvalikoima on yleensä rajallisempi ja litran purkkeja on turha toivoa löytävänsä.

Viili. Viiliä on pidetty ainakin meillä päin lasten herkkuna, mutta yllättäen siinäkin on aika lailla sokeria (yleensä sisällysluettelon mukaan sokeri on toiseksi suurin ainesosa maidon jälkeen). Puhun nyt siis maustetuista viileistä, sillä maustamattomat ovat minulle vieraaksi jäänyt juttu. Viili on hyvää vaihtelua jogurtille, mutta ei meillä käytössä kuitenkaan aivan päivittäin.

Jäätelö. Olen pitänyt huolen siitä, että omalta osaltani suomalaisten sijoitus maailman innokkaimpana jäätelönsyöjäkansana ei ole uhattuna. Pidän jäätelöstä ja syön sitä vuoden ympäri, yleensä kerran tai pari viikossa. Yleensä tavallinen vaniljajäätelö riittää tyydyttämään makeannälän ja kohtuullisen kokoinen pala pakettijäätelöstä riittää kerralla.

Suklaa. Pidän suklaasta, mutta onneksi muutama pala riittää taltuttamaan suklaannälän. En syö suklaata läheskään päivittäin (en edes joka viikko), ja suklaalevy riittää pitkään. Esimerkiksi suklaakakut ja -jäätelöt ovat makuuni aika äiteliä, joten niitä syön hyvin harvoin.

Mehu ja virvoitusjuomat. Ostan mieluummin sokeroimatonta mehua kuin sokeroitua, vaikka se olisi vähän kalliimpaa. Tämän asian suhteen olen tarkka, ja mieheni jaksaa Limua ja muita hiilihapotettuja juomia en ole onneksi oppinut juomaan, joten niitä ei meillä kulu edes sokeroimattomina. Lastenkin hampaat säilyvät näin parempina. Onneksi pidän vedestä ja se onkin pääasiallinen janojuoma.

Rusinat ja taatelit. Tähän kategoriaan voisi lisätä muitakin kuivattuja hedelmiä, mutta nuo kaksi ovat omalta osaltani käytetyimpiä. Kaikeksi onneksi kuivattujen ja tuoreina pakattujen hedelmien sokeri on hedelmäsokeria, mutta en tiedä loppujen lopuksi, kuinka paljon terveellisempää se on tavalliseen sokeriin verrattuna. Esimerkiksi karkkeihin verrattuna rusinat ovat tietysti paljon terveellisempiä, vaikka niitä söisi useamminkin. Karkkeja emme erikseen osta, sillä sokerinhimo tuntuu tyydyttyvän jo muilla tavoilla.

Keksit. En ole onneksi kovin paljon keksien perään; silloin tällöin ostettu keksipaketti riittää meillä useammallakin henkilöllä melko kauan aikaa. Silloin tällöin syötynä esimerkiksi suklaakeksit ovat hyviä, mutta en pidä siitä, että keksejä tai muuta makeaa pitäisi ottaa aina esimerkiksi teen yhteydessä. Pieneen makeannälkään keksi tai kaksi riittää mainiosti, teen kanssa tai ilman.

Tee. Nykyisin teetä on olemassa marketin hyllyilläkin niin monta lajia ja makua, että valinnanvaraa riittää. Makeanhimo voi tyytyä jo kupillisella hedelmä- tai marjateetä. Osa teelaaduista on jopa liiankin imeliä, joten vaihtelun vuoksi voi juoda raikkaan sitruunateekupillisen. Jokin aika sitten kirjoitin vielä, että juon teetä aika harvoin, mutta nykyisin yksi iso kupillinen illalla auttaa rentoutumaan päivän rientojen jälkeen.

