Unelmia

Mielestäni eräs henkilö, jonka nimeä en nyt pysty muistamaan, sanoi viisaasti todetessaan, että ihmisellä tulee olla juuret ja siivet. Juuret auttavat ymmärtämään, mistä ihminen on kotoisin, asettamaan hänet osaksi tätä maailmaa ja antamaan hänelle turvallisuudentunnetta. Siivet sen sijaan auttavat uskomaan unelmiin, jotka antavat energiaa mennä aina vain eteenpäin.

Tähän alle olen koonnut oman, vähitellen päivittyvän listani unelmistani, tavoitteistani ja suunnitelmistani. Olen yrittänyt määritellä ne mahdollisimman konkreettisesti, jotta niiden toteuttaminen olisi helpompaa. Niiden kaikkien ei välttämättä tarvitse toteutua, mutta mielestäni ihmisellä tulee olla aina jotakin, jota kohti pyrkiä. Toteutuneet kohdat on vedetty yli.

Suunnitelmiani, tavoitteitani ja unelmiani:

*hankkia Koraanin uudempi suomennos
*opiskella arabiaa
*kerrata ranskaa
*opiskella jatko-opintoja
*käyttää huivia kokoaikaisesti (käytän pientä huivia kokoaikaisesti, mutta täysi hijab vielä odottamassa oikeaa hetkeä)
*osallistua enemmän hyväntekeväisyyteen/ryhtyä kuukausilahjoittajaksi
*opetella Jumalan (swt) 99 nimeä suomeksi
*opetella Jumalan (swt) 99 nimeä arabiaksi
*opetella yleisimmät du'a-rukoukset (n. 15-20 kpl) suomeksi
*opetella yleisimmät du'a-rukoukset (n. 15-20 kpl) arabiaksi
*käyttää enemmän hameita housujen sijaan
*tehdä pieni pyhiinvaellus (umrah)
*tehdä pyhiinvaellus (hajj)
*istuttaa puu
*osallistua Wikipedian (vapaa tietosanakirja) kirjoittamiseen (aloitettu)
*(perustaa ja) hoitaa pientä puutarhaa
*koota suomi-arabia-sanasto (samantyyppinen kuin jo olemassaoleva arabia-suomi-sanasto)
*kirjoittaa kirja
*tehdä islam-aiheinen ristipistotyö
*luopua osittain television katselusta
*lukea profeettojen (rh) elämäkertoja (kesken)
*suomentaa islamia koskevaa kirjallisuutta
Related Posts with Thumbnails