Kirja-arvio: Kaikki mitä olet aina halunnut tietää kuninkaallisista, mutta et ole uskaltanut kysyä

2011-07-13T12:38:00.000+03:00

Kaikki mitä olet aina halunnut tietää kuninkaallisista, mutta et ole uskaltanut kysyä lupaa vastata tavallisia kansalaisia vaivanneisiin kysymyksiin kuninkaallisten elämästä erityisesti eurooppalaisten kuningashuoneiden osalta. Kuinka kuninkaallisia tulee puhutella? Kantavatko kuninkaalliset mukanaan käteistä? Miksi kuninkaat käyttävät kruunua? Ovatko kuninkaat keskenään eriarvoisessa asemassa? Kuinka tavallinen kansalainen voi päästä naimisiin prinssin kanssa? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin saa vastauksen lukemalla tämän teoksen. Kirjan kirjoittanut Alexander von Schönburg on päässyt kurkistamaan eturivistä kuningashuoneiden elämään mentyään naimisiin kuninkaallisen kanssa ja saatuaan siten kreivin arvonimen.

Kuningashuoneet ovat säilyttäneet tietyn mystisyytensä huolimatta siitä, että osa kuninkaallisista on esiintynyt tiedotusvälineissä varsin arkisen oloisina ja heidän yksityisyytensä on vähentynyt. Ikivanha instituutio on pitänyt pintansa myös nykyaikana ja esimerkiksi kuninkaallisten häiden suosio kansalaisten keskuudessa kertoo siitä, että mielenkiinto kuninkaallisia kohtaan ei ole hävinnyt minnekään. Kuninkaallisten toilailujen kertominen lööpeissä on varma tapa saada lehden myyntiluvut korkeiksi. Von Schönburg on kirjoittanut teokseensa omakohtaisia kokemuksia kohtaamisistaan, kokemuksistaan ja tuntemuksistaan niin eurooppalaisissa kuin aasialaisissakin kuningashuoneissa ja lisännyt joukkoon aimo määrän historiaa. Osassa luvuissa historia onkin pääosassa, mielestäni ehkä vähän liiankin yksityiskohtaisesti. Luvut ovat kuitenkin melko lyhyitä, joten kirja pysyy luonteeltaan kevyehkönä lukemisena, jollaiseksi se on todennäköisimmin tarkoitettukin. Sinne tänne ripotellut hauskat ja mielenkiintoiset paljastukset tekevät tästä kirjasta kuninkaallisista kiinnostuneille sopivan lukukokemuksen.

Tekniset tiedot:

Schönburg, Alexander von: Kaikki mitä olet aina halunnut tietää kuninkaallisista, mutta et ole uskaltanut kysyä

Suomentaja: Tiina Hakala

ISBN: 978-951-796-573-6

Atena Kustannus 2009

Sidottu, 237 s.

Kirjastoluokka: 99.13

12 askelta onneen

2011-07-11T15:35:00.000+03:00

Seuraavassa luettelossa on psykologi Sonja Lyubomirskyn ajatuksia siitä, mitkä asiat auttavat saavuttamaan onnellisuuden. Olen kirjoittanut listan muistiin siksi, että olen huomannut useiden muiden psykologien ja tutkijoiden päätyneen samoihin asioihin. Lisäksi on ollut mielenkiintoista huomata, että lähes jokaisella on yhtenä onnellisen ja tasapainoisen elämän "reseptissään" uskonto tai hengellinen elämä muodossa tai toisessa. Lista on julkaistu alunperin Markku Ojasen Uudistava usko-teoksessa.

Onnellisuutta lisää:

1. Kiitollisuuden ilmaiseminen
2. Optimismin edistäminen
3. Sosiaalisen vertailun ja murehtimisen välttäminen
4. Ystävällisyyden osoittaminen
5. Sosiaalisten suhteiden vaaliminen
6. Traumoja ja vastoinkäymisiä lievittävien selviytymiskeinojen oppiminen
7. Anteeksiantamisen oppiminen
8. Ajan riennon eli flow-kokemusten lisääminen
9. Elämän iloisten hetkien taltioiminen ja vaaliminen
10. Sitoutuminen tavoitteisiin
11. Uskonnon ja hengellisyyden harjoittaminen
12. Kehon hyvinvoinnista huolehtiminen

Kuinka totta!

Kirja-arvio: Uudistava usko

2011-07-11T15:22:00.000+03:00

Psykologian professori Markku Ojanen on pohtinut ateismin ja uskon olemusta kahdessa kirjassa, joista toinen on nyt arvioitavana oleva Uudistava usko. Ojanen tarkastelee teoksessaan sitä, kuinka ateistit ja uskovaiset perustelevat näkemyksiään esimerkiksi erilaisten tarpeiden tyydytyksen, väkivallan ja pahuuden sekä terveyden, hyvinvoinnin ja onnellisuuden suhteen. Ateistien mukaan maailma olisi parempi paikka ilman uskoa ja uskontoa, mutta onko todella näin? Ojasen tarkastelemat tutkimukset osoittavat uskovaisten elämän olevan tasapainoisempaa, keskimääräistä onnellisempaa ja elintapojen osalta terveellisempää. Usko auttaa tyydyttämään perustarpeita ja kokemaan elämän mielekkäänä. Teoksessa pohditaan myös altruismia vastakohtana itsekkyydelle sekä sitä, mitä seurauksia ateismin tai uskontojen leviämisellä on ollut globaalissa mittakaavassa.

Ojasen mukaan uskoa on tutkittu erityisesti kristinuskon näkökulmasta, joten siksi teoksessa uskonnoista on käsitelty laajimmin juuri kristinuskoa. Usko on kuitenkin yleismaailmallinen ilmiö ja suuri osa uskonnoista jakaa uskon samoihin perusasioihin, kuten hyväntekeväisyyteen ja pyhyyteen ja perusarvoihin, joten teos sopii luettavaksi myös muiden uskontokuntien edustajille. Useat tutkimustulokset johtavat kirjan pääsanomaan eli uskon puolustukseen: Ojasen mukaan monet nyky-yhteiskunnan ongelmista johtuvat ateismin leviämisestä ja uskon aktiivisen harjoittamisen vähenemisestä. Uudistava usko on mielestäni asiallinen teos, jossa uskoa ja uskontoa on tutkittu tieteellisestä näkökulmasta.

Tekniset tiedot:

Ojanen, Markku: Uudistava usko

ISBN: 978-951-888-584-2
Perussanoma Oy 2011

Nidottu, 267 s.

Kirjastoluokka: 21

Kirja-arvio: Halkovaras

2011-07-08T15:49:00.000+03:00

Annika Bengtzon viettää joululomaa isoäitinsä luona kotikylässään, kun hän päättää poiketa vanhan tuttunsa Gustav-sedän luokse. Gustav, hyvin yksinkertaisissa oloissa omassa mökissään kissansa kanssa elävä vanhempi mies, kertoo Annikalle halkovarkaasta. Halkovajasta on hävinnyt Gustavin huolella pilkkomia ja kokoamia puita yön pimeimpien tuntien aikana. Pienessä kylässä kaikki tuntevat toisensa ja halot on viety pois jalkaisin, joten syyllinen ei voi olla kaukana. Annika jää varjostamaan halkovarasta jouluyöksi, kunnes aamun tunteina vajaan saapuu yllättävä henkilö, jolla on käytökselleen yllättävä selitys.

Pidän Liza Marklundin koko tuontannosta ja Annika Bengtzonin tutkimukset ovat aina yhtä jännittävää luettavaa. Halkovaras ei tee tästä poikkeusta. Se on hyvin lyhyt, alle 50 sivun mittainen, joten on aika yllättävää, että se on painettu erikseen omaksi kirjaksi. Pienen kirjan lukee nopeasti ja se käy vaikka postitettavaksi talvi-illan iloksi Marklundin tuotannosta pitävälle ystävälle.

Tekniset tiedot:

Marklund, Liza: Halkovaras

Suomentaja: Katriina Huttunen

ISBN: 978-951-1-24739-5
Otava 2010

Sidottu, 48 s.

Kirjastoluokka: 1.4

Kirja-arvio: Hevospoika. Isän ja pojan yhteinen matka

2011-07-07T14:02:00.000+03:00

Hevospoika on tosielämään perustuva kertomus teksasilaisesta Isaacsonin perheestä ja erityisesti Rowan-pojasta, joka todetaan autistiseksi muutaman vuoden ikäisenä. Mikään ei tunnu auttavan, ja Rowan vetäytyy omaan maailmaansa lukuun ottamatta raivokohtauksia, kun asiat eivät suju hänen mielensä mukaan. Eräänä iltana Rowan karkaa hevosaitaukseen ja jotakin odottamatonta tapahtuu: hänen ja hevosen välillä on heti sanaton yhteys. Siitä lähtien itsekin hevosten kanssa elämänsä viettänyt Rowanin isä päättää kokeilla ratsastusta keinona auttaa Rowania parantumaan - lupaavin tuloksin. Perhe toteuttaa huiman suunnitelmansa ja matkustaa hevosten alkusijoille, Mongoliaan ja Siperiaan, tapaamaan hevoskansaa ja shamaaneja. Matkasta muodostuu unohtumaton kokemus, josta ei puutu vastoinkäymisiä mutta jolla on uskomaton päätös. Matka on käännekohta parempaan: Rowan alkaa avautua, saa ensimmäisen ystävänsä ja paranee monista oireistaan.

Kirja matkasta Mongoliaan ja Siperiaan olisi huikea kertomus jo sinänsä, mutta sama matka autistisen lapsen kanssa lisää tarinaan aivan uuden ulottuvuuden. Ei voi kuin ihailla vanhempien rohkeutta lähteä pitkälle matkalle maailman syrjäisimpään kolkkaan viisivuotiaan lapsen kanssa, jonka käytös on hyvin arvaamatonta. Uskoipa shamaanien parannuskykyihin tai ei, Hevospojan tarina osoittaa että autismista on mahdollista parantua tai ainakin päästä eroon merkittävimmistä oireista, mikä parantaa koko perheen elämänlaatua huomattavasti. Teoksen kantavana voimana on rakkaus ja vanhempien periksiantamattomuus poikansa sairauden edessä. Vaikeinakin hetkinä matkan aikana löytyy odottamattomia ilon ja toivon pilkahduksia, jotka antavat voimaa jatkaa eteenpäin. Sivuhuomautus: mielestäni kirjan nimen alaotsikko Isän ja pojan yhteinen matka vähättelee Rowanin äidin roolia tapahtumissa, sillä hän on ollut yhtä lailla hoitamassa poikaansa ja ansaitsisi tulla myös mainituksi.

Tekniset tiedot:

Isaacson, Rupert: Hevospoika. Isän ja pojan yhteinen matka

Suomentaja: Aki Salmela

ISBN: 978-951-31-4086-1
Tammi 2011
Sidottu, 326 s.
Kirjastoluokka: 99.1

Ramadania odotellessa

2011-07-05T13:38:00.000+03:00

Tänä vuonna Ramadan tulee minulle todelliseen tarpeeseen. Joka vuosi tuo pyhä kuukausi auttaa muistuttamaan kaikkia muslimeja (ja jos Jumala suo, myös muidenkin uskontokuntien edustajia) vähempiosaisista ja puutteenalaisista lähimmäisistämme ja toisaalta niistä moninaisista siunauksista, jotka Jumala (swt) on meille antanut. Ramadan on kuukausi, jolloin voimme lukea Koraanin läpi ajatuksen kanssa tietäen, että niin monet muslimisiskot ja -veljet ympäri maailmaa jakavat kanssamme tuon kokemuksen samaan aikaan. Pitkämielisyyttämme ja luonteemme lujuutta koetellaan paaston muodossa. Länsimaissa Ramadanin aikaan elämänmeno ei hiljene samalla tapaa kuin monissa muslimimaissa, joten ruoka- ja muutkin houkutukset ovat läsnä aina ja kaikkialla.

Lähde: http://www.masala.com/5972-the-art-aamp-iftar-2008

Ramadan toistuu vuodesta toiseen, mutta kuten sanottu, omalla kohdallani koen tämän vuoden pyhän kuukauden muodostuvan erilaiseksi kuin aikaisempina vuosina. Olen suunnitellut paastoavani ensimmäistä kertaa mahdollisimman ohjeiden mukaisesti. Vain Jumala (swt) tietää, tuleeko se onnistumaan, mutta ainakin olen tehnyt lupauksen itselleni yrittää parhaani mukaan. Ramadanin alkuun on aikaa lähes kuukausi, mutta jo nyt päiväsaikaan ruokaillessa on tullut mieleeni, että ensi kuussa tähän aikaan ei sitten sovikaan syödä tai juoda mitään. Se saa arvostamaan mahdollisuutta täyttää vatsansa silloin, kun on nälkä. Vielä kun löytäisi paikan, josta voi ostaa kunnollisen määrän tuoreita taateleita kohtuulliseen hintaan. Etukäteen valmistautumalla ei tarvitse sitten paaston aikaan lähteä turuille ja toreille niin paljon kuljeskelemaan, kun energia- ja jaksamistaso voi olla normaalia alhaisempi.

Ramadan tuntuu tulevan tarpeeseen myös sen vuoksi, että olen viime aikoina jotenkin hukkunut kaikkien arkisten asioiden tekemiseen. Blogini on täyttynyt enemmänkin kirjoista, jotka olen lukenut kuin esimerkiksi uskoa koskevista pohdinnoista. Ajatukset eivät ole oikein kulkeneet sellaista rataa, että olisin saanut mitään korkealentoista tai muutakaan kirjoituskelpoista paperille tai koneelle. Vaikka suomalainen yhteiskunta ei Ramadanin aikaan hiljenekään, odotan omalla kohdallani kuitenkin jonkinlaista rauhoittumista, jolloin jää ehkä enemmän aikaan ajatella uskon asioita. Toisaalta, kaikki ei ole itsestä kiinni. Täytyy pyrkiä parhaaseen mahdolliseen niissä puitteissa, jotka meille on annettu.

Kirja-arvio: Nenäpäivä

2011-07-03T17:47:00.000+03:00

Nenäpäivä on kertomus keski-iän ylittäneestä Irmasta, ihmisrakkaasta ja seurankipeästä naisihmisestä, joka elää yksin asunnossaan ja on silloin tällöin yhteydessä aikuiseksi kasvaneen poikansa kanssa. Seuraa vailla hän hakeutuu soittelemaan ovikelloja niin naapurissaan Hakaniemessä kuin Keravalla, jonne hän sattumalta eksyy ilmaisen viherkasvin houkuttamana. Irman ovikellon soittoon vastaa sekalainen valikoima suomalaista asujaimistoa, joille hän esittää olevansa Taloustutkimuksen kyselytutkija. Osasta muodostuu Irmalle tuttuja, joiden luona hän poikkeaa myöhemminkin. Viikkojen ovikellon soittelun jälkeen naapuruston epäilykset Irman todellisista vaikuttimista heräävät ja Irma saa poliisit kannoilleen. Kuinka päättyykään takaa-ajo hautausmaalla?

Mikko Rimmisen Nenäpäivä on suomen kielen iloittelua parhaimmillaan ja on vaikea kuvitella, kuinka kirjan tarina olisi käännettävissä vieraille kielille. Uussanoja, kekseliäitä ja kuvaavia sellaisia, löytyy kirjan joka sivulta. Juoni jää taka-alalle, teos keskittyy enemmänkin syrjäytyneen naisen elämän ja tuntemusten kuvailuun rönsyilevällä ja ajatuksenjuoksua jäljittelevällä kirjoitustyylillään. Vaikeaa ja vähän käsiteltyä aihetta on käsitelty humoristisella ja elämänmyönteisellä tavalla, ja Irma saa sympatiat puolelleen Mr. Bean-tyylisellä sompailullaan, josta ei arjen pieniä sattumuksia puutu. Persoonallinen kirja, joka on Finlandia-palkintonsa ansainnut.

Tekniset tiedot:

Rimminen, Mikko: Nenäpäivä

ISBN: 978-951-851-327-1

Kustannusosakeyhtiö Teos 2010

Sidottu, 339 s.

Kirjastoluokka: 1.4

2011-07-01T16:21:00.000+03:00

"Ei se ole elämää, että on koti ja päivän ruoka. Eikä sekään tee elämää, että on, työ johon mennä ja josta tulla kotiin. Se on vain olemassaoloa. Elämää on se että on tarkoitus, ainakin itselle." (Kirjoitus eräältä juna-asemalta